Saturday, June 11, 2016

Kesän 2016 valokuvallinen ukkosseuranta, osa 2 - Touko-kesäkuun viikolla 22 torstain 2.6. runsaita lämpöukkosia intervalleissa pohjoisesta etelään

Palaan muun someaktiviteettini takia taas tapahtuneen bloggaamistaukoni jälkeen nyt viime viikon torstain 2.6.2016 säätilanteisiin, jolloin Etelä-Suomessa koettiin tämän alkaneen kesän tähän mennessä voimakkain ukkostilanne (edelleen tähän postauksen julkaisupäiväänkin mennessä) - Jatkan siis nyt toukokuun lopussa aloittamaani tämän kesän 2016 ukkosseurantasarjaani, jossa tuon esille kulloisellakin tarkastelu-seurantapaikallani ilmaantuneita sopivan voimakkaita ja / tai runsaita ukkosia säävalokuvaamiseni puitteista.

Tässä on tuo edellinen seurantasarjan aloittanut osa >> Kesän 2016 valokuvallinen ukkosseuranta, osa 1 - Toukokuun viikolla 21 keskiviikon 25.5. lämpöukkostilanne.

Tämä viime viikon torstain 2.6. ukkostilanne oli osa silloisen helleaallon toiseksi viimeistä päivää > Siihen kuuluneen helleseurantani (Kesän 2016 kuumin päivä - Osa 3) puitteissa ko. vuorokauden kohdalla kirjoitin seuraavaa >> Lainaus: "Heikko korkeapaine etääntyi Suomen itäpuolelta kaakkoon ja samalla uusi pieni korkeapaine syntyi Lapin-Kuolanniemimaan ylle; kylmenemistä enteilevä matalapaine kuitenkin väijyi jo Lappia Jäämerellä Huippuvuorten lounaispuolella - ko. korkeapaineiden välissä kosteamman ja epävakaisemman sään vyöhyke liikkui Etelä- ja Keski-Suomen yli etelään. Tuuliprofiili oli kuitenkin edelleen hyvin heikko, ja sisämaassa oli ajoittain tyyntä; muutoin oli heikkoja enimmäkseen pohjois-koillistuulia.

Tuo epävakainen tilanne synnytti iltapäivällä ja alkuillalla monin paikoin sade- ja ukkoskuuroja > ukkostelevin alue oli Uusimaa ja Kymenlaakso aivan meren rantaan myöten, kun kuurot liikkuivat sisämaasta merelle päin; mm. pääkaupunkiseutu sai kesän ensimmäiset kunnon ukkossateet. Ukkosia esiintyi myös mm. Turun seudun itäpuolella, Tampereen seudulta vähän kohti Hämeenlinnaa, Savonlinnan pohjoispuolella sekä Ilomantsin seudulla.

Em. ukkostelevimmilla alueilla Tampereen seutu sai kuuronsa ensimmäisenä, jolloin siellä jäätiin edellispäiviä matalampiin lämpötiloihin. Itäkolkassa oli muutenkin edelleen muuta tarkastelualuetta viileämpää, ja paikoin ukkoskuurot rajoittivat lämpötilojen nousua sielläkin. Sen sijaan esim. Vantaalla ja muutenkin pitkin etelärannikon tuntumaa juuri ennen ukkosia ehti olla kesän kuumin päivä tähän mennessä.".

Tuossa Uudenmaan ja etelärannikon ukkostilanteessa oli se erikoispiirre, että pohjoisesta tulleet kuuroryhmät olivat ns. taakserakentuvia, eli uusia kuurosoluja syntyi kuurojen menosuunnassa nähtynä jatkuvasti vanhojen / menneiden taakse. Tällöin kuurojen voimakkain esiintymisalue pysyi suunnilleen sijoillaan > Seurantapaikallani Espoon Leppäsillassa tämä tarkoitti sitä, että kuuroja syntyi ja tuli kohdalle jopa viidessä erillisessä intervallissa, missä kunkin vaiheet olivat lähes joka kerta samat; eli pohjoisesta saapuessaan kuurot olivat alkuvaiheessa kehittymässä voimakkaammiksi tai juuri syntymässä, ja sitten joko ylityksen kohdalla tai pian sen jälkeen kuurot olivat voimakkaimmillaan ja siten ukkostelevimmillaan.

Tarkastelupaikallani noista viidestä intervallista toinen tuotti kohdalla rankimmat sateet ja lähimmilleen iskeneet salamat - Sitä seuranneet kuurointervallit olivat toinen toistaan heikompia, kunnes viimeisen viidennen kuuron aikana ei enää ukkostanut ollenkaan; viides kuuro tuotti tosin ilta-auringossa näyttävän sateenkaaren, joka oli täysi ja tupl > Nämä kaikki kuurointervallit sijoittuivat ko. vuorokautena suunnilleen klo. 14:00 ja 20:00 välille; siinä tuo voimakkain toinen intervalli sattui n. klo. 15:45 - 16:00 välille.

Sademäärän arvioni näistä kaikista kuuroista ko. seurantapaikalle on 20 - 30 mm., eli varsin paljon; siitä yli puolet tuli tuon em. toisen kuurointervallin rankkasateessa.

Mainittakoon vielä, että seuranneena päivänä 3.6. pohjoisesta tullut kylmä rintama päätti helteen, mutta sen yhteydessä ukkostelu jäi pääkaupunkisedulla sen verran vaisuksi ja itään, etten siitä tee tähän seurantasarjaan osaa - Lisäksi sittemmin tähän julkaisupäivään mennessä ei ole ukkostanut myöskään riittävästi, vaikka kahtena päivänä (keskiviikkona 8.6. aamulla ja perjantaina 10.6. puolenpäivän maissa) olen havainnut Espoossa hieman salamoita ja jyrinää.

Seuraavana alla listaan ottamiani valokuvia seuraavan ryhmittelyn mukaan >> Aluksi edellisessä ko. seurannan osassani mainitussa kronologisessa järjestyksessä tulee vaiheittain näiden kuuropilvitilanteiden esittelyä, jossa olen jakanut kuvasarjat osaryhmiin: "Pilviä ennen kuurosolujen (konvektion) muodostumista", "Ensimmäisen kuurosysteemin ylimeno pohjoisesta etelään", "Toisen kuurosysteemin ylimeno pohjoisesta etelään", "Kolmannen kuurosysteemin ylimeno pohjoisesta etelään", "Neljännen kuurosysteemin ylimeno pohjoisesta etelään" ja "Viidennen kuurosysteemin ylimeno pohjoisesta etelään".

Sen perään alempana olen sijoittanut havainnollistukseksi kolme muuta valokuvaryhmää tämänkertaisen ukkos- ja rankkasade-episodin aiheuttamista vaikutuksista tarkastelupaikan luontoon: "Rankimman ukkossadevaiheen (kolmannen ja neljännen kuurosysteemin välillä) jälkeisiä vaikutuksia luonnossa", "Kuurojen loputtua iltausvan koristamaa iltaruskotilannetta eri paikoilta nähtynä" ja "Rankimman ukkossadevaiheen (kolmannen ja neljännen kuurosysteemin välillä) jälkeistä vesivirtojen aiheuttamaa estetiikkaa maassa".


Torstain 2.6.2016 ukkostilanne >>


Pilviä ennen kuurosolujen (konvektion) muodostumista:
















Kokkareisia ja hieman vallinharjamaisia hahtuvapilvilauttoja kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 10:54 - Hieman lisääntyneen kostean sameuden kera nämä pilvet tyypillisesti ennakoivat ukkoskuuroille potentiaalia näin aamupäivän tilanteessa, mutta pian taivas oli välillä selkeäkin ennen kumpupilvien syntymistä.
















Lähes kuuropilviasteelle kasvaneita kumpupilviä kuvattuna Espoon Leppäsillasta (Leppävaaran stadionin länsipuoliselta peltoalueelta) koilliseen 2.6.2016 klo. 13:36 - Kumpupilvimuodostus alkoi vähän ennen puoltapäivää sisämaasta eli pohjoistaivaalta käsin, ja tässä vaiheessa meren puoleinen etelä-kaakkoistaivas oli vielä selkeä.


Ensimmäisen kuurosysteemin ylimeno pohjoisesta etelään:
















Kuuropilviksi juuri kasvaneita kumpupilviä kuvattuna Espoon Leppäsillasta koilliseen 2.6.2016 klo. 14:08 - Oikeassa reunassa oli havaittavissa taivaan samentumista sadeseinäharsoon, joten kuvauskohdallakin oli sade juuri alkamassa. Etäämmällä valkoinen kuuropilviyläosa kukkakaalimaisen kehitysvaiheensa kera ilmaisi myös nopeaa kuuroriskin kasvua.
















Kuuropilven merelle siirtynyttä etureunaa kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 14:18 - Tämä ensimmäinen kuurovalli alkoi edetä myös meren päälle, ja yllättäen se voimistui vielä selvästi jo poistuttuaan mantereen päältä pois; näin ollen ukkosen jyrinää alkoi kuulua enemmänkin vasta kuvassa todetun ensimmäisen sateen mentyä ohi.
















Rannikolta jo merelle siirtynyttä ukkoskuurosysteemiä kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 15:17 - Ukkonen jyrisi harvakseltaan meren päällä n. tunnin, kunnes viileän meren päällä kuurosysteemiltä loppui eväät ja systeemi heikkeni selvästi.
















Uutta kuurosysteemiä kehittänyttä kumpupilvimassaa kuvattuna Espoon Leppäsillasta koilliseen 2.6.2016 klo. 15:17 - Tässä vaiheessa alkoi pilvimassassa tulla esille vähäisen tuuliväänteen aiheuttamaa aaltomaista ja levymäistä rakennetta; yhtäältä pilvien osat näyttivät liikkuvan luoteesta kaakkoon, mutta kokonaisuutena systeemit etenivät pohjoisesta etelään.


Toisen kuurosysteemin ylimeno pohjoisesta etelään:
















Ukkosasteelle pian kehittymäisillään ollutta kuuropilvimassaa kuvattuna Espoon Leppäsillasta koilliseen 2.6.2016 klo. 15:31 - Pilvimassan sadevaihe oli juuri kehittymässä tarkastelupaikan päällä ja nopeasti etenemässä rankkasadevaiheeseen, ja pian ukkosen jyrinä alkoikin hyvin lähellä harvakseltaan.
















Edellisen kuuropilvisysteemin etääntynyttä massaa merellä kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 15:33 - Seurantapaikan päällä ukkosvaiheeseen kehittymässä ollut pilvimassa oli ajamassa kiinni edellistä jo selvästi heikentynyttä eli ulkonäöltään ns. mössääntynyttä kuurovallia.
















Uuden ukkoskuurosysteemin juuri alkanutta rankkasadetta kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 15:47 - Ukkosen jo jylisteltyä pari kertaa lähellä oli päivän rankin kuurosade alkanut, muttei vielä edennyt kuvassa tuonne etäämmän metsän reunalle saakka.
















Uuden ukkoskuurosysteemin rankkasateen tihentynyttä vaihetta kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 15:49 - Tämä ukkosvaihe voimistui myös edetessään merelle päin, ja tällä kertaa yksi sen rankkasateisimmista kohdista osui tarkastelualueelle hyvin; etualalla nähtiin jo jopa yläpuolella olevalta räystäältä tulleita ylivuotoroiskeita ja mm. asfalttipinnat kuohuivat mattamaisesti sadepiiskauksessa.
















Loppumaisillaan ollutta ukkoskuurosysteemin rankkasadetta kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 15:55 - Rankimman ukkossateen vaihetta kesti yli viisi minuuttia, mutta sinä aikana salamointi ja jyrinä piti lähes koko ajan taukoa; kuuron menosuunnassa taivas oli samentunut kuitenkin jo täysin umpeen tasaiseksi harmaudeksi sadeseinäsumun takia.
















Rankkasateen loputtua ukkoskuurosysteemin etääntymistä kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 16:03 - Ukkossateen loppuessa paikalla puhalsi hetken länsi-lounaasta kohtalainen-navakka kuuropuuska, mutta muutoin tuulet pysyivät hyvin heikkoina tässäkin kuurovallivaiheessa. Tässä erottui nyt hyvin kuuropilvirakenteet ja sen alla sadeseinä; jyrinää kuului taas kohtalaisen tiheästi.


Kolmannen kuurosysteemin ylimeno pohjoisesta etelään:
















Kumpukerrospilvien ja uuden kuurosysteemin sekoittunutta kehitysvaihetta kuvattuna Espoon Leppäsillasta koilliseen 2.6.2016 klo. 16:29 - Pilvisysteemeissä alkoi olla havaittavissa mataloitumista ja ns. mössääntymistä, joka oli merkki kuuropotentiaalin alkaneesta heikkenemisestä; siksi tässä nähdään pilvien lauttamaisempi luonne aikaisempiin kokkareisempiin muotoihin verrattuna.
















Heikomman uuden kuurosysteemin rankahkoa-kohtalaista sadetta kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 16:39 - Tämä kuurosadevaihe salamoi ja jyrisi enää hyvin harvakseltaan ja lähinnä vain etäällä yksittäisissä voimakkaimmissa kuurosoluissa; tarkastelualueen yli meni lähinnä vain ns. mössääntynyttä kuuropilvilauttaa.
















Heikomman kuurosysteemin etääntymistä merelle kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 17:03 - Edellisten kahden kuurointervallin tapaan tämäkin pilvisysteemi kuitenkin ehti vielä voimistua meren päälle saavuttuaan, kunnes meri sen sitten "nielaisi" pois; niinpä yksittäistä jyrinää kuului vielä hieman edelleen.
















Heikomman kuurosysteemin yhä etäisempää massaa merellä kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 17:15 - Tässä vaiheessa auringonpaistetta alkoi tulla aikaisempaa enemmän, kun kuuropilvikehitykseen tuli pidempää taukoa ja pilvipeitteeseen laajempia aukkoja. Jyrinääkään ei enää kuulunut.
















Heikomman kuurosysteemin reunalla Helsingin itäpuolitse edennyttä ukkossolua kuvattuna Espoon Leppäsillasta (Leppävaaran stadionin länsipuoliselta peltoalueelta) itään 2.6.2016 klo. 17:21 - Tuo itätaivaan kuurosolu oli päivän viimeinen hieman tiheämmin salamoinut konvektio lähellä pääkaupunkiseutua; tarkastelupaikalle siitä ei kuitenkaan jyrinää juurikaan kuulunut.


Neljännen kuurosysteemin ylimeno pohjoisesta etelään:
















Vain vähän jyrisseen yhä heikomman kuurosysteemin tuloa kuvattuna Espoon Leppäsillasta (Leppävaaran stadionin länsipuoliselta peltoalueelta) koilliseen 2.6.2016 klo. 17:31 - Tässä vaiheessa kuurosysteemin rakenne oli jo aikaisempia paljon kapeampi ja suurelta osin vain heikkoa-kohtalaista sadetta sisältänyt; pilvien aaltomaista / makkaramaista tuuliväänneolemusta tuli silti hienosti esille.
















Vain vähän jyrisseen yhä heikomman kuurosysteemin juuri alkanutta sadetta kuvattuna Espoon Leppäsillasta koilliseen 2.6.2016 klo. 17:44 - Kuurosateessa oli jo heikomman konvektion piirteitä, eli esim. sadepisaroissa suuret pisarakoot alkoivat vähentyä, joten sateesta alkoi tulla roiskivan / hakkaavan sijaan lempeämmin suihkuisaa.
















Yhä heikomman kuurosysteemin etääntymistä merelle kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 18:13 - Tämän kuuropilvisysteemin puitteissa kuulin etäistä jyrinää enää pari-kolme kertaa edellisen kuvan tilanteen jälkeen, joten ukkostelu oli tämän myötä jo ohi kokonaan tällä seudulla.


Viidennen ja viimeisen kuurosysteemin ylimeno pohjoisesta etelään:
















Kumpukerrospilvimäistä ja matalaa kuuropilvikehitystä kuvattuna Espoon Leppäsillasta koilliseen 2.6.2016 klo. 19:18 - Pilvimassoissa säilyi vielä sen verran kuuroherkkyyttä, että esim. tuon etäisen kuurosolun alaosassa matalammalle laskeneen auringon ansiosta pystyi tulemaan esille pientä sateenkaaren pätkää.
















Kumpukerrospilvimäisen kuurosolun sadetta ilta-auringon läpipaistamana kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 19:31 - Yhtäältä laskemaan asettuneen auringon ja toisaalta yhä kapeampien kuuropilvien takia mahdollistui tyypillinen kesäsadetilanne, eli sade ja sadeharson läpi auringonpaiste yhtäaikaa; tässä siis auringonvaloa lähes jo kuvaajan selän takaa.
















Jo lähes pois heikenneen kuurosolun viimeistä sadetta sateenkaarinäytöksen kera kuvattuna Espoon Leppäsillasta kaakkoon 2.6.2016 klo. 19:46 - Tämä viimeinen kuurosade jatkui vielä melko pitkään, kun heikkenevä kuurosolu oli pitkulainen etelä-pohjoissuunnassa > Sen ansiosta tämä tuplasateenkaari mahdollistui upeasti. Tilanteessa ei ollut enää ukkosta, ja kohta tämän jälkeen kuurot lakkasivat / kuolivat koko seudulla.
















Kuuropilvistä jäljelle jääneitä vähäisiä harso- ja hahtuvapilvilauttoja kuvattuna iltausvan kera Espoon Leppäsillasta (Leppävaaran stadionin länsipuoliselta peltoalueelta) luoteeseen 2.6.2016 klo. 21:57 - Koska tuulet jatkuivat hyvin heikkoina - ajoittain tyyninä edelleen, niin kuurojen lisäämä maakosteus tiivistytti yläpuolelleen aukeilla alueilla helposti usvapatjoja auringon laskiessa / laskettua. Niinpä illan lämpimässä kosteudessa monet tuoksut olivat hyvin vahvoja!


Rankimman ukkossadevaiheen (kolmannen ja neljännen kuurosysteemin välillä) jälkeisiä vaikutuksia luonnossa:
















Tulvaisen virran jättämiä jälkiä kuntoradan hiekkaväyläosalla kuvattuna Espoon Leppäsillassa (Leppävaaran stadionin länsipuolisella peltoalueella) 2.6.2016 - Vaikka kohdalla maan kaltevuus alaspäin edessä oli hyvin minimaalista, niin ukkossateiden vuolaat virrat jättivät hiekkaan silti voimakkaita kuvioita. Vasemmalla kukkivat koiranputki (Anthriscus sylvestris) ja kanukka (Cornus sp.).
















Tulvalampea kuntoradalla kuvattuna Espoon Leppäsillassa (Leppävaaran stadionin länsipuolisella peltoalueella) 2.6.2016 - Tätä rankkasadepäivää edelsi tällä seudulla vähäsateinen toukokuu ja yli 2 viikkoa kestänyt sateeton lämpö- ja helleaaltojen sävyttämä jakso, joten siitä jäi tässä vielä muistuttamaan nuo kuntoradan reunassa ruskeaksi kuolleet nurmiosat. Kuivuus ehti haitata tosin lähinnä vain juuri nurmikkoja, eli puut ja pensaat sekä kosteat niityt selvisivät vielä hyvin kasvussaan.
















Tulvivaa niittyojaa viljapellon reunalla kuvattuna Espoon Leppäsillassa (Leppävaaran stadionin länsipuolisella peltoalueella) 2.6.2016 - Ojissa ko. ukkossateiden tuottama tulvahuippu oli nopea sekä alkamisen suhteen että vesivirtojen takaisin normaaleiksi laskemisen suhteen > Edeltäneen kuivan jakson takia maaperä imi vettä hyvin, joten loppuiltaan mennessä tulvavirroilta loppui puhti silloin jo pois.


Kuurojen loputtua iltausvan koristamaa iltaruskotilannetta eri paikoilta nähtynä:
















Usvaa kostean väylän ja kukkivan koiranputkikasvuston kera kuvattuna Espoon Leppäsillassa (Leppävaaran stadionin länsipuolisella peltoalueella) 2.6.2016 - Kuvassa keskivasemmalla näkyy mormonitemppelin huippua.
















Usvaa lammikon ja kukkivan koiranputkikasvuston kera kuvattuna Espoon Leppäsillassa (Leppävaaran stadionin länsipuolisella peltoalueella) 2.6.2016 - Sateiden jälkeiset lammikot ovat tietenkin aivan upeita taivasheijastumien objekteja.
















Etäistä usvaa lehtipuiden välissä kuvattuna Espoon Leppäsillassa (mormonitemppelin itäpuolisella niittyalueella) 2.6.2016 - Varjoisilla paikoilla usvapatjoilla oli taipumusta näkyä tässä valotilanteessa savunsinisinä.
















Usvainen niittytasku ja polku kuvattuna Espoon Leppäsillassa (mormonitemppelin itäpuolisella niittyalueella) 2.6.2016 - Hyvin heikko tuuli ajoi usvapatjoja paikoin aukeiden alueiden laidoille ja päätyihin, jolloin syntyi kuvan tapaan ajoittain myös hauskan pistemäistä usvaa.


Rankimman ukkossadevaiheen (kolmannen ja neljännen kuurosysteemin välillä) jälkeistä vesivirtojen aiheuttamaa estetiikkaa maassa:
















Asfaltilla olleen tulvalammikon pinnalla ollutta mäntyjen siitepölyä ja pilviheijastumaa kuvattuna Espoon Leppäsillassa 2.6.2016 - Edeltäneellä toukokuun viimeisellä kokonaisella viikolla alkoi mäntyjen (Pinus sylvestris) erittäin runsas kukinta, ja tähän mennessä niiden siitepölyä laskeutuikin maahan paljon, ja ko. päivän ukkossateiden takia niistä kulkeutui koristeellisia kerroksia vesien mukana.
















Sadevesiviemärin reunalle vesivirtojen kasaamia erirakeisia hiekka- ja savimassoja kuvattuna Espoon Leppäsillassa 2.6.2016 - Kuvasta nähden ko. viemärikaivon kansi sijaitsi vasemmasta alakulmasta hieman ylöspäin pari senttiä kuvan ulkopuolella; niinpä vesivirrat olivat kiertyneet noiden hiekka-savikuvioiden perusteella myötäpäivään kaivonkannen ympäri hyvin vuolaina. Itse asiassa paikalla saattoi olla rankimman sateen aikana tulvalampi, jossa kaivon kohdalla oli iso vesipyörre.


Päivitys maanantaina 13.6.2016 klo. 23:50: Tuon yllä selostetun ukkosepisodin jälkeen sen viikon 22 lopussa ja uudestaan juuri päättyneen viikon 23 loppupuolella Etelä-Suomessa jouduttiin kärsimään tavanomaista kylmemmistä kesäsäistä - Tänään maanantaina on kuitenkin alkanut lämpenemään päivälämpötiloissa jo +20 asteen vaiheille ja tällä kuluvalla viikolla onkin tiedossa jopa normaalia lämpimämpääkin; to alkaen on kuitenkin tulossa hyvin epävakaista ja rajuakin matalapainetoimintaa. Katsotaanpa alla tarkemmin:

Tuo toissa viikon (30.5. - 5.6.) lopun ja viime viikon (6. - 12.6.) koleus johtui seuraavista suursäätiloista > Viikon 22 la-su oli klassinen kylmää säätä tuonut tilanne, jossa matalapaineen painopiste oli Suomen itäpuolella Venäjällä ja lännessä oli korkeapainetta; näiden välissä Jäämereltä Fennoskandiaan vallitsi kylmä pohjoistuuli la-su aikana, missä su myös Etelä-Suomessa päivälämpötilat jäivät laajasti vajaaseen +15 asteeseen.

Sitten viikon 23 ma-ti tienoilla oli tilapäisesti lämpimämpää yli +20 asteen päivälämpötiloineen, kun lännestä-lounaasta tuli lämpimämpää ilmamassaa; pian kuitenkin Norjanmerellä voimistui nopeasti matalapaine, joka siirtyi keskiviikoksi Lappiin ja siitä torstaina Suomen itärajalle - Tästä matalapaineesta muodostui voimakas myrsky nimeltään Salomon, joka toi länsireunallaan pohjoisesta entistä kylmempää ilmaa myrskypuuskaisen tuulen kera. Voimakkaimmat ja monin paikoin tuhoja tehneet tuulet olivat Lapissa ja Keski-Suomessa länsipainotteisesti. Myös runsaimmat sateet jäivät samoille seuduille, ja Etelä-Suomessa satoi vain vähän ja itäpainotteisesti.

Tuo myrsky jätti jälkeensä koko loppuviikoksi tavanomaista kylmemmän sään, vaikka itse myrskymatalapaine heikkeni nopeasti pois pe aikana Suomen itäreunalla - Nimittäin sitten la-su aikana Baltian itäreunalta Suomen itäpuolelle siirtyi uusi matalapaine, joka ylläpiti länsireunallaan juuri Suomen alueella edelleen kylmää ja varsin voimakasta pohjoistuulta.

Lämpötilat noissa viime viikon loppupuoliskon kylmissä olosuhteissa olivat seuraavat Etelä-Suomessa: kylmimmillään sää oli ke-to aikana, jolloin lämpötilat pysyivät ympäri vuorokauden +10 asteen vaiheilla ja ajoittain allekin. Sitten pe-su aikana päivälämpötilat alkoivat vähitellen kohota, mutta yöt kylmenivät sisämaassa jopa monin paikoin hallaisiksi. Su mennessä päivälämpötiloissa päästiin kuitenkin jo yleisesti yli +15 asteen.

Ennusteessa alkaneelle viikolle 24 (13. - 19.6.) on siis tulossa kesäisen lämmintä ja enimmäkseen poutasäätä huomiselle tiistaille ja keskiviikolle - Tilanteen aiheuttaa se, kun Suomen itäpuolelle muodostuu korkeapaine, josta ulottuu selännettä Suomeen. Keskiviikon aikana Suomen eteläpuolella muhii laajasti matalapainetta, joka lisäksi voimistaa lämpimiä kaakkoistuulia Suomeen. Niinpä noina päivinä sekä yöt että päivät lämpenevät selvästi; iltapäivisin on reilut +20 astetta ja keskiviikkona on paikoin mahdollisuus helteellekin.

Eteläpuolinen matalapainetoiminta alkaa kuitenkin vaikuttaa jo keskiviikon iltana, jolloin runsaiden kuurottaisten sateiden ja ukkosten riskiä tulee Baltiasta käsin. Torstain aikana ilmamassa jatkuu hyvin lämpimänä, mutta epävakaisuus kuurottaisten sateiden ja paikoin ukkosten säestämänä jatkuu, kun matalapaineen osakeskus nousee Baltiasta Suomeen. Perjantaina matalapaine siirtyy heikkenevänä Suomen länsireunalle, ja silloin Etelä-Suomessa on tilapäisesti poutaisempaa ja edelleen melko lämmintä eli yölämpötilat yli +10 asteessa ja päivälämpötilat paikoin reilussa +20 asteessa.

Pe ja la välisestä yöstä lähtien ennustemallit ovat näyttäneet hurjia! > Silloin nimittäin uusi matalapaineen osakeskus tulee Baltiasta taas suoraan Suomeen, mutta sen intensiteetti voisi olla hyvinkin myrskyinen ja sateet todella runsaita!... Vielä on hieman epäselvää tuon matalapaineen rajuus, mutta tulevan lauantain aikana on syytä varautua varsin hurjaan säähän Etelä-Suomessa; ilmamassa on kuitenkin sen verran lämmintä, että lämpötila pyörinee enimmäkseen tai keskimäärin +15 asteen vaiheilla koko päivän hyvinkin pilvisissä oloissa, mutta ilmamassojen rajujen vaihtumisten aiheuttamia muutoksia tulee myös.

Sunnuntaina matalapaine siirtynee kuitenkin nopeasti pois pohjois-koilliseen ja sää poutaantuu heikkenevissä länsi-lounaistuulissa päivälämpötilojen saavuttaessa taas +20 asteen tienoon.

Lopuksi alustavasti voidaan jo todeta jotain seuraavan viikon 25, eli juhannusviikon säästäkin > Heti sen viikon alussa alkaisi nimittäin joidenkin mallien mukaan muodostumaan isoa hellekorkeapainetta Fennoskandiaan, ja se säätyyppi pysyisi sitten pidempäänkin samanlaisena - Siinä tapauksessa koko Suomeen voisi olla tulossa jopa kesän siihen mennessä kuumin sääjakso (kesän ensimmäiset +30 asteen ylitykset?...), ja mahdollisuuksia olisi samalla myös helteiseen Juhannukseen todella monen vuoden tauon jälkeen...

No comments: