Friday, August 14, 2009

Runsassateisen epävakaisesta ja ukkostavasta loppukesäsäästä kohti ensi viikon lopun mahdollista hellekorkeapainetta



Loppukesäsää on vallinnut alkuviikon lievän helteen jälkeen tavanomaisena ajoittaisten sade- ja ukkoskuurojen sävytellessä etenkin iltapäiviä ja iltoja. Päivälämpötilat ovat olleet +20 asteen tienoilla ja yölämpötilat +10 asteen tienoilla. Syynä on ollut Suomen päälle parkkeerannut matalapaine, joka on tänään syöttänyt melko viileääkin ilmaa länsiluoteesta Etelä-Suomeen. Tuo kuva on otettu tänään perjantaina 14.8.2009 Espoon Tapiolassa. Siinä nähdään ko. nurmikoille palanneet valkoposkihanhet (Branta leucopsis). Ne ovat saaneet tuoretta ruohoa syötäväkseen nyt paremmin kuin heinäkuussa, koska silloin nurmikoiden leikkaamattomuuden takia apilat (Trifolium sp.) olivat liian runsaita heinien kustannuksella.

Tuo Suomen päällä oleva matalapaine siirtyy huomiseksi lauantaiksi idemmäksi ja näin heikko korkeapaineen selänne pääsee lännestä Etelä-Suomeen. Sen myötä huomenna sadekuuroja on harvemmassa ja päivälämpötila pääsee piirun verran +20 asteen yläpuolelle. Länsi - luoteistuuli on kuitenkin puuskaista. Sunnuntaiksi lännestä saapuu matalapaine ja sen rintamasysteemi. Sade voi olla runsasta ja ukkosta voi olla seassa. Sunnuntaiyön lämpötila voi olla etenkin itäosassa alle +10 astetta ennen tuon rintamasysteemin pilvisyyttä. Su päivällä lämpötila jää pahimmin satavilla alueilla +15 asteen tienoille. Matalapaine jää ensi viikon alussa ma - ti vähitellen heikkenevänä lähes koko Suomen päälle ja sen myötä etelässä saadaan yhä kuurottaisia sateita ja paikoin ukkosta. Päivälämpötilat ovat poutahetkillä n. +20 astetta ja sateessa n. 5 astetta alempia. Öisin lämpötilat ovat sisämaassa +10 asteen molemmin puolin pilvisyyden mukaan ja etelärannikolla lähempänä +15 astetta.

Keskiviikkona matalapaine siirtyy kaakkoon ja länteen muodostunut korkeapaine alkaa tulla Suomen ylle. Niinpä ke - to on vielä matalapaineen jälkeinen pohjois-koillistuuli, jossa päivälämpötila voi jäädä piirun alle +20 asteen poutahetkilläkin ja etenkin to - pe välinen yö voi olla melko koleakin alle +10 asteen lämpötiloineen ja sisämaan arimpien paikkojen halloineen. Sitten korkeapaine asettuisi koko loppuviikoksi ja jopa seuraavan viikon puolelle saakka Suomen ylle ja sää lämpenee aurinkoisessa säässä (Yöllä tyynen sään usva - sumutilanteita etenkin sisämaassa). Ilmamassojen sijainnista ja korkeapaineen muodosta sitten riippuu se, kuinka lämmintä tulee; Parhaimmillaan voisi olla mahdollista jopa kesän kovin helleaalto vielä näin kesän lopussa...

Kasvit etenevät kasvukauden vaiheissaan hieman tavanomaista aikataulua edellä ja tämä viileämpi vaihe ennen ensi viikon lopun lämpöä ei tee merkkittävää muutosta asiaan. Niinpä ensi viikon mittaan syyshortensian (Hydrangea paniculata "Grandiflora") kukinnan valkoinen vaihe tulee huippuunsa ja lämpimillä paikoilla kukinta alkaa jo punertua. Yleisistä referenssikasveista mainittakoon myös aronioiden (Aronia sp.) marjojen kypsyminen ja maitohorsmien (Epilobium angustifolium) sekä ohdakkeiden (Cirsium sp.) siemenvillavaiheen jatkuminen. Ruskaa enteilevistä merkeistä mainittakoon tyypillisesti elokuun aikana ilmestyvät metsävaahteroiden (Acer platanoides) yksittäiset häilyvät värimuutokset vihreissä lehdissä. Peltoviljelyssä ohran ja rukiin puinti on ollut jo parisen viikkoa käynnissä ja viimeisenä kypsyvä kaurakin on jo tuleentumassa. Sateet pitävät kasvit edelleen vähintään riittävässä kosteudessa ja paikoin jopa liian märkinä etenkin su - ti aikana. Pimentyneiden öiden takia myös runsas yö- ja aamukosteus edesauttaa sienien, sammalien ja homeiden viihtyvyyttä. Ukkossateet ovat edelleen aiheuttamassa riskiä paikallisille taajamatulville.

Vesistöissä kesän lämpimin pintavesivaihe on nyt ohitettu Etelä-Suomessa, mutta edelleen järvet ja Suomenlahden sisälahdet ovat olleet n. +20 asteen lukemissa. Viikonvaihteen ja alkuviikon aikana tapahtuu edelleen pientä viilenemistä, mutta lämpötilat ovat yhä lähempänä +20 astetta kuin +15 astetta. Ensi viikon lopussa on taas vuorossa lämpenemistä ja etenkin järvissä +20 asteen ylitykset voivat hyvinkin olla yhä mahdollisia...

Päivitys 15.8.2009 klo. 20:40: Uusimmat tiedot ensi viikon loppupuolen säästä kertovat sitä, että tuo korkeapaine näyttää aikaisempaa arviota tilapäisemmältä ja se vallitsisi Suomen päällä vain to - pe ajan. Sitten siitä eteen päin lännestä alkaisi vaikuttamaan matalapainetoiminta, mutta ilmamassa pysyisi tavanomaista lämpimämpänä edelleen jopa seuraavan viikon puolelle, koska matalapaine jäisi länsipainotteiseksi. Vielä on kysymysmerkkinä se, tuleeko vielä hellepäiviä tuossa uudessa lämpimässä vaiheessa...

No comments: