Sunday, December 07, 2014

Sääennustetta viikolle 50 ja luontohavaintoja - Yhä normaalia paljon leudompaa länsi-lounaisvirtaussäätä sekä ajoittain kovaa tuulta ja vesi-räntä-lumisateita; jäättömyys ja lumettomuus yhä korostuneempaa (Päivitys viikolle 51: Hyvin leuto, kostea ja osaksi lumeton sää yhä pääosassa)

Blogikirjoitteluni paluu asunnonvaihtoprosessini jälkeen tapahtuu nyt uuden sääennusteen kera! - Viime kertaisen ennusteen päivityksessä jäin siihen, kuinka tälle viikolle 49 oli odotettavissa maanantain lievän pakastumisen jälkeen edelleen hyvin leutoa säätä länsi-lounaisvirtauksen muodossa sisältäen vaihtelevapilvistä Föhn-tilannetta sekä sumupilvisempiä kosteita vaiheita. 

Näin tapahtuikin ja uusien ennustetietojen perusteella myös koko viikolla 50 ja ilmeisesti siitä eteen päinkin vielä pitkään jatkuu samanlainen ajankohtaan nähden erittäin leuto etelän ja lännen välisten tuulten virtaus sadealueineen, lumettomuuksineen, lyhyine poutahetkineen ja lisäksi ajoittain hyvin voimakkaine tuulineenkin Pohjois-Atlantin erittäin voimakkaan ja aktiivisen matalapainetoiminnan takia. Föhn-tilanteita ei kuitenkaan jatkossa ole näkyvissä. 

Niinpä termisen talven alkaminen jää edelleen kesken / toteutumatta etenkin etelärannikolla - lounaassa. Lisäksi osassa sisämaata jo aikaisemmin horjuvasti alkaneelta osaltaan se voisi jopa kumoutua takaisin "syksyksi"...

Suursäätilallisesti tällä päättyvällä viikolla 49 asetelmaksi muodostui aluksi se, että matalapaineet vyöryivät kapeaa "käytävää" pitkin lännestä Lapin yli Länsi-Venäjän keskiosiin lumipyryineen. Tällöin matalapainereitin koillispuolella Uralilla pakkanen ankaroitui selvästi ja lämpötilat alkoivat saavuttaa siellä talven ensimmäistä kertaa jopa n. -40 asteen lukemia! Samalla Länsi-Venäjän eteläosissa vaikutti vaihtelevasti heikkoa-kohtalaista pakkasta sisältänyt korkeapaine, missä Fennoskandian eteläosien yli puhaltaneesta länsivirtauksesta tuli sinne ajoittain leudompaa säätä. Lapissa jatkui normaalia heikompi talvi, mutta nuo matalapaineet toivat sinne runsaasti lisää lunta; itä- ja pohjoisosissaan on jo paikoin lähes 50 cm:n syvyisiä hankia. Manner-Euroopassa puolestaan pysyi lähes koko ajan itä-länsisuuntainen korkeapaineen selänne, missä vallitsi sikäläisittäin varsin kylmä sää yöpakkasineen. Atlantin matalapaineiden leudontavaa ja epävakaistavaa vaikutusta oli lähinnä vain Britteinsaarilla ja osassa Ranskaa. Välimerellä jatkoi länsi- ja etenkin keskiosissa vellomistaan runsaita kuurottaisia sateita tuottaneet matalapaineet; sen myötä siellä kesäiset lämpötilat ovat kaikonneet jo lähinnä vain etelä- ja itäosiinsa.


Tarkastelualueella Etelä-Suomessa tällä päättyvällä viikolla 49 tarkemmin sanottuna maanantaina pilvipeite rakoili sen verran, että heikkoa pakkasta saatiin etelärannikkoa myöten ja sisämaassa n. -5 asteen paikkeille saakka. Tiistaina lounaistuuli voimistui, sää pilvistyi kokonaan ja lämpötila kohosi nopeasti lämpöasteille sisämaassakin; lounaassa ja etelärannikolla jopa +5 asteen paikkeille. Ti-ke välisenä yönä lännestä siirtyi kapea vesisadealue alueen yli itään rajujen länsi-lounaistuulien kera ja sen jälkeen ke-to aikana vallitsi hyvin leuto ja vaihtelevasti vähäpilvinen länsituuli Föhn-ilmiön kera. Tällöin länsiosissa mitattiin ajoittain yli +5 asteen lukemia. Toisaalta vähäpilvisyys ja ilman kuivuus tuotti etenkin öisin kuuraa maahan plusasteista huolimatta tyypillisesti. Sitten to iltana lähes koko merenrantaakin myöten pakastui hetkeksi uudestaan heikossa korkeapaineen selänteessä, mutta lounaasta alkoi seuranneen yön aikana virtaamaan lisää kosteaa ja leutoa ilmaa lounaasta sakeiden sumujen kera - Pe aikana vallitsi taas täysipilvinen, tihkusateinen, utuinen ja plusasteinen lounaisvirtaus.

Nyttemmin suursäätilallisessa asetelmassa on tullut sen verran muutoksia parin viime päivän aikana, että Länsi-Venäjällä korkeapaine on vahvistunut ja painottunut Kaspianmeren pohjois-koillispuolelle. Samalla Pohjois-Atlantin voimakas matalapainetoiminta on sijoittunut Islannin ja Norjanmeren tienoilta Jäämerelle ulottuvalle alueelle. Tämä on sallinut leudon länsi-lounaisvirtauksen leviämisen Fennoskandian kautta Uralille saakka, jolloin pakkaset ovat alkaneet huomattavasti heiketä koko Länsi-Venäjän pohjoisosissa. Tuon korkeapaineen myötä pakkaset sen sijaan ovat jatkuneet edelleen sekä Länsi-Venäjän eteläosissa että Itä-Euroopassa. Kylmähköä korkeapaineen selännettä on pysynyt edelleen manner-Euroopassa ja rankkakuuroista matalapainetta Välimeren keskiosissa.

Jatkossa koko ensi viikolle 50 suursäätilallisessa asetelmassa pysyy pääosassa Pohjois-Atlantin erittäin voimakas matalapainetuotanto - Siinä aluksi tänään ja huomenna ma vaikuttaa Fennoskandian säähän Norjanmerellä ja Jäämerellä olevat matalapaineet, mutta ne heikkenevät sitten pois, kun tiistaina Islannin tienoilla muodostuva erittäin voimakas ja laaja matalapaine asettuu ke-pe ajaksi keskukseltaan Islannin Norjan ja Skotlannin väliseen kolmioon; tämä kierrättää eteläkauttaan kosteaa ja leutoa ilmaa Länsi-Euroopasta koko Fennoskandiaan ja edelleen Länsi-Venäjän pohjoisosiin - Näin ollen manner-Eurooppakin alkaa saada leudompaa länsi-lounaisvirtausta sateineen ja Fennoskandiassa jatkuu tavanomaista lumettomampi ja ajoittain vesi-räntäsateinen ja voimakastuulinen sää. Lapissa on normaalia paljon heikompaa pakkasta ja jopa ajoittain suojaa, mutta lunta tulee yhä lisää. Länsi-Venäjällä pakkaset pysyvät pääasiassa kurissa, mutta voivat tuulten heiketessä kiristyä helposti paljonkin ainakin Uralilla. Etelämpänä Mustanmeren pohjoispuolella ja Itä-Euroopassa voi etelätuulilla tulla suojasäätä aikaisempaa enemmän ja Välimerellä matalapaineen painopiste näyttää siirtyvän idemmäksi karkottaen siellä kesälämpötiloja. 

Viikon 50 lopussa pe-la aikana näyttäisi Fennoskandian alueella tapahtuvan sellainen poikkeama kuvioon, että pe Skandinavian eteläosissa voimistuisi pieni, mutta hyvin raju myrskymatalapaine. Se näyttäisi siirtyvän pe-la välisenä yönä Etelä-Suomen yli koilliseen: Tähän voi liittyä Etelä-Suomessa tuhoisia tuulia (Seija-myrskyn toisinto?!...) ja runsaita sateita eri olomuodoissa! - Palaan päivityksessä asiaan...

Tarkastelualueen tarkemmasta säästä voidaan todeta ennen ennustetta, että eilen la alueen ylitti lännestä sadealue, missä sisämaahan saatiin nollakelissä monin paikoin lumipeitettä märästä räntä-lumisateesta - Eniten eli n. 5 cm lunta tuli itäosiin ja kapealle kaistalle noin Hyvinkään ja Riihimäen väliltä Lahden seudun yli itään tilapäisine komeine puustokuorrutuksineen. Viime yönä oli tilapäisesti taas heikkoa pakkasta etenkin sisämaassa pilvisyyden rakoiltua, mutta tänään sunnuntaina plusasteinen sää (lounaassa - etelärannikolla taas n. +5 astetta) on taas ollut pääosassa voimistuneen lounaistuulen kera; auringon pilkahduksia on silti ollut keskipäivällä, vaikka lännestä on lähestymässä rintamavesisateita.

Huomenna maanantaina heikkenevä rintamasade siirtyy alueen yli itään utuineen, missä sisämaassa voi tulla etenkin itäosissa taas osaksi räntää-luntakin. Hyvin voimakas etelä-lounaistuuli heikkenee ja kääntyy lännemmäksi sadealueen myötä. Lämpötila on aluksi korkea +2 ja +5 asteen välillä; leudointa lounaassa-etelärannikolla, mutta laskee illaksi parilla asteella.

Tiistaina vallitsee enimmäkseen poutainen, mutta runsaspilvinen länsi-lounaisvirtaus kohtalaisena, missä auringonpilkahduksia voi olla keskipäivällä ja rannikon läheisyydessä voi tulla vesikuuroja. Lämpötila pysyy koko päivän lähes samana ollen sisämaassa nollassa tai etenkin lännessä asteen - pari plussalla. Etelärannikolla ja lounaiskolkassa lämpötila pysyy +1 ja +4 asteen välillä.

Ke-to aikana tuo lännen uusi raju ja laaja matalapaine vaikuttaa säähän - Etelän ja lännen väliset tuulet voimistuvat ke aikana nopeasti ja voivat jo olla ke iltana ajoittain myrskyisiä; to ollee vähän heikkotuulisempaa. Ke aikana länsilounaasta saapuu runsas sadealue ja ajoittaisia sateita - kuuroja sen jälkeenkin. Sateet voivat olla aikaisempaa vetisempiä myös sisämaassa, kun lämpötilat kohoavat taas selvemmin plussalle; etelärannikolla-lounaassa taas mahdollisuuksia +5 asteen paikkeille ja ylikin. Toisaalta ajoittain voi Itä-Euroopasta sekoittua sateiden mukaan kylmempää ilmaa, jolloin sisämaassa voi olla hetkittäin märän lumisateen mahdollisuutta etenkin taas idässä. 

To - pe aikana pääasiassa täysipilvinen, utuinen sekä ajoittain vesi- ja tihkusateinen sää jatkuu edelleen voimakkaissa etelän ja lännen välisissä tuulissa; sisämaassa idässä voi edelleen olla räntä-lumisateiden riskiä, mutta lämpötilat pysyvät koko ajan pääasiassa 0 ja +5 asteen välillä, missä leudointa on yhä etelärannikolla-lounaassa.

Pe-la aikainen em. mahdollinen myrskytilanne ja sen jälkeinen sää täytyy ottaa tarkemmin käsittelyyn vasta myöhemmin päivityksessä...

Luontohavaintoja viikolta 49 ja ennustearvioita niistä viikolle 50 >> Tavanomaista selvästi leudomman sään jatkuminen edelleen on tarkoittanut sitä, että Etelä-Suomessa lumettomuutta ja jäättömyyttä on ollut yhä normaalia enemmän - Ensinnäkin maaperän routaantuminen ei ole päässyt alkuun edes sisämaassa, kun vain hetkelliset pienet pakkaset ovat tehneet vain sentin-parin tilapäisiä jäätymisiä märkään maahan; kuten tällä viikolla ma ja to-pe paikkeilla. Muutoin maaperä on ollut sula.

Lumipeitettä ei ole ollut tällä päättyvällä viikolla 49 käytännössä missään vaiheessa etelärannikolla ja lounaassa, mutta em. tapaan eilen lauantaina suuri osa sisämaasta sai lunta ainakin nimellisen huurteen verran sekä paikoin n. 5 cm paksuudelta. Tänään sunnuntaina ne lumet ovat sulaneet lännen sisämaasta taas jo melkein kokonaan pois, mutta itäosiin on alkanut jäämään pysyvämmän oloista ohutta lumipeitettä loskaisena-jäisenä. Ma ja to-pe pakkasvaiheiden lisäksi maakuuraa tosin oli ajoittain myös ke-to Föhn-tilanteen aikanakin.

Vesistöissä ohutta jäätä ehti hieman muodostua sisämaassa etenkin pieniin seisovavetisiin järviin ja muutoin matalille rannoille - tyveniin poukamiin ma aikana sekä to-pe paikkeilla. Kokonaisuudessaan tämän viikon 49 lopuksi on kuitenkin vakiintunut tilanne, missä lähinnä vain idän sisämaassa on selvemmin ohutta järvijäätä ja muutoin järvivedet ovat suurimmaksi osaksi kokonaan jäättömiä. Suomenlahdella merivesi ei ole kyennyt jäätymään vielä kertaakaan edes sisälahdissa, vaikka niissä pintavesilämpötilat ovat laskeneet jo varsin lähelle nollaa. Ulapalla pintavesilämpötilat ovat pysyneet vieläkin reilussa +5 asteessa.

Jatkossa ensi viikolla 50 maaperä ei ole jäätymässä saati routaantumassa sisämaassakaan, kun lämpötilat pysyvät pääasiassa koko ajan nollassa tai plussalla. Lumipeitetilanne saattaa tosin muuttua siten, että sisämaan itäosiin voi alkaa muodostumaan vahvemmin pysyvää lumipeitettä sulamisen hävitessä lumikertymiselle. Siinä lumiraja voi muodostua yhä jyrkemmäksi suunnilleen linjalle Vaasan ja Oulun välistä Päijänteen kautta kaakonkulmalle... Sen länsi-lounaispuolella lännen sisämaassa ollee vain tilapäisiä lumipeitteitä ja etelärannikolla-lounaassa lumettomuus jatkuu koko ajan. Vesistöjäitä ei ole tulossa lisää ja entisetkin vähät rippeet sulavat myös sisämaassa; ehkä itäkolkkaan voi jäädä vähän järvijäitä loskaisten lumipeitteiden kera. Suomenlahden pintavesilämpötilat jatkavat kylmenemistään vain erittäin hitaasti ja ulapalla päädytään vain hyvin vähin erin alle +5 asteen. 

Joet ovat pysyneet jäättöminä ja virtaamiltaan melko normaaleina ja lähes sama jatkuu yhä jatkossa; tosin ensi viikon 50 vesisateiden runsaudesta riippuen virtaamien nousua voi jonkin verran tulla ja maaperän märkyys lammikkoineen lisääntyy joka tapauksessa - Täten herkälle viljelykasvillisuudelle voi tulla liikamärkyyshaittoja niin puutarhoissa ja puistoissa kuin maaseudun syksyllä rehevästi oraantuneille ruis- ja syysvehnäpelloille...

Lumettomuudessa olen havainnut viime päivinä poikkeavasti erottuvia eläintilanteita - Esim. rusakot ovat vaihtaneet jo vaaleampaan talviturkkiin, mutta ne paistavat esille tummaa lumetonta maata vasten pimeälläkin.

Sääennustepäivitys viikolle 51 lauantaina 13.12.2014 klo. 23:30: Sääennustepäivitys on nyt viivästynyt yli tuon edellä vihjaamani myrskyennustepäivityksen, jossa siis olisi ollut tutkittavana viime yön paikkeille ehkä tuhoisaa myrskyä tuonut matalapaine - Uudessa kodissani vaaditaan modeemi internetyhteyden saamiseksi ja sen tulo viivästyy vielä ensi viikon alkuun hidastaen nettiaktiviteettiani. Olen kuitenkin nyt äitini luona ja pääsen siksi tänä viikonloppuna hieman bloggailemaankin, joten jatketaanpa sääasioilla >>

Tällä meneillään olleella viikolla 50 em. ennustus on toteutunut varsin tarkalleen oikein eli pääosassa on ollut hyvin leuto ja kostea lännen ja etelän välinen virtaus, missä selvempää auringonpilkahdusta sattui vain tiistaina ja muutoin on siis ollut hyvin runsaspilvistä ja ajoittain sateista; keskiviikkona oli rintamasateen edellä myrskyistä lounaistuulta ja torstaina rintamasateiden rippeet jäivät vielä osaan tarkastelualuetta antaen paikoin lounaassa jopa kymmeniä millimetrejä vettä sekä merellä ukkostakin. Perjantaina ennen tuota ennustettua myrskyä oli hieman poutaisempaa, mutta kuurosateita saatiin edelleen.

Tuo pe-la myrskyn suhteen kävi sitten seuraavasti: Ko. pieni matalapaine otti sen verran eteläisen reitin Etelä-Suomen yli itään tänään la aikana, että länsituulinen myrsky ylitti vain Baltian. Silti melko voimakkaana ilmiönä Etelä-Suomeen varsinkin sisämaahan ja kaakkoisosiin saatiin alkupäivällä varsin runsaasti märkää lunta matalapaineen sadealueesta. Lumipeitettä muodostui etenkin linjan Pori-Tampere-Jyväskylä-Ilomantsi eteläpuolella, missä kymenlaakson tienoilla mitattiin n. 20 cm uutta lunta. Märkänä lumi oli niin tarttuvaa, että sisämaassa puustoon ja pensaisiin lehtipuita myöden saatiin runsasta lumikuorrutusta; runsassateisimmalla alueella siitä on aiheutunut paikoin puustovaurioita ja siksi myös sähkökatkoja. Ennen tämän päivän lumia Päijänteen itäpuolisella alueella saatiin vain hajanaista uutta lumipeitettä ja muutoin oli hyvin lumetonta.

Jatkossa tuleva sunnuntai on näillä näkymin pitkään aikaan ainoa poikkeus taas ensi viikolla 51 jatkuvalle hyvin leudolle, kostealle sekä ajoittain sateiselle ja voimakastuuliselle etelän ja lännen väliselle virtaukselle. 

Suursäätilallisesti tilanne ja jatkon asetelmat näyttävät Euroopan mittakaavassa seuraavalta >> Nyt on taas uusi voimakas matalapaine asettunut kolmioon: Islanti-Norja-Skotlanti: Siinä se viihtyy ensi ti paikkeille vähitellen Fennoskandiaa vallaten ja ti-ke kohdilla siihen itse asiassa näyttää sulautuvan Islannin suunnasta toinen hyvin voimakas matalapaine. Tuloksena on loppuviikolle 51 hyvin laaja matalapaine... Näillä näkymin sen painopiste saattaisi kuitenkin ensi pe-su aikana asettua sen verran idemmäksi Fennoskandiaan ja se saattaisi sisältää yllättävinä reitteinä meneviä matalapaineen osakeskuksia, joiden sekaan luoteesta voisi tulla taas lumisateita mahdollistavaa kylmää ilmaa...

Joka tapauksessa monena lähipäivänä on myös niin, että tämä Pohjois-Atlantin - Fennoskandian hyvin laaja ja voimakas matalapainetoiminta ylläpitää poikkeuksellisen leutoa lounaisvirtausta myös yleisesti Länsi-Venäjän pohjoisosissa, jolloin jo muutamia päiviä aikaisemminkin Uralilla jatkunut hämmästyttävän heikko pakkanen pysyy ensi viikollakin pääosassa. Siellä päin tuo virtaus tuo toisaalta sadealueistaan yhä lisää lunta ja laajasti siellä aletaan ylittämään yhä lisää 50 cm:n hankipaksuuksia. Kovemmat pakkaset pysyvät siis vain Uralin itäpuolella ja saattavat ulottua korkeapaineessa ajoittain vain Kaspianmeren pohjoispuolelle; suojasäätä ja jopa hyvinkin leutoa on laajasti Mustanmeren pohjoispuolella saakka. Manner-Euroopassa on jatkossa vaihtelevasti heikkoja yöpakkasia sisältävää itä-länsisuuntaista korkeapaineen selännettä sekä tuon Atlantin matalapaineen tuomaa leutoutta ja vesisateita lännestä. Välimerellä itään aikaisemmin painottunut matalapaine on heikentymässä, mutta Espanjan tienoolla on uusi rankkakuuroinen matalapaine, joka matkaa hissukseen itään ensi viikolla; sen itäpuolella Afrikasta tulee annos kesälämpöä monin paikoin, mutta jälkipuolella manner-Euroopasta syystalvea.

Tarkastelualueelle em. mukaan voidaan odotella tarkemmin sanottuna seuraavaa viikolle 51 >> Huomenna su on siis vaihtelevapilvinen poutapäivä heikoissa länsi-luoteistuulissa ja varsinkin länsiosissa ehditään näkemään aurinkoa. Lämpötila on nollan vaiheilla siten, että sisämaassa on enimmäkseen heikkoa pakkasta.

Maanantaina länsilounaasta lähestyy taas voimakas rintamasysteemi ja sen sadealue; lounais-etelätuuli voimistuu huomattavasti ja pilvisyys on taas runsasta. Illalla viimeistään odotellaan vesisateita ja itään liikkuessaan seassa etenkin idän sisämaassa voi olla myös räntää. Lämpötilat kohoavat jo aamuksi selvästi plussalle; etelärannikolla ja lounaassa lähelle +5 astetta ja myöhemmin puolen päivän jälkeen idässäkin ainakin asteen pari.

Tiistaina leuto lounaisvirtaus vallitsee runsaspilvisessä ja utuisessa säässä, missä sateita on edellispäivää vähemmän ja vetisempinä tuulten ollessa myös vähän heikompia. Lämpötilat ovat tässä vaiheessa sisämaassakin enimmäkseen asteen pari plussalla ja etelärannikolla - lounaassa ajoittain lähes +5 asteen verran.

Keskiviikkona etelän ja lännen välinen tuuli voi voimistua taas huomattavasti ja vesi-räntäsateita tulee kuurottaisesti länsilounaasta. Runsaspilvisyys ja utuisuus jatkuu eikä lämpötiloissa tapahdu merkittäviä muutoksia edellispäivään nähden.

Ke-to välisenä yönä saattaa olla taas niin rajun rintamasysteemin ylitys itäkoilliseen, että sen edellä lounais-etelätuuli saattaa puhaltaa myrskyisästi. Samalla rintamasateet saattavat olla runsaita, missä etenkin idän sisämaassa saattaa olla osaksi taas mahdollisuutta runsaalle märän lumen kertymälle ja sähkökatkoille!... Lämpötilat ovat yhä pääosin 0 ja +5 asteen välillä; leudointa tutusti etelärannikolla-lounaassa.

Torstaista eteen päin ennustettavuus on ainakin yksityiskohtien suhteen epäselvää, mutta pääpiirteenä voi olla länsiluoteesta kuivemman ja hieman kylmemmän ilman virtaaminen, jolloin yhtäältä vähäpilvisiä poutahetkiä voi alkaa tulemaan ja toisaalta lännestä tulevissa sadealueissa voi olla hyvinkin lumipyryisiä hetkiä lämpötilojen laskiessa sisämaasta alkaen hieman pakkaselle... Ensi ennusteessa tästä skenaariomahdollisuudesta lisää.

Lumipeitetilanteesta, roudasta ja vesijäätymisistä vielä lopuksi: Tämän päivän lumipeite sulaa maanantaista alkaen myös kaakkoisosissa lähes kokonaan, mutta Päijänteen itäpuoliselle alueelle voi jäädä ja ajoittain muodostua uudestaan ensi viikolla osittaisia, laikuttaisia ja tilapäisiä lumipeitteitä; muutoin etenkin etelärannikolla - lounaassa on taas koko ajankin lumetonta ma alkaen. Pysyvin ja runsas lumipeite on yhä pysynyt rajaltaan suunnilleen liljalla: Joensuu-Tornion pohjoispuoli; Lapissa on laajasti lähes 50 cm:n hanget ja ensi viikolla siellä hanget kasvavat edelleen normaalia leudommassa talvessa. Ensi viikon lopussa sitten odotellaan Etelä-Suomeenkin ehkä laajasti uutta lunta, mutta toistaiseksi ei ole varmaa, kuinka pysyvää sekään olisi Jouluun saakka...

Maaperä pysyy hyvin märkänä ja sulana ensi viikonloppuun saakka, kun huominen pakastuminen ei ehdi ainakaan lumipeitteisellä alueella jäädyttämään maata suojaavan tuoreen lumen takia. Puusto tosin pysyy näyttävästi lumikuorrutteisena vielä huomenna su, joten kamerat valmiiksi! 

Järvet saavat huomenna taas vähän lisää jäätä etenkin sisämaassa rannoille, poukamiin ja seisovavetisiin paikkoihin, mutta ensi viikolla 51 takaisin sulamista tapahtunee ainakin länsiosissa taas niin, että monet järvet muuttuvat jäättömiksi ainakin tuonne ensi viikonloppuun saakka... 

Jokivirtaamat ovat nousseet tämän viikon 50 vesisateiden myötä ja ensi viikolla sekä lumen sulaminen että uudet vesisateet voivat nostaa virtaamia alavilla paikoilla jo paikoin lieviksi tulviksi!...

No comments: