Monday, March 09, 2015

Sääennuste viikolle 11 / 2015: Aluksi normaalia leudompaa ja epävakaista, lopuksi yöpakkasten sävyttämää normaalileutoa kevätpaistetta; lunta enää laikkurippeinä sisämaassakin ja vesistöt ennätysmäisen vähäjäisiä (Päivitetty!)

Etelä-Suomen kevät eteni päättyneellä viikolla 10 aluksi tuttuun tyyliin runsaspilvisissä ja ajoittain vesi-räntäsateisissa parin-kolmen asteen plussakeleissä kuin marraskuuna, mutta se sai viikon lopussa reilusti vahvistusta lounaasta tulleen lämpöaallon myötä. Se oli luonteeltaan yhä runsaspilvinen ja tuulinen, mutta toi Ahvenanmaalle sunnuntaina jopa kaikkien aikojen maaliskuun alkupuoliskon lämpöennätyksen eli +13,5 astetta! Tänään maanantaina lämpö jatkui hieman viilenneestä ilmamassasta huolimatta, koska laajasti selkeässä säässä päästiin paikoin iltapäivällä +10 asteeseen. Jatkossa ti-ke on epävakainen vaihe leudohkona, jonka jälkeen aikaisemmissa ennusteissa jo pitkään uumoiltu aurinkoinen korkeapaine toteutuu koko loppuviikoksi. Se jäänee silti ainakin alkuun odotettua koleammaksi eli yöpakkaset astuvat kuvaan mukaan, mutta se ei kuitenkaan uhkaa jo alkanutta termistä kevättä.

Suursäätilasta toteutuneen sään osalta viikolle 10: .

Edellisviikolla 9 osakeskuksiksi hajonnut lännen laaja ja voimakas matalapaine yhdisti ma-ti aikana taas voimaansa yhtenäisemmäksi matalapaineeksi Islannin tienoolta Norjanmerelle, mutta se tuotti uuden osakeskuksen ma aikana Etelä-Ruotsissa ja tiistaina siirtyi vähän voimistuneena Baltiasta Etelä-Suomeen vesi-lumisateineen - Tämä koko matalapainesysteemi ylläpiti tämän alkuviikon aikana edelleen leutoa ja ajoittain sateista länsivirtausta manner-Euroopassa, mutta toisaalta luoteesta tuli Britteinsaarille vähän koleampaa ilmaa. Virtaus kävi idempänä eli Itä-Euroopassa ja Baltiasta Suomeen etelästä, mutta edelleen varsin leutona. Poutaisempaa korkeapainesäätä oli yhtäältä Välimerellä, missä etenkin lännessä lämpeni jo sikäläisittäin hyvin keväiseksi eli päivisin yli +20 asteen. Toisaalta Länsi-Venäjällä oli edelleen noin Uralin eteläosissa vahvaa korkeapainetta, joka jätti yhä melko kylmää talvi-ilmaa laikkuna Kaspianmeren pohjoispuolelle ja korkeapaineen vahvistuminen pohjoista kohti lopetti leutoa virtausta Euroopasta Uralille.

Ke-to aikana tuo em. Norjanmeren matalapaine sekä Suomeen etelästä tullut matalapaineen osakeskus heikkenivät melko nopeasti pois sijoillaan ja samalla Islannin suunnasta alkoi lähestymään erittäin voimakasta matalapainetta eteläpuolellaan hyvin leutoa länsi-lounaisvirtausta; tämän myötä ilmamassa jäi Fennoskandiassa melko leudoksi eikä pohjoisesta ehtinyt juurikaan tulla kylmempää ilmaa ennen tuon uuden länsi-lounaisvirtauksen saapumista. Samalla Länsi-Eurooppaan tuli lännestä korkeapaine ja sen kaakkoispuolelle Italian-Balkanin ylle voimistui raju ja runsassateinen matalapaine. Samalla manner-Eurooppa itäosiaan myöten sai luoteesta vähän kylmempää ilmaa ja heikkoja yöpakkasia palasi. Länsi-Venäjällä korkeapaineen painopiste siirtyi enemmän Uralin itäpuolelle ja laajemmin alkoi vallita normaalia ja poutaista kevättalvista säätä heikkoine päiväpakkasineen ja tuhdihkoine yöpakkasineen, mutta suojasäätä ulottui Euroopasta lounaisosiin; kylmintä oli edelleen Kaspianmeren pohjoispuolella laikkuna, mutta Mustanmeren ympäristössä säilyi melko keväisiä ilmamassoja.

Loppuviikon osalta alkoi vallita seuraava kuvio >> Voimakasta matalapainetta alkoi vallita vyöhykkeenä Islannin ja Grönlannin välistä Jäämerelle, joka tuotti eteläpuolellaan voimakkaan ja erittäin leudon länsi-lounaisvirtauksen Britteinsaarten pohjoisosia viistäen Fennoskandiaan ja siitä lopulta taas Länsi-Venäjän pohjoisosiin; muutoin Länsi-Venäjällä jatkui normaalin kevättalvinen pakkassää melko laajasti suurine lämpötilan vuorokausivaihteluineen - Tuloksena oli siis koko Fennoskandiaan taas normaalia paljon leudompaa säätä lännestä alkaen; myös Lapissa taas ajoittain suojaa. Samalla korkeapaine venyi vyöhykkeenä manner-Euroopassa lännestä kohti Venäjää ja sen pohjoisreunalla länsiosissaan alkoi lämmetä hyvin keväiseksi eli Britanniassa sekä Ranska-Saksa vyöhykkeellä ylitettiin +15 asteen päivälämpötiloja su mennessä (Jopa Etelä-Ruotsissa ylittyi su paikoin +15 astetta ja lämpöaalto ulottui Suomeenkin pilvisenä), mutta hieman koleampaa ja heikkoja yöpakkasia esiintyi vielä itäosissa.


Tuo Välimeren keskiosan voimakas matalapaine siirtyi heikkenevänä sateineen yhtäältä enemmän Balkanin kiusaksi, mutta vain vähän Mustanmeren alueelle; matalapaineen pohjoispuolella alkoi vallita kylmä itävirtaus Kaspianmeren pohjoispuolelta Mustanmeren länsipuolelle, missä takatalvista lumisadetta esiintyi paikoin. Espanjassa jatkui edelleen lämmin ja paikoin lähes helteinen sää, vaikka muualla Välimerellä viileni laajasti em. matalapaineen takia.

Etelä-Suomen tarkastelualueen toteutuneesta säästä tarkemmin: .

Maanantaina 2.3. heikkenevä okluusiorintama ylitti aluetta lännestä alkaen ja toi mukanaan ajoittaisia sateita lähinnä vetenä, mutta Päijänteen itäpuolella myös räntänä ja lumena; sade alkoi tauota lännessä iltapäivästä alkaen. Etelätuulet olivat ennen rintamaa ajoittain navakoita, mutta heikkenivät selvästi rintaman ylityksen jälkeen. Pilvisyys pysyi koko päivän runsaana ja ilmamassa oli utuista; illalla sateiden jälkeen esiintyi tyyntyneissä tuulissa paikoin sumuja. Lämpötila pysyi yhä ilman selvää vuorokausivaihtelua +1 ja +4 asteen välillä; itäosissa tuon sadealueen aikana oli ajoittain nollakeliä.

Tiistaina 3.3. tuo edellinen sadealue väistyi vielä yöllä itäosista, mutta muutoin yö - aamu oli lähes tyyni ja siten monin paikoin sumuinen. Etelästä tullut uusi pieni matalapaine voimisti kaakkoistuulia pian ajoittain navakoiksi aamusta alkaen ja etelästä tuli kaksi saderintamaa aamupäivällä - iltapäivällä; sateiden olomuoto oli aluksi etelärannikolla vettä, mutta myöhemmin koko alueella monin paikoin myös räntää ja märkää lunta. Illalla matalapaineen keskus siirtyi tarkastelualueelle, jonka myötä tuulet tyyntyivät ja kääntyivät vaihtelevasti; samalla mukanaan tuli lisää vesi- ja räntäsateita kuuroina. Ilmamassan utu alkoi hälvenemään, mutta tiivis pilvikansi pysyi yhä. Lämpötila oli muutoin yhä +1 ja +3 asteen välillä, mutta tuossa keski- ja iltapäivän sadetilanteessa oli hetken laajasti nollakeliä.

Keskiviikkona 4.3. heikkenevän matalapaineen keskuksen hitaasti pohjoiseen siirtymisen myötä yöllä - aamulla oli lähes tyyntä, mutta iltapäiväksi alueelle asettui kohtalainen - ajoittain navakka länsi-lounaistuuli. Illalla tuuli heikkeni. Pilvisyys pysyi edelleen runsaana ja tiiviinä, mutta ajoittain oli pientä rakoiluakin; illalla kuutamo kuulsi hienosti rakoilevan alapilvikannen läpi. Vesi- ja räntäsateita tuli yhä kuuroina; illalla alkoi poutaantumaan yhä laajemmin. Lämpötila pysyi 0 ja +3 asteen välillä ilman vuorokausivaihtelua, mutta illalla sisämaassa pakastui paikoin lievästi.

Torstaina 5.3. matalapaine heikkeni jo lähes pois ja siten tuulet olivat enää heikkoja ja enimmäkseen lännestä puhaltaneita. Pilvisyys pysyi vielä yöllä runsaana, mutta sitten pilvisyys oli vaihtelevaa aamun rakoilleesta alapilvikannesta iltapäivän jo melko keväisiin kuuropilvimöykkyihin; iltapäivällä tuli räntä- ja lumikuuroja vielä lähes koko alueella, mutta korkeintaan kohtalaisina. Illalla lounaistuuli voimistui vähän ja oli poutaa, missä pilvipeite harveni kuutamon kanssa kauniisti hahtuvapilvien kera, mutta pian lännestä alkoi tulla jo seuraavan sadealueen etummaisia untuva- ja harsopilvivyöhykkeitä. Lämpötila oli sisämaassa lievästi pakkasella yöllä-aamulla mutta muutoin se pysyi +1 ja +5 asteen välillä; leudointa lounaassa ja koko alueella iltapäivällä. Illalla pakastui lievästi ja hetkeksi etenkin itäosan sisämaassa pilvisyyden vähettyä.

Perjantaina 6.3. Yöllä lähestyneen sadealueen myötä pilvistyi vyöhykkeittäin ja lounaistuuli voimistui lännestä alkaen navakaksi. Rintamasateita saapui aamuksi länteen ja iltapäivän mittaan sateet siirtyivät kohtalaisina idemmäksi; sateet olivat muutoin räntää, mutta lounaassa - osassa etelärannikkoa myös vettä. Ilma utuistui. Illalla tuuli heikkeni ja kääntyi länteen ja sää alkoi poutaantumaan, mutta pilvisyys pysyi tiiviinä alapilvien takia ja sateiden perään esiintyi hetken aikaa myös sumuja. Yölämpötila oli sisämaan itäosissa -1 ja -4 asteen välillä ja lännessä n. nollassa; etelärannikolla - lounaassa oli jo yöllä koko ajan lievästi plussaa ja iltapäiväksi lämpötila kohosi koko alueella +1 ja +3 asteen välille. Illalla lämpötila pysyi lähes ennallaan.

Lauantaina 7.3. Pilvisyys pysyi koko päivän runsaana ja tiiviinä; samalla lounaasta alkaneen leudon ja kostean virtauksen myötä alkoi etenkin etelärannikon tuntumassa esiintymään sumuja aamupäivän ajan ja ilma oli muutoin utuista. Tuuli kääntyi lounaaseen ja oli aluksi heikkoa, mutta aamulla se voimistui nopeasti lännestä alkaen ja oli iltapäivällä ajoittain jopa kovaa. Illalla tuuli heikkeni. Vaikka lännestä alueen ylitti okludoituva lämmin rintama, niin se toi vain paikoin sisämaassa vesi- ja räntäsateita heikkoina - kohtalaisina iltapäivällä. Lämpötila pysyi aluksi 0 ja +3 asteen välillä; leudointa lounaassa. Iltapäivällä ja edelleen illalla se kohosi niin, että länsiosissa saavutettiin jo monin paikoin +5 astetta ja idässäkin päädyttiin selvemmin plussalle.

Sunnuntaina 8.3. entistäkin lämpimämpi ja kosteampi ilma-annos alkoi tulla lounaasta alueelle voimakkaiden (ajoittain navakoita) lounaistuulten kera; illalla tuulet heikkenivät. Pilvisyys pysyi aluksi koko alueella tiiviinä ja ilman utuisuus lisääntyi; aamuksi uuden lämpimän rintaman myötä tuli myös sumuja ja tihkusateita etenkin vielä lumipeiterippeitä sisältäneille alueille. Muutoin ei merkittäviä sateita tullut. Iltapäivällä sumut ja tihkut alkoivat hälvetä, mutta vain läntisimmissä osissa pilvisyys väheni ja aurinko paistoi hetken. Illalla oli taas enimmäkseen pilvistä koko alueella ja ilman utu säilyi. Lämpötila oli yöllä lännessä +5 asteen vaiheilla ja idässä 0 ja +3 asteen välillä, mutta iltapäivällä ja illalla lämpöaalto toi länsiosiin +6 ja +9 asteen välisiä lukemia; Ahvenanmaalla jopa yli +10 astetta. Idässä lämpö jäi enimmäkseen "vain" +5 asteen vaiheille
. Tein lämpöaallosta seurannan >> Poikkeuksellisen leuto maaliskuun 8. päivä vuonna 2015 - Lisäksi koostetta päättyneen talven säistä.


Sääennustetta viikolle 11 suursäätilallisena analyysinä Euroopan mittakaavassa >>

Tänään maanantaina Britteinsaarten pohjoisosiin on saapunut lounaasta pieni ja pippurinen myrskymatalapaine. Samalla Fennoskandiaan eilen su lounaasta ulottunut lämpöaalto on hieman taantunut kuivemmassa länsivirtauksessa ja manner-Euroopassa tuo lämpimin kevätilma on kurottunut lännestä itäosiin (Puolassa n. +15 astetta), Lounais-Venäjälle ja kohti Mustanmeren pohjoisosia. Samalla Jäämeren voimakkaan matalapaineen auttamana suojasäätä on länsi-lounaisvirtauksessa päässyt taas laajasti Länsi-Venäjälle ja tässä vaiheessa myös Kaspianmeren pohjoispuolella on alkanut leudontumaan aikaisempaa selvemmin. Välimeren keskivaiheille on jäänyt vielä kuurosateita, mutta lännessä (Espanjan seutu) on jatkunut hyvin lämmin sää.

Jatkossa tämä viikon loppupuolella oli aikaisemman ennustearvion mukaan tulossa Fennoskandiaan lämmintä korkeapainetta, mutta se ei taida ainakaan aluksi toteutua sittenkään niin lämpimänä:

- Aluksi kuitenkin huomenna ti tuo em. Britteinsaarten raju matalapaine siirtyy heikkenevänä kohti Suomea leudohkossa säässä ja ke-to aikana se kuolee pois Suomen itäreunalla. Samalla ti - to välisenä aikana Länsi-Eurooppaan muodostuu korkeapaine, josta ulottuu selännettä Skandinaviaan ja sää siten viilenee hieman Fennoskandiassa. Pohjois-Atlantilla jatkuu kuitenkin rajujen matalapaineiden muodostuminen, joista yksi pieni sivaltaa myrskytuulineen taas Britteinsaarten luoteiskulmaa ke aikana siirtyessään Norjanmerelle lounaasta; tämä tuo kuitenkin Länsi-Eurooppaan lämpimän Espanjan suunnalta yhä lisää kevätlämpöä. Toisaalta suuressa osassa Itä-Eurooppaa ja Mustanmeren pohjoispuolella säilyy poutasäässä melko lämmintä kevätsäätä ja Kaspianmeren pohjoisreunallakin keväistyy selvästi - Länsi-Venäjällä lounaisvirtaus heikkenee ja siten yöpakkaset palaavat; korkeapainetta siirtyy Kaspianmeren pohjoispuolelle, joka tuo sen keskusalueelle Etelä-Uralille kovimmat yöpakkaset.

Sitten loppuviikon osalta iso korkeapaine muodostuu aluksi tuosta em. Skandinaviaan etelästä ulottuvasta selänteestä Suomeen to aikana ja näillä näkymin se näyttää vahvistuvan keskukseltaan Suomen itäpuolelle loppuviikoksi siten, että itä-länsisuunnassa hieman pitkulaisena se alkaa ylläpitää eteläpuolellaan Kaspianmeren pohjoispuolelta itävirtausta, joka näyttäisi ulottuvan eteläisimpään Suomeen ja lopulta aina Länsi-Eurooppaan saakka, kun se ulottaa selännettä Skandinavian kautta Britteinsaarille - Tämän virtauksen mukana pääsee idästä hieman kylmempää ilmaa Eurooppaan ja Fennoskandiaan, jolloin kevään edistyminen / saapuminen hieman hidastuu >> Fennoskandiassa yöpakkasia ja manner-Euroopassa sekä Britteinsaarten sisäosissa hallanvaaraa.

Toisaalta tuo korkeapaine alkaa pitää Pohjois-Atlantin voimakkaita matalapaineita ulottumasta idemmäksi, mutta niiden ja ko. korkeapaineen välinen lounaisvirtaus pääsee Atlantilta kiertymään Lappiin ja siitä länsi-luoteistuulina Uralille, joten ajoittain Lapissa voi olla yllättävän leutoa (päivisin suojaa) ja lopulta Uralillakin; toisaalta paikoin reilumpia yöpakkasiakin etenkin alkuun. Laajemmin Länsi-Venäjällä tämä tietää loppuviikoksi kevättalvisen poutaista säätä, missä päivisin on nollakeliä / lievästi suojaa ja öisin reilusti pakkasta; Mustanmeren pohjoispuolella ja Kaspianmeren ympäristössä tosin säilyy lämmintä kevätsäätä (päivälämpötilat paikoin n. +15 astetta), josta voi alkaa laajenemaan ja siirtymään lämpöä kohti Itä-Eurooppaa ja Fennoskandiaa aivan viikon lopusta alkaen, jos korkeapaineen muotoutuminen kääntää em. itävirtausta enemmän kaakkoiseksi; tällöin Suomessakin alkaisi lämpeneminen... Korkeapainesää jatkuisi Suomessa myös viikon 12 puolella ja yhä lämpenevänä...

Välimeren länsipuoliskolla jatkuu tällä viikolla enimmäkseen poutainen ja etenkin siellä lämmin kevätsää (Espanjan seudulla paikoin jopa hellettä), mutta itäosissa sekä myös Mustanmeren alueella on hieman matalapaineisempaa kuurosateineen. Loppuviikolla itäosissa poutaantuu osaksi, mutta keskiosissa voisi muodostua pientä matalapainetta...

Sääennustetta Etelä-Suomen tarkastelualueelle tarkemmin >>

Maanantaina 9.3. Tänään yöllä alueen ylitti heikko kylmä rintama luoteesta kaakkoon, mikä toi paikoin heikkoja vesikuuroja; heti rintaman jälkeen heikot tuulet kääntyivät länteen ja iltapäivällä tuuli oli kohtalaista. Samalla ilman utu hälveni ja sää alkoi selkenemään, mutta rintaman takareunan jyrkkärajainen harso-verhopilvireuna etääntyi aamupäivän ja alkuiltapäivän aikana vain hitaasti etelämmäksi. Muutoin lähes koko loppupäivä on ollut selkeä ja kirkkaan kuulas, joskin iltapäivällä sisämaassa havaittiin paikoin lumettomilla alueilla vuoden ensimmäisiä kumpupilvihattaroita hyvin vähän. Nyt illalla lännestä on alkanut tulemaan tuon Britteinsaarilta lähestyvän matalapaineen sadealueen uusia ylä- ja keskipilvilauttoja. Lämpötila oli yöllä - aamulla erittäin korkea ennen kuivemman ja vähän kylmemmän ilman saapumista; lähes koko alueella +5 asteen vaiheilla ja vain pohjoisimmassa osassa kerkesi kylmetä lähelle nollaa. Iltapäivän korkeimmat lämpötilat pääsivät kuitenkin koko alueella +5 ja +9 asteen välille siten, että lämpimintä oli etelärannikolla; pääkaupunkiseudulla mm. saavutettiin paikoin +10 astetta. Nyt illalla lämpötila on laskenut paikoin nollan vaiheille.

Tiistaina 10.3. Huomenna lounaasta lähestyvä matalapaine ja sen rintamasysteemi epävakaistaa sään - Jo yöllä lounaistuulet alkavat voimistua ja sää pilvistyy, mutta rintamasateita heikkoina / ajoittain kohtalaisina tulee aamusta alkaen lännessä ja päivän mittaan ne siirtyvät idemmäksi; sateiden olomuoto on vettä. Illalla poutaantuu suureksi osaksi pilvisyyden pysyessä runsaana. Lounaistuuli on iltapäivällä ajoittain navakkaa - kovaa, mutta illalla matalapaineen keskuksen saapuessa tuulet heikkenevät. Lämpötila voi käväistä yöllä etenkin idän sisämaassa hetken lievästi pakkasella, mutta etenkin etelärannikolla - lounaassa pilvet ja voimistuva tuuli pitää lämpötilat vähän plussalla. Iltapäiväksi lämpötila kohoaa lumettomilla alueilla +5 asteen vaiheille ja muutoin +1 ja +4 asteen välille; illalla viilenee vain hitusen.


Keskiviikkona 11.3. matalapaineen keskus siirtyy Etelä- ja Keski-Suomen yllä hitaasti idemmäksi, jolloin yöllä - aamulla on aluksi heikkoja suunnaltaan vaihtelevia tuulia ja runsaspilvisessä säässä vesi-räntäkuuroja voi tulla. Aamusta ja länsiosista lähtien koleampi pohjoistuuli valtaa alaa navakkapuuskaisena ja sää alkaa selkenemään; viimeisenä iltapäivällä itäosissa. Illalla tuuli heikkenee kääntyen koilliseen ja selkeä sää valtaa alaa. Lämpötila on yöllä enimmäkseen +1 ja +3 asteen välillä eikä iltapäivällä paljoa siitä lämpene; länsiosissa voidaan päästä reiluun +5 asteeseen. Illalla alkaa etenkin sisämaassa pakastumaan yleisesti.

Torstaina 12.3. korkeapaineen muodostuessa Etelä- ja Keski-Suomen ylle on odotettavissa laajasti selkeää säätä koko päivän ajan; vain vähäisiä untuvapilvilauttoja voi esiintyä. Tuulet ovat heikkoja ja enimmäkseen idän ja pohjoisen väliltä; ajoittain on myös tyyntä etenkin yöllä ja illalla sekä sisämaan puolella. Yölämpötila on sisämaassa -2 ja -6 asteen välillä paikasta riippuen ja etelärannikolla - lounaassa nollan vaiheilla. Päivälämpötila nousee +5 asteen vaiheille.

Perjantaina 13.3. - Sunnuntaina 15.3.  Koko loppuviikon ajan näyttäisi jatkuvan lähes - ajoittain kokonaankin selkeä sää tuulien vaihdellessa em. korkeapaineen keskuksen sijainnin ja itse korkeapaineen muodon mukaan; ajoittain aluksi itätuulia voi olla etenkin etelärannikolla ja myöhemmin heikot tuulet voivat kääntyä enemmän kaakkoon koko alueella. Etenkin sisämaassa voi olla myös ajoittain tyyntä. Yölämpötilat pysyvät pakkasella etelärannikon - lounaan nollan vaiheilta sisämaan -5 asteen vaiheille; tuulisempi sää pitää yöpakkasia kurissa. Päivälämpötilat ovat aluksi +5 asteen vaiheilla, mutta viikonvaihteeseen mennessä voi tapahtua parin-kolmen asteen verran lämpenemistä sekä yö- että päivälämpötiloissa... Lämpimin alue olisi kuitenkin aina lounaisosa.


Luontohavaintoja Etelä-Suomesta viikolta 10 ja ennusteena viikolle 11 >>

Tarkastelualueen lumipeiterippeiden sulaminen on ollut ajankohtaisimmillaan päättyneen viikon aikana ja nyt tämän alkaneen viikon aluksi - Ennen eilistä ja tämän päivän lämpöä lumet sulivat vain hitaahkosti, koska jäisen kovat lumirippeet eivät olleet nopeasti sulavaa tyyppiä jatkuvissa muutaman asteen plussakeleissäkään. Tilanne viime pe-la olikin yhä seuraava, kuten viikon 10 mittaan siihen saakka >> Aurattuja lumikasoja lukuun ottamatta kaikki lumi oli jo sulanut etelärannikon länsiosista, osasta Varsinais-Suomea ja lounaissaaristossa. Laikullista lunta peltoaukeat jo kokonaan - lähes kokonaan paljaaksi jättäneenä oli Uudenmaan rannikolta Porin eteläpuolelle. Peltoaukeilta n. puoliksi aukoille sulanutta lumipeitettä oli vyöhykkeellä Kymenlaakso - Pohjois-Uusimaa - Kanta-Häme - Satakunta.

Eilinen ja tämän päivän lämpö kiihdyttivätkin sitten sulamista roimasti ja sen tuloksena nyt on muodostunut seuraava tilanne >> Laikullista lunta peltoaukeat jo kokonaan - lähes kokonaan paljaaksi jättänyt alue laajeni Uudenmaan rannikko - Porin eteläpuoli vyöhykkeeltä pohjoisen n. linjalle kaakonkulma-Lahti-Pirkanmaa. Senkin pohjois-itäpuolella peltoaukeille syntyi laajoja sula-aukkoja / ne tulivat n. puoliksi suliksi. Uudenmaan rannikko - Porin eteläpuoli -vyöhykkeellä enää vain varjopaikoilla, kuten metsien reunoilla ja metsissä säilyi pieniä lumilaikkuja.

Jatkossa tällä viikolla lumi jatkaa sulamistaan aluksi huomenna leudossa vesisadesäässä varsin nopeasti edelleen, mutta loppuviikon yöpakkaskeleissä vain päiväaikoina ja siten aikaisempaa hitaammin etenkin juuri varjopaikoilla - Lopputuloksena kuitenkin ensi su mennessä myös tuon kaakonkulma-Lahti-Pirkanmaan -linjan pohjois-itäpuolella peltoaukeat alkavat tulla yhä yleisemmin kokonaan - lähes kokonaan suliksi, mutta metsien reunoille ja metsiin sekä etenkin varjoisille paikoille jää siellä vielä paikoin useankin sentin paksuisia lumilaikkuja. Tuon linjan eteläpuolella sen sijaan ainoat lumet alkavat jäämään yhä enemmän vain isoimpiin aurattuihin kasajäänteisiin.

Routa on sulanut parin viime päivän lämmöissä entisestäänkin etenkin lumettomimmilla alueilla, joten routarippeitä on enää jäljellä lähinnä vain sisämaassa laikuittain. Tämän viikon loppupuolen yöpakkasista etenkin sisämaassa voi maan pinta jäätyä sentin - pari, mutta ainakin aurinkoisilla paikoilla se sulaa iltapäivisin aina pois; lähinnä vain idän sisämaassa varjopaikoilla ko. uudesta jäätymisestä voi säilyä osa sulamatta iltapäivien lämmöissä. Varsinaista routaa ei kuitenkaan synny uudestaan ja entiset rippeetkin poistuvat aurinkoisilla paikoilla edelleen.

Vesistöjäätilanne on muodostunut ajankohtaan nähden erittäin - ennätyksellisenkin vähäiseksi! - Päättyneen viikon mittaan ennen tätä parin viime päivän lämpöä sulamista tapahtui hitaasti, mutta nyttemmin kahden viime päivän nopean sulamisvaiheen jälkeen järvijäiden haurastuminen on edelleen edennyt ja sula-aukkoja on alkanut tulla jo virtapaikkojen ulkopuolellakin varsinkin lounaisosan järvissä; jäiden paksuudet ovat myös alkaneet tulla alle 30 cm:n rajan kauttaaltaan. Virtapaikoilla on jo yhä useampi koko vesistöalue vapaa jäistä. Jatkossa sulaminen ja haurastuminen etenee sujuvasti huomenna ja vain hitaasti loppuviikon yöpakkasjaksolla; uutta jäätymistä voi syntyä lievinä riitteinä jo jäistä vapaille vesille, mutta ne sulavat pääosin aina pois iltapäivisin. Vanhat jäät kovettuvat yöpakkasista uudestaan sen verran, että niiden sulamisnopeus hidastuu siitäkin.

Joet ja ojat virtaavat edelleen jatkossakin jäistä vapaina - Päättyneen viikon 10 aikana niissä oli tulvahuippua etenkin etelärannikon tuntumassa osaksi runsaiden vesisateiden siivittämänä, mutta sisämaassa kunnollinen tulvahuippu on tullut vasta tästä kahden viime päivän lämpöaallosta; tulviminen ei tosin ole ollut kovin kummoista. Etelärannikon tuntumassa ja varsinkin lounaassa ei enää ole tulvimista ollut, kun sulava lumi jo puuttuu. Maaperä on kuitenkin jäänyt vielä kaikkialla hyvin märäksi, joskin tämän viikon lopun aurinkoisessa säässä kuivuminen pääsee käyntiin yöpakkasista huolimatta kaikkialla lumesta vapautuneilla alueilla. Tulviminen alkaa laskemaan hitaasti sisämaan joissa ja ojissa yhtäältä sulavan lumen loppumisen ja toisekseen yöpakkasten takia.

Merijäätilanteet ovat olleet ennätyksellisimmän vähäiset ajankohtaan nähden! - Suomenlahdella ainoat jäärippeet sisälahdissa ovat jatkaneet hajoamistaan, haurastumistaan ja sulamistaan entisestään niin, että yhä useampi sisälahti ja lahden osa on tullut jäistä vapaaksi etenkin länsiosissa rannikkoa. Selkämerellä on vastaava tilanne ja Perämeren ulapan sula-alue on laajentunut. Suomenlahden ulapalla on jopa havaittu pientä pintavesien lämpenemistä +1 ja +3 asteen välillä - Jatkossa hieman koleammat säät tämän viikon loppupuoliskolla hidastuttavat hieman loppujäiden poistumista, mutta uutta jäätä ei toisaalta synny, kun em. yöpakkaset eivät ulota vaikutustaan jo oikeastaan luonteeltaan kokonaan sulan meren äärelle.

Kasvillisuuden kevääseen heräämisessä tapahtui tässä kahden viime päivän lämmössä harppaus kukintaan leppien (Alnus sp.) ja pähkinäpensaan (Corylus avellana) osalta; etenkin eniten lumettomilla Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilla näin tapahtui - Tällä viikolla 11 etenkin loppuviikon aurinkoisten säiden auttamana näiden kukinta voimistuu ja laajenee yleisemmin koko Etelä-Suomeen. Haapa (Populus tremula) ja pajut (Salix sp.) jatkavat norkkoaiheidensa kasvattamista edelleen, mutta kukinnan alku ei ole vielä ajankohtaista. Ensimmäisenä vihertyvillä puu- ja pensaslajeilla on havaittu jo silmujen selvää turpoamista, mutta tällä viikolla sää ei ole vielä tarpeeksi lämmintä niiden avautumiselle - Näin mm. viitapihlaja-angervolla (Sorbaria sorbifolia), terttuseljalla (Sambucus racemosa) ja taikinamarjalla (Ribes alpinum).

Lumesta ensimmäisenä vapautuneilla nurmikoilla lämpimät eteläseinusta, -rinne ja -luiskaolosuhteet ovat jo aloittaneet uutta vihreää kasvua, mutta muutoin nurmikot pysyvät tällä viikolla osittain entisenlaisen ruskeina / vähän muuttuvat ruskeammiksikin auringonpaisteen ja yöpakkasten vuorotellessa. Maaseudun peltoviljelyssä lumien alta jo yleisesti paljastuneet viime syksynä oraantuneet ruis- ja syysvehnäkasvustot ovat osoittautuneet pääosin hyvävointisiksi ja vain alavimmilla pelloilla niissä näkyy liikamärkyyden ja ahavan aiheuttamia kellastuneita osia. Ensimmäisenä lumesta vapautuneilla ja aurinkoisimmilla ko. peltokasvustoilla ensikasvua on jo voinut myös alkaa. Sama pätee myös talven yli vihreinä säilyneillä eli viime syksynä itäneillä / versoneilla rikkakasveilla. Tulevat yöpakkaset etenkin sisämaassa lukkiinnuttavat näitä ensikasvuyrityksiä tilapäisesti.

Sipulikasveissa ensikukintaan jo ehtineitä lumikelloja (Galanthus nivalis) ja talventähtiä (Eranthis hyemalis) voidaan kuitenkin paikoin ihastella ja luonnostakin löytyy jo paikoin sinivuokon (Hepatica nobilis) ja leskenlehden (Tussilago farfara) ensikukintaa etenkin ensimmäisenä lumesta vapautuneilla alueilla.

Mainittakoon vielä lopuksi, kuinka päättyneen viikon lopussa näin muutaman metrin päästä Hämeenlinnassa Vanajavedellä uimassa ensimmäistä kertaa elämässäni telkän, joka oli jo siis paluumuuttaja ja ko. yksilö oli koiras. Hämeenlinnassa näkyi myös ajoittain hyvin runsaslukuisia naakkaparvia.

Sääennustepäivitys perjantaina 13.3.2015 klo. 17:30: Em. sääennusteet ovat toteutuneet tähän mennessä oikein hyvin kohdalleen, joskin viime yönä (to-pe) yöpakkaset olivat jopa pari-kolme astetta arvioituja kovempia, koska sää oli sen verran totaalisesti tyyntä; sisämaassa jopa -5 ja -10 asteen välillä. Jatkossa tuulia on kuitenkin sen verran ja ilmamassa on sen verran myös lämpenemässä em. ennusteessakin mainittuun tapaan, ettei enää yhtä kovia yöpakkasia taida tulla...

Eli jatkosta voidaan sanoa tuonne ensi viikon 12 keskiviikon paikkeille asti melko lailla samaa joka päivälle - Korkeapaine pitää vahvasti pintansa Suomen yllä itäpainotteisesti, missä tarkastelualueella jatkuu koko ajan selkeä - lähes selkeä sää ja samalla tuulet ovat vaihtelevia tyynestä kohtalaiseen valliten etelän ja idän väliltä. Samalla lämpötilan vuorokausivaihtelu on melko suurta, missä yöpakkaset säilyvät ja päivälämpötilat ovat useita asteita plussalla; tuon lämpenemisen mukaisesti su alkaen sisämaan lumettomilla alueilla voidaan saavuttaa +10 astettakin maksimilämpötiloissa ja yöpakkaset alkavat jäämään sisämaassakin yhä enemmän vain -2 ja -5 asteen välille.

Parin viime päivän aikana on kuitenkin alkanut valitettavasti näyttää siltä ennustemalleissa, että ensi keskiviikon 18.3. jälkeen sää alkaisi sekä epävakaistumaan että kylmenemään Fennoskandiassa, ja tarkastelualueellekin on sen takia olemassa silloin jopa takatalven riskiä!...

Skenaario takatalveen alkaisi toteutumaan näillä näkymin sillä tavalla, että tuo korkeapaine alkaisi heikkenemään ja se asettuisi aluksi Suomesta etelämmäksi itä-länsisuuntaisena. Sitten pian se joutuisi jakautumaan kahtia Länsi-Euroopan osaan ja kauemmas Venäjälle etääntyvään osaan, kun ensi viikon lopussa n. Islannin - Norjanmeren suunnasta tulisi voimakas matalapaine suoraan Fennoskandian päälle ja sen Suomen itäpuolelle siirtymisen myötä voimakas ja kylmä pohjoisviima tulisi Fennoskandian yli aina pitkälle Itä-Eurooppaan saakka ja levittäisi sinnekin saakka takatalvista ilmaa. Tarkastelualueella tämä malli tietäisi sekä lumisateita että pahimmillaan jopa päivälämpötilojenkin laskemista pakkasen puolelle ensi viikon 12 lopussa... Palaan tarkemmin asiaan ensi viikolla seuraavassa sääraportissa.

No comments: