Sunday, July 26, 2009

Viikon 30 tunnelmakuvat vuonna 2009



Nukka-angervon (Holodiscus discolor var. ariifolius) kukintaa kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa sunnuntaina 26.7.2009. Keskikesän kääntyessä loppukesäksi näitä komeasti kukkivia pensaita riittää ja tämä on ehdottomasti näyttävimmästä päästä. Lisäksi kukilla on voimakkaan imelä tuoksu. Kukinnan jälkeen nuokkuvat tertut ruskistuvat hitaasti ja säilyvät seuraavaan kevääseen erikoisina koristeina. Suositeltava paljon yleisempään viljelyyn.




Juuri kukkimaan alkanutta kuutamohortensiaa (Hydrangea paniculata "Praecox") kuvattuna lauantaina 25.7.2009 Helsingin Meilahden arboretumissa. Alla esitellyn hortensialajin jälkeen kukintavuorossa on tämä lajike, jolla neuvottomia kukkia on vähemmän kuin syyshortensialla (H. paniculata "Grandiflora"). Tällä lajikkeella kukinnan jälkeistä neuvottomien kukkien punavärjäytymistä on vähän, mutta tertut säilyvät pitkälle talveen ruskeina koristeina. Vähän pienempi pensas kuin alla oleva laji / lajike.


Hedelmäkotavaiheeseen tullutta kiinanhortensiaa (Hydrangea heteromalla "Xanthoneura") kuvattuna lauantaina 25.7.2009 Helsingin Meilahden arboretumissa. Hortensioilla on aina vähintään laitakukat neuvottomia kukkatertuissa ja tässä kukinnan jälkeen ne ovat tyypillisesti värittyneet punertaviksi. Tertut säilyvät talven yli ruskeina koristeina. Tällä lajilla / lajikkeella kukinta on kesä - heinäkuussa ja se aloittaa siten hortensiasesongin. Erittäin suositeltava iso pensas koristekäyttöön.




Sirotuomipihlajan (Amelanchier laevis) kypsyviä marjoja kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa sunnuntaina 26.7.2009. Lisänä vihreä hämähäkki! Tuomipihlajien marjasatokausi on parhaimmillaan ja elokuun alussa ne viimein varisevat pois ellei linnut ehdi ensin hätiin. Tuo hämähäkki oli jännä sattuma ja kivasti sainkin sen kuvattua. Tunnistin sen kurkkuhämähäkiksi (Araniella displicata).




Köynnösruusulajike (Rosa "New Dawn"):n kukintaa kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa sunnuntaina 26.7.2009. Köynnösruusujen kesä-heinäkuun vaihteen kukinnan huippu on ohi, mutta uusia kukkia riittää syys - marraskuulle hitaasti väheten. Tämän lajikevärin kanssa melkein samanvärinen on "Coral Dawn" -lajike.




Valkokonnanmarjan (Actaea alba) kypsyneitä marjoja kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa sunnuntaina 26.7.2009. Nämä marjat ovat kypsyneet jo heinäkuun alkupuolella, mutta ne säilyvät hyvin pitkään (jopa syyskuulle) ja näin konnanmarjoja voi pitää erinomaisina koristekasveina. Marjat tosin ovat vaarallisen myrkyllisiä. Valkoinen kesäkuun alun kukinta on marjoja vaatimattomamman näköistä.




Kalalokin (Larus canus) poikanen nurmikolla Vanajaveden ääressä kuvattuna Hämeenlinnassa tiistaina 21.7.2009. Poikanen vaikutti hylätyltä ja se ei juurikaan reagoinut lähestymiseeni (Sain kuvattua läheltä). Tilanteessa vain kaukana jotkin lokit kirkuivat ollessani kuvaamassa. Lokinpojan pesäpaikka jäi arvoitukseksi ja sen kohtalo myös.




Espoon Tapiolassa perjantaina 24.7.2009 kuvattua kaatosateen aikaansaamaa vesilätäkköä nurmikon notkossa. Kuvassa nähdään eri suunnista tulleiden vesivirtojen aiheuttama ero: Kuvaussuunnasta tuli savista vettä hiekkakäytävältä ja vasemmalta sekä edestä nurmikon kautta puhtaampaa vettä. Näiden yhdistyttyä syntyi eri vesien vielä sekoittumaton kuviointi lätäkköön.




Lummelajikkeen (Nymphaea sp.) kukintaa kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa sunnuntaina 26.7.2009. Nimikyltin puutteen vuoksi lajikenimi jäi arvailujen varaan. Koristelummelajikkeita on kuitenkin erittäin paljon: Lista. Lumpeiden kukinnan sesonki noudattaa paljolti ulpukoiden vastaavaa, joten heinäkuu on pääkukintaa ja elokuulle riittää jonkin verran rippeitä.




Kypsyneitä hedelmäkotia tehneitä lupiineja (Lupinus polyphyllos) ja yhä kukkivia ulpukoita (Numphar lutea) Vanajaveden rannassa Hämeenlinnassa kuvattuna tiistaina 21.7.2009. Ulpukoiden kukintasesonki on n. kuukauden mittainen heinä - elokuussa. Lupiinit puolestaan ovat tällä hetkellä jo hedelmävaiheessa. Ko. hedelmävarret säilyvät talventörröttäjinä, kun kodat ovat avautuneet.




Espoon Tapiolan keskustan koristevesialtaan reunalla kukkivia ryhmäruusuja kuvattuna torstaina 23.7.2009. Tässä on toteutettu Suomen näyttävimpiin kuuluva kolmivärisommitelma. Tyypilliset ryhmäruusulajikkeet Etelä-Suomen käyttöön ovat: "Europeana", "Nina Weibull" ja "Queen Elisabeth". Lajikkeita on kuitenkin paljon: lista 1 ja lista 2. Meilahden arboretumissa on kattava kokoelma kaikenlaisia ruusuja. Ryhmäruusujen kukintahuippu on heinäkuussa, mutta kukkia riittää leutoina syksyinä marras - joulukuullekin saakka.




Hämeenlinnassa keskiviikkoyönä 22.7.2009 klo. 01:37 kuvattuja valaisevia yöpilviä pohjoistaivaalla. Ilmiön aiheuttajasta on epämääräistä spekulaatiota, mutta itse olen todennut niiden ilmaantuvan herkästi silloin, kun lännestä Kölivuoriston yli suuntaa voimakkaita matalapaineita - säärintamia ja osittain sen avulla jopa mesopaussiin asti pääsisi kosteutta (Edellisenä maanantaina oli juuri voimakkaan säärintaman tulo lännestä - lounaasta); muodostuu ko. jääkidepilviä. Tällä kertaa ko. pilvien määrä oli poikkeuksellisen runsas ja siten erittäin näyttävä.

No comments: