Monday, June 28, 2010

Aurinkoista ja lievästi helteistä lyhyen ukkoskuurovaiheen keskeyttämänä (Päivitys!)



Kesä vahvistaa otettaan tämän kertaisen sääennusteen puitteissa tällä viikolla. Viime viikolla melkoisen kovatkin helteet yrittivät tulla kaakosta Suomeen juuri Juhannusaaton tienoilla, mutta lännessä voimistunut ja Lappiin siirtynyt matalapaine tuotti kuitenkin vielä viileää länsi-luoteistuulta la - su ajaksi ja torppasi näin helteiden tulon. Lisäksi sateitakin saatiin ko. näytelmän aikana ensin yhtenäisemmin pe ja sitten la sisämaassa kuurottaisesti paikoin ukkostenkin kera. Sunnuntai oli jo aurinkoinen koko Etelä-Suomen alueella korkeapaineen alettua ulottua lounaasta paikalle, mutta luoteistuuli oli yhä voimakasta ja viileähköä. Päivälämpötilat olivat viikon mittaan vähän +20 asteen molemmin puolin ja yöllä oli selkeimmillä hetkillä +5 ja +10 asteen välisiä lukemia. Juhannusyö oli öistä lämpimin ko. helteen tuloyritykseen liittyneen rintamasysteemin ja sateensa ansiosta; jopa n. +15 asteen lukemia.

Tuo kuva on otettu sunnuntaina 27.6.2010 Espoon Tapiolassa ja siinä nähdään voimakkaasti kukintansa aloittanutta valkoapilaa (Trifolium repens) nurmikolla. Tällainen kukinta on normaalisti tyypillistä vasta heinäkuun puolella, mutta nyt tämä kukinta on alkanut vähän etuajassa. Tilanteeseen vaikuttaa muukin kuin vain lämmön kertymisen mukaan tapahtuva kasvun eteneminen, sillä usein leikattavan nurmikon tapauksessa leikkuukertojen sattuminen sopivasti kukinnan virittymiseen nähden ajoittaa vuosittain varsin eri tavalla tätä apilakukintaa. Tosin pieni etumatka tavanomaiseen on edelleen ollut havaittavissa kokonaisuudessaankin kasvukauden etenemisen asteessa.

Tänään maanantaina luoteis-länsituuli on ollut vielä melko voimakasta (Kunnes tyyntyi nyt illalla), mutta lännestä on jo kiertynyt Länsi- ja Keski-Euroopan helteestä lämpimämpää ilmaa päivälämpötilojen kohottua +20 ja +25 asteen välille aurinkoisessa säässä. Huomenna tiistaina alueelle saapunut korkeapaine sijoittuu vähän idemmäksi, jolloin lounaasta pääsee yhä paremmin lämmintä ilmaa ja edelleen vähäpilvisessä tilanteessa päivälämpötilat kohoavat sisämaassa jo monin paikoin vähän yli +25 asteen. Ma - ti yölämpötila on jo vähän yli +10 astetta ja ti - ke yö vieläkin lämpimämpi. Sama hellemeno jatkuu ke päivälläkin, mutta lännessä on kehittynyt pieni matalapaine, joka tulee torstaiksi Suomen päälle alkaen vaikuttaa säähämme jo ke iltana kuuro- ja ukkosriskiä kasvattaen.

Torstaina matalapainetilanteen seurauksena on ukkoskuurottelua etenkin iltapäivällä ja alkuillalla, jolloin osassa kuuroista voi olla rakeitakin mukana ja reteää salamointia. Myös taajamatulvia aiheuttavat runsaat sademäärät ovat mahdollisia paikoin. Ilmavirtaus näyttäisi olevan to päivällä lännestä - luoteesta, jolloin kuuropilvien ajatuminen sisämaasta etelärannikolle saakka on mahdollista ja näin merituuli-ilmiö ei olisi esteenä... Jos tuuli käy mereltä, niin silloin etelärannikko voi jäädä vähille - olemattomille kuuroille. To päivälämpötila voi jäädä vähän alle +25 asteen ainakin lännessä, mutta ke - to yö on lämmin n. +15 asteen lukemineen.

Perjantaina tuo pieni matalapaine siirtyy idemmäksi ja lännestä lähestyy korkeapaineen alue uudestaan Suomeen. Siinä yhteydessä pe vallitsee kuitenkin vähän aikaisempaa viileämpi pohjoisvirtaus ko. matalan ja korkean välillä, missä vielä hieman iltapäiväkuuroisessa (Itäpainotteista, missä ukkonenkin yhä mahdollista) tilanteessa päivälämpötila jää +20 ja +25 asteen välille. To - pe yö on vielä leuto +10 ja +15 asteen välisine lukemineen, mutta pe - la yönä voi olla paikoin "vain" n. +10 astetta tuulen heikennyttyä ja sään seljettyä lännestä tulevan korkeapaineen takia.

Tässä vaiheessa (Pe - su) Euroopan mittakaavassa helleaalto on keskittynyt etenkin Saksan - Puolan tasalle, jossa jopa n. +35 asteen lukemat ovat mahdollisia. Myös idässä helle on yhä kovaa Mustanmeren ja Kaspianmeren pohjoispuolella ja siitä nousee hellettä kaukana Venäjällä uudestaan pohjoiseen tuon Suomen pienen matalapaineen itäpuolella. Länsi-Eurooppaan vaikuttaa kuitenkin vähän viilentävästi voimakas Pohjois-Atlantilla oleva matalapainetoiminta.

La - su tuo uusi korkeapaine näyttää asettuvan pitkulaisena etelä-pohjoissuuntaisena alueena Suomen ylle, jolloin helteet palannevat Suomeen nyt myös Lappia myöten ulottuen tuosta Keski-Euroopan helteestä. Lauantaina helleraja on kuitenkin vielä tiukassa ja vasta sunnuntaina olisi mahdollisuuksia selvemmin +25 ja +30 asteen välisiin päivälämpötiloihin. La - su yönä olisi kuitenkin vielä viileähköä vain vähän reilun +10 asteen lukemineen, kun kuivahkossa ja selkeässä tyynen sään tilanteessa on sen verran ulossäteilyn aiheuttamaa lämmönhukkaa. Helteen jatkumisesta seuraavan viikon puolelle on olemassa merkkejä, mutta myös viileämmän ja epävakaisemman sään tuloa on samalla näköpiirissä lännestä saapuvan matalapainetoiminnan takia... Jotkin ennustemallit povaavat epävakaisuuden alkamista jo sunnuntaina voimakkaasti.

Kasvukauden eteneminen kiihtyy tuon lämmön ansiosta taas sen verran, että tämän viikon tuloksena kasvukauden asteen etumatka tavanomaiseen kasvaa selvästi lisää (Yli viikkoon...) ja näin ollen heinäkuun tyypilliset kukkijat, kuten maitohorsma (Epilobium angustifolium), jasmikkeet (Philadelphus sp.) ja mesiangervo (Filipendula ulmaria) ovat jo tulossa ripeästi kukkaan. Maanviljelyssä voidaan odotella mm. monien viljojen tuloa vihreän vehmaaseen tähkävaiheeseen ja rypsien / rapsien keltaista kukintaa alkaa myös ilmetä.

Kesälle tyypillinen kuurosateiden epätasainen jakauma ilmeni voimakkaana Juhannuspäivänä ja siksi mm. etelärannikolle on tullut sisämaata selvästi vähemmän sadetta ja saman mahdollinen jatkuminen tuossa to kuurottelutilanteessa saattaa aiheuttaa etelärannikolle paikoin kuivuusongelman ilmenemistä tämän viikon helteissä. Sisämaassa saattaa puolestaan ilmetä paikkoja ongelmissa liiankin vesimäärän takia, mitä tulee kasviviljelyyn. Jokien virtaamat pysyvät silti yleensä normaalirajoissa, jos vain millekään valuma-alueelle ei satu tulvia aiheuttavia määriä kuurosateita.

Tämä lämmin sää tietää vesistöjen pintavesien lämpötilojen kohoamista tänä vuonna ensimmäistä kertaa kunnolla ja laajasti yli +20 asteen mukaan lukien jotkin sisimmät Suomenlahden sisälahdet. Myös ulapalla päästään toki yhä enemmän yli +15 asteen. Sinilevien kukinnalle tämä lämpö tietää kunnon alkusysäystä viimeistään viikon lopulta alkaen ja näin aluksi etenkin rehevissä pienissä järvissä...

Päivitys perjantaina 2.7.2010 klo. 21:55: Eilinen ukkosvaihe jäikin sitten hyvin olemattomaksi Etelä-Suomessa, mutta Keski-Suomessa ja Etelä-Lapissa saakka esiintyi rajujakin ukkosia raesateineen. Huomisesta ja sunnuntaisesta helletilanteesta on sen verran uutta kerrottavaa, että se on aikaisempaa arviota voimakkaampi, jolloin jo la voi olla laajalti yli +25 asteen lukemia ja sunnuntaina sisämaassa +30 asteen raja voidaan monin paikoin rikkoa. Ensi yö on kuitenkin viileä ja alle +10 asteen lukemat voivat olla mahdollisia. Sitten yöt lämpenevät +15 asteen tienoille. Sää on la - su vähäpilvistä, joten to sateiden jäätyä pois on kuivuusongelmat pahenemassa etenkin etelärannikolla lähipäivinä. Näillä näkymin näyttää siltä, että tämä ankarahko helletilanne jatkuu vielä ainakin maanantaina eikä kovin kummoista viilenemistä olisi senkään jälkeen tiedossa. Ensi viikon säästä laitan kuitenkin lisää tietoa sitten seuraavan kunnon ennusteeni yhteydessä su tai ma.

No comments: