Friday, May 27, 2016

Kesän 2016 kuumin päivä - Osa 2

Lopuilleen tuleva toukokuu on ollut tällä kertaa erityisen lämmin varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa; paikoin on mahdollisuuksia jopa ennätyslämpimään kuuhun! - Nimittäin jo kuun alussa oli pitkä erittäin lämmin sääjakso, josta tein tämän hyvin varhain alkaneen kesän 2016 ensimmäisen helleseurantaosan > Kesän 2016 kuumin päivä - Osa 1 (Poikkeuksellinen toukokuun 1. ja 2. viikon lämpöaalto).

Sen jälkeen viime viikolla 20 koitti viileämpi ja epävakaisempi sääjakso, mutta eipä se ollut kummoisesti viileä Etelä-Suomen osalta, vaan lämpötilat pysyivät enimmäkseen ajankohdan normaaleissa tai hieman sitä lämpimämpinä. Pian kuitenkin jo viime viikonloppuna normaalia selvästi kesäisemmät yli +20 asteen päivälämpötilat palasivat ja tämän kuluvan viikon 21 alussa huipentui seuraava lämpö- ja helleaalto > Tämän hellejakson seurannan tutuille Etelä- ja Keski-Suomen paikkakunnille teen nyt takautuvasti maanantain 23.5. ja keskiviikon 25.5. väliseltä ajalta tänään perjantaina 27.5.

Tämä takautuva seurantakartoitus mahdollistuu hyvin nyt sen ansiosta, kun ko. maksimilämpötilatlukemat on mahdollista poimia Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista useita päiviä menneisyyteen ulottuvalta tilastojanalta.

Ko. hellejakso alkoi siis muodostua jo viime viikonloppuna, kun Suomen itä-kaakkoispuolelle tullut pieni matalapaine kierrätti tänne jo annoksen lämmintä ilmaa pohjoispuolitseen Venäjältä, jonne tuolloin oli pesiytynyt laajasti helleilmamassaa. Sitten tämän viikon alussa ko. lämmin ilmamassa alkoi entisestään lämmetä, koska etelästä vahvistui etelä-pohjoissuuntainen korkeapaineen selänne Baltiasta Suomeen, jonka myötä aluksi länsireunoitseen etelästä tuli lisää lämmintä ilmaa Keski-Euroopasta ja samalla ilmamassa lämpeni myös sijoillaan korkeapaineen heikkotuulisella alueella.

Helleaallon päättyminen oli kuitenkin jo käynnissä toissapäivänä keskiviikkona, kun korkeapaineen selänne oli heikkenemässä pois ja luoteesta oli etenemässä kylmä rintama länsirannikon - Keski-Suomen alueella etelämmäksi; eilen torstaina lämpötilat tippuivatkin jo koko alueella pääsääntöisesti alle +20 asteen... Näistä helleaallon vaiheista on alla tuttuun tapaan tarkempaa analyysiä lämpötilalistauksineen >>

Vielä ensin tuttu maininta: Lähteenä alla oleville maksimilämpötiloille ovat tuttuun edellisvuosien tapaan Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajat. Aikaisemmilta kesiltä tuttu värikoodaus on myös edelleen käytössä mahdollisia äärilämpötiloja varten --> Värikoodit: +30 asteen ja sitä korkeammat helteet +34 asteeseen saakka merkitsen punaisella ja +35 asteen helteet sekä sitä kuumemmat lukemat paksufonttisella ruskehtavan punaisella. Mainittakoon tässä vielä lisäksi, että nuo Ilmatieteen laitoksen lukemat pyöristän aina puolivälistä asteita ylöspäin lähimpään kokonaislukuun.


Maanantain 23.5.2016 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +19 astetta, Turku +22 astetta, Salo +21 astetta, Pori +24 astetta, Hämeenlinna +22 astetta, Tampere; Härmälä +23 astetta, Tampere; Siilinkari +22 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +20 astetta, Vantaa +22 astetta, Hyvinkää +22 astetta, Lahti +23 astetta, Kouvola +25 astetta, Porvoo +22 astetta, Lappeenranta; Lepola +22 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +23 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +18 astetta, Mikkeli +24 astetta, Jyväskylä +23 astetta, Savonlinna +22 astetta, Joensuu +22 astetta ja Ilomantsi +22 astetta.

Tässä vaiheessa etelä-pohjoissuuntainen korkeapaineen selänne vahvistui etelästä Suomen päälle siten, että tarkastelualueen länsiosissa oli etelä- ja lounaistuulia ajoittain; muutoin oli hyvin heikkotuulista ja tuulen suunta vaihteli. Rannikoilla oli myös paikoin merituulta iltapäivällä. Iltapäivän pilvisyys oli sisämaan kumpupilvisyyttä ja muutoin oli hyvin vähäpilvistä / selkeää. 

Niinpä vuorokauden maksimilämpötilat jakautuivat melko tasaisesti yli +20 asteen lukemina koko tarkastelualueelle - lämpimin alue muodostui kuitenkin yhtäältä Lahden, Mikkelin ja Kouvolan muodostaman alueen tienoille, missä esim. juuri Kouvolan seudulla saavutettiin jo helleraja eli n. +25 astetta. Toisaalta länsirannikon tuntumassa vallinneet etelätuulet pystyivät sen verran kumoamaan Selkämeren merituulta, että esim. Porissa päästiin myös lähes hellelukemiin. 

Vesistöillä oli edelleen selvästi viilentävää vaikutusta, vaikka esim. järvivedet olivat tässä vaiheessa jo monta astetta tavanomaista lämpimämpiä yli +15 asteen lukemineen; viilentävää vaikutusta havaittiin tutusti mm. Tampereen Siilinkarilla, sekä merialueiden äärellä etenkin etelärannikolla mm. Maarianhaminan, Helsinki Kaisaniemen ja Kotka Rankin tapauksissa.


Tiistain 24.5.2016 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +22 astetta, Turku +25 astetta, Salo +23 astetta, Pori +23 astetta, Hämeenlinna +24 astetta, Tampere; Härmälä +24 astetta, Tampere; Siilinkari +24 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +22 astetta, Vantaa +23 astetta, Hyvinkää +24 astetta, Lahti +26 astetta, Kouvola +26 astetta, Porvoo +23 astetta, Lappeenranta; Lepola +23 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +25 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +21 astetta, Mikkeli +25 astetta, Jyväskylä +25 astetta, Savonlinna +24 astetta, Joensuu +24 astetta ja Ilomantsi +24 astetta.

Korkeapaine alkoi jo heikkenemään Baltian sekä Etelä- ja Keski-Suomen päällä; samalla luoteesta lähestyi sadevyöhykkeensä kera kylmä rintama länsirannikon pohjoisosia - Kylmän rintaman vaikutus ei kuitenkaan ehtinyt vielä ulottua tarkastelualueen länsiosiinkaan merkittävästi iltapäivään mennessä, vaan ilmamassa jatkoi edelleen lämpenemistään lähes koko alueella. 

Niinpä vuorokauden maksimilämpötiloissa havaittiin edellispäivään nähden enemmän +25 asteen vaiheille ja hieman ylikin päässeitä hellelukemia - lämpimimmäksi alueeksi muodostui Lahden - Kouvolan välinen vyöhyke, jossa päästiin +26 asteen paikkeille. Päivän mittaan kumpupilvisyyttä ei juuri ollut, mutta tuon kylmän rintaman mukana tulleita ylä- ja keskipilvialueita esiintyi ajoittain etenkin länsiosissa; se vaikutti kuitenkin vain vähän maksimilämpötiloihin.

Korkeapaineen heikkenemisen myötä Baltiaan muodostuneen itävirtauksen vaikutus ulottui sen verran eteläisimpään osaan tarkastelualuetta (Uusimaa ja Varsinais-Suomi), että virtaus kääntyi myös lounaiskolkassa puhaltamaan sen verran sopivasti mantereelta Ahvenanmaalle iltapäivällä, jolloin Maarianhamina sai selvästi edellispäivää lämpimämmän ilma-annoksen. Osaltaan samasta syystä myös Kotka Rankissa lämpeni merituulivaikutuksen hieman kumouduttua ulapalta.


Keskiviikon 25.5.2016 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +13 astetta, Turku +24 astetta, Salo +25 astetta, Pori +19 astetta, Hämeenlinna +23 astetta, Tampere; Härmälä +21 astetta, Tampere; Siilinkari +17 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +23 astetta, Vantaa +25 astetta, Hyvinkää +26 astetta, Lahti +26 astetta, Kouvola +27 astetta, Porvoo +25 astetta, Lappeenranta; Lepola +24 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +25 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +22 astetta, Mikkeli +26 astetta, Jyväskylä +19 astetta, Savonlinna +25 astetta, Joensuu +25 astetta ja Ilomantsi +25 astetta.

Kylmä rintama saapui luoteesta yhä paremmin tarkastelualueen länsi- ja pohjoisosiin, kun korkeapaineen alue oli jo lähes kadonnut Etelä-Suomenkin päältä; samalla Baltiaan - Suomen kaakonkulman lähelle alkoi muodostua pieni matalapaine - Tämän myötä tuo kylmä rintama jäi lähes sijoilleen päivän mittaan ulottuen lounais-koillissuuntaisena lounaiskolkasta Keski-Suomeen; tarkastelualueella vallitsivat joka tapauksessa enimmäkseen idän ja pohjoisen väliset tuulet. 

Tuon rintaman välittömässä läheisyydessä kaakkoispuolellaan syntyi iltapäivällä Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Länsi-Uudenmaan sisämaassa sekä osittain Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan alueille pienialaisia ukkoskuuroja, ja niiden vyöhykettä syntyi myös Keski-Suomeen ja tarkastelualueen koilliskolkkaan (Joensuu-Ilomantsi); muutoin pilvisyys pysyi iltapäivällä sen verran vähäisenä, että helleaallon huipennus mahdollistui monin paikoin etenkin itäosissa - lämpimin vyöhyke syntyi suunnilleen Hyvinkää-Lahti-Kouvola -akselille, missä saavutettiin paikoin n. +27 astetta. Hellelukemia oli muutenkin etenkin itäosan sisämaassa ja vallinneissa idän ja pohjoisen välisissä tuulissa melkein etelärannikon meren äärtä myöten, kuten Vantaalla. 

Sen sijaan kylmän rintaman kylmemmälle puolelle ehti jo päätyä pohjoisessa Jyväskylän seutu (maksimilämpötila alle +20 astetta) sekä lännessä mm. Porin seutu, ja kaikkein pahiten lounaissaaristo, missä koleuden tuntua tehosti rintaman länsipuolella voimistunut pohjois-koillistuuli Selkämeren vielä viileänä (vajaat +10 asteista pintavettä) pysyneeltä ulapalta; Maarianhaminassa maksimilämpötila tippuikin hyvin radikaalisti edellispäivästä alle +15 asteeseen. 

Kotka Rankissa puolestaan mitattiin vuoden tähän mennessä selvästi korkein lämpötila, kun yhtäältä tuuli kävi aikaisempaa sopivammin mantereelta ja toisaalta Suomenlahden merivesi oli jo ehtinyt lämmetä ajankohtaan nähden huikeasti +10 ja +15 asteen välille ulapallakin ja rannikolla paikoin +15 asteen tienoille.


Seuranta päättyy siis tähän, kun eilen torstaina 26.5. tuo rintamasysteemi muodostui pienen matalapaineen kera itä-länsisuuntaisena eteläisimmän Suomen päälle kaventaen kokonaan pois lämpimän ilmamassan, ja samalla viileä koillistuuli pääsi vallitsemaan sisämaassa kauttaaltaan - Niinpä jo eilen jäätiin tarkastelualueella lähes kaikkialla alle +20 asteen maksimilämpötiloihin; koilliskolkassa jopa alle +15 asteen. 

Eilinen em. rintamasysteemi tuotti myös sateita, jotka keskittyivät sisämaahan siten, että Varsinais-Suomeen syntyi iltapäiväksi luode-kaakkosuuntainen ja paikallaan pysynyt ukkosrintama. Samalla kuuronauhaa syntyi pääkaupunkiseudun pohjoisosiin itä-länsisuunnassa, missä sen pohjoispuolella tuuli koillisesta ja eteläpuolella länsilounaasta; siinä yhteydessä mm. Espoon eteläosat sekä laajemmin Uudenmaan länsiosat ja Hankoniemi jäivät kokonaan sateetta.

Tänään perjantaina 27.5. korkeapaine on alkanut jälleen vahvistumaan Suomen / Fennoskandian päälle ja uusi lämpeneminen on jo alkanut etenkin Lapissa (paikoin jo +20 asteen ylityksiä siellä); Etelä-Suomessa menee vielä huominen lauantaikin paikoin vajaissa +20 asteen iltapäivälämpötiloissa, mutta ylihuomisesta sunnuntaista alkaen hellelukemiakin aletaan taas lähestyä - Uusi helletilanne näyttäisi syntyvän kunnolla ainakin ensi viikon 22 alkuun kattaen hetkeksi lähes koko maan Lappia myöten, joten todennäköisesti palaan ensi viikolla jo kolmannen tämän kesän 2016 helleseurantaosan kera asiaan!... 

Tämä ennustettu huippulämmin toukokuun viimeinen osuus varmistanee paikoin (Kuten esim. Helsingin Kaisaniemessä) sen, että tästä toukokuusta tulee Suomen koko meteorologisen mittaushistorian lämpimin ja joka tapauksessa yleisesti erityisen lämmin!...

No comments: