Saturday, February 07, 2015

Kallion Kappelin avajaiset Kai Sadinmaan isännöimänä - Valokuvallinen raportti

Eilen perjantaina 6.2.2015 minulla oli sosiaalista yhteiskunnallispoliittista aktiviteettia, kun osallistuin Helsingin Kalliossa monien valveutuneiden ihmisten seurassa ns. Kallion Kappelin avajaisiin, joka on eduskuntavaaliehdokas Kai Sadinmaan isännöimä luomus. Kohteessa on ollut aikaisemmin Kallio Kunsthalle -taidenäyttelytila, jonka takia siellä oli vielä nytkin muutamia taideteoksia esillä. Teen nyt tilaisuudessa ottamieni valokuvien kera poliittisesti hyvin symbolisen tapahtumaraportin >>

Aluksi tapahtuman Facebook-sivulla kerrotaan näin: "Kallion kappeli on paikka, jossa maa ja taivas, ajallinen ja ajaton, poliittinen ja hengellinen kohtaavat. 

Kappeli on toivon merkki tässä räikeän epäoikeudenmukaisuuden ja eriarvoisuuden maailmassa, vaihtoehdottomuudessa, jossa rahan ja talouden hegemonia vie tilan ihmiseltä ja ihmisyydeltä. 

Kallion Kappeli nostaa esiin jokaisen ihmisen arvokkuutta, erityisesti niiden jotka on työnnetty syrjään, joiden ihmisarvo on uhattuna tai jo poljettu maahan. Kappeli on merkki elämän syvyydestä ja kauneudesta, ihmisen hyvistä ominaisuuksista, jaloudesta, myötätunnosta. 

Kappeli kutsuu mukaan kaikkia, jotka haluavat olla synnyttämässä uutta toivoa ja merkitystä, elämää, jonka tunnusmerkkeinä ovat jakaminen ja osallisuus.".

Tilaisuudessa Kai Sadinmaa piti hienosti provokatiivisen ja käänteispsykologisen avajaispuheen, josta video ilmeisesti on tulossa vielä nettiin, ja päivitän sen sitten näkyviin tähän >> Video: Kallion Kappelin avajaiset / Kai Sadinmaa. Lisäksi tilaisuudessa oli kaunista musiikkia, jota esitti duo; Solja Oikarinen (laulu) ja Tatu Mustonen (kitara). Esillä olleista taideteoksista ovat vastanneet: Muhaned Durubi (maalaukset), Aarno Rankka (Madonna) ja Petri Saarikko.

Kohtasin Kai Sadinmaan nyt ensimmäistä kertaa kasvotusten ja hän osoittautui hyvin sympaattiseksi, sosiaaliseksi ja toki myös livenä valveutuneeksikin ihmiseksi eikä yhtään sellaiseksi "uskonnolliseksi hörhöksi", kuten jotkut ehkä saattaisivat äkkiseltään ennakkoluuloissaan kuvitella - Tässäpä on tosiaan yksi hieno ehdokas tulevan kevään vaaleissa Eduskuntaan!...

Tapahtumassa ihmisten puheita ja tunnelmia katseltuani-tunnusteltuani havaitsin tässä olleen hyvällä tavalla positiivista vastarinnan muodostamisasennetta eliitin neofeodaalistavaa rahanvalta- ja diktatuurikehitystä vastaan. Tämä osoittikin mm. juuri minulle sen, kuinka tässä yhteiskuntatilanteessamme aktivistitoimijoiden on osattava myös verkostoitua sosiaalisesti ja yhteisöllisesti sekä tajuttava vastustaa eliitin edesauttamia ongelmia ja luomaan niille ratkaisuja yhdessä! - Itsellänihän aktivistiroolini on ollut aika "tutkijakammio" -painotteista mielipidevaikuttamista, joten toki olen valmis jatkossakin lisäämään tällaista sosiaalista aspektia monessakin mielessä sopivassa määrin...

Seuraavaksi alla tarjoan 5 ottamani valokuvan verran yhteiskunnallispoliittista symboliikkaa, mitä ko. tilaisuus kuin itsestään ja luonnollisesti toi eteeni otettavaksi kameran kennolle talteen ja levitettäväksi nyt sekä varoittavana että kannustavana viestinä ihmisille! -->


Kallion Kappelin avajaistilaisuuden kuvasymboliikkaa >>


Musta pallo Kallion kappelissa 6.2.2015













Katosta riippuva musta pallo - Läntisen maailman yllä on nyt vakavasti uhkana eliitin sysimustan pimeä ja sairas sydän; tuleeko Maapallosta "Death Star" heidän levittämänsä yhteiskuntasyövän ja vaaran takia?!...


Kello ja maalaus Kallion kappelissa 6.2.2015













Kello ja aktivoiva maalaus - Eliitin uhkaan näin herätettäköön maat ja kansat raivoisasti "kelloja" soittaen vastarintaan ja vallankumoukseen! Olkoon sen tuloksena ennen näkemätön valveutumisen, yhteishyvän ja edistyksellisen kehityksen aalto!...


Aarno Rankkan tekemä "Crying Madonna" Kallion kappelissa 6.2.2015













Kyyneleitä itkevä Aarno Rankkan tekemä "Crying Madonna" - Joutuuko yhteiskuntamme eliitin sekoilujen takia tilaan, jossa pyhillä ja edistyksellisillä arvoilla on enää vain rooli tuhotun ja tapetun kaipuuna, ja kyynelehdimme "käsiä levittäen" toteutuneelle perikadolle?!...


Kai Sadinmaa pitämässä Kallion kappelin avajaispuhetta 6.2.2015













Kai Sadinmaa pitämässä avajaispuhetta - Kai esiintyi sydämeltään vahvan vakaasti ja tietoisuudeltaan ylevöityneenä; tämänlainen esikuva kaataa voimallaan hörhöiset, sairaat ja kummalliset oikut, joita länsieliitti suorastaan viljelee. Sellainen asenne meidän kaikkien on opittava sekä yksilökehityksemme että yhteisöparantumisen takia!...


Kallion kappelin avajaistungos kahtena ilmentymänä 6.2.2015













Kadulta näkymää ko. avajaistilaisuuden täyttämään ja ikkunoita huurruttaneeseen väenpaljouteen - Tietoisuutemme länsimaissa on sumunverhon pahasti samentamaa ilman valtaeliitin ja valtamedian ehdollistaman valetodellisuuden kyseenalaistamista ja kaatamista. Siksi yhteiskunnallispoliittinen aktivismi Suomessakin ei voi olla muuta kuin uudenlaisen valveutumisen oppimista ja väärän pois heittämistä! 

Tule siis sinäkin sumun läpi valveutuneiden ja valveutumisen tilaan kirkkaampaan ja selkeämpään näkemiseen, missä opitaan ne oikeat länsimaiset arvot uudestaan ja parempina! 

Kyse ei ole siis oikeastaan mistään "uskonnollisesta heräämisestä", vaan kyse on ihmisyyden ja yhteisön piirteiden ja toimintojen yhä paremmin näkemisestä sekä niissä yhä edistyneemmin toimimisesta... Juuri nyt tällainen puuttuu länsimaista erittäin vakavasti!

2 comments:

Arhi Kuittinen Finnsanity said...

Lisää kuvia

https://plus.google.com/photos/100569688293113899798/albums/6113472697192533409

A

Mika said...

Kiitokset Arhi!