Friday, May 10, 2013

Termisen kesän alun erikoisuudet toukokuussa 2013 ja lämpötilaseuranta; kesä alkamassa viikolta 19 lähtien (Päivitetty loppuun)

Tällä viikolla 19 Etelä-Suomi on saanut maistaa ensimmäisen annoksen kesäistä ilmamassaa tänä vuonna. Lämmin jakso alkoi tiistaina huipentuen keskiviikkona ja torstaina, mutta on jatkumassa kesäisen lämpimänä myös tämän viikon loppuun saakka. Alustavasti arvioituna kesälämpö jatkuu ensi viikolle saakka ja itse asiassa silloin keskiviikon jälkeen kaakosta saattaa tulla ajankohtaan nähden hyvin ankaraa hellettä ehkäpä useammaksikin päiväksi...

Koska yötkin ovat olleet hyvin lämpimiä ti-ke yöstä alkaen ja jatkuvat leutoina jatkossakin ehkä sisämaassa paikoin la-su yötä lukuun ottamatta, niin tämä mahdollistaa termisen kesän alkamisen huomattavasti etuajassa. Termisen kesän määrittämiseen tarvittava sarja (10 kpl) yli +10 asteen vuorokausikeskilämpötiloja toteutuu siis näillä näkymin aivan helposti, kun siis viime tiistaista 7.5.2013 tietyllä alueella Etelä-Suomessa sen määritelmärajan yli on jo päästy pysyvästi ensi viikon huippulämpö mukaan laskettuna.

Kuitenkin tässä ilmenee kahdenlaista erikoisuutta tällä kertaa, joka tekee termisen kesän tulemisesta määritelmällisesti mielenkiintoisen tänä vuonna. Ensinnäkin tuosta viime tiistaista saakka kesän alkaminen tapahtui maisemien oltua vielä hyvin epäkesäisen näköisiä, koska mm. koivut (Betula sp.) puhkesivat hiirenkorvalle, vasta ko. lämpöaallon myötä ke - to aikana. Näin ollen voidaanko puhua kesästä vielä lehdettömän maiseman tilasta saakka laskien?... Toisekseen tämä kesälämpö ei olekaan kattanut aivan koko Etelä-Suomea (Laajassa katsannossa) tällä viikolla, vaan lämmön kontrastia on ollut paljon koleampaan itä-koillisosaan. Kolmantena erikoisuutena voidaan pitää termisen kesän etuaikaisuutta.

Kesän alkaminen kesättömän näköisen maiseman keskellä voi tuntua tosiaan oudolta, mutta tämä poikkeus on nyt tosiasia termisen määritelmän mukaan kesälämmön jatkuessa suoraan ensimmäisestä maistiaisesta lopullisen määritelmän toteutumisena. Lisäksi vuodenajallisesti on erittäin erikoista sekin, kun huhtikuun alkupuolelle saakka jatkunut hyvin kylmä talvinen sää viivästytti termisen kevään alkamista ja osaltaan siksi se onkin jäämässä nyt jopa alle kuukauden mittaiseksi tietyllä alueella!

Kevään loppupää huomioiden normaalistihan ensimmäiset kesälämmöt eivät vielä ehdi aloittaa termistä kesää, vaan sattuvat aluksi ns. tipotellen ennen lopullista kesälämpöä. Samalla siinä kevään vielä jatkuessa maisematkin ehtivät vihertymään enemmän kesäisemmän näköisiksi ennen varsinaisesti termisen kesän määritelmän toteutumista toukokuun lopulla.

Voitaisiinko siis kesääkin määrittää alkavaksi paremmin tämä visuaalinen aspekti huomioiden esim. ottamalla tarkasteluun kasvillisuuden kasvutilanteiden kehitysastetta, kuten olen pohtinut myös termisen kasvukauden alkamisen määrittämisessä? >> Kasvukauden alkamisen määrittämisestä keväällä 2013: Kasvukauden varsinainen alku ja sille esiasteiden hahmottelemista.

Tähän olisi olemassa oivallinen indikaattorikasvi, joka on yleinen lähes koko Suomessa eli kyseessä on tuomi (Prunus padus), jonka kukinnan alkamisesta voitaisiin ottaa lisämääritelmä kesän alun termisen määritelmän tueksi. Normaalistihan tuomi aloittaa kukintansa juuri niillä main, kun terminen kesäkin on normaalisti alkamassa eli Etelä-Suomessa toukokuun toiseksi viimeisellä tai viimeisellä viikolla.

Tämän kertainen termisen kesän erikoinen alkaminen suoraan ensimmäisestä kesäisestä lämpöaallosta ilman maisemien kesäilmeeseen mukaan ehtimistä on juuri se paikka, missä tuomen kukinta lisämäärittäisi kesän alkamisen kunnolla myös maisemien kesäilmeen katsannossa; tuomen kukinnan aikanahan pääosa Suomen luonnonvaraisista puista ja pensaista on jo yli puolilehdessä / lähes täysilehdessä, joka on riittävä kesän merkki visuaalisesti.

Tuomen kukintahan vaihtelee ajallisesti myös lämpösumman kertymisen mukaan vuosittain, joten siinä olisi toisaalta myös joka kertaista vaihtelua tällaiseen lisämäärittämiseen. Tänä vuonna tuo ensi viikon helle mahdollistanee tuomen kukinnan alkamisen jo sen viikon lopussa eli tämänlaisen lisämääritelmänkin mukaan kesän alku tulisi olemaan nyt siltikin etuajassa...

Tuo toinen tämän kertaisen termisen kesän alkamista koskeva erikoisuus on siis ollut tuo kesälämmön alueellinen suppeus ja jyrkkärajaisuus Etelä-Suomen alueella. Tätä tarkastelua varten olen ottanut alle päivälämpötilojen (Maksimilämpötilat) seurantaan viime keskiviikosta eli toissapäivästä alkaen talvien pakkas- ja kesien helleseurannoistani tutut Etelä- ja osin Keski-Suomen eteläosien paikkakunnat. Lähteenä Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivujen lämpötilakuvaajat.

Minulla ei ole ollut nyt käytössäni (eikä ole ollut jaksamista - ehtimistä laskea tarkkaan jokaiselta paikalta em. kuvaajien perusteella) kaikkia lämpötilatietoja vuorokausikeskilämpötilojen määrittämistä varten. Päivälämpötilat ovat silti tässä siitä hyviä indikaattoreita tuota +10 asteen vuorokausikeskilämpötilan rajaakin koskien, koska yli +15 asteen maksimilämpötiloista voidaan jo varsin hyvin arvella ko. termisen kesän alkamisen raja-arvon olevan jo ylitetty; Etelä-Suomessahan tähän aikaan lämpötilan vuorokausivaihtelu on tyypillisesti noin 10 asteen luokkaa, mutta tällä viikolla se on ollut jopa vähän sitä pienempikin kosteissa ja melko rusaspilvisissäkin säissä.

Alla on siis ko. seurantalista ja jatkan sen päivittämistä tämän viikon sunnuntaihin saakka. Se on myös esimakua ensi viikon helleseurannasta, joka tulee olemaan siis tämän vuoden ensimmäinen osa Kesän 2013 kuumin päivä -seurantaani. 

Jätän kunkin alla olevan päivän suursäätilalliset selitykset seuraavaan sääraporttiini, joten kuvailen seuraavaksi vain termisen kesän alkamisen kannalta ko. tarkastelualueen tilannetta ja lämpimimmän kolkan sijoittumista päivittäin pienien selityksien kera >>

Tähän mennessä kertyneistä ke - pe päivistä nähdään, kuinka Mikkeli, Jyväskylä, Savonlinna, Joensuu ja Ilomantsi maakuntineen ovat jääneet paitsi keskeytymättömästä kesälämmöstä, koska torstaina vallitsi kolea päivä lämmintä ilmaa rajanneen sadealueen alla ko. alueilla. Joensuu ja Ilomantsi olivat tänään pe jopa entistäkin koleampia Pohjois-Venäjältä virranneen ilman takia. Lisäksi vielä kylmien merialueiden lämpöä vähentävä vaikutus on näkynyt kaikkein merellisimmillä paikoilla, joista tuo Kotka Rankki on esimerkki. Nämä alueet ovat siis vielä selvästi paitsiossa termisen kesän alkamisesta. Lähipäivinä näillä alueilla on kuitenkin lämpenemässä...

Lämpimintä on ollut puolestaan Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakuntien paikoilla; pikanteimmin torstaina, kun Baltiaan ulottunut helleilmamassa antoi täpärästi voimakasta lämpöä tännekin, jolloin Porvoossa mitattiin jopa +23 astetta; Ilta Sanomien juttu. Tämä kapea eteläisimmän Suomen vyöhyke on siis varmimmin termisen kesän aluetta jo nyt ja tällä alueella maisemien vihertyminen onkin pisimmällä. Päivitän lisää tietoja tämän jatkoksi lauantain ja sunnuntain lämpötilojen osalta...

Päivitys sunnuntaina 12.5.2013 klo. 00:45: Lauantain maksimilämpötilat on nyt päivitetty; niiden mukaan lämpimin alue keskittyi nyt aikaisempaa vähän idemmäksi ja pohjoisemmaksi; lämpökeskus oli Itä-Uudeltamaalta Päijät- ja Kanta-Hämeeseen. Lahden seudulla +20 astetta ylitettiin merkittävimmin. Sen sijaan itäisimpien osien (Savonlinna, Joensuu, Ilomantsi) koleus antoi vain vähän periksi. Kesälämpö tosin valtasi lännempänä niinkin pohjoista kuin Jyväskylän seutua. Meren äärellä oli edelleen koleaa, kuten Kotka Rankissa.

Päivitys maanantaina 13.5.2013 klo. 00:30: Sunnuntain maksimilämpötilat on nyt päivitetty ja niistä havaitaan mm. se, että ko. päivänä +20 astetta jäi saavuttamatta, mikä johtui etenkin runsaasta pilvisyydestä. Silti laajoilla alueilla oli yhä tavanomaista lämpimämpää ja nyt viimein myös itäisimmissä osissa päästiin melko leppeisiin lukemiin. Aivan meren äärellä olikin nyt koleinta. Lisäksi yöllä sisämaassa minimilämpötilat laskivat paikoin vajaaseen +5 asteeseen poikkeuksena aikaisemmista leudoista öistä. 

Tämä seuranta päättyy tähän, mutta ensi viikon (Alkanut viikko 20) sääennusteissa edelleen loppuviikoksi näkyvä helleaalto antaa aiheen helleseurannalle alkaen joko torstaina tai perjantaina. Alkaneen viikon alussakin on varsin kesäistä jo koko tarkastelualuetta ajatellen, joten termisen kesän pariin päästään yhä laajemmin.

Keskiviikon 8.5.2013 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +17 astetta, Turku +20 astetta, Salo +21 astetta, Pori +20 astetta, Hämeenlinna +19 astetta, Tampere +19 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +18 astetta, Vantaa +20 astetta, Hyvinkää +20 astetta, Lahti +20 astetta, Kouvola +18 astetta, Porvoo +19 astetta, Lappeenranta; Lepola +17 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +17 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +15 astetta, Mikkeli +17 astetta, Jyväskylä +17 astetta, Savonlinna +16 astetta, Joensuu +14 astetta ja Ilomantsi +14 astetta.

Torstain 9.5.2013 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +15 astetta, Turku +17 astetta, Salo +19 astetta, Pori +20 astetta, Hämeenlinna +16 astetta, Tampere +17 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +20 astetta, Vantaa +22 astetta, Hyvinkää +20 astetta, Lahti +20 astetta, Kouvola +20 astetta, Porvoo +23 astetta, Lappeenranta; Lepola +19 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +18 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +16 astetta, Mikkeli +11 astetta, Jyväskylä +11 astetta, Savonlinna +13 astetta, Joensuu +14 astetta ja Ilomantsi +13 astetta.

Perjantain 10.5.2013 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +17 astetta, Turku +16 astetta, Salo +19 astetta, Pori +15 astetta, Hämeenlinna +19 astetta, Tampere +17 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +15 astetta, Vantaa +18 astetta, Hyvinkää +19 astetta, Lahti +20 astetta, Kouvola +18 astetta, Porvoo +18 astetta, Lappeenranta; Lepola +17 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +17 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +11 astetta, Mikkeli +16 astetta, Jyväskylä +16 astetta, Savonlinna +11 astetta, Joensuu +9 astetta ja Ilomantsi +7 astetta.

Lauantain 11.5.2013 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +15 astetta, Turku +17 astetta, Salo +18 astetta, Pori +16 astetta, Hämeenlinna +20 astetta, Tampere +19 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +15 astetta, Vantaa +21 astetta, Hyvinkää +20 astetta, Lahti +22 astetta, Kouvola +20 astetta, Porvoo +19 astetta, Lappeenranta; Lepola +18 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +18 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +10 astetta, Mikkeli +17 astetta, Jyväskylä +20 astetta, Savonlinna +13 astetta, Joensuu +12 astetta ja Ilomantsi +14 astetta.

Sunnuntain 12.5.2013 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +14 astetta, Turku +16 astetta, Salo +17 astetta, Pori +17 astetta, Hämeenlinna +16 astetta, Tampere +16 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +15 astetta, Vantaa +17 astetta, Hyvinkää +17 astetta, Lahti +18 astetta, Kouvola +18 astetta, Porvoo +17 astetta, Lappeenranta; Lepola +18 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +19 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +12 astetta, Mikkeli +17 astetta, Jyväskylä +17 astetta, Savonlinna +17 astetta, Joensuu +16 astetta ja Ilomantsi +15 astetta.

No comments: