Thursday, October 07, 2010

Leudohkosta poudasta tavanomaista kylmempään ja talvisen voimakastuuliseen epävakaisuuteen (Kaksi päivitystä!)



Tällä viikolla valtavan kokoisen korkeapaineen keskus on majaillut uskollisesti Suomen kaakkoiskulman lähellä monta päivää ja sen myötä koko Euroopankin mittakaavassa sää on jatkunut melko samanlaisena maanantaista lähtien. Täällä Etelä-Suomessa se on tarkoittanut enimmäkseen kohtalaisia etelätuulia, jotka ovat tuoneet sen verran kuivaa ilmamassaa, että sumupilvilautat ovat pysyneet pääasiassa poissa ja lähinnä vain ajoittaisia yläpilviharsoja on ollut liikkeellä sään oltua parina päivänä (Ti - ke) kokonaankin selkeää. Ilmamassa on pysynyt vähän tavanomaista leudompana, missä päivisin on ollut +10 ja +13 asteen välisiä lukemia ja öisin lämpötilat ovat olleet pääasiassa +5 asteen vähän molemmin puolin. Kylmimmät yöt paikallisine halloineen ovat olleet kaakkoisen Suomen sisämaassa 0 ja +5 asteen minimilukemineen lähimpänä tuota korkeapaineen keskusta. Leudoimmat yöt (Ajoittain jopa lähes +10 astetta) ovat olleet tuulisimmissa länsiosissa ja meren rannikolla tyypilliseen vuodenajan tapaan. Tänään heikkenevä säärintama on lisäämässä pilvisyyttä lännestä alkaen, mutta ko. korkeapaine kuivattaa sen sateita.

Euroopassa Atlantilla pysynyt voimakas matalapainetoiminta on syöttänyt ajankohtaan nähden kesäistä ilmamassaa etelästä Länsi- ja Keski-Eurooppaan, missä päivälämpötilat ovat olleet yhä jopa +20 asteen vaiheilla. Itä-Eurooppa on ollut koleampi tuon viileähkön korkeapaineen takia, missä Venäjän alueella on jatkuneet n. +10 asteen päivälämpötilat ja heikot yöpakkaset. Kaukana Itä-Siperiassa on jo hyvinkin talvista, mutta Luoteis-Venäjän pohjoisosiin ko. korkeapaine on kierrättänyt leutoa ilmamassaa lännestä. Välimerellä on mittailtu vieläkin paikoin hellelukemia.

Tuo kuva on otettu eilen keskiviikkona 6.10.2010 Espoon Tapiolassa ja siinä nähdään tämän viikon alussa leikattua nurmikkoa iltapäivän matalassa auringon valossa. Ilmamassan leudohko luonne Etelä-Suomen oloissa merkitsi tällä viikolla vielä sitä, että kasvukausi pysyi hitaasti käynnissä ja salli mm. nurmikon kasvua jonkin verran. Alkavan viikon kylmyys päättää nurmikoiden kasvun -->

Viime ennusteeni päivityksessä jo arvelin säähän tulevan voimakkaan muutoksen kylmään suuntaan la - su aikana ja nyt se näyttää varmasti tapahtuvan arvioituun tapaan. Aluksi tuo korkeapaine majailee pe - la Suomen eteläpuolella pitkulaiseksi länteen venyvänä alueena, missä tuo tämän päivän heikkenevä säärintama aiheuttaa Etelä-Suomen päälle runsaita pilviä pe - la ajaksi, mutta sateet jäävät olemattomiksi. Tuulet kääntyvät länteen. Yö- ja päivälämpötilat ovat lähes samat +5 ja +10 asteen välillä; lähinnä rannikolla päivällä vähän yli +10 astetta.

Jo la Jäämerellä voimistuu iso matalapaine, joka su aikana valuu vähitellen Suomen itäpuolelle Venäjälle ja samalla tuo korkeapaine siirtyy länteen Norjanmerelle. Sen myötä tuulet kääntyvät luoteen kautta pohjoiseen ja alkavat voimistua selvästi. Kylmän ilman purkaus tapahtuu sitten su - ma kahdessa sarjassa, mihin liittyy itäpainotteisesti kuurottaista sadetta. Ilmamassa käy ma mennessä niin kylmäksi, että räntä- ja lumikuurojenkin mahdollisuus kasvaa etenkin idässä. Voimistuva tuuli pitää vielä yö- ja päivälämpötilat lähellä toisiaan, mutta ma mennessä osassa eteläisen Suomen sisämaata päivälämpötilakin saattaa jäädä +5 asteen vaiheille ja idässä jopa sen alle. Yölämpötila pysynee vielä su-ma väliseen yöhän asti asteen pari plussalla tuulten ja pilvienkin takia.

Tämän hetken arvion mukaan ma - ti välisenä yönä pohjoisesta näyttäisi tulevan tuon itäpuolelle jäävän ison matalapaineen reunalla pieni, mutta hyvin pippurinen osakeskus, joka toisi jopa vaarallisen voimakkaiden tuulien kera reippaasti sateita Etelä-Suomeen ja siinä vaiheessa ainakin sisämaassa saattaisi olla mahdollisuuksia sellaiselle lumisateelle, joka toisi ensimmäisen lumipeitteen...! Tämän todennäköisyyttä täytyy tarkastella vielä lähempänä. Joka tapauksessa ko. tilanteessa entistäkin kylmempää ilmamassaa näyttäisi tulevan pohjoisesta voimakkaan tuulen kera, missä ti poutaantuvassa iltapäivässä lämpötila jäänee laajasti 0 ja +5 asteen välille kovassa ja puuskaisessa pohjoisviimassa. Ti - ke välisenä yönä tuuli heikkenee ja sää selkenee sen verran, että yöpakkaset -1 ja -5 asteen välillä ovat yleisiä.

Ke päivänä heikenneessä pohjoistuulessa on poutaa ja päivälämpötilat voivat kohota +5 asteen vaiheille, mutta luoteesta näyttäisi tulevan taas uusi matalapaineen osakeskus vesi-, räntä- ja lumisateineen ke - to väliseksi yöksi. Sitten to - pe ajaksi jäisi edelleen vaikuttamaan kylmä ja voimakas pohjoistuuli ison matalapaineen painopisteen säilyessä lähellä Suomen itäpuolella; päivälämpötilat 0 ja +5 asteen välillä ja öisin pakkasta -5 asteen tienoille saakka (Selkeimmillä hetkillä sisämaassa). Tämän ti - pe välisen ajan aikatauluttaminen on vielä sen verran epävarmaa monine vaiheineen, että palaan tarkentamaan asiaa...

Euroopan mittakaavassa tuo länteen siirtyvä korkeapaine aiheuttaa Atlantin matalapainesysteemin liukumisen Välimerelle, missä se pitääkin ensi viikolla säätä monta päivää paikoin runsassateisenakin ja etenkin länsiosat viilenevät jopa alle kesälukemienkin. Samalla ko. korkea- ja matalapaineen välistä itätuulet tuovat Länsi- ja Keski-Eurooppaan koleaa ja idässä hallaistakin syysilmamassaa. Venäjälle Jäämereltä tuleva tuo Suomen itäpuolinen iso matalapaine pitää sään siellä kylmähkönä (Vähän 0 asteen molemmin puolin) ja niin vesi-, räntä- kuin pohjoisosissa lumisateetkin ovat yleisiä ja monipäiväisiäkin. Mustallamerellä ja Kaspianmerellä on vielä leudompaa ja poutaisempaakin.

Kasvukausi on päättymässä jyrkästi jysähtäen su alkavaan kylmään jaksoon ja sen mukana tulevat yöpakkaset tehostavat myös asiaa sekä aiheuttavat viimein hallanarkojen kasvien tuhoutumisen; mm. kesäkukat. Myös arkalehtisten puiden ja pensaiden lehdet tuhoutuvat ja ruska jää niissä keskeneräiseksi; mm. suvuissa valeakaasiat (Robinia sp.), trumpettipuut (Catalpa sp.) ja magnoliat (Magnolia sp.). Myös ruskan pakkasvariseminen alkaa, mikä kiihdyttää voimakkaaksi käyvien pohjoistuulten mukana puiden ja pensaiden tyhjentymistä todella nopeaksi ja ruska suorastaan syöksyy loppuaan kohti ensi viikolla myös etelärannikolla.
.
Tällä hetkellä ruskan huippu on ollut käsillä Etelä-Suomen sisämaassa ja viikonlopun aikana se on etelärannikolla. Sitten sää käy niin kylmäksi, että varsinaisen ruskan eteneminen keskeytyy ja yöpakkaset alkavat vähitellen kuivattamaan kestävälehtistenkin lajien jäljellä olevaa lehvästöä pakkasvaurioruskaan. Jäljellä olevaa vielä osittain kesäasuistakin lehvästöä runtelee ensi viikon talvinen maistiainen mm. suvuissa kuusamat (Lonicera sp.), lehtikuuset (Larix sp.), poppelit (Populus sp.) sekä osa tammista (Quercus robur) ja lehmuksista (Tilia sp.). Viimeinen perennakukinta alkaa myös hiipumaan pakkasten takia pois; mm. tuoksuasteri (Aster novae-angliae). Peltoviljelyssä viimeiset pari-kolme viikkoa ovat olleet peltojen kyntöjä talvikuntoon ja ensi viikolla pelloilla voi ollakin jo ajoittain lunta.

Vesistöt ovat olleet vielä melko lämpimiä ajankohtaan nähden eli +10 asteen vaiheilla - vähän sen alle, mutta ensi viikon kylmyys alkaa taas vauhdittamaan kylmenemistä etenkin järvistä alkaen, joissa voidaan ensi viikolla päätyä sisämaassa jo alle +5 asteen lukemiin ja matalien pikkujärvien rannoilla voi esiintyä yöpakkasten takia jääriitettäkin. Hyvin tuuliset olot kuitenkin ehkäisevät jäätymistä voimakkaasti. Suomenlahti alkaa kylmenemään alle +10 asteen lukemiin. Jokien virtaamat ovat olleet ajankohtaan nähden alhaisia ja maaperä myös poikkeuksellisen kuiva, kun sateita ei ole tullut jopa n. 3 viikkoon. Ensi viikolla sateita taas saadaan, mutta osa niistä voi tosiaan tulla lumenakin etenkin sisämaassa; maaperä kuitenkin kostuu lumien ajoittain sulaessa. Samoin yöpakkaset saattavat aiheuttaa etenkin sisämaassa jo maan jäätymistä sentin parin verran niin, että kaikki jäätynyt ei ehdi ensi viikon kylmissä päivälämpötiloissakaan enää sulaa.
.
Päivitys perjantaina 8.10.2010 klo. 15:05: Uusimmat tiedot ovat jo muuttaneet tuon ti - pe välin sääennusteita. Kokonaisuudessaan näyttäisi nyt siltä, että tuo Jäämereltä su tuleva iso matalapaine jäisi aikaisempaa arviota pohjoisemmaksi Suomen itäpuolelle ja näin ensi viikon pohjois-luoteispuhurit eivät äityisi etelässä aivan niin kylmiksi kuin tuossa yllä mainitaan. Lisäksi tuo ma - ti vaihteeseen aikaisemmin ennustettu pippurinen matalapaineen osakeskuksen ylitys Etelä-Suomen yli etelä-kaakkoon viivästyisi vasta ti -iltapäivään - iltaan. Niinpä ti - ke aikana päivisin lämpötilat ovat +5 asteen vaiheilla ja yölämpötilat nollan vaiheilla siten, että kylmintä on idässä ja leudointa lounaassa ja etelärannikolla. Näin ollen sateet tulevat lounaassa ja etelärannikolla vetenä ja vain idässä sisämaassa on räntä- ja lumisateen mahdollisuutta etenkin yöaikana. Seuraava osakeskus tulisi to - pe tienoilla luoteesta ja sen mukana länsi-luoteesta tulisi vähän leudompaa ilmamassaa, jolloin ajoittain reilun +5 asteen lämpötiloissa sade olisi olomuodoltaan vain vettä ja yöpakkasiakaan ei tuulten ja pilvien takia olisi enää odotettavissa; ennen sitä ke - to yö olisi viikon kylmin ja heikkoa parin-kolmen asteen yöpakkasta voisi olla etenkin sisämaassa. Tuo iso keskusmatala Lapin itäpuolella kierrättäisi Pohjoisnavalta kuitenkin koko ajan Lappiin niin kylmää ilmamassaa, että talvi alkaa siellä su lähtien lumisateineen ja ensi viikon paikoin jopa reilun -10 asteen yöpakkasineen ja päivisinkin voi olla vähän pakkasta.
.
Tämä päivitetty vähän leudompi versio ensi viikon säästä merkitsee Etelä-Suomessa sitä, että kasvillisuuden suhteen ym. pakkasvauriotuhot, pakkasvaurioruskat ja lehtien pakkasvariseminen jäävät aikaisempaa arviota vähäisemmiksi ja lounaassa sekä etelärannikolla mahdollisesti jopa kokonaan tulematta. Kovat tuulet kuitenkin varistavat jo ruskaantuneita lehtiä runsaasti joka tapauksessa. Kasvukauden päättyminen on leudommassakin versiossa käsillä lähes koko alueella ehkä lounaisinta rannikkoa ja saaristoa lukuun ottamatta. Niinpä varsinaisen ruskan eteneminen on vähintään jähmettymässä ensi viikolla, ennen kuin seuraava leuto jakso kiihdyttää sitä uudestaan kohti loppuaan. Leudomman version mukaan myös maaperä ei ole vielä jäätymässä ym. tapaan ja hetkellisiä lumipeitteitäkin olisi tiedossa vasta korkeintaan idän sisämaassa. Vesistötkin viilenevät tässä versiossa hitaammin ym. arvioon nähden.
.
Päivitys sunnuntaina 10.10.2010 klo. 23:45: Päivitän vielä tähän juuri alkamaisillaan olevan viikon sään uusimpien tietojen mukaisia muutoksia ym. ennusteversioihin verrattuna. To mennessä pääkuvio on edelleen pysymässä samana eli Suomen itäpuolelle asettuva iso matalapaine kierrättää Pohjoisnavalta saakka koko ajan kylmää ilmamassaa koko Suomeen ja pohjoistuuli on nyt hyvin voimakasta tämän yön aikana etenkin idässä. Yksityiskohtamuutoksena ensimmäisen matalapaineen osakeskuksen osalta ennuste on palannut siihen, missä ko. keskus kuurottaisine sateineen ylittää Etelä-Suomen kaakkoon ma-ti välisenä yönä. Sateet eivät ole runsaita, mutta pohjois-luoteistuuli vaikuttaa muodostuvan siinä tämänkin arvion mukaan jopa paikallisia myrskytuhojakin aiheuttavaksi ko. yönä - aamuna. Sateet voivat tulla etenkin idän sisämaassa lumena-räntänä. Ti - to vallitsee sitten vähän heikompi pohjois-luoteisvirtaus enimmäkseen poutasäässä, mikä mahdollistaa yöpakkasten tuloa etelärannikkoa myöten ja sisämaassa mahdollisesti paikoin jopa -5 asteen lähelle saakka.
.
Toisen matalapaineen osakeskuksen osalta olisi käymässä niin, että se liikkuisi luoteesta Etelä-Suomen yli to - pe tienoilla (Ensimmäinen tilaisuus laajemminkin Etelä-Suomessa ensilumipeitteeseen) asettuen koko loppuviikoksi isompana Suomen itäpuolelle ja se jatkaisi siten siis viikon loppuun saakka kylmää pohjoisvirtausta ja näin olosuhteet saattaisivat käydä jopa entistäkin talvisemmiksi pe - su. Siinä yhteydessä vuorokauden keskilämpötila saattaisi jo jäädä osassa Etelä-Suomenkin sisämaata nollaan - piirun pakkaselle, joka tarkoittaisi mm. maan ja pikkuvesistöjen jäätymisen alkamista ja pakkasvaurioruskan tuloa kestävälehtisiinkin lajeihin yhä enemmän. Vaikuttaisi siltä, että vasta su - ma tienoilla lännessä voisi muodostua leudontumista aiheuttavaa matalapainetoimintaa... Palaan seuraavassa varsinaisessa ennusteessani asiaan.

No comments: