Thursday, June 30, 2011

Globalistien ekonominen sota ihmisyyttä, elämää, kansallisvaltioita ja moraalia vastaan jatkuu radikalisoituvana; viikon polttopisteenä Kreikka

Parin viime viikon aikana olen ollut blogissani hiljempaa maailman kohtalokkaan tilanteen suhteen, koska mm. rehellisesti sanottuna minua on alkanut ihmiskunnan välinpitämättömyyden ja globalistien yhä vakavammin ilmenevän pahuuden takia väsyttämään ja kyllästyttämään näiden asioiden havainnollistaminen ja ihmisille valveutumisen aiheiden ja syiden tuputtaminen. Eivätpä länsimaiden rapautumisen prosessit NWO -dystopiaan siitä ole kuitenkaan mihinkään kadonneet, vaan kuten jo juhannusaattona uumoilin --> Tällä viikolla etenkin globaali ekonomia on näyttäytynyt erittäin dramaattisena ja Kreikan kaoottinen tilanne on ollut siinä erittäin kirkas polttopiste.

Maailman tilanteeseen perehtymätön saattaa helposti kuvitella pelkän valtavirtamedian propagandan perusteella, että Kreikka olisi tässä vain joku irrallinen - erikoistapauksellinen oma pesäkkeensä, josta on "vain" vakavaa tarttumisvaaraa muualle EU:n ja sitä kautta Yhdysvaltoihin päin. Samoin hän voisi luulla, että Kreikkaahan tässä ollaan muka niin hyväntahtoisesti pelastamassa. Kuten jo varhaisessa vaiheessa aloin toitottamaan vuodesta 2008 alkaen, niin kyse on oikeasti koko transatlanttisen monetaristisen talousjärjestelmän syvä ja peruuttamaton systeemivika eli koko länsimaisen ekonomian äärimmäisen vakava syöpämäinen sairaus, josta Kreikka on vain yksi oireen kaltainen manifestaatio erittäin monista päätyen vaikutuksiltaan pahenevassa kierteessä kaikenlaisiin kulttuurillisiin epäkohtailmentymiin saakka! Eikä kyseessä ole Kreikan pelastaminen ollenkaan, vaan sen suistaminen pankkiirioligarkismin orjaksi uusfeodalismiin pankkiirioligarkian suurpääomien ja vallan pelastamiseksi. Ja tässä Kreikka on vasta koe ja malli moisen supertyrannian pystyttämiselle globaalisti!

Ko. systeemivika ei ole siksi korjaantunut globalistien promotoimilla bailout -tekniikoilla, vaan se on pahentunut niiden alla ja osaltaan niiden takiakin yhä pahemmin aiheuttaen parhaimmillaankin lähinnä vain kosmeettista jeesusteippailua horjuvina hätäratkaisuina ja juonittelevina viivytystaktiikkoina vääjäämättömän edetessä globalistien ydineliitin harhaisten päähänpistojen ja suunnitelmien mukaan, joiden härskin rikollisia ja elinolosuhteiden sekä reaalitalouden tilanteita pahentavia seurauksia uusliberalismiin, globalisaatioon ja viherajatteluun (Viherajattelusta nimenomaan se viherfasismiversio!) hyväuskoisesti luottavat idioottikätyrit sitten osaltaan edesauttavat ja toteuttavat.

Tuntuu täten siis niin turhauttavalta havaita esim. juuri Kreikan vajoaminen tämän viikon tapaan globalistien ko. ekonomisen sodan tahtoon, kun selvästi jo tietää kyseessä olevan juuri täsmälleen totaalisen ekonomisen sodan ihmiskuntaa vastaan pähkähullujen globalisti-intressien hyväksi! --> Pankkiirioligarkismin uusliberaalein menetelmin tahallaan talousjärjestelmään valvonnasta vapautetuilla johdannaismarkkinoilla synnyttämät velkahässäkät ja rahan syntymekanismin edesauttamien korkoaseiden luoma velkaorjuuskierre, jossa valtiot ja kansalaiset pakotetaan moisen sisältäpäin itseään syövän systeemin tarpeettomaksi ja vääryydelliseksi maksumieheksi kauas tulevaisuuteen erittäin vakavin uusfeodaalisin, fasistisin ja sivilisaatiota kuolettavasti tuhoavin seurauksin!

Globalistien pankkiirioligarkialla ei täten ole joka tapauksessa tulevaisuutta sen hajotessa omaan mahdottomuuteensa ja kansannousun edetessä vääjäämättä tätä kaikkea vastaan universaalisti kohtalokkaassa prosessissa antientropian syödessä entrooppisesti suuntautuneet globalistilähtöiset epäjärjestelmät kitaansa Universumin tahtoon sopimattomina. Se joka tätä ei ymmärrä ja toimii sitä vastaan kansalaisten perikadoksi, niin hän on selkeästi historian väärällä puolella...

Valitettavaa tässä on juuri se, että globalistit ja heidän hyödylliset idioottikätyrinsä tästä huolimatta eivät halua eivätkä nähtävästi osaakaan luopua moisen hyvin luonnottoman epäsysteemin paapomisesta ja eivätkä halua korviaan lotkauttaa millekään muulle vaihtoehdolle etsien vain tyranniamielisiä systeemin säilyttämisratkaisuja: Tämä on erinomainen esimerkki siitä, kuinka jääräpäinen putkiaivoajattelu vain yhden tietyn tuhoon tuomitun doktriinin pystyttämiseksi väkisin vastoin kaikkia fysiikan, elämän ja moraalin lakeja johtaa perustavaa laatua olevaan globaaliin katastrofiin!

Olen poiminut seuraavaksi taas joitakin Facebookissa tarjoamiani linkkejä ja kommenttejani / tuntemuksiani tästä pankkiirioligarkian ekonomisen sodan piirteistä, mikä näyttää valitettavasti olevan lakkaamaton vielä pitkään... :

Kreikka-äänestykset jatkuvat - 60 loukkaantunut mielenosoituksissa --> Hyvä lukijakommenttikiteytys: "Euroopan unionin hajoaminen alkaa Ateenan kaduilta. Kansat Euroopassa nousevat tätä rikkaiden ja keinottelijoiden johtamaa koneistoa vastaan. Euro hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Pankit kansallistetaan ja luodaan järjestelmä, jossa rahoituspuolen keinottelu ei voi enää koskaan häiritä reaalitalouden toimintaa.".

Rahoituspuolen keinottelu katkaistaan Glass-Steagall -lain uudelleenpystytyksellä ja vasta sen jälkeen voidaan alkaa rakentamaan uutta humaanimpaa järjestelmää.

Koska pankkiirioligarkit vastustavat kuolemaan saakka Glass-Steagall -lakia yrittäen pitää systeeminsä toiminnassa vaikka minkälaisilla tyrannian muodoilla ja koska suuri osa kansoista ja päättäjistä on yhä "kuutamolla", niin seurauksena on sivilisaation tuho kärsimysten ja kuoleman kierteessä... Näin ainakin tässä vaiheessa näyttää suoraviivaisesti tapahtuvan ja näinhän tämä on nähtävissä molemmin puolin Atlanttia.

On varauduttava siihen, että yhteenotto ns. tavallisten kansalaisten ja eliitin välillä tulee kärjistymään ja leviämään koko transatlanttiseen maailmaan!...

Tästä Katainen varoitti: --> Kun paska alkaakin todella lentämään tuulettimeen, niin globalistikätyrit yrittävät selittää sitä parhain päin... No, tämä ultrabullshit on ollut tiedossa jo monta vuotta --> Lukijakommentti: "Tämä on sama kriisi joka alkoi laueta jo vuonna 2008 eikä mikään erilliskriisi! Kriisin perustaa on rakennettu vuosikymmeniä! Ei pitäisi olla vaikeaa! Kuukaudesta toiseen silkkaa valhetta.".

LaRouche -liike pistää asiat ojennukseen ja lataa tuomion: videot --> http://www.larouchepac.com/node/18534, http://www.larouchepac.com/node/18531 ja http://www.larouchepac.com/node/18533. Tekstit --> http://www.larouchepac.com/node/18539 ja http://www.larouchepac.com/node/18538.

EK:n Pukkinen: Näpit irti johtajien palkoista Kauppalehti.fi --> Uuden hallituksen löydettyä (vahingossa?... ja silti epäoleellista näpertelyä) edes murusen verran jotain pankkiirioligarkiaa rajoittavaa, niin moisen suurpääomaeliitin yksi edusmies heti älähtää kuin pilalle hemmolteltu kakara, kun ei saakaan ihan joka päivä karkkia. Ja maailma on samalla radikaalin sivilisaatiokriisin kourissa.... Huokaus ja pudistelee päätään :(

"Jos talous- ja veropolitiikan punaiseksi langaksi asetetaan joku oikeudenmukaisuus, silloin näkökulma talouteen on väärä" --> Tämä lainaus todistaa vedenpitävästi Pukkisen ihmiskunnan vastaisen vihollisuuden pankkiirioligarkian pahuudellisena hyysääjänä! Saatanan kätyri!

Kataisen paperista löytyi ”silmänkääntötemppu” --> Jo pelkästään tämä "silmänkääntötemppu" osoittaa globalistien kätyrien olevan totaalisen väärässä ja tekemässä pähkähullusti ihmiskunnan vastaisia tekoja!

Pelleilyksi menee - Euroopan stressitestit ovat ”täydellistä ajanhukkaa” - Talouselämä --> Hyvä, että edes joku kritisoi nykyistä pankkiirimenoa. Oikea stressitesti onkin pikemminkin se, että koko systeemi romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Kunnollisista lääkkeistä siihen kukaan vallankahvassa ei kuitenkaan puhu yhtään mitään --> Mm. Glass-Steagall -reformi!

Jos systeemi perustuu ultimaattisen ahneiden ja humaaneista prosesseista piittaamattomien liikepankkien pelastamiseen ja suurpääoman hyysäämiseen sitä kautta hinnalla millä hyvänsä (Eli kansallisvaltioiden alistamiseen uusfeodalismiin), niin eihän systeemi voi enää pidemmän päälle kestää mitenkään. Kreikkakin on juuri siksi jo lähtökohtaisesti mennyt umpisolmuun ko. systeemin mahdollistettua vapaan superkorruption. Muu maailma seuraa siinä tuhossa perässä, mutta systeemi ei ole ottanut lopulta kunnolla huomioon sitäkään, miten kansalaiset nousevat viimein radikaalisti ko. systeemiä vastaan --> http://www.youtube.com/watch?v=fAhW3e1yJsw ja http://www.youtube.com/watch?v=JnigPNdj1ps.

Spain swept by nationwide protests --> Kansannousu globalistien fasistista taloustotalitarismia vastaan jatkuu ja leviää vääjäämättä globaalisti, vaikka Alexander Stubb kuinka uhoaisi EU:n puolesta, vaikka IMF kuinka vaatisi mm. Kreikkaa "talouskuriin" ja vaikka Barack Obama kuinka hyökkäilisi "humanitaarisesti" kaikkialla maailmassa!!

Toisaalla Facebookista erinomainen kiteytys --> "300000 ihmistä tänään Barcelonassa osoittamassa mieltään. Miksi? Siksi että a) pankit luovat rahan tyhjästä (perustuen velkaan) ja b) poliitikot pitävät yllä tätä järjestelmää. Tämä johtaa si...ihen että c) ei ole tarpeeksi rahaa maksaa takaisin velkoja (paitsi pankkitukiin löytyy miljardeja) jonka takia d) kestävyysvajetta pitää paikata leikkaamalla ihmisten eläkkeitä ja pidentämällä työuria."!

Ja lopuksi huumoria Taloussanomien lukijakommenteista --> "Kreikkalainen, irlantilainen ja portugalilainen menivät oluelle. Kuka tarjosi? Suomalainen." ;) ....

Loppuun tarjoan Kaninkolo -blogista aina niin osuvia uusimpia juttujaan maailman ekonomisen tilanteen piirteistä ja tapahtumista sekä niin huippuoleellista tietoa rahan ja rahan käytön oikeasta ja siten tuomittavasta olemuksesta globalistien rahanvaltamoottorina: Kumpi tulee ensin, raha vai työ? (Jatkuu), Harhaanjohtajiemme tehtävä on palvella pankkeja, ei äänestäjiä, Liian moni harhaanjohtaja on sitoutunut jonkun käsittämättömän omituisen aatteen tavoitteisiin., Se on velkaa!, Jos Herra Kani olisi harhaanjohtaja., On vain WO ja se n.y.t heti., Määritelläänpäs yksityistäminen., Tämän viikon Facepalm palkinnon voittaja on!, Onko parempaa bisnesmallia olemassakaan?, Hitto mikä Catch-22!, kumpi tulee ensin, raha vai työ? ja Edustuksellista demokratiaa parhaimmillaan..

Aivan lopuksi kirsikkana kakun päälle Aki Järvinen saa viimeisen sanan videollaan; Taloustotalitarismi!

No comments: