Sunday, June 12, 2011

Kesän 2011 ukkosseuranta; sunnuntai 12.6.2011 (Popcorn-ukkosia pohjoisesta ja lounaasta kohtaavien kylmien rintamien tilanteessa)

Tänään on taas jonkinlaista ukkosen riskiä myös Etelä-Suomessa, joten päätin aloittaa ukkosseurannan. Tilanne kehittyy kapenevassa helleilman sektorissa, jota kuristavat kasaan yhtäältä pohjoisesta lähestyvä kylmä rintama ja toisaalta lounaasta lähestyvä kylmä rintama. Helleilman sektorissa tuulet ovat tyyniä, joten sen alueella muodostuvat ukkoset ovat ns. popcorn-ukkosia, jotka ovat lyhytikäisiä lähes paikallaan pysyen syntyviä ja kehittyviä ukkosia. Tämä mahdollistaa paikoin hyvin suuret sademäärät ja sitä myöten taajamatulvariskiä, mutta toisin paikoin sateet saattavat jäädä kokonaan sivuunkin täpärin tilantein. Suurin riski sateettomuudelle lienee etelärannikolla ja eniten näitä "poppariukkosia" esiintyisi Keski-Suomeen päin siirryttäessä. Toisaalta tuo lounaasta lähestyvä rintamasysteemi tuottanee ukkosia ns. kohokonvektioina, jotka ovat liikkuvampia (eteläkaakosta pohjoisluoteeseen) ja voivat ulottua myöhemmin illalla etelärannikollekin Viron puolelta...

Tässä on Myrskyvaroitus.com -sivuston rajuilmaennuste tälle päivälle --> lainaus: "Riskitekijöinä ovat paikalliset taajamatulvat rankkasateiden vuoksi ja lisäksi voimakkaimpien solujen romahtaessa myös paikalliset ukkospuuskat. Lisäksi salamointi soluissa on hetkittäin runsasta. Rakeet eivät tuuliväänteen puutteen vuoksi todennäköisesti pääse kasvamaan 1-2 cm suuremmiksi huolimatta varsin korkeista CAPE-arvoista ja nousuvirtausten nopeuksista.". Seurantapaikkani on Espoon Tapiola ja tässä ovat tutut seurantalinkit: Ilmatieteenlaitoksen sadetutka ja Testbedin Etelä-Suomeen rajoittuva sadetutka. Kelikamerat ja Vaskinetin salamatutka.

Päivitys sunnuntaina 12.6.2011 klo. 12:50: Taivas on ollut alkupäivän kokonaan selkeä Tapiolassa, mutta viime tunteina lounaasta lähestyvän rintaman etupuolen untuvapilvivyöhykettä on alkanut tulla lounais-länsitaivaalle. Lisäksi ilmamassa on yhä jonkin verran utuinen kosteudestaan. Lounaan rintaman ukkoskuurottelua on osumassa nyt Ahvenanmaalle. Popcorn-ukkosten kumpupilvimuodostus on alkamaisillaan sisämaassa. Tapiolassa tuulet ovat lähes kokonaan tyyniä ja lämpötila on kohonnut jo +26 asteeseen.

Päivitys sunnuntaina 12.6.2011 klo. 14:10: Melko voimakkaasti popcorn-ukkostava alue on syntynyt nopeasti suunnilleen linjalle Vaasa - Jyväskylä - Savonlinna ja sen pohjoispuolella on ko. kylmän rintaman kaakkoon liikkuvia heikompia kuurottaisia sateita. Sen sijaan siitä etelään on vielä pääasiassa selkeää / vähäisiä kumpupilviä ja Ahvenanmaata kaakosta lähestynyt ukkostava kuurorypäs on kuihtunut lähes pois. Tapiolassa pilvi- ja tuulitilanne on yhä lähes sama kuin yllä, mutta lämpötila on kohonnut +27 asteeseen.

Päivitys sunnuntaina 12.6.2011 klo. 16:25: Popcorn-ukkosalue on laajentunut linjalla Vaasa - Jyväskylä - Savonlinna ja sen eteläpuolellekin on syntynyt muutamia pieniä sadekuuroja. Nekin ovat tosin jäämässä noin Riihimäen tasan pohjoispuolelle. Etelärannikolle ei olisi tulossa edes kuuroja tämän päivän puolella (Huomenna kylläkin)... Tapiolassa pohjoisella taivaanrannalla näkyy noiden em. kuurojen yläosia, mutta muutoin on selkeää hyvin vähäistä yläpilviharsoa lukuun ottamatta. Utukin on vähentynyt ilmamassasta. Lämpötila on ollut +27 asteen paikkeilla ja Suomenlahdelta on virinnyt ajoittain heikonlaista merituulta muutoin tyynessä tilanteessa.

Päivitys sunnuntaina 12.6.2011 klo. 17:45: Linjan Vaasa - Jyväskylä - Savonlinna ukkosalue on ns. suttaantunut jo tasaisemmaksi sateeksi ja ukkostavat rankkasadesolut ovat keskittyneet sen alueelle hajanaisemmin; samalla ko. ukkosalueella lämpötilat ovat olleet jo muutamia tunteja laskeneina jopa alle +20 asteen. Pienialaisia rankkoja kuuroja ukkostelun kera on syntynyt pääkaupunkiseutua lähimmilleen Riihimäen - Mäntsälän tienoille saakka ja kuurot liikkuvat hyvin hitaasti kaakkoon. Tilanne Tapiolassa on suunnilleen ennallaan edelliseen päivitykseen nähden. Seuraava päivitys tulee vasta illan lopussa, kun ukkostilanne ei todennäköisesti tästä paljoa paremmaksi muutu pääkaupunkiseudulla kuin mahdollisesti vasta myöhään illalla...

Päivitys sunnuntaina 12.6.2011 klo. 23:45: Loppupäivityksenä todettakoon, että ukkoskuurottelu jäi kuin jäikin pääkaupunkiseutua lähimmillään edellisessä päivityksessä mainitulle tasalle. Linjan Vaasa - Jyväskylä - Savonlinna ukkosalue heikkeni jo alkuillan aikana vain heikoiksi - kohtalaisiksi kuuroiksi. Näiden ulkopuolelle (lounaispuolelle) syntyi ajoittain kokkareista hahtuva- ja kumpukerrospilvimassaa paksuinakin valleina paikoin navakan puuskaisen idän ja pohjoisen välisen tuulen kera ja näin pääkaupunkiseudunkin ylle ilta 7 ja 9 välillä, mutta edes kuuroja ei siinä yhteydessä tullut. Pääkaupunkiseudun lähelle on jäänyt vielä Hämeenlinna - Riihimäki välille itäkaakkoon jonossa eteneviä kuuroja, joiden yläosat ovat olleet nähtävillä auringon laskettuakin Tapiolan pohjois-koillistaivaalla muutoin osaksi selkeässä säässä. Ym. tuulenpuuskien mukana ilman lämpötila laski nopeasti +27 asteen tienoilta +20 asteen tienoille ja nyt lämpötila on +18 astetta tyynessä säässä. Lounaasta lähestyneen rintaman tuottamaa konvektiota ei tullutkaan tämän päivän puolella.

Tässä lopuksi kokoelma ukkosuutisia --> Iltasanomat; Salama iski kahden varusmiehen viereen 2,5 tunnin välein ja Nyt jyrisee - näin tulva katkaisi tien sekä Hesari; Sade aiheutti vesivahingon Mikkelin Cumulus-hotellissa ja Hellekelit huipentuivat ukkosiin, etelässäkin viilenee.

No comments: