Thursday, April 03, 2008

Toinen peräkkäinen ennätysvarhainen kasvukauden alku! - The second record early growing season's start in the row!



Kevät on todella alkanut etenemään erinomaisella tavalla viime päivien aikana tavanomaista lämpimämmän sään ansiosta. Yllä on kuva haavan (Populus tremula) hedekukinnan alkuvaiheesta. Kuva on otettu 1.4.2008 Espoon Tapiolassa ja kukinta on edennyt tilanteesta jo täyteen vaiheeseen tällä hetkellä. Haavan kukinta (hedenorkkojen venyminen "kissavaiheesta" tuulessa lerpattaviksi pötköiksi) on aina hyvä merkki termisen kasvukauden alkamisesta. Niin myös tänä keväänä. Viime vuonna tämä vaihe oli jopa muutaman päivän aikaisemmassa ennätyslämpimän maaliskuun lopun ansiosta, mutta tänäkin vuonna kasvukausi on nyt alkanut erittäin paljon tavanomaista aikaisemmin. Jo toinen vuosi peräkkäin näin varhaisen kevään merkeissä on todella huikea ja huomiota herättävä asia!

Tutkitaanpa uudestaan termisen kasvukauden alkamisajankohdan määritelmää. Viime vuonna kirjoitin aiheesta nämä kaksi artikkelia (tämä ja 3.5.2007 otsikolla: Väärän tiedon korjaamista jälleen kerran; kasvukauden alku - Correcting false information once again; the start of the growing season), koska monilla tahoilla oli silloin epäselvyyttä ja minun tietämykseni mukaan myös virheellisiä päätelmiä asiasta. Määritelmä kuuluu; kasvukausi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila on ollut vähintään viisi päivää peräkkäin yli +5 astetta. Alkamispäivä on sarjan ensimmäinen päivä. Nyt laajalla alueella Etelä-Suomessa näitä yli +5 asteen päiviä on ollut peräkkäin jo 31.3. alkaen! Tulevat päivät sunnuntaihin asti näyttävät suunnilleen yhtä lämpimiltä edelleen, jolloin nyt on käymässä viime vuotta selkeämmin erittäin aikainen kasvukauden alkaminen määritelmän mukaan. Tämä on jälleen hyvä esimerkki ilmaston lämpenemisen vaikutuksista ja muutos on todella jo selvästi havaittavissa.

Kävin tänään Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa aloittamassa tämän vuoden kasvivalokuvausprojektini (olen kuvannut kasveja tosin satunnaisesti jo helmikuussakin). Kaksi merkittävää huomiota näkyi sielläkin selvästi. Ensimmäisenä tuo kasvukauden alkamisen vaihe; kaikki tuossa viime vuoden toisessa artikkelissa olevat vertailukasvit ovat nytkin aivan samassa kasvuvaiheessa kuin ne olivat tuolloin vuosina 2006 ja 2007. Tänä vuonna äärimmäisen ennätyksellinen "talven" leutous viritti näitä varhaisimmin kasvuun lähteviä kasveja kasvun alkuun jo helmikuussa, mutta se ei ole nyt merkittävästi muuttanut kasvun vaihetta verrattuna termiseen määritelmään esim. noiden kahden edellisen vuoden valossa. Eri leppäyksilöt (Alnus sp.) tosin ovat eriaikaisemmin kukassa kuin aikaisemmin; syynä erittäin pitkäksi venynyt kukintakausi.

Toiseksi kaikki jo helmikuulta ja joka tapauksessa ennen maaliskuun lopun takatalvea kasvunsa aloittaneet lajit eivät ole kärsineet juuri ollekaan tuon takatalven jopa noin -10 asteen pakkasesta. Toki joitakin vaurioita voi vielä ilmetä viiveellä, mutta havaitsin taas monien aikaisin kasvussa olevien lajien olevan erittäin pakkasenkestäviä; kukintaansa kasvitieteellisessä puutarhassa jatkavat nytkin erittäin hyvin mm. näsiä (Daphne mezereum), jääkurjenmiekka (Iris "Danfordiae"), talventähti (Eranthis hyemalis), virvalilja (Bulbocodium vernum) ja monet hiirenkorvalla olleet kuusamat (Lonicera sp.) ja mantsurianokakirsikka / prinsepia (Prinsepia sinensis) jatkavat kasvuaan terveesti. Yllättävien sääolosuhteiden aiheuttamia vaurioita ei siis tarvitse kasvien suhteen pelätä liikaa. Kasvigeeneissä on yleensä todella paljon ainesta yllättäviin tilanteisiin varautumisessa.

Tulevina päivinä sää siis suosii kasvukauden etenemistä. Tämä tietää puutarhanhoidon kannalta äärimmäisen aikaisin mm. sitä, että puiden ja pensaiden hoitoleikkaamisen hyvä ajankohta on mennyt jo umpeen kasvun alkamisen takia lepotilaa vaativien kasvien kohdalla. Tässä on taas yksi esimerkki siitä, kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa puisto- ja puutarhatöiden ajankohtiin; perinteelliset ajankodat aikaistuvat keväällä ja myöhentyvät syksyllä. Tämä on kouriintuntuvaa todellisuutta myös tänä keväänä ja tähän sopeutuminen näyttää vaativan edelleen aivan liian paljon joissakin tapauksissa; esim. tämä puutarhamyymälä on aivan liian paljon myöhässä kevään kauppakauden aloittamisessa myös tänä vuonna. Kaikkien puutarhamyymälöiden pitäisi olla auki jo nyt, koska minäkin tarvitsen jo mm. lannoitteita ja multaa arboretumprojektiini. Lisäksi täysin sula maa mahdollistaa jo nyt kaikki istutustyöt täällä eteläisessä Suomessa ja taimia pitäisi sen takia voida ostaa helposti tästä eteenpäin kaikkialta (hallanarat kesäkukat ovat tietysti eri asia). Hävetkää Matti Myöhäiset!
.
Päivitys 5.4.2008 klo. 22:05: tänään on ollut jopa yllättävän kylmä päivä (lämpötilat koko ajan vähän alle +5 astetta), koska lännestä saapunut rintamasysteemi sateineen on edennyt ennakoitua idemmäksi ja jo eilisestä illasta lähtien rintaman edellä lounaasta levisi sumuista ja kylmää meri-ilmaa. Niinpä tällä hetkellä kasvukauden eteneminen on ollut pysähtynyt. Huomenna sää taas lämpenee, mutta seuraavina päivinä Etelä-Suomi jää etelästä ja lännestä ulottuvien matalapaineiden vaikutuksen piiriin ja etelässä - kaakossa oleva lämpimämpi ilmamassa ei pääse vaikuttamaan kunnolla. Ajoittain päivälämpötilat kohoavat kuitenkin n. +10 asteen tienoille ja runsas pilvisyys mahdollistaa sen verran leudot yöt, että kasvukauden terminen eteneminen ei ole kokonaan tauolla. Lisäksi kasvien hyödyksi on odotettavissa raikkaita kevätvesisateita.
.
.
.
The spring has really started to proceed in an excellent way during last few days thanks to the warmer than an average weather. Above there is a photo of the early stage male blooming of European Aspen (Populus tremula). The photo is taken at the 1st of April 2008 in the district of Tapiola in Espoo and the blooming has now proceeded from the situation already to the full phase at this moment. The blooming of European Aspen (male catkins getting longer from the "furry stage" to long tubes wailing in the wind) is always a good sign of the thermal growing season's start. The same applies to this spring as well. Last year this phase was even few days earlier thanks to the record warm end of March, but this year as well the growing season has now started very much earlier than on an average. The spring being so early already for the second year in the row, is really an astonishing and sensational matter!

Let's study again the definition of the growing season's start. Last year I wrote these two articles (this and at the 3rd of May 2007 with the headline: Väärän tiedon korjaamista jälleen kerran; kasvukauden alku - Correcting false information once again; the start of the growing season) about the matter, because in many directions there were unclear visions and according to my knowlege false conclusions as well of the issue. The definition is as follows; the growing season begins, when the daily average temperature has been at least five days in the row more than +5 C. The starting day is the first day of the series. Now in a large area of southern Finland there have been these days of more than +5 C in a row already since the 31th of March! The coming days up to sunday appear to be further approximately equally as warm, when now the start of the growing season according to the definition is happening clearer than last year. That is again a good example of the global warming's influences and the change is really noticeable already.

Today I went to the botanical garden of Kaisaniemi in Helsinki to start my this year's plant photography project (I have already photographed plants occasionally in February as well, though). Two significant observations came clearly on my way there as well. Firstly, that phase of the growing season's start; all comparing plants in that other last year's article are now as well precisely at the same growth stage as they were then at the years 2006 and 2007. This year the extremely record breaking mildness of the "winter" caused these plants starting their growth the earliest to begin growth already during February, but that hasn't been altered the growth's phase significantly as compared to the thermal definition in the light of those previous two years. Though, different Alder (Alnus sp.) specimens are blooming in more differing times than earlier; the reason being the blooming period stretched very long.

Secondly, all the species started their growth already in February and in any case before the late winter of the March's end haven't been suffering hardly at all from that winter's even about -10 C of frost. Surely there may appear yet some damages in delay, but I observed again many early growing plants to be very frost tolerant; amongst others Mezereon (Daphne mezereum), Danford Iris (Iris "Danfordiae"), Winter Aconite (Eranthis hyemalis), Spring Meadow Saffron (Bulbocodium vernum) are continuing their blooming very well at the botanical garden now as well and many Honeysuckles (Lonicera sp.) and Cherry Princepia (Prinsepia sinensis) being unfolded their leaves are continuing their growth in a healthy way. So, regarding plants one doesn't have to worry too much damages caused by unexpected weather conditions. Plant genes have generally really much of substance in the prepairing for unexpected situations.

So, during the coming days the weather will be favourable for the proceeding of the growing season. Regarding garden maintenace this means extremely early for example the fact, that in the cases of plants requiring dormancy stage, the good period of tree and shrub maintenance cuttings had come to a close already due to the start of the growth. Here is again one example about the fact, how the climate change is affecting the times of garden and park tasks; traditional times are becoming earlier in spring and later in autumn. This is a concrete reality also during this spring and adapting to it seems to be requiring further way too much in some cases; for example this garden shop (it says in the advertisement, that the shop will open during only latter part of April) is way too late in the opening of the spring's selling season this year as well. All garden shops should be open already now, because for example I myself need already fertilizers and compost amongst others for my arboretum project. In addition the soil already completely melted is making every kinds of planting tasks possible already now here in southern Finland and therefore one should be able to buy all plants easily from now on from everywhere (frost sensitive seasonal summerflowers are of course a different matter). Shame on you for being late!
.
Update at the 5th of April at 10:05 PM: today it has been even a surprisingly cold day (temperatures all the time a bit under +5 C), because the frontal system arrived from the west with its rains has proceeded more eastwards than forecasted and already since the yesterday evening there spreaded foggy and cold marine air mass from the southwest in the foreside of the front. Therefore at this moment the growing season's advancing has come to a standstill. Tomorrow the weather will warm up again, but during coming days southern Finland will remain within the influence of low pressures reaching from the south and west and the warmer air mass in the south - southeast doesn't have a proper change to influence. However, afternoon temperatures will reach occasionally about +10 C and the profuse cloudiness will make nights so much mild, that the thermal advancing of the growing season isn't completely paused. In addition there are expected fresh spring rains to favour of plants.

No comments: