Friday, July 29, 2011

Kesän 2011 ukkosseuranta; perjantai 29.7.2011 (Eteläpuolisen matalapaineen ylläpitämän kosteuden ja heikon rintamasysteeminsä tuomia ukkosia)

Tänäänkin on sen verran ukkosriskiä olemassa etenkin juuri etelärannikolla, että teen vielä uuden myrskybongausseurannan. Myrskyvaroitus.com -sivusto on kuitenkin jättänyt tekemättä pidemmän ennusteanalyysin ja toteaa vain lyhyesti: "Kosteutta edelleen pakkautuneena etelärannikon läheisyyteen. Epävarmuutta pilvisyyden määrästä, mutta silti torstain tapaan odotettavissa sade- ja ukkoskuuroja, joiden yhteydessä lähinnä rankkasateet ovat mahdollisia solujen hitaan liikkeen ja mahdollisen jonoutumisen vuoksi.". Tässä ovat tutut seurantalinkit; Ilmatieteenlaitoksen sadetutka, Testbedin Etelä-Suomeen rajoittuva sadetutka, Kelikamerat sekä Finnish Lightning Centerin palvelu.

Päivitys perjantaina 29.7.2011 klo. 11:00: Yön aikana kuurotteli vähän Hämeenlinnan seudulla, mutta ilman ukkosta. Sen sijaan Suomenlahden itäkolkassa ja Karjalankannaksella on ukkostellut pitkin yötä ja aamua runsaastikin (Tosin ukkoset ovat olleet heikkoja) ulottuen ajoittain vähän myös Suomeen kaakonkulmalle ja Saimaalle. Nytkin kuurottelua on hieman vain Saimaan tienoilla, muttei vielä juuri yhtään muualla. Seurantapaikallani Espoon Tapiolassa taivaalla on ollut aamun mittaan länteen liikkuvia hahtuvapilvilauttoja ja äskettäin on alkanut muodostumaan kumpupilviäkin. Itä-koillistuuli on heikkoa - kohtalaista ja ilmassa on vähän utua. Lämpötila on noussut taas erittäin lämpimän yön (Minimilämpötila taas jopa n. +20 astetta!) jälkeen +25 asteeseen, mutta sisämaassa onkin myös nyt vähän viileämpää.

Päivitys perjantaina 29.7.2011 klo. 13:20: Tarkastelupaikalla hahtuvapilvilauttojen sekaan etenkin itä - etelätaivaalle on syntynyt jonoksi paksuja kumpukerrospilvimäisiä kuuropilvien alkuja, mutta ne eivät vielä sada tällä alueella. Helsingin itäpuolella tosin ensimmäiset pienet kuurot näkyvät jo sadetutkassa jonona rannikon kohdalla ja ne ovat liikkeessä länteen. Jonomuodostus näyttää toteutuvan, eli kuurojonon sattuessa pitkään samalle alueelle voivat sademäärät kohota hyvin runsaiksi ja tulvavaaraa voi taas olla... Viron kuuroissa on alkanut jo ukkostamaankin ja samoin Saimaan tienoilta länteen liikkuvissa kuuroissa on alkamassa ukkostamaan. Lämpötila on +26 astetta ja itä-koillistuuli on heikkoa - kohtalaista.

Päivitys perjantaina 29.7.2011 klo. 14:15: Ensimmäinen rankaksi muodostunut kuuro on saapunut idästä Helsinkiin ja kohta tänne Tapiolaan; jyrinä ei kuitenkaan ole vielä alkanut. Kuuropilvimuodostus on siirtynyt enemmän pohjois - itätaivaalle etelätaivaan ollessa hahtuvapilvilauttainen. Ukkostelu Virossa ja Saimaan länsipuolella voimistuu. Lämpötila on laskenut +25 asteeseen ja tuuliolot ovat ennallaan. Sisämaassakin on jo monin paikoin hellettä +25 asteen vaiheilla.

Päivitys perjantaina 29.7.2011 klo. 15:00: Tapiolassa on nyt satanut hyvin heikosti, koska tuon em. kuuron eteläosat heikkenivät ja voimakkaampi sade ohitti pohjoispuolelta alueen. Ukkosta siinäkään ei silti vielä ollut. Pienialaisia kuuroja on syntynyt jonoon pitkin etelärannikkoa Hankoniemelle saakka. Samoin Hämeenlinnan länsipuolella on syntynyt pieniä kuuroja. Ukkostavimmat kuurot ovat olleet silti yhä vain Virossa. Jyväskylän seuduillekin ja siitä etelään on tullut idästä melko voimakasta kuurottelua. Lämpötila on seurantapaikalla +23 astetta, taivas on lähes pilvinen (Kuuro- ja hahtuvapilviä) ja itätuuli on heikkoa.

Päivitys perjantaina 29.7.2011 klo. 16:20: Hmmm., näistä kuuroista näyttääkin menevän puhti pois hyvin nopeasti, kun toinen Tapiolaan tullut pienialainen kuuro heikkeni tänne tultuaan vain tämän hetken heikoksi sateeksi. Jyrinääkin siitä kuului vain kerran reilu puoli tuntia sitten sen oltua kauempana idässä. Uusia kuuroja syntyy koko ajan jonossa etelärannikon tuntumassa ja toisaalta linjalla Hämeenlinna - Lahti, mutta kuurot näyttäisivät jäävän pieniksi, lyhytikäisiksi ja yksittäiset ukkoset ovat seassaan korkeintaan parin salaman veroista rätinää. Näinköhän tämä seuranta lässähtää tähän... Lämpötila on edelleen +23 astetta ja muualla Etelä-Suomessa poutaisimmilla paikoilla +27 asteeseen saakka.

Päivitys perjantaina 29.7.2011 klo. 17:50: Kuurot ovat jääneet aikaisempaa harvemmaksi ja entistäkin pienialaisemmiksi, joten on aika päättää tämä seuranta pettymykseen. Espoon Tapiolassa on lähes pilvisellä taivaalla edelleen hahtuvapilvilauttaa ja seassa pulleita kumpukerrospilviä edellisten kuuropilvien hajottua ja kaikottua. Lämpötila on edelleen +23 astetta ja itä-koillistuuli on heikkoa.

No comments: