Sunday, January 01, 2012

Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia: Duran Duran - New Moon On Monday

Olen tämä merkintä mukaan lukien listannut nyt neljän biisin ryhmäksi jatko-osia musiikkisarjalleni, missä kuvaan kunkin biisin sisällön avulla transatlanttisen maailmamme rappiollista tilaa eri näkökulmista. Kolme aikaisempaa osaa ovat tuossa alla hyvin angstirikkaita ja ne kuvaavat ongelmia hyvinkin synkästi. Niinpä tämä neljäs osa saa kuvastaa siihen nähden optimistista ja toiveikasta näkökulmaa ongelmista huolimatta ja että ongelmiin voidaan saada ratkaisujakin...

Tämän osoittamista saa tällä kerralla esittää 80 -luvun arkkityyppisimpiin new wave -bändeihin lukeutunut Duran Duran alkuvuonna 1984 singlenä julkaistulla biisillään "New Moon On Monday". Biisi löytyy myös bändin edellisvuonna 1983 ilmestyneeltä kolmannelta albumiltaan Seven and the Ragged Tiger. Itse muistan tutustuneeni tähän biisiin noin reaaliajassa yhtäältä silloisella 6. luokalla ollessani koulun muutamien Duran Duran -fanien luukutettua bändin musaa antaumuksella "mankoistaan". Toisaalta muistan elävästi nähneeni juuri tämän biisin musiikkivideon silloisessa TV:n Levyraadissa, mistä mieleeni jäi lähtemättömästi jo silloin ko. videon fantasiallinen visuaalisuus.

Duran Duranin menestyminen alkoi vuonna 1981 ns. uusromanttisen tyylisuunnan edustajana, mutta suurmenestys ei ollut aivan heti selvää etenkään Yhdysvalloissa. Tuona vuonna 1984 bändi kuitenkin saavutti viimein listaykkösaseman sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa ja näin se oli tullut yhdeksi 80 -luvun suosituimmista bändeistä. Tämä New Moon On Monday -biisi ei ollut silti aivan menestyksen huippua; listasijoitukset Britannian singlelistalla sija 9 ja USA:n Hot 100 -listalla sija 10. Seuraava single "The Reflex" oli kuitenkin jo iso ykköshitti ympäri maailman. Duran Duran on jatkanut toimintaansa näihin päiviin saakka, mutta sen menestys on ollut varsin vaihtelevaa 80 -luvun huippuvuosiensa jälkeen; 90 -luvun alun valopilkkua lukuun ottamatta korkeintaan keskinkertaista ja jopa täysin floppaavaakin.

Tässä New Moon On Monday -biisissä on vahva vallankumouksen ja vastarintaliikkeen ihannointia korostava viesti sekä lyriikoiden että biisin musiikkivideon suhteen. Tässä voidaan nähdä vertailua kahdella tavalla nykytilanteeseemme ja pohtia kumpi olisi parempi tapa vastata nykytilanteemme ongelmiin vai olisiko kumpikaan...? Yhtäältä esille tulee vastarintaliikkeen ja suoraviivaisen vallankumouksen koostaminen ongelmien ratkaisijaksi, mutta toisaalta tulee pohtia siihen liittyviä sudenkuoppia ja miettiä sen sijaan myös vähemmän radikaaleja vaikuttamiskeinoja... Itse olen oppinut ainakin sen, että vastakkainasetelmallisuuteen ja (vasta)vallankumouksellisuuteen voi liittyä vaarallisia ylilyöntien paikkoja, kun tähdellisempää olisi löytää teitä harmoniseen balanssiin eli tavallaan toiseen ääripäähän eksymisen sijaan tulisi löytää optimaalista keskitietä...

Joka tapauksessa tietyt asiat voivat vaatia balanssoituakseen vain riittäviä vastavoimia ja siksi onkin oppimis- ja ymmärtämisharjoituksena hyvä tutustua tämän biisin luomaan tunnelmaan ja viestiin: Itse musiikkivideossa kuvataan jonnekin "eurooppalaiseen" pikkukaupunkiin sijoittuvaa sotilaallisen diktatuurin tyranniamaailmaa, missä bändin pojat ja heidän joukkonsa mukana oleva nainen (Duran Duranin musiikkivideoille tyypilliseen tapaan kuumaa supermallityyppiä) orkestroivat salaa eri vaiheineen ko. diktatuurin kukistamista klassisena vastarintaliikkeenä klassisine toimintamenetelmineen.

Videon koko sisältö ei ole kuitenkaan aivan näin yksinkertainen. Nimittäin "Kuulla" ja "satelliitilla" (videossa leijasymboli) on aivan omat tarkat metaforiset merkityksensä: Niiden toiminnalla pyritään videossa vihjaamaan, että ko. vastarintaliike saa pääasiallisen ideansa ja voimansa "jostain avaruudesta" tai "Universumista" eli toisin sanoen esim. sellaisista universaaleista ja humaaneista periaatteista, joita mm. LaRouche -liike on tähdentänyt jo vuosikymmeniä. Vaikuttaakin melko selvältä, että videon ja biisin sisältöön olisikin vaikuttanut jo tuolloin joidenkin (LaRouche?...) sen ajan ns. salaliittoteoreetikoiden ajatukset...

Joka tapauksessa mielestäni on syytä ymmärtää tällainen hyvässä valossa: On parempi omata toimintansa pohjaksi yleviä "universaaleita" periaatteita kuin ei periaatteita ollenkaan tai vain ns. alhaisia ja likaisia periaatteita (Kuten juuri oligarkkinen periaate)! :) Siksi tämän ymmärtävä uskaltaa toimia sellaisten puolesta vaikka "yksin kaiket kylmät päivät" ja "yöllä muutoksen palon tulta ylläpitäen yksinäisen satelliitin eli ohjaajan / majakan avustamana".

Biisin lyriikoissa on sama vastarintaliikkeen / vallankumouksen teema, mutta Duran Duranille tyypilliseen tapaan sanat ovat osaksi puettuna melko kryptiseen ja vain vähin erin sisältöä avaavaan vihjailevaan asuun. Toisaalta keskeinen sisältö lauotaan tiskiin suoraan: "Sytytän soihtuni" vallankumouksen merkiksi, missä tavoitteena on "Maanantain Uuden kuun" symboloima täysin uusi ja siten kuin uudesta alusta alkava yhteiskuntajärjestys ja paradigmahyppy siihen tapahtuu ko. vastarintaliikkeen avulla.

Tuo "Uusi kuu" symboloi myös juuri tuota universaalien ja humaanien periaatteiden astumista tuon vanhan sotilasdiktatuurin ideologioiden tilalle, missä periaatteet avautuvat videossa kuvatulla tavalla "satelliitin" eli lopulta "universaalin ohjaajan" avulla vähitellen ajattelemalla ja toimimalla sen kanssa yhdessä sekä kollektiivisesti että yksilöinä. Näiden selvien tavoitteiden väleillä ne kryptisemmät lyriikat kertovat puolestaan vastarintaliikkeeseen osallistuvan / osallistumista harkitsevan henkilöhahmon peloista, epäilyistä ja toiveista saattaa tämän vaarallisen ja vaikean prosessin ja vallankumousmentaliteetin sisällöt toiminnaksi saakka. Oppimisen ja valveutumisen prosessi on juuri sillä tavalla haastavaa ja pelottavaakin vallankumouksen edellä ja edetessä.

Mielenkiintoisena pointtina biisin tällaisessa sisällössä on tietenkin huomattava se, kuinka silloiseen maailmanaikaan (1984) Kylmän sodan loppuvaiheet olivat käsillä pian ja Euraasian kommunismin romahdusprosessi oli alkava viiden vuoden sisällä. Oliko tämä biisi silloin jopa hyvinkin kriittinen kommentti juuri kommunismia vastaan vai "vain" yleinen kannanotto minkälaisia tahansa diktatuureja vastaan?...

Ko. musiikkivideossa leikitellään itse asiassa aika mielenkiintoisesti symboleillakin tässä katsannossa: Kaadettavan diktatuurin lipuissa symbolina näytetään kaksi miekkaa ristissä mustalla pohjalla ja ko. vastarintaliikkeen symbolina on puolestaan melko monimutkainen häkkyrä, joka loistaa videon lopussa neonvaloissa... Hmmm., ainakin tällä halutaan tähdentää videossa sitä, että ko. symbolit eivät kuvaisi mitään erityistä olemassa olevaa eli sormella osoitettavaa oikeaa ismiä / diktatuuria. Ehkä joillekin voi tulla mieleen tuosta mustasta lipusta joku islamilainenkin symboli... Toisaalta juuri neonvaloissa hohtava lopun voitonsymboli kertoisi juuri länsimaisesta (ideologia)voitosta vanhan diktatuurin kaatamisessa...

Joka tapauksessa hyvä pohdinnan paikka tässä on myös tämä: Jos jotain ismiä / liikettä / ideologiaa halutaan korostaa symboloimalla sitä tällaisilla merkeillä, niin eikö kyse ole silloin enemmän tai vähemmän ko. liikkeen / ismin / ideologian muokkaamisesta tunnustukselliseksi ryhmän sosiaaliseksi konstruktioksi? Kuinka paljon on pahasta se, että vanhaa diktatuuria kaatava vastarintaliike haluaa / joutuu määrittelemään itseään tällaiseksi konstruktioksi? Onko siinä vaarana se, että se itsekin ajautuu myöhemmin haitalliseksi diktatuuriksi? Onko se hyväksi, että humaaneja ja universaaleja periaatteita korostettaisiin muokkaamalla niiden ympärille tällaista tunnustuksellista ryhmän konstruktiota?...Kuinka paljon näin on sopivaa tehdä ja löytyykö siinä optimaalia, joka rakentaa sen avulla ihanteellisinta mahdollista yhteiskuntarakennetta ja -toimintaa?... Lopulta: Onko olemassa sopivaa yhteiskuntaoptimaalia yhtäältä konservatiivisen ja liberaalin tai toisaalta kollektiivisen ja individuaalisen paradigman väleillä?...

Nykytilanteeseemme siirrettynä joudumme kuitenkin siis ajattelemaan nyt näitä aivan samoja teemoja ja sisältöjä ihan oikeasti miettiessämme ja tehdessämme ratkaisuja etenkin transatlanttisen maailmamme oligarkkisen periaatteen saastuttamaan tilaan ja tyranniakierteeseen sekä kaikkiin sitä suoraan ja / tai välillisesti johtuviin lieveilmiöihin. Minkälainen vastarintaliike - vallankumous olisi siinä toimivin ja eniten haluttuja tavoitteita saavuttava?... Näissä meillä kaikilla on lähitulevaisuudessa paljon pohdittavaa ja tehtävää!


Duran Duran - New Moon On Monday (Video)

Lyriikat:

"Shake up the picture the lizard mixture
With your dance on the eventide
You got me coming up with answers
All of which I deny.

I said it again but could I please re-phrase it
Maybe I can catch a ride
I couldn't really put it much plainer
But I'll wait till you decide

Send me your warning siren
As if I could ever hide
Last time La Luna,
I light my torch and wave it for the...

New moon on Monday
And a firedance through the night
I stayed the cold day with a lonely satellite

(chorus)

Breaking away with the beast of both worlds
A smile that you can't disguise
Every minute I keep finding
Clues that you leave behind.
Save me from these reminders
As if I'd forget tonight
This time La Luna,
I light my torch and wave it for the...

(chorus) (chorus)

I light my torch and wave it for the...

(chorus) (chorus) (chorus) (chorus)

New moon on Monday
And a firedance though the night...".

No comments: