Sunday, December 23, 2007

Flickr -kuvia leudosta uuden ajan säästä - Flickr photos of a mild new era weather

Minulla on ollut sen verran kiire edellisen merkinnän jälkeen, että vasta nyt on tilaisuus palata bloggaamaan. Kiirettä on aiheuttanut mm. työssäni projektin päättyminen.

Tällä kertaa ilmoitan uusista blogitrilogian kuvista Flickr -sivuillani. Täydennetty jakso on tämän kuun 10. päivästä eiliseen iltaan asti. Tässä ovat linkit; blogi 1, blogi 2 ja blogi 3. Palaan alkaneen lomani aikana uudestaan uudella metodilla ko. blogien päivittämiseen.

Säästä lopuksi, että hyvin leuto lounais - länsivirtaus näyttää jatkuvan jopa Uudenvuoden päivän yli. Siinä ajassa useita sadealueita liikkuu Suomen yli ja eteläisessä Suomessa ainoastaan sisämaassa olisi mahdollisuus myös räntäsateeseen sillloin tällöin. Seuraavan kerran kuun 25. ja 26 päivän tienoilla. Lumettomuus saattaa siis jatkua laajalla alueella tammikuuhun asti. Vähäinen maan routa ja pienten järvien ohut jää ovat edelleen vaarassa sulaa kokonaan ajoittain; lämpötilat ovat joinakin päivinä +5 asteen tienoilla.

Huomenna palaan bloggaamaan ainakin perinteisen jouluvalotervehdykseni merkeissä. Valoilla on tällaisena lumettomana Jouluna aikaisempaa isompi merkitys täällä Etelä-Suomessa.



I have been so much busy since the previous post, that there is only now an opportunity to return blogging. Hurries have been due for example by a project's end at my work.

This time I announce new photos on my Flickr pages. The added period is from this month's 10th day to the yesterday evening. Here are the links; the blog 1, the blog 2 and the blog 3. I will return to the updating of the blogs in question again with a new method during my started holiday.

About the weather, that a very mild southwesterly - westerly air flow appears to be continuing even over the New Year's day. During that time several precipitation areas will cross Finland and in southern Finland only in inland areas there would be a change for sleet now and then. Next time around the 25th and the 26th days of the month. So, snowless conditions might continue into January in a large area. The minor soil frost and thin layers of ice on small lakes are further at risk for melting completely occasionally; temperatures will be around +5 C during some days.

Tomorrow I will return blogging at least with my traditional christmas light greeting. Lights have a bigger meaning than before at this kind of snowless Christmas here in southern Finland.

No comments: