Tuesday, May 31, 2016

Kesän 2016 valokuvallinen ukkosseuranta, osa 1 - Toukokuun viikolla 21 keskiviikon 25.5. lämpöukkostilanne

Nyt olen päättänyt aloittaa blogiini uuden valokuvallisen seurantasarjan tälle kesälle 2016 - Kun muutenkin valokuvaan päivittäin säätä ja siinä siis eritoten pilviä, niin ajattelin julkaista siitä sadosta tänä kesänä haaviini tarttuvia ukkospilvitilanteita; valokuvauspaikat siinä tulevat olemaan yleensä joko Espoo tai Hämeenlinna, eli en niinkään erikseen tee ukkosbongausreissaamista sinne tänne, vaan lähinnä odottelen, josko ukkoset tulisivat luokseni. Joku erityinen tilanne tosin saattaisi saada minutkin liikkeelle poikkeuksellisesti...

Aloitan tämän sarjan näin toukokuun päätteeksi viime viikon keskiviikon 25.5. ukkostilanteella, joka liittyi silloiseen helleaallon huipennukseen ja oli tämän kuun yksi aktiivisimmista ukkospäivistä seuranneen torstain 26.5. lisäksi - Tuo keskiviikon tilanne oli siis ainoa, jossa itse havaitsin Espoosta käsin ukkospilviä, ja se oli myös vuoden ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa ukkosbongaukseni. Tuona seuraavana päivänä ukkospilvisyys loisti poissaolollaan kohdaltani.

Viime kesähän oli Suomen meteorologisessa mittaushistoriassa monin paikoin kaikkien aikojen vaisuin ukkoskesä, kun salamamäärät jäivät erittäin vähiin, ja siis paikoin ennätysalhaisiksikin - Tälle alkaneelle kesälle ukkosfanin toiveet ovatkin jo korkeat, ja minusta tuntuukin nyt siltä, että seuraavina 3 kuukautena ukkosten suhteen sekä määrissä että voimakkuuksissa päästäisiin hyvinkin kivasti korkealle. Tähän seurantaan siis tulisi yllin kyllin materiaalia!...

Tuo viime viikon ukkostilanne siis sattui tavallaan osaksi silloista helleseurantaakin, ja jatkossakin tulee olemaan tyypillisesti samoin, eli helteisiin liittyy Suomessa tyypillisesti eniten ukkosriskiä. Niinpä usein minun ei tarvitse erikseen paljon kertoa näihin ukkostilanteisiin liittyvistä suursäätilan olosuhteista kuin mitä jo kulloisissa helleseurannoissakin jo tulen ottamaan esille - Niin tässäkin tapauksessa, joten linkitän tässä viime viikon helleseurantaan ja lainaan siitä otteen tähän ukkostilanteeseen liittyen >>

Kesän 2016 kuumin päivä - Osa 2:

Lainaus keskiviikon 25.5. tilanteesta: "Kylmä rintama saapui luoteesta yhä paremmin tarkastelualueen länsi- ja pohjoisosiin, kun korkeapaineen alue oli jo lähes kadonnut Etelä-Suomenkin päältä; samalla Baltiaan - Suomen kaakonkulman lähelle alkoi muodostua pieni matalapaine - Tämän myötä tuo kylmä rintama jäi lähes sijoilleen päivän mittaan ulottuen lounais-koillissuuntaisena lounaiskolkasta Keski-Suomeen; tarkastelualueella vallitsivat joka tapauksessa enimmäkseen idän ja pohjoisen väliset tuulet. 

Tuon rintaman välittömässä läheisyydessä kaakkoispuolellaan syntyi iltapäivällä Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Länsi-Uudenmaan sisämaassa sekä osittain Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan alueille pienialaisia ukkoskuuroja, ja niiden vyöhykettä syntyi myös Keski-Suomeen ja tarkastelualueen koilliskolkkaan (Joensuu-Ilomantsi).".


Tuolla alla on kolmen ottamani valokuvan avulla havainnollistus tuon päivän alkuillalla lähimmäksi Espoota muodostuneen yksittäisen ukkossolun elinkaaresta > Kyseinen ukkossolu sijaitsi Hyvinkäästä hieman länteen ja tältä Espoon Leppäsillan tarkastelupaikalta käsin katsottuna se oli sen mukaan luoteisella taivaanrannalla. Tilanteen teki hienoksi se, kun muutoin taivas oli aivan selkeä, joten itse ukkospilvelle oli suora ja esteetön näkymä.

Ennen alla olevia valokuvia pienine selityksineen kerron vielä tämän seurantasarjan muutamista periaatteista > Julkaisutahti tulee olemaan vapaamuotoinen. Se tarkoittaa sitä, että seurantaosia tulee tietenkin ukkospilvien esiintymisen mukaan; jos on vähän ukkosia, niin ehkä n. kerran viikossa esim. su / ma edeltäneen viikon materiaalista tulee könttäkooste. Toisaalta aktiivisimpina ukkosjaksoina voin tehdä päivittäiset koosteet heti ukkosten mentyä; kovimmat ukkostilanteet saattavat sisältää myös paljonkin valokuvia (paljonkin yli 10 kpl.)...

Jos ukkosia tosiaan tulee paljon, niin saatan rajoittaa seurantaani siten, etten aivan pienimpiä / heikoimpia ukkosia noteeraa tänne blogiin, vaan keskityn enemmän merkittäviin ukkosepisodeihin. Lisäksi on siis syytä huomioida, että noteeraan vain ne ukkoset, jotka ovat kulloinkin näköpiirissäni tavalla taikka toisella, eli etäisistä taivaanrannan ukkospilviyläosista aivan kohdalle saapuviin saakka...

Valokuvien sommittelemisesta vielä sen verran, että käytän blogikirjoittamiseen nähden käänteistä kronologiaa kuvien allekkain laittamisessa > Eli kussakin seurantaosassa ylimmäksi tulee aina vanhin kuva, ja siitä etenee alaspäin kronologia uusimpaan kuvaan.

Lopuksi ennen kuvia > Kokonaisuutena tästä päättyvästä toukokuusta voidaan ukkosten suhteen sanoa, että melkoisen vaisuksi ukkosten määrä on jäänyt verrattuna siihen, kuinka erityisen huippulämmin ja helteinen kuu on ollut - Suuri syy siihen on ollut se, että kuun kolme huippulämmintä / -helteistä jaksoa eivät vain ole olleet riittävän kosteita ja epävakaisia runsaille ja voimakkaille ukkosille Suomen alueella; tosin mainittakoon, että juuri tänään tiistaina 31.5. Pohjois-Lapissa on ukkostanut ajankohtaan nähden merkittävästi.


Keskiviikon 25.5.2016 ukkostilanne >>














Tuoreen ukkossolun yläosaa kuvattuna Espoon Leppäsillasta (Leppävaaran stadionin länsipuoliselta peltoalueelta) luoteeseen 25.5.2016 klo. 17:44 - Tässä vaiheessa ukkossolun tuoreus havaittiin kapean tornimaisena ja kukkakaalimaisena rakenteena, missä hyvin pienellä alueella oli rankkasadetta ja kohtalaisen tiivistä salamointia.














Vanhenevan ukkossolun yläosaa kuvattuna Espoon Leppäsillasta (Leppävaaran stadionin länsipuoliselta peltoalueelta) luoteeseen 25.5.2016 klo. 18:55 - Reilua tuntia myöhemmin edellisen kuvan ukkostorni oli levinnyt vasempaan suuntaan laajemmaksi kilveksi ja sen "taakse" oikeaan reunaan oli syntynyt uutta pientä kuurosolua; sade ja ukkonen oli vasemmalla pilvialueella jo heikentynyttä.














Pois hajoavan ukkossolun yläosaa kuvattuna Espoon Leppäsillasta (Leppävaaran stadionin länsipuoliselta peltoalueelta) luoteeseen 25.5.2016 klo. 20:04 - Ukkospilviltä loppui energia jo kesken, kun ilta oli edennyt jo varsin pitkälle; niinpä edellisessä tilanteessa se uusi ukkossolun yrityskin oli jo tyrehtynyt, ja koko pilvialue oli hajoamassa harso- ja kumpukerrospilvijäänteiksi.

No comments: