Sunday, November 24, 2013

John F. Kennedyn salamurhan 50-vuotismerkkipäivä - JFK:n rooli rahatalouseliitin ja imperialismin vastaisena renessanssi- ja patrioottihumanistina

Tällä viikolla oli maailmanhistorian kuuluisimpiin ja merkittävimpiin kuuluneen salamurhan 50-vuotismerkkipäivä; John F. Kennedy siis palasi otsikoihin perjantaina 22.11.2013, kun sinä päivänä tasan 50 vuotta sitten hänet ammuttiin Dallasissa Yhdysvalloissa. Kyseiseen murhaan lavastettiin harhauttavaksi syntipukiksi Lee Harvey Oswald. 

Kennedyn murhassa oli sen sijaan kyse usean henkilön orkestroimasta poliittisesta operaatiosta ja strateginen koneisto sen takana oli silloinen länsieliitti rahataloustotalitarisminsa ja imperialisminsa vaalimisagendoineen Lontoosta ja Wall Streetiltä käsin. Tämä sama koneisto toteutti myös muiden JFK:n kaltaisten 60-luvun vaikuttajien murhat, kuten Kennedyn veljen Robert F. Kennedyn ja Martin Luther Kingin.

John F. Kennedyllä oli kuitenkin laaja kansainvälinen verkosto auttamassa tavoitteitaan jo ennen presidenttiyttäänkin. Näitä olivat mm. Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser, Intian pääministeri Jawaharlal Nehru, italialainen industrialisti Enrico Mattei jne. Lisäksi JFK järjesti heti presidenttikautensa alkajaisiksi ensimmäistä kertaa historiassa jokaiseen silloiseen Afrikan maahan USA:n suurlähettilään valvomaan sitä, että edistyksellinen nationalismi olisi saatu juurtumaan myös sinne ja Brittiläisen imperiumin kolonialismi olisi saatu poistettua sen tieltä kokonaan ja lopullisesti. Talouspolitiikkansa olikin keskeisesti reaalitalouden kehittämistä osana kulttuurillista edistyksellisyyttä ja siinä hänen yksi tavoitteensa oli myös poistaa rahanluontioikeus yksityiseltä Federal Reserve -laitokselta USA:n kansalliseen huomaan (Lisäys maanantaina 25.11.2013 klo. 11:55: Tämä viimeinen väite on tosin kiistanalainen, minkä paljastaa tämä wikipedia-artikkeli: Executive Order 11110 - JFK ei olisi sen mukaan kyseenalaistanut Fedin valtaa, mutta havaitsemastani näkökulmasta vaikuttaa siltä, että JFK:n tarkoitus oli auttaa teollisuutta kaikissa käänteissä ja ottaa "salakavalasti" myös Fed mukaan siihen projektiin tämän Executive Order 11110:n avullakin, koska teollisuuden tarvitsema hopeapolitiikka vaati päivittämistä JFK:n hallinnon alla joka tapauksessa >> "I again urge a revision in our silver policy to reflect the status of silver as a metal for which there is an expanding industrial demand. Except for its use in coins, silver serves no useful monetary function.").

---- Lisää tuota aihetta koskevaa päivitystä maanantaina 25.11.2013 klo. 12:15: JFK ilmeisesti ei ollut valmis siirtymään suoraa päätä rahatalouden uudistamiseen, vaan aloitti uudistuspolitiikkansa reaalitalouden asettamisesta keskiöön ja taivutti vain vähitellen hienovaraisen ovelasti rahataloutta sen periaatteen mukaan...

Reaalitalouden asettaminen keskiöön puolestaan on hyvin keskeinen pankkiiri-oligarkki -intressien vastainen periaate hyvinvointivaltion kehittämisenä. Tämänhän näemme tänään hyvin selkeästi, missä reaalitalous on heitetty sivuosaan rahatalouden ollessa kaikkien aikojen keskeisimmin keskellä keskiötä. ----

John F. Kennedy oli täten tämän oligarkki-pankkiirikartellin vastainen voima erittäin järjestelmällisesti sekä sisä- että ulkopolitiikassa ja USA:n historiassa siksi hyvin selkeästi samaa luovan edistyksen laatua Alexander Hamiltonin, Abraham Lincolnin ja Franklin D. Rooseveltin tapaisten patrioottihumanistien kanssa. 


JFK tuli tunnetuksi myös sosiaalisten oikeuksien puolustajana ja siten mm. rasismin poiskitkeminen oli hänelle Yhdysvalloissa keskeinen poliittinen ohjelma, joka kuuluu myös periamerikkalaiseen imperialismin vastaisuuteen.

Niinpä vastaväitteet JFK:sta muka esim. heikkona presidenttinä ovat olleet lähinnä häntä mustamaalaavien piirien tarkoituksellista valetta.

Hän oli "heikon" sijaan suvereeni esimerkki tulevaisuuden johtajasta ja visionääristä, jonka aika tulee vielä joskus Yhdysvalloissakin. Se vaatinee kuitenkin laaja-alaista ja perinpohjaista neovalveutumista kollektiivisesti tästä eteen päin. Sitä varten on mm. viisastuttava n. 50 vuotta takaisin JFK:n menneisyyteen ja lähdettävä kehittymään yhteisönä uudestaan sen menneisyyden tulevaisuudesta. Tämä on länsimaiden tärkeimpiä missioita ymmärtää tulevaisuutta käytännön projekteja varten!

JFK:n aikana ja hänen hallintonsa osoittamana länsikulttuuri oli nimittäin monessa mielessä edistyksellisempi ja humaanimpi kuin nyt huolimatta siitä, että meillä on nykyään teknologisia vimpaimia ja teknistä osaamista enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Teknologiakin saa täyden voimansa kukoistaa vasta sitten, kun oligarkkinen periaate on kitketty pois ja kulttuuria voitelee kasvuun anti-imperiaalinen edistyksen ilmapiiri. 

Tulevaisuuden anti-imperiaalinen edistyksen ilmapiiri tarkoittaa oligarkkivapaan ihmisyyden ja hyvinvointivaltion kukoistusta. Sen siemen eräällä tavalla on kylvetty vuonna 1776 Yhdysvaltain perustamisen yhteyteen ja se on periaatteelliselta alkuperältään Euroopan renessanssista ja osin valistuksen ajasta >> Eurooppalaisen uuden ajan mukana nousseen kartesiolaisen paradigman ajatushistoriallisesta vaiheesta, missä subjekti yksilöllistyi ja maailma kohteena objektivoitui luoden näin mahdollisuuden ensimmäistä kertaa historiassa tekniikan, teollisen hyvinvoinnin, luonnontieteiden ja demokratian yleiselle kehitykselle kansallis- ja hyvinvointivaltioperiaatteiden ajatusrakenteina käytäntöön. 

Se käytäntö on nimenomaan antioligarkkista ja anti-imperiaalista!

Yhdysvaltain perustamisessa koettiin, että paras kasvatuspaikka sille siemenelle olisi juuri "uusi maailma", koska Euroopassa eurooppalainen uusi aika kartesiolaisen paradigmansa kehityksessä ei luovimpien ihmisten mielissä tarjonnut silloin riittävän hyvää ja riittävän nopeasti paranevaa sijaa monarkkisessa ja korruptoituneessa "vanhan maailman" rappiossa >> Yhdysvaltain perustajaisät olivat näitä luovimpia mieliä. 

JFK oli sisäistänyt jo kauan ennen presidentin uraansa tämän kytkeytyen Hamilton - Lincoln - Roosevelt -jatkumoon toteuttamaan kansainvälisten yhteyksiensä avulla oligarkian poislakaisun ensimmäisiä tavoitteita Afrikkaa ja Aasiaa myöten jo 1950 -luvullakin. 

Meidän nykyihmisten tehtävä on vaalia tuota siementä kasvamaan uudestaan, mutta puitteet sille ovat tulleet koko ajan enemmän täyteen haittaavaa rikkaruohoa taloususkonnollisena rahana ja juurikin Yhdysvaltain tuhoutumisena sisältä päin. 

Kyse on myös globaalista katastrofista >> Suorastaan koko nykyinen länsimainen pankki-pörssisysteemi on kuin mutatoitunut superrikkaruoho suoraan keskiajan pimeimpien ja lukittuneimpien mielten mustista kammioista ihanteenaan valta, ahneus ja tyrannia sekä hegemonianaan individuaalin sokeuden jatkopahuudellistama taloususkonto. 

Tilanne vaikuttaa mahdottomalta, mutta John F. Kennedy on meille edelleen tärkeimpiä esikuvia osoittaa mahdollisuudet avoimiksi neorenessanssin suuntaan!... Siksi JFK on aina ajankohtainen!

JFK ja Franklin D. Rooseveltkin ovat jo olleet tätä ajankohtaisuutta korostamassa näissä kirjoituksissani >> John F. Kennedyn salaliittojen, imperialismin ja totalitarismin vastainen puhe ja LaRouche -liikkeen keskeisesti ihannoimia poliitikkoja NWO -agendaa vastaan: Franklin D. Roosevelt.

Laitan seuraavaksi aihetta koskevaa tausta-aineistoa ja muuta sisältöä >>

Ensin osoitan hyvin tyypillisen kuvan valtamedian asennoitumisesta: JFK:n persoonasta ja sisällöstä osataan siinä tuoda lähinnä vain viihteellisiä ja hyvin suppean toteavia irtotietoja. Länsirappion kuvaan sellaisessa kuuluu, että kaikkien aikojen tärkeimpiin kuuluvan murhan kertomisessa ei kyetä tekemään oikeastaan minkäänlaista oikeaa tutkivaa journalismia eikä varsinkaan kyseenalaisteta mitään virallisesta murhatarinasta. Kas näin: 50 vuotta John F. Kennedyn kuolemasta Kyltymätön naistenmies ja Dallasin laukauksista 50 vuotta - JFK:n näyttävä ura katkesi kesken kaiken.

Sitä vastoin esim. juuri LaRouche-liikkeen aineisto JFK:n murhasta on useita paradigmahyppyjä parempi sisällöltään, useita ajatuskerroksia syvempi upouudelta historiatutkimukseltaan ja siksi tiedolliselta vakuuttavuudeltaan kumoaa minkä tahansa em. kaltaisen valtavirtamediajutun >>

LaRouche PAC:n 50 Years After JFK -sivusto, josta alla linkkipoimintoja:

A Profile In Courage, Congressman Neil Gallagher >> "Neil Gallagher is the only man alive who not only was a close personal friend of John F. Kennedy, but fought the apparatus associated with the assassinations of JFK, RFK, and MLK, as a member of Congress. Miraculously, he was able to continue fighting, unlike others who joined him in the struggle. Even more miraculous, he is still alive today to tell of it. Here, at 92 years old, former Congressman Neil Gallagher presents to you his story.".

Jeff Steinberg on the JFK Assassination >> "An interview with EIR's Jeff Steinberg, on the history of the JFK assassination, the role of the Permindex front group, Col. "Mr.X" Prouty, and the British Empire led series of assassinations and cover-ups that followed.".

Interview with "Mr.X" Col. Prouty >> "We present here an interview conducted in 1992, between EIR's Jeff Steinberg, and Col. Fletcher Prouty (Ret.), covering a wide area of Col. Prouty's expertise, from covert CIA operations around the globe, and the coverup of the assassination of President John F. Kennedy.".

JFK vs. Empire, Interview with Anton Chaitkin >> "Michael Kirsch interviews EIR History Editor Anton Chaitkin, where they discuss Mr. Chaitkin's latest article, John F. Kennedy vs. the Empire.".

JFK Speeches Toward a Nation Wide TVA >> "To better understand the significance of NAWAPA 1964, LaRouchePAC presents to you the memory of JFK, by means of six speeches on the subject of national resources. In this period of national amnesia, and on the eve of general war to which our nation is being dragged by this same amnesia, remember our last expression of national pride, John F. Kennedy; remember through these films a legacy which is your own, even if you are unaware of that fact.".

LaRouche-liikkeen muusta aineistosta voidaan ottaa vertailuun JFK:n hallinnon kanssa mm. juuri nykyisen Barack Obaman hallinnon katastrofaalinen epäonnistuminen ja pahuus. Sitä varten ei tarvita kuin vain esim. nämä Yhdysvaltain ja Euroopan viime vuosien taloustilanteiden grafiikat, jotka kertovat karua kieltään vuodesta 2008 alkaneesta reaalitalouden ja hyvinvointivaltion romahduksesta koko transatlanttisessa piirissä >> November 15, 2013 Webcast · GRAPHICS

Tilanne onkin ollut viimeisen 10 vuoden aikana hyvin selvä!: Yhdysvalloissa George W. Bushin kaksi hallintoa loivat vuosina 2001 - 2008 kaikkien aikojen rahatalousvararikon Lontoon Cityn, Wall Streetin ja isoimpien investointipankkien talutusnuorassa ja Barack Obaman kaksi hallintoa ovat olleet sen edesauttamana luomassa QE-politiikallaan reaalitalouden ja hyvinvointivaltioperiaatteiden päänmenoksi neofeodaalistavaa megarappiota! 

Täysin päinvastaisin talousperiaattein siis kuin mikä oli JFK:n hallinnon tarkoitus! Siksi myös täysin länsieliitin neofeodaalisia imperiaali-intressejä varten!

Lisäksi tänä viikonloppuna Dallasissa oli JFK:n muistotilaisuuden yhteyteen luotu sananvapauskielto koko kaupunkiin, jossa oli ilmeisesti tarkoitus torjua kaikki valtamediapropagandaa eli ko. länsieliitti-intressejä kyseenalaistava toiminta liittyen mm. juuri JFK:n murhatarinan (Oswaldin muka tekemä) osoittamiseksi valheeksi. 

Infowarsin Alex Jones harppasi siksi ko. paikalle ja joutui väkineen ja kanssamielenosoittajineen kohtaamaan nykyistä nousevaa USA:n poliisivaltiotyranniaa uhmattuaan ko. sananvapauskieltoa. Tässä siitä koostelinkki: Violent Suppression in Dallas: JFK 50th Anniversary Compilation - November 23rd, 2013.

Tässä vielä parisen muuta JFK-aiheeseen kantaa ottavaa linkkiä:

I still getting emotional about the JFK assassination 50 years later | Jesse Ventura

John F. Kennedyn murha: yksittäisen hullun rikos vai valtiollinen rikos demokratiaa vastaan?

Bill Hicks on the JFK Assassination.

Lopuksi on tähdennettävä sitä, kuinka meidän länsimaalaisten on siis kyettävä yhä voimakkaampaan kollektiiviseen valveutumiseen tunnistaaksemme tarkkaan länsieliitin promotoimat oligarkkiset ja imperiaaliset seikat kaikessa politiikassa, jotta voimme jättää ne tiukasti pois edistyksellisten ja humaanien arvojen tieltä neorenessanssillisia poliittisia ohjelmia luodaksemme. 

Tätä seikkaa saa edelleentähdentää yllättäen julkisuuden henkilöistä Matt Damon, jonka äskettäinen Howard Zinniä lainaava puhe kertoo esimerkillisestä valveutumisesta! >> You Think You Know Someone, and Then He Gets on a Stage and Blows Your Mind.

2 comments:

Orvokki said...

http://www.youtube.com/watch?v=wtpLg40BGjY

Käänsin hänen puheen salaseuroista suomen kieliseksi

Mika said...

Hienoa Orvokki! Kiitokset hyvästä teosta. :)