Monday, January 02, 2012

Gerald Celenten ja Adrian Salbuchin ennusteet vuodelle 2011 ja niiden valitettavan erinomainen toteutumissaldo tilannekatsauksena vuoden 2012 aluksi

Päättyneen vuoden alussa viime tammikuussa otin esille tässä kirjoituksessani (Monetarismin pahuudellinen ihmiskuntaa rapauttava saaste- ja sairaustila vuoden 2011 alussa: Havainnollinen videokooste!) Gerald Celenten ja Adrian Salbuchin yhteiskunnallispoliittiset ja globaalit ennustukset vuodelle 2011. Nyt onkin vuoden 2012 alettua hyvä katsoa taakse päin ja verrata molempia ennustuksia siihen, mitä vuoden 2011 aikana todella tapahtui. Jo heti kärkeen on sanottava, että erittäin paljon perillä tulevasta nämä molemmat herrat olivat. Poimin ko. ennustelistaukset tuohon alle ja käyn ne lyhyehköin omin kommentein läpi. Taustamateriaalina näille on koko viime vuoden aikana blogiini (Ja Facebookiin) tuottamani aineistot.

Gerald Celente: What's in store for 2011 --->

1. Ihmisten herääminen maailman tilanteen vakavuuteen: Selvää heräämistä olikin havaittavissa, mikä johtui yksinkertaisesti jo siitäkin, että olosuhteet muuttuivat aikaisempaan verrattuna nopeammalla tahdilla yhä huonompaan suuntaan ja konkreettisemmin koskettamaan yhteiskuntien eri kerroksia myös transatlanttisen maailman ns. hyvinvointivaltioissa. Vaihtoehtomedian jatkuva toitottaminen aikamme epäkohdista lisäsi myös tietoisuutta omalta osaltaan edelleen.

2. Talousromahduksen vaikutusten rojahtaminen niskaan: Tämä kävikin ilmi viimeistään siinä vaiheessa, kun rahoitus- ja velkakriisi alkoi jyllätä todenteolla EU:n alueella. Kuitenkin erilaisilla kyseenalaisilla ja rikollisillakin vippaskonsteilla on pystytty vielä viivyttämään lopullista romahdusta. Samalla on kuitenkin entisestään huononnettu mahdollisuuksia saattaa viallinen systeemi hallitusti hautaan ja uuden paremman astua sen tilalle, kun "pelastamiskeinoina" ovat olleet yhä pohjimmiltaan samojen monetarististen pyramidihuijausmenetelmien näpertelevä pseudolääkitsevä käyttö...

3. Ihmisten suuri kusetus jatkuu ekonomian tilanteen takia: Näin myös tapahtui, kun juuri eurokriisiä selitettiin valtamediassa kaikkien oligarkkieliitin kätyrien suilla juuri keskeiset kriisin syyt piiloon peittäen ja nostaen paljon esille neofeodaalista kehitystä aiheuttavia pseudoratkaisuja ongelmiin; ei ole paljastettu rahajärjestelmän lähtökohtaista valuvikasyytä (Korollisen yksityispankkiirirahan avulla pyöritetty pyramidihuijaus) eikä ole osoitettu oligarkkisen periaatteen haittaavaa luonnetta tunnustuksellisena taloususkontona sekä globaaleissa että paikallisissa kokonaisuuksissa.

4. Väkivalta lisääntyy; väkivalta-aallot: Näin tapahtui hyvin rajusti ja näyttävästi, kun Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan kansannousuaalto (Aluksi tunnettiin ns. Jasmiinivallankumouksena ja sittemmin ns. arabikeväänä) tuotti väkivaltaisia entisten hallitusten ja diktatuurien kaatumisia lännen oligarkkikartellin ja NATO:n "avustuksella" huomiotaherättävimpänä esimerkkinään Libyan Gaddafin hallinnon murskaaminen häikäilemättömän röyhkeästi ja rikollisesti. Myös sosiaaliset konfliktit yleistyivät, mistä rajuin esimerkki oli Britannian nuorisomellakat. Yksittäisinä väkivallantekoina räjähtivät silmillemme Jared Lee Loughnerin ja Anders Breivikin tekemät verilöylyt.

5. Vapauksien ja oikeuksien rajoittaminen (Sekä valtiot että yksityiset) jatkuu eli suunta yhä enemmän kohti poliisivaltioita: Näin tapahtui aikaisempaan verrattuna eritoten Yhdysvalloissa, missä Barack Obaman hallinto vyörytti perustuslakinsa vastaisia diktatuurillisia lakeja voimaan keskeisinä esimerkkeinään ns. superkongressin (Yksinvaltainen kopla eliittikartellin ohjauksessa) luonut talouden reformi ja aivan viime aikoina ns. NDAA -laki (Presidentti Obama allekirjoitti NDAA -lain: Yhdysvalloista poliisivaltio ja Obama Outdoes Hitler With NDAA Bill Signing Statement), joka luo yhä tiukempaa ja moraalittomampaa poliisivaltiokonstruktiota.

6. Uusia energianlähteitä tullaan korostamaan: Tämä ei ollut mielestäni aivan niin voimakkaasti esillä, kunnes sattumalta viime maaliskuussa tapahtui Japanin raju maanjäristys apokalyptisen tsunaminsa kera, mikä aiheutti Fukushimassa ydinvoimalaonnettomuuden. Tämän seurauksena ydinvoimaa kritisoitiin hyvin rajusti ja sen sijalle toitotettiin vaihtoehtoisia energianlähteitä. Tilanteessa oli kuitenkin selvää hätäilyn ja ylilyöntien makua, missä ei ymmärretty kunnolla energiantuotannon kokonaiskuvia ja sen tärkeyttä fyysisen ekonomian osana ihmiskuntaa ylläpitävänä elämisen kerroksena.

7. Uusjournalismi eli vaihtoehtomedia tulee korostumaan entisestään: Jo pelkät maailman tapahtumat itsessään ajoivat tätä prosessia eteen päin, jonka johdosta kaikenlaisten yhteiskuntatapahtumien perimmäisiin syihin ja dynamiikkaan maailman johtavana elementtinä pureutuva vaihtoehtomedia sai aikaisempaa yhä nopeammin uskottavaa jalansijaa uutis-, ajankohtais-, tutkimus- ja dokumenttilähteenä. Siinä sekä vanhat vaihtoehtomediat (Kuten Alex Jonesin mediat) laajensivat toimintaansa entisestään että uusiakin medioita syntyi, kuten Suomessa Verkkomedia ja puhumattakaan aktiviteetin noususta blogeissa, Facebookissa, Twitterissä yms. sosiaalisissa medioissa.

8. Ns. kybersodat lisääntyvät netissä ja IT -maailmassa; wikileaksin kaltaiset vuodot ja tietokonevirushyökkäykset yms.: Tämänlaistakin toimintaa esiintyi, missä syyttävät sormet osoittivat epäilyttävän usein Venäjän ja Kiinan suuntiin. Toisaalta mm. CIA:n omat hämäräpuuhat kybervakoiluineen olivat myös esillä ainakin vaihtoehtomediassa. Tämä trendi ei ollut kuitenkaan mielestäni odotuksiin nähden niin voimakasta päättyneenä vuonna. Toisaalta tähän liittyen ns. isovelivalvoo -mentaliteetti ja sen tyranniset toimintaratkaisut nousivat pintaan rajustikin mm. lentokenttien kokovartaloskannerilaitteineen ja IT -valvonnan kiristämisvaatimuksineen; tällaista voidaan pitää kybersotana ihmisoikeuksia vastaan.

9. Maailman nuoriso yhdentyy vastustamaan keskuspankkikartellilähtöistä tyranniaa ja oligarkismia: Tämä prosessi olikin päättyneen vuoden näyttävimpiä asioita, kun pankkiirioligarkiaa vastaan nousi osaksi tuon em. arabikevään innoittamana myös länsimaista kansannousua ennen näkemättömän laajasti alkaen aluksi Kreikasta ja Espanjasta sekä päätyen lopulta ns. Occupy Wall Street -liikkeen syntyyn globaalisti ja erityisesti transatlanttisessa ns. hyvinvointivaltioiden piirissä hyvin näyttävästi. Sama kansannousu jatkuu edelleen ongelmineen ja mahdollisuuksineen...

10. Maailmanloppuvisiot ja -skenariot lisääntyvät: Tätä tapahtui ennakoivasti jo pelkästään senkin takia, kun nyt alkanutta vuotta 2012 pidetään tietyissä piireissä ns. maailmanloppuvuotena: Väitetään mm., että Maya-intiaaneilla olisi ollut ennustavaa tietoa, jonka mukaan maailmanloppu tulisi 21.12.2012... Itse en usko tuohon skenarioon, mutta toisaalta maailman tapahtumat ovat ajautuneet monien ennustusten mukaan ns. NWO -prosessissa muutenkin päättyneen vuoden mittaan sillä tavalla yhteiskuntia rapauttavasti, että se on herättänyt pessimismiä maailman kohtalon suhteen joka tapauksessa.

11. Mysteeritrendi, josta Gerald suostuu sanomaan vain: "Know the hand that feeds you" eli Tunne käsi, joka syöttää sinua...: Tällä tarkoitetaan todennäköisesti ruoantuotantoon liittyviä rapautumisprosesseja, joita ilmenikin mm. ko. ekonomisen kriisin ja poikkeuksellisten sääolosuhteiden takia ympäri maailmaa. Toisaalta Gerald tarkoitti varmaankin myös sitä, että ennestään meille tutut ja turvalliset eli meitä ns. hoivaavat ja "syöttävät" auktoriteetit - johtajat - asiantuntijat ovatkin osoittautuneet ja yhä osoittautumassa vastuuseensa nähden hyvin kataliksi ja vaarallisiksi, kuten olemme nähneet mm. valtioiden hallintojen taipumisessa globaalin eliittikartellin ja heidän oligarkkisen periaatteensa tahtoon yhä seinähullummilla tavoilla...

Olemme "oppineet" tuntemaan siten yhä enemmän pettymystä ja luottamuksen menetystä "meitä ruokkivaan käteen", mikä on monellakin tavalla eräs vaarallisimmista yhteiskunnallisista prosesseista: Kuinka voidaan edes ajatella hyvää yhteiskuntaylläpitoa ja -rakentamista, jos luottamus menee sen yhteisön esikuviin ja auktoriteetteihin!? Miettikääpä todellakin!...

Adrian Salbuchin vuosiennustus - Forecast 2011: An End Run Towards World Government - Part 1 ja Part 2 --->

1. Rahoitusromahdus - Punainen vaara: Kuten yllä; oligarkkisen periaatteen likaama rahatalous on tullut tiensä päähän pyramidihuijauksen aiheutettua kaikkien aikojen pahimman velkakriisin. Vaara toteutui ja on yhä toteutumassa pahenevana...

2. Ekonominen kriisi - Punainen vaara: Rahatalouden kuolettava velkaongelma alkoi vaikuttaa lisääntyvästi reaalitalouden elementteihin, kuten valtioiden talouksiin, joten vaara toteutui ja on yhä toteutumassa pahenevana...

3. Sosiaalinen kuohunta - Punainen vaara: Kuten yllä; rahatalouden kuolettavan velkaongelman aiheuttama fyysisen ekonomian kriisi on synnyttänyt täysin odotetusti ja valitettavasti rajuja sosiaalisia kuohuntoja, joista kammottavina esimerkkeinä nähtiin myös nuo Anders Breivikin tekemä Norjan verilöyly ja Jared Lee Loughnerin tekemä Tucsonin verilöyly. Jälkimmäisessä uhrien joukossa hengissä selvinneenä oli myös kongressiedustaja Gabrielle Giffords. Toisaalta lännen yhteiskuntarapautumisessa sosiaalisen epätoivon synnyttämät perheväkivaltatragediat täällä Suomessakin olivat esillä voimakkaasti. Vaara toteutui ja voi yhä jatkaa toteutumistaan tänä alkaneenakin vuonna...

4. Pandemiavyörytykset jatkuvat - Keltainen vaara: Tämä vaara jäi ennustettuun tapaan aikaisempia kahta vuotta vähäisemmäksi, mutta mm. EHEC -bakteerin lyhyt ja siitä huolimatta kuolettava epidemia oli merkittävin päättyneen vuoden terveysvaara. Senkin kohdalla tulivat epäilyksen alle tahallisen biologisen terrorin mahdollisuudet. Lisäksi puhutti tiedemiesten kehittämä tappava lintuinfluenssavirus muka tutkimuskäyttöön...

5. Ilmaston lämpenemiseen liittyvä propaganda ja juonittelu - Keltainen vaara: Tähänkin liittyvät eliittikeinottelut eivät olleet aivan aikaisempien vuosien mitoissa, mutta Durbanin ilmastokokous oli kuitenkin merkittävä tekijä ja yritys saattaa oligarkkisen periaatteen mukaisia neofeodaalisia ja malthusilaisia teesejä käytäntöön yhteiskuntien alistamiseksi eliittikartellin vallan alle sitäkin kautta. Tässä kokous kuitenkin valtaosaltaan epäonnistui toistaiseksi... Toisaalta LaRouche -liike paljasti vaarallisen juonen tähän eliittitavoitteeseen liittyen, kun Hans Joachim Schellnhuberin johdolla orkestroitu viherfasistinen globaali "lopullinen ratkaisu" tuli ilmi. Senkin täytäntöönpano alkoi onneksi epäonnistumaan (Green Fascists Exposed at Stockholm Symposium) ainakin toistaiseksi...

6. False-flag -iskut - Oranssi vaara: Lavastettujen terrori-iskujen suuntaus otti viime vuonnakin varsin suuren roolin, mikä ilmeni etenkin yksittäisten
terroristien tekeminä iskuina, joiden tekijöitä on tässä katsannossa epäilty ns. mantsurialaisiksi kandidaateiksi. Siinä ko. henkilöt ovat joko tarkoituksella jonkun manipuloimina tai yleisemmin kulttuurin vaikutusten manipuloimina ehdollistuneet esim. tappajan rooliin aivopesuna. Tällaisista olivat esimerkkeinä eniten jo yllä mainitut Anders Breivikin ja Jared Lee Loughnerin tekemät joukkosurmat ampumalla. Nämä episodit tarjosivat eliittikartellille oivallisia tekosyitä kiristää poliisivaltiomenetelmiä.

Myös arabikevään kansannousuaaltoa voidaan pitää eräänlaisena manipuloituna false-flag -operaationa, jonka turvin globalistieliitti pyrki kaappaamaan vaikutusvaltaa ko. alueilla itselleen globaalina pankkiirioligarkiakartellina. Tässä se myös onnistui valitettavan hyvin, joskaan ei täydellisesti ja prosessi jatkuu edelleen osaltaan arvaamattomana...

7. Sota Lähi-Idässä - Oranssi vaara: Kuten jo yllä todettiin; tämä ennustus on toteutunut arabikevään kansannousuaallosta alkaen jo uhkaavan paljon. Jopa ennemmänkin kuin mitä Salbuchi osasi odottaa, koska tilanne Lähi-Idässä on eskaloitunut viime kuukausina jo hyvin lähelle Kolmannen maailmansodan aloittavaa vastakkainasettelua lännen ja idän suurvaltojen - liittoumien väleillä...

8. Lisää ekologisia "onnettomuuksia" - Oranssi vaara: Tämä toteutui luonnostaan enemmän kuin oletettujen säämanipulaatioiden kautta. Aikaisempina vuosina on spekuloitu paljon mm. HAARP -teknologian ja ns. kemikaalivanateorian mahdollisuuksista aiheuttaa tahallista sää- ja ilmastomanipulaatiota, mutta itse olen kääntynyt uskomaan viime aikoina enemmän siihen, että maapallomme ilmasto on muuttunut ja tulee muuttumaan eniten galaktisten muutosten takia...

Päättyneenä vuonna ympäri maailmaa oli kuitenkin huomiota herättävän paljon poikkeuksellisia sekä sää- että tektonisia ilmiöitä: Monet maanjäristykset, kuten Japanissa megatsunamin kera, Yhdysvaltain ennätyksellisen pahat tornado- ja hellejaksot, monet vakavat tulvat ympäri maailman, Euroopan kylmä viime talvi ja ennätyslämmin - leuto loppuvuosi, rajut myrskyt mm. täällä Suomessakin jne...

Lisäksi alkuvuonna hämmästyttivät erikoisen runsaat eläinten joukkokuolemat ympäri maailman, joille uumoiltiin monenlaisia sekä luonnollisia että tahallisen terrorin luonteisia syitä. Molemmissa saattoi hyvinkin olla perää. Näitä eläinten joukkokuolemia on ilmeisesti tapahtunut edelleen aika ajoin tähän päivään saakka, mutta ilman suurta mediahuomiota... Lopputuloksena Salbuchi oli kuitenkin tavallaan hyvin paljon oikeassa, oli syy sattuneille ekokatastrofeille mikä vain.

9. Jonkin merkittävän globaalin hahmon murhaisku - Keltainen vaara: Salbuchi oletti, että tälle ei olisi ollut kovin suurta vaaraa päättyneenä vuonna, mutta kaksi hyvin merkittävää murhaa tapahtuikin barbaarisesti ilman oikeudenkäyntejä: Muammar Gaddafin ja Osama bin Ladenin lahtaamiset. Niihin liittynyt rikollinen ja maanpetoksellinen toiminta korkeimmilta johtajatasoilta alkaen tekivät niistä odotettua paljon merkittävämmät tapahtumat. Keskeinen sylttytehdas syyttävän sormen alla oli molemmissa tapauksissa Barack Obaman hallinto, jota loppujen lopuksi globalistikartelli on todennäköisesti käskyttänyt näin tekemään...

10. Hyökkäys johonkin "rosvovaltioon"; esim. Pohjois-Korea, Venetsuela, Iran... - Oranssi vaara: Tämä vaara toteutuikin varsin voimakkaasti eritoten hyökkäyksenä Libyaan ja vastaavaa ollaan siis valmistelemassa globalistieliitin toimesta jopa Kolmannen maailmansodan uhalla Syyriaan ja Iraniin parhaillaankin. Vaara on itse asiassa nyt hyvin suuri!...

11. Lavastettu uskonnollinen tapahtuma (Vasta lähinnä vuoden 2012 jälkeen, koska sitä ennen tarvitaan paljon pohjustusta...) - Keltainen vaara: Tälle ei odotusten mukaan ilmennyt syitä eikä mahdollisuuksia toteutua, jollei sellaisina voida pitää globalistieliitin piirissä suositun satanismin elementtien ja ominaisuuksien leviämistä uusiksi "moraalikoodeiksi" kulttuuriin...

Toisaalta nyt on huomattava se, kuinka maailman kriisiydyttyä päättyneen vuoden aikana lisää, ovat ihmiset siksi nyt luonnostaan alttiimpia vastaanottamaan totalitaarisia niin uskonnollisia kuin poliittisiakin ideologioita ja osallistumaan niiden mukaisiin tunnustuksellisiin liikkeisiin. Se voi olla vaarallinen pohja myös sellaiselle tarkoituksella lavastetulle tapahtumalle / prosessille, jolla olisi suuri vaikutus kollektiivisesti... Toisaalta sillä voi olla myös hyvää tervehdyttävää vaikutusta, jos se kanavoituu humaaneiksi ja moraaliltaan korkeiksi kollektiivisiksi toiminnoiksi ilman tyrannisia lieveilmiöitä!...

12. Lavastettu ulkoavaruuden muukalaisyhteydenotto - Oranssi vaara: Tämä jäi odotuksiin nähden vähille tapahtumille, jollei sen piiriin voida lukea internettiin paljon levinneitä videoita ym. sisältöjä erilaisista UFO -havainnoista ja "yliluonnollisesta" aktiviteetista... Edellisvuosien tapaiset näyttävän ufomaiset valoilmiöt (esim. Norjassa joulukuussa 2009) eivät saaneet kuitenkaan yhtä isoa jatkoa valtamediauutisten aineistoiksi saakka... Tästä voisi päätellä, että tällainen mahdollinen lavastaminen olisi kärsimässä takapakkia tai jopa epäonnistumisen...

Summa summarum: Molemmat ennustukset osuivat niin hyvin oikeaan, että siksi sekä Gerald Celenteä että Adrian Salbuchia voidaan pitää erinomaisina maailmantilan asiantuntijoina niin sosiologian, ekonomian, (geo)politiikan kuin muidenkin yhteiskunnallisten ilmiöiden, rakenteiden ja tapahtumien suhteen. Niiden pohjalta he osaavat luoda uskottavia ja hyvin perusteltuja ennustuksia lähitulevaisuuteen. Pieni osa etenkin Salbuchin ennusteista on ollut silti melkoisen utopistisiakin, mutta toisaalta niihinkin liittyy vähintäänkin hyviä filosofisia oivalluksia yhteiskuntatilanteemme sisällöistä... Tämän perusteella joka tapauksessa seuraavaksi jossain vaiheessa onkin hyvin mielenkiintoista bongailla sitä, mitä nämä molemmat herrat ennustavat tapahtuvaksi tälle vuodelle 2012!...

No comments: