Tuesday, December 18, 2007

Kuvajulkaisun viivästymistä ja lumettoman Joulun odotusta - A delaying of the photo publish and waiting for snowless Christmas

Kasvivalokuvausprojektin uusien kuvien julkaisu on tällä hetkellä vähän viivästymässä, koska kohtasin odottamattoman ongelman; viime maaliskuun lopussa ottamiani kasvikuvia on kadoksissa ja olen etsinyt niitä vielä niitä löytämättä. Kummallista! No, tilanne kattaa vain n. yhden viikon verran kuvia. Siksi niiden puuttuminen ei ehkä lopulta haittaa kokonaisuutta ja voin kuvata ne ensi keväänä uudestaan. Harmillista tosin on se, että ne maaliskuun kuvat näyttivät ennätyksellisen aikaista kasvukauden alkua. Tällaista tämä voi olla, jos projekti sisältää yli 10 000 kuvaa ja vaikka ne olisivat missä järjestyksessä tahansa...

Olen kuitenkin jo valmistellut kuvien julkaisua Flickr -sivuillani muodostamalla kuvasarjoja ja -kokoelmia. Samalla olen piilottanut vuoden 2005 jo esillä olleita kasvikuvia, koska ne tulevat esille muiden kanssa uudenlaisella systeemillä. Siinä on vielä vähän hiomista, mutta toivottavasti jo ennen Joulua löytyy aikaa julkaisun aloittamiselle.

Lopuksi säästä. Samanlainen säätila on jatkunut jo monta päivää; vahva korkeapaine on ollut Suomen lounaispuolella ja se on kierrättänyt melko lauhaa ilmaa lännestä eteläiseen Suomeen ja Lappiin ajoittain jopa erittäin leutoa ilmaa; lämpötilat siellä jopa yli +5 astetta. Etelä-Suomessa on ollut sateetonta ja viime viikon yhden reilumman pakkaspäivän (lämpötilat -5 ja -10 asteen välillä) jälkeen lämpötilat ovat olleet nollan tienoilla. Sen takia muutamia senttejä jäätynyt lumeton maa ei ole jaksanut juuri sulaa ja sama koskee pienissä järvissä olevaa ohutta jääpeitettä.

Loppuviikolla lämpötilat ovat enimmäkseen nollan yläpuolella sateettomassa säässä (lauantain - sunnuntain aikana on heikkoa pakkasta korkeapaineen selänteessä) ja Joulun tienoille sattuu ehkä entistäkin lauhempaa ilmaa vesisateiden ja voimakkaan tuulen kanssa. Maan routa ja järvijäät saattavat sulaa silloin vauhdilla paikoin jopa kokonaan. Eli tiedossa on lumeton Joulu erittäin laajalla alueella jopa Keski-Suomea myöten. Kaikkea tätä ennen Lappiin on tulossa huomenna vaarallisen voimakas myrsky ja etelässäkin tuulee voimakkaasti lännestä - luoteesta. Tilanteessa vallitsee Föhntuuli, joka voi nostaa lämpötilaa yllättävänkin korkealle...



The publishing of the new plant photography photos is at this moment a bit delaying, because I was faced with an unexpected problem; the plant photos I took at the end of last March are missing and I have been searching them without them being found yet. Odd! Well, the situation contains only about one week's worth of photos. Therefore them being missing doesn't propably cause any harm to the whole picture at the end of the day and I can re-photograph them during the next spring. Though, it is harmfull, that those March photos illustrated the rocord early start of the growing season. It can be like this, when the project contains more than 10 000 photos and despite them being in no matter what order...

However, I have allready been preparing the publishing of the photos on my Flickr pages as forming photo sets and collections. At the same time I have hidden photos of the year 2005, which were allready on display, because they will be coming on display along with the other photos with a new kind of system. There is yet a bit to be finished, but hopefully there will be found time allready before Christmas for the publishing to be started.

To the end about the weather. The same kind of weather situation has been continuing for several days; there has been a strong high pressure in the southwestern side of Finland and it has been circulating rather mild air into southern Finland from the west and into Lapland occasionally even very mild air; temperatures even over +5 C over there. There hasn't been precipitation in southern Finland and since last week's one rather frosty day (temperatures between -5 C and -10 C) temperatures have been around zero C. Therefore the snowless soil freezed for few centimetres hasn't been able to melt hardly at all and the same goes for thin ice layers on small lakes.

During the latter part of the week temperatures will be mostly above zero C in a rainless weather (during saturday - sunday there will be weak frost in a ridge of high pressure) and around Christmas there will be happening perhaps even milder weather than before with rain and hard winds. Then the soil frost and the lake ice might melt fast even completely locally. In other words Christmas will be snowless in a very large area even up to central Finland. Before all this there will be coming tomorrow a dangerously strong storm into Lapland and there will be a strong westerly - northwesterly wind also in southern Finland. There prevails a Föhn wind in the situation, which might cause temperatures to rise even surprisingly high...

No comments: