Tuesday, July 31, 2012

Helle- ja ukkostilanteen jälkeistä normaalilämpöistä kesää vaihtelevan epävakaisena (Päivitys!)

Poikkeuksellisesti teen ja julkaisen tämän sääennusteeni vasta nyt tiistaina, koska päättyneen viikon vaihteessa su - ma oli jo niin paljon sääasiaa helle- ja ukkosseurannan takia enkä myöskään jaksanut enää vääntää uutta kirjoitusta eilen maanantai-iltana.

Viime viikko oli siis tämän kesän kesäisin, jossa juuri viikonloppuna muodostui kesän kuumin helle (Kesän 2012 kuumin päivä - Osa 2) ja kesän voimakkaimmat ukkoset (Kesän 2012 ukkosseuranta; sunnuntai 29.7.2012 (Kostean helleilmamassan kohokonvektioukkosia yöllä - aamulla ja iltapäivällä myös rajuja lämpöukkosia) ja Kesän 2012 ukkosseuranta; maanantai 30.7.2012 (Kohokonvektioukkosia yöllä ja aamulla sekä kylmän rintaman ukkosia lounaasta alkaen päivällä)). Helle- ja ukkostilanne jatkui vielä osittain tämän alkaneen viikon maanantaina, mutta jatkossa sää on ajankohtaan nähden melko normaalin lämmintä ja vaihtelevasti epävakaista.

Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Helteen Suomesta Länsi-Venäjälle poistanut matalapaine on jäänyt tänään vellomaan Skandinavian ja Lapin ylle. Keski-Euroopan kautta on venymässä lännestä korkeapainetta, joka sijoittuu ke - to ajaksi Suomen eteläpuolelle, mutta siirtynee idemmäksi sen jälkeen ja heikkenee vähän. Britteinsaarille on puolestaan saapumassa huomiseksi uusi voimakas matalapaine Atlantilta ja se jää pyörimään lähes sijoilleen loppuviikolle saakka, mutta heiketen viimein pe alkaen. Tuo heikko matalapaine Skandinaviassa - Lapissa näyttää pitävän myös pintansa ja saanee pientä osakeskustäydennystä pe tienoilla tuosta Britteinsaarten matalapaineesta. Vienanmeren tienoolla näyttää muodostuvan ke - to voimakas pieni matalapaine, mutta se on Suomesta koilliseen etääntyvä. Aivan viikon lopussa näyttäisi vallitsevan matalapaineen osakeskuksista muodostuva jono Britteinsaarilta Skandinaviaan ja Suomeen...

Ilmamassat käyttäytyvät jatkossa seuraavasti ko. skenariossa: Aluksi manner-Eurooppa on lämpenemässä keskiviikoksi uudestaan helteiseksi pienen viileän keskeytyksen perään, mutta tuo Britteinsaarten matalapaine viilentää Länsi- ja osin Keski-Eurooppaa to alkaen uudestaan. Helle alkaa siten painottumaan taas Itä-Eurooppaan. Tuo Suomen eteläpuolelle asettuva korkeapaine vahvistaa sitä edelleen ja siirtyessään idemmäksi se laajentaa entisestään myös Länsi-Venäjälle jäävää hellettä, jolloin laajasti Mustanmeren ja Kaspianmeren pohjoispuolisetkin ympäristöt saavat viikon lopulla todella kuumaa hellettä pitkälti yli +30 asteen lukemineen. Länsi-Venäjän pohjoisosat ovat matalapaineisempia ja viileämpiä, mutta kuitenkin yhä kesäisiä. Sen sijaan viileintä Euroopan mitassa tulee olemaan suuressa osassa Britanniaa ja Skandinaviaa sekä myös sateisinta em. matalapaineiden keskittyessä jatkuvasti niille alueille. Ukkosia esiintyy pitkin Eurooppaa myös noiden matalapaineiden yhteydessä, mutta etenkin Itä-Euroopassa ja Länsi-Venäjällä hellealueella rajuina lämpöukkosina varsinkin viikon lopulla. Suomessa on tavanomaisen kesäistä, mutta epävakaista ja tuosta Itä-Euroopan - Venäjän helteestä näyttäisi ulottuvan ainakin Baltiaan maistiaista pe alkaen... Päivitys vihreällä lauantaina 4.8.2012 klo. 22:40: Suursäätilassa ei ole ilmennyt isoja muutoksia; heikko matalapaineiden vyö ulottuu la - su Britanniasta Fennoskandian yli Länsi-Venäjän pohjoisosiin ja niiden etelä-kaakkoispuolella on heikkoa korkeapainetta, jossa su - ma ajaksi yksi uusi korkeapaineen keskus sijoittuu Suomen eteläpuolelle. Näin ollen helle jatkuu hyvin voimakkaana Itä-Euroopassa ja suuressa osassa Länsi-Venäjän eteläosia (Sekä tyypilliseen tapaan Välimerellä, kuten koko heinä- ja elokuun muutenkin); hellettä ulottuu la - ma välillä yhä ajoittain myös Baltiaan. Ma - ti aikana uusi matalapaine voimistuu rajusti Fennoskandiassa ja asettuu Suomen ylle; silloin ilmamassat viilenevät Fennoskandiassa ja helteet kaikkoavat osaksi pois Itä-Euroopasta rajujen ukkosten kera... Lisää seuraavassa ennusteessa.

Sääennuste Etelä-Suomeen: Eilen maanantaina oli siis etenemässä kostean helteen väistyminen itään, jossa yhteydessä yöllä oli länsiosissa voimakkaita etelästä nousseita ukkosia (Tässä on Myrskyvaroitus.com -sivuston juttu niistä). Iltapäivällä itäosiin jäi vielä aurinkoista hellettä länsiosien viilennyttyä jo huomattavasti. Kuuroherkkyys oli kuitenkin etenkin länsiosissa jo poissa ja vain runsasta alapilvilauttailua oli. Illalla sää selkeni osaksi, mutta kaakkoisosiin tuli vielä lounaasta kuuroja. Tuulet kääntyivät viilenemisen myötä lounaaseen ja voimistuivat ajoittain kohtalaisiksi - navakoiksi heiketen kuitenkin illalla selvästi. Yölämpötila oli hyvin korkea +20 asteen vaiheilla koko alueella, mutta iltapäivällä oli kahtiajako; länsiosissa lämpötila jäi paikoin jopa yötä alemmaksi, mutta itäosissa helle kohosi monin paikoin +30 asteen vaiheille. Illalla länsiosissa viileni jo +15 asteen paikkeille, mutta itäosissa oli yhä reilut +20 astetta.

Tänään tiistaina koko alue on jäänyt viileämmän ja heikon - kohtalaisen lounaisvirtauksen alueelle, jossa pilvisyys on ollut vaihtelevaa; yöllä - aamulla itäosissa esiintyi vielä kuuroja ja länsiosissa iltapäivällä. Nyt illalla on ollut enimmäkseen poutaa, mutta vaihtelevassa pilvisyydessä mm. hienoa iltaruskoa. Yölämpötila oli länsiosien paikoin vajaasta +15 asteesta itäosien vajaaseen +20 asteeseen. Päivälämpötila oli koko alueella +20 ja +24 asteen välillä.

Keskiviikkona lounaasta on tulossa epävakaamman sään alue matalapaineen etelä-kaakkoislaidalla; kuurosateita saadaan runsaahkossa pilvisyydessä etenkin lännessä jo yöstä tai aamusta alkaen, mutta yleisesti koko alueella iltapäivällä ja paikoin ukkosen kera. Illalla poutaantuu ja selkenee osaksi. Etelän ja lännen väliset tuulet ovat enimmäkseen heikkoja - kohtalaisia. Yölämpötila on +10 ja +15 asteen välillä; viileintä sisämaan selkeimmillä paikoilla. Päivälämpötila on sateisuuden mukaan +16 ja +20 asteen välillä. Päivitys vihreällä lauantaina 4.8.2012 klo. 22:40: Ennuste piti varsin hyvin paikkansa; kuurosateet olivat tosin vähän ennustettua heikompia ja poutaantumista tapahtui jo iltapäivällä etenkin etelärannikolla.

Torstaina eteläpuolinen korkeapaine vaikuttaa enemmän, jolloin pilvisyys on ke vähäisempää ja iltapäivällä on vain vähän kuurosaderiskiä sisämaapainotteisesti. Etelän ja lännen väliset tuulet ovat kuitenkin kohtalaisia - paikoin navakoita eli ke voimakkaampia. Pilvisyys on vähäisintä yöllä - aamulla. Illalla lännessä - luoteessa olevasta rintamasysteemistä siirtynee jo ylä- ja keskipilvisyyttä alueelle. Yölämpötila on sisämaan +10 asteen vaiheilta etelärannikon vajaaseen +15 asteeseen. Päivälämpötila on +20 asteen vaiheilla - paikoin vähän yli. Päivitys vihreällä lauantaina 4.8.2012 klo. 22:40: Ennuste piti varsin hyvin paikkansa.

Perjantaina lännestä alkanee matalapaineen osakeskuksen vaikutus; pilvisyys lisääntyy entisestään lännestä alkaen ja rintamakuurosateita tulee ehkä ukkosten kera. Lännessä jo yöstä - aamusta alkaen. Ennen rintamaa etelä-lounaistuulet tuovat kohtalaisina - navakoina hetkeksi lämpimämpää ilmamassaa. Illalla länsilounaaseen kääntyvät tuulet heikkenevät. Yölämpötila on +15 asteen vaiheilla - sisämaassa vähän vajaa. Päivälämpötila on +20 ja +24 asteen välillä; poutaisimmilla paikoilla lievää helteen mahdollisuutta ja sateessa lämpötila laskee vajaaseen +20 asteeseen. Päivitys vihreällä lauantaina 4.8.2012 klo. 22:40: Ennusteen aikataulutukseen tuli muutoksia; rintamasysteemiin liittynyt pieni lämmin sektori vallitsi alueella iltaan saakka rakoilevan runsaassa ylä- ja keskipilvisyydessä udun kera. Loppuiltapäivällä lännessä ja myöhemmin illalla idässä kylmä rintama toi etupuolellaan kuurottaisia sateita länsilounaasta paikoin rankkoina. Etelän ja lännen väliset tuulet vaihtelivat yön heikoista (yöllä oli paikoin usvaa) päivän kohtalaisiin voimakkuuksiin. Lämpötilat olivat, kuten yllä.

La - su aikana alue kuuluu epävakaisehkon länsi-lounaisvirtauksen piiriin matalapaineen etelä-kaakkoisreunalla, missä ilmamassa on normaalin lämmintä ja ajoittain esiintyy kuurosateita paikoin ukkosten kera. Tarkemmin ja lisää myöhemmin... Päivitys vihreällä lauantaina 4.8.2012 klo. 22:40: Tänään lauantaina pienen matalapaineen keskus on siirtynyt Keski-Suomen yli lännestä itään ja siihen liittyvän kylmän rintaman ylitys on jatkunut Etelä-Suomessa edellisillan puolelta; yöllä ja aamulla tuli vielä etelä-itäpainotteisesti kuurottaisia sateita heikkoina - kohtalaisina kostean udun kera, mutta iltapäiväksi selkeni osaksi kumpupilvisyydeksi, sateet lakkasivat ja utu hälveni. Itäosapainotteisesti taivaalle jäi kuitenkin iltaan saakka rintaman takaosan yläpilvilauttailua. Keski-Suomeen jäi okluusiorintaman rankkoja kuurottaisia sateita (Paikoin hyvin suuria sademääriä). Etelän ja lännen väliset tuulet olivat aluksi heikkoja, mutta iltapäivällä länsi-luoteistuulet olivat ajoittain navakoita. Illalla tuulet ovat heikentyneet. Yölämpötila oli +15 ja +18 asteen välillä; lämpimintä etelärannikolla. Päivälämpötila oli +20 ja +24 asteen välillä.

Sunnuntaina heikko matalapaineen alue ulottuu la tapaan Britanniasta Fennoskandiaan ja Länsi-Venäjän pohjoisosiin. Suomen eteläpuolella on uusi pieni korkeapaine. Alueella vallitsee heikko - kohtalainen länsi-lounaisvirtaus ja pilvisyys on vaihtelevaa; yöllä - aamulla vähäisintä ja iltapäivällä kumpupilvisyyttä kuurosaderiskin säilyessä lähinnä Keski-Suomen puolella (Paikoin yhä suuria sademääriä). Yölämpötila on +15 asteen vaiheilla; viileintä sisämaassa. Päivälämpötila on +20 ja +24 asteen välillä.

Maanantaina korkeapaine siirtyy Suomen eteläpuolelta itään ja Etelä-Skandinaviasta alkaa saapumaan rajusti voimistuva matalapaineen osakeskus; aluksi on vaihtelevapilvisen poutaa, mutta jossakin vaiheessa illalla alkaa etelästä-lounaasta runsaita yhtenäisiä sateita ehkä paikoin ukkosten kera etelä-lounaistuulten voimistuessa. Yölämpötila on sisämaan reilusta +10 asteesta etelärannikon +15 asteen vaiheille ja päivälämpötila ehtinee nousta ennen sateita +20 ja +24 asteen välille. 

Ti - to tuo matalapaine jää Suomen ylle voimakkaana ja pitänee säätä hyvin epävakaisena sekä viilentää säätä selvästi tuulten tuodessa pohjoisesta matalapaineen keskuksen ympäri kiertyen viileää ilmamassaa. Lisää viimeistään seuraavassa ennusteessani...

Sään vaikutuksista luontoon: Viime viikon lämpö ja helle edisti kasvukauden etenemisen astetta ajankohtaan nähden muutamia päiviä etuaikaan. Tällä viikolla noin normaalilämpimissä olosuhteissa tähän ei ole tulossa merkittävää muutosta. Luonnonkasvien joukossa on täten tapahtumassa seuraavaa; heinäkuun kukkijoista sinnittelevät vielä lievässä kukassa mm. maitohorsma (Epilobium angustifolium), karhunputki (Angelica sylvestris) ja valkoapila (Trifolium repens). Monet ohdakkeet (Cirsium sp.) ovat jo tulleet siemenvillavaiheeseen ja se yleistyy niillä yhä lisää. Lämpimillä paikoilla myös maitohorsman siemenvillavaihe alkaa. Kukintahuippuaan ovat jatkaneet mm. pietaryrtti (Tanacetum vulgare), rantakukka (Lythrum salicaria) ja pujo (Artemisia vulgaris), jotka alkavat lämpimillä paikoilla jo hiipumaan kukinnaltaan. Syysmaitiaisen (Leontodon autumnalis) kohdalla on nurmialueilla samoin.

Viljeltyjen lajien joukossa lehmuksista viimeiset kukkijat lopettavat viimein tällä viikolla kukintansa; mm. kriminlehmus (Tilia X euchlora) ja metsälehmus (Tilia cordata). Viitapihlaja-angervolla (Sorbaria sorbifolia) viimeiset kukinnot alkavat lopettaa kukintansa ja näin n. kuukauden kukinta päättyy ko. pensaalla. Syyshortensian (Hydrangea paniculata "Grandiflora") kukinta voimistuu selvästi valkoiseksi ja perennojen joukossa kukintaansa voimistavat monet jättiläisperennat ja muut elokuun kukkijat; mm. syysleimut (Phlox sp.), myöhäiset päivänliljat (Hemerocallis sp.), kompassikukka (Silphium perfoliatum), isohirvenjuuri (Inula helenium) ja kultapallo (Rudbeckia laciniata "Gold Ball"). Myös monet nauhukset (Ligularia sp.) voimistavat kukintaansa edelleen, mutta valtikkanauhus (Ligularia przewalskii) alkaa tulla kukinnan loppuun ja varhaisimmat tarhapiiskutkin (Soligago sp.). Jaloangervoista (Astilbe "Arendsii" -ryhmä) pääosa on kukintahuipussaan myös tällä viikolla. Viime viikon kasvivalokuvani laji (Viikon 30 kasvivalokuva: Madonnanlilja (Lilium candidum)) kukkii vielä tämänkin viikon.

Kesäomenalajikkeista (Malus sp.) ensimmäiset alkavat kypsyä ja tuomipihlajien (Amelanchier sp.) marjasato kypsyy edelleen loppuun. Herukkasato (Ribes sp.) alkaa olla täyskypsää. Kotipihlajien (Sorbus aucuparia) marjat kypsyvät yhä, mutta täyspunaista kypsää vaihetta ei vieläkään saavuteta. Koivuilla (Betula sp.) jo viime viikolla paljon esiintynyt siemenvariseminen huipentuu tällä viikolla erityisen runsaaksi, koska viime kevään koivujen ennätyskukinnassa myös eminorkkoja oli varsin paljon.

Ns. pioneeripuulajien (koivut, lepät, haapa, pajut) taimissa ja nuorissa puissa pääversojen kasvu alkaa hiipumaan jo selvemmin, mutta voimakkaimmilla versoilla kasvu jatkuu edelleen tuottaen elokuun tyypilliset jättiläislehtensä. Tämän kesän versojen puutumisprosessi jatkuu nyt enemmän jo myös myöhäisten eteläisten puu- ja pensaslajien kohdalla. Raidoilla (Salix caprea) ruostesieniset lehdet eivät ole enää juurikaan lisääntyneet, mutta jo vaurioituneet muuttuvat lisääntyvästi kuiviksi ja alkavat varisemaan. Koivuilla (Betula sp.) ruostesieniruska on pysymässä vieläkin vain paikallisena. Härmää on yhä paikoin runsaasti, mutta se ei ole merkittävästi lisääntymässä.

Peltoviljelyssä ruis on alkanut tulla jo puintikuntoon, mutta muut viljat ovat vasta tuleentumisprosessin keskellä. Kasviviljelyn suhteen maaperä kastui viikonvaihteen ukkosmyrskyissä parhaiten Varsinais-Suomessa (Monin paikoin useita kymmeniä millimetrejä sadetta) ja vähiten Uudellamaalla; ensin mainitulla alueella oli hetkittäin tulvimistakin, mutta jälkimmäisellä alueella on paikoin hyvin vähille sateille jääneitä kohtia. Tällä viikolla kuurosateet pitävät kuitenkin kuivuuden kurissa varsin hyvin, joten nurmikoiden kasvu jatkuu edelleen rehevänä vähäsateisilla alueillakin. Taajamatulvariski on pienempi kuin viikonvaihteen ukkosissa. Jokien virtaamat ovat pysymässä edelleen varsin normaaleina.

Vesistöissä pintavesien lämpötilat nousivat viikonvaihteen helteen ansiosta järvissä laajasti +20 ja +23 asteen välille. Myös Suomenlahden sisälahdissa +20 astetta ylitettiin paikoin ja ulapalla lähestyttiin +20 astetta. Nämä lukemat voivat jäädä tämän kesän korkeimmiksi. Tällä viikolla lämpötilat laskevat järvissä +20 asteen vaiheille ja pientä viilenemistä tapahtuu myös merialueilla.

Monday, July 30, 2012

Kesän 2012 ukkosseuranta; maanantai 30.7.2012 (Kohokonvektioukkosia yöllä ja aamulla sekä kylmän rintaman ukkosia lounaasta alkaen päivällä)

Eilen Etelä-Suomessa oli kesän ukkostavin vuorokausi tähän mennessä ja tänään sille saadaan lähes suoraa jatkoa ehkä jopa samanveroisesti. Niinpä tämän eilisen seurantani (Kesän 2012 ukkosseuranta; sunnuntai 29.7.2012 (Kostean helleilmamassan kohokonvektioukkosia yöllä - aamulla ja iltapäivällä myös rajuja lämpöukkosia)) perään tämä seurantaosa on kuin yhtä ja samaa sarjaa tässä viikonvaihteen helletilanteessa.

Tässä on jälleen seurannassa oivallisia linkkejä: Ilmatieteen laitoksen sadetutka, Testbedin Etelä-Suomeen rajoittuva sadetutka, Kelikamerat sekä Finnish Lightning Centerin palvelu. Ilmatieteen laitoksen uusi 15 min välein päivittyvä Etelä-Suomen sadetutka on tässä seurannassa erinomainen!

Lyhyt kokonaiskuvaus maanantain 30.7.2012 tilanteesta: Tänään ukkostilanteen aiheuttaa etelästä lähestyvä pieni matalapaine, jonka keskus on saapumassa Pohjois-Itämerelle. Sen liikkuessa edelleen pohjoiseen on Baltiasta virtaava toinen hyvin kostea ja kuuma helleilmamassa korvautumassa päivän aikana lounaasta kiertyvällä viileämmällä ja kuivemmalla ilmamassalla, johon kuuluu kylmän rintaman ylitys: Aluksi Baltiasta tulevassa ko. annoksessa kosteaa helleilmamassaa esiintyy länsipainotteisesti kohokonvektioukkosia ja sitten päivän mittaan tuo kylmän rintaman ylitys aiheuttaa myös ukkosia. Myrskyvaroitus.com -sivusto on taas laatinut myös tälle päivälle ennusteen, josta voittekin käydä lukemassa tarkemmat tiedot tilanteesta.

Yksi kiteyttävä lainaus siitä kuuluu kuitenkin tässäkin asiaan: "Maanantain salamointi painottuu yöllä ja aamulla maan länsiosaan kohokonvektion muodossa ja myöhemmin iltapäivällä ja illalla pääosin maan keskivaiheille pinnasta ponnistavan konvektion muodossa. Suurin vaaratekijä näyttää olevan paikoin runsas salamointi, mutta yksittäisiä voimakkaita ukkospuuskia tai rakeita ei voida sulkea pois. Mielenkiintoa lisää mahdollinen, joskin melko epätodennäköinen Virosta illalla saapuva MCS.".

Seurantatilanne 30.7.2012 klo. 01:55: Eilen illalla näytti vielä siltä, että ukkonen ei uhkaa aivan välittömästi Etelä-Suomea, mutta tilanne onkin kehittynyt erittäin nopeasti jopa niin, ettei tässä meinaa perässä pysyä. Tuo MCS näyttää toteutuneen rajustikin. Nimittäin eilen illalla Viron länsireunalle tullut monisoluinen kohokonvektiorypäs on ensinnäkin vyörynyt monivaiheisesti kehittyvänä hyvin nopeasti lounaissaaristoon ja Varsinais-Suomeen jo eilisillan klo. 23:00 alkaen ja samalla sen itäpuolella Uudellemaalle ja siitä Hämeeseen on liikkunut etelästä aluksi pienisoluista ja nyttemmin rintamaksi järjestynyttä voimakkaasti ukkostavaa systeemiä.

Täällä Espoon Tapiolassa nuo ensimmäiset solut syntyivät itse asiassa vasta tarkastelutienoonkin päällä klo. 23:00 ja 00:00 välillä, jolloin ne hyvin pienialaisina salamoivat yllättävän paljon ja olivat lähes pimeässä hämärässä jännän näköisiä koru-ukkosia, miniatyyrimyrskyjä. Näitä kehittyviä kuuroja leimasi pilvimuotojen kukkakaalimaisuus yläosissa ja alaosissa voimakaspiirteisesti kumpukerrospilvimäiset osat ja niitä on liikkunut tässä puolen yön jälkeenkin täältä etelärannikolta sisämaahan noin klo. 01:30 saakka. Kuurojen pienialaisuus takasi sen, että yhtään sadetta ei tähän Tapiolan kohtaan osunut.

Nyt viimeisen tunnin aikana voimakkaimmin ukkostava alue on ollut liikkumassa Turun ja Hämeenlinnan välistä pohjoiseen, missä on erittäinkin rajuksi yltynyttä ukkosta tiheine salamointeineen ja hyvin voimakkaine kaatosateineen; varmasti kuulemme siitä tuhouutisia... Hämeenlinnaankin näyttää osuvan näillä hetkillä varsin voimakas osa tästä systeemistä, joka on siis osa äsken täällä pääkaupunkiseudulla kehittyvänä ukkostellutta kuurotelua. Sekös harmittaa, kun sieltä seurantapaikalta lähdin tänne pääkaupunkiseudulle... Kuuroja on liikkeellä myös Lahden seudulla pohjoiseen, mutta heikompina. Siitä itään ei ole kuuroja, paitsi yksittäin Lappeenrannan seudulla.

Täällä Tapiolassakin lämpötila on ollut erittäin korkea; puolenyön jälkeenkin koko ajan jopa n. +23 astetta. Hämeenlinnassakin lämpötila on pysynyt koko ajan +20 asteen yläpuolella. Etelä-kaakkoistuulet voimistuivat eilisillan tyynestä tilanteesta selvästi ja nopeasti tuon ennen puoltayötä alkaneen ukkostelun yhteydessä ja ajoittain puuskissa tuuli on ollut viimeisen tunnin aikana navakkaakin. Ilmamassa on yhä utuista, kuten eilenkin.

Seurantatilanne 30.7.2012 klo. 03:00: Ukkostelu on nyt mennyt Lahti - Hämeenlinna -tasalta ohi pohjoispuolelle ja voimakkaimmin on ukkostanut Tampereen seudulla; yhä rajua salamointia ja kaatosadetta. Siitä länteen kuuroryppäistä on muodostunut tasaisemman ja heikomman rankkasateen laajahko sadealue, joka on ylittämässä Porin seutua ja Satakuntaa pohjoiseen myös yhä ukkostavana. Täällä Tapiolassa ukkosalueen jälkipuolelle on jäänyt vaihtelevasti harso- ja untuvapilvilauttoja ja aamua sarastavassa pohjois-koillistaivaanrannassa näkyy kilpimäisempää ukkosalueen takareunaa. Uusia ukkos- ja kuurosateitakaan ei ole tulossa toistaiseksi etelästä... Tuulet ovat tyyntyneet uudemman kerran lähes kokonaan ja kääntyneet lounaaseen. Lämpötila on laskenut +21 asteeseen.

Seurantatilanne 30.7.2012 klo. 03:40: Ukkosrintama on ollut tosi nopea käänteissään; se on saapumassa pian klo. 04:00 jälkeen jo Vaasa - Jyväskylä -tasalle (Nyt ukkostaa mm. Päijänteen puolivälissä) ja ukkosjärjestelmässä on edelleen piirteenä noin Tampere-tasalta itään rajut lyhytkestoiset kaatosadekuurot ja siitä länteen tasaisemman ja laaja-alaisemman rankkasateen alue. Kuuroja ei riitä Mikkeliä idemmäksi. Espoon Tapiolassa tilanne on suunnilleen ennallaan ja tilanteen ollessa nyt ilmeisesti jonkin aikaa rauhoittunut on aika yöunitauolle.

Seurantatilanne 30.7.2012 klo. 12:30: Niinpä siinä näyttääkin sitten käyneen entistäkin nopeutetummassa aikataulussa, että tuo viimeöinen ukkostilanne liittyikin samantien myös kylmän rintaman ylitykseen eli laajat alueet Etelä-Suomen länsiosia ovat olleet jo yöstä alkaen viileämmän ja kuivemman polaari-ilmamassan puolella --> Seuraavat merkit kertovat sen mm. täällä Espoon Tapiolassa; tuulet ovat vallinneet etelälounaasta kohtalaisina, ilmamassan utu on kadonnut, taivaan on peittänyt aamusta saakka kylmän rintaman jälkeiselle tilanteelle tyypillinen rakoilematon ja tiheä kumpukerrospilvikansi ja lämpötila on pysytellyt tähän saakka vain vähän +20 asteen yläpuolella eikä enää jaksa nousta. Sen sijaan vielä näyttää mm. Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivujen mukaan olevan hellettä n. Lahdesta itään. Ukkosia ei liene siten enää tulossa ainakaan länsiosiin ja tänne seurantapaikalleni...

Tuo viimeöinen ukkositilanne olikin todella hurja: Ilmeisesti tämän vuosisadan top 5 ukkosmyrsky! Viime päivityksen jälkeen tuo ukkosrintama jaksoi vielä mainitsemalleni Vaasa - Jyväskylä -tasalle ja vähän pohjoisemmaksi, mutta kuoli sitten hyvin nopeasti pois klo. 06:00 jälkeen. Sen jälkeen Etelä-Suomen kamaralle ei ole enää ilmaantunut edes kunnon kuurojakaan, vaan vain muutamia heikkoja ripsuja. Etelästä käsin olisi vielä rintamapilvisyydessä mahdollisuus saada jotain toimintaa loppupäivällä, mutta laajoilla alueilla tämä tiheä kumpukerrospilvisyys joka tapauksessa haittaa paljon kuurokehitystä...

Uutisointia viimeöisestä ukkostilanteesta ja sen tekemistä tuhoista: Hesari; Ukkoset ja puuskaiset tuulet katkoneet sähköjä ja Voimakkaimmat ukkoskuurot tänään Pohjanmaalle. Iltasanomat; Ukkonen riehui harvinaisen rajusti - katso lukijoiden kuvat, Ukkosmyrsky katkoi sähköjä ja Ukkonen ampui omakotitalon tuleen - koira kuoli sisälle. Iltalehti; Kesän salamaennätys meni rikki, Ukkonen kaatoi puun bussipysäkin päälle ja Rajut ukkoset koettelevat Suomea.

Seurantatilanne 30.7.2012 klo. 17:30: Virossa on nousemassa pohjoiseen ukkostavaa kuuroryhmää, joista ensimmäiset ovat jo lähestymässä Suomenlahdella kaakonkulmaa. Suuri kuurorykelmä olisi lähestymässä vähän jäljempänä kohtapuoliin pääkaupunkiseutuakin. Etelä-Suomen kamaralla on muodostunut kapea voimakkaiden kuurojen jono etelä-pohjoissuunnassa Tampereen länsipuolelta kohti Vaasaa. Täällä Tapiolassa tiivis ja rakoilematon alapilvikansi on pitänyt pintansa, mutta alkuiltapäivällä ajoittain navakoina puhaltaneet lounaistuulet ovat heikentyneet selvästi. Lämpötila on ollut iltapäivällä vain n. +20 astetta ja jopa aavistuksen vajaakin, mikä on jyrkkä kontrasti vielä idässä viihtyneeseen helteeseen nähden; mm. Tohmajärvellä on ylitetty tänään jopa +30 astetta.

Seurantatilanne 30.7.2012 klo. 19:10: Tämän iltapäivän ja alkuillan ukkoskeskittymä on ollut Oulun seuduilla ja laajemminkin entisen Oulunläänin alueella --> Iltalehti: Oulu vedenvallassa ukkosmyrskyn jäljiltä. Keski-Suomen tutkakuvan mukaan Ouluun rynnii vielä lisää rankkasateista ukkosta etelästä eli tilanne voi siellä jopa pahentua!... 

Virosta lähestyvä sadealue on heikentynyt länsiosiltaan ja ukkoskuurottelu näyttää jäävän muutenkin vain Viroon, koska aikaisemmat Suomenlahtea ylittäneet kuurot ovat kuolleet pois ennen Suomeen rantautumistaan. Etelärannikolle lienee siten odotettavissa korkeintaan vain heikkoja sateen rippeitä... Täällä Tapiolassa alapilvenä ollut kumpukerrospilvi on alkanut viimein rakoilla pois ja sen takaa etelätaivaalla siintääkin tuon Viron kuuromöykyn etureunaa verhopilvikantena. Lounaistuuli on heikkoa ja lämpötila on +19 astetta.

Seurantatilanne 30.7.2012 klo. 20:10: Virosta nouseva sadealue on paksuunnuttanut jo etelätaivaan verhopilvimassaa melko tummaksi ja näillä näppäimillä alkaa ainakin heikko - kohtalainen tasainen sade täällä Tapiolassa ja pääkaupunkiseudulla sekä siitä itään. Ukkosta siitä lienee turha odottaa, koska viileä ilmamassa on jo vienyt laajalti Etelä-Suomen länsiosista ukkosilta "polttoaineen" pois. Lämpötila on +18 astetta ja lounaistuulet ovat hyvin heikkoja.

Seurantatilanne 30.7.2012 klo. 23:30: Niinpä siinä on illan mittaan käynyt, että Baltiasta ei enää onnistu ukkosten tulo Suomeen, vaan kuuroalueet ovat tulleet paikalle hyvin surkastuneina; tuo viime päivityksessäkin mainittu satoi Tapiolassa vain nimellisesti pintakostuketta. Joitakin rankempia kuuroja voi tosin vielä ohjautua tulevana yönä kaakonkulmalle ja siitä itärajaa pitkin koilliseen. Näin ollen ei tämän enempää enää tästä aiheesta.

Sunday, July 29, 2012

Viikon 30 kasvivalokuva: Madonnanlilja (Lilium candidum)
















Kukkimaan alkanutta madonnanliljaa (Lilium candidum) kuvattuna keskiviikkona 25.7.2012 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.


Blogissani on harvoin ollut esillä sipuli- ja mukulakasveja ja niistä etenkin liljat ovat olleet melko vähällä huomiolla. Niinpä sopivasti tällä päättyneellä viikolla alkoi esittelyä varten kukkimaan tämä hieno madonnanlilja (Lilium candidum), joka on kotoisin Balkanilta ja Länsi-Aasiasta. Tarkka alkuperä on tosin hämärän peitossa, koska lajia on viljelty jo tuhansia vuosia. Esim. keskiajalla madonnanlilja oli tärkeä lääkekasvi, josta saatavalla rohdolla "hoidettiin naistentauteja".

Heinäkuussa kukkivien liljojen pääasiallinen kukintahuippu on Etelä-Suomessa normaalisti heinäkuun alkupuolella - puolivälissä, mutta tämä liljalaji on suvussaan myöhäisempi kukkija. Kuten kuvastakin voidaan päätellä, niin vielä alkavallekin viikolle riittää kukintaa pitkässä tertussa. Madonnanliljan kukat ovat puhtaan valkoiset ja niitä onkin pidetty vanhoissa legendoissa ja varsinkin roomalaiskatolilaisuudessa puhtauden ja viattomuuden symbolina; madonnanlilja onkin ollut mm. kuvataiteessa Neitsyt Marian kanssa usein esillä.

Muista liljoista poiketen madonnanliljalla on talven yli ainavihantana säilyvä iso lehtiruusuke maassa, jonka keskeltä alkaa toukokuussa kasvamaan uusi kukintavarsi pienempine lehtineen. Suomen oloissa lehtiruusuke kokee kuitenkin aina jonkin verran talvivaurioita ja se on keväällä ennen kasvun alkua enemmän tai vähemmän ruskean nukkavieru. Uusi varsi kasvaa alkukesän mittaan pituutta parhaimmillaan jopa 2 m tienoille saakka ja tuottaa sitten heinä-elokuussa latvaansa tuon kukinnan; yhdestä sipulista tulee yksi varsi.

Kukista kehittyy pian loppukesällä liljoille tyypillinen pullea kota, joka on aluksi vihreä ja myöhemmin syksyllä - talvella ruskea. Kodan sisällä on litteitä siemeniä pinotuissa sarjoissa. Liljat ovat edelliskesän varsineen hienoja talventörröttäjiä ja niiden joukossa madonnanliljalla on erityinen asema hyvin pitkän vartensa ja ison kukka- / hedelmäterttunsa ansiosta; hyvä myös runsaslumiseen tilanteeseen.

Madonnanliljaa voi viljellä kuvan tapaan näyttävänä yksittäiskasvina siten, että jopa vain yksi kukintavarsi on odotettavissa yhdessä kesässä; tämä kuvan kasvupaikka ko. puutarhan kasvihuoneen nurkkakulmauksessa korostaa hienosti tällaisen yhden kukintavarren olemusta kuin jalokivimäisenä "seinäruusuna", kasvien yksinkertaisen koreilevana "diivana". Toki viljelyä kannattaa tehdä myös useamman sipulin ryhmänä, jolloin kukintaefekti on loistava sarja rytmikästä kukkavarsinäytöstä.

Muiden liljojen kanssa madonnanlilja jatkaa liljakukintaa hienosti elokuulle ja myös muiden samaan aikaan kukkivien perennojen kanssa ryhmässä lajia voi kokeilla usean sipulin voimin (Esim. päivänliljojen kanssa); valkoinen kukintahan kontrastoi hienosti kaikkien muiden kukkavärien kanssa. Toisaalta on huomattava, että kovin näyttävä (Esim. hyvin rehevä jättiläisperennan tyylinen) toinen kasvi tämän lajin rinnalla voi aiheuttaa madonnanliljan yksinkertaisen olemuksen latistumista. 

Kuvan tapaan teknisesti ja rakenteellisesti graafisia pintoja - rakenteita vasten lajin kera syntyy myös herkullista visuaalisuutta (Toisaalta kuvassa valkoinen valkoista vasten ei ehkä ole toimivin väriharmonia). Niinpä madonnanlilja sopii kuin nakutettu mm. monenlaisiin urbaaneihin kohteisiin, kuten paraatipaikoille pihoihin ja puistoihin sekä rakennusten seinustoille.

Tässä on lopuksi liljoista hyvä artikkeli.

LaRouche -liikkeen yhteiskunnallispoliittinen uutis- ja ajankohtaiskooste viikolta 30 vuonna 2012

LaRouche -liikkeen aineistoista on tässä typistetty uutis- ja ajankohtaiskooste tältä päättyvältä viikolta 30 vuonna 2012, koska ko. liike on mobilisoinut resurssejaan aikaisempaa enemmän katutason kampanjointiin promotoidakseen ekstratiukasti mm. vaatimaansa Glass-Steagall -reformia Yhdysvalloissa ja Euroopassa. 

LaRouche -liike on tähdentänyt, että GS -reformin elimellisenä osana kuuluu toteuttaa myös Alexander Hamiltonin lanseeraama kansalliseen pankkitoimintaan perustuva talousjärjestelmä osana kansallisvaltioperiaatetta fyysisen ekonomian ja kansatalouden parhaaksi kasvu- ja kehitysalustaksi, mikä ylläpitää ihmiskuntaa vuorovaikutuksessa ympäristöönsä.

Siksi myös NAWAPA -projekti kuuluu kolmantena elementtinä kokonaisuuteen promotoitavaksi, jotta sen auttamana fyysisen ekonomian antientrooppisesti kehittyvä energiavuon tiheys alkaa toteuttamaan ihmismielen ohjaamaa ekonomian tulevaisuudesta käsin rakentuvaa humaania evoluutiota; ekonomia on mitä suurimmassa määrin yhteiskuntatiedettä sosiaalispsykologisena ja metafyysisenä konstruktiona tähdellisesti eikä niinkään rahataloudellista matematiikkaa ja pseudomaterialismia! 

Tämän viikon LaRouche -liikkeen entisestään korostunut promotointi-isku tulee Yhdysvaltain sisäpolitiikan kannalta erittäin kriittiseen kohtaan ja on siksi erittäin perusteltua kiireellisenä ja tärkeänä --> Kongressi on lähdössä elokuussa kesätauolle eikä se ole silloin käytettävissä mm. Glass-Steagall -reformin edistämisessä. Ennen ko. taukoa pitäisikin tapahtua keskeiset liikkeet GS -reformin suuntaan. 

Lisäksi syyskuun alkuun mennessä molemmat pääpuolueet joutuvat virallistamaan marraskuun vaaleihin presidenttiehdokkaansa, jotka toistaiseksi vaikuttavat olevan republikaanien Mitt Romney ja demokraattien Barack Obama. LaRouche -liike pyrkii osoittamaan kummatkin ehdokkaat transatlattisen eliittikartellin kätyreinä tyystin kelvottomiksi ja Obamalla on siinä lisäksi raskauttavana taakkana hallintonsa aikana jo tekemänsä maanpetokselliset ym. rikolliset toimet.

Maailma on kohdannut kaikkien aikojen suurimpien talousrikosvyyhtien paljastukset tässä päättyvän heinäkuun mittaan mm. LIBOR -skandaalin muodossa ja siksikin LaRouche -liikkeen GS- reformin ja muidenkin teesiensä tärkeys on paljon aikaisempaa korostuneempaa. Lontoon Cityssä aikaisemmin tässä kuussa esille tulleet muutamat sisäpiiriläiset ovat kääntyneet tämän transatlanttisen rappiokatastrofin pahentuessa juuri LaRouche -teesien puoleen.

Kuitenkin tällä viikolla vakavana muistutuksena on ilmennyt etenkin GS -reformille ankaraa vastarintaa, mutta edelleen myös sen puolesta promotointia, kuten mm. Financial Times -lehdessä; vastakkainasettelun koventumista voi olla paljonkin lisää tulossa... Samalla tämän oligarkkisen systeemin pääkätyrit ovat puolustautuneet häikäilemättömin valhein mm. päästäkseen paljastuneista LIBOR -rikollis- ja kätyritaakoistaan kuin kobra veräjästä; kuten Timothy Geithner ja Barney Frank GS- reformin kohdalla.

Länsimaailma ei näytä olevan tämänkään valossa vielä läheskään valmis oligarkkisen talousjärjestelmän lopulliseen kyseenalaistamiseen ja mitätöimiseen humaanimman järjestelmän korvaavaksi pystyttämiseksi. Edistysaskeleet ovat vasta alkutaipaleen kiivaassa taistelun tiimellyksessä tehtyjä strategisia siirtoja, kun maailmaa uhkaa edelleen myös ko. transatlanttisen eliitin imperialististen dystopioidensa aiheuttama ultramilitarismi Lähi-Idästä alkaen...

LaRouche -liikkeen keskeisiä uutis- ja ajankohtaissisältöjä uutisvideokoosteena viikolta 30 vuonna 2012 --->  

Candidate Dave Christie: One Policy to Save the Nation: "Candidate Dave Christie (WA-9) released this statement in the midst of the nationwide mobilization for the immediate implementation of LaRouche's three-tiered solution of Glass-Steagall, National Banking and NAWAPA XXI."

On The Ground: One Policy To Save the Nation: "Today we bring you reports from New York City, Seattle, Houston, and Washington DC, from those engaged in the battle to implement LaRouche's three-tiered policy to save the nation."

Two Weeks to Save the Nation: "Lyndon LaRouche has laid out the clear and precise marching orders to save the nation. Absolutely nothing short of the immediate implementation of the three-tiered solution of Glass-Steagall, National Banking and NAWAPA XXI, as an inseparable whole, will do.".

Täydentäviä / syventäviä LaRouche -sisältöjä viikolta 30 vuonna 2012 --->

NAWAPA XXI - Feature: "This is the executive in-depth 30 minute tour of NAWAPA XXI, produced for water specialists, farmers, policy makers, and others who will be able to put their weight behind this life-like vision of the future."

LPAC Weekly Report - "Mankind Is The Only Species That Uses Fire": "The time has come when the new thesis of humanity must come to rise in our society. Sensuality is NOT a standard for truthfulness, and we must free ourselves from those bad habits which have brought us to the brink of destruction."

The Economic System Special: Two Weeks to Save the Nation: "In this extremely important discussion with the LaRouche National Slate, Lyndon LaRouche stresses that we are in a two week countdown in which absolutely nothing short of the integrated three-tiered approach of Glass-Steagall, National Banking and NAWAPA XXI, as an inseparable whole, will save the nation. So we simply must do it!".

Executive Intelligence Review - LaRouche Publications -sivustolta juttuja:

Dope, Inc. Bank Caught; New Monetary System Now!

Protected Libor-Rigging Is Murder, Not Malfeasance

Geithner Can Lie, But He Can’t Hide His Crimes

World War III Looms; Put Criminal Bankers in Prison

Obama, Bandar, and 9/11: The War Danger Grows.