Saturday, July 04, 2015

Kesän 2015 kuumin päivä - Osa 1

Kesän 2015 ensimmäinen helleaalto on vihdoin toteutunut tämän viikon 27 lopussa ja niinpä palaan päivittämään blogiani nyt perinteisen "Kesän kuumin päivä" -kartoitukseni kera - Edellisvuosilta tutuille Etelä- ja osin Keski-Suomen paikkakunnille tämän kertainen helle kattoi ajallisesti jakson torstaista 2.7. tälle lauantaille 4.7. Huomenna sunnuntaina 5.7. helteet ovat jo ohi.

Tänä kesänä viileät ja epävakaiset säät ovat olleet vahvasti pääosassa kesäkuussa ennen tätä hellettä, kun matalapaineet ovat tulleet hyvin säännölliseen tapaan lännestä ja lounaasta Fennoskandiaan pitäen helleilmamassat tiukasti Suomen etelä- ja kaakkoispuolella sekä ajoittain laajemminkin Venäjällä; tosin erityisen kylmiä hetkiä ei ole ollut eli viileys on ollut "vain" tasaista ja pitkäkestoista sekä runsaiden pilvien ja voimakkaiden tuulten takia päiväaikoihin korostunutta. 

Nyt tähän tuli suursäätilallisesti muutos siten, että tämän viikon alussa korkeapainetta alkoi muodostumaan Länsi-Eurooppaan ja viikon puoliväliin mennessä se asettui ns. "omegakorkeapaineena" Keski-Eurooppaan ja osin Etelä-Skandinaviaan. 

Tämän korkeapaineen länsipuolitse Afrikasta Espanjan kautta pääsi virtaamaan etelästä aluksi Länsi-Eurooppaan ja Britteinsaarille poikkeuksellisen kuumaa hellettä, missä ennätyksiä hipoen Englannin sisämaassa päästiin +35 asteen vaiheille ja Pariisin tasalla lähenneltiin +40 astetta. Nyttemmin viikon loppupuolella helteen kuumuuspiste on keskittynyt Saksan paikkeille, missä on mitattu yli +35 asteen lukemia.

Tuosta Afrikan helteestä pääsi siis tänne Fennoskandian eteläosiin kunnon maistiainen, kun tuo manner-Euroopan korkeapaine muotoutui sen verran optimaalisesti to-pe aikana, että sen pohjoispuolitse länsilounaasta tuli helleilma perille ns. pullistumana. Suomessa tämän helleannoksen huipennus oli eilen perjantaina, jolloin usealla Etelä-Suomen paikkakunnalla saavutettiin ja paikoin ylitettiinkin +30 astetta. Alla olen koostanut tutut paikkakuntalistaukset kunkin päivän maksimilämpötiloineen ja kunkin päivän kohdalla kerron tarkemmin helteen toteutuneista luonteista ja jakautumisista.

Huomenna helteet ovat siis ohi, kun tuo manner-Euroopan hellekorkeapaine heikkenee ja samalla Jäämereltä ulottuu pieni korkeapaineen selänne ja työntää mukanaan Lapista viileämpää ilmaa Etelä-Suomeen. Lisäksi ensi viikolla 28 lännestä ja länsilounaasta näyttää tulevan runsasta ja voimakasta matalapainetoimintaa niin, että epävakaiset ja ajoittain jopa runsassateiset sekä melko viileät (etenkin iltapäivälämpötilojen osalta) säät palaavat eikä seuraavalle helleaallolle ole edes näkyvissä pitkään aikaan mitään mahdollisuutta - Saas nähdä, jäikö tämä 3 päivän helle tällä kertaa jopa kesän 2015 ainoaksi kunnon sellaiseksi...

Lähteenä alla oleville maksimilämpötiloille ovat tuttuun edellisvuosien tapaan Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajat. Aikaisemmilta kesiltä tuttu värikoodaus on myös edelleen käytössä mahdollisia äärilämpötiloja varten --> Värikoodit: +30 asteen ja sitä korkeammat helteet +34 asteeseen saakka merkitsen punaisella ja +35 asteen helteet sekä sitä kuumemmat lukemat paksufonttisella ruskehtavan punaisella. Mainittakoon tässä vielä lisäksi, että nuo lukemat pyöristän aina puolivälistä asteita ylöspäin.

Torstain 2.7.2015 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +27 astetta, Turku +25 astetta, Salo +26 astetta, Pori +26 astetta, Hämeenlinna +27 astetta, Tampere; Härmälä +27 astetta, Tampere; Siilinkari +25 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +23 astetta, Vantaa +24 astetta, Hyvinkää +26 astetta, Lahti +25 astetta, Kouvola +25 astetta, Porvoo +24 astetta, Lappeenranta; Lepola +23 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +22 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +19 astetta, Mikkeli +24 astetta, Jyväskylä +25 astetta, Savonlinna +20 astetta, Joensuu +18 astetta ja Ilomantsi +20 astetta.


Korkeapaineen keskus vahvistui tässä vaiheessa Itämeren eteläosiin, jolloin helleilmamassan virtaus alkoi kiertyä sen länsipuolelta lännestä Etelä-Suomeen. Täten ko. päivän kuuminta aluetta em. maksimilämpötiloissa oli juuri länsiosa; kuuminta oli mm. Pirkanmaalla, Hämeessä sekä hieman yllättäen Ahvenanmaalla, vaikka merivedet olivat viileän kesäkuun jäljiltä ajankohdan normaaliarvoja kylmempiä. Tuo seikka johtui siitä, kun ilmavirtaus kävi geografisesti sopivan kapean merialueen yli helteisemmästä Ruotsista, jolloin helle pääsi "hyppäämään" sopivan askeleen Ahvenanmaalle ja sen kautta pulssimaisesti eteen päin. Viileä merivesi toisaalta vaikutti viilentävästi vallinneissa länsi-lounaistuulissa juuri etelärannikolla ja listauksessa etenkin Kotka Rankissa. Helleilmamassa ei päässyt vielä perille tarkastelualueen koillisosaan (Joensuu-Ilomantsi), jossa myös runsas pilvisyys piti päivälämpötiloja alhaalla.

Perjantain 3.7.2015 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +26 astetta, Turku +28 astetta, Salo +28 astetta, Pori +26 astetta, Hämeenlinna +29 astetta, Tampere; Härmälä +28 astetta, Tampere; Siilinkari +25 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +26 astetta, Vantaa +30 astetta, Hyvinkää +29 astetta, Lahti +30 astetta, Kouvola +31 astetta, Porvoo +30 astetta, Lappeenranta; Lepola +30 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +30 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +19 astetta, Mikkeli +30 astetta, Jyväskylä +29 astetta, Savonlinna +29 astetta, Joensuu +26 astetta ja Ilomantsi +26 astetta.

Etelä-lounaispuolinen korkeapaine alkoi vähän heiketä ja siirtyi Itämereltä enemmän Baltian päälle. Lapissa liikkui matalapainetta itään - Tällöin helleilmamassan virtaaminen länsilounaasta pääsi yhä paremmin Etelä-Suomeen ja siinä yhteydessä tuuli voimistui navakan puuskaiseksi. Alkuun itä-koillisosissa oli sateita ja runsaampaa pilvisyyttä, mutta iltapäivällä helleilmamassa oli jo koko tarkastelualueella vahvasti ja pilvet katosivat kokonaan laajalta alueelta. Näin ollen helle huipentui ja vallinnut voimakas länsi-lounaistuuli ajoi kuumimman helteen kapealle vyöhykkeelle Uudellemaalle, Päijät-Hämeeseen ja Kymenlaaksoon-kaakonkulmalle, missä tuo n. +30 asteinen kuumuus vallitsi; tosin Joensuu-Ilomantsi -alueelle helle pääsi vain heikkona. Meri viilensi edelleen etelärannikkoa monin paikoin, mutta helteelle päästiin silti täpärästi ja hetkeksi vielä alkuillallakin niillä alueilla ja joillakin paikoilla länsituulen akseli sopivasti sisämaasta käsin mahdollisti +30 asteen lukemia hyvin lähellä mertakin, kuten em. listassa Porvoossa. Kotka Rankin kaltaiset merelliset paikat pysyivät silti yhä hyvin viileinä. Suurimpien järvien vielä varsin viileänä pysynyt pintavesi (selvästi alle +20 astetta ulapilla) aiheutti myös sisämaassa paikallista viileyttä ilmaan, kuten Tampereen Siilinkarilla.

Lauantain 4.7.2015 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +23 astetta, Turku +26 astetta, Salo +27 astetta, Pori +21 astetta, Hämeenlinna +27 astetta, Tampere; Härmälä +26 astetta, Tampere; Siilinkari +23 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +27 astetta, Vantaa +28 astetta, Hyvinkää +27 astetta, Lahti +28 astetta, Kouvola +28 astetta, Porvoo +28 astetta, Lappeenranta; Lepola +27 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +27 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +18 astetta, Mikkeli +27 astetta, Jyväskylä +25 astetta, Savonlinna +25 astetta, Joensuu +24 astetta ja Ilomantsi +22 astetta.

Tänään korkeapaine alkoi vetäytyä Baltiasta enemmän etelään ja samalla Lapin matalapaineen painopiste alkoi olla enemmän Suomen itäpuolella - Tämän myötä tuulet alkoivat kääntyä edellispäivää heikompina lännestä luoteeseen ja täten helleilmamassan kaikkoaminen tarkastelualueelta etelään käynnistyi. Siinä yhteydessä kylmän rintaman pilvisyyttä oli aluksi ylä- ja keskipilviharsoina / -lauttoina, mutta iltapäivällä vain pienialaisia kuuroja heikon ukkosen kera pystyi syntymään vain Saimaan tienoilta Laatokalle ulottuvalla alueella; muualla Etelä-Suomessa pysyi poutasää ja lisäksi nyt illalla sää on seljennyt laajasti kylmän rintaman ylityksen jälkeen. Keski-Suomen puolella on ollut tosin liikkeellä toisen entistä viileämmän ilmamassan rintamapilvisyyttä eteläkaakkoon. Näissä helteen kaikkoamisvaiheissa kuumin alue ehti olemaan tyypillisesti Uusimaa ja Kymenlaakso-kaakonkulma, jossa n. +28 asteen maksimilukemat mahdollistuivat vielä. Tässä yhteydessä iltapäivän aikana luoteeseen kääntynyt tuuli mahdollisti myös sen, että mantereelta tuli etelärannikollekin vielä alkuiltaan mennessä meren viilennystä kumoavaa hellettä, jolloin mm. Helsinki Kaisaniemessä tilanteesta tuli ko. hellejakson kuumin. Kotka Rankkiin hellettä ei silti pystynyt ulottumaan. Mantereella viileintä oli ilmamassan vaihduttua jo Keski-Suomen puolella ja koilliskolkassa (Joensuu-Ilomantsi) sekä etenkin länsirannikolla.

Tämä seuranta päättyy tähän ja seuraavalle helleseurantaosalle ei siis ole vielä mitään mahdollisuutta näkyvissä ennustekartoilla, mutta kesän keskimääräinen lämpimin aikahan on vasta tulossa heinäkuun loppupuolella, joten kunnon helleaalloillekin on vielä myöhemmin mahdollisuuksia pitkälle elokuuhun saakka...

Mainittakoon kuluvasta kesästä tässä myös se, että suhteellisen viileät ja nimen omaan kosteista helleilmamassoista puutteelliset säät ovat aiheuttaneet Etelä-Suomessa toistaiseksi myös sen, että ukkoset ovat jääneet melko vähiin ja heikoiksi. Tämä hellejakso ei siis tuonut siihen parannusta eikä ensi viikon 28 matalapainesää todennäköisesti mitään merkittävää ukkostelua edelleenkään tuo, joten me myrskybongarit joudumme yhä odottelemaan siinä mielessä "kunnon kelejä"; tosin olen viime ja tällä viikolla kokenut Espoossa kaksi pikku-ukkosta.

No comments: