Tuesday, December 16, 2008

Helvetti vai Renessanssi?! - Aktivismin noususta länsimaisen maailman tilannetta vastaan

Tällä kertaa tarjoan tuhdin annoksen mm. linkkejä, joista ilmenee aktivismin nousu tätä kuvaamaani maailman tilannetta vastaan. Noissa linkkien tarjoamissa sisällöissä on katsottavaa ja tutustuttavaa moneksi tunniksi ja varmasti moneksi päiväksikin koko loppuvuoden ajan. Nämä linkit tarjoavat myös oivallisia henkilökuvia näistä aktivisteista, jotka ovat ryhtyneet vastustamaan maailman kehittymistä kuvatulla tavalla ja jotka haluavat saada aikaan muutosta ja suuntia kohti parempaa.

Yhteispiirteenä näille aktivistelle löytyy ainakin ikäluokka; he ovat suureksi osaksi kolmekymppisiä ja nähtävissä on nyt tavallaan vastakkainasettelu heidän ja vallassa olevien suurten ikäluokkien (n. 45 - 60 -vuotiaat) johtajien välillä. Näiden kahden ikäluokan välille on muodostunut äärimmäisen jyrkkä ja syvä kuilu tämän maailman tilanteen näkemisessä ja hoitamisessa. Kolmekymppisten joukossa on kasvava määrä tyytymättömiä ja tilanteen saatanallisuuden huomanneita ihmisiä. Suurten ikäluokkien johtajista suurin osa sen sijaan haluaa pitää kiinni vallastaan ja imperialistisista näkemyksistään sekä brittiläisen systeemin ehdollistamasta maailmankuvastaan. No, poikkeuksiakin varmasti löytyy puolin ja toisin ja nuorempiakin on tuossa maailman tilannetta vastustavassa leirissä, mutta tämä havainto on varsin selkeä joka tapauksessa.

Tässä mielessä olenkin toisaalta helpottunut, kun huomaan maailmassa olevan avarakatseisia ihmisiä, jotka välittävät, ottavat asioista selvää ja eivät jää tumput suorina pönöttämään paikalleen, vaan ottavat homman haltuun ja lähtevät taistelemaan - vastustamaan - parantamaan. Ennakkoluulot, väärät tiedot ja puhdas tietämättömyys ovat kuitenkin edelleen raivostuttavan yleisiä ja surullisella tavalla jähmettäviä. On toisaalta myös huomattava, että en itse ole tässäkään kohtaa aivan kaikessa aivan samaa mieltä näiden aktivistien taholta esitettyjen asioiden kanssa. On myös niin, että en ole vieläkään niin paljon perillä asioista kuin haluaisin, vaikka tutkimiseni on ollut äärimmäisen runsasta viimeisen neljän kuukauden aikana. Ei yhden ihmisen silti tarvitsekaan tietää "kaikkea".

Tässä ensimmäisenä tarjoan yhdysvaltalaisen radiojuontaja ja dokumenttifilmien tekijän Alex Jonesin laajan media-arsenaalin. Alex Jones on tullut tunnetuksi ns. paleokonservatiivina ja räyhäkäsäänisenä moottoriturpana. Jones vastustaa paljolti samoja asioita nykymaailmassamme kuin Lyndon LaRouche, mutta on astetta rajumpi näkemyksissään. Hän on ottanut erittäin paljon asioista selvää ja tekee sen myös rohkeasti ns. kentällä tutkivan journalistin tavoin; vähän kuin vaihtoehto Hannu Karpo, joka pistää itsensä peliin ja tulilinjalle. Jonesin maailmankuvassa uhkaavimpia asioita ovat mm. fasistisen poliisivaltion pystyttäminen, globalisaatio, ns. Bilderberg -ryhmä (sisältää juuri niitä eliittisatanisteja) ja New World Order. Hänen mukaansa esim. ns. 911 -iskut New Yorkin World Trade Centeriin olivat oman hallinnon ja eliitin salajuoni; osa projektia, jossa tavoitteena on maailmanhallitus. Siis Brittiläisen imperiumin juoni, kun otamme käyttöön LaRouche PAC -termistön.

Jones on ilmastonmuutosskeptikko siinä mielessä, että hän ei pidä sitä ihmisen aikaansaannoksena, vaan auringon; ilmastonmuutoksella ihmiskuntaa syyllistäminen on hänen mukaansa osa eliitin juonia. Tässä kohtaa mielipiteeni eroaa Jonesin kanssa jonkin verran; ilmastonmuutos on mielestäni myös ihmisen aikaansaama, mutta se on silti myös eliitin kiristys- ja syyllistämisjuonia aiheuttava. Tässä on valikoima Jonesin dokumentteja viime vuosilta, jotka käsittelevät noita ym. asioita; A B C D. Ja tässä on hänen nettisivustojaan; A B. Youtubessa hänen nimiinsä on tehty sivusto, jossa on videoita hänen radio- ja tv-showstaan.

Seuraavaksi esittelen mm. BreakTheMatrix -yhteisössäkin toimivan Adam Kokeshin. Hän on Irakin sodan veteraani, joka on ryhtynyt vastustamaan omalla tavallaan maailmassamme vallitsevaa epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä; fasismi, monetarismi, korporaatio-oligarkismi, Federal Reserve ja eliitti (Rothschildsit, Rockefellerit, George Soros, Bushit, Gordon Brown jne.) ylipäätään näissä totalitaarisissa pyrkimyksissään sekä tietenkin Irakin sota ja sota yleensäkin. Tässä on Kokeshin puheita (A B C D E), joista ilmenee hyvin hänen agendansa ja se kuinka suuri joukko ihmisiä on jo asettunut hänen taaksensa tukemaan tätä aktivismia. Tässä on Adam Kokeshin oma blogi.

Tärkeä aktivisti on myös Naomi Klein (in English), jonka kirjat No Logo ja The Shock Doctrine (Tuhokapitalismin nousu) ovat olleet tärkeitä merkkipaaluja tämän maailman tilanteen hahmottamisessa. Klein painottaa kirjoissaan erityisesti juuri globalisaation ja korporaatiovallan osuutta. Niissä piilee juuri se ydin, josta Lyndon LaRouchekin on jatkuvasti puhunut; oligarkkisen eliitin valta Brittiläisen imperiumin puitteissa. Kuten olemme huomanneet, niin "vihatulla lapsella" on monta nimeä; brittiläinen systeemi, New World Order, Illuminati, globalisaatio, anglo-dutch liberal system, Venetian party, monetarismi jne. riippuen aina historiallisesta aspektista ja / tai näkökulmista tarkasteltavan asian suhteen. Eri aktivistit käyttävät täten erilaisia termejä samasta asiasta vivahde-eroin. Tässä Naomi Klein puhuu teeseistään: A.

Sovi ei myöskään unohtaa näitä aikaisemmin mainitsemiani Youtube -aktivisteja: Bill; videot, Daniel aka visionvictory; videot, Justin aka supafaith; videot, Karl aka kdenninger; videot ja yhteisöllinen EarthLastHope; videot. Mainittava on myös näistä virallisista vallassa olevista johtajista Ron Paul ja Brad Sherman, jotka ovat olleet Yhdysvalloissa mm. näitä talousromahduksen hoitomenetelmiä vastaan melko samaan tapaan kuin Lyndon LaRouche. Samaan tapaan heille on kuitenkin naurettu tai heitä ei ole kuunneltu riittävästi. Onpa idioottimaista, koska he ovat olleet niin paljon oikeassa! Tässä on jo kuuluisaksi tulleet videot Shermanin kommenteista mm. sitä syksyistä Yhdysvaltain roskapankki-ideaa koskien: A B. Tässä on esimerkki siitä, miten Ron Paul on ollut rohkeasti tätä vallitsevaa maailman tilannetta vastaan: A.

Suomessakin on aktivisteja tätä maailman tilannetta vastaan; fasismi, imperialistinen kapitalismi jne. eli samat asiat hyvin pitkälle kuin noiden ulkomaisten esimerkkien kohdalla, mutta suomalaisesta näkökulmasta katsoen. Heitä ovat esim. Käymälän Sven Laakso, joka luottaa erittäin monipuoliseen kirjalliseen ilmaisuun tuodessaan asioita esille. Heihin kuuluu myös dosentti Johan Bäckman, joka on herättänyt kohua mm. Pronssisoturi -kirjallaan. Tässä on hänen samanniminen bloginsa. Kolmantena mainitsen Juha Molarin (tässä hänen blogi), joka on pappi ja fasismia vastaan hänkin.

Kaikille näille kolmelle on tyypillistä heidän ns. venäjämielisyytensä. Tämä on luonnollista täällä päin maailmaa olevalle kuvatun kaltaiselle aktivismille, koska Venäjän tilanne on naapurimaistamme vähiten länsimaisen imperialistisen kapitalismin valloittama ja siten vähiten myös sen huonojen puolien (kuten fasismi ja kuvaamani noosfäärisairaus) tahrima. Yhdysvalloissa puolestaan tämä aktivismi ottaa hyvää voimaansa nimenomaan kuvaamaani amerikkalaisen systeemin ihannoinnista, koska se on siellä päin maailmaa selkein vastalääke tälle länsimaisen maailman tilanteelle. Sikäläisistä yhteisöllisistä sivustoista mainitsen vielä tämän antifasistisen verkoston. Sen puitteissa esim. tuota amerikkalaista systeemiä yritetään elvyttää ja torjua tuon Brittiläisen imperiumin / New World Order -porukan harjoittamaa fasismia.

Nyt myös Suomeen on saatu vastaavanlainen sivusto, jossa kirjoittavat mm. juuri nuo kolme mainitsemaani suomalaista. Olen seurannut nyt pari - kolme viikkoa tuota suomalaista antifasismi-sivustoa ja havainnut muutaman merkittävän seikan. Ensinnäkin huomio kiinnittyy totta kai kirjoitusten kommentointiin. Sivuston antiin kriittisesti tai vastalauseisesti suhtautuvat kommentit ovat tyypillisen kapeakatseisia ja niinpä keskustelu taantuu helposti sen takia ahtaaseen puolesta ja vastaan toitottamiseksi; antifasisteja syytetään ja leimataan kommunisteiksi, Neuvostoliiton haikailijoiksi, Tehtaankadun (Venäjän suurlähetystö on siellä Helsingissä) propagandisteiksi yms., jotka ovat pelkästään mustamaalaamisheittoja eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tai on tekemistä ainoastaan fasistisen todellisuuden kanssa.

Sivuston anti keskittyy tietenkin Suomen ja Vironkin tilanteiden analysointeihin ja hyvän hakemiseen esim. juuri venäläisestä maailmankuvasta, josta noilla kirjoittajilla on erittäin paljon omakohtaista kokemusta (Ovat mm. asuneet siellä pitkään). Sekä aktiivisina että pätevinä kirjoittajina he suorittavat tätä aktivisminsa osaa napakan tehokkaasti. Itse kannatan tällaista sivustoa ehdottomasti, mutta huomautan taas sen, että fasismin ja tämän maailman tilanteen torjuminen ylipäätään on myös globaalilla tasolla vaikuttava monipuolinen prosessi. Kuten olen tuonut ilmi, niin fasismi on "vain" yksi osa ns. Brittiläisen imperiumin globalisaatio- / New World Order -projektia, jossa vaikutukset tulevat Suomeen myös ulkoapäin. Ei pelkästään siis Suomen itsensä sisältä, kuten vaikkapa Jussi Halla-ahon tapauksessa. On vähintään yhtä tärkeää osata hahmottaa globaali ulottuvuus ja samalla näiden poliittistaloudellisfilosofisten ongelmien ulottuminen kauas historiaan, josta käsin ne vaikuttavat nykytilanteeseen.

On ymmärrettävä ns. brittiläisen systeemin ja amerikkalaisen systeemin erot ja on harjoitettava synteettistä lähestymistapaa; Venäjältä voi toki hakea hyviä ratkaisumalleja ja visioita, mutta on huomioitava myös amerikkalaisen systeemin hyvät puolet ja niiden ottaminen käyttöön. Kuten olen todennut, niin tuudittautuminen taittamaan peistä vain akselille oikeisto-vasemmisto jäädään liikaa vellomaan saman systeemin piiriin, kun pitäisi vaihtaa systeemiä jopa kokonaan. Ehkä nuo venäjämielisyydestä ja kommunismista syyttävät antifasismin vastustajat tietävätkin tämän ja heitoillaan siten kaventavat keskustelut vain vasemmisto vs. oikeisto -dikotomiaksi. He yrittävät saattaa tämän aktivismin turvallisiin ja tukahduttaviin rajoihin Suomessa tunnetun kapeakatseisen ja rasistisen ryssävihakonseptin turvin. Minä en mene siihen halpaan eikä kenenkään muunkaan pitäisi!

Lyndon LaRouche on ymmärtänyt tämän maailman tilanteen niin hyvin, että sen takia hän on tällä hetkellä maailman paras ihminen kuvaamaan koko maailman tilanteen kaarta aina antiikista nykyaikaan. Tämä käy ilmi mm. hänen uudesta pitkästä analyysistään; Today's global crisis: The truth of Bretton Woods lies within physical science, jossa hän kuvailee tuon amerikkalaisen systeemin käyttöönoton olevan hyvin perustavaa laatua olevalla tavalla koko maailmankuvan muutosta vaativaa. Yhtä tarkkanäköistä ja perinpohjaista analyysikykyä ei omaa kukaan muu eikä varsinkaan kukaan nykyisistä vallassa olevista maailman poliitikoista ja siksi osaltaan on syytä olla huolestunut; tärkeillä paikoilla olevilla ihmisillä (vaikka osa heistä siis tahtoisi ihmiskunnalle vain hyvää) ei ole riittävää näkemystä hahmottaa kunnolla oikeita vihollisia ja oikeita ongelmia. Kuten Lyndonkin on sanonut, niin hyvin monet eivät tiedä esim. juuri tuon Brittiläisen imperiumin olemusta ja sen vaikutusta maailman politiikan ilmenemiseen ja dynamiikkaan jo usean sadan vuoden ajalta nykypäivään. Niin totaalisesti brittiläisen systeemin virallinen valtavirtamedia ja koulujen opetus on hämärtänyt tilannetta ja ehdollistanut vääriin ongelmiin, mutta nyt se on todellakin muuttumassa internetin avulla, missä mm. nämä mainitut aktivistit oikaisevat näkemyksiä pois tuosta valheen ja korruption alhosta kohti totuudellisempaa ja parempaa maailmaa.

Kun tarkastelemme näiden aktivistien ja heitä tukevien (mm. foorumeiden kommentoijat) ihmisten sanomaa, niin havaitsemme erittäin paljon yhteisiä kritiikin ja parantamisen kohteita. Huolimatta näkemyseroista sekä heidän että omien näkemysteni välillä on siten täysin selvää, että länsimainen maailman tilanne on pahasti pielessä hyvin symmetrisellä ja kohtalokkaalla tavalla. Meidän on siksi aloitettava aktiivinen ja määrätietoinen maailmanparannusprojekti laajalla rintamalla. Olen itse jo monta vuotta havainnut jotain olevan pielessä ja nyt se on kristallisoitunut viimeisen puolen vuoden aikana kiitos juuri tällaisten aktivistien ja voimakkaan itsenäisen ajatteluni. Asioiden olemukset sekä syy- ja seuraussuhteet ovat niin selvästi nähtävissä, että olen surullinen edelleen vain viralliseen valtavirtamediaan uskovien ihmisten puolesta. Nyt pitää seurata mieluummin valtavirtamedian ulkopuolista nettiantia ja suhtautua valtavirtamediaan lähinnä vain "vihollisleirin" informaation tutkimismielessä.

Valtavirtamediaan kritiikittömästi uskovat ovat juuttuneet katoavaan maailmankuvaan. Katoava se on kahdesta syystä: Yksi; tämä talousromahdus vääjäämättä joka tapauksessa tuhoaa tähän mennessä tuntemamme maailmankuvan oli seurauksena konkreettisia tuhoja eli esim. sotia tai ei. Kaksi; tämä kuvatun kaltainen aktivismi on nousemassa niin suureksi, että sillä alkaa olla tilanteeseen vaikutusta huomattavasti edesauttaen vanhan maailmankuvan tuhoutumista ja uuden rakentumista tilalle. Näiden kahden asian muotoutuminen jo ensi vuoden aikana tulee olemaan niin voimakasta ja syvälle menevää, että maailma voi olla jo ensi vuoden Jouluna aivan erilainen kuin se on tämän vuoden Jouluna. En itsekään sen takia kykene tekemään mitään tarkkoja ennusteita sen suhteen. Se on kuitenkin selvää, että valtavirtamedia yrittää ylläpitää tämän katoavan maailmankuvan olemusta pystyssä niin kauan kuin se pystyy. Sama koskee vallassa olevia poliitikkoja, asiantuntijoita yms. tahoja ja tietenkin sitä ydineliittiä. Siksi esim. tämän vuoden loppupuolella meille on syötetty jatkuvasti virallisessa mediassa valheita ja vajaita totuuksia näistä kuvaamistani maailmantilanteista, vaikka oikeat näkemykset tilanteista ovat olleet näiden aktivistien tiedossa jo pitkään ja uusienkin tilanteiden ilmestyessä.

Esim. Lyndon LaRouche on toitottanut tämän talousromahduksen ja maailman tilanteen piirteistä jopa monta vuotta ja nyt niiden edettyä juuri esim. hänen ennusteidensa mukaan, nämä "poliitikot" ja "asiantuntijat" ovat muka yllättyneitä ja ihmeissään tästä "velkakuplasta" yms., joka koskettaa maailmaamme enemmän kuin mikään muu aikaisemmin. Itsekin näen juonen ja kehityskaaren nyt niin selvästi, että on traagista edelleen havaita samanlaisen peittely-yrityspolitiikan, hyssyttelyn ja toimettomuuden oikeiden ratkaisujen puolesta jatkuvan kaikkialla virallisen vallan piirissä. Olen jopa ajoittain suuttunut siitä, kuinka moni edelleen autistisen jääräpäisesti nielee tämän ja turvaa liian kapeisiin ja vääristäviin ajatusmalleihin; ihana globalisaation vapaa kauppa, ryssäviha ja ihana länsimainen demokratia, talouslaman oleminen asiaan kuuluvaa "normaalia" ekonomian vaihtelua jne.

Näyttää todella siltä, että tällä hetkellä ei ole kunnollisia johtajia johtamassa vaarasta pois, vaan laiva seilaa jopa ilman kipparia tai kippari on "juovuksissa" - globaalisti. Onneksi näitä aktivisteja sentään yrittää tulla esiin ottamaan ohjat käsiinsä. Tämä on juuri sellainen maailman tilanteen vaihe, jossa kunnolliseksi johtajaksi ei pidä laskea sellaista henkilöä, joka vastaa suuren yleisön makuun, kykyyn ja visioihin sekä toimii pitääkseen yllä nykytilannetta (se, joka oli ennen talousromahdusta) eli oikeasti siis illuusiota siitä. EI!! Tämä maailman tilanne vaatii sellaisia kaukonäköisiä ja rohkeita johtajia, jotka uskaltavat olla tuota brittiläisen systeemin ja ym. tavalla hämärtynyttä mielipidettä ja maailmankuvaa sekä muiden johtajien aikeita vastaan ja johdattaa kansa pois siitä kaikesta. Hyvä johtaja on tässä maailman tilanteessa vallankumouksellinen eikä vanhan säilyttäjä. Vanha ei voi enää säilyä missään muodossa ja jokainen valveutunut ja fiksu ihminen tietää sen! Nykyisen maailmankuvan hajotessa tulevan maailman "Uusi aika" tulee olemaan esim. ym. aktivistien kaltaisten johtajien johdatuksessa saavutettava. Tämän hetken vallassa oleva johtajuus on tuomittu vääjäämättömään kuolemaan kaikissa tapauksissa, koska koko maailmassa ei ole olemassa pakopaikkaa tämän tilanteen kehittymiseltä loppuun asti. Mikä se "lopputulos" sitten tulee olemaankin... Se riippuu lopulta meistä kaikista! Meidän tulee torjua se paha vaihtoehto; New World Order, mitä se sitten lieneekin!

2 comments:

Juha Molari Юха Молари said...

Kiitos huomiosta, jonka annoit minun luokittelussani, vaikka tyypit eivät aina ihan tarkkoja olekaan, kun pitää luokitella.

En koe jyrkkää tai oikeastaan mitään vastakkainasettelua vallassaolevan ikäpolven kanssa. Itse asiassa ministereinä on tällä hetkellä meikäläistä nuorempaakin väkeä - enkä heistä pidä. Toisaalla viihdyn hyvin Kauppakorkean ja Suomen Pankin talousfoorumeissa eikä minulla ole juuri mitään erityistä sanottavaa siellä esitettävää Venäjä-kuvaa vastaan. Ainoastaan harmittaa suuren median kielteinen kuva.

Olen sitä mieltä, että fasismi on sanana kovin värittynyt, toisaalla voimallinen sen tähden. Minua kiinnostaa ihmisen oikeudet olla ihminen sillä tavalla, ettei hän tule sorretuksi kielensä, kansallisuutensa, uskontonsa tai poliittisen vakaumuksensa tähden. Toki venäläiset ovat Suomen suurin maahanmuuttajaväestö, joten heidän kohtalo kiinnostaa jo tämän tähden, sekä perhekokemusteni valossa. Myös heidän tulee kelvata ihmisarvoiseen elämään täällä, jos vaikka eivät olisi Putinin-Medvedevin politiikkaa vastaan vaan sen puolella. Demokratialla on itsepuolustukseen oikeutuksensa, jos ihmisoikeuksia ja ihmisen turvallisuutta halutaan loukata sortavien ja alistavien toimien avulla. Luulen, että SAFKA on tästä syystä kiinnostunut sekä työläisistä että muista sorretuista keskuudessamme. Poliittista puoluevakaumustani en ole toistaiseksi ilmoittanut, koska se on tarkentunut monta kertaa vuosien varrella.

Mika said...

Kiitos kommentista Juha! Selvensit hyvin omalta osaltasi kantaasi asioihin. Hienoa huomata, että omaat noin fiksun asenteen. Sorretuksi tulemista on aina vastustettava.

Omasta näkökulmastani tuo vastakkainasettelu näiden ikäpolvien välillä on paljastunut pikemminkin maailmanlaajuisella tasolla. Suomessa tilanne ei näytä tosiaan olevan niin selvä. Esim. Yhdysvalloissa sen sijaan se on selkeästi nähtävissä.