Sunday, February 28, 2010

Viikon 8 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 6 (Runsaan lumen ilmentymiä)



Piharakennuksen kattorakenteen lumitaakkaa kuvattuna keskiviikkona 24.2.2010 Espoon Tapiolassa. Etelä-Suomen talvessa runsas lumimäärä on aiheuttanut myös rasituksia kattorakenteille ja ko. viikolla sateisen suojasään uhattua kehotettiin auraamaan ko. lumia pois romahdusvaaran takia; syntyi huolimattomuuksista ennen näkemätön katoiltaputoamissuma ja jopa kuolemia sen takia (Hesarin juttu). Tuo kuva havainnollistaa hienosti raitoina joulukuusta alkaneen lumikertymisen vaiheittaisuuden.




Talviseisonnassa olleen henkilöauton lumisuutta kuvattuna torstaina 25.2.2010 Espoon Tapiolassa. Talven aikana Etelä-Suomessa etenkin etelärannikolla ja kaakossa runsaslumisimmilla alueilla on saattanut törmätä näinkin hassuihin tilanteisiin. Lumihankien alaosat alkoivat olla jo pelkän oman paineensa alla jäiseksi kovettuneita, mikä koskee kaikkia paksuja lumipintoja.




Valtavat lumikasat peittävät autotallirakennusta kuvattuna keskiviikkona 24.2.2010 Espoon Tapiolassa. Alempaan kuvaan verrattuna myös monet matalat rakennukset olivat hämmästyttävinä mittakaavaesimerkkeinä huippurunsaiden aurauslumikasojen rinnalla lähes kaikkialla Etelä-Suomen kaupungeissa ja pikkutaajamissakin.




Megavaltavaa lumikasaa kuvattuna keskiviikkona 24.2.2010 Espoon Tapiolassa. Laajoilla risteysalueilla yms. laajapintaisilla aurauskohdilla kasatut lumimäärät olivat äärimmäisen huippurunsaita; kuvan mittakaavana ollut liikennemerkki kertoo kaiken oleellisen.




Painonsa takia valuillutta lumimakkaraa puuaidan päällä kuvattuna keskiviikkona 24.2.2010 Espoon Tapiolassa. Talven mittaan runsaan lumen määrä oli manifestoitunut esille etenkin tuulensuojapaikoilla monin paikoin jännästi tähän tyyliin, kun maan vetovoima vaikuttaa lumeen helposti.




Rinnan korkuista lumivallia kevyenliikenteen väylän vieressä kuvattuna keskiviikkona 24.2.2010 Espoon Tapiolassa. Talven mittaan auraamisesta syntyneet vallit olivat jo hurjan isoja ja tässä reilun -5 asteen pakkasessa kevättalvisesti paistaneesta auringosta huolimatta sulamista ei vielä juuri tapahtunut, kun tuore lumi oli puhdasta eli suuren albedon takia heikosti lämpenevää.




Edellisen päivän lumipyryn peittämiä lumivalleja kuvattuna keskiviikkona 24.2.2010 Espoon Tapiolassa. Auringon kevättalvisesti kohonnut asema taivaalla edesauttoi lumikasojen valo-varjoleikin korostumista hienoksi keskipäivän tienoilla.




Lumikinoksia Tapiola Garden -hotellin länsisivulla kuvattuna tiistaina 23.2.2010 Espoon Tapiolassa. Tämän kohdan hurjaa lumimäärää olivat lisänneet yhtäältä tuon polun auraamiskasta ja toisaalta ko. rakennuksen katolta tuiskunneet lumet. Kesällä tällä kohtaa on kahvilan terassista osa, heh heh.

No comments: