Friday, April 17, 2015

Sääraportointi ja muu bloggaaminen tilapäisesti tauolla vaalijännityksen takia - Viikonloppuna silti tulossa vielä vaaliolosuhdekartoitustani...

Ilmoitan siis tässä, että varsinaisen sääraporttini teko viivästyy ensi viikon alkuun, jolloin kerron tarkemmin toteutuneesta säästä tarkastelualueellani kahden menneen viikon verran. Tässä tyydyn vain lyhyeen luonnehdintaan viime ajoista ja pieneen ennusteeseen. 

Blogikirjoittamiseni sääraportteineen kaikkineen on ollut näet taas jumissa jonkin aikaa, koska en ole kyennyt oikein keskittymään tällä foorumilla kirjoittamiseen viikonlopun vaalien jännittäessä ja stressatessa sen verran paljon - Suomen tila jatkossa on vakavasti vaakalaudalla!...

Olen kuitenkin koonnut ja luonnostellut ajatuksiani taas tuttuun tapaan runsaasti Facebook-seinälläni, josta riittää materiaalia vielä pariin aikomaani blogikirjoitukseen, kun nyt päätin siirtää tuon sääraportoinnin ja muun ensi viikon puolelle vaalien jälkeiseen aikaan... Täten siis ilmoitan tässä, että viime hetkien vaaliolosuhdekartoitusta kerkeän vielä kuitenkin tekemään ja rauhoitan koko viikonlopun sen kirjoittamiselle!...

Säästä siis nyt puheen ollen >> Fennoskandian on siis vallannut matalapaine hyvin pysyvästi tällä viikolla, missä erilaiset osakeskukset ovat pyörineet yhtäältä lännestä ja toisaalta etelä-itäkautta koukaten Suomen piiriin; Suomi ja tarkastelualue ovat jääneet siksi viileän ja ajoittain jopa ajankohtaan nähden kolean ilmamassan alueeseen pysyvästi kuurottaisine sateineen ja melko runsaine pilvineen. Päivälämpötilat ovat jääneet tässä tilanteessa korkeintaan +5 ja +10 asteen välille ja lumi-rae-räntäkuurojen muodostuttua jopa ajoittain selvästi alle +5 asteenkin. Öisin ollaan oltu nollan vaiheilla ja vähäpilvisessä tilanteessa lievästi pakkasellakin; tosin tuuliset ja pilviset tilanteet ovat pitäneet öitä myös hanakasti plussalla koleista ilmamassoista huolimatta.

Sama kolea trendi näyttää jatkuvan nyt viikonloppunakin. Tilannetta edesauttaa se, kun Britteinsaarten tienoille muodostunut korkeapaine pysyy aluksi lähes sijoillaan ja sen takia Fennoskandiaan virtaa pohjoisesta-luoteesta jatkuvasti koleaa ilmaa matalapaineen painopisteen siirtyessä Suomen itäpuolelle. Niinpä lämpötiloissa ei tule tapahtumaan merkittävää nousua su mennessä.

Lisäksi näyttää siltä, että tämän tyyppinen kolea sää jatkuisi vielä pitkään ensi viikollakin vain päivälämpötilojen lievän nousun kera, ja vasta sen viikon lopussa ehkä joidenkin säämallien mukaan voisi kevät alkaa vihdoin etenemään kunnolla lämpenevissä merkeissä - Yksi vaihtoehto tarjoaa silloin korkeapaineen painopisteen siirtymistä Suomen etelä-kaakkoispuolelle, jolloin läntiset matalapaineet voisivat alkaa nostamaan etelästä-lounaasta lämmintä ilmaa perille... Toisaalta jotkut mallit tarjoavat ensi viikon loppuun lännestä-luoteesta suoraan päälle uutta voimakasta ja koleaa matalapainetta... Näistä mahdollisuuksista tarkennusta siis vasta ensi viikon alussa sääraportissa.

Mainittakoon vielä tässä lopuksi, että kasvillisuuden kasvutilanteet ovat pysyneet näissä tämän viikon koleissa säissä sen verran jumissa, ettei viime viikonlopun lämpöaallon myötä tämän viikon aluksi tulleeseen kasvukauden kehitysasteeseen (kuten viime raportissa kuvailin niitä päätyväksi vielä aluksi 2-3 viikkoa etuaikaan) ole tullut merkittäviä muutoksia eikä jatkossakaan näytä tulevan useaan päivään. Eli hyvin varhainen kasvun etuaikaisuus on alkanut valitettavasti taantumaan ihan vain jo kohta normaaliksi. Kasvukausi voidaan kuitenkin määrittää jo alkaneeksi, muttei peruuntuneeksi, koska kasvu- ja kukintatapahtumia on jo ollut viime viikon lopusta alkaen selvästi ja yleisesti esillä sekä luonnossa että viljellyillä kasveilla! 

Uusi mahdollinen lämpöaalto vielä tämän kuun aikana / ennen Vappua voi kuitenkin palauttaa helpostikin kasvun etuaikaisuutta... Tästäkin lisää ensi viikolla...

No comments: