Thursday, December 24, 2015

Joulun 2015 tunnelmia - Valokuvallisten joulutervehdysteni 10-vuotismerkkipäivä

On taas aika perinteiselle Joulun valokuvalliselle tervehdykselleni! - Itse asiassa tällä kertaa tulee täyteen 10 vuotta tätä joka vuotista perinnettäni, joten senkin juhlan kunniaksi koostan tähän kirjoitukseen myös listan aikaisempien vuosien vastaavista tervehdyksistäni. Niistä pääsette katselemaan mm. valokuvaukseni muutoksia ja Joulun ajan säiden erilaisia ilmetymiä eri vuosina.

Koska olen valokuvannut näihin tervehdyksiin jouluvalomateriaalia aina Hämeenlinnasta, niin niissä nähdään mm. eroja ko. kaupungin jouluvalaistuksen toteuttamisessa vuosien mittaan > Hyvin selvästi monin paikoin siinä havaitaan, kuinka mm. länsimaiden ja siinä Suomenkin rappioprosessi on huonontanut Hämeenlinnan jouluvalototeuttamista.

Joulun ajan säiden puolesta havaitaan tuossa 10-vuotisessa historiassa Hämeenlinnan osalta erittäin lauhoina ja lumettomina Jouluina vuodet 2006, 2007, 2011 ja 2013. 

Vuonna 2005 oli leudohko (nollakeliä ja heikkoja pakkasia), mutta runsasluminen ja näyttävästi lumikuorrutteinen Joulu. 

Vuonna 2008 oli vuorossa melko normaalilämpöinen (heikkoja-kohtalaisia pakkasia), mutta vähäluminen Joulu. 

Vuonna 2009 Joulu oli runsasluminen etelärannikolla, mutta sisämaassa (Hämeenlinnassa) oli normaalimpi tilanne lumen suhteen, ja pakkaset olivat melko normaaleja. 

Vuosien 2010 ja 2012 Joulut muistetaan runsaslumisina, missä varsinkin jälkimmäisenä Jouluna myös sisämaassa oli paljon lunta. Ankarista pakkasistaan nämä Joulut muistetaan myös; varsinkin 2010 pakkaset olivat Jouluna tavanomaista paljon kovempia eli -20 asteen kylmemmälläkin puolella oltiin silloin. 

Vuonna 2011 oli merkittävää em. leutouden ja lumettomuuden lisäksi sekin, kun silloin Tapaninpäivänä sattui Etelä-Suomen historian yksi rajuimmista ja tuhoisimmista myrskyistä. 

Viime vuonna 2014 puolestaan sattui erikoisesti niin, että koko joulukuun alku melkein Jouluun saakka oli erittäin leuto ja lumeton, mutta paria päivää ennen Joulua lumisateet ja pakkaset saapuivat, ja itse asiassa aattona satoi monin paikoin erittäin sakeasti lunta - Esim. juuri Hämeenlinnassa aattopyryn sakeus oli yksi tiheimmistä koskaan näkemistäni! Sittemmin viime talvi ottikin taas hyvin leudon pääroolin jo vuodenvaihteesta 2014-15 alkaen, joskin viime tammikuussa oli hetkittäin kohtalaisia pakkasia ja lumipyryjä leudon seassa. 

Joulutervehdyshistorian listauksessa alla vuosien 2005 - 2008 osalta on hankaluutena se, kun tuon jakson aikana valokuvallisiin bloggauksiini liitin valokuvat erikseen eri julkaisuina. Siksi listaan ne alle erillisinä valokuvalinkkeinä, ja kunnollisina kuvasarjoina pystytte näkemään ne vain ottamalla tunnisteet auki ko. joulukuiden mittakaavassa. Ilmeisesti ideani tuolloin oli se, että jokaista valokuvaa olisi päässyt blogikommentoimaan erikseen...

Vuosina 2006 ja 2007 huomataan myös se, kuinka halusin julkaista blogikirjoitukseni suomen lisäksi myös englanniksi - Kaikki ne tekstit ovat itse englanniksi kääntämiäni.

Sitten vuodesta 2009 alkaen näissä joulutervehdyksissäni on ollut melko samanlainen julkaisukaava tähän päivään saakka eli kaikki valokuvani on liitetty niissä yhteen ja samaan blogijulkaisuun.


Vuosien 2005 - 2014 valokuvalliset Joulutervehdykseni >>

Vuoden 2005 joulutervehdysjulkaisut -- (Tunniste joulukuu 2005) tai Jouluaaton tunnelmia hautausmaalla: Kuvat 1, 2, 3, 4. Ja Jouluvaloja pimeällä Jouluna 2005: Kuvat 1, 2, 3.

Vuoden 2006 joulutervehdysjulkaisut -- (Tunniste joulukuu 2006) tai Jouluaaton tunnelmia 2006 - The Christmas Eve moods 2006: Kuvat 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7.

Vuoden 2007 joulutervehdysjulkaisut -- (Tunniste joulukuu 2007) tai Joulun 2007 tunnelmia, osa 1 - Atmospheres of the Christmas 2007, part 1: Kuvat 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11. Ja Joulun 2007 tunnelmia, osa 2 - Atmospheres of the Christmas 2007, part 2: Kuvat 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7.

Vuoden 2008 joulutervehdysjulkaisut -- (Tunniste joulukuu 2008) tai Joulun 2008 tunnelmia, osa 1: Kuvat 1, 2, 3, 4, 5. Ja Joulun 2008 tunnelmia, osa 2: Kuvat 1, 2, 3, 4.

Vuoden 2009 joulutervehdysjulkaisut -- Joulun 2009 tunnelmia.

Vuoden 2010 joulutervehdysjulkaisut -- Joulun 2010 tunnelmia.

Vuoden 2011 joulutervehdysjulkaisut -- Joulun 2011 tunnelmia.

Vuoden 2012 joulutervehdysjulkaisut -- Joulun 2012 tunnelmia.

Vuoden 2013 joulutervehdysjulkaisut -- Joulun 2013 tunnelmia.

Vuoden 2014 joulutervehdysjulkaisut -- Joulun 2014 tunnelmia (Päivitetty!).


Sitten koostan lopuksi valokuvakavalkadin tämän vuoden 2015 Joulutervehdykseen. Tällä kertaa Joulun ajan sää jatkaa koko joulukuun jatkunutta äärimmäisen leutoa ja lumetonta moodia; poikkeuksena tänään aattona on ollut kuitenkin vähäpilvinen sää, joka mahdollisti hienoa auringonpaistetta. Silti lämpötila on pysynyt plusasteilla. 

Joulukuussa on ollut jopa kaksi ennätyslämmintä jaksoa, ja isolta osaltaan sen takia järvetkin ovat kokonaan jäättömiä lumettomuuden lisäksi nyt Jouluna - Alla olevissa kuvissani tämäkin havainnollistuu hyvin, ja se on näin sisämaassa (Hämeenlinnassa) ennen näkemätöntä "uutta aikaa" näin Jouluna

Joulupäivänä on tiedossa voimakastuulinen (jopa myrskypuuskia!) ja vesisateinen "lokakuun" sää jopa yli +5 asteen lämpötiloineen. Tapaninpäivänä matalapaineen jälkipuolella kylmenee, ja sitten jännitetään sitä, kuinka pitkään siitä alkava heikkojen pakkasten ja talventulon yritys voisi jatkua; ennustemallit ovat edelleen vaihdelleet, eli asiassa on epäselvyyttä....

Alla olevat kuvat on valikoitu siten, että sijoitan ylimmäksi eilen 23.12. illalla otettuja pimeän ajan jouluvalokuvia. Alimmaksi sijoitan tänään aattona 24.12. otettuja aurinkoisen sää valokuvia, missä ajankohdan ennätyksellistä järvijäättömyyttä ja lumettomuutta korostamaan valikoin kontrastiksi äärimmäisen "turistityyppisiä" kuvauskohteita olosuhteiden ns. "normaalitaustoina".


Joulun 2015 tunnelmakuvia >>

















Modernin "joulukuusitornin" tuplaikkunaheijastumat aattoyön pimeää taivasta vasten äitini parvekkeella kuvattuna torstaina 24.12.2015.

















Jouluvaloja kuutamon kera Hämeenlinnan Hallituskadulla kuvattuna keskiviikkona 23.12.2015; Sibeliuksen muistumaksi "kuutamosonaattia".

















Erään kerrostalon pihan joulukuusi Hämeenlinnan Saaristenkadun varrella kuvattuna keskiviikkona 23.12.2015.

















Joulukuusi kuutamon ja rakoilevan kumpukerrospilvisyyden kera Hämeenlinnan keskustorilla kuvattuna keskiviikkona 23.12.2015.

















Jouluvaloja vanhassa metsävaahterassa Hämeenlinnan Saaristenkadun, kävelykatu "Reskan" ja Turuntien eteläisen haaran risteyksessä kuvattuna keskiviikkona 23.12.2015; tässä puussa havaitaan radikaalisti rappioituneet jouluvalot, kun samaa puuta verrataan yllä listatuissa historian joulukuvissani esim. vuoden 2005 tilanteeseen.

















Jouluvaloja katupuissa Hämeenlinnan Palokunnankadulla kuvattuna keskiviikkona 23.12.2015; näiden puiden jouluvalot ovat sen sijaan edelleen varsin upeat.

















Jouluvaloja Hämeenlinnan keskustorilla Hallituskadun puoleisessa rakennuksessa (Lääninhallitus) kuvattuna keskiviikkona 23.12.2015.

















Jouluaaton aurinkoisen alkuiltapäivän sään tunnelmaa Hämeenlinnassa Vanajaveden selälle kuvattuna Paasikiventien etelälaidalta lounaaseen torstaina 24.12.2015.

















Jouluaaton aurinkoisen alkuiltapäivän sään tunnelmaa Hämeenlinnan keskustorilla kuvattuna Hämeenlinnan kirkolle torstaina 24.12.2015; torin kirkon puoleisella laidalla on otettu käyttöön tuo ruman aidan sisäinen tilapäinen pysäköintialue - Kuvaa hyvin sitä, kuinka kriisissä oleva taloususkonto pakottaa houkuttelemaan autoilijoita ostoksille myös sinne, missä ympäristön rumentuminen on iso seuraus siitä.

















Jouluaaton aurinkoisen alkuiltapäivän sään tunnelmaa Hämeenlinnassa Vanajaveden selän yli Hämeen linnalle kuvattuna pääkirjaston vierestä pohjoisluoteeseen torstaina 24.12.2015; häkellyttävän sulaa ja tyyntä järvivettä ajankohta huomioiden!

















Jouluaaton aurinkoisen alkuiltapäivän sään tunnelmaa Hämeenlinnassa Vanajaveden kapean salmen yli Verkatehtaalle kuvattuna Paasikiventien sillan vierestä itäkoilliseen torstaina 24.12.2015.

















Jouluaaton aurinkoisen alkuiltapäivän sään tunnelmaa Hämeenlinnassa Sibeliuksenpuistossa kuvattuna puiston itälaidalta länteen torstaina 24.12.2015.

















Jouluaaton aurinkoisen alkuiltapäivän sään tunnelmaa Hämeenlinnassa Ystävyydenpuistossa kuvattuna Arvi Kariston kadun vierestä pohjoiskoilliseen torstaina 24.12.2015; huikein esimerkki vihreänä yhä kasvavasta nurmikosta ajankohta huomioiden!

No comments: