Friday, January 01, 2016

Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia: David Bowie - Blackstar

Olen siis palannut jatkamaan musiikkiaiheista kirjoitussarjaani ottamalla kolme päättyneen vuoden 2015 aikana julkaistua laulua esille yhden päivän kirjoitussarjanaNe saavat kuvata tämän hetken populaarimusiikin sisällyksellisintä antia, ja ne ovatkin länsimaiden rappioprosesseja oivallisesti kuvaavia ja sille parantavien prosessien rakentamisen tarvetta osoittavia lauluja > Tässä ylimmäksi kirjoitukseksi näistä sijoitan ruodinnan brittiläisen David Bowien "Blackstar"-singlestä, joka on ensimmäinen maistiainen hänen saman nimiseltä ensi viikolla ilmestyvältä albumiltaan.

Nimikappale on siis julkaistu jo viime vuoden puolella marraskuussa, mutta tämä Bowien uusi albumi on siis tämän alkaneen vuoden julkaisu, ja siinä mielessä tämän kolmen kappaleen sarjan puitteissa se saakin osoittaa tavallaan suuntaa tulevaisuuden musiikin antiin - Mikä on vuoden 2016 luonne...

Sekä tämä albumin nimikappale että ilmeisesti itse albumikin on Bowien tuotannossa paluuta erittäin kokeelliseen ja kummalliseen tyyliin - Musiikillisesti tavallaan tätä alleviivaamaan Bowie valitsi muusikoiksi New Yorkista löytämänsä tuntemattoman jazzbändin jostain esikaupungin hämyisästä baarista. 

Blackstar-kappaleessa yhdistyykin jännästi jazz-elementtejä, elektronisia efektejä, epäsymmetrisiä kappalerakenteita sekä maanisen tasaisesti virsimäistä laulutapaa. Koko teos on lisäksi 10 minuuttia pitkä ja on tempoltaan tahallisen tahmea, rytmeiltään rikkonainen ja teemallisesti hidas kuin osoittaakseen itsetarkoituksellisesti räikeää pesäeroa nykylistapopin tyypillisimpiin popkliseisiin.

Sanomaltaan tämä teos vaikuttaa aluksi monimutkaiselta tämän erikoisella tavalla progemaisen tyylinsä takia, mutta se onkin oikeastaan yksinkertainen ja selkeä >> Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, miten käy rappioituvan yhteiskunnan, jossa järjellisen ja tieteellisen sivistyksen korvaavat manipuloidut ja primitiivistä ryhmävahvistatumista vaativat uskonnolliset ja taikauskoiset ajatus-toimintamallit - Erittäin huonostihan siinä käy!

Monet ovat spekuloineet sillä, että tämä Blackstar-kappale olisi juuri siinä mielessä kannanottoa ISIS-järjestön nousua vastaan. Varmasti sitäkin siinä osa voi olla, mutta minusta vaikuttaa kappaleeseen paremmin tutustuttuani, että se on yleensäkin kritiikkiä primitiiviseksi taantunutta ismi- ja lahkoajattelua vastaan.

Länsimaiden rappioprosessissa on havaittavissa juuri sitä, kuinka kapeasti ja vääristyneesti tunnustukselliset ja ryhmäsidonnaiset ajattelun-toiminnan muodot alkavat ottamaan valtaa, mistä eliitin taholta esimerkkinä on taloususkonnollinen pakkomielle kansallisvaltioiden alistamisessa ja muun väestön parissa taantumukselliset vastakkainasettelut ideologisesti pinnallisten ryhmien kesken > esim. äärioikeisto vs. äärivasemmisto.

Kappaleen musiikkivideossa on myös hyvin synkkä ja surullinen tunnelma itse laulun musiikin tapaan; aivan kuin sillä annettaisiin ymmärtää, että rappio olisikin edennyt jo terminaalivaiheeseen, ja mitään ei olisi enää tehtävissä... 

Musiikkivideossa Bowie esittää kahta hahmoa; ensimmäisenä esitellään silmänsä sokaissut mies, joka kuvaa juuri sitä, kuinka ajatusrappio kaventaa oman itsensä ymmärryksen ja maailman hahmottamisen umpimieliseksi sokeudeksi. Se on juuri sitä, kuinka Seppo Oikkosen kuvailemana tapahtuu kartesiolaisen paradigman hajoaminen - Silmiensä tilalla on napit, joka kuvannee syvällisen näkemisen muuttumista keinotekoiseksi katsomiseksi; siinä ymmärryksen korvaa ajattelua mimikoiva tajunnan torso.

Sitten Bowie esittää hahmoa, joka on mies hyväksi käyttämässä tätä sokeutta oman mustan ja pahan narsisminsa toteuttamiseksi - Hän on "musta tähti", joka luo itselleen käyttöönsä kultin ja valtakoneiston. Tämä on suora vertaus länsimaiden taloususkonto- ja imperialismikoneistossa vaikuttaviin talouspappeihin ja petoksellisiin idoleihin / muihin julkisuuden patsasteleviin "Neroihin" > Länsieliitin ytimessä on "musta tähti" eli Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogin mukaan ns. atonistinen kultti. Sille juuri Aurinko - "musta tähti" on ollut yksi isoimmista "taikakaluista".

Mitä ilmeisimmin Bowie on näistä asioista ja maailmantilamme pohjamudista hyvin perillä!

Sivuhahmoista videossa esiintyy ensimmäisenä nainen, joka luokin kappaleen sanoman puitteissa rappioituneen tieteen pohjalta uskonnollisen kultin; se kuvataan astronautin jäänteistä varastetun pääkallon ympärille luotuna palvontamenona - Tiede muuttui taikauskoksi, jossa ei enää ymmärretä olevaista, vaan ollaan keinotekoisen valtakoneiston ohjaamia. 

Kolme holtittomasti vapisevaa tai "tanssivaa" hahmoa puolestaan kuvaavat käytöksellään sitä, kuinka näissä rappioprosesseissa primitiiviset käyttäytymismallit korvaavat kehittyneet ihmisyyden toteuttamismuodot - Kriisiytynyt länsi sisältää vaaraa ihmisyydelle taantumiseen takaisin kohti sivistyksellisiä kerroksia edeltänyttä alkulauman tilaa; modernin ja kultillisen taikauskon uusmuodossa voi syntyä neoprimitiivinen "uusi keskiaika"...

Blackstar onkin oikeastaan yksi mielenrauhaa eniten horjuttavista kappaleista esim. koko tässä musiikkisarjani puitteissa! - Onkin mielenkiintoista, minkälaisen vastaanoton Bowien koko Blackstar-albumi tulee myöhemmin tammikuussa saamaan myyntilistoilla. 

Blackstar-singlen menestys listoilla jäi kummallisuutensa takia hyvin vaisuksi. Samalla on kuitenkin muistettava, kuinka vuonna 2013 Bowien edellinen "The Next Day" -albumi oli myynnillisesti listaykkönen monessa maassa - Vaikka Blackstar-albumia kuvataan jopa Bowien koko uran kaikkein kummallisimmaksi, niin pelkästään Bowien loistokas mainekin voi silti taata sille hyvät sijoitukset albumilistoilla ympäri maailman... Ja vaikka ilmeisesti Bowien juuri tämä albumi on länsieliittivastainenkin hyvin vahvasti...


David Bowie: Blackstar - Video

Lyriikat: "In the villa of Ormen, in the villa of Ormen
Stands a solitary candle, ah-ah, ah-ah
In the centre of it all, in the centre of it all
Your eyes

On the day of execution, on the day of execution
Only women kneel and smile, ah-ah, ah-ah
At the centre of it all, at the centre of it all
Your eyes, your eyes

Ah-ah-ah
Ah-ah-ah

In the villa of Ormen, in the villa of Ormen
Stands a solitary candle, ah-ah, ah-ah
In the centre of it all, in the centre of it all
Your eyes
Ah-ah-ah

Something happened on the day he died
Spirit rose a metre and stepped aside
Somebody else took his place, and bravely cried
(I’m a blackstar, I’m a blackstar)

How many times does an angel fall?
How many people lie instead of talking tall?
He trod on sacred ground, he cried loud into the crowd
(I’m a blackstar, I’m a blackstar, I’m not a gangstar)

I can’t answer why (I’m a blackstar)
Just go with me (I’m not a filmstar)
I’m-a take you home (I’m a blackstar)
Take your passport and shoes (I’m not a popstar)
And your sedatives, boo (I’m a blackstar)
You’re a flash in the pan (I’m not a marvel star)
I’m the Great I Am (I’m a blackstar)

I’m a blackstar, way up, on money, I’ve got game
I see right, so wide, so open-hearted pain
I want eagles in my daydreams, diamonds in my eyes
(I’m a blackstar, I’m a blackstar)

Something happened on the day he died
Spirit rose a metre and stepped aside
Somebody else took his place, and bravely cried
(I’m a blackstar, I’m a star's star, I’m a blackstar)

I can’t answer why (I’m not a gangstar)
But I can tell you how (I’m not a film star)
We were born upside-down (I’m a star's star)
Born the wrong way ‘round (I’m not a white star)
(I’m a blackstar, I’m not a gangstar
I’m a blackstar, I’m a blackstar
I’m not a pornstar, I’m not a wandering star
I’m a blackstar, I’m a blackstar)

In the villa of Ormen stands a solitary candle
Ah-ah, ah-ah
At the centre of it all, your eyes
On the day of execution, only women kneel and smile
Ah-ah, ah-ah
At the centre of it all, your eyes, your eyes
Ah-ah-ah".

No comments: