Thursday, September 10, 2009

Tavanomaista lämpimämpää, poutaa ja parina yönä lievää hallanvaaraa - Viikonloppuna sateita



Syyskuun alku on ollut tavanomaista selvästi lämpimämpää ja tälläkin viikolla sama meno on jatkunut. Lännestä Lappia viistäen itään liikkui ti - ke voimakas matalapaine, jonka myötä lounaisvirtaus oli vallitseva tuoden lämmintä ja kosteaa ilmamassaa sekä ajoittain heikkoja sateita rintamasysteemeistä. Matalapaineen vuoksi lounaistuuli oli eilen ke voimakasta ja aiheutti mm. vähäisiä sähkökatkoja paikoin. Pilvisyys on vaihdellut ja etenkin yöllä ja aamulla on ollut sumupilveä ja heikkotuulisina hetkinä etenkin sisämaassa myös sumua. Päivälämpötilat ovat olleet lähellä +20 astetta ja eilen keskiviikkona aurinkoisena päivänä oli huipennus, jolloin sisämaassa päästiin paikoin jopa +23 asteen paikkeille. Pilvien ja ajoittain voimakkaan tuulen takia yöt ovat olleet hyvin lämpimiä; alimmat lukemat +10 ja +15 asteen välillä ja etelärannikolla joinakin öinä peräti vähän reilu +15 astetta.

Tuo kuva on otettu Espoon Tapiolassa maanantaina 7.9.2009 klo. 9:26 aamupäivällä ja vielä siihenkin aikaan tuolla nurmikolla nähtiin kuvan runsasta kastepisaramattoa. Pidentyneet yöt, vähentynyt haihtuminen auringon noustuakin, märkä maaperä ja ilmamassojen kosteus mahdollistivat monena aamuna tähän mennessä ko. kasteen runsauden, mutta kertoivat samalla syksyn olevan ovella, vaikka tavanomaista lämpimämpi sää on pitänyt termistä kesää hyvin yllä. Kuvasta nähdään myös se, kuinka nurmikot ovat tähän aikaan ja juuri tänä vuonna parhaimmillaan rehevässä ja hyvävointisen vihreässä kasvussa em. syistä johtuen.

Tänään tuo voimakas matalapaine on syrjäytynyt koilliseen ja Suomen etelä-kaakkoispuolella oleva korkeapaine on heikentynyt voimakkaan korkeapaineen muodostuttua lounaaseen Britteinsaarten tienoille. Tämän myötä kylmä rintama on liikkunut viime yönä eteläisen Suomen yli kaakkoon ja kuivempi sekä viileämpi länsituuli on valtaamassa alaa. Kuitenkin vielä tänään voidaan päästä +20 asteen lähelle etelärannikon lähellä viime yön oltua vielä reilun +10 asteen verran leuto. Ensi yönä tuosta lounaan vahvasta korkeapaineesta ulottuu Suomeen selänne, jonka myötä länsi-luoteistuuli tyyntyy entisestään ja kuivemmassa sekä viileämmässä ilmamassassa yölämpötila putoaa etenkin sisämaassa ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa selvästi alle +10 asteen. Arimmilla paikoilla voi olla jopa hallaakin Etelä-Suomen länsiosien sisämaassa. Näin syksy tuo ensimmäisen lievän maistiaisen tulostaan.

Perjantaina ja lauantaina alkupäivästä vallitsee sitten heikko länsituuli korkeapaineen selänteen vajottua eteläpuolelle ja siinä kulkee ajoittain vähäisiä kuurosateita itään vaihtelevapilvisessä säässä. Näin ollen yöt leudontuvat taas vähän ja hallanvaara poistuu, mutta päivälämpötilat ovat vain vähän reilu +15 astetta ollen kuitenkin yhä tavanomaista lämpimämpiä lukemia. Lauantaina Norjanmerelle on muodostunut matalapaine, joka näyttää liikkuvan kaakkoon kohti Lounais-Suomea ja siitä edelleen sunnuntain aikana Suomen eteläpuolelle. Tähän liittyy länsipainotteisen sadealueen tulo, sateessa päivälämpötilan jääminen n. +15 asteeseen tai alle ja tuulien voimistuminen, missä niiden suunta kääntyy matalapaineen reitin mukaan lounaasta etelän ja kaakon kautta itään - koilliseen. Yö on leuto la ja su välillä; n. +10 astetta.

Lännessä - lounaassa oleva korkeapaine ulottaa sitten sunnuntain jälkeen lännestä selänteen uudestaan Suomen ylle heikon pohjoistuulen kera ko. matalapaineen poistuttua etelään. Ma - ke aikana selänne venyy itään ja painuu vähän etelään antaen tilaa tyynen vaiheen jälkeen länsituulelle myöhemmässä vaiheessa matalapaineiden ollessa kaukana pohjoisella reitillä. Tämän myötä näyttää siltä, että lännen korkeapaineen pohjoispuolitse virtaa edelleen sen verran leutoa ilmamassaa kiertyen aluksi siis pohjoisesta ja sitten lännestä Etelä-Suomeen, että päivälämpötilat ovat alkuviikolla uudelleen vähän reilu +15 astetta poutaisessa säässä. Heikkotuulisuus, aikaisempaa kuivempi ilmamassa ja vähäinen pilvisyys aiheuttanevat kuitenkin sen, että yöt ovat taas viileitä (Sisämaassa selvästi alle +10 astetta ja arimmilla paikoilla siellä hallaa. Etelärannikko pysyy kuitenkin melko leutoöisenä meren lämpimyyden takia. Sisämaan yö- ja aamusumut ovat mahdollisia heikkotuulisissa tilanteissa.

Sitten ennustettavuus on heikkoa, mutta näyttää tässä vaiheessa siltä, että korkeapaine alkaisi muodostua Suomen lähelle itä - kaakkopainotteisesti ke jälkeen matalapainetoiminnan ollessa voimistumassa lännessä ja sen myötä ilmamassa jopa lämpenisi viikon loppua kohden etelä - kaakkoistuulissa; mahdollisuus päästä päivälämpötiloissa vielä uudestaan lähelle +20 astetta ja tuulten sekä pilvien lisääntyessä yöllä yli +10 asteen sisämaassakin... Näin olisi tulossa ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kesäinen vaihe.

Ajankohtaan nähden lämmin ja kostea sää on siis viivyttänyt kunnollisen ruskan alkamista kasvimaailmassa, mutta joitakin kirkkaita sävyjä on vähän jo ilmennyt ensimmäisenä ruskaantuvissa lajeissa; kuten metsävaahtera (Acer platanoides), tuomi (Prunus padus) ja punasaarni (Fraxinus pennsylvanica). Ensi viikolle tultaessa parit viileät yöt ja pimentyminen nopeuttavat vähän ruskaantumista, mutta kokonaisuudessaan ajankohtaan nähden lämpimän sään yhä jatkuessa viive tavanomaiseen aikatauluun nähden kasvaa jo yli viikon mittaiseksi. Niinpä ensi viikollakin on vielä pääasiassa kesävihreää ja vain koivunruosteen takia ilmenee yhä paikoin runsasta valeruskaa.

Lämmin sää edesauttaa viimeisiä kasvuvaiheita erinomaisesti etenkin ulkomaisilla lajeilla ja on eduksi talvenarkojen lajien talveen valmistumisessa. Mm. mustaseljan (Sambucus nigra), maissin (Zea mays) ja syys- sekä talviomenien sadot valmistuvat nopeasti. Noiden parin viileän yön hallakin on todennäköisesti niin lievää ja vain sisämaapainotteista, että arkojen kasvien (kesäkukat ja hallanarat viljelykasvit; kurkku, kurpitsa jne.) tuhoa ei vieläkään tarvitse pelätä edes laajoilla alueilla sisämaassakaan. Sateet ovat nyt jäämässä sen verran vähiin, että liikamärkyyden vaarakin on kaikkoamassa, mikä monesti tähän aikaan saattaa olla muutoin jo ongelma kasviviljelyssä.

Vesistöjen pintavedet ovat olleet Etelä-Suomessa edelleen vähän +15 asteen yläpuolella jopa +17 asteeseen saakka järvistä mereen kiitos lämpimien säiden. Jatkossa viilenemistä tapahtuu etenkin pienissä järvissä noiden muutamien viileiden öiden takia ja näin +15 astetta alittuu ensimmäistä kertaa selvemmin etenkin niissä. Ensi viikon uusi lämpöaalto voi kuitenkin pysäyttää viilenemisen ja ehkä jopa lämmittää pieniä vesiä takaisin asteella parilla, jos on aurinkoista. Näin vedet pysyvät keskimäärin selvästi tavanomaista lämpimämpinä ja ero tavanomaiseen kasvaisi ensi viikolla poikkeuksellisiin mittoihin.

No comments: