Monday, July 16, 2012

Tavanomaista viileämpää ja yhä epävakaista ajoittain runsassateisena (Kaksi päivitystä!)

Epävakainen sää vallitsi viime viikolla ajoittain ja paikoin runsassateisena, mutta silloin lämpötilat olivat vielä melko lämpimiä ajankohdan tavanomaisissa lukemissa. Tällä alkaneella viikolla Suomea piinaa edelleen laaja matalapaine osakeskuksineen, mutta ilmamassat ovat nyt viilentyneet ajankohdan tavanomaisten lukemien alle ja tämä säätyyppi näyttää jatkuvan koko loppuviikon vain lyhyine poutahetkineen runsaidenkin sateiden kera.

Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Eilen su lounaasta Suomeen tullut uusi matalapaine jättää matalapaineisen painopisteen laajasti Fennoskandiaan ja osaan Länsi-Venäjää viikon loppuun saakka. Siinä tämä laaja matalapaine saa viikon mittaan täydennystä kahdesta osakeskuksesta; keskiviikoksi Britteinsaarille tulee lännestä matalapaine, joka sulautuu Fennoskandian matalapaineeseen to - pe tullen Etelä-Skandinavian kautta Etelä-Suomeen. Toinen osakeskus on syntymässä kaukana Venäjällä olevan hyvin kuuman helteen rajalla Mustanmeren - Kaspianmeren pohjoispuolella ja siitä se liikkuu ti - to hyvin voimakkaaksi rajuuntuvana kohti Kuolanniemimaata ja vaikuttanee siten etenkin Lapin säähän paljon viikon lopussa; kovaa pohjoistuulta, sadetta ja erittäin koleaa... Korkeapainetta ulottuu kiilana ajoittain Azoreilta aluksi Ranskaan ja viikon lopulla mahdollisesti paremminkin Länsi- ja Keski-Eurooppaan. Toisaalta aivan viikon lopussa Islannin suunnasta näyttäisi hyökkäävän varsin voimakas matalapaine Britanniaan ja Fennoskandiaan...

Tuo Pohjois-Euroopan laaja matalapainesysteemi kierrättää siis laajasti Länsi- ja Keski-Eurooppaan, Fennoskandiaan, osaan Länsi-Venäjää ja varsin paljon Itä-Eurooppaankin viileää ja epävakaista ilmamassaa, jossa kuurottaisia ja yhtenäisiäkin sateita saadaan runsaasti (Tosin aivan viikon lopussa Ranska - Saksa - Puola -tasalla poutaantunee ja lämpenee). Se pakottaa kesähelteet edelleen jäämään yhtäältä kauaksi Välimerelle ja sielläkin voi ajoittain olla pohjoisosissa helteettömiä epävakaisia hetkiä. Toisaalta helteet jäävät idässä jopa Uralille ja sen taaksekin, mutta toisaalta se helle on siellä hyvin kuumaa (laajasti yli +30 asteen päivälämpötiloja) ajoittain lähes Jäämeren rannalle saakka. 

Suomea lähimmillään helleilmamassat käväisevät ke - pe vain Puolan ja Valko-Venäjän eteläosissa tuon länsilounaasta tulevan matalapainetäydennyksen edellä. Lisäksi tuo aivan viikonlopun mahdollinen lännestä tuleva uusi voimakas matalapaine pitänee helteet edelleen poissa ainakin Fennoskandiasta ja lähialueiltaan... Ilmamassojen vaihtelevuus kosteasta helteestä viileämpään aiheuttaa edelleen Itä-Euroopasta Venäjälle ajoittain rajujen ukkosten näytelmiä monena päivänä, mutta polaari-ilmamassan ukkosia voi olla monin paikoin koko Euroopassa em. epävakaisilla alueilla (Eilen su Puolassa syntyi sellaisten yhteydessä poikkeuksellisia tornadoja; iltalehden juttu). Päivitys vihreällä torstaina 19.7.2012 klo. 23:50: Suursäätilaan ei ole tullut merkittäviä muutoksia; huomenna perjantaina tosin tuo uusi matalapaine liikkuu lännestä eteläisempää reittiä Baltian yli itään. Viikonvaihteessa lännestä työntyy yhä kapeana kielekkeenä korkeapaine Keski- ja jopa Itä-Eurooppaan saakka, mutta toisaalta samalla voimakas matalapaine siirtynee edelleen Islannin suunnasta Norjanmerelle vaikuttamaan ainakin Britteinsaarten pohjoisosien ja ensi viikon alussa Fennoskandian säähän... Päivitys punaisella sunnuntaina 22.7.2012 klo. 21:30: Suursäätilan kuvioihin ei ole ilmaantunut merkittäviä muutoksia viikon alkuun mennessä. Ensi viikolla aluksi on länsituulisen vaihtelevaa - epävakaista Pohjois-Euroopassa, mutta samalla korkeapaineen myötä Länsi-Euroopasta Itä-Eurooppaan lämpenee voimakkaaksi ja laajaksi helteeksi; Britanniassakin päättyy ainakin muutamaksi päiväksi ennätyssateinen ja hyvin viileä alkukesä. Tästä helteestä saattaisi tulla viikon lopussa maistiainen ainakin Etelä-Suomeen etelästä... Lisää seuraavassa ennusteessa.

Lapissa kasvukausi on jäänyt jo paljon jälkeen tavanomaisesta aikataulusta toukokuusta saakka paljon vallinneiden viileiden säiden takia; niinpä käsivarren Lapissa on edelleen havaittavissa lehtipuiden lievää vajaalehtisyyttä mm. tarkistamalla se kelikameroista. Tämän viikon lopussa Lappiin tulee Kuolanniemimaata lähestyvän em. matalapaineen myötä Jäämereltä taas annos hyvin koleaa ilmaa, joka jumittaa kasvukauden etenemistä siellä jo varsin poikkeuksellisesti (Eilen su tosin Lapissa oli paikoin lähes hellettä).

Sääennuste Etelä-Suomeen: Tänään maanantaina ovat jatkuneet sunnuntain tapaan monin paikoin rankoiksi yltyneet kuurosateet, joita esiintyi jonkin verran myös yöaikaan, mutta erityisesti iltapäivällä - alkuillalla. Pilvisyys on rakoillut auringonpaisteeksi vain hetkittäin ja tuulet ovat kääntyneet matalapaineen keskuksen reitin mukaan puhaltamaan heikosti - kohtalaisesti lähinnä lännen ja pohjoisen väliltä. Yölämpötila oli +12 ja +15 asteen välillä; leudointa etelärannikolla. Päivälämpötila oli +17 ja +20 asteen välillä.

Tiistaina matalapaineen keskus sijoittuu Vienanmeren tienoolle, jolloin heikot - kohtalaiset lännen ja pohjoisen väliset tuulet vallitsevat. Pilvisyys on edelleen vaihtelevan runsasta. Kuurottaisen sateen alue jää vellomaan yölläkin etenkin Pori - Tampere - Saimaa -vyöhykkeelle, mutta iltapäiväksi - alkuillaksi kuurosateita syntyy taas muuallakin ja paikoin rankkoina heikon ukkosen kera. Vähäsateisinta on lounaiskolkassa. Yölämpötila on +11 ja +15 asteen välillä ja päivälämpötila on +17 ja +20 asteen välillä; kuurosateessa ilma viilenee tilapäisesti. Päivitys vihreällä torstaina 19.7.2012 klo. 23:50: Ennuste piti varsin hyvin paikkansa; voimakkain kuuroalue oli iltapäivällä Turusta pääkaupunkiseudulle ulottuvalla linjalla ja toisaalta itäisimpiin osiin jäi muhimaan kuuroja koko päiväksi.

Keskiviikkona matalapaine työntynee hieman uudestaan lännemmäksi Venäjältä Keski-Suomeen; pilvisyys on vaihtelevaa, mutta jää tiistaita vähäisemmäksi ja kuurosateitakaan ei tule enää paljoa; lähinnä iltapäiväkuuroja sisämaassa rankimpien sateiden painottuessa Keski-Suomeen. Lännen ja pohjoisen väliset tuulet vallitsevat edelleen heikkoina - kohtalaisina. Yölämpötila on sisämaan +10 asteen vaiheilta etelärannikon vajaaseen +15 asteeseen. Päivälämpötila on +17 ja +20 asteen välillä; kuuroissa tilapäisesti viileämpää. Päivitys vihreällä torstaina 19.7.2012 klo. 23:50: Ennuste piti kohtalaisesti paikkansa; kuurosateita kehittyi iltapäivällä eniten Varsinais-Suomessa sekä idässä lähellä matalapaineen keskusta, joka alue oli koko päivän kuurotteleva ja iltapäivällä paikoin melko runsaastikin ukkostava etenkin Savon - Pohjois-Karjalan tienoolla; ko. alueella paikoin tulvia ja runsaita sademääriä. Satakunnasta Uudellemaalle ulottui yllättävän poutainen kaistale, jossa päivälämpötila ylitti paikoin +20 asteen.

Torstaina Venäjältä saapuu em. hyvin voimakkaaksi muodostuva matalapaine Kuolanniemimaalle ja samalla se näyttäisi voimistavan edellispäivän matalapaineen osakeskusta Keski-Suomessa ennen kuin se sulautuu tuohon koillisen rajuun matalapaineeseen; tämän myötä kuurottaiset ja ehkä yhtenäisetkin sateet runsastuvat jo yöstä alkaen saapuen pohjoisesta luoteis-pohjoistuulten voimistuessa ajoittain navakoiksi päivän mittaan. Rankimmat kuurosolut ovat taas iltapäivällä. Yölämpötila on +10 ja +15 asteen välillä ja päivälämpötila jäänee vain reiluun +15 asteeseen; sateisimmilla paikoilla mahdollisesti jopa sen alle. Päivitys vihreällä torstaina 19.7.2012 klo. 23:50: Tänään ennusteessa arvioidut sateet olivat tulossa iltapäiväksi runsastuvina rankkoinakin kuuroina Keski-Suomesta, mutta suuntasivatkin tarkasti Saimaalle ja kaakonkulmalle kaakkoon niin, että linjan Tampere - Porvoo lounaispuolella olikin vain pilvipoutaa Turun - Salon tienoon muutamia kuuroja lukuun ottamatta. Ko. pouta-alueella päivälämpötila ylitti taas paikoin +20 asteen ja tuulet olivat yleisesti vähän arvioitua heikompia. Muutoin ennuste piti pääpiirteissään kutinsa.

Perjantaina voimakas matalapaine jäänee pyörimään Kuolanniemimaan - Lapin tienoolle siirtyen myöhemmin Jäämerelle ja samalla Etelä-Suomeen saapuu lännestä tuo toinen Britanniasta Etelä-Skandinavian kautta tuleva matalapainetäydennys; aluksi lännen ja pohjoisen väliset tuulet tyyntyvät, mutta saapuvan matalapaineen vaikutuksesta tuulten suunnanmuutokset ja uudestaan voimistumiset ovat mahdollisia. Pilvisyys on vaihtelevaa ja kuurosaderiskiä paikoin runsaina on taas etenkin iltapäivällä / mahdollisesti uusi matalapaine tuo yhtenäisemmänkin sadealueen länsilounaasta... Yölämpötila on +10 ja +15 asteen välillä ja päivälämpötila +16 ja +20 asteen välillä. Päivitys vihreällä torstaina 19.7.2012 klo. 23:50: Uusien tietojen mukaan tuo länsilounaasta tuleva uusi matalapaine siirtyy itään eteläisempää reittiä Baltian yli, jolloin enimmäkseen heikot - kohtalaiset tuulet käyvät yhä enimmäkseen lännen ja pohjoisen väliltä. Pilvisyys on yöllä ja aamulla vähäistä yölämpötilan ollessa +10 ja +14 asteen välillä; viileintä sisämaassa. Iltapäivällä pilvisyys vaihtelee ja kuurosateita syntyy monin paikoin. Illalla taas poutaantuu. Päivälämpötila on +20 asteen vaiheilla. Päivitys punaisella sunnuntaina 22.7.2012 klo. 21:30: Päivitysennuste piti paikkansa.

La - su skenario on vielä epäselvä, mutta varsin mahdollinen on sellainen, että tuo Etelä-Suomeen tullut uusi matalapaine siirtyy la aikana itään ylläpitäen aluksi kuurosateita pohjoiseen-luoteeseen kääntyvissä tuulissa. Sunnuntaina olisi vuorossa poutahetki heikon korkeapaineen selänteen tulon kera lännestä ennen tuota Islannin suunnasta vyöryvää seuraavaa matalapainetta... Tarkennusta myöhemmin.

Päivitys vihreällä torstaina 19.7.2012 klo. 23:50: Lauantaina matalapaine jää pyörimään laajahkona Fennoskandian ja Länsi-Venäjän ylle sijoittuen keskukseltaan Jäämeren Lapin läheisille alueille; lännen ja pohjoisen väliset tuulet jatkuvat heikkoina - ajoittain kohtalaisina. Pilvisyys on vaihtelevaa (Yöllä ja aamulla vähäistä) ja iltapäivällä voi jälleen syntyä siellä täällä kuurosateita. Yölämpötila on +10 ja +14 asteen välillä; viileintä sisämaassa. Päivälämpötila on +20 asteen vaiheilla. Päivitys punaisella sunnuntaina 22.7.2012 klo. 21:30: Päivitysennuste piti varsin hyvin paikansa; aamulla - alkuillalla heikko kylmä rintama liikkui alueen yli itään, jossa yhteydessä melko hajanaisesti tuli kuurosateita, paikoin tosin rankkoina ja ukkosen kera. Rintaman jälkipuolella päivälämpötila jäi alle +20 asteen.

Sunnuntaina lounaasta pyrkii työntymään pieni korkeapaineen selänne, jolloin länsituulet ovat heikkoja ja pilvisyys vähäistä - olematonta lukuun ottamatta iltapäivän kumpupilvisyyttä ja lievää sadekuuroriskiä. Yölämpötila on +10 ja +14 asteen välillä; viileintä sisämaassa. Päivälämpötila on +19 ja +24 asteen välillä. Päivitys punaisella sunnuntaina 22.7.2012 klo. 21:30: Päivitysennuste on pitänyt tänään varsin hyvin paikkansa; päivälämpötila tosin jäi +20 asteen vaiheille - paikoin vähän allekin ja yölämpötila laski vähäpilvisessä ja heikkotuulisessa säässä sisämaassa alle +10 asteen. Keski-Suomessa on ollut liikkeellä sade- ja ukkoskuuroja n. puolesta päivästä alkaen ja nyt illalla eteläosan sisämaata on ylittämässä kapea ja heikko kuuronauha länsi-lounaistuulten voimistuttua kohtalaisiksi - paikoin navakoiksi.

Ensi viikon alussa tuo Islannin suunnasta Norjanmerelle liikkuva matalapaine alkanee vaikuttamaan voimistuvina länsi-lounaistuulina ja jonkinlaisia rintama- ja / tai kuurosateita on tulossa pohjoispainotteisesti. Ilmamassa pysynee ajankohdalle tavanomaisissa lukemissa... Vielä tarkennusta la - su. Päivitys punaisella sunnuntaina 22.7.2012 klo. 21:30: Tuo Islannin suunnasta Skandinaviaa kohti venyvä hyvin laaja ja voimakas matalapaine tuo maanantaina okluusiorintaman kera kuurottaista sadetta lännestä etenkin alkuiltapäivästä alkaen. Pilvisyys pysyy koko päivän runsaana, länsi-lounaistuulet ovat ajoittain navakoita ja runsaassa pilvisyysessä päivälämpötila jää vain reiluun +15 asteeseen. Yölämpötila on +10 ja +15 asteen välillä

Maanantain jälkeen tuo laaja matalapaine siirtyy heikkenevänä Norjanmeren ja Lapin kautta itään korkeapaineen ollessa ma lähtien Keski- ja Itä-Euroopassa; vaihteleva - epävakainen länsivirtaus jatkuu ja sää lämpenee ma viileyden jälkeen vähän. Myöhemmin pe - su olisi mahdollista korkeapaineen Suomen itäpuolelle sijoittumisen ja Britteinsaarilla kehittyvän uuden matalapaineen lähestymisen ansiosta päästä etelätuulilla mahdollisesti tämän kesän kuumin helleaalto perille ja tilanne olisi myös hyvin ukkosherkkää... Lisää seuraavassa ennusteessa.

Sään vaikutuksista luontoon: Tavanomaista viileämpinä useita päiviä jatkuvat säät alkavat viivästyttämään kasvukauden etenemisen astetta tavanomaiseen aikatauluun nähden vähintään muutamia päiviä viikon loppuun mennessä. Tämän myötä jo viime viikolla kukintansa huippua eläneet tyypilliset heinäkuun kukkijat; maitohorsma (Epilobium angustifolium), mesiangervo (Filipendula ulmaria) ja karhunputki (Angelica sylvestris) pitkittävät kukintahuippuansa, missä tosin erivaiheiset kukintojen osat ja maitohorsmalla pitkät kukkavanat mahdollistavat kukintaa muutoinkin pitkään. Pujon (Artemisia vulgaris) kukinta ei pääse kunnolla alkamaan lukuun ottamatta yksittäisiä lämpimimpiä paikkoja, missä se on jo alkanutkin vähän. Pietaryrtti (Tanacetum vulgare) voimistaa kukintaansa kohti huippua vain hitaasti. Nurmikoilla valkoapiloiden (Trifolium repens) kukinnan sekaan alkaa yleistymään syysmaitiaisen (Leontodon autumnalis) kukinta.

Viljeltyjen lajien joukossa lehmusten (Tilia sp.) kukintahuippu jatkuu tällä viikolla ja jasmikkeiden (Philadelphus sp.) myöhään kukkivat lajikkeet pitkittävät kukintaansa. Kukintahuippuunsa tulevat monet jaloangervot (Astilbe Arendsii -ryhmä). Kukkaloistonsa huippua jatkavat mm. monet liljat (Lilium sp.), ritarinkannukset (Delphinium sp.), valtikkanauhus (Ligularia przewalskii), palavarakkaus (Lychnis chalcedonica), väriminttu (Monarda didyma), kirahvikukka (Cephalaria gigantea), auringontähti (Telekia speciosa), jalokallioinen (Erigeron speciosus) sekä monet köynnösruusut (Rosa sp.). Myös viime viikon sensaatiomainen kasviesittelyni laji (Viikon 28 kasvivalokuva: Opuntia (Opuntia phaeacantha)) jatkaa kukintaansa. Loppukesän väriläiskistä kukkimisen alkamistaan edistävät vähitellen mm. monet tarhapiiskut (Solidago sp.) ja myöhäiset päivänliljalajikkeet (Hemerocallis sp.). Sama koskee sekä luonnosta että puutarhalajikkeina löytyvää rantakukkaa (Lythrum salicaria).

Tuomi (Prunus padus) ja terttuselja (Sambucus racemosa) kypsyttävät marjojaan edelleen, mutta viileiden säiden takia niiden täysi kypsyminen siirtyy selvästi vasta ensi viikon puolelle. Tuomipihlajien (Amelanchier sp.) marjasatoja tämä koskee vielä selvemmin. Täysin puutuneita tämän kesän versoja alkaa olemaan ainakin tuomella ja havupuista männyillä (Pinus sp.) ja kuusilla (Picea sp.) paikoin lämpimimmillä alueilla. Toisaalta ns. pioneeripuulajit (koivut, lepät, pajut ja haapa) jatkavat pääversojensa kasvattamista edelleen runsaasti, jota edesauttaa myös runsassateisuus huuhtomalla ravinteita käyttöön; näillä lajeilla on saavuttunut vaihe, jossa nuorten puiden - taimien latvaversojen kasvu on jo tuottanut jättikokoisia kasvulehtiä tyypillisesti. Raidalla (Salix caprea) pahenee ruostesienivaiva ja se on vähitellen alkamassa koivuillakin (Betula sp.) näissä kosteissa oloissa. 

Peltoviljelyä on jo alkanut paikoin haittaamaan runsassateisuus ja tällä viikolla haitta pahenee ja yleistyy jonkin verran; kellastumista, kasvuhäiriöitä, homeita ja lakoontumista. Rypsi- / rapsipeltojen kukintahuippu jäi suureksi osaksi viime viikolle, mutta myöhäisimmillä paikoilla kukintahuippu on nyt käsillä. Muut viljat jatkavat tähkävaiheista (kauralla röyhy) kukintaa ja ruis jatkaa vain vaivalloista tuleentumistaan kypsäksi sateisissa ja viileissä oloissa.

Taajamatulvia on ollut jo viime viikolla paikoin näyttävästi, kuten eilen sunnuntaina Espoossa (Iltasanomien juttu). Tällä viikolla riskiä samankaltaiselle voi edelleen olla paikoin. Etelä-Suomen jokien virtaamatkin ovat hieman nousussa, mutta tulvavaaralta ilmeisesti vältytään niissä. Maaperä on kastunut kuitenkin ajankohtaan nähden hyvin märäksi monin paikoin ja se tilanne pysyy yhä sellaisena ja yleistyykin, joka ilmenee mm. näin: Nurmikot jatkavat rehevää ja voimakkaan vihreää kasvuaan, mutta paikoin liikamärillä kohdilla voi ilmetä lievää kellastumista. Sammalet voivat sateiden ansiosta ajankohtaan nähden hyvin. Kallioilla kaikenlaiset kasvustot ovat tavanomaista rehevämpiä ja vihreämpiä. Päivitys vihreällä torstaina 19.7.2012 klo. 23:50: Taajamatulvat ja hyvin märät maat ovat jääneet vain itäisimpien osien kiusaksi, koska lännempänä on ollut ti - to osittain koko ajan poutaisiakin alueita, joilla maaperän märkyys on kuivunut selvästi. Jatkossa kuurosateet ovat idässäkin aikaisempaa vähäisempiä, mutta niitä esiintyy vielä pe ja la monin paikoin.

Vesistöissä pintavesien lämpötilat ovat jääneet runsaspilvisessä säässä tavanomaisten arvojen alle ja tällä viikolla myös viileät säät pitävät uimavedet varsin hyisinä ajankohtaan nähden; sekä järvissä että Suomenlahden sisälahdissa lämpötilat ovat pääasiassa +17 ja +20 asteen välissä koko viikon. Suomenlahden ulapalla voi olla ajoittain tätä viileämpiä vesiä +15 asteen vaiheilla.

No comments: