Saturday, June 07, 2014

Kesän 2014 kuumin päivä - Osa 3

Alkukesä on ollut edelleen sään suhteen varsin erikoinen Etelä-Suomessa, kun heti edellisen helleaallon jälkeen viime viikolla 22 oli parin päivän ajan poikkeuksellisen koleaa. Tällä viikolla 23 uusi helleaalto saapui kuitenkin kaakosta Etelä-Suomeen ja levisi itse asiassa lähes koko Lappiinkin saakka, missä maisemien vihertyminen keväästä kesään sai tähän päivään mennessä vuorostaan nopeaa vauhtia.

Tämä helleseuranta tulee tänään lauantaina 7.6.2014 takautuvasti jälkitarkasteluna, koska tänään helle on ollut jo syrjäytymässä Venäjälle; iltapäivälämpötilat ovat olleet tänään enää tarkastelualueen itäisimmissä osissa +25 asteen vaiheilla ja muualla noin tai reilussa +20 asteessa.

Alla on tuttuun tapaan tarkemmat päivittäiset maksimilämpötilat listauksina Etelä- ja osin Keski-Suomen paikkakunnilta kattaen ajan keskiviikosta 4.6. perjantaihin 6.6. Näillä näkymin seuraavaa helleseurannalle otollista tilannetta ei vielä ole näköpiirissä, joten näissä puitteissa on tämän jälkeen tulossa jonkinlaista selvää taukoa... Mainitsen jo tässä, että toukokuun helteiden aikaisiin huippulukemiin ei täpärästi aivan päästy tässä kolmannessa hellejaksossa; eli +30,8 astetta jäi edelleen tämän kesän tähän mennessä korkeimmaksi lukemaksi.

Lähteenä lukemille ovat tutusti Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajat. Aikaisemmilta kesiltä tuttu värikoodaus on myös edelleen käytössä mahdollisia äärilämpötiloja varten --> Värikoodit: +30 asteen ja sitä korkeammat helteet +34 asteeseen saakka merkitsen punaisella ja +35 asteen helteet sekä sitä kuumemmat lukemat paksufonttisella ruskehtavan punaisella.

Keskiviikon 4.6.2014 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +19 astetta, Turku +25 astetta, Salo +25 astetta, Pori +24 astetta, Hämeenlinna +25 astetta, Tampere; Härmälä +25 astetta, Tampere; Siilinkari +23 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +22 astetta, Vantaa +25 astetta, Hyvinkää +25 astetta, Lahti +26 astetta, Kouvola +25 astetta, Porvoo +26 astetta, Lappeenranta; Lepola +26 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +27 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +20 astetta, Mikkeli +27 astetta, Jyväskylä +24 astetta, Savonlinna +27 astetta, Joensuu +25 astetta ja Ilomantsi +25 astetta.

Korkeapaine oli vahvistunut tässä vaiheessa Suomen itä-koillispuolelle ja laaja matalapaineen alue oli Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Atlantilla osakeskuksineen; täten Suomeen oli alkanut virtaamaan kaakosta heikolla - kohtalaisella tuulella utuisen kosteaa helleilmamassaa ja ko. päivänä mitattiin tämän hellejakson ensimmäiset hellelukemat parhaiten juuri tarkastelualueen kaakkoisosissa, mikä havaitaan tuosta listauksesta hyvin. Tarkastelualueen pohjoisosissa oli iltapäivällä runsaampaa pilvisyyttä ja ukkoskuurottelua pääasiassa Hämeenlinna-tasan pohjoispuolella, mikä vielä hillitsi päivälämpötilojen nousua siellä. Suomenlahti ja edellisviikon koleuden jäljiltä varsinkin isot järvet olivat sen verran vielä viileitä, että mm. etelärannikolla ja saaristossa sekä esim. Tampereen Siilinkarilla niiden viilentävä vaikutus oli selvää; viileintä oli lounaissaaristossa.

Torstain 5.6.2014 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +20 astetta, Turku +27 astetta, Salo +27 astetta, Pori +29 astetta, Hämeenlinna +28 astetta, Tampere; Härmälä +28 astetta, Tampere; Siilinkari +26 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +24 astetta, Vantaa +28 astetta, Hyvinkää +28 astetta, Lahti +29 astetta, Kouvola +29 astetta, Porvoo +28 astetta, Lappeenranta; Lepola +29 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +29 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +22 astetta, Mikkeli +30 astetta, Jyväskylä +29 astetta, Savonlinna +29 astetta, Joensuu +29 astetta ja Ilomantsi +28 astetta.

Korkeapainetta pysyi edelleen Suomen itä-koillispuolella ja matalapainetta oli lännessä-lounaassa; tässä vaiheessa pieni matalapaineen osakeskus siirtyi Britteinsaarilta Etelä-Skandinaviaan. Täten kostean helleilmamassan virtaus jatkui heikon-kohtalaisen etelä-kaakkoistuulen mukana Suomeen yhä paremmin, mutta ilmamassaan syntyi jakoa viileämmän länsiosan ja kuumemman itäosan kesken tarkastelualueella. Pilvisyys oli vaihtelevaa ja iltapäivällä - illalla ukkostelua oli lähinnä vain Virossa; näillä pilvitilanteilla oli tällä kertaa vain vähän merkitystä tämän päivän maksimilämpötiloihin. Kuuminta oli siis kaakossa, missä päivälämpötilat saavuttivat paikoin +30 asteen; toisaalta kaakkoistuulella paikoin länsirannikollakin oli lähes yhtä kuumaa. Helteettä jäivät vain etelärannikon ja lounaissaariston alueita meren viilentävän vaikutuksen takia; Ahvenanmaa oli taas viilein paikka.

Perjantain 6.6.2014 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +19 astetta, Turku +25 astetta, Salo +24 astetta, Pori +22 astetta, Hämeenlinna +25 astetta, Tampere; Härmälä +24 astetta, Tampere; Siilinkari +21 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +23 astetta, Vantaa +26 astetta, Hyvinkää +25 astetta, Lahti +28 astetta, Kouvola +28 astetta, Porvoo +26 astetta, Lappeenranta; Lepola +29 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +29 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +23 astetta, Mikkeli +30 astetta, Jyväskylä +27 astetta, Savonlinna +30 astetta, Joensuu +29 astetta ja Ilomantsi +29 astetta.

Tässä vaiheessa itäinen korkeapaine heikkeni ja pieni matalapaine alkoi hivuttautua Etelä-Skandinaviasta Suomen keskivaiheille; ilmamassojen erot tarkastelualueella voimistuivat heikossa etelävirtauksessa; länsiosan viileys alkoi korostua, mutta itäosissa pysyi vielä edellispäivän kaltainen kostea kuumuus. Näiden ilmamassojen välillä kylmä rintama vahvistui sijoillaan etelä-pohjoissuunnassa ja siinä ukkoskuuroja syntyi aikaisempaa enemmän iltapäivällä - illalla, missä rajuimmat ukkoset syntyivät Hyvinkään tienoilla ja ne siirtyivät Hämeenlinnan ja Tampereen yli pohjoisluoteeseen. Tämän itäpuolellakin ukkosti, mutta hajanaisemmin ja Virosta pääkaupunkiseudulle yrittänyt ukkonen heikkeni tasaiseksi sateeksi juuri ennen etelärannikolle saapumistaan. Näillä ukkostilanteilla oli oma vaikutuksensa päivän maksimilämpötiloihin, mikä havaitaan tuosta listauksesta juuri Hyvinkää - Hämeenlinna - Tampere -linjalla vain hellerajalle ehtineistä päivälämpötiloista. Idempänä oli vahvasti hellettä ja varsinkin taas kaakossa n. +30 asteen lukemat mahdollistuivat paikoin, kuten Savonlinnassa. Se oli osaltaan merkki siitä, että jo selvästi uudestaan lämmenneet järvivedet eivät enää paljoa vaikuttaneet viilentävästi. Länsiosissa päästiin paikoin hellerajalle vieläkin, kun em. ukkostelun länsipuolella oli aurinkoisempaa. Ahvenanmaa joutui taaskin tyytymään koko tarkastelualueen viileimpään säähän. Kotka Rankin lämpö kieli puolestaan jo monin osin yli +15 asteen lämmenneestä meren pintavedestä.

Tässä on siis paketissa tämä seuranta, kun tänään lauantaina 7.6.2014 länsituulten myötä helleilmamassan väistyminen itään on jo edistynyt paljon; siinä yhteydessä tänään on ukkostanut taas jonkin verran Hyvinkää - Hämeenlinna - Tampere -linjalla sekä myöhemmin Päijänteeltä Jyväskylän seudulle ja yksittäisenä ryppäänä Lahden seudulla. Nyttemmin illalla ukkoset ovat heikentyneet pois, mutta heikkoja kuuroja siirtyy pohjoiskoilliseen tarkastelualueen itäosissa.

No comments: