Monday, February 09, 2015

Sääennuste viikolle 7 / 2015: Tavanomaista paljon leudompaa ja poutaisesti vaihtelevaa; lumipeitteet sulavat normaalia ohuemmiksi - laikuille ja vesistöjäät pysyvät heikkoina (Päivitetty!)

Etelä-Suomen talven on alkanut käymään hieman kalpaten viime aikoina, kun päättynyt viikko 6 oli tavanomaista selvästi leudompi, vaikka sen viikon aluksi kehittyi puustoihin runsas lumikuorrute ja vaikka etenkin sisämaassa lumipeitteen paksuus kasvoi samalla paikoin 50 cm:n lähelle. Viikon merkittävin tapahtuma oli kuitenkin sunnuntainen Laina-myrsky, joka toi tilapäisen pakkasvaiheen. Alkaneella viikolla 7 sää äityy entistäkin leudommaksi Föhn-virtauksessa, jota kestää ti-to välisen ajan; jopa yli +5 asteen päivälämpötiloja! Loppuviikolla voi pakastua ainakin lievästi ja hetkellisesti, mikä estää termisen kevään erittäin etuaikaisen alkamisen... Tarkastelualueen lumipeitteet sulavat kuitenkin lähipäivinä aikaisempaa reilummin, kun uutta luntakaan ei ole lähes sateettoman viikon takia tulossa, ja ainakin etelärannikolla-lounaassa voi siksi uhata hankien aukoille sulaminen...

Suursäätilasta toteutuneen sään osalta viikolle 6: .

Viikon alussa Pohjois-Euroopasta Välimerelle ulottunut laaja matalapainesysteemi pysyi vielä lähes ennallaan ja Fennoskandiassa matalapaineen osakeskus jäi Itämeren - Etelä-Suomen päälle. Sen itäpuolella Mustaltamereltä Suomen itäpuolelle jäi pohjoiseen siirtyvien erittäin leutojen matalapaineen osakeskusten vyöhyke, missä ensimmäinen siirtyi ma aikana reittiään läpi pohjoiseen n. Moskovan seudun kohdalta vesi-lumisateineen. Samalla heikompaa ja hajanaisempaa matalapaineiden osakeskusvyöhykettä muodostui Britteinsaarten länsipuolitse Välimerelle ja sikäläisittäin talvisen kylmä sää jatkui siellä. 

Sitten ti - to välillä tuo Fennoskandian matalapaine heikkeni pois ja Välimeren keskivaiheille voimistui iso ja voimakas matalapaine rankkasateineen; vuoristoissa tuli paljon uutta lunta! Lisäksi Mustaltamereltä siirtyi vielä pieni matalapaine Moskovan seudun / itäpuolensa tienoille. Samalla Britteinsaarten länsireunalle vahvistui korkeapaine, mistä muodostui lounais-koillissuunnassa korkeapaineen selännettä Skandinaviaan - Tämän myötä Fennoskandiaan tuli heikkoa pakkasta (Lapissa ankarahkoakin) ja laajasti manner-Euroopassa ja Britteinsaarilla jatkui kylmä talvisää pohjoisen ja idän välisissä tuulissa ja yöpakkasissa paikallisten lumikuurojen kera. Myös Länsi-Venäjän pohjoisosissa kylmeni ja pakkaset ankaroituivat siellä paikoin -30 asteen kylmemmälle puolelle; sen sijaan Länsi-Venäjän eteläosissa pakkaset pysyivät vain heikkoina ja lähempänä Mustaamerta jatkui hyvin leuto plussakeli.

Viikon 6 loppupuolella la saakka vakiintui sitten tilanne, missä korkeapaine säilyi vahvana noin Britteinsaarten tienoilla - vähän sen länsi- / luoteispuolella jatkaen vähitellen leudontunutta poutaista säätä siellä, ja siitä ulottui selännettä talvisen kylmänä itään manner-Eurooppaan, missä paikoin esiintyi pakkasta ympäri vuorokauden. Samalla tuon korkeapaineen pohjoispuolella asettui voimakkaiden ja liikkuvien matalapaineiden reitti vyöhykkeelle Grönlannista Lapin yli itäkaakkoon; tämän myötä Fennoskandiaan tuli matalapaineiden liikkeiden mukaan leutojen ja Föhn-ilmiön lämmittämien länsivirtausten ja pohjoisesta pistäytyvien kylmän purkausten vaihtelua. Sateita lumena-räntänä tuli etenkin Lappiin.


Länsi-Venäjällä jatkui ajoittaiset lumisateet ja yhtäältä ankarampaa pakkasta pääsi kielekkeenä pohjoisosistaan etelämmäksi, mutta toisaalta Fennoskandian puolelta tullut leudompi Föhn-sää siirsi ankarimpia pakkasia idemmäksi Uralille; Mustanmeren tienoilla / pohjoisreunalla kylmeni hieman talvisemmaksi yöpakkasineen.

Välimerellä Italian - Balkanin tienoot saivat aluksi edelleen rankkasateita ja tulvavaaraa oli, mutta viikon loppua kohden ko. matalapaine heikkeni ja siirtyi lähemmäksi Mustaamerta - Tämän matalapaineen jälkipuolella Välimerelle pääsi manner-Euroopasta em. kylmää ilmaa.

Sitten la-su aikana tapahtui Fennoskandiasta käsin rajua muutosta siten, että lauantaina Norjanmerellä - Lapin luoteiskulmalla kehittyi hyvin raju myrskymatalapaine, joka toi jo ko. päivänä Norjaan ja Ruotsiin keskiosapainotteisesti hirmumyrskytuulia! - Matalapaine jakautui kahtia, missä eteläisempi osakeskus siirtyi sunnuntaina noin Perämeren kohdalta kaakkoon ja sen länsipuolella pakkasilmaa tuonut pohjoistuuli voimistui myrskypuuskaiseksi myös Suomessa. Aivan viikonvaihteeksi tämä pohjoisvirtaus levisi itse asiassa Fennoskandiasta myös laajasti manner-Euroopan keski- ja itäosiin, missä se paradoksaalisesti leudonsi hieman säätä aikaisempaan talviseen korkeapainetilanteeseen verrattuna. Britteinsaarten länsireunalla pysyi edelleen vahvan korkeapaineen keskus.


Etelä-Suomen tarkastelualueen toteutuneesta säästä tarkemmin: .

Maanantaina 2.2. tarkastelualueen ylle jäänyt matalapaine jatkoi osassa aluetta ajoittain kokonaan tyyntä, muutoin vaihtelevatuulista sekä runsaspilvistä ja ajoittain lumi-räntäsateista säätä; etenkin tyynillä alueilla oli myös utua - paikoin sumua. Sateissa oli myös taukoja ja sademäärät olivat kohtalaisia; uutta lunta tuli yleensä n. 5 - 10 cm edellispäivän lisäksi, yksittäisillä paikoilla enemmänkin 20 cm:n tienoille saakka. Vetisintä sade oli etelärannikolla. Lämpötila oli yhä sijoillaan n. nollakelistä lievään suojasäähän, mutta illalla sisämaassa pakastui lievästi.

Tiistaina 3.2. matalapaine heikkeni ja vetäytyi tarkastelualueelta etelälounaaseen; sen myötä tyyni alue poistui ja tilalle tulivat heikot - kohtalaiset etelätuulet, jotka kääntyivät myöhemmin kaakkoon-itään. Aluksi jatkui yhä runsaspilvinen ja ajoittain / paikoin heikosti - kohtalaisesti lumisateinen / lumikuuroinen sää. Iltaan mennessä poutaantui vähän lisää ja pilvipeite rakoili paikoin / ajoittain; lumikuuroja jäi silti sinne tänne. Lämpötila laski sisämaassa -1 ja -5 asteen välille ja viimeistään iltaan mennessä etelärannikon lievä suojasää päättyi heikkoon pakastumiseen.

Keskiviikkona 4.2. tuuli oli heikkoa ja vallitsi enimmäkseen idän puolelta; hetkittäin oli jopa tyyntä. Alapilvisyys pysyi edelleen ja itse asiassa paksuni yöllä-aamulla valliten loppupäivän tasaisena sumupilvenä. Paikoin esiintyi myös utua. Lumisateita tuli edelleen yksittäisillä paikoilla heikosti kuuroina. Lämpötilat pysyivät koko päivän lähes samoina ja vain heikosti pakkasella; sisämaassa enimmäkseen -2 ja -5 asteen välillä ja etelärannikolla vaihdellen nollakelistä asteen - parin pakkaseen.

Torstaina 5.2. korkeapaineen selänne siirtyi luoteesta-pohjoisesta alueen ylle ja tuulet tyyntyivät entisestään. Pilvisyys jäi yhä runsaaksi ja vain paikoin / ajoittain sattui pientä rakoilua. Alueella esiintyi edelleen paikoin lumikuuroja, jotka pysyttelivät aluksi lähes sijoillaan, mutta loppupäivän aikana viriämään alkanut länsituuli alkoi siirtää kuuroja mukanaan itään nauhoina. Lämpötila pysyi aluksi edellispäivän lukemissa eli sisämaassa enimmäkseen -2 ja -5 asteen välillä ja etelärannikolla vaihdellen nollakelistä asteen - parin pakkaseen, mutta illalla suojasää alkoi vallata alaa, kun samalla okludoituneen rintaman etupuolella tuli luoteesta nauhamaisina vyöhykkeinä lumi-räntäsateita ja länsituuli voimistui jo kohtalaiseksi - navakaksi.

Perjantaina 6.2. Lapin pohjoispuolella oli matalapaine, joka siirsi yöllä-aamulla tarkastelualueen yli itäkaakkoon okludoituneen rintaman lumi-räntäsateineen. Sen jälkeen alkoi vallita kuiva ja leuto Föhn-ilmiön lämmittämä kohtalainen luoteistuuli, missä sää selkeni vähäpilviseksi aamulla; loppupäivän aikana oli Föhn-tilanteelle tyypillisiä vähäisiä ylä- ja keskipilvilauttoja sekä vähän kumpukerrospilviä. Lämpötila kohosi aamuun - keskipäivään mennessä koko alueella suojan puolelle; länsi-eteläosissa päästiin iltapäivän auringonpaisteessa jopa paikoin +5 asteen vaiheille. Illalla vähäpilvisessä tilanteessa pakastui paikoin lievästi uudelleen.

Lauantaina 7.2. Norjanmerellä edellisiltana alkoi siis muodostua voimakas matalapaineen osakeskus, joka siirtyi voimistuvana ko. päivän aikana Lapin luoteiskulmalle ja alkoi jakaantua kahtia - Tarkastelualueella yöllä pilvisyys runsastui taas ja luoteesta tuli vähän lumi-räntäsateita sekä uusi annos leudompaa ja myös kosteampaa säätä. Iltapäivällä puolestaan uusi okludoitunut rintama siirtyi alueen yli kaakkoon vesi-räntäsateineen ja utuineen. Länsi-luoteistuulet olivat tässä alkupäivän aikana heikkoja - kohtalaisia. Illalla sää selkeni luoteesta alkaen lähes kokonaan ja ilmamassa kuivui. Samalla luoteistuuli voimistui jo ajoittain navakaksi-kovaksi länsiosissa, mutta idässä oli vielä heikkoja tuulia. Lämpötila oli yöllä nollan vaiheilla ja aamulla - iltapäivällä +1 ja +4 asteen välillä; leudointa lännessä. Illalla alkoi pakastumaan lievästi.

Sunnuntaina 8.2. oli siis vuorossa Laina-myrsky, josta tein myrskyseurannan ja valokuvahavainnollistuksen - Sanottakoon tässä lyhyenä koosteena, että pohjois-luoteistuuli oli voimakkaimmillaan aamupäivällä - alkuiltapäivällä, jolloin myrskypuuskat olivat 20 - 25 m/s ja kovimpien tuulien alue jäi Päijänteen tasan länsipuolelle. Aluksi yöllä oli melkein selkeää, mutta aamulla - alkuiltapäivällä myrskyalueen mukana taivas oli rakoilevasti kumpukerrospilvikannen peittämä ja seassa tuli heikkoja lumikuuroja siellä täällä. Iltapäivän lopulla pohjoistuuli alkoi heiketä nopeasti ja samalla sää selkeni loppupäiväksi; illalla tuulet myös tyyntyivät ajoittain kokonaan, mutta toisaalta länsiosiin tuli jo lännestä lämpimän rintaman etupuolen yläpilviharsoa merkkinä uudesta lauhtumisesta. Lämpötila laski yöllä koko alueella -1 ja -5 asteen välille, missä se sitten pysyi tuon myrskyvaiheen ajan. Illalla pakkanen kiristyi sisämaassa -10 asteen vaiheille ja itäkolkassa jopa -15 ja -20 asteen välille. Etelärannikolla ja lounaiskolkassa lämpötila laski -5 asteen vaiheille.

 
Sääennustetta viikolle 7 suursäätilallisena analyysinä Euroopan mittakaavassa >>

Tänään maanantaina on alkanut Fennoskandiassa sään muutos erittäin leutoon länsivirtausvaiheeseen, kun voimakkaiden matalapaineiden sarjaa jatkuu Islannin tienoilta Norjanmeren ja Lapin pohjoisreunan sivuitse itään. Samalla korkeapainetta on pysynyt vahvana keskukseltaan Britteinsaarten yllä. Välimerellä on kehittynyt uusi runsassateinen matalapaine asettuen keski-itäosiin; kylmää ilmaa länsipuolellaan ja ainakin vuoristoissa lumipyryjä.

Tuollainen asetelma pysyy ti - to aikana lähes ennallaan, jolloin erittäin leuto ja Kölivuoriston ylitettyään Föhn-ilmiön lämmittämä länsivirtaus vallitsee Fennoskandiassa ja ulottuu poikkeuksellisen leutona myös Uralille saakka - Täten tällä vyöhykkeellä mitataan ajankohtaan nähden korkeita lämpötiloja ja päiväsaikaan olosuhteet ovat jopa etukeväisiä monin paikoin ja suojasäätä voi ulottua kielekkeenä lännestä jopa Uralin eteläosiin. Lapissakin on hyvin leutoa, mutta myös ajoittain lumi-räntäsateita ja myrskytuuliakin.

Tuo Britteinsaarten korkeapaine alkaa siirtymään kuitenkin painopisteeltään manner-Euroopan läpi itään, jolloin Britteinsaarilla alkaa vallita leudommat ja kosteammat lounaistuulet, mutta manner-Euroopassa jatkuu melko kylmä ja poutainen sää heikkoine yöpakkasineen; kylmintä itäosissa. Välimeren sää rauhoittuu ja matalapainetta on vain itäosissaan. Länsi-Venäjällä tuon pohjoisosan leudon länsivirtauksen ohella etelässä on poutaisempaa ja tyynempää korkeapainesäätä, missä yöpakkaset voivat olla kohtalaisia - ankarahkoja -10 ja -20 asteen välillä; saman tyyppinen kylmähkö kevättalvinen sää ulottuu myös Mustanmeren pohjoisrannalle, mutta voimakkaan koillistuulen kera Välimeren itäosan matalapaineen takia.

Viikon loppupuolella pe-la suursäätilallinen asetelma kehittyy näillä näkymin siten, että korkeapainetta pysyy kevättalvisen kylmähkönä yöpakkasineen Itä-Euroopassa ja Länsi-Venäjän eteläosissa, mutta sen pohjois-luoteispuolella hyvin leuto länsi-lounaisvirtaus heikkenee seuraavin muutoksin: Aluksi matalapaineen painopiste siirtyy Lapin koillispuolelle ja Fennoskandiassa voi muodostua heikkoa korkeapaineen selännettä kahteenkin otteeseen, jolloin tapahtuu ainakin lievää pakastumista ja Lapissa paikoin ankarahkoksikin pakkaseksi eli -20 asteen vaiheille. Samalla Britteinsaarille tulee Atlantilta matalapaine, joka näyttäisi jäävän sitten heikkenemään Pohjanmeren tienoille; tämä leudontaa ja epävakaistaa Länsi- ja Keski-Euroopan säitä ja pitää ainakin Skandinavian eteläosia leutoina edelleen.

Aivan viikon lopussa / viikonvaihteessa 7/8 Fennoskandiassa korkeapaineen selänteestä saattaisi voimistua oma korkeapaineensa Lapista kaakkoon, jonka asema ja liikenopeus Suomen kaakkoispuolelle viikon 8 alussa ratkaisee sen, kuinka Pohjois-Atlantin taas voimistuva matalapainetehdas voisi palauttaa leudot lännen ja etelän väliset virtaukset koko Fennoskandiaan ja Suomeen, vai jääkö alueelle enemmän pakkasilmaa; tällä hetkellä näyttäisi siltä, että ainakin Länsi-Venäjän pohjoisosat kokisivat selvästi ankaroituvaa pakkasta viikon lopussa... Päivityksessä lisää.

Sääennustetta Etelä-Suomen tarkastelualueelle tarkemmin >>

Maanantaina 9.2. Tänään on ollut siis lännestä hitaasti itään siirtyvän lämpimän rintaman ylitystä, missä aluksi yöllä runsastunutta pilvisyyttä ja jo leudontuvaa pakkasta oli vasta länsiosissa, mutta itäkolkassa selkeässä ja tyynessä säässä pakkanen ehti kiristymään paikoin jopa -20 asteen kylmemmälle puolelle. Sitten aamusta alkaen loppupäivän mittaan pilvisyys on ollut runsasta ja ajoittain / paikoin on tullut heikkoja lumisateita ja sumujakin on syntynyt; illalla läntisimmissä osissa pilvisyys on vähentynyt. Lounais-etelätuuli oli aluksi heikkoa, mutta illalla rintaman jälkipuolella länsituuli on alkanut vähän voimistua lännestä alkaen. Lämpötilat ovat kohonneet koko päivän siten, että läntisimmissä osissa on ollut jo suuren osan aikaa suojaa ja paikoin jopa n. +5 asteen verran. Illalla suojasää on levinnyt hitaasti idemmäksi, mutta itäkolkkaan on jäänyt vielä parisen astetta pakkasta.

Tiistaina 10.2. vallitsee kohtalainen - ajoittain navakka länsivirtaus ja pilvisyys on vähäisen vaihtelevaa ja aurinko paistaa kirkkaasti; aluksi yöllä-aamulla itäosissa on runsaampaa pilvisyyttä ja vähäisiä lumisateita voi siellä vielä tulla ja sumujakin voi esiintyä. Yöllä suojasäätä alkaa ulottumaan itäosiinkin ja iltapäivällä Föhn-leutoudessa ja auringonpaisteessa koko alueella ollaan plussalla reilusti; länsi-eteläosissa monin paikoin jopa yli +5 asteen verran! Illalla kylmenee muutamalla asteella; sisämaassa voi lievästi pakastaa.

Keskiviikkona 11.2. jatkuu edelleen edellispäivän kaltainen Föhn-virtaus lännestä, mutta pilvisyys saattaa olla hieman runsaampaa ajoittain ja länsituuli voi olla vähän heikompaa - Tällöin päivälämpötilat saattavat jäädä edellispäivän huippulukemista hieman, mutta yön ja loppuillan lieviä pakastumisia lukuun ottamatta suojasää jatkuu ja iltapäivällä lännessä on yhä mahdollisuuksia +5 asteen vaiheille / vähän sen yli.

Torstaina 12.2. leuto läntinen Föhn-virtaus jatkuu aluksi ja pilvisyys on vähäistä ja vaihtelevaa, mutta iltapäivällä / illalla tapahtuu luoteesta heikon kylmän rintaman ylitys ja heikkenevä tuuli kääntyy luoteeseen; rintaman ylityksessä voi olla hetken runsaampaa pilvisyyttä, mutta sateita ei mainittavasti taida tulla... Lämpötilat ovat aluksi ti-ke kaltaisesti yöllä lievästi pakkasella / nolla tienoilla ja päivällä selvästi plussalla, mutta illalla tuon rintaman jälkipuolella saattaa pakastua reilummin; sisämaassa ehkä -5 asteen vaiheille.

Perjantaina 13.2. näyttäisi vallitsevan tyyni korkeapaineen selänne yöllä-aamulla, mutta sen jälkeen loppupäivällä heikot lounaistuulet olisivat vallitsevia - Aluksi yöllä ja aamulla voisi olla vähäpilvistä ja lämpötilat tilapäisesti reilummin pakkasella; sisämaassa -5 ja -10 asteen välillä ja etelärannikolla-lounaassa -2 ja -5 asteen välillä. Loppupäivällä pilvisyys olisi taas runsaampaa, sumut paikoin mahdollisia ja lämpötilat kohoaisivat nollan vaiheille; suojaa etelärannikolla-lounaassa...

Lauantaina 14.2. ja Sunnuntaina 15.2. olisi sitten vahvemman korkeapaineen mahdollinen muodostuminen Lapista käsin kaakkoon, jolloin pilvipoutainen ja jollain intensiteetillä etenevä pakastuminen tapahtuisivat em. heikon lounaisvirtauksen poistuessa, mutta tarkennusta tälle pitää tehdä vasta myöhemmin...

Luontohavaintoja Etelä-Suomesta viikolta 6 ja ennusteena viikolle 7 >>

Etelä-Suomen lumipeite sai viikon 5 la-su ajalta sekä päättyneen viikon 6 alussa ti mennessä etenkin sisämaassa sen verran runsasta uutta lunta, että ti mennessä lumipeitteen syvyydeksi muodostui sisämaassa n. linjan Porvoo-Järvenpää-Salo-Pori pohjoispuolelle selvästi yli 25 cm paksut hanget ja paikoin jopa 50 cm:n paikkeille saakka. Tuon linjan eteläpuolella lumipeitteen vahvuudeksi jäi kuitenkin 10 - 25 cm ja Varsinais-Suomen rannikolla - lounaissaaristossa sitäkin vähemmän. Tämä lumipeitetilanne pysyi koko viikon 6 loppupuolen, vaikka korkeintaan n. sentin-pari tuli lisää lunta ko. aikana. Pe-la suojasäiden aikana sulaminen jäi vähäiseksi, koska ilmamassa oli sen verran kuivaa ja lumipeite niin suureksi osaksi jäisen kovaa - tiivistä.

Tällä alkaneella viikolla 7 ti-to aikana voi tapahtua sulamista melko paljonkin, joskin joka yö tuona aikana ehtii suojasää muuttumaan hetkellisesti jäätymiseksi - Ainakin muutamia senttejä lumihanget alenevat to mennessä ja tähän aikaan vuodesta odotettavissa oleva Föhn-ilmiön aurinkoinen sää on jo sen verran tehokkaasti ns. paahdepaikkoja sulattavaa teholtaan, että sellaiset kohteet mm. rakennusten eteläseinustoilla, etelärinteillä ja -luiskilla sekä tummien asfalttien alueilla voivat sulaa jo melko helposti lumesta paljaiksi laikuiksi. Tuon em. 25 cm:n lumensyvyysrajan eteläpuolella hankien aukoille sulaminen on jopa varsin todennäköistä. Viikon 7 loppuosa näyttää sen verran pakkasvoittoiselta näillä näkymin, että sulaminen olisi ainakin sen ajan keskeytynyttä...

Lumeen liittyi päättyneen viikon 6 alussa myös erittäin runsas puustolumitilanne, koska tuona viikon 5 la-su ajalla sekä päättyneen viikon 6 alussa ti mennessä satanut lumi oli märkyydessään sen verran sopivasti tarttuvaa - Niinpä etenkin sisämaassa päästiin ihailemaan kaikkia lehtipuitakin myöten näyttävistä lumikuorrutteista, mutta etelärannikolla kuorrutteet jäivät paikoin jopa puuttumaan. Tämä kuorrutetilanne säilyi to saakka, mutta sitten ensin pe Föhn-leutous sulatti ja varisti puustolumet metsien sisäosien rippeitä lukuun ottamatta ja sitten su Laina-myrsky viimeisteli puustot lumesta tyhjiksi.

Tein tuosta lumikuorrutetilanteesta valokuvallisen estetiikkahavainnollistuksen >> Etelä-Suomen runsas puustolumi helmikuun alussa viikolla 6 / 2015 - Maisemien esteettinen kuva-analyysi Hämeenlinnasta ja Espoosta.

Maaperän routa jäi joko ennalleen edelleen tai se jatkoi lumipeitteiden alla alta päin sulamistaan viikolla 6 - Näin ollen tarkastelualueella roudan syvyys pysyi edelleen 0 ja 15 cm:n välillä ja osalla aluetta routaa ei ollut edelleenkään lähes ollenkaan. Alkaneella viikolla 7 samanlainen lähes pysähtynyt / vähitellen sulava / lähes roudaton tilanne jatkuu.

Vesistöjäiden osalta tilanne pysyi myös lähes ennallaan eli järvissä jäiden paksuus ei juurikaan muuttunut 20 ja 30 cm:n välisiltä lukemiltaan (Idässä tosin on yleisemmin yli 30 cm paksuja jäitä); virtapaikoilla altapäin sulamista oli yhä ja niillä alueilla loskaisuudessa ja sula-aukkoisuudessa oli vaihtelua, lumisateiden, suojasäiden ja tilapäisten heikkojen pakkasten mukaan. Muutoin järvijäiden päällä pysyi ja em. tapaan kasvoikin lumipeite. Alkaneella viikolla 7 sulamista voi tapahtua sekä järvijäiden lumipeitteiden (loskaisuus voi lisääntyä) että virtapaikkojen jäiden (sula-aukkoisuus voi kasvaa) osalta tuona ti - to Föhn-virtausjaksona. Jäiden paksuudet eivät kuitenkaan merkittävästi muutu seisovavetisillä alueilla; virtapaikoilla lisää sulamista.

Oja- ja jokivedet alkoivat virrata yhä enemmän kokonaan jäättöminä, koska suojaa oli niin tasaisen pitkään ja tilapäiset pakkaset olivat niin heikkoja; tosin viime su-ma yönä jäätymistä ehti tapahtua hieman merkittävämmin etenkin idän sisämaassa. Oja- ja jokivedet ovat virranneet kuitenkin hillitysti normaaleina koko ajan, koska sulamisvettä on tullut niin vähän; alkaneella viikolla 7 ti-to aikana sulamisvedet voivat kuitenkin lisääntyä aikaisempaan nähden.

Merellä eli Suomenlahdella ja samanlaisesti Selkämerelläkin ei ole edelleenkään tapahtunut merkittäviä muutoksia eikä alkaneella viikollakaan ole muutoksia luvassa vähän reippaampaa sulamista lukuun ottamatta - Eli jäätä säilyy vain sisälahdissa vaihtelevan heikosti ja Suomenlahden itäosan sisälahdissa ja rannikolla myös 5 - 20 cm paksuna. Saaristomeri on ollut edelleen täysin jäätön ja sellaisena se pysyy myös alkaneella viikolla 7. Ulapan pintavesilämpötilat ovat sen verran kuitenkin laskeneet, että pääosa vedestä on enää 0 ja +3 asteen välisissä lukemissa; alkaneella viikolla kylmeneminen on lähes olematonta / tilanne pysyy samana.

Tuleva Föhn-leutous voi jatkaa pajujen (Salix sp.) kissavaiheisten norkkojen hidasta kasvattamista ja sama pätee haapojen (Populus tremula) hedeyksilöiden samankaltaisesti jo esille tulleisiin hedenorkkokissoihin. Leppien (Alnus sp.) ja pähkinäpensaan (Corylus avellana) kukkimisten alkamiset ovat kuitenkin vielä epäajankohtaisia, vaikka lievää esisiitepölypäästöä voi kehittyä. Vähäinen routatilanne puolestaan on jo saattanut mahdollistaa lumihankien alla varhaisimpien sipulikasvien ensimmäisten versojen lievää työntymistä esille maasta lehtivihreättöminä ja sama kehitys jatkuu hitaana jatkossakin.

Sääennustepäivitys lauantaina 14.2.2015 klo. 10:20: Em. ennusteet ovat toteutuneet varsin tarkalleen oikein tähän lauantaihin mennessä, mutta tuo Föhn-tuulitilanne oli jopa arvioituakin leudompi. Näistä toteutuneista säistä taas lisää seuraavassa sääraportissani, mutta nyt loppuviikon ennustetarkennusta ja alustavasti arviota ensi viikon 8 säästä:

Suursäätilallisesti em. ennusteeseen verrattuna asetelmat etenevät melko paljon samaan tapaan nyt viikonloppuna - viikonvaihteessa, mutta muutoksina on ainakin se, että Britteinsaarille tullut matalapaine siirtyykin vähän heikkenevänä Ranskaan ja alkaa siitä muotoutua vähitellen epävakaistamaan Välimeren länsi- ja keskiosia. Itä-Euroopassa ja Länsi-Venäjän eteläosissa säilyy kevättalvisen kylmää korkeapainetta aluksi, mutta Fennoskandiaan ja itse asiassa juuri Etelä- ja Keski-Suomen päälle muodostuu korkeapaine sunnuntaiksi, ja sitä edeltää tänään lauantaina pienen matalapaineen siirtyminen Keski-Suomen yli itään. Matalapaineen jälkeen ennen korkeapaineen muodostumista kerkeää levitä tarkastelualueelle kylmä pohjois-koillistuuli.

Eli tänään lauantaina tarkastelualueella jatkuvat aluksi heikko länsi-lounaistuuli sekä täyspilvisessä säässä edellispäivästä jatkuneet lumi-räntäkuurot. Samalla lämpötila pysyy vielä suojan puolella etenkin etelärannikolla-lounaassa. Illalla tuon matalapaineen jälkipuolella tapahtuu kylmän pohjois-koillisvirtauksen tulo; aluksi kylmä rintama siirtyy alueen yli etelään, mutta siihen liittyy vain heikkoja lumikuuroja itäpainotteisesti. Pian rintaman ylityksen jälkeen pohjois-koillistuuli voimistuu navakaksi ja lämpötila laskee nopeasti pakkaselle.

Sunnuntaina yöllä sää selkenee nopeasti pohjoisesta alkaen navakassa pohjois-koillistuulessa ja lämpötila laskee aamuun mennessä sisämaassa -10 asteen vaiheille - vähän sen alle ja etelärannikollakin -5 ja -10 asteen välille. Iltapäivään mennessä tuulet tyyntyvät selvästi korkeapaineen keskuksen tullessa ja sää jatkuu laajasti täysin selkeänä ja kuulaan kirkkaana. Aurinko jaksaa lämmittää ilmaa muutaman asteen aamun lukemista, mutta illalla voi tulla aamuakin kylmempää; tosin korkeapaine alkaa siirtyä keskukseltaan jo silloin Suomesta eteläkaakkoon, jolloin vähitellen leudontavia etelätuulia alkaa viritä lännessä.

Maanantaina yöllä voi siis etenkin idässä ja sisämaassa olla kylmin vaihe selkeässä säässä, jolloin -15 asteen vaiheilla olevat minimilämpötilat ovat mahdollisia; itäkolkassa ehkä jopa n. -20 astetta ja etelärannikolla -10 asteen vaiheilla. Maanantaina päivällä etelä-lounaistuulet voimistuvat koko alueella, mutta sää pysyy vielä vähäpilvisenä - selkeänä; lämpötilat asettuvat päivällä -1 ja -5 asteen välille; leudointa etelärannikolla - lounaassa.

Tiistaista eteen päin leudontuminen jatkuu ja lännestä alkaa tulla myös epävakaisempaa säätä sadealueineen; näillä näkymin erittäin leuto länsi-lounaisvirtaus vallitsee ke - su aikana ensi viikolla 8 niin, että plusasteinen sää voi äityä hurjasti ja seassa voi olla +5 ja +10 asteen välistä Föhn-lämpöäkin taas. Toisaalta väliin voi mahtua lievästi pakastavaa korkeapaineen selännettäkin... Palaan asiaan seuraavassa sääraportissa.

No comments: