Sunday, February 07, 2010

Leudohkon pakkasen kiristymistä keskimääräistä kylmemmäksi lumisateiden, tuulten ja auringonpaisteen vaihdellessa



Tämä päättyvä viikko on ollut aikaisempia viikkoja selvästi lauhempi ja lämpötilat ovatkin olleet muutamana päivänä jopa tavanomaista leudommissa lukemissa. Suojasäätä ei ole kuitenkaan nipinnapin ollut missään Etelä-Suomessakaan, vaikka ajoittain jopa -1 asteen tienoille ollaankin päästy loppuviikon aikana. Kylmimmillään sää oli alkuviikolla, jolloin vähän reilun -10 asteen pakkasia oli ajoittain. Leudontuneen sään aiheutti Suomen itäpuolelle siirtyneen korkeapaineen ja lännen matalapainetoiminnan välistä puhaltaneen etelä-kaakkoisvirtauksen vähitellen tuomat yhä leudommat ilmamassat.

Aivan viikon alussa ma - ti sattui viimeisin runsas lumipyry etelästä tulleen matalapaineen kera (suunnaltaan vaihtelevat tuulet) ja tämän jälkeen ti eteenpäin lumisateet ovat olleet pääasiassa vähäisiä ja ajoittaisia; itäosissa runsaampaa pyryä tuli vielä ke kaakosta tulleen pienen matalapaineen mukana. Ke - pe lounaisreunalla vaikutti katoava matalapaineen osakeskus ja sen jälkeen pe - la Suomi kuului kaukana Atlantilla olevan laajan matalapaineen ja Venäjän korkeapaineen väliseen etelävirtaukseen. Pilvisyys oli koko viikon muutamia auringon pilkahduksia lukuun ottamatta yhtenäisen runsasta, jolloin jo voimistuneesta auringonsäteilystä huolimatta lämpötilan vuorokausivaihtelu ei tullut vielä kovin hyvin esille. Sen sijaan lopputalven olosuhteita ilmentämään on jo muodostunut jäätyneen Suomenlahden ansiosta se, että etelärannikon ja sisämaan väliset lämpötilaerot ovat tasoittuneet, kun meri ei enää leudonna säätä pienissä pakkasissa.

Tuo kuva on otettu tänään sunnuntaina 7.2.2010 Espoon Tapiolassa ja siinä on erään pihakadun kelitilannetta: Viikon alkupuolen runsaiden lumisateiden tiivistymisen jälkeen autoliikenteen alla möyhentynyttä lunta sekoittuneena hiekka- ym. pölyyn. Lisäksi päällä on parhallaan sataneen lumen pientä kertymää. Lämpötila oli asteen parin verran pakkasella, joten aivan suojasäätilannetta kohdalla ei ollut. Sen sijaan suolatuilla pääteillä rapa on roiskunut pitkästä aikaa tämän viikon loppupuolella pienten sulamisvesien takia, kun suolaaminen sulattaa jo alle -5 asteen pakkasessa lunta ja jäätä.

Tänään Jäämerellä kehittynyt matalapaine on alkanut siirtymään Suomen länsireunaa pitkin etelään ja se on tuonut jo eilisestä asti lännestä kierrättämällä vähän lumisateita myös Etelä-Suomeen; kertymät parin sentin luokkaa. Idässä ollut korkeapaine on samalla venynyt Suomen eteläpuolitse länteen siellä olevaan uuteen korkeapaineeseen. Aikaisemmin viikolla Länsi-Eurooppaan tuli Atlantin matalapaineiden ansiosta jopa keväiseltä tuoksahtanutta leutoa ilmaa (Mm. Briteissä reilun +10 asteen lämpötiloja), mutta jatkossa kylmenee taas sielläkin tuon uuden korkeapaineen auttamana.

Tuo Suomeen vaikuttava matalapaine siirtyy ma - ke aikana hitaasti Suomen länsireunalla etelään ja ylläpitää siten Etelä-Suomessa vähitellen lounaasta kaakkoon kääntyviä tuulia, koko ajan runsaspilvistä säätä ja ajoittaisia lumisateita pakkasen pysyessä aluksi pääasiassa vajaassa -5 asteessa, mutta kylmeten hitaasti -5 ja -10 asteen välille. Venäjällä edelleen olevasta isosta korkeapaineesta alkaa samalla venyä pohjoiskautta Lapin yli selännettä länteen. Selänne näyttää pysyvän melkolailla sijoillaan Suomen yllä ja samalla Välimerellä pyörii alkuviikolla kehittynyt hyvin voimakas ja laaja matalapaine, johon tuo Suomeen vaikuttava matalapaine sulautuu etelään siirryttyään. Niinpä ke - to tienoilla Etelä-Suomessa vallitsee itätuulet ja osittain selkeä sää ajoittaisine pakkaslumisateineen. Sää myös kylmenee edelleen ja nyt sään osittain seljettyä öisin pakkanen voi kiristyä -15 asteen vaiheille, mutta päivällä aurinko voi jo lämmittää lukemia -10 astetta vähän leudompiin lukemiin. Korkeapainetta on siis alkuviikosta lähtien myös Islannin ja Britteinsaarten välillä, joten sen ja Välimeren matalapaineen välistä pääsee itä-koillistuulien mukana melko talvista ilmaa uudestaan myös Länsi-Eurooppaan (Lumikuuroja ja yöpakkasia laajasti).

To - pe ajaksi näyttäisi tapahtuvan tuon Välimeren matalapaineen hivuttautumista pohjoisemmaksi, jolloin itätuulet voimistuvat ja etelästä saattaa ulottua ainakin etelärannikolle runsaampia lumisateita. Samalla pilvisyyden lisääntyessä yöpakkaset heikkenevät ja kaakosta saattaa myös ulottua leudompaa ilmamassaakin, koska koko alkavan viikon ajan tuon Venäjän ison korkeapaineen kierrättämänä Länsi-Venäjälle tulee Mustanmeren - Kaspianmeren suunnilta pakkaset kurissa pitävää ilmamassaa. Aivan viikon lopussa näyttäisi kuitenkin siltä, että tuo eteläinen matalapaine heikkenisi ja korkeapaineen selänne Suomen yli idän ja lännen korkeapaineiden välillä ottaisi taas enemmän valtaa ja näin itätuulet heikkenisivät eteläisessä Suomessa sään seljetessä uudestaan. Tämä tietäisi yöpakkasten kiristymistä uudestaan -15 asteen vaiheille. Seuraavan viikon alussa tilanne näyttäisi purkautuvan taas Jäämeren suunnalta tulevaan matalapaineeseen, mutta siitä lähempänä lisää...

Lumipeite on siis nyt poikkeuksellisen paksu lähes koko Etelä-Suomessa ollen vähän yli 50 senttiä etelärannikolla ja idässä. Myös lännessä on monin paikoin lähes 50 senttiset hanget. Hanget ovat kuitenkin tiivistyneet hieman, joten viime päivinä sataneet parin sentin kerrokset eivät ole tavallaan kasvattaneet hankia. Hankien paksuuden takia roudan ja vesistöjäiden paksuuntuminen on ollut pysähtynyttä ja itse asiassa vallinneen melko leudon sään takia altapäin sulamistakin on tapahtunut hitaasti. Jatkossa pakkasten taas kiristyessä jäätymistä voi tapahtua hitaasti ohutlumisimmilla kohdilla, mutta edelleen roudan ja jäiden paksuudet pysyvät pääosin 25 - 40 sentin välissä. Suomenlahdella lännessä on ollut tuulten takia ulapan railoutumista ja avautumista jäistä, mutta uutta jäätä syntyy taas alkavan viikon pakkasissa. Uutta lunta kertynee alkuviikolla ja viikon puolivälin jälkeen muutamia senttejä ja ehkä selvästi enemmänkin etenkin etelärannikolla.

Kasvillisuuden suhteen poikkeukselliset lumitaakat ovat jonkin verran helpottaneet tuulensuojapaikoillakin etenkin lehtipuiden osalta varisemisen ansiosta, mutta edelleen monin paikoin etenkin havupuita ja -pensaita voimakkaasti rasittavia kuormia on ja ne säilyvät edelleen, kun tuulia ei tule vieläkään koko ajan tuulensuojassa olleiden paikkojen päälle uusista suunnista eli etenkin luoteesta tai pohjoisesta. Uuden lumen kertyminen tapahtuu ensi viikolla sen verran reippaassa pakkasessa ja tuulisissakin oloissa, että lumitaakkaongelmat ja siten lumituhojen mahdollisuudet lisääntyvät vain hyvin paikallisesti.

No comments: