Friday, January 08, 2010

Ankarista pakkasista tavanomaisiin sydäntalvipakkasiin vaihtelevapilvisessä korkeapainesäässä



Erittäin talvinen sää on vallinnut edelleen koko Suomessa ja itse asiassa lähes koko Euroopassakin antaen poikkeuksellisia pakkasia mm. Britteisaarille; paikoin jopa -15 ja -20 astetta viime ja ensi yönä! Myös maailman mittakaavassa tavanomaista selvästi ankarampaa talvisäätä on ollut myös Itä-Aasiassa ja Yhdysvalloissa, jonne on parhaillaan tulossa jopa Floridan subtrooppisia alueita uhkaavia ennätyspakkasia; mm. sitrushedelmäsadot ovat vakavassa vaarassa!

Täällä Etelä-Suomessakin olemme tämän viikon aikana joutuneet kokemaan edelleen jopa ankariakin pakkasia. Viime ennusteessani arvioin siis turhan lieviksi tulevia pakkasia. Sen sijaan etelärannikko on päässyt edellistä viikkoa vähemmällä, kun ti - ke aikana etelästä pyrki sen verran säärintamatoimintaa ns. huulille asti, joka piti etelärannikolla pilvisyyttä ja lumikuuroja pakkasta heikentäen yllä ja näin pakkanen oli kovimmillaan "vain" -15 asteen luokkaa ja ajoittain oli -10 astetta leudompaa. Sen sijaan sisämaassa pienen korkeapaineen synnyttyä Keski-Suomen tienoille oli maanantaisen matalapaineen väistyttyä jopa täysin selkeää, jolloin pakkanen pääsi kiristymään tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi paikoin jopa -25 asteen tienoille ja keskiviikkona päivälläkin oli monin paikoin yhä -20 astetta kireämpiä pakkasia. Näin muodostui siis huomattava lämpötilaero etelän sisämaan ja etelärannikon välille.

Eiliseksi torstaiksi tuli sitten ennusteen mukaan etelästä ulottuva matalapaine itätuulisen lumipyryn kera lähes koko Etelä-Suomeen, joka toi paikoin n. 5 senttiä uutta lunta ja heikensi sisämaassakin pakkasen tilapäisesti -10 asteen tienoille ke - to yön reilun -20 asteen pakkasista. Tänään perjantaina tuo matalapaine on jo heikentynyt pois itään ja jälkipuolella Oulunläänin tienoon jopa yli -35 asteen pakkasten alueelta on päässyt etelärannikolle saakka viikon kylmimpiin kuuluva pakkasannos selkeässä säässä purevan pohjois-luoteistuulen myötä; sisämaassa päivälläkin n. -20 astetta ja etelärannikolla reilu -15 astetta.

Tuo kuva on otettu tänään Hämeenlinnassa ja siinä nähdään koko Etelä-Suomen alueella nähty tyypillinen tilannekuva lumihangen tilanteesta. Keskipäiväaurinko loi upeaa varjotaidetta puuston ansiosta ja edellisen päivän lumipyryn osittain peittämine jalanjälkineen. Pakkaslumen kimallus käy myös hyvin ilmi. Yhtä hyvin tämä kuva olisi siis voinut olla otettu myös Espoon Tapiolassa, jossa usein myös kuvaan. Lumihangen paksuus on Etelä-Suomessa pääosin edelleen 25 ja 50 sentin välillä ja vain paikoin 50 senttiä lienee ylitetty, kun viikon lumisateet ovat jääneet viime ennustettani vähäisemmiksi.

Huomiseksi ja sunnuntaiksi lännestä vahvistuu itä-länsisuuntainen korkeapaine länsipainotteisesti Etelä- ja Keski-Suomen yli Venäjälle. Sen myötä Pohjois-Suomeen pääsee lännestä lauhaa ilmaa ja jo tänään Lapissa alkanut lauhtuminen päätynee ajoittain ja paikoin jopa suojasääksi (Keski- ja Länsi-Eurooppaan virtaa edelleen erittäin kylmää pakkasilmaa idästä). Sen sijaan Etelä-Suomi kuuluu heikkotuuliseen korkeapaineen alueeseen, jossa pilvisyys vaihtelee pääosin selkeän ja puolipilvisen välillä ja aluksi ensi yönä voi olla etelärannikkoa myöten n. -20 asteen pakkasta. Sisämaassa paikoin ehkä -25 astetta kireämpiä lukemia. Lounaissaaristo pääsee nytkin miedommilla pakkasilla. Huomisesta lähtien pakkanen alkaa kuitenkin heiketä luoteis-länsivirtauksen vaikutuksen ulottuessa sen verran alueelle: Sunnuntaina päivällä voi jo olla pakkasta "vain" -5 ja -10 asteen välillä, vaikka yöllä voi vielä olla ainakin idässä n. -20 asteen pakkasta.

Ensi viikon alussa korkeapaine näyttää siirtyvän ja muotoutuvan selvemmin Suomen länsipuolelle ja Jäämerellä alkaa voimistumaan matalapainetoimintaa. Näiden välissä Etelä-Suomi kuuluu kuivaan ja vaihtelevapilviseen heikon luoteistuulen alueeseen, jossa pakkanen vaihtelee n. -5 ja -10 asteen välillä. Yöllä sisämaassa voi olla pakkasta selkeässä tilanteessa -10 ja -15 asteen välillä. Erot yö- ja päivälämpötilojen välillä eivät ole tilanteessa vielä suuria (N. 5 asteen luokkaa), vaikka talvipäivänseisauksesta päivä onkin jo pidentynyt selvästi yli puoli tuntia.

Keskiviikon jälkeen korkeapaineen painopiste näyttäisi siirtyvän Suomen eteläpuolelle ja -reunalle loppuviikon ajaksi, jolloin heikkojen leudontavien länsituulien mahdollisuus kasvaa Etelä-Suomessa ja Lapissa tilapäinen pakkasten kiristyminen saattaisi taas kääntyä ajoittain jopa suojaksi. Säärintamat pysyisivät kuitenkin edelleen kaukana pohjoisessa (Mahdollisesti la - su lievää rintamasaderiskiä) ja näin etelän sateeton ja vaihtelevapilvinen sää jatkuisi vähän lisää heikkenevien pakkasten merkeissä; mahdollisesti tilapäisesti nollakeliä - lievää suojasäätä viikon loppuun mennessä ainakin lännessä, mutta muutoin pakkasta parista asteesta -10 asteen tienoille... Keskiviikon jälkeen ainakin Länsi-Eurooppa saisi viimein selvästi leudontavaa matalapainetoimintaa Atlantilta. Tähän sääennusteen loppuun huomautan, että jo huomisesta lähtien vähäiset ja vaihtelevat pilvitilanteet saattavat mahdollistaa jopa joka päivä pitkälle ensi viikkoon saakka kauniita ja näyttäviä aamu- sekä iltaruskotilanteita!

Koska tästä päivästä lähtien koko Etelä-Suomessa ei sada käytännössä juuri ollenkaan etelärannikollakaan hyvin vähäisiä pakkaslumikuuroja lukuun ottamatta, niin lumipeite (25 - 50 senttiä pääosin) pysyy nyt pitkään suunnilleen samana. Lievää tiivistymistä on silti tiedossa tyypilliseen tapaan. Pakkasten takia vesistöjen jäät ja routa ovat edelleen paksuuntuneet suojaavasta lumipeitteestä huolimatta ja 30 sentin ylittäviä paksuuksia tavataan jo entistä yleisemmin. Suomenlahdella vielä sula ulappa alkaa olla lähellä nollaa astetta ja rannikon sisälahdissa on 10 - 35 senttiä vahvaa lumipeitteistä jäätä. Jäätyminen etenee edelleen, mutta ensi yön kireiden pakkasten jälkeen aikaisempaa hitaammin. Ensi viikon loppuun mennessä Suomenlahden itäosien ulappa on kuitenkin jo jäässä ja lännessäkin osittain. Järvijäät ja routa vahvistuvat parilla sentillä. Näin jää- ja routatilanteet ovat kirineet marras-joulukuun paljon tavanomaista myöhemmässä olleista tilanteista tavanomaista vähän ankarampiin tilanteisiin.

Kasvillisuus on ollut ankarista olosuhteista huolimatta kuitenkin hyvän lumisuojan alla, mutta lumipeitteen yläpuolelle oksiaan ulottavat arkojen puuvartisten lajien pakkastuhoja lienee syntynyt ja vaaravyöhykkeessä ovat ensimmäisenä olleet silmut ja ainavihantien lajien lehdet. Esim. arimpien onnenpensaiden (Forsythia sp.) kukkasilmut ovat saattaneet kärsiä etenkin sisämaassa...

No comments: