Sunday, July 22, 2012

Eduskunnan maanpetoksellinen "Espanjan" tukipaketin äänestystulos ja kansanedustajien pankkiirioligarkiamyötäilevyyden asteet sen pohjalta

Tämän viikon perjantaina 20.7.2012 Eduskuntamme siis hyväksyi tukipaketit "Espanjalle" eli kansainväliselle pankkiirioligarkialle äänin 109-73. Niinpä sen mukaan teen nyt näiden kahden aikaisemman analyysini (Eduskunnan maanpetoksellinen ERVV-äänestystulos ja kansanedustajien pankkiirioligarkiamyötäilevyyden asteet sen pohjalta ja Eduskunnan maanpetoksellinen EVM-äänestystulos ja kansanedustajien pankkiirioligarkiamyötäilevyyden asteet sen pohjalta) tapaan tästäkin äänestyksestä Eduskunnan (hallituksen) pankkiirioligarkiamyötäilevyyden tutkimuksen kansanedustajittain.

Kahteen aikaisempaan analyysiini verrattuna keskeisenä muutoksena tuon "ryvettynyt mediassa" -symbolin (? -merkki) tilalle toisen tavan ilmaista tiettyjen kansanedustajien korostunutta oligarkiakätyriyttä / -myötäilevyyttä eli yhteiskuntahaitallisuutta. Ilmaisen sen poimimalla yhtäältä räikeimmin sellaista esille tuoneet kansanedustajat ja toisaalta sellaista selkeimmin vastustaneet edustajat. Tuloksen näette alla olevassa analyysiosassa. Tästä kolmannesta äänestyksestä merkittävimmät poissaolijat olivat Stefan Wallin ja Aleksander Stubb.

Seuraavaksi listaus viime päivien uusia uutispaukkuja aiheeseen liittyen omien kommenttieni kera -->

Työnsä jättänyt ekonomisti syyttää IMF:ää tietojen salailusta --> Kyse ei ole pelkästään salailusta, vaan transatlanttisen ekonomiapiirin taloususkonnollisessa ja imperiaalisessa hegemoniassa pesivästä rikollisuudestakin monessa muodossa, jossa äskettäin esille paljastuneet LIBOR -manipulointi, HSBC -pankkiin ym. maailman suurimpiin rahataloustahoihin liittyvä huumerahojen pesu ja terroristirahavirrat ovat vasta jäävuoren huippua.

Eduskunta hyväksyi EVM-sopimuksen osittain väärän tiedon perusteella --> Tämäkin vasta pieni osapaljastus on tietty osansa ko. vyyhteä, jonka mukaisesti maamme hallitus on viime aikoina maanpetostellut ja kiihdyttänyt epähumaania neofeodaalikierrettä --> HS: Timo Soini tyrmistyi "järkyttävästä megauutisesta".

Valencia haki apua Espanjan korot rajuun nousuun --> Nonni!

Shocking Chart: The 99% Screwed --> Erittäin havainnollinen ja traaginen video: Esim. alussa vertailuna on 1933-34- ja 2009-2011 -jaksot; ensin mainitussa tapauksessa nimenomaan Glass-Steagall -standardi vaikutti ko. tavalla positiivisesti rahan jakautumiseen yhteishyvällisesti.... Jälkimmäisessä tapauksessa nimenomaan kontrolloimaton oligarkkinen periaate on päässyt radikaalisti luomaan neofeodaalista luokkayhteiskuntaa rahataloususkonnollisena katastrofina. Aivan selkeästi on aika eliminoida moinen pahuus Glass-Steagall -reformin avulla varsinkin, kun videolla havainnollistetaan lisää ultra-oligarkkista saastaa :/

Totuus Euroopan Unionista Nigel Faragen sanoin --> Nigel Farage jo vuonna 2010 täydellisesti perillä tilanteesta!

Katainen: Eurosta eroaminen tulisi kalliiksi --> Katainen pelottelee käänteisesti; luo euroerosta sen kuvan, joka oikeasti on kohtalona eurossa pysymisessä. Tyypillinen propagandakikka, jota ovat käyttäneet erinnäisissä asioissa kaikki tyrannit, diktaattorit ja urpot kautta aikojen. Aina yhtä epähyväksyttävästi. 

Soininvaaran lääke eurokriisiin: Palkankorotus saksalaisille --> Soininvaara on todella todella pihalla: Kyse ei ole kilpailukykyongelmasta, vaan rahatalouden valuvioista ja taloususkonnollisesta rikollisuudesta! Arvostus sen kuin laskee näitä idiootteja kohtaan, huh sentään :/

Verkkomedia: Suomen näytösluonteinen vakuuskeskustelu verho EU:n liittovaltion perustamiselle.

(Lopuksi ennen varsinaista analyysiosaa tässä on analyysin pohjana käytettyjä lähteitä: ERVV -äänestystulos, EVM -äänestystulos (Verkkomediasta), YLE:n vaalikonetuloksia keväältä 2011 sisältävä ERVV -äänestystulos (Kansan muisti -sivusto) ja Luettelo Suomen vaalikauden 2011 kansanedustajista.) <--- Tuon vain copypeistasin aikaisemmasta enkä lisännyt enää mitään uutta Eduskunnan sivustolta, koska olen oppinut Eduskunnan linkityksen sisältöihinsä olevan muuttuvaa ja niistä ei voi tehdä pysyviä linkkejä esim. blogitekstiin. Tämän takia joudutte itse hakemaan Eduskunnan sivuilta ko. lähteet; tämä on valitettavaa, mutta pakollista. Pidän tätä piilosensuurina, jotta tieto on hankalasti saatavissa kansalaisten käyttöön.

Sen sijaan olen nyt korjaillut tämän kolmannen analyysin tekovaiheissa edellisistä kahdesta analyysistä havaitsemani virheet; nyt kaikki virheet pitäisi olla 99,9% varmuudella poissa... Seuraavana analyysiosa kolmanteen selvitykseen -->


SUOMEN EDUSKUNNAN PANKKIIRIOLIGARKKISEN ASTEEN SELVITYS


"Espanjan" tukipaketin äänestys: Jaa -ääniryhmän analyysikomponentit selityksineen --->

Boldaus - Tunnettu henkilö valtamediassa viime aikoina ja siten vahva mielipidevaikuttaja; jokainen miinus- tai pluspisteiden yhteenlaskettu summa -2 tai yksinään kaksi miinuspistettä. Perusteita: Henkilön tunnettuvuudella on melkoisen suora vaikutus siihen, kuinka hänen äänestyskäyttäytyminen vaikuttaa lisäävästi annetun äänen painoarvoon negatiivisesti. Tässä Jaa -äänen tapauksessa vaikutus on nimenomaan huomattavan negatiivinen sen perustuessa haitallisen pankkiirioligarkian imperialismin ja neofeodalismin voimistamiseen.

Tumma punainen - Nykyinen ministeri hallituksessa; yksi miinuspiste. Perusteita: Uuden eduskunnan hallitusohjelma on kasattu hyvin paljon pankkiirioligarkiaa tukevaksi / ylläpitäväksi, joten sellaisen hallinnon ministerinä oleminen aiheuttaa negatiivista yhteiskunnallista vaikutusta tämänkin äänestyksen taustalle.

Kirkas punainen - Nykyinen pääministeri hallituksessa; kaksi miinuspistettä. Perusteita: Uuden eduskunnan hallitusohjelma on kasattu hyvin paljon pankkiirioligarkiaa tukevaksi / ylläpitäväksi, joten sellaisen hallinnon pääministerinä oleminen aiheuttaa erityisen raskauttavasti negatiivista yhteiskunnallista vaikutusta tämänkin äänestyksen taustalle.

XX-merkki - Edellisen hallituksen ministeri; yksi miinuspiste. Perusteita: Myös edellisen eduskunnan hallitusohjelma oli kasattu niin paljon pankkiirioligarkiaa tukevaksi / ylläpitäväksi, joten senkin hallinnon entisenä ministerinä oleminen aiheuttaa nykytilanteeseen negatiivista yhteiskunnallista vaikutusta tämänkin äänestyksen taustalle.

X-merkki - Antanut antiporvarillisena tunnetun puolueen (Vas ja SDP) riveissä Jaa -äänen; yksi miinuspiste. Perusteita: Pankkiirioligarkian tukeminen porvarillisena tunnettujen puolueiden ulkopuolelta on eräänlaista yhteiskunnallista maanpetturuutta, jolla on raskauttava haitallinen ominaisuus myös tässä äänestyksessä.

Z-merkki - Antanut nykyisen oppositiopuolueen (Ps ja Kesk) riveissä Jaa -äänen; kaksi miinuspistettä. Perusteita: Pankkiirioligarkian tukeminen porvarillisena tunnettujen puolueiden ulkopuolelta on eräänlaista yhteiskunnallista maanpetturuutta, jolla on raskauttava haitallinen ominaisuus myös tässä äänestyksessä. Uuden eduskunnan oppositiosta käsin tehtynä se on erityisen merkittävää negatiiviselta painoarvoltaan (Ei esiintynyt tälläkään äänestyskerralla!).

O-merkki - Antanut viime vuoden keväällä ennen eduskuntavaaleja vastakkaisen äänen vaalikonekyselyssä eli muuttanut mielipidettään negatiiviseksi; yksi miinuspiste. Perusteita: Ennen vaaleja henkilön esittämien mielipiteiden täyskäännös tukemaan pankkiirioligarkiaa on raskauttavan haitallinen seikka ja siten myös vaalilupausten pettäminen (Ei käytössä tällä kertaa, koska asia on sen verran vanhentunut ja oli esillä jo riittävästi viime kerralla).

OX-merkki - Ollut viime vuoden keväällä ennen eduskuntavaaleja vaalikonekyselyssäkin voimakkaasti Jaa -äänen kannalla; eli yksi miinuspiste. Perusteita: Kaikkein johdonmukaisimmin ja jääräpäisimmin pankkiirioligarkiaa tukevalla tiellä pysyminen jo vaaleja edeltäneeltä ajalta saakka on myös yhteiskunnalliselta haitaltaan raskauttavaa (Tämä sen sijaan on käytössä, koska tämä asenne on äärimmäisyydessään ja yleisyydessään koko ajan tärkeä).

! -merkki - Puolue (Vas ja Kd) toimi edellisessä eduskunnassa oppositiossa pankkiirioligarkiaa vastaan, mutta antoi nyt Jaa -äänen; eli yksi miinuspiste. Nykyisen eduskunnan ensikertalaiselle ei miinuspistettä. Perusteita: Tämäkin on esimerkki takinkäännöstä pankkiirioligarkiaa tukevalle tielle, mikä on sekä yhteiskunnallisesti haitallinen elementti että petturuutta kansalaisia kohtaan. Ensikertaa uudessa eduskunnassa istuva tällainen henkilö saa vielä synninpäästön tällä kertaa.

Boldattu kursiivi - Pankkiirioligarkiaa eniten tukeva porvaripuolue (Kok); kaksi miinuspistettä. Perusteita: Puolueohjelman rakentuminen jo historiallisista syistä johtuen pankkiirioligarkian kannalle aiheuttaa kokonaispolitiikan taustalle raskauttavan varjonsa. Suuri puolue on tässä tapauksessa painoarvoltaan merkittävä.

Kursiivi - Pankkiirioligarkiaa toiseksi eniten tukeva porvaripuolue (r); yksi miinuspiste. Perusteita: Puolueohjelman rakentuminen jo historiallisista syistä johtuen pankkiirioligarkian kannalle aiheuttaa kokonaispolitiikan taustalle raskauttavan varjonsa; pieni puolue on tässä tapauksessa painoarvoltaan vähäisempi.

? -merkki - Tällä kertaa mediassaryvettymissisällön sijaan korvaan tämän symbolin merkityksen viime viikkoina esitetyillä oligarkiamyötäisillä / yhteiskuntaa vahingoittavilla / epäkelvoilla ekonomisilla mielipiteillä - ehdotuksilla - valheilla; kolme miinuspistettä. Perusteita: Transatlanttisen ja eurokriisin kärjistyessä tällaiset esilletulot ovat korostuneesti yhteiskunnan vastaista vihollisuutta.

> -merkki - Oli poissa joko viime syksyn ERVV- tai viime kuun EVM -äänestyksestä; kaksi miinuspistettä. Perusteita: Hallituspuolueen jäsenenä ja siten todennäköisenä Jaa -äänen antajana välinpitämättömyys Suomen etua kohtaan ja oligarkiamyötäilevyys ovat ilmeiset.

>> -merkki - Oli poissa sekä viime syksyn ERVV- että viime kuun EVM -äänestyksestä; neljä miinuspistettä. Perusteita: Hallituspuolueen jäsenenä ja siten todennäköisenä Jaa -äänen antajana korostunut välinpitämättömyys Suomen etua kohtaan ja oligarkiamyötäilevyys ovat lisääntyneesti ilmeiset.

Yhteispistesymbolit selityksineen eniten miinuspisteitä saaneille ----- A+ - Pankkiirioligarkian vaarallisuudessa pääkätyri / hyväuskoinen päähölmö, A - Ilmiselvin - voimakkaasti vaarallinen pankkiirioligarkian kätyri / hyväuskoinen hölmö, B - Kohtalaisen vaarallinen pankkiirioligarkian kätyri / hyväuskoinen hölmö ja C - Lievästi vaarallinen pankkiirioligarkian kätyri / hyväuskoinen hölmö. Ei yhteispistemerkintää (Yhteispistemäärät 0 ja -2 välillä) - Neutraalihko pankkiirioligarkian kätyri / hyväuskoinen hölmö.

"Espanjan" tukipaketin äänestys: Ei -ääniryhmän analyysikomponentit selityksineen --->

Boldaus - Tunnettu henkilö valtamediassa viime aikoina ja siten vahva mielipidevaikuttaja; jokainen miinus- tai pluspisteiden yhteenlaskettu summa +2 tai yksinään kaksi pluspistettä. Perusteita: Henkilön tunnettuvuudella on melkoisen suora vaikutus siihen, kuinka hänen äänestyskäyttäytyminen vaikuttaa lisäävästi annetun äänen painoarvoon joko negatiivisesti tai positiivisesti. Tässä Ei -äänen tapauksessa vaikutus on nimenomaan huomattavan positiivinen sen perustuessa haitallisen pankkiirioligarkian imperialismin ja neofeodalismin kyseenalaistamiseen.

Vihreä - Nykyinen ministeri hallituksessa; yksi miinuspiste. Perusteita: Uuden eduskunnan hallitusohjelma on kasattu hyvin paljon pankkiirioligarkiaa tukevaksi / ylläpitäväksi, joten sellaisen hallinnon ministerinä oleminen aiheuttaa negatiivista yhteiskunnallista vaikutusta tämänkin äänestyksen taustalle huolimatta valitusta Ei -äänestä (Ei esiintynyt tällä äänestyskerralla!).

Sininen - Edellisen hallituksen ministeri; yksi miinuspiste. Perusteita: Myös edellisen eduskunnan hallitusohjelma oli kasattu niin paljon pankkiirioligarkiaa tukevaksi / ylläpitäväksi, joten senkin hallinnon entisenä ministerinä oleminen aiheuttaa nykytilanteeseen negatiivista yhteiskunnallista vaikutusta tämänkin äänestyksen taustalle.

Violetti - Edellisen hallituksen pääministeri; kaksi miinuspistettä. Perusteita: Myös edellisen eduskunnan hallitusohjelma oli kasattu niin paljon pankkiirioligarkiaa tukevaksi / ylläpitäväksi, joten senkin hallinnon entisenä pääministerinä oleminen aiheuttaa nykytilanteeseen erityisen raskauttavaa negatiivista yhteiskunnallista vaikutusta tämänkin äänestyksen taustalle.

H-merkki - Antanut porvarillisena tunnetun puolueen (Kok, r) riveissä Ei -äänen; yksi pluspiste. Perusteita: Pankkiirioligarkian kyseenalaistaminen porvarillisena tunnetun puolueen ohjelman vastaisesti on merkittävästi hyvää yhteiskunnallista omaatuntoa ja ymmärrystä ilmentävää politiikkaa (Ei esiintynyt tälläkään äänestyskerralla!).

Y-merkki - Antanut nykyisen hallituspuolueen riveissä Ei -äänen; kaksi pluspistettä. Perusteita: Pankkiirioligarkian kyseenalaistaminen pankkiirioligarkiaa tukemaan ja ylläpitämään rakennetun uuden eduskunnan hallitusohjelman vastaisesti on erityisen merkittävästi hyvää yhteiskunnallista omaatuntoa ja ymmärrystä ilmentävää politiikkaa (Ei esiintynyt tälläkään äänestyskerralla!).

W-merkki - Antanut viime vuoden keväällä ennen eduskuntavaaleja vaalikonekyselyssä vastakkaisen äänen eli muuttanut mielipidettään positiiviseksi; yksi pluspiste. Perusteita: Takinkääntö pankkiirioligarkiaa kyseenalaistavalle tielle on myös hyvää yhteiskunnallista omaatuntoa ja ymmärrystä ilmentävää politiikkaa (Ei käytössä tällä kertaa, koska asia on sen verran vanhentunut ja oli esillä jo riittävästi viime kerralla).

WO-merkki - Ollut viime vuoden keväällä ennen eduskuntavaaleja vaalikonekyselyssäkin voimakkaasti Ei -äänen kannalla; eli kaksi pluspistettä. Perusteita: Kaikkein johdonmukaisimmin ja jääräpäisimmin pankkiirioligarkiaa kyseenalaistavalla tiellä pysyminen jo vaaleja edeltäneeltä ajalta saakka on erityisen hyvää yhteiskunnallista omaatuntoa ja ymmärrystä ilmentävää politiikkaa (Tämä sen sijaan on käytössä, koska tämä asenne on periksiantamattomuudessaan koko ajan tärkeä).

! -merkki - Puolue (Kesk) toimi edellisessä eduskunnassa hallituksessa pankkiirioligarkian hyväksi, mutta antoi nyt Ei -äänen; eli yksi pluspiste. Nykyisen eduskunnan ensikertalaiselle ei yhtä pluspistettä lisää. Perusteita: Takinkääntö pankkiirioligarkiaa kyseenalaistavalle tielle edellisen eduskunnan hallituksesta on toki tässäkin tapauksessa hyvää yhteiskunnallista omaatuntoa ja ymmärrystä ilmentävää politiikkaa, mutta uudessa eduskunnassa ensikertaa istuvan kontolle ei tämä mielipiteen muutoksen hyväksikatsominen tietenkään ulotu.

Boldattu kursiivi - Eniten pankkiirioligarkiavastaisena profiloitunut puolue (Ps); kaksi pluspistettä. Perusteita: Suureksi puolueeksi kasvanut tällainen ryhmä omaa erityisen merkittävästi hyvää yhteiskunnallista omaatuntoa ja ymmärrystä ilmentävää puolueohjelmallista ainesta yhteiskunnan kokonaispolitiikan taustalle.

Kursiivi - Toiseksi eniten pankkiirioligarkiavastaisena profiloitunut eduskuntaryhmä (Vr); yksi pluspiste. Perusteita: Kevään - kesän hallitusneuvotteluissa periksiantamattomuutta pankkiirioligarkian kyseenalaistamisessa ilmentäneet Vasemmiston kaksi edustajaa ovat sen verran merkittävä ilmiö, että heille tulee tässäkin tapauksessa hyväksikatsominen yhteiskunnallisessa omassatunnossaan ja ymmärryksessään.

? -merkki - Tällä kertaa mediassaryvettymissisällön sijaan korvaan tämän symbolin merkityksen viime viikkoina esitetyillä oligarkiavastaisilla / yhteiskuntaa parantavilla / kelvollisilla ekonomisilla mielipiteillä - ehdotuksilla - totuuksilla; kolme pluspistettä. Perusteita: Transatlanttisen ja eurokriisin kärjistyessä tällaiset esilletulot ovat korostuneesti yhteiskunnan vastaisen vihollisuuden torjuvia esimerkkejä.

> -merkki - Oli poissa joko viime syksyn ERVV- tai viime kuun EVM -äänestyksestä; yksi miinuspiste. Perusteita: Oppositiopuolueen jäsenenä ja siten todennäköisenä Ei -äänen antajana välinpitämättömyys Suomen etua kohtaan ja oligarkiamyötäilevyys ovat korkeintaan heikot.

>> -merkki - Oli poissa sekä viime syksyn ERVV- että viime kuun EVM-äänestyksestä; kaksi miinuspistettä. Perusteita: Oppositiopuolueen jäsenenä ja siten todennäköisenä Ei -äänen antajana välinpitämättömyys Suomen etua kohtaan ja oligarkiamyötäilevyys ovat ko. mahdollisen äänen laadusta huolimatta vakavammat.

Yhteispistesymbolit selityksineen eniten pluspisteitä saaneille ----- A+ - Pankkiirioligarkian kyseenalaistamisessa / talousasioiden ymmärtämisessä pääesimerkki, A - Eniten - hyvin pankkiirioligarkiaa kyseenalaistava / Alkanut ymmärtää talousasioita hyvin, B - Kohtalaisesti pankkiirioligarkiaa kyseenalaistava / Alkanut ymmärtämään talousasioita kohtalaisesti ja C - Vähän pankkiirioligarkiaa kyseenalaistava / Alkanut ymmärtämään talousasioita vähän. Ei yhteispistemerkintää (Yhteispistemäärät 0 ja +2 välillä) - Neutraalihkosti pankkiirioligarkiaa kyseenalaistava - Liian vähän kyseenalaistava / Ymmärtää vielä liian puutteellisesti talousasioita.

Äänestystulos kansanedustajittain ja jako ko. äänestyksen vastapuolitarkasteluihin analyyttisenä tutkimuksena, missä luonnehditaan joko pankkiirioligarkian myötäilemisen tai kyseenalaistamisen astetta kunkin nykykansanedustajan kohdalla:

Jaa -ääniä ko. äänestyksessä antaneet: Henkilö, puolue, äänityyppi ja parametrimääritykset (Pisteitä 0 ja -2 välillä ei ole määritelty) --->

Ahvenjärvi Sauli /kd Jaa !
Myller Riitta /sd Jaa x
Alanko-Kahiluoto Outi /vihr Jaa
Myllykoski Jari /vas Jaa x ! > -- -3
Mäkelä Outi /kok Jaa -- -2
Mäkinen Tapani /kok Jaa ox -- -3
Mäkisalo-Ropponen Merja /sd x > -- -3
Arhinmäki Paavo /vas Jaa x ! -- -5 ----> B
Autto Heikki /kok Jaa > -- -4 ----> C
Backman Jouni /sd Jaa x
Blomqvist Thomas /r Jaa
Brax Tuija /vihr Jaa xx -- -3
Mäntymaa Markku /kok Jaa -- -2
Eestilä Markku /kok Jaa > -- -4 ----> C
Niinistö Ville /vihr Jaa > -- -5 ----> B
Eloranta Eeva-Johanna /sd Jaa x > -- -3
Feldt-Ranta Maarit /sd Jaa x
Nylander Mikaela /r Jaa
Gestrin Christina /r Jaa
Nylund Mats /r Jaa > -- -3
Grahn-Laasonen Sanni /kok Jaa -- -2
Gustafsson Jukka /sd Jaa x -- -2
Ojala-Niemelä Johanna /sd Jaa x
Guzenina-Richardson Maria /sd Jaa x -- -4 ----> C
Orpo Petteri /kok Jaa -- -2
Gästgivars Lars Erik /r Jaa
Haapanen Satu /vihr Jaa > -- -2
Haavisto Pekka /vihr Jaa > -- -4 ----> C
Paatero Sirpa /sd x > -- -3
Harkimo Leena /kok Jaa -- -4 ----> C
Pekonen Aino-Kaisa /vas Jaa x ! -- -1
Pelkonen Jaana /kok Jaa -- -4 ----> C
Heinonen Timo /kok Jaa -- -2
Peltonen Tuula /sd Jaa x
Hemmilä Pertti /kok Jaa > -- -4 ----> C
Piirainen Raimo /sd Jaa x
Henriksson Anna-Maja /r Jaa -- -2
Hiltunen Rakel /sd Jaa x
Rajamäki Kari /sd Jaa x
Holmlund Anne /kok Jaa xx -- -3
Rauhala Leena /kd Jaa ! > -- -3
Ravi Pekka /kok > (Puhemiehenä viimeksi; ei poissaolomiinuspisteitä) -- -2
Risikko Paula /kok Jaa xx > -- -8 ----> A
Huovinen Susanna /sd Jaa
Häkämies Jyri /kok Jaa xx > > -- -10 ----> A+
Ihalainen Lauri /sd Jaa > > -- -9 ----> A
Jaskari Harri /kok Jaa -- -2
Jokinen Kalle /kok Jaa -- -2
Räsänen Päivi /kd Jaa ! ? -- -7 ----> A
Jungner Mikael /sd Jaa x -- -3
Jääskeläinen Jouko /kd Jaa !
Saarinen Matti /sd Jaa x > -- -3
Salolainen Pertti /kok Jaa > -- -6 ----> B
Salonen Kristiina /sd Jaa x
Sankelo Janne /kok Jaa -- -2
Sarkomaa Sari /kok Jaa -- -2
Sasi Kimmo /kok Jaa > -- -6 ----> B
Satonen Arto /kok Jaa -- -2
Kanerva Ilkka /kok Jaa xx -- -5 ----> B
Kantola Ilkka /sd Jaa x
Kari Mika /sd Jaa x
Skinnari Jouko /sd Jaa x > -- -3
Karimäki Johanna /vihr Jaa
Katainen Jyrki /kok Jaa xx ? > -- -12 ----> A+
Kataja Sampsa /kok Jaa > -- -4 ----> C
Soininvaara Osmo /vihr Jaa ? -- -5 ----> B
Kauma Pia /kok Jaa -- -2
Suutari Eero /kok Jaa -- -2
Taimela Katja /sd Jaa x > -- -3
Tainio Hanna /sd Jaa x
Kiljunen Anneli /sd Jaa x
Kiuru Krista /sd Jaa x -- -2
Thors Astrid /r Jaa xx ox > -- -7 ----> A
Tiainen Eila /vas Jaa x ! -- -1
Kiuru Pauli /kok Jaa -- -2
Toivakka Lenita /kok Jaa > -- -4 ----> C
Toivola Jani /vihr Jaa
Tolvanen Kari /kok Jaa -- -2
Kontula Anna /vas Jaa x ! > -- -6 ----> B
Korhonen Martti /vas Jaa x ! -- -2
Tuomioja Erkki /sd Jaa x > -- -6 ----> B
Tuppurainen Tytti /sd Jaa x
Koskinen Johannes /sd Jaa x
Tynkkynen Oras /vihr Jaa
Kumpula-Natri Miapetra /sd Jaa x
Kurvinen Esko /kok Jaa > -- -4 ----> C
Uotila Kari /vas Jaa x ! > -- -4 ----> C
Urpilainen Jutta /sd Jaa x ? -- -7 ----> A
Kyllönen Merja /vas Jaa x ! -- -3
Vahasalo Raija /kok Jaa -- -2
Kymäläinen Suna /sd Jaa x
Kärnä Jukka /sd Jaa x
Wallinheimo Sinuhe /kok Jaa -- -2
Vapaavuori Jan /kok Jaa xx ? -- -8 ----> A
Lehti Eero /kok Jaa -- -2
Wideroos Ulla-Maj /r Jaa
Viitamies Pauliina /sd Jaa x
Viitanen Pia /sd Jaa x
Vikman Sofia /kok Jaa -- -2
Lindtman Antti /sd Jaa x
Virkkunen Henna /kok Jaa xx -- -6 ----> B
Virolainen Anne-Mari /kok Jaa -- -2
Lipponen Päivi /sd Jaa x
Virtanen Erkki /vas Jaa x ! -- -2
Väätäinen Tuula /sd Jaa x
Matikainen-Kallström Marjo /kok Jaa ? > -- -9 ----> A
Zyskowicz Ben /kok Jaa -- -4 ----> C
Modig Silvia /vas Jaa x ! -- -3
Östman Peter /kd Jaa !.

Yhteenveto pankkiirioligarkian myötäilevyyden korkeimmista asteista: A+ (Yhteispistein -10 ja sitä enemmän miinusta) --> Häkämies Jyri ja Katainen Jyrki. A (Yhteispistein -6 ja -10 välillä) --> Risikko Paula, Ihalainen Lauri, Räsänen Päivi, Thors Astrid, Urpilainen Jutta, Vapaavuori Jan ja Matikainen-Kallström Marjo. B (Yhteispistein -5 tai -6) --> Arhinmäki Paavo, Niinistö Ville, Salolainen Pertti, Sasi Kimmo, Kanerva Ilkka, Soininvaara Osmo, Kontula Anna, Tuomioja Erkki ja Virkkunen Henna. C (Yhteispistein -4) --> Autto Heikki, Eestilä Markku, Guzenina-Richardson Maria, Haavisto Pekka, Harkimo Leena, Pelkonen Jaana, Hemmilä Pertti, Kataja Sampsa, Toivakka Lenita, Kurvinen Esko, Uotila Kari ja Zyskowicz Ben.

Esiintynyt kummassakin aikaisemmassa äänestyksessä (ERVV+EVM) kategorioissa A tai B (Potentiaalinen yhteiskunnan vihollinen) ----> Stubb Alexander, Wallin Stefan, Virkkunen Henna, Kanerva Ilkka, Urpilainen Jutta ja Vapaavuori Jan.

Heistä tässäkin äänestyksessä kategorioissa A tai B esiintynyt ----> Virkkunen Henna, Kanerva Ilkka, Urpilainen Jutta ja Vapaavuori Jan.

Ollut näissä kolmessa äänestyksessä vähintään kahdesti enintään kategoriassa A ----> Risikko Paula, Katainen Jyrki, Wallin Stefan ja Urpilainen Jutta.

Tässä kolmannessa äänestyksessä esiintyi ankarimmassa kategoriassa A+ ----> Häkämies Jyri ja Katainen Jyrki.

Näistä neljästä yhteenvetona vähintään kahdesti mainitut (Potentiaalinen yhteiskunnan päävihollinen) ----> Wallin Stefan, Virkkunen Henna, Kanerva Ilkka, Urpilainen Jutta, Vapaavuori Jan ja Katainen Jyrki.


Ei -ääniä ko. äänestyksessä antaneet: Henkilö, puolue, äänityyppi ja parametrimääritykset (Pisteitä 0 ja +2 välillä ei ole määritelty) --->

Alatalo Mikko /kesk Ei ! -- +3 ----> C
Anttila Sirkka-Liisa /kesk Ei ! -- +2
Mäkipää Lea /ps Ei wo -- +4 ----> B
Mäntylä Hanna /ps Ei wo -- +4 ----> B
Eerola Juho /ps Ei wo -- +4 ----> B
Mölsä Martti /ps Ei wo -- +4 ----> B
Elomaa Ritva /ps Ei wo -- +6 ----> A
Niikko Mika /ps Ei wo -- +4 ----> B
Niinistö Jussi /ps Ei wo -- +6 ----> A
Oinonen Pentti /ps EI > > 0
Packalén Tom /ps Ei -- +2
Halla-aho Jussi /ps Ei > +3 ----> C
Hakkarainen Teuvo /ps Ei wo -- +6 ----> A
Paloniemi Aila /kesk Ei !
Pekkarinen Mauri /kesk Ei ! -- +2
Hautala Lasse /kesk Ei !
Heikkilä Lauri /ps Ei wo > -- +3 ----> C
Pirttilahti Arto /kesk Ei !
Puumala Tuomo /kesk Ei !
Hirvisaari James /ps Ei wo -- +6 ----> A
Rantakangas Antti /kesk Ei ! >
Hongisto Reijo /ps Ei wo -- +4 ----> B
Rehula Juha /kesk Ei !
Reijonen Eero /kesk Ei !
Immonen Olli /ps Ei wo -- +4 ----> B
Jalonen Ari /ps Ei wo -- +4 ----> B
Rossi Markku /kesk Ei !
Rundgren Simo /kesk Ei ! >
Ruohonen-Lerner Pirkko /ps Ei wo -- +6 ----> A
Joutsenlahti Anssi /ps Ei wo -- +4 ----> B
Saarakkala Vesa-Matti /ps Ei wo -- +4 ----> B
Jurva Johanna /ps Ei -- +2
Juvonen Arja /ps EI > -- +1
Saarikko Annika /kesk Ei !
Jääskeläinen Pietari /ps Ei wo -- +4 ----> B
Kaikkonen Antti /kesk Ei ! -- +3 ----> C
Kalli Timo /kesk Ei !
Kalmari Anne /kesk Ei wo ! -- +3 ----> C
Savola Mikko /kesk Ei !
Sipilä Juha /kesk Ei wo ! ? -- +6 ----> A
Soini Timo /ps Ei wo ? -- +9 ----> A+
Katainen Elsi /kesk Ei !
Soukola Ismo /ps Ei wo -- +4 ----> B
Kerola Inkeri /kesk Ei wo ! -- +3 ----> C
Kettunen Pentti /ps Ei -- +2
Tiilikainen Kimmo /kesk Ei !
Kivelä Kimmo /ps Ei wo -- +4 ----> B
Kiviniemi Mari /kesk Ei !
Kiviranta Esko /kesk Ei !
Tolppanen Maria /ps Ei wo -- +4 ----> B
Torniainen Ari /kesk Ei !
Tossavainen Reijo /ps Ei wo -- +4 ----> B
Korhonen Timo V. /kesk Ei !
Turunen Kaj /ps Ei wo -- +4 ----> B
Koskela Laila /ps Ei wo > -- +3 ----> C
Tuupainen Kauko /ps Ei wo -- +4 ----> B
Tölli Tapani /kesk Ei !
Kääriäinen Seppo /kesk Ei ! -- +3 ----> C
Vehkaperä Mirja /kesk Ei !
Vehviläinen Anu /kesk Ei !
Lehtomäki Paula /kesk Ei ! > > -- 0
Leppä Jari /kesk Ei ! >
Lindström Jari /ps Ei wo -- +4 ----> B
Lintilä Mika /kesk Ei !
Lohela Maria /ps Ei wo -- +4 ----> B
Virtanen Pertti /ps Ei wo > -- +5 ----> A
Lohi Markus /kesk Ei !
Vähämäki Ville /ps Ei wo -- +4 ----> B
Louhelainen Anne /ps Ei wo -- +4 ----> B
Väätäinen Juha /ps Ei wo -- +6 ----> A
Maijala Eeva Maria /kesk Ei !
Yrttiaho Jyrki /vr Ei wo -- +3 ----> C
Mattila Pirkko /ps Ei wo > -- +3 ----> C
Mustajärvi Markus /vr Ei wo -- +3 ----> C.

Yhteenveto pankkiirioligarkian kyseenalaistavuuden korkeimmista asteista: A+ (Yhteispistein +9) --> Soini Timo. A (Yhteispistein +5 tai +6) --> Elomaa Ritva, Niinistö Jussi, Hakkarainen Teuvo, Hirvisaari James, Ruohonen-Lerner Pirkko, Sipilä Juha, Virtanen Pertti ja Väätäinen Juha. B (Yhteispistein +4) --> Mäkipää Lea, Mäntylä Hanna, Eerola Juho, Mölsä Martti, Niikko Mika, Hongisto Reijo, Immonen Olli, Jalonen Ari, Joutsenlahti Anssi, Saarakkala Vesa-Matti, Jääskeläinen Pietari, Soukola Ismo, Kivelä Kimmo, Tolppanen Maria, Kokko Osmo, Tossavainen Reijo, Turunen Kaj, Tuupainen Kauko, Lindström Jari, Lohela Maria, Vähämäki Ville ja Louhelainen Anne. C (Yhteispistein +3) --> Alatalo Mikko, Heikkilä Lauri, Kaikkonen Antti, Kalmari Anne, Kerola Inkeri, Koskela Laila, Kääriäinen Seppo, Yrttiaho Jyrki, Mattila Pirkko ja Mustajärvi Markus.

Esiintynyt kummassakin aikaisemmassa äänestyksessä (ERVV+EVM) kategoriassa A (Potentiaalinen yhteiskunnan hyvä esikuva) ----> Elomaa Ritva, Ruohonen-Lerner Pirkko, Soini Timo ja Väätäinen Juha.

Heistä tässäkin äänestyksessä kategoriassa A esiintynyt ----> Elomaa Ritva, Ruohonen-Lerner Pirkko ja Väätäinen Juha.

Ollut näissä kolmessa äänestyksessä vähintään kahdesti enintään kategoriassa A ----> Elomaa Ritva, Hirvisaari James, Ruohonen-Lerner Pirkko, Soini Timo, Väätäinen Juha Niinistö Jussi, Hakkarainen Teuvo ja Virtanen Pertti.

Tässä kolmannessa äänestyksessä esiintyi edustavimmassa kategoriassa A+ ----> Soini Timo.

Näistä neljästä yhteenvetona vain kolmesti mainitut (Potentiaalinen yhteiskunnan pääesikuva) ----> Elomaa Ritva, Ruohonen-Lerner Pirkko, Soini Timo, Väätäinen Juha.

No comments: