Friday, October 30, 2009

Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia: Fightstar - A City On Fire

Tätä sarjaa on taas hyvä jatkaa, kun on tullut esille uutta NWO -agendaa kritisoivaa musiikkia. Infowars -sivustolla tässä jutussa (Fightstar’s “A City On Fire”) esitelty brittiläisen Fightstar bändin musiikkivideo on jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka monet rockbändit ovat tarttumassa tähän vakavaan aiheeseen nimeltä NWO.

Ei olisi kaukaa haettu, jos ensi vuonna olisi jopa odotettavissa NWO -asioista kriittisesti ja tuomitsevasti laulavien bändien aalto, jota voisi verrata 1960 -luvun lopun hippiliikkeen tai 1970 -luvun lopun punkaallon voimaan. Nyt kuitenkin yhteiskunnalliselta kannalta paljon relevantimmin, kohdistetummin ja tarpeellisemmin kuin noina menneinä aikoina. Popmusiikki näyttää olevan politisoitumassa ennen näkemättömällä tavalla kreivin aikaan... Trendin pääaallonharja näyttää muodostuvan Britanniasta käsin, kuten tilanne on ollut monessa muussakin pop - rocktrendissä menneinä aikoina.

Tässä on ko. Youtube -musiikkivideo: Fightstar: A City On Fire (Video). Biisin sanoitusta en löytänyt nyt tähän hätään laittaa esille, mutta itse tuo video onkin se tärkein pointti tarkasteltaessa näitä NWO -koukeroita. Siinä on kuvattu Lontoossa mainostaulunäkymiä ja tauluihin on ujutettu videota varten täkyiksi NWO -sloganeita ja -propagandaa, jotta NWO -agendasta tietämättömät videon katselijat saisivat ärsykkeen tutkia ko. juttuja lisää omatoimisesti. Poimin kaikki mainostaulutekstit ylös ja tässä ne ovat -->

Mainostaulu 1: "Microchip Identification! Human! Give Your Child The Best Present! An Identity Chip At Birth!"

Mainostaulu 2: "CCTV, Cameras Only Solve 1 To 1000 Crimes! UK Citizens Are Filmed Up To 300 Times A Day! There Is 1 Camera For Every 14 People In Britain!"

Mainostaulu 3: "Fluoride! Not Just For Your Teeth! Now In Your Drinking Water! Making You Docile And Subservient!"

Mainostaulu 4: "False Flag Terrorism! When A Government Really Needs A Pretext For War!"

Mainostaulu 5: "Protest = Arrest! Civil Disobedience Will Not Be Tolerated! All Protesters Are Terrorists!"

Mainostaulu 6: "Pandemic Imminent! Get Vaccinated Today! Vaccine contains Formaldehyde, Squalene and Mercury!".

Kuten havaitaan, niin lähes kaikki keskeiset NWO -agendaan liitetyt tyranniamuodot on tuotu näin esille. Tuo biisi julkaistaan singlenä Joulukuun alussa, joten listasijoituksia ei vielä ole tiedossa.

2 comments:

Antti Arah said...

Tossa viimesessä mainostaulussa sanotaan "Pandemic Imminent! Get Vaccinated Today! Vaccine contains Formaldehyde, Squalene and Mercury"

Sulta puuttuu toi loppu siitä tekstistä joka tarkoittaa suunnilleen tätä: rokote sisältää formaldehydiä, skvaleeni ja elohopeaa

Aika nopeesti se kyllä vilahtaa siitä mutta melko oleellinen info...

Mika said...

Kiitos Hope puutteen huomaamisesta! Kävinkin heti korjaamassa asian. Tärkeä lisäpointti tuo tosiaan on, joka ilmentää nimenomaan rokotteisiin piilotettua ihmiskunnan vastaista petollisuutta.