Saturday, April 12, 2014

Sääennustetta viikon 15 lopulle ja viikolle 16: Aluksi leutoa ja epävakaista, Pääsiäisviikonloppuna erittäin kesäisen lämpöaallon alkaminen (Päivitys; lämpö jäämässä lyhyeksi)

Aiottua myöhempi sääennuste tulee tässä viimein, vaikka viime maanantaina oli tarkoitus jo tarkastella sääasioita. Tällä viikolla Etelä-Suomessa maanantaina oli sateista ja ti - ke ajalle oli aikaisemmassa ennusteessani näkyvissä sateita ja mahdollisesti takatalven tuntua. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut, kun pohjoisesta työntynyt korkeapaine piti sateet kauempana etelässä - Sää pysyi vaihtelevapilvisenä; ti - ke oli kuitenkin melko koleaa etenkin itäosissa ja samalla itä-koillistuuli voimistui ajoittain navakka - kovapuuskaiseksi. Yölämpötilat olivat etenkin sisämaassa vähän pakkasella, mutta päivälämpötilat nousivat itäosia lukuun ottamatta monin paikoin reiluun +5 asteeseen. To tuulet heikkenivät ja aurinkoisen selkeä sää valtasi yhä enemmän alaa. Päivälämpötilat kohosivat hieman. 

Sen sijaan eilen perjantaina lännestä tuli pitkulainen lounais-koillissuuntainen vesisadealue, joka kasteli tarkastelualuetta etenkin iltapuolella. Samalla lounaistuuli oli ajoittain voimakasta ja lämpötilat vaihtelivat vähän +5 asteen molemmin puolin; leudointa iltapäivän vähäsateisimmilla paikoilla. Tänään lauantaina tuo em. sadealue väistyi yön aikana itäkaakkoon, mutta sen jälkeen jäi tiheä sumupilvikansi heikenneissä länsituulissa; sumupilvet hälvenivät vaihtelevaksi pilvisyydeksi lähinnä vain sisämaassa iltapäivällä. Yötä vietettiin koko alueella muutamassa plusasteessa ja sisämaassa päivälämpötila nousi paikoin reiluun +10 asteeseen ja jääden etelärannikon sumupilvialueella +5 asteen vaiheille. Nyt illalla lännestä on saapumassa uusi vesisadealue Norjan länsireunalla olevan melko voimakkaan matalapaineen syöttämänä.
 
Tuo sadealue siirtyy huomisen sunnuntain aikana tarkastelualueen yli itään ja iltapäivällä alkaa jo poutaantumaan lännestä alkaen, mutta pilvipeite rakoilee vain vähän. Lounais-etelätuulet vallitsevat voimakkaina ja lämpötilat ovat yöllä +2 ja +5 asteen välillä sekä iltapäivän sateisen alueen +5 asteen vaiheilta poutaantuneen länsiosan n. +10 asteeseen.

Maanantaina tuo em. matalapaine saapuu heikkenevänä Suomen päälle eli tuulet heikkenevät ja muuttuvat suunnaltaan vaihteleviksi, mutta sää jatkuu epävakaisena; runsaan vaihtelevassa pilvisyydessä saadaan etenkin iltapäivällä sadekuuroja. Yölämpötila pysyy vähän plussalla ja päivälämpötila nousee poutaisimmilla paikoilla n. +10 asteeseen.

Tiistaina matalapaine siirtyy Suomen itäpuolelle etelä-pohjoissuunnassa pitkulaiseksi venyneenä itäpuolellaan hyvin lämmintä ilmaa; heikot tuulet korvautuvat puuskaisen voimakkaalla pohjois-koillistuulella ja vaihteleva pilvisyys jatkuu. Yhä voi etenkin idässä tulla iltapäiväkuuroja. Illalla lännestä käsin poutaantuu ja selkenee tuulten heiketessä. Ma-ti yönä lämpötila on yhä enimmäkseen plussalla, mutta päivälämpötila voi jäädä etenkin idässä +5 asteen vaiheille viileämmässä ilmamassassa; lounaassa +10 astetta voi olla yhä mahdollista.

Keskiviikkona lounais-koillissuuntainen korkeapaineen selänne tulee lännestä tarkastelualueelle; sää on vähäpilvisen poutaista ja tuulet heikkoja. Yölämpötila voi olla lännen sisämaassa lievästi pakkasella, mutta päivälämpötila nousee n. +10 asteeseen - vähän ylikin.

Torstaista eteen päin ennustettavuudessa on puutteita, mutta melko todennäköiseltä on jo pari päivää vaikuttanut skenario, missä Pääsiäisviikonloppuna alkaisi kehittymään jopa erittäinkin kesäinen lämpöaalto. Sen syntyminen mahdollistuisi, kun ensin to - pe läntinen matalapainetoiminta pyrkii epävakaistamaan säätä, mutta pian sen sijalle muodostuisi vahva korkeapaine Suomen ja Länsi-Venäjän päälle siten, että sen eteläpuolelta alkaisi vaikuttamaan erittäin lämmin kaakkoisvirtaus la alkaen Fennoskandiaan. 

Näin ollen to - pe päivälämpötilat pysynevät epävakaisessa säässä vielä +10 asteen vaiheilla, mutta jo la +15 asteen ylittämiseen on suuri mahdollisuus ja su - ma eli Pääsiäisen aikana jopa +20 asteen ylittäminen voisi tapahtua! Samalla yölämpötilatkin kohonnevat niin, että voitaisiin saavuttaa ajankohtaan nähden hurjia +5 ja +10 asteen välisiä vuorokauden minimilämpötiloja!... Tämä kesälämpö jatkuisi sitten ehkä pitkäänkin Pääsiäisen jälkeen...

Tätä hurjan - ehkä jopa ennätyksellisen lämpimän skenarion alkua täytyy tarkastella vielä ensi viikolla tarkemmin.

Euroopan mittakaavassa totean, että vielä tämän viikon alussa manner-Euroopassa oli kesäisen lämmintä läntisimpiä osia lukuun ottamatta ja Espanjan tienoilla mitattiin ensimmäisiä yli +25 asteen helteitä. Sittemmin ko. alueella on ollut viileämpää ja epävakaista, mutta tapahtuneen kesälämmön ansiosta maisemat ovat vihertyneet siellä jo laajasti yli puolilehteenkin. Länsi-Venäjällä on ollut tavanomaista kylmempää ja pohjoisosissa varsin talvistakin, jonka ansiosta laaja ja paksu lumipeite on vielä vallinnut siellä. Lähempänä Mustaamerta maisemien vihertyminen on kuitenkin jo myös alkanut varsin hyvin.

Jatkossa etenkin siis Venäjällä lämpenee rajusti ja se prosessi on jo käynnissä tänä viikonloppuna; ensi viikolla kesäiset lämpötilat alkavat valtaamaan alaa Mustanmeren - Kaspianmeren suunnasta ja siis Pääsiäisviikonloppuna kesälämmintä ollee laajasti Venäjällä, Itä-Euroopassa ja siis ehkä laajasti Suomessakin. Samalla Lapin paksut lumipeitteet alkaisivat saamaan hyvin nopeaa ja tulvaista sulamiskyytiä.... 

Tällä hetkellähän on erikoisen jyrkkä lumiraja vähän Oulun pohjoispuolelta Ilomantsin tienoille, minkä eteläpuolella on ollut ajankohtaan nähden ennätyksellisenkin lumetonta oikeastaan lähes koko viime talven ajalta saakka. Lapissa on silti yhä monin paikoin yli 50 cm lunta ja käsivarren Lapissa yli metrin verran! Etelä-Suomessa on ollut jo koko huhtikuun lumetonta ja järvien jäätkin ovat sulaneet alueella jo tämän kuun ensimmäisellä viikolla pois, mikä lienee monien järvien osalta ennätyksellisen varhainen jäidenlähtötilanne maamme tunnetussa historiassa! Joissakin järvissä jäidenlähtö viivästyi kuluvalle viikolle 15. Myös Suomenlahti on jo ollut itäosien rannikkojen sisälahtia myöten jäätön tällä viikolla.

Kasvillisuuden kevään herääminen on ollut yhä myös erittäin etuaikaista 2 - 3 viikon veroisesti, vaikka siis tämä viikko 15 on ollut koleahko. Lumettomuus sekä jo parisen viikkoa jatkunut roudattomuuskin ovat nimittäin edesauttaneet kasvien hidasta kehittymistä, vaikka kasvukauden määritelmän mukaisia yli +5 asteen vuorokausikeskilämpötiloja on ollut harvakseltaan. Niinpä tällä viikolla on esiintynyt mm. seuraavaa >> Haavan (Populus tremula) kukinta on edennyt yhä yleisemmin täyteen vaiheeseen, raidan (Salix caprea) ja muutamien muidenkin pajujen pajunkissavaiheesta on päästy jo monin paikoin kukintavaiheeseen, hiirenkorvilla ovat kehittyneet jo selvästi pikkuherukka (Ribes glandulosum), terttuselja (Sambucus racemosa), viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia) ja taikinamarja (Ribes alpinum) sekä melkein jo tuomikin (Prunus padus). Lisäksi nurmikoiden vihertyminen on edennyt jo selvästi kaikkialla; nurmikoille ovat saapuneet tällä viikolla mm. lokki- ja valkoposkihanhiparvet. Kukintaa ovat jatkaneet monet sipulikasvit, kuten sinililjat (Scilla sp), kevättähdet (Chionodoxa sp.) ja krookukset (Crocus sp.).

Jatkossa kasvukauden eteneminen jatkuu hitaahkona ensi viikon to - pe saakka, jolloin mm. raidan kukinta yleistyy täyteen vaiheeseen. Sitten tuo ensi viikonlopun kesäinen lämpöaalto voisi räväyttää kasvun hurjaan vauhtiin ja entistä enemmän etuaikaan - Ennätyksellisesti! Tämä merkitsisi jo pääsiäispyhinä mm. koivujen (Betula sp.) puhkeamista hiirenkorville, narsissien (Narcissus sp.), valkovuokkojen (Anemone nemorosa) ja onnenpensaiden (Forsythia sp.) kukinnan alkamista nopeasti sekä nurmikoiden vihertymistä rehevään kasvuun... Järvien pintavesien lämpötilat alkaisivat kohota yli +10 asteen ennätyksellisesti!... Samalla maaseudun peltoviljelyssä alettaisiin joutumaan erikoisten aikatauluongelmien eteen...

Allergikoille ennakkovaroitus! >> Täksi kevääksi koivuihin (Betula sp.) kehittyi vuosien 1993 ja 2012 tapaan ennätysrunsaasti hedenorkkoaiheita; monissa puissa oksiensa kärjissä jopa kolmen ryppäinä lähes koko latvuksissa. Niinpä tuo Pääsiäisen tienoon mahdollinen kesäinen lämpöaalto aloittanee koivukukinnan räjäyttämällä ja ilman siitepölypitoisuudet pöllähtänevät huippupahoiksi hetkessä - Ilmassa voi siten ilmetä heti kukinnan alettua toissavuoden tapaan keltaisia pölypilviä laajasti ja kaikilla pinnoilla keltaisia kerroksia havupuupölytyksen tapaan yleisesti!

Myös monilla muilla puulajeilla on ollut tänä keväänä hyvin runsasta kukintaa, kuten jo kukinnaltaan hiipuvilla lepillä (Alnus sp.) sekä parhaillaan kukintansa aloittaneilta osiltaan monilla pajuilla ja haavalla.

Sääennustepäivitys torstaina 17.4.2014 klo. 23:55: Tänään on läntisen matalapaineen vaikutuksesta alkanut voimakkaassa lounaistuulessa aikaisemman ennusteen tapaan epävakaistuminen ajoittaisena ylä- ja keskipilvilauttailuna lännen säärintamien lähestyttyä. Ilmamassa on kuitenkin jo lämpenemään päin, sillä tänään sisämaassa mitattiin +10 ja +14 asteen välisiä päivälämpötiloja ja ensi yönä tuulisenkin sään avustamana minimilämpötilat jäävät paikoin reiluun +5 asteeseen.

Huomenna pitkäperjantaina kylmä rintama tulee lännestä Keski-Suomen päälle noin lounais-koillissuuntaisena jääden sijoilleen heikkenemään. Sen eteläpuolelle jää sen verran lämmintä ilmamassaa, että +15 astetta voidaan lähennellä sopivan aurinkoisessa tilanteessa mm. Uudellamaalla. Rintaman kohdalla on runsaan pilvisyyden alue, jossa voi esiintyä kuurosateita ja missä päivälämpötila jää alle +10 asteen; runsaamman pilvisyyden eteläraja pysyy paikoillaan noin linjalla Rauma - Tampere - Joensuu. Etelän ja lännen väliset tuulet heikkenevät päivän aikana.

Sitten lauantaista alkaen on ollut odotettavissa tuo em. lämpöaalto, mutta nyt näyttää valitettavasti siltä, että sen katkaisee jo ensi keskiviikkona kylmän purkaus pohjoisesta ja näin ollen tuosta Itä-Euroopan ja Länsi-Venäjän eteläosan kesälämmöstä tulee Etelä-Suomeen annos vain oikeastaan su - ti ajaksi eikä siitä ulotu Lappiin saakka kunnolla lämpöä. Tämä johtuu siitä, kun Suomen päälle viikonloppuna muodostuva korkeapaine on aikaisempaa arviota nopeammin itään kaikkoavaa sorttia ensi viikolla; kaikkoamisensa mukana Jäämerellä olevan matalapaineen itään siirtymisen jälkeen keskiviikkona koittaa siis kylmempi pohjoistuuli, kun samalla toinen korkeapaine muotoutuu lännestä Skandinaviaan. Poutainen ja aurinkoinen sää kuitenkin jatkuu. Näillä näkymin myöhemmin ensi viikon lopulla tuo lännen uusi korkeapaine tulisi Suomen päälle lämmittäen säätä uudestaan aurinkoisena ja poutaisena; tästä lisää vasta ensi viikolla uudessa ennusteessa...

Joka tapauksessa päivälämpötiloissa +15 astetta voi jo rikkoutua vuoden ensimmäisen kerran ylihuomenna lauantaina ja su - ma aikana lämpenee edelleen niin, että ma +20 astetta voi olla lähellä rikkoutua sisämaassa. Tiistai on todennäköisesti tarkastelualueen lämpimin päivä ennen tuota kylmän purkausta, jolloin viimeistään +20 asteen ylittäminen mahdollistuisi paikoin; toisaalta joissakin sääennustemalleissa tuo kylmän purkaus alkaisikin jo tiistaina! Viikonvaihteen yöt ovat aluksi heikkotuulisessa ja vähäpilvisessä korkeapainesäässä koleita eli minimilämpötilat ovat 0 ja +5 asteen välillä, mutta ma-ti ja varsinkin ti-ke öinä voi olla leudompaa. Jo ke-to yönä halla ja sisämaassa jopa heikko yöpakkanenkin palaavat.

Näin ollen kuitenkin vaikuttaa siltä, että kasvukausi etenee Pääsiäispyhinä ja ensi viikon alussa sen verran vauhdikkaasti, että sen myötä mm. koivujen sekä kukinta saadaan alkamaan että hiirenkorville puhkeamisensa tapahtuu varsin laajasti.

No comments: