Friday, September 04, 2009

Kesän 2009 ukkosseuranta - Osa 8

Eilisestä illasta saakka on näyttänyt varsin lupaavalta ukkosen suhteen ja nyt (Klo. 00:25) täällä seurantapaikalla Hämeenlinnassa salamointia näkyykin länsi - lounaistaivaalla yön pimeydessä. Myös kuurottaista sadetta on saatu jo puolisen tuntia. Lounaasta on lähestymässä okludoituva voimakas rintamasysteemi myöhemmin yöllä Lounais-Suomea ja sen edellä lämpimässä ja kosteassa etelävirtauksessa on kehittynyt pohjoiseen matkaavia kuurorypäitä, joista kohti Hämeenlinnaa tulevaan on muodostunut ukkosta. Tässä vaiheessa se näyttää menevän vähän länsikautta ohi pohjoiseen. Tuossa rintaman sadealueessakin voi olla ukkosta mukana ja sade ollee varsin runsasta muutenkin. Kesäiset olosuhteet jatkuvat siis tässäkin mielessä ja mahdollisille yökukkujille tässä on tilanneseurattavaa. Tosin menen itse kyllä pian nukkumaan, mutta aikaisin aamulla ajattelin olla taas hereillä... Tässä on jälleen tutut seurantalinkit: Ilmatieteenlaitoksen tutka, Testbed -tutka, Kelikamerat ja salamatutka.

Päivitys klo. 00:50: Sateessa oli 10 min tauko klo. 00:30 - 00:40 ja salamointi oli samalla niin lähellä, että jyrinää kuului n. 5 km:n päästä. Etelätuuli on heikentynyt vähän. Lämpötila on +14 astetta ja ilma on udusta samea; näkyy katuvalaistuksessa ilman vaaleutena. Ukkonen on nyt etääntymässä luoteistaivaalla sateen loputtua kokonaan ja näin se ei tullut tuota lähemmäksi Hämeenlinnaa. Tilanne on siis tältä erää ohi, mutta myöhemmin aamulla saattaa lisää toimintaa olla tiedossa...

Päivitys klo. 01:05: Salamointia ei enää näy ja pilvipeite on sen verran rakoilemassa etelästä käsin, että lounaistaivaalla oleva täysikuu pilkottaa hienosti ja ainakin valaisee pilviä. Pääasialliset pilvilajit ovat nyt hahtuvapilvi lauttoina ja niiden yllä lähestyvän rintaman harso - verhopilvikantta. Lämpötila on kohonnut +14,5 asteeseen ja etelätuuli alkaa taas voimistua.

Päivitys klo. 08:25: Rintamasadealue on parhaillaan Etelä-Suomessa ja täällä Hämeenlinnassa yhtenäinen sade alkoi n. klo. 07:00. Sade on paikoin melko rankkaa, mutta ukkosta ei ole juurikaan ole seassa joitakin hyvin yksittäisiä salamoita lukuun ottamatta. Etelä-lounaistuuli on ajoittain navakkaa ja lämpötila on kohonnut peräti +16 asteeseen. Itse asiassa noiden puolenyön ukkosten jälkeen lämpötila kohosi Helsingissä peräti +18,5 asteeseen pikkutunneilla juuri ennen rintamasadetta, joten todella merkittävän lämmintä ilmamassaa pääsi livahtamaan rintaman edellä Etelä-Suomeen. Nyt rintaman mukana tulee vähän viileämpää ilmaa tilalle; päivälämpötila silti kohoamassa lähes +20 asteeseen. Rintaman jälkeen on uusimpien tietojen mukaan odotettavissa voimakasta iltapäiväkuurokehitystä, jossa yhteydessä ukkoset ja voimakkaat ukkospuuskat ovat mahdollisia. Seurataanpa...

Päivitys klo. 09:10: Nyt rintaman yhtenäinen sadealue on ohittanut Hämeenlinnan ja jälkipuolella olevia heikkoja - kohtalaisia kuurosateita on edelleen tulossa lounaasta. Pilvipeite on vielä yhtenäinen; alimpana repaleista kumpukerrospilvikantta. Lounaaseen kääntynyt tuuli on edelleen kohtalaista - navakkaa. Lämpötila on laskenut hieman ja on n. +15.5 astetta. Myös Helsingissä yön huippulämpötiloista on tultu alas +16 asteeseen. Utu on vähentymässä ilmassa.

Päivitys klo. 11:10: Kumpukerrospilvikansi on rakoillut jo tunnin ajan ja seassa näkyy myös kehittyvien kuuropilvien kukkakaalimaisia tornin alkuja. Rintamapilvisyys on kaikonnut yläpuolelta kokonaan koilliseen. Sadetutkasta nähdään myös, että Hämeenlinnaa lähestyy jo jonossa melko rankoiksi kehittyneitä konvektiosoluja, joissa voi alkaa pian ukkostaa. Lounaistuuli on kohtalaista, ilmassa on yhä utua ja lämpötila on reilut +17 astetta.

Päivitys klo. 12:35: Nyt melko reippaita kuurosoluja on ohittamassa Hämeenlinnaa läheltä, mutta ukkosta ei niissä vieläkään ole havaittavissa. Lounaistuuli on ajoittain puuskaisen navakkaa, mutta leutoa; lämpötila on +18,5 astetta. Lisää kuurosolukkoa tulee lounaasta nopeaan tahtiin. Ilma on edelleen jonkin verran udun samentama.

Päivitys klo. 12:50: Viiden minuutin ajan tähän asti satoi rankasti ko. kuuroryppään reunasta, mutta ukkosta ei kuulunut. Rakeitakin oli vähän seassa tuossa kuurossa. Seuraavassa kuuroryppäässä onkin jo havaittu ukkosta ja myös Itämerellä on ukkostavia soluja tulossa mantereelle ja sopivasti kohti Hämeenlinnaa... Lämpötila laski tilapäisesti +15,5 asteeseen.

Päivitys klo. 13:55: Nyt sadekuuroryppäät ovat mudostaneet yhtenäistä rintamaa Itämereltä - Suomenlahden länsiosasta pitkälle pohjoiseen - koilliseen Hämeenlinnan länsipuolitse. Parhaillaan Hämeenlinnaa on lähestymässä tämän systeemin kuurot ja länsi - lounaistaivas onkin jo tummien pilvien ja sadeseinämien sävyttämä. Ukkosta ei ole vielä kuulunut, mutta salamatutka on havainnut pitkin tuota kuuronauhaa jonkin verran salamoita. Lämpötila on +16,5 astetta ja lounaistuuli jatkuu kohtalaisena - navakkana.

Päivitys klo. 14:50: Voimakas kuurosolu satoi Hämeenlinnassa kaatamalla klo. 14:35 - 14:45. Samalla ukkonen jyrähti etäällä pari kertaa. Ilma on viilentynyt kuurojonon alla +13,5 asteiseksi ja utu on hälventynyt melkein kokonaan ilmasta. Lounaistuuli on ollut navakan puuskaista ajoittain kuurojen alla ja lisää kuuroja on edelleen tulossa seurantapaikan yli.

Päivitys klo. 15:15: Nyt kuurojono alkaa siirtyä Hämeenlinnan itäpuolelle ja viimeiset pisarat valuvat taivaalta. Ukkosta ei enää ole havaintopaikalla havaittu. Lämpötila on pysynyt kuurottelun takia +14 asteessa, vaikka ilmamassan lämpimyys muuten on havaittavissa esim. Helsingissä, jossa ei ole vielä kuurotellut; lämpötila +19,5 astetta. Hämeenlinnasta voimakkain kuurovaihe on nyt ohi, joten päätän seurannan tähän.

No comments: