Saturday, January 15, 2011

Zeitgeist: Moving Forward -elokuvan maailmanlaajuinen ensi-ilta tänään!

Tänään ympäri maailman on Zeitgeist: Moving Forward -elokuvan ensi-ilta; traileri. Ko. elokuva on kolmas pitkä dokumentti ns. Zeitgeist -liikkeen (In English) ja (suomeksi) elokuvien sarjassa, missä liike pyrkii keskuspankkikartellin monetaristisen talousjärjestelmän kyseenalaistamisen kautta kuvaamaan uudenlaista olemisen orientoitumisen mallia yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseksi ihmiskuntaa paremmin palvelevaksi systeemiksi. Samaan aikaan Suomen Zeitgeist -liike laittaa liikkeelle oman dokumenttielokuvansa "Ajan henki"; tässä sen traileri.

Olen NWO -tutkimiseni aikana syksystä 2008 alkaen silloin tällöin ottanut esille Zeitgeist -liikkeen ja sen tuottamat kaksi edellistä elokuvaansa; Complete Original '07 Zeitgeist With 2010 Updates by: Peter Joseph ja Zeitgeist Addendum. Näihin liittyvää mielenkiintoista keskustelua oli viime kevättalvena blogissani, jotka kirjasin ylös merkinnöiksi; NWO:n tutkimista blogini kommenttipalstan ajatustenvaihdoin - Osa 1 ja NWO:n tutkimista blogini kommenttipalstan ajatustenvaihdoin - Osa 3.

Keskustelut näyttävät sen, että Zeitgeist -liikkeeseen on kohdistunut myös paljon kritiikkiä etenkin uskonnollisten piirien ja siinä etenkin kristinuskoon uskovien parista; liikettä syytetään mm. new age -hörhöilyksi ja jopa satanismiksi. Itsekin olen ollut ko. liikkeen suhteen epäilevällä kannalla ainakin osaksi ja mieltäni on askarruttanut mm. Zeitgeist -ideoiden verrannollisuus juurikin talousdemokratialiikkeen ja Lyndon LaRouchen teesien kanssa.

Olenkin todella mielenkiinnolla odottamassa tuon kolmannen Zeitgeist -leffan sisältöä ja haluan sitten katsoa ko. liikkeeseen liitettyjä ongelmia ja mahdollisuuksia hyvässäkin mielessä sen perusteella mahdollisesti uudesta näkökulmasta ja pyrin sitten ottamaan kantaa asioihin puolesta ja vastaan -tyylisen koosteen / koosteiden kera. Itselläni on mahdollisuus mennä katsomaan tuo leffa vasta ylihuomenna maanantaina, kun se saapuu Espoon Tapiolan leffateatteriin. Vasta sen jälkeen ensi viikosta alkaen voin laittaa tähän blogiin ensimmäisiä arvioitani leffan sisällöstä ja sama koskee tuota Suomen Zeitgeist -liikkeen leffaa "Ajan Henki"... Sitä ennen varmaan saamme jo muilta arvioita molemmistakin.

2 comments:

Arhi Kuittinen Finnsanity said...

Kirkkokristityillä ja viidesläisillä on aivan avuton tieto/käsitys kristinuskon historiasta.

Aivan karmea idyllinen kuva.

Kristinusko on koko ajan muuttunut ja silti puhuvat muuttumattomista arvoista.

Kirkkoisät halveksivat heteroseksuaalisuutta ja avioliittoja - nyt avioliitto on "kristityille" pyhä.

Mitä ironiaa!

Mika said...

Kiitos Arhi kommentista ja tervetuloa blogin lukijaksi! Hyvin kiteytit kristinuskoon ja nimenomaan kirkkouskoon liittyviä ongelmia.

Uskontojen ja uskonasioiden sarallakin on paljon tutkimista nimenomaan kummallisten, virheellisten, harhaanjohtavien ja suorastaan pahojen käsitysten paljastamisessa ja oikomisessa.

Selväähän on, että uskonnotkin ovat olleet aikojen alusta saakka ns. keskuspankkikartellin pelinappuloita heidän globaaleissa ja paikallisissa peleissään ja siinä hyväuskoiset (hehheh, mikä termi...) ovat olleet helposti johdateltavissa ojasta allikkoon.