Thursday, May 18, 2006



Euroopanpyökki (Fagus sylvatica)


Viikon 19 kasvutilanteiden esittely jatkuu edelleen. Edellisen viikon puolelta ko. viikolle jatkunut lämpöaalto kiritti kasveja sen verran reippaasti kasvuun, että moni kiinnostava ja tuntematon laji kaipaa vielä esittelyä. Kuvasarjan seassa on tuttuun tapaan mukana myös tuttuja ja yleisiä lajeja, jotta niiden avulla pääsee kiinni kasvukauden ko. vaiheeseen. Hopeapajukuva on otettu keskiviikkona 10.5.2006 ja ruusuorapihlajakuva on otettu lauantaina 13.5.2006. Molemmat on kuvattu Espoon Tapiolassa. Kaikki muut kuvat on otettu Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa tiistaina 9.5.2006.

Alimmassa kuvassa on eteläisimmässä Suomessa sopivilla paikoilla oikein hyvin menestyvä euroopanpyökki. Sillä silmut ovat talvellakin hyvin hoikkia ja pitkiä. Kärki on terävä. Ennen lehtien puhkeamista silmut kasvavat n. kaksin - kolminkertaisiksi tötteröiksi ja lehdet tulevat ko. aikoihin esille jo valmiiksi puolikokoisina hyvin nopeasti purskahtaen. Lehtien sävy on puhjetessa erityisen raikkaan vaaleanvihreä ja kiiltävä. Isoissa puissa ensimmäisenä puhkeavat tyypillisesti latvuksen alaosien lehdet. Ylempänä nähdään lajin kestävämpi amerikan serkku amerikanpyökki, jonka silmujen avautuminen on hyvin samanlaista. Tämä yksilö oli kasvussaan vähän jäljessä euroopanpyökkiä, mutta silmut olivat kasvaneet jo kuitenkin hauskalla tavalla pitkiksi kiemurrellen.

Kotimaisten koivujemme lisäksi Etelä-Suomessa voi kasvattaa erinomaisesti myös useita ulkomaisia koivulajeja. Tässä on esimerkkeinä amerikkalainen paperikoivu ja aasialainen (mm. Kamtsatka) kivikoivu. Molemmat kukkivat näyttävämmin hedenorkoin kotimaisiin koivuihimme verrattuna lehtien tullessa hiirenkorvalle; paperikoivu suunnilleen samaan aikaan kuin mm. rauduskoivu (Betula pendula), mutta kivikoivu selvästi myöhemmin. Kuvassa kivikoivun silmut ja norkot ovat vasta vähän kasvaneet. Molemmilla on jopa koristeellisempi tuohi kuin kotimaisilla koivuillamme; kivikoivulla kermanvalkoinen ja paperikoivulla vitivalkoinen. Muita suositeltavia koivuja ovat mm. ruskea - punaruskeatuohiset kelta- (Betula alleghaniensis) ja sokerikoivu (Betula lenta), joilla lehdet ovat isohkoja ja pitkiä. Tuntematon ja erittäin isolehtinen laji (Betula maximowiczii) on lehdiltään lehmuksia muistuttava ja tuoheltaan harmaanruskea. Se olisi hyvä lisä puutarhojen ja puistojen reheväkasvuisimmaksi koivulajiksi. Kauniisti valkotuohinen on myös himalajankoivu (Betula utilis var. jaquemontii).

Pajuille ja poppeleille sukua oleva tuntematon, mutta täysin käyttökelpoinen sekä hyvin nopeakasvuinen puu toisusu puhkeaa lehteen koivujen ja ylempänä esitellyn hopeapajun ym. sen tyyppisten salavien kera samoihin aikoihin. Esim. juuri hopeapajun tapaan sen hiirenkorvien seasta pilkistävät ja tässä vaiheessa vielä vihertävät norkkokukinnot kehittyvät keltaiselle (hedenorkot) kukinta-asteelle lehtien kasvettua n. puolikokoon. Kukinta-aika on molemmilla tuomen (Prunus padus) kanssa samaan aikaan. Viime syksynä esittelin toisusun erittäin myöhään säilyvää isoa lehvästöä ja sitä, että ensimmäisessä kunnon yöpakkasessa ko. lehdet muuttuvat häkellyttävän mustiksi päältä ja alta sinisen teräksenharmaiksi.

Monet pihlajat ovat tyypillisesti erittäin aikaisin lehteen puhkeavia. Tässä kuvasarjassa japanin- ja pyreneittenpihlaja ovat niitä. Sen sijaan laava- ja etenkin saksanpihlaja ovat molemmat selvästi em. lajeja jäljessä kasvussaan. Pihlajiakin viljellessä on hyvä muistaa tämä eriaikaisuus, niin samaan monilajiseen pihlajaryhmään saadaan jännitettä ja mielenkiintoisella tavalla vaihtelevia kasvutapahtumia toukokuuksi. Näistä pyreneittenpihlaja muistuttaa lehdiltään puhkeamisaikaa ja -tapaa myöten suomenpihlajaa (Sorbus hybrida). Tässä vaiheessa kotipihlajallakin (Sorbus aucuparia) on jo tötterövaiheesta japaninpihlajan tapaan avautuneet vaaleanvihreät lehdet. Japaninpihlajalla sen sijaan punaruskea kevätväri on vielä hyvin esillä.

Orapihlajien lehtien puhkeaminen on hyvin samankaltaista useilla ko. suvun lajeilla. Siihen kuuluu hyvin ripsireunaisilta näyttävät hiirenkorvat joko ruusukkeina tai tötteröinä ja niiden keskeltä pilkottavat nuoret kukintotertut vielä vihreine ja hyvin pienine nuppuineen. Silmujen hiirenkorvalle puhkeaminen on myös ajankohdan suhteen melko samaa lähes kaikilla lajeilla. Vaikka kuvan ruusuorapihlaja kukkii muita orapihlajia selvästi myöhemmin, niin se vihertyy varsin aikaisin muiden orapihlajien kanssa.

Kanukoiden kasvuunlähtö tapahtuu myös aikaisin, mutta niiden lehdet ovat kasvunopeudeltaan monia muita lajeja selvästi hitaampia. Niinpä ne näyttävät tulevan lehteen muita selvästi myöhemmin, vaikka asia ei itse asiassa ole aivan niin. Näkyvää tulosta kestää tulla esille senkin takia, kun talvisilmut ovat niin pieniä. Tässä kuvasarjassa on esittelyssä ainoa selvästi puuksi Suomessa kasvava kanukkalaji, jolla on myös uudempi nimi lännenpagodikanukka. Viime syksynä esittelin sen hurjaa ruskaa.

Lakkipuu ja amurinkorkkipuu ovat vielä myöhempään vihertyviä, vaikka niidenkin silmujen kasvu alkaa jo varhain. Lakkipuulla ei itse asiassa hernekasvipuiden Fabaceae tapaan ole silmuja lainkaan, vaan lehdet ja versot alkavat kasvaa oksista suoraan ilman silmusuomuja. Oksien kasvukohdissa on aluksi ainoastaan pienet kohoumat. Kuvan tapauksessa nuo hiirenkorvat ovat aluksi harmahtavan karvaisia, mutta myöhemmin lehtien tullessa enemmän esille, niihin kehittyy häikäisevän kellertävä kevätväri lehtien kaljuunnuttua. Amurinkorkkipuunkin oksissa on aluksi vain pienet kohoumat, mutta tässä tapauksessa ko. kohoumat kasvavatkin ensin pitkähkön huppumaiseksi silmusuomuksi ja vasta sitten siitä puhkeavat hiirenkorvat. Kuvan tapauksessa oleva yksilö on ollut viikolla 19 muita puiston korkkipuita vähän aikaisemmassa puhkeamassa hiirenkorvalle. Korkkipuillakin on melko kellertävä kevätväri lehdissään vähän isomman hiirenkorvavaiheen aikana myöhemmin.

Ylimmässä kuvassa nähdään kokoelma eri puulajien latvuksia. Tämä kuva tähdentääkin hyvin sitä, että eri aikaan ja eri tavalla vihertyvät puulajit luovat keskenään samassa ryhmässä /samalla alueella herkullisia näkymiä ja ilmentävät sykähdyttävää jännitettä kasvukauden kehityksessä. Jatkossa esittelen näitä latvuksia ainakin pari kertaa tästä samasta kuvakulmasta kuvattuna myöhempinä hetkinä, jolloin asia käy vielä selvemmäksi. Kaikille runsaslajisiksi aiotuille viheralueille pitäisi aina istuttaa ainakin kolmeen eri aikaan vihertyviä puu- ja pensaslajeja, jotta kohteen lehvästön kasvu olisi ilmeikäs kevätväreiltään ja ko. ilmeikästä vaihetta kestäisi sopivasti portaittain pitkään. Tietysti joukkoon kuuluu myös kauniisti kukkivia lajeja, kuten tässä kuvassakin. Posted by Picasa

No comments: