Sunday, December 06, 2009

Viikon 49 tunnelmakuvat vuonna 2009 - Osa 1



Espoon Tapiolassa sunnuntaina 6.12.2009 kuvattua puistonäkymää lähes kokonaan routasulaneessakin maisemassa pe lähtien jatkuneessa parin asteen plussakelissä ilman sisämaassa edelleen jatkunutta sumupilvikerrosta ja ajoittaista sumua; ylempi kokkareinen kumpukerrospilvisyys oli esillä. Sula ja ajankohtaan nähden lämmin merivesi korosti tätä eroa sisämaahan verrattuna; sisämaassa myös satoi vähän lunta-räntää-tihkua, kun pääkaupunkiseudulla oli sateetonta la lähtien.




Hämeenlinnassa lauantaina 5.12.2009 kuvattua näkymää Vanajaveden rannassa lähes nollakeliksi lauhtuneen sään ja kaakkois-etelätuulen voimistumisen alettua murtamaan ja sulattamaan jään reunaa. Sisämaalle tähän aikaan tyypillinen sumu muodostui kosteahkon suojasään pyrkiessä etelärannikolta pohjoisemmaksi kylmän muutaman sentin verran jäätyneen maan päälle.




Hämeenlinnassa perjantaina 4.12.2009 kuvattua näkymää kaakkoon Vanajaveden rannassa 2. - 4. päivinä enimmillään vähän reilun -5 asteen pakkasen jäädytettyä järvivettä kuvan ilmentämään laajuuteen. Lumi-kuurayhdistelmä ajautui pakkasessa tuulen mukana ko. kuvioiksi. Kosteahko ja vähän leudontava kaakkoistuuli oli pilvistänyt sään, mutta n. asteen pakkanen jatkui vielä ja suojasää pysyi etelärannikolla.




Espoon Tapiolassa torstaina 3.12.2009 kuvattua puistonäkymää enimmillään n. -3 asteen pakkasen aikaansaaman nurmikkokuuran kera. Pilvisyys alkoi runsastua korkeapaineen siirryttyä itään ja kosteamman kaakkoistuulen vallatessa alaa. Tämä kuuratilanne oli viikon aikana yrittäneen talven paras saavutus ja se suli jo seuraavan päivän aikana parin asteen plussakelien saavuttua etelärannikolle.




Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan vierestä kuvattua Töölönlahtinäkymää tyynessä tilanteessa noin asteen pakkasessa keskiviikkona 2.12.2009. Alempaan kuvaan verrattuna aikaisemmin iltapäivällä havaitaan korkeapaineen alueen vaikutus tuulitilanteeseen ja heikko pakkanen ei vielä pystynyt muodostamaan jäätä edes tyyneen sisälahtiveteen. Seuraavan parin päivän aikana saattoi jäätä hieman muodostua, mutta se on sittemmin taas sulanut. Taivaanrannassa iltaruskoa.




Espoon Tapiolassa keskiviikkona 2.12.2009 kuvattua täysikuista puistonäkymää alkuillalla sään pakastuttua asteen parin verran edellisyön jälkeen. Alkanut heikon pakkasen vaihe näkyy tässäkin nurmikon kuurana. Eteläpuolelle jäänyt pieni matalapaine säilytti taivaalla kuutamoakin höystänyttä untuva-, harso- ja verhopilvilauttailua. Kaksi liikkuvaa ihmistä näkyvät kuvassa häilyvinä haamuina.




Espoon Tapiolassa maanantaina 30.11.2009 kuvattua pimeätutkielmaa illalla koristealtaan äärellä suuntana kulttuurikeskusrakennus. Alkuviikolla vielä jatkunut yli +5 asteen leutous piti vedet sulina ja tässä kokonaisnäkymä alla olevien tutkielmakuvien alkuun. Kuten nähdään, niin leuto marraskuinen säätilanne ei ole vain ikävää, vaan tarjoaa myös sulan veden enkelimäistä estetiikkaa. Arkkitehtuurista on vastannut Arto Sipinen.




Espoon Tapiolassa maanantaina 30.11.2009 kuvattua pimeätutkielmaa illalla koristealtaan veden äärellä. Paikan kulttuurikeskuksen heijastuminen ilmenee hauskana tyynen ja aaltokareveden ilmetessä samalla kertaa; aaltokare heijastaa eri kohteen valaistusta kuin tyynen veden alue valon heijastuttua aalloista eri kulmassa kuin tyynestä vedestä.




Espoon Tapiolassa maanantaina 30.11.2009 kuvattua pimeätutkielmaa illalla koristealtaan veden äärellä. Etelä-lounaistuulen aikaansaamaa aaltokaretta, joka luo pimeätilanteen keinovaloissa pitsimäistä estetiikkaa sulaan veteen. Heijastuskohteena Tapiolan kulttuurikeskuksen valaistusta.




Espoon Tapiolassa maanantaina 30.11.2009 kuvattua pimeätutkielmaa illalla koristealtaan veden äärellä. Sulan veden heijastusominaisuudet ovat lähes tyynessäkin veden pinnassa upeita; tässä Tapiolan kulttuurikeskuksen heijastumista.

No comments: