Sunday, June 05, 2011

Mielenosoitus pankkitukia ja globalistien pankkiirioligarkiaa vastaan Eduskuntatalolla 5.6.2011









Tänään oli Eduskuntatalon edustalla mielenosoitus Suomen hallinnon harjoittamia globaalin pankkiirioligarkian vaatimia uusfeodaalisia sylikoiratoimia vastaan ja siinä etenkin viime aikojen rikollisen härskit EU:n pankkituet olivat tärkein kimmoke ko. tilaisuuden järjestäjien kutsuessa ihmisiä paikalle. Näinhän se on, mutta Facebookin ko. tapahtumaryhmän yli 800 paikalleilmoittautujan sijaan vain vajaa 200 heistä vaivautui paikalle. Se nähdään tuosta alimmaisesta kuvasta, jossa valokuvasin tilannetta paikalle tullessani ja tuosta väkimäärä ainoastaan tuplaantui maksimissaan. Suurta nurinaa onkin jo tullut tästä; ollaan luvattu tulla, mutta niin paljon ei pidetä siitä kiinni.

Paikalla olleiden koostumuksesta huomattavimpina ns. ryhminä esiintyi vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kenttäväkeä. Myös mm. talousdemokratialiikkeen ja piraattipuolueen väkeä oli paljon sekä tietenkin muuten vain tilanteesta huolestuneita kansalaisia nuorista vanhoihin. Puheita pidettiin muutamia, joissa tuomittiin ja havainnollistettiin nykymenon monet huonot puolet varsin onnistuneesti. Joskin edelleen oli havaittavissa puutteita esim. vasemmistoliiton puolelta rahan syntymekanismin ja luonteen tietämisessä.

Ainoa kansanedustaja, jonka näin paikalle vaivautuneen keskustelemaan ihmisten kanssa oli Jussi Halla-aho. Se onkin mielenkiintoista, vai mitä?... Nyt jälkeen päin olen saanut tietää, että Kike Elomaakin oli ollut paikalla, jolle talousdemokratia-aktiivi Ville Iivarinen on ilmeisesti teroittanut paikalla talousdemokratian näkemyksiä :) ... Joka tapauksessa valtavirtamedialta paikalla ei näyttänyt olevan ketään toimittajaa, mutta vaihtoehtomedian väkeä erilaisine kameroineen riitti.

Kaksi ylintä kuvaa otin tilaisuuden jo hiivuttua lopuilleen ja niissä nähdään muutama oivallisesti tilannetta kiteyttävä mielenosoituskyltti, joita pystytettiin lopulta Mannerheimintien reunan jalankulkijoiden nähtäväksi. Joissakin ohikulkijoissa ne näyttivät onneksi herättävän kiinnostusta ja muutamia turistejakin otettiin haastatteluun niiden tiimoilta. Tässä on juuri tullutta videomateriaalia ko. tapahtumasta: Mielenosoitus pankkitukia vastaan 5.6.2011; meikäläinen vilahtaa videon kohdissa 1:36 - 1:39 ja 2:30 - 2:35 musta-valkoruudullisessa paidassa.

Talousdemokratialiikkeen aktiivit olivat keksineet ko. tapahtumassa hyvän tavan levittää sanomaansa rahan ongelmista ja ratkaisuista niihin 4-sivuisen lentolehtisen avulla, joita he jakoivat paikalla olleille talousdemokratian teeseistä ja rahan luonteesta tietämättömille. Tähän lopuksi laitankin ko. lehtisen sisällön kokonaisuudessaan kiteyttämään aikamme suurimpien ongelmien alkuperäissyyn luonnetta; olkaapa hyvä -->


Raha on meidän kulttuurimme vähiten kyseenalaistettuja
uskomusjärjestelmiä ja harvat tietävät nykyisin käytössä
olevan rahan todellisen luonteen. Suomen Talousdemokratia
ry:n tarkoituksena on paljastaa totuus rahasta, ja sitä kautta
myös monia ongelmia, jotka aiheutuvat nykyisen rahan
luonteesta.



MITÄ RAHA ON?

Rahajärjestelmä on mekanismi, jolla vaihdonväline, ”raha”,
toimitetaan kansantalouteen. Tällä hetkellä kaikki ”raha”
luodaan korkoa kasvavina lainoina, ”velkoina”,
pankkijärjestelmässä.


Kaikki raha on velkaa. Setelit ja kolikot ovat keskuspankkien
velkaa (keskuspankkirahaa) ja talletukset tileillä ovat säästö-,
osuus-, ja liikepankkien velkaa (liikepankkirahaa). Näiden
osuus on nykypäivänä n. 95 prosenttia liikepankkirahaa ja 5
prosenttia keskuspankkirahaa (riippuen laskentatavasta).

Rahaa ei voi syntyä ellei joku (valtio, yritys, kunta tai ihminen)
ota velkaa. Korkoa tämän velan takaisinmaksamiseksi ei
kuitenkaan luoda missään. Vastaavasti kun velkaa maksetaan
takaisin, rahaa pyyhitään pois pankin kirjanpidosta ja
tietojärjestelmistä, ja se poistuu kierrosta.



KUINKA RAHAA LUODAAN?

Kun pankki myöntää asiakkaalle lainan, joutuu asiakas
allekirjoittamaan lainasopimuksen. Tuo lainasopimus on
pankin saatava, asiakkaan velka. Pankki luo tyhjästä (eli ei
käytä mitään olemassa olevaa) rahaa asiakkaan tilille
lainasopimuksessa määritellyn summan ja se on pankin velka,
asiakkaan saatava. Nyt pankin velat ja saatavat ovat nousseet
molemmat saman verran. Niinpä pankit luovat rahaa
kaksinkertaisen kirjanpidon avulla.


Tähän rahanluomisprosessiin on toki olemassa
viranomaissäädöksiä, jotka pankin on otettava huomioon. Ne
ovat vähimmäisvarantovaatimus ja vakavaraisuusvaatimus.
Globaalissa maailmassa nämä eivät kuitenkaan ole käytännössä
onnistuneet rajoittamaan rahanluontia.



MITÄ TARKOITETAAN TALOUSDEMOKRATIALLA?

Nykymaailmassa talous on yhä enemmän eristetty poliittisen
päätöksenteon vaikutusvallasta. Talousdemokratialla
tarkoitetaankin laveasti ottaen kaikkea, mikä mahdollistaa
demokraattisen päätöksenteon myös talousasioissa.


Suomen Talousdemokratia ry vaatii rahanluontivallan
ottamista pois yksityiseltä pankkisektorilta ja rahan
velkaperusteisuuden katkaisemista. Tällä tarkoitetaan, että
rahaa ei tulisi luoda korkoa kasvavana velkana yksityisten
pankkien toimesta, vaan velattomasti julkisen kulutuksen
kautta. Tämän tarkoituksena on ehkäistä ongelmaa, jossa koron
takia velkaa on aina enemmän kuin rahaa sen
takaisinmaksamiseksi.



FAKTOJA RAHASTA:

1. Kaikki raha on velkaa.

2. Valtaosa rahasta syntyy yksityisten pankkien luottoina.

3. Keskuspankit painavat setelit ja yleensä kansalliset
rahapajat “takovat” kolikot.


4. Noin 3% rahasta on olemassa fyysisessä muodossa,
loput ovat bittejä tietokannoissa.


5. Velkaa on enemmän kuin on olemassa olevaa rahaa sen
takaisinmaksuun, koska uusiin luottoihin liitetään
korko, mutta korkoa vastaavaa summaa ei synny kuin
uutena luottona (johon myös liittyy korko).


6. Jos kysyntää löytyy ja kysyjillä on tarvittavat vakuudet
luotonsaantiin, uusia luottoja myönnetään ja uutta rahaa
syntyy.


7. Valtioiden välillä vallitsee jatkuva kauppasota, koska
jokainen maa yrittää viennillään paikata vajetta, jonka
velkojen korot aiheuttavat. Eli valtiot pyrkivät saamaan
alueelleen “velatonta” rahaa positiivisen kauppataseen
avulla.


Lähteenä on www.talousdemokratia.fi -sivuston PDF-tiedosto, jossa on tuon tekstin lisäksi havainnollinen kuva rahan luonteesta nykyisessä globaalissa monetarismissa; katsokaapa ja hämmästelkää.

No comments: