Sunday, February 21, 2010

Talvikauden 2009 - 2010 jää- ja lumitilanteita - Osa 17



Rantalaiturin reunan ja paksun lumihangen välistä kovan viiman aiheuttamaa kuviointia kuvattuna Vanajaveden rannalla sunnuntaina 21.2.2010 Hämeenlinnassa. Paksu hanki alkoi toimia tällaisilla rajakohdilla jo itsekin tuulta ohjaavana elementtinä ja näin pe - su aikaisessa itäviimassa ja lumipyryissä muodostui helposti lumen onkalo- ja uurremuotoja monessa paikassa.




Lähes kokonaan lumihankeen peittyneitä rantaheinikon jäänteitä kuvattuna Vanajaveden rannalla sunnuntaina 21.2.2010 Hämeenlinnassa. Edellisen päivän viimakuviointi oli peittynyt yöllä ja aamulla sataneen pakkaslumen alle muodostaen loivaa dyynimattoa tasaisilla avoimilla alueilla. Lunta satoi tällä paikalla "vain" n. 5 senttiä, mutta hangen kokonaispaksuus (lähes 50 cm) ilmeni ko. heinien avulla hyvin.




Nurmikolla olevan paksun lumihangen päällä olevia lehtipuista varisseiden lumikönttien jälkiä ja taaempana viimakuviointia kuvattuna lauantaina 20.2.2010 Hämeenlinnassa. Kova itäviima varisti tuulisilla kohdilla puuston tykkylunta paljonkin (Tässä kasvaa punasaarnia ja koivuja) ed. päivästä alkaen ja taajamien puistoissakin lumihanki pilkuttui siksi näin puuston alla paikoin tiheästi.




Järvijään hangen päällä olevia kovan tuulen tekemiä viimakuvioita kuvattuna Vanajaveden rannalla lauantaina 20.2.2010 Hämeenlinnassa. Alempaan kuvaan verrattuna samalta kohdalta päinvastaiseen suuntaan kuvattu otos, jossa itäviiman eräs puuska puhalsi parhaillaan irtolunta jonotuiskuina. Kovimpien puuskien viimavaikutus oli -18 ja -20 asteen välisissä lämpötiloissa peräti n. -40 astetta!




Järvijään hangen päällä olevia kovan tuulen tekemiä viimakuvioita kuvattuna Vanajaveden rannalla lauantaina 20.2.2010 Hämeenlinnassa. Viimakuvioiden häipyminen pienien kautta pois etualalle tullessa johtui kuvaajan alla olleen laiturin aiheuttamasta loivasta vallista eteen päin viettäen; takaa tullut itäviima vaikutti pintaan asteittain voimistuen eteen päin mennessä.




Järvijään hangen päällä olevia kovan tuulen tekemiä viimakuvioita kuvattuna Vanajaveden rannalla lauantaina 20.2.2010 Hämeenlinnassa. Tasaisella pinnalla ilmeni kahdenlaisia kovan pakkasen viimakuviomuodostusta; suurin osa oli hilseilyä ja lohkeilua ja seassa päällä oli loivia dyynikumpuja irtolumen liikkumisesta. Tyypillinen vanhan ja hieman tiivistyneen pakkaslumen käyttäytymistapa ko. tilanteessa; pariin päivään ei ollut satanut vielä uutta lunta.




Kovan tuulen aiheuttamaa viimakuviointia rantatörmän ja järvijään hangen pinnalla kuvattuna Vanajaveden rannalla lauantaina 20.2.2010 Hämeenlinnassa. Tasaisella ja eteen päin (Etelään) viettävillä pinnoilla itäviiman hilseilyä ja lohkeilua aiheuttanut vaikutus oli erilaista ja syntyi erilaista kuviointia; viettävää pintaa pitkin tuuli nousi ylös kaakkoistuulta ilmentävästi.




Viimatuiskussa osittain peittyneitä jalan liikkumisesta syntyneen polun jälkiä järvihangella kuvattuna Vanajaveden rannalla lauantaina 20.2.2010 Hämeenlinnassa. Jälkien muodostus koostui kahdesta pääosasta; kuoppakohdat peittyivät tuiskulumeen ja koholla olleet kohdat hilseilivät ja lohkeilivat särmikkäinä vyöhykkeinä.




Kapealla järven kohdalla jään hangella olevia eri ikäisiä muuttorikelkkailun jälkiä kuvattuna Vanajaveden rannalla lauantaina 20.2.2010 Hämeenlinnassa. Vallinneeseen puuskaisen kovaan itätuuleen nähden kapea salmi muodosti normaalin. Sen ansiosta ko. lumipinnalla ei juurikaan tapahtunut viimatuiskua (Lyhyt matka vaikuttaa) ja ko. jäljet jäivät melko hyvin peittymättä erona ylempiin ko. päivän kuviin.




Kivetyllä kadulla olevaa likaista lumijäännettä ja jäätä keskipäivän auringonpaisteessa kuvattuna lauantaina 20.2.2010 Hämeenlinnassa. Tässä vaiheessa vuotta keskipäiväauringolla olisi jo niin kevättalvista voimaa, että se sulattaisi ko. tummalla kohdalla muutaman asteen pakkasessakin noita lumia - jäitä. Tällä kertaa oli kuitenkin poikkeuksellisen kylmää itäviimassa ja sulamista ei voinut siksi tapahtua yhtään; maksimilämpötila oli n. -18 astetta.




Mukulakivetyllä kadulla olevaa vanhaa jäiseksi tiivistynyttä lumipintaa kuvattuna perjantaina 19.2.2010 Hämeenlinnassa. Alempaan kuvaan verrattuna tästä näemme sen, että ko. päivän lumipyryalue ei ulottunut aivan näin sisämaahan tällä kertaa; sateen reuna oli n. 10 km:n päässä. Hiekka- ja muu liikennepöly oli kuvioittanut jäälunta aaltomaisesti hitaan autoliikenteen ansiosta.




Kovalla tuulella satamaan alkaneen pakkaslumen kertymämuotoja lumipenkan päällä kuvattuna perjantaina 19.2.2010 Espoon Tapiolassa. Alempaan kuvaan verrattuna kovassa itätuulessa pakkaslumien kertyminen oli tyystin erilaista; dyyni-, delta-, aalto- ja harjumuodot syntyvät kuten hienojakoisen aavikkohiekan tapauksessa jo hyvin pienissäkin sademäärissä.




Vastasatanutta pakkaslunta vanhojen runsaiden lasten temmellysjälkien päällä paksussa lumihangessa kuvattuna torstaina 18.2.2010 Espoon Tapiolassa. Heikon tuulen aikana sataessaan pakkaslumi asettui pinnoille niin tasaisesti, että vanhat jäljet jäivät esille muhkeutuen ja sumentuen kuitenkin tyypillisen pehmeämuotoisiksi parin - kolmen sentin lumilisäyksestä.




Paksun lumihangen päällä ollutta vastasatanutta pakkaslunta kuvattuna torstaina 18.2.2010 Espoon Tapiolassa. Ko. päiväksi kokonaankin tilapäisesti seljennyt sää mahdollisti kuukauden nimen mukaista pakkaslumikimalletta tasaisesti heikossa tuulessa sataneessa pinnassa. Taka-alalla heikko ilmentymä vanhasta jalankulusta.




Pihakadun pintaa kuvattuna keskiviikkona 17.2.2010 Espoon Tapiolassa pilvisessä säässä. Alempaan kuvaan verrattuna samalla kohdalla oleva tilanne nyt ed. päivän jälkeen sataneen hennon pakkaslumikerroksen kera, mikä oli vasta parin auton yliajamaa.




Pihakadun pintaa kuvattuna tiistaina 16.2.2010 Espoon Tapiolassa pilvisessä säässä. Edellisen viikon ja osittain sitä vanhemman lumen tiivistyminen autojen pyörien alla hiekkapölyn kera saa aikaan hauskaa raitakuviointia pakkassäässä.

No comments: