Sunday, December 06, 2009

Viikon 49 tunnelmakuvat vuonna 2009 - Osa 2



Jouluvaloja Espoon Tapiolassa nuorehkossa männyssä (Pinus sylvestris) kuvattuna keskiviikkona illalla 2.12.2009. Edellisen ja tämän viikon aikana taajamien puihin ilmestyivät nämä tutut ajankohdan valopilkut. Suomessa on vasta viime vuosina herätty jouluvalojen estetiikan tärkeyteen, mutta maailman tilanteen luoma lamatilanne on havaintoni mukaan vähentämässä jouluvalojen käyttöä sähkönsäästön takia esim. Espoon Tapiolan keskustassa.




Rautatienomenapuun (Malus "Hyvingiensis") hedelmäsatoa kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 2.12.2009. Aavistuksen ennen tarhaomenapuita valkoisena kukkiva voimakkaasti riippaoksainen pikkupuu. Omenasato jo selvästi mädäntynyt, mutta keltaoranssin ruskan jälkeen varsin pitkään värikäs koristeluonteeltaan.




Siperianomenapuun (Malus prunifolia) hedelmäsatoa kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 2.12.2009. Tarhaomenapuiden kanssa valkoisena kukkiva isohko puu, jolla runsas ja alkutalveen saakka värikäs sato on tässä vain vähän mädäntynyt. Hieno pimeänkin ajan koristepuu oli lunta tai ei!




Marjaomenapuulajike (Malus baccata "Gracilis"):n marjasatoa kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 2.12.2009. Tarhaomenapuiden aikaan valkoisena kukkiva keskikokoinen puu, jolla jopa Jouluun asti värikkäänä säilyvä runsas marjasatoa. Esittelin aikaisemmin taivasta vasten tätä ruskan jälkeistä pimeän ajan kaunistajasatoa; nyt vasta vähän mädäntynyt.




Laavapihlajan (Sorbus alnifolia) marjasatoa kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 2.12.2009. Joulun yli säilyvä marjasato on tälläkin pikkupuulla tärkeä pimeän ajan koriste. Aikaisemmin esittelemäni laji myöhäisen ruskansa kohdalla. Valkoinen kukinta kesäkuussa ja vaaleanvihreä lehteenpuhkeaminen toukokuussa.




Osittain ruskaantunutta lehdistöjäännettä jasmikelajike (Philadelphus "Bouquet Blanc"):ssa kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 2.12.2009. Jasmikkeista pisimpään lehtensä säilyttävä ja sopivissa oloissa (pitkään leutoa ilman kovia pakkasia) jopa alkutalveen saakka; joskus kirkkaampaa kelta-oranssia ruskaa. Valkoinen tuoksuva kukinta heinäkuussa jasmikkeista keskimyöhäisenä. Hidas lehteenpuhkeaminen toukokuussa.




Ruskatonta lehdistön jäännettä aitalikusterissa (Ligustrum vulgare) kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 2.12.2009. Iso pensas, jolla sopivissa oloissa alkutalveen saakka viipyilevä lähes puoliainavihanta lehdistö. Lievää kellertävää ruskaa varisemisen aikana, riittävät pakkaset aiheuttavat ruskeita pakkasvauriosävyjä. Heinäkuussa valkoinen syreenimäinen kukinta. Mustat marjat elokuusta alkutalveen. Vaaleanvihreä lehteenpuhkeaminen toukokuun alusta.




Ruskan viimeisiä jäänteitä japaninatsaleassa (Rhododendron japonica) kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 2.12.2009. Atsaleatkin ovat tunnettuja sopivissa oloissa jopa alkutalveen saakka viipyilevästä ruskasta, joka on tällä lajilla hyvin punaista. Kesäkuun alussa hyvin runsaasti vaaleanpunaisia kukkia. Kuvassa kukkasilmut isoja ja vielä vihreitä; ruskeentuvat talven mittaan. Kukkasilmuvaihe toukokuussa hitaasti paisuva, kuten muillakin atsaleoilla.




Kuivunutta talviruskaa amerikanpyökissä (Fagus grandifolia) kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 2.12.2009. Aikaisemmin syksyn mittaan esittelemäni pohjois-amerikkalainen isohko puu, jolla säilyy kuvan tapaan sävykkään ruskeaa lehdistöä jopa kevääseen saakka; suositeltava myös talviestetiikkaa silmällä pitäen.




Ruskan viimeisiä jäänteitä suosypressissä (Taxodium disthicum) kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 2.12.2009. Kesävihannista havupuista viimeisenä ruskansa päättävä pohjois-amerikkalainen melko arka puu. Tämä ruska varisee pian kokonaan eikä jää ylemmän kuvan tapaan talviruskaksi.




Runsasta tulimarjan (Pyracantha coccinea) marjasatoa kuvattuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 2.12.2009. Pitkälle talveen marjansa värikkäinä säilyttävän ainavihannan pensaan loisto on edukseen myös lumettomissa oloissa. Kuvan tilanteessa tosin lievä kuuratilanne viikon heikon pakkasjakson ansiosta. Vuodenaikaan nähden näyttävä laji runsaaseen kokeiluun arkuudesta huolimatta.

No comments: