Saturday, April 30, 2016

Vapun 2016 tunnelmia - Kasvukauden tilanteesta, viime päivien rankkasateista ja sääennustetta; kesä alkamassa paljon etuajassa toukokuun alussa (Päivitetty Vappupäivän valokuvilla)

Nyt on pitkästä aikaa vuorossa valokuvallinen postaus - Käytän tätä Vappua 2016 tekosyynä sille, kun nyt on hyvä katsoa alkaneen kasvukauden tilannetta ja sääasioita tämän ajankohdan paikkeilla, sekä katsoa sääennustetta alkavalle toukokuun ensimmäiselle viikolle; siellä onkin näkyvissä päivä päivältä lämpenevää säätä, jolloin viikon kuluttua ollaan jo selvästi kesäisen sään parissa Etelä-Suomessa! Termisen kesän alkaminen voisi siksi olla jo silloin mahdollista osassa aluetta!....

--- Kertauksena ensin tämän vuoden säästä ja luontotilanteista joitakin vaiheita tähän päivään mennessä > Tammikuussahan oli kolmen ensimmäisen viikon aikana yllättävän ankara pakkasjakso koko Suomessa, jolloin etelän sisämaassa vähälumisissa olosuhteissa routa pääsi etenemään monin paikoin kymmeniä senttejä paksuksi; etelärannikolla / meren äärellä runsaat merelliset lumikuurot tulivat kuitenkin pian pelastamaan lumipeitteen ruotasuojaisen paksuksi.

Tammikuun viimeisellä viikolla alkoi kuitenkin hyvin leuto talvisää, joka kesti koko lopputalven eli helmikuun kokonaan, jolloin oli enimmäkseen suojasäätä ja lyhyet pakkasjaksot olivat vain heikkoja-kohtalaisia - Lumipeite suli ajoittain lähes kokonaan etenkin etelärannikolla ja lännessä, mutta helmikuun lopulla lumisateet palauttivat suunnilleen normaalipaksuisen lumipeitteen koko Etelä-Suomeen, ja mm. talvilomilla päästiin hiihtämään jopa luonnonlumillakin.

Maaliskuussa tavanomaista leudommat säät jatkuivat pakkasvoittoisen alun jälkeen ja niinpä maaliskuun loppuun mennessä lumipeite oli jo sulanut suurimmasta osasta Etelä-Suomea; itäisimmissä osissa lunta oli kuitenkin vielä paikoin kymmeniäkin senttejä. Huhtikuu alkoi edelleen normaalia lämpimämpänä, jolloin mm. 6.4. sattui etelästä pistäytyneen lämpöaallon aikana sisämaassa monin paikoin +15 asteen ylityksiä - Siinä itäosissakin viimeiset lumet saivat kyytiä.

Huhtikuun puolivälin paikkeilta alkaen kevään eteneminen alkoi kuitenkin hidastella ja päivälämpötiloissa alettiin jäädä pidemmäksi aikaa vajaaseen +10 asteeseen. Epävakainen ja matalapainevoittoinen sää kuitenkin piti yöpakkaset kurissa / sattuessaan heikkoina eikä takatalveakaan tullut Etelä-Suomeen kuin vain paikoin 23. - 25. päivien tienoilla ja lievästi.

Tämän päättyvän huhtikuun viimeisen viikon (vappuviikko) merkille pantavin säätapahtuma ovat olleet kuitenkin Etelä-Suomessa poikkeuksellisen runsaat sateet. Tilanne on johtunut siitä, kun Itä-Eurooppaan ja Venäjälle muodostunut hyvin lämmin ilmamassa on alkanut syrjäyttämään kylmää ilmaa pois Suomesta runsaan matalapainetoiminnan säestämänä - Esim. toissa päivän iltana kaakosta Etelä-Suomeen saapui ukkosluonteista rankkasadetta, missä salamointiakin havaittiin paikoin > Tämä runsassateisuus on tietenkin aiheuttanut ojien ja jokien tulvimista ja maaseudun pelloilla huomattavaa liikamärkyyttä estäen kylvötoimiin pääsyä.

Tuo idän - kaakon lämpöaallon vaikutus ei ole vielä kuitenkaan levinnyt koko Suomeen kunnolla, mutta eilen ja tänään osassa Itä-Suomea, Kainuuta ja Etelä-Lappia päivälämpötilat ovat nousseet +15 ja +20 asteen välille - Erityisen merkittävää oli eilen Rovaniemellä +19 asteen ylitys, mikä jää historian kirjoihin Lapin tunnetun historian huhtikuun ennätyslämpönä! > Tämä lämpö on käynnistänyt Lapissa lumipeitteen hyvin nopean ja tulvaisen sulamisen.

Jatkossa idän-kaakon lämpöaalto ei pääse enää paremmin Suomeen, mutta korkeapaineen muodostuminen aluksi Suomen päälle ja sen asettuminen ensi viikolla Suomen eteläpuolelle edesauttaa yleisesti lämpenevää säätä > Jo huomenna Vapunpäivänä Etelä-Suomessa yleistyvät +15 asteen lämpotilat ja ennustemallien mukaan koko ensi viikon (2. - 8.5.) ajan sää lämpenee päivä päivältä niin, että loppuviikolla +20 asteen ylitykset päivälämpötiloissa alkavat olla sisämaassa tavallisia. Yötkin muodostuvat niin leudoiksi, että kasvukausi alkaa edetä hyvin nopeasti heti Vapun jälkeen.

Kasvukauden eteneminen on ollut tässä huhtikuussa melko paljon toisintoa viime vuodesta > Kuun alkupuolella tuo tavanomaista lämpimämpi sää viritti jo ensimmäisiä kasvutapahtumia käyntiin ja kukkimisia esille, kuten leskenlehtien (Tussilago farfara), sinivuokon (Hepatica nobilis) ja monien sipulikasvien kukintaa sekä nurmikoiden vihertymistä. 

Kuun loppupuolen koleus hidasti kasvua sen verran, että nyt Vappuna Etelä-Suomen kasvutilanne on suunnilleen normaali ajankohtaan nähden > Tämä tarkoittaa nyt mm. vähän hiirenkorvilla olevia pensasangervoita (Spiraea sp.), kuusamia (Lonicera sp.), terttuseljoja (Sambucus racemosa) ja tuomia (Prunus padus). Koivut (Betula sp.) ovat vasta hiirenkorvalle puhkeamisen partaalla, kuten melkein kaikki muutkin puut. Raidat (Salix caprea) ja monet muut pajut sekä haapa (Populus tremula) ovat kukkineet vähitellen viimeiset pari-kolme viikkoa viileyden pitkittäneen vaikutuksen takia.

Ensi viikolla tuo huomattava lämpöaalto saa sitten puuston puhkeamaan lehteen nopeasti, jolloin sen viikon loppuun mennessä Etelä-Suomen maisemat vihertyvät huomattavan paljon, ja esim. rusokirsikoiden (Prunus sargentii) kukintaa voidaan jo odotella silloin - Kasvukauden etenemistahti alkaa siis mennä taas selvästi etuaikaan tavanomaiseen aikatauluun verrattuna.

Tuleva lämpöaalto ja sen aikana jatkuva enimmäkseen poutainen ja suureksi osaksi aurinkoinen sää vaikuttavat myös viimeisten routalaikkujen sulamiseen - Tammikuussa etenkin sisämaahan muodostuneen paksun roudan sulaminenhan on ollut joillakin varjopaikoilla koko huhtikuun jatkunutta; nyt siis nekin viimeiset "kohmelot" poistuvat ensi viikolla haittaamasta kasvukauden etenemistä. Ensi viikon sään ansiosta myös näiden viime päivien rankkasateiden tuottama "toinen kevättulva" ja liikamärkyys poistuvat ja kuivuminen alkaa ensi viikolla mahdollistamaan maaseudun peltoviljelijöitä pääsemään kylvötoimiin vähitellen. 

Näiden runsaiden viime päivien sateiden hyöty tulee ilmi jatkossa siinä, kun kosteus ja tuleva lämpöaalto alkavat tuottaa hyvin rehevää kasvua > Esim. nurmikoiden paikoin jo nytkin varsin runsaaksi päässyt kasvu suorastaan räjähtää eteen päin, ja siinä voi olla tulossa jopa hyvin ennen aikaista ja liiankin tiheää leikkuutarvetta aiheuttavaa nurmikkokasvua jo heti ensi viikosta alkaen. Myös kallioisilla mäillä normaalisti karuissa oloissa voidaan nähdä tavanomaista vehreämpää kasvua ja kukintaa jonkin aikaa toukokuun alusta alkaen...


Päivitys sunnuntaina 1.5.2016 klo. 16:25 >> Tähän väliin laitan lisäyksenä muutaman tänään Vappupäivänä ottamani valokuvan Hämeenlinnasta, joista käy hyvin ilmi tänään myös tämän seudun saavuttanut kauniin aurinkoinen ja jo tavanomaista lämpimämpi sää - Maksimilämpötilat ovat nousseet täälläkin jo reiluun +15 asteeseen, joten monen vuoden tauon jälkeen vappusää onkin nyt ollut upea - ja se onkin ollut lähes ainoa sen mukava piirre tässä umpisurkeassa yhteiskuntatilanteessa...

Mainittakoon säästä vielä myös päivityksenä, että tuo em. ensi viikon kesäiseksi lämpenevä sää pitää edelleen kutinsa, ja joissakin ennustemalleissa on jopa nähtävissä ensi viikon jälkeenkin jatkuvaa erittäin lämmintä säätä; voisi silloin olla mahdollista jopa sään edelleen lämpeneminen, jolloin ko. toukokuun toisella viikolla voitaisiin saavuttaa jo ensimmäisiä hellelukemia!... Tämä jää kuitenkin vielä epäselvänä tarkennettavaksi. 

Sitten kolme Vappupäivän valokuvaa >>
















Vappupäivän tunnelmaa Vanajaveden rannalla Hämeenlinnassa kuvattuna Paasikiventien eteläreunalta lounaaseen sunnuntaina 1.5.2016 - Kuvassa nähtävä etualan laituri on saanut purkutuomion suoritettavaksi aivan lähiaikoina, mutta yksi vappupalloilla koristeltu vene eksyi vielä siihen ankkuriin. Upeaa säätä korosti myös heikko tuuli ja lähes tyyni järvenpinta kesäisten kumpupilvien kera.

















Vappupäivän tunnelmaa Vanajaveden rannalla Hämeenlinnassa kuvattuna Paasikiventien sillan kupeelta koilliseen kohti Verkatehdasta sunnuntaina 1.5.2016 - Verkatehtaan pihassa voidaan nähdä ravintolapaviljonkia, jossa olikin väkeä nyt paljon. Huomasin alueella myös lapsille poniratsastusta yms. vappuohjelmaa. Kuvassa havaitaan tuon rannan puustosta vielä alastomuus, mutta havaitsin tänään jo yksittäisissä koivuissa hiirenkorvien tynkiä, ja odotettavissa onkin jo viimeistään ylihuomiseksi koivujen yleistä vihertymistä.

















Vappupäivän tunnelmaa Vanajaveden rannalla Hämeenlinnassa kuvattuna Ystävyydenpuistoon ja kohti Rantakasinoa sunnuntaina 1.5.2016 - Tässä puistossa oli suhteellisen vähän vapunviettoväkeä, koska ihmiset olivat tungeksimassa suurina massoina kaupungin keskustorilla ja Reska-kävelykadulla, sekä tietenkin ravintoloiden terasseilla.

Kuvassa havaitaan myös nurmikon hyvin edistynyt vihertyminen, jota edesauttoi jo huhtikuun alun lämmin sää, ja jatkossa on siis luvassa kosteuden ja lämpöaallon turvin erittäin rehevää nurmikkokasvua.

Uutena piirteenä kuvan vasemmassa yläkulmassa nähdään työmaaparakkeja, jotka liittyvät kuvaajan selän takana ja takaoikealla viime viikolla remonttiin menneeseen Viipurintien siltaan, jota kunnostetaan tulevaan syksyyn saakka.


---------


Alle seuraavaksi olen koostanut näistä viime päivien olosuhteista ja kasvukauden tilanteesta 6 ottamaani valokuvaa selityksineen >>

















Sinililjojen (Scilla siberica) kukintaa kuvattuna Hämeenlinnassa lauantaina 30.4.2016 - Ajankohtaan nähden normaali kasvukauden tilanne on mahdollistanut näiden kukinnan huipentuman juuri Vapuksi, mutta ensi viikon lämpöaalto saa sen hiipumaan nopeasti.

















Leskenlehtien (Tussilago farfara) kukintaa kuvattuna perjantaina 29.4.2015 Espoon Karakalliossa - Huhtikuun loppupuolen koleus pitkitti näiden Suomen luonnon ensimmäisten kevätkukkijoiden kukintaa jo usean viikon mittaiseksi; voidaan jopa sanoa, että monilla alueilla leskenlehdet ovat kukkineet koko huhtikuun ajan.

















Puistonäkymää Espoon Leppävaaran keskustassa kuvattuna perjantaina 29.4.2016 - Etualalla nähtävät vuorenkilvet (Bergenia cordifolia) kärsivät monin paikoin varsin paljon tammikuun ankarasta pakkasjaksosta; näin varsinkin silloin vähälumisina pysyneillä sisämaan alueilla. Tässä ko. kasvit ovat alkaneet jo elpymään, mutta ainavihantien lehtiensä runsas punerrus on ollut vielä muistona viime talven koettelemuksista. Vasemmalla on tyypillisesti hiirenkorvalla idänvirpiangervo (Spiraea chamaedryfolia var. chamaedryfolia).

















Peltonäkymää Espoon Lintuvaaran ja Leppävaaran välissä kuvattuna perjantaina 29.4.2016 - Tässä havaitaan edeltäneiden päivien hyvin runsaiden sateiden aiheuttama märkyys pelloilla; jopa tuollaista lumien sulamistulvien kaltaista tulvalammikkoisuutta tuli siinä esille! Kuvan ottamista edeltäneenä iltana seudulla oli satanut ukkosluonteisen rankasti n. 20 - 30 mm.

















Tulvivaa Vanajavettä Hämeenlinnassa kuvattuna Varikonniemeltä kohti Viipurintien siltaa lauantaina 30.4.2016 - Edellä mainitut runsaat sateet ulottuivat myös Hämeenlinnan seudulle, joka sai siellä Vanajaveden valuma-alueella aikaan veden runsasta kertymistä ko. järveen täksi ajankohdaksi. Vertailun vuoksi alemmassa kuvassa on noin viikkoa aikaisemmin ollut vesitilanne >>

















Vanajavettä Hämeenlinnassa kuvattuna ennen yllä olevaa tulvimista Varikonniemeltä kohti Viipurintien siltaa sunnuntaina 24.4.2016 - Ylempään tulvaisempaan Vanajaveden vesitilannekuvaan verrattuna tässä on suunnilleen ajankohdan normaalia vedenkorkeutta; aikamoisen nousun vain muutamassa päivässä vesi olikin tehnyt! Kyseessä on nyt ollut jopa runsaampi tulvatilanne kuin oli maaliskuun lopulla - huhtikuun alussa talven lumien sulaessa!

No comments: