Friday, January 16, 2009

Lyndon LaRouchen web-seminaari ennen Barack Obaman virkaanastujaisia

Tänään aktiviteetti nousee taas huippuunsa LaRouche PAC -sivustolla. Nimittäin Lyndon LaRouche pitää jo ties kuinka monennen webcastin, joka on nyt ensimmäinen kahden sarjasta sijoitettuna Yhdysvaltain uuden presidentin Barack Obaman virkaanastujaisten ympärille. Tuttuun tapaan Lyndonilta on tiedossa ankaraa paasausta ja runsaasti informaatiota maailman tilanteesta, joka on vain huonontunut vuodenvaihteen jälkeen. Tämä webcast alkaa klo. 20:00 Suomen aikaa ja kestänee muutaman tunnin. Toinen webcast-seminaari on ensi viikolla Obaman virkaanastujaisten jälkeen.

Niin, maailman tilanne on järkyttävä ja mitä enemmän sitä tutkii, sitä vahvemmin se käy ilmi. Olen tällä viikolla keskittynyt enemmän tiedon keruuseen tästä tilanteesta netin avulla ja siksi kirjoittamiseni tänne blogiin on ollut nyt poikki muutamana viime päivänä. Paljastavaa ja toisaalta hyvin huolestuttavaa materiaalia on tullut eteeni erittäin paljon monestakin suunnasta, josta kertominen on yksi oma urakkansa ja pohdinkin nyt myös sitä, miten jatkaa tätä blogikirjoittamista. En nimittäin uhraa kuitenkaan koko aikaani tässäkään elämästäni, vaikka näistä asioista kertominen ja niiden levittäminen on nyt osaltaan erittäin tärkeää.

Tässä vaiheessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota Barack Obaman virkaanastujaisten ajankohtaan. Esim. Alex Jonesinkin esilletuomana on käynyt ilmi, että tuon virkaanastujaisten tienoolla voi olla tulossa ns. false flag -terrori-isku tai jokin muu suuri katastrofi. Yhdysvaltain poliitikoista esim. Colin Powell on lipsauttanut tällaisen pari kuukautta sitten: "Tammikuun 21. tai 22. tapahtuu kriisi, josta emme tiedä mitään.". Tätä on jo kommentoitu mm. siten, että miten muka päivälleen tiedetään, vaikka ei toisaalta tiedetä mitään. Onko siis nyt tulossa 11.9.2001 iskua vastaava terroriteko?! Sellainen, joka on itse suunniteltu ja toteutettu tämän Brittiläisen imperiumin eli New World Order oligarkkieliitin toimesta, kuten oli kyse tuossa World Trade Centerin tapauksessa! Jokin isku / provokaatio, joka oikeuttaa tämän oligarkkieliitin ja hännystelijänsä taas kiristämään fasistista kontrolliaan ja näyttelemään uhria ja pelastajaa (muka "terroristeilta" ja "heidän" pahoilta teoiltaan) itse suunnittelemansa katastrofin takia! Tässä on tuo Powellin puheen osa.

Tässä on huomattava myös se, kuinka Alex Jones ennusti tai oikeammin päätteli jo silloin keräämiensä tietojen perusteella tuon syyskuun 11. päivän WTC-iskun ja sen taustat pari kuukautta etukäteen ennen sitä. Tässä on video siitä. Meidän herättäminen maailman tilanteeseen on ollut käynnissä jo silloin! Harmi, että itse olen herännyt vasta viime vuonna, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt pitää toivoa laajamittaista heräämistä jäljellä olevien "sheeple" ihmislampaiden osalta! Hämmästyttävää, että me lampaat (Kuten minäkin vielä silloin ja muistan vieläkin elävästi mitä tein ko. päivänä ja iltana) söimme silloin 11.9.2001 koko syötin ja uskoimme mm. terroristien olemassaoloon ja ko. tornien romahdukseen muka pelkästään lentokoneiden takia... Voi saatana!

LaRouche PAC -sivustolta laitan tähän loppuun vielä tuoreen viikkovideokatsauksen ja videon aiheesta: Kansainvälisen Pecora -komission kuulustelut ja sen seuraukset; jälkimmäisessä painotetaan nimenomaan sitä, että nämä oligakkisaatanat pitää saada totaalisesti vastuuseen teoistaan ja saada heidät myös kokonaan pois haittaamasta maailman ja ihmisyyden olemista ja kehittymistä luonnollisella ja oikealla tavalla. Nythän tämä oligarkkieliitti on manipuloinut jo vuosisatoja elämäämme ja maailmaamme totaalisen vääristyneen saatanalliseen suuntaan. Noissa videoissa käsitellyt asiat tulevat varmasti esille myös tuossa tämän iltaisessa Lyndonin seminaarissa, joten ne ovat erinomaista oheismateriaalikatselemista ennen varsinaista seminaaria. Katsokaapa ne ja klikatkaa sitten illalla klo. 20:00 LaRouche PAC -sivulle seminaarin suoraan lähetykseen!

Päivitys 17.1.2009 klo. 18:15: Eilinen Lyndon LaRouchen seminaari on nyt arkistoitu ja katsottavissa sieltä uudestaan. Seuraava hänen web-seminaari on jo 22.1.2009 torstaina alkaen klo. 20:00 ja siinä käsitellään varmaankin yhä samoja asioita, mutta myös enemmän Barack Obamaan liittyviä asioita, kuten sitä ymmärtääkö hän Lyndonin esille läimäisemän maailman tilanteen ja parannuskeinot siihen vai onko hän vain taustalla olevien oligarkkien nukke, joka vain johtaa meidät kansalaiset yhä heikkeneviin olosuhteisiin globaalisti.

Tässä vaiheessa Lyndon antaa vielä ns. mahdollisuuden Obamalle näyttää, mikä mies hän on ja siten toivoa vielä olisi. Sen sijaan Alex Jones porukkoineen (AlexJonesChannel) on jo tyystin sitä mieltä, että Barack Obama on kuin tavallaan uusinta Adolf Hitlerin ajoista; huonon johtajan (George W. Bush) jälkeen tulisi muka pelastajana esiintyvä johtaja (Obama), joka lopullisesti ns. myisi kansalle huijaamalla ja manipuloidun messiaaniseen suosioon turvautumalla huonon johtajan avulla aloitetun oligarkkien junaileman "politiikan", joka tunnetaan Alex Jonesin suussa nimellä New World Order ja Lyndon LaRouchen suussa nimellä Brittiläinen imperiumi (nykyään tarkennettuna termillä Saudi) tarkoittaen samaa asiaa.

Heti ensi tiistaista lähtien tämä kaksijakoisuus tulee tarkasteluun ja alamme nähdä käytännössä asioiden tiloja. Pitäkäämme mielessä myös tuo Colin Powellin esille tuoma uusi kriisi, joka tapahtuisi aivan näinä päivinä. Lyndon onkin ollut sitä mieltä, että näinä päivinä ympäri maailmaa syntyneet kriisipesäkkeet (mm. Afrikassa, Gazassa, Pakistanissa ja Ukrainassa) ovat osaltaan Brittiläisen imperiumin oligarkkien junailemia testejä Obaman hallinnolle; pysyykö Obama oligarkkien ruodussa vai lähteekö hän Lyndonin vaatimaan maailmanpelastamissuuntaan? Elämme kriittisiä hetkiä maailman historiassa! Palaan kommentoimaan enemmän tuossa ja ensi torstain seminaarissa esille tulleita asioita ko. jälkimmäisen jälkeen. Sitä ennen paneudun ainakin "Helvetti vai Renessanssi" -kirjoitussarjaani käyden maailman kriisiä lisää läpi Alex Jonesin näkökulmasta katsoen.

No comments: