Eilen Etelä-Suomen sää oli taas sen verran erikoista, ja sama meno jatkuu myös tänään maanantaina, että päätin nyt poimia nämä tapahtumat taas erikseen esille täällä blogissa! > Kyse on ollut ja tulee tänään olemaan sekä poikkeuksellisen lämpimistä maaliskuun lämpötiloista että tuhoja aiheuttavista myrskypuuskista.
Kokoan näistä säätapahtumista tähän yhtäältä eilisen ja tämän päivän osalta maksimilämpötilalistaukset tutuilta Etelä- ja osin Keski-Suomen paikkakunnilta sekä toisaalta huomioita näistä myrskytuulista - Lämpötiloissa havaitaan jyrkkiä alueellisia eroja, missä länsiosat ovat kylpeneet yli +10 asteen lämpöaallossa, mutta idässä leutous on ollut jyrkästi paljon heikompaa. Myrskypuuskien vaikutus luoteistuulina on kuitenkin ollut ja tulee olemaan laajemmin levittynyttä.
Euroopan mittakaavassa nämä tilanteet ovat johtuneet siitä, kun eilisen osalta Jäämerellä Lapin läheltä itään liikkui voimakas matalapaine, jonka eteläpuolinen länsi-luoteisvirtaus oli hyvin voimakasta ja se toi annoksen Föhn-ilmiöllä terästettyä lämmintä ilmamassaa Länsi-Euroopasta ja Atlantilta etenkin Etelä-Suomen länsiosiin.
Tänään puolestaan tilanne on sellainen, että eilinen matalapaine on jäänyt voimakkaana suunnilleen sijoilleen Jäämerelle, ja sen etelä-lounaispuolella Islannin tienoilta on lähtenyt siirtymään pieni matalapaineen osakeskus kohti Keski-Suomea > Tämä osakeskus voimistuu tänään rajuksi myrskymatalapaineeksi siirtyessään Keski-Suomen yli kaakkoon. Sen mukana tulee taas annos hyvin lämmintä Föhn-ilmiöllä terästettyä ilmaa osaan Etelä-Suomea, mutta illan jälkeen luoteesta tulee perään selvästi kylmempää ilmamassaa koko alueelle.
Tässä on Myrskyvaroitus.com -sivuston myrskyanalyysiä tämän päivän tilanteesta: Lainaus >> "Sunnuntain myrskykeskus heikkenee, mutta luoteisvirtaukseen muodostuu pienikokoinen ja ärhäkkä osakeskus. Se liikkuu maanantain aikana maan keskiosan poikki kaakkoon. Voimakkaimmat tuulet ovat osakeskuksen länsipuolen pintasolassa ("matalapaineen häntä") ja osuvat maan länsi- ja eteläosaan.
Tilanne käynnistyy iltapäivällä Pohjanmaalta ja päättyy hieman vuorokaudenvaihteen jälkeen etelärannikolle. Rajuimpien puuskien alue saapuu iltapäivällä Pohjanmaalle, alkuillalla Keski-Suomeen ja Uudellemaalle loppuillasta. Tuulihuipun aikana puuskat ovat monin paikoin myrskylukemissa." >> Myrskypuuskien voimakkuudeksi ennustetaan 20 - 25 m/s, joten aikamoista puhuria on tulossa - Mahdollisesti paikoin jopa eilistäkin kovempaa tuulta!
Myrskytuhovaikutuksia sanotaan tuossa heidän analyysissään yleisesti roudan hillitsemiksi, mutta olen siitä hieman eri mieltä > Nimittäin routatilanne ei enää ole yhtenäinen jo pitkään lumettomana olleilla Etelä-Suomen länsiosan alueilla, eli roudattomiakin laikkuja jo esiintyy mm. etelä-lounaisrinteisillä auringon lämmittämillä paikoilla - Niinpä myrskytuhot saattavat minun mielestäni olla paikoin lumettomilla alueilla arvioituja vakavampiakin tänään!...
Ja varsinkin, kun eilinen ja tämän päivän lämpöaalto on ollut / oleva voimakkaasti sulattava juuri lumettomilla alueilla. Toisaalta luoteistuulet myrskypuuskissa vaikuttavat enemmän varjoisemmille rinteille, joissa routaa on keskimäärin enemmän.
Lumeton ja siten myrskyvahingoille hieman alttiimpi alue kattaa tällä hetkellä Etelä-Suomessa seuraavat alueet: Pisimpään lumettomina ovat olleet Varsinais-Suomi ja Satakunta mukaan lukien lounaissaaristo, missä lunta ei ole monin paikoin enää edes metsissäkään. Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla lumettomuus on laikuttaista eri mittakaavoissa; yhtäältä alueellisesti pohjoisosissa on vähiten lunta ja etelämpänä Uudenmaan länsiosissa on paikoin n. 10 cm paksuja hankilaikkuja vieläkin mm. metsissä ja varjopaikoilla. Toisaalta aukeat alueet ja em. tapaan auringonpaisteiset rinteet ovat olleet lumettomia tälläkin vyöhykkeellä jo viikon - parin ajan. Sitten Tampere-Lahti-kaakonkulma -linjan koillispuolella lumipeite on muuta aluetta paljon paremmin säilynyt, missä hangen paksuus ja yhtenäisyys kasvavat nopeasti idemmäksi / koilliseen siirryttäessä; itäisimmissä osissa (kuten Joensuun-Ilomantsin seudulla) jopa reilun puolen metrin jäiset hanget ovat yhä yleisiä.
Sanottakoon vielä, että tänään maanantaina tuo matalapaineen osakeskus jakaa lämpötilat eilistäkin jyrkemmin lämpimään länsiosaan ja kylmään itäosaan, jolloin matalapaineen mukana keski- ja itäosaan tulossa olevat sateet ovat lunta ja ilmeisesti siellä hanget voivat siksi jopa kasvaa montakin senttiä tämän päivän aikana! > Kevät ja talvi ottavat siis tosissaan mittaa toisistaan monessa katsannossa.
Katsotaanpa alla tarkemmin tilanteita lämpötilalistauksien kera - Ensimmäisenä on suoraan päivitettynä eiliset sunnuntain tiedot. Lämpötila-arvot on poimittu alle tutusti Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista. Päivitän tämän maanantain lämpötilat myöhään tänä iltana lopuksi paikoilleen, ja samalla tulee tilannetietoa silloin myrskytuulten menossa olevasta voimakkaimmasta vaiheesta...
Sunnuntain 26.3.2017 ylimmät lämpötilat: Maarianhamina +15 astetta, Turku +12 astetta, Salo +13 astetta, Pori +10 astetta, Hämeenlinna +12 astetta, Tampere; Härmälä +12 astetta, Tampere; Siilinkari +11 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +12 astetta, Vantaa +12 astetta, Hyvinkää +11 astetta, Lahti +11 astetta, Kouvola +10 astetta, Porvoo +12 astetta, Lappeenranta; Lepola +8 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +7 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +8 astetta, Mikkeli +8 astetta, Jyväskylä +9 astetta, Savonlinna +6 astetta, Joensuu +4 astetta ja Ilomantsi +3 astetta.
Ko. vuorokauden yöllä ja aamulla luoteesta siirtyi lämmin rintama alueen yli, jossa yhteydessä satoi hieman räntää ja vettä > Päivän mittaan pilvitilanteet olivat sen jälkeen hyvin monimuotoisia ja vaihtelevia tyypilliseen tilanteen tapaan: aamun rintamapilvisyys oli kalvomaista ja lauttamaista verho- ja sadepilveä, mutta sen jälkeen aaltomaiset ja kokkaremaiset kumpukerrospilvet alkoivat vaiheittain vallita rintamapilvisyyden vähennyttyä yläpilviharsoiksi samalla. Iltapäivän ja alkuillan aikana vain kokkareisia kumpukerrospilviä jäi vallitsemaan vaihtelevina ja nopealiikkeisinä massoina, jolloin välillä oli melkein selkeää ja hetkittäin melko pilvistäkin luoteistuulten voimistuttua myrskypuuskaisiksi. Alkuillalla suunnilleen Tampere-Lahti -linjalla syntyi myös hetkeksi jono vesikuuroja myrskypuuskien kera. Loppuillalla sää selkeni kokonaan, mutta myrskypuuskainen luoteistuuli riepotteli kuitenkin puolenyön tienoille saakka ja vasta seuranneen yön mittaan tuuli heikkeni.
Sunnuntain myrskypuuskat aiheuttivat jo sen verran vahinkoja, että pahimmillaan useita tuhansia talouksia eri puolilla Suomea oli sähköttä >> Häiriöitä liikenteessä ja sähkökatkoja, syynä kova tuuli.
Näissä vaihtelevapilvisissä ja tuulisissa oloissa suurin lämpö pääsi siis levittäytymään etenkin juuri em. vähälumisimmalle länsiosan alueelle, eli suunnilleen Tampere-Lahti-kaakonkulma linjalle saakka, ja sen länsipuolella paljonkin yli +10 asteen päivälämpötilat mahdollistuivat - lämpimintä oli Ahvenanmaalla, jonne Etelä-Ruotsiin tulvineet jopa lähes kesäiset lämpötilat pääsivät vaikuttamaan parhaiten - Maarianhaminassa oli paikoista riippuen lämmintä +15 ja +16 asteen veroisesti! - Suomen kaikkien aikojen maaliskuun lämpöennätys +17,5 astetta oli siis jo aika lähellä.
Sen sijaan tuon Tampere-Lahti-kaakonkulma linjan koillispuolella leutous pääsi vaikuttamaan selvästi vähemmän ja koilliseen siirryttäessä maksimilämpötilat olivat nopeasti muuta aluetta paljon alempia - esim. Joensuun-Ilomantsin seudulla jäätiin jopa alle +5 asteen.
Mainittakoon vielä, että merialueilla (muutoin jo sulia, mutta lähinnä vain sisälahdissa oli enää haurastuvaa jäätä) oli lämpötiloihin viilentävää vaikutusta lähinnä vain länsirannikolla, koska vain siellä tuuli kävi meren ylitse. Sen sijaan etelärannikolla luoteistuulet merkitsivät meren viilentävän vaikutuksen kumoutumista, jolloin mm. Helsingissäkin oli yhtä lämmintä kuin sisämaassakin. Merellä olevilla Suomenlahden saarikohteilla ilmeni kuitenkin osittaista meren viilentävää vaikutusta, kuten Kotka Rankissa; siellä oli muutoin alle +5 astetta lämmintä päivän mittaan, mutta alkuillalla mantereelta ulottui sinne luoteistuulissa pulssimainen ja nopea lämpöpiikki, jossa lyhyen aikaa oli n. +8 astetta lämmintä.
Uusin ylimääräinen päivitys myrskytilanteen vakavoitumisesta tähän väliin!! >> Tilannepäivitys 27.3.2017 klo. 13:40: Ilmatieteen laitos on koventanut illan myrskytilannetta: Varoitukset sivustolla mainitaan kovimmalla myrskyalueella maan länsiosissa ja etelässä seuraavaa >>
Lainaus: "Tuulivaroitus maa-alueille: Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat: Luoteistuuli on vaarallisen voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 25 m/s.
Yleisesti tuulivahinkoja, paikoin myös yhtenäisiä vahinkoalueita. Paikallisesti suurta raivaustarvetta, pitkiä sähkökatkoja sekä katkoja teleliikenteessä.".
Saattaa olla, että joukossa on myös yli 25 m/s raivoavia puuskia, joten vuoden tähän mennessä selvästi pahin myrsky on tulossa ja se saa ilmeisesti nimen Sauli!... Seurataan tiiviisti!
Maanantain 27.3.2017 ylimmät lämpötilat: Maarianhamina +17 astetta, Turku +13 astetta, Salo +12 astetta, Pori +10 astetta, Hämeenlinna +10 astetta, Tampere; Härmälä +10 astetta, Tampere; Siilinkari +10 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +12 astetta, Vantaa +11 astetta, Hyvinkää +11 astetta, Lahti +10 astetta, Kouvola +9 astetta, Porvoo +11 astetta, Lappeenranta; Lepola +6 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +6 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +8 astetta, Mikkeli +6 astetta, Jyväskylä +8 astetta, Savonlinna +5 astetta, Joensuu +3 astetta ja Ilomantsi +4 astetta.
Nyt on vuorokausi tätä päivitettäessä vaihtunut jo tiistaiksi, ja ennustettu myrsky on alkanut laantumaan - Esim. pääkaupunkiseudulla pahin myrskypuuskavaihe sijoittui ko. vuorokauden aikana noin klo. 20:00 ja 23:00 välille.
Kovimmat puuskat näyttivät sittenkin jääneen odotettua miedommiksi eli pääsääntöisesti "vain" nopeuksien 20 - 25 m/s välille. Myrskytuhotkin täten ovat jäämässä pelättyä vähäisemmiksi, mutta uutisten mukaan sähköttömiä talouksia on ollut kerrallaan reilut / n. 30 000 kappaletta; ylen juttu ja iltasanomien juttu.
Itse olin kokemassa kovimpien puuskien vaihetta Espoossa, missä puustoissa puuskat kuitenkin jylisivät mahtavasti ja puut taipuivat melkoisen luokille. Puuskat myös nostattivat katupölyjä ajoittain hiekkamyrskymäisiksi pilvimassoiksi jopa puiden latvojen korkeudelle saakka - Tämä päivä onkin ollut allergikkojen kauhu etenkin lounais- ja eteläosissa, koska sateettomuuden kera siellä noiden pölypilvien mukana on ollut tämän lämpöaallon takia nopeutuneen-runsastuneen lepän kukinnan ja sitten ko. myrskyn mukaansa tempaisemaa siitepölyä runsaastikin.
Lämpötilojen suhteen lännestä Kölivuoriston yli tuli entistäkin lämpimämpi Föhn-purkaus (Ruotsin ja Norjan eteläosissa ylitettiin paikoin jopa +20 astetta!), jonka vaikutus huipentui kuitenkin selvemmin vain lounaiskolkassa ja Ahvenanmaalla: Maarianhaminassa saavutettiinkin melkein kaikkien aikojen maaliskuun lämpöennätys, kun maksimilämpötilaksi kirjattiin +17,4 astetta! > Twitter meteorologien twiittaus.
Tosin tuo Ahvenanmaan lämpöhuipennus oli vain pulssimaisesti lyhytaikainen klo. 16:00 ja 18:00 välillä merten syleilyn keskellä, ja samaa oli taas edellispäivän tapaan havaittavissa mm. Kotka Rankissa.
Muualla Etelä-Suomessa ei aivan päästy edeltäneen vuorokauden lämpötiloihin, mutta suunnilleen samalla länsiosan alueella ylitettiin taas +10 astetta tai päästiin ainakin +10 asteen paikkeille. Lisäksi taaskin n. linjan Tampere-Lahti-kaakonkulma koillispuolella lumipeitteisemmällä alueella jäätiin selvästi alle +10 asteen ja siellä ilmamassakin pysyi viileämpänä.
Paikoin tuon linjan lähellä ilmamassojen taistelu näkyi ailahtelevana lämpötilan hyppelynä iltapäivän aikoina, kun esim. Lappeenrannan seudulla tapahtui kaksi selvää suunnilleen saman lämpöistä maksimihuippua ja välissä oli pikainen kylmä vaihe.
Sää pysyi pääasiassa poutaisena tuon em. linjan lounaispuolella, ja pilvisyys noudatti sillä alueella melko paljon edellispäivän kaavaa - aamu tosin ehti olla hetken täysinkin selkeä, mutta sitten pian keskipäivään mennessä saapui rintamapilvisyys kalvomaisena, lauttamaisena ja aaltomaisena verhopilvisyytenä luoteesta. Jälkipuolella iltapäivän mittaan alkoivat kumpukerrospilvet vallata alaa ja rintamapilvisyys väistyi harso- ja untuvapilvilauttailun kera pois. Ajoittain oli myös melkein selkeääkin.
Tuon em. linjan paikkeilla - hieman itäpuolellaan oli erityisen epävakainen vyöhyke, joka oli tavallaan Keski-Suomesta itäisimpiin osiin liikkuneen yhtenäisen sadealueen takareunaa; siinä esiintyi ajoittain rankkoja kuurosateita vyöhykkeinä ja jonoina; paikoin kuuroissa oli jopa ukkostakin! > Ei siis ihme, kuinka tuolla alueella oli em. lämpötilan hyppelyäkin.
Yhtenäisen sateen alueella saatiin osaksi myös räntäsateita, mutta em. ennusteen mukaisia lumipeitekertymiä ei ehtinyt kuitenkaan tulla kuin vain paikoin, kun olikin sen verran odotettua leudompaa.
Tuulten myrskypuuskaisin vaihe oli siis illalla, jolloin tuulet kääntyivät puhaltamaan länsiluoteesta enemmän luoteen ja lopulta melkein pohjoisen suunnasta. Samalla sää selkeni laajasti etenkin lännessä, mutta itäosissa tuulen mukana liikkui yhä kuuroja heikkoina ja sään alettua kylmenemään sateiden olomuoto on muuttunut lumeksi; idässä loppuillalla alkoi jopa jo pakastamaan, mutta lännessä on ollut vielä jopa yli +5 astetta puolenyön paikkeillakin.
Lopuksi tulevasta säästä alkaneella viikolla 13/2017 >>
Tästä eteen päin vallitsee sitten alkaneeksi tiistaiksi kylmä ja kuiva luoteisvirtaus (tuuli heikkenee päivän aikana koko ajan) ja lämpötilat jäävät iltapäivällä maksimissaan jopa alle +5 asteen lounaassakin. Tätä kylmää vaihetta kestää to-pe paikkeille saakka, mutta takatalvista lumisadetta ei sen aikana kuitenkaan ole näkyvissä; esim. jo lumettomille alueille lännessä-etelässä ei taida tulla uutta lumipeitettä. Yöpakkaset kuitenkin palaavat ja jopa -10 astetta saattaa paikoin olla lähellä ti-ke ja ke-to öinä sisämaassa.
Näillä näkymin lounaasta yrittää sateiden kera lämpimämpää ilmaa viikon lopussa, jolloin osa sateista saattaa olla luntakin; Suomi kuitenkin näyttää vielä silloinkin kuuluvan eteläisemmän Euroopan hyvin lämpimän kevään ja Lapin - Venäjän pohjoisosan talvisään välimaastoon, jolloin epävarmuus lämpimien ja kylmien ilmamassojen rajoista Etelä- ja Keski-Suomen alueella vallitsee ja elää seuraavankin viikon puolelle > eteläisin osa Suomesta voi saada parhaimmillaan ainakin hetkittäin +10 asteen tienoille tai ylikin nousevaa lämpöä...
Monday, March 27, 2017
Friday, March 10, 2017
Ed Sheeranin ennätyssuosio hittilistoilla keväällä 2017 albuminsa "Divide" myötä - Striimauskomponentti hittilistojen koostamisessa jälleen kiistanalaisena kohuna (Päivitetty loppuun!)
Tänään on populaarimusiikin historian yksi merkittävimmistä päivistä, ja se taitaa olla jopa se kaikkein merkittävin ainakin popmusiikin hittilistahistorian suhteen, joten otan tilanteen tässä tuoreeltaan käsittelyyn.
>> Kyse on Ed Sheeranin uuden albumin "Divide" ja sen kappaleiden tämän viikon Britannian hittilistoilla kokemasta ennen näkemättömästä suosion invaasiosta ja ennätyshuumasta, joka ilmeisesti kertautuu myös muualla länsimaissa tämän ja ensi viikon aikana... Ja se voi jatkua kevään mittaan pitkäänkin...
Se on niin eriskummallinen ja aivan uudenlainen ilmiö monine samalla kertaa rysähtäneine hittilistaennätyksineen, että siitä taitaa koitua jatkossa musiikkiteollisuudelle historiansa yksi suurimmasta käännekohdista, ja samalla se on hittilistatilastoinnille aihe yhä suurempaan uskottavuuskriisiin - Ilmiöön liittyy siis sekä kyseenalaisia että ennen kokemattomia piirteitä, joten katsotaanpa tilannetta tarkemmin >>
Tässä välissä listaan aihetta koskevia juttuja ja ko. Britannian uusimmat hittilistat linkkeinä:
--- Official Singles Chart Top 100; 10 March 2017 - 16 March 2017.
--- Official Albums Chart Top 100; 10 March 2017 - 16 March 2017.
--- Ed Sheeran smashes Official Chart records as ÷ is the fastest-selling album by a male artist ever.
--- Ed Sheeran rules the charts: Where can he go next?
Ed Sheeranin uuden musiikin ennen näkemätön suosioinvaasio hittilistojen kärkeen Britanniassa on siis nyt tosiasia tänään perjantaina julkaistujen single- ja albumilistojen katsannossa - siellä nähdään mm. seuraavaa >>
Singlelistan top 20 joukossa on vain 4 (neljä!) muuta artistia ja kaikki loput 16 listasijoitusta ovat Ed Sheeranin kappaleita! - Moista ei ole tapahtunut koskaan ennen, eivätkä edes Elvis ja The Beatles koskaan päässeet huippuaikoinaankaan missään päin maailmaa lähellekään samaan: Yhdysvalloissa The Beatles sai parhaimmillaan vuoden 1964 huhtikuussa Hot 100 -singlelistan kaikki viisi ensimmäistä sijaa itselleen - Lähde: The Beatles' American Chart Invasion: 12 Record-Breaking Hot 100 & Billboard 200 Feats.
Ed Sheeranin tämän hetken ennätykset Britannian sekä single- että albumilistalla ovat myös seuraavanlaisia tuon jo em. lisäksi >>
-- Eniten top 10 ja top 20 kappaleita yhdeltä samalta albumilta; eli heti "Divide"-albumin julkaisusta kerralla kaikki nekin ennätykset rikki.
-- Ensimmäinen artisti, jolla on kuusi (6!) ensimmäistä sijaa hallussaan samalla kertaa singlelistalla; vasta sijalta 7 löytyy muu artisti, eli The Chainsmokers & Coldplayn kappale "Something Just Like This".
-- Eniten uusia tulokkaita samalta artistilta samalla kertaa singlelistan top 20 joukossa, eli Ed Sheeranilla ylivoimaisesti enemmän kuin koskaan ennen kenelläkään 13 eri kappaleen voimin!
-- Albuminsa "Divide" on kaikkien aikojen nopeimmin myynyt miesartistin albumi; ensimmäisellä myyntiviikolla kopioita ostettiin n. 672 000 kpl.!
-- Tämä uusin albuminsa möi muihin listalla olijoihin verrattuna ko. viikolla huikean ylivoimaisesti; "Divide" meni kaupaksi enemmän kuin jopa 500 seuraavaksi myydyintä albumia yhteensä!
-- Lisäksi ko. uusin albuminsa sai heti tuplaplatinaan oikeuttavan myyntimääräansion.
-- Albumilistalla tuon uusimman lisäksi hänen kaksi aikaisempaa albumiansa ovat nousseet uuden vanavedessä myös top 5 joukkoon, eli Ed Sheeranilla on kolme albumia aivan kärjessä; uusin tietysti ylivoimaisesti ykkösenä ja muut sijoilla 4 ja 5.
Ja ehkä uusiakin Sheeran-ennätyksiä myös Britanniassa saattaa tulla kevään mittaan... Ja hittilistoja voidaankin alkaa nimittämään Ed Sheeran top 20 -listoiksi, hehheh.
Tämä Ed Sheeran -invaasio hittilistoille itse asiassa alkoi jo tammikuussa, kun maistiaisina ko. albumilta kaksi varsinaista singleä "Shape Of You" (video) ja "Castle On The Hill" (video) nousivat samaan aikaan hittilistojen kärkeen niin Britanniassa kuin lähes kaikkialla muuallakin rikkoen myös jo ennätyksiä tyyliin: "ensimmäinen artisti, jolta nousi kaksi kappaletta samalla kertaa suoraan kärkeen".
Ed Sheeran on siis toki todella historiallisen huippusuosittu oikeastikin monella mittarilla, mutta nyt singlelistoihin tilastoimiskomponentiksi ympätty striimaus (eli suoratoistopalvelut) tuo esille irvokkaimman puolensa suosion mittaamisessa, kun se korostaa tiettyjen artistien suosiota näinkin absurdisti, ja kun striimauksen takia on päädytty ottamaan myös albumiraitoja singlelistoille, vaikka ne eivät ole varsinaisia singlejulkaisuja; ennen vanhaanhan singlelistoille ei ollenkaan sallittu pelkkiä albumiraitoja.
Striimaus siis mahdollistaa aikaisempaa runsaammin kappaleita singlelistoille yhdeltä / samalta artistilta ja niiden suosio voi tapahtua samalla kertaakin, kuten nyt aivan ennen näkemättömästi Ed Sheeranin tapauksessa.
Ed Sheeranin uuden albumin kappaleisto ottaakin tästä striimauskomponentista nyt kaiken mahdollisen irti ja luo aivan uudenlaisen listasuosioilmiön, joka on jo heti tuoreeltaan aiheuttanut suurta kohua ja kritiikkiä popmusiikkifanien piirissä - Voi jopa olla, että tämä Sheeran-invaasio koituu itse päähenkilön uran tuhoksi jonkin asteisesti myöhemmin, koska suosionsa eskaloituu nyt niin naurettaviin mittoihin... Saas nähdä.
Tässä on tuosta em. Ed Sheeran smashes Official Chart records as ÷ is the fastest-selling album by a male artist ever -jutusta parisen mielenkiintoista lukijakommenttia lainauksina kuvaamaan em. kohua ja kritiikkiä:
"OCC, the situation with Sheeran's album tracks is quite laughable. How can you call it "Singles Chart" when 70% of songs in top 10 (and top 20) are random album tracks? :-/
It's really disgraceful for your organisation.
Also Ed Sheeran just said that rules should be changed, which is quite hypocritical, since he would forever stay the only artist with this achievement."
"OCC you should be ashamed of yourselves allowing this to happen, where's you news article allowing 16 songs by Ed in the top 20. You are killing the chart.", ja siihen vastaus >>
"Nonsense and rubbish. If that's what Britons are listening to, why should it not chart? Charts are a true meritocracy, and not all songs or acts are equal.
Realistically, it's a shame there was no way to equally measure albums like Sgt Pepper, where nearly every track got airplay and several are classics without ever being released as singles.".
Tuo viimeinen kommentti on toisaalta mielenkiintoisesti oleellinen ja poikkeava > Voidaan toki ajatella niinkin, että vasta nyt parin viime vuoden aikana hittilistat ovat alkaneet mittaamaan striimauksen ja internetin ansiosta kaikkien julkaistujen kappaleiden (myös siis albumiraidat mukaan lukien) suosiota kattavalla ja tasavertaisella tavalla....
Ongelma on kuitenkin nyt se, että historiaan jääneiden vanhojen hittilistojen ja näiden striimauskomponentin sisältävien nykyajan hittilistojen vertailu keskenään ei toimi enää ollenkaan - Kuinka suosittu myynti- ja hittilistojen perusteella esim. The Beatles oli verrattuna nyt Ed Sheeraniin?.... Siitä ei voida saada kunnolla selvää.
Näyttää myös siltä, että tämä striimaus mahdollistaa varsin voimakkaasti tai epäilyttävästi manipuloimisenkin tällaisiin aivan uudenlaisiin listaennätyksiin saakka... Ja tästähän jo toin ilmi viime kesältä saman asian, kun silloin viikkokausia listaykkösenä striimauksen ansiosta pysyi Drake-nimisen räppärin biisi "One Dance". Ja häntä aikaisemmin vuodenvaihteen 2015-16 tienoilla Justin Bieber rikkoi myös vastaavia listaennätyksiä ensimmäisenä striimauksen edesauttamana suosioilmiönä.
>> Viime kesän se kirjoitukseni: Populaarimusiikin nykytila sosiaalisen manipulaation alustana länsieliitin maailmanhallinnon ja uusyhtenäiskulttuurin rakentamisessa - Havaintoaineistona Drake:n "One Dance" -kappaleen ennätyssuosio striimauskikkailuineen.
Tässä Ed Sheeranin suosioeskalaatiossa tulee oikeastaan täydellisesti ilmi ajan "henki", missä hänen uusi musiikkinsa oikeastaan puolitahattomasti kiteyttää ajan zeitgaistin seuraavasti >> Taloususkonnollinen ja globalistinen yhdenmukaistaminen ja tehostaminen muovautuu kristallinkirkkaaksi ja kaikenkattavaksi samuudeksi - Tavallaan puolileikillään sanottuna maailmassa on vain Ed Sheeranin musiikkia eikä enää mitään muuta.... Kuulostaa osaltaan tieteisfantasian painajaiselta, vai mitä.
Tästä koko Ed Sheeran -tilanteesta muistuu melko vastaavasti mieleeni 80-luvun loppupuoliskon huippusuosittu hittitehdas Stock-Aitken-Waterman, joka sävelsi ja tuotti eri artisteille liukuhihnatyyliin listahittejä ja olikin kahteen kertaan jopa niin suosittu, että puolet Britannian top 10 hiteistä oli heidän biisejään, ja listaykkösiä oli heillä kolmen - neljän vuoden aikana pitkälti yli 10 kpl. - Nykyaikaan verrattuna heillä oli mielestäni kuitenkin myös musiikillista kunnianhimoa ja laatuhalua, vaikka heitä aikoinaan(kin) kritisoitiin myös juuri äärikaupalliseksi ja pinnalliseksi > Tehdä täydellisiä popkappaleita. Toisaalta ehkä liiankin täydellisiä...
Muistan heidän jonkin silloisen haastattelun, jossa he mainitsivat yhdeksi tavoitteekseen saada kaikki top 10 hittilistasijoitukset itselleen - No, nyt Ed Sheeran saavutti melkein ne kaikki top 10 sijoitukset, kun 9 kappalettaan onnistui pääsemään Britanniassa kymppikärkeen!
Myönnettäköön lopuksi joka tapauksessa se, että onhan tuossa Ed Sheeranissa jotain sellaista hyvinkin vetoavaa, joka muilta tämän ajan suosituimmilta poptähdiltä puuttuu > Nimittäin tietty naapurinpoikamainen tavallisuus ja hyväsydämisyys. Se on kirkkaasti erottuva kontrasti teennäisiin nykytähtiin nähden, kuten Katy Perry, Rihanna ja Lady Gaga.
Siksi ei toisaalta ole ihme hänen megasuosionsa, joka ilman tuota striimauskomponenttiakin olisi varmasti ennätysmäistäkin - Tässä mielessä voin itsekin kyllä suoda tuollaiselle Sheeran-invaasiolle jatkoakin, koska sehän on tuossa "naapurinpoika"-katsannossa tervettä kapinaa ja uudistamista!...
Jotkut biisinsäkin ovat ihan tai tosi kivojakin, vaikkakin myös melko samasta muotista tuotettuja. Itselleni on eniten ollut mieleeni "Divide"-albumin kappaleista toistaiseksi tuo em. "Castle On The Hill".
Vielä on kiinnostavaa sekin, kuinka erittäin suuren kehun Edille antaa hänen levy-yhtiöpomonsa >>
"Ben Cook, President, Atlantic Records UK comments:
“Ed is truly one of a kind and ÷ is an incredible musical statement that only he could make; it’s passionate and contemporary, whilst being distinct and timeless. In the six years since we signed him nothing with Ed has been accidental – he’s constantly raised the bar, challenging us to match his drive and musical output at every step: ÷ is no different. It’s his best record to date and together we’ve innovated to create this historic, cultural moment. Ed has proven himself to be a rare modern day artist whose career continues to grow stratospherically and his music will resonate across generations for years to come. What a lad!” " - Lähde: Ed Sheeran smashes Official Chart records as ÷ is the fastest-selling album by a male artist ever.
Tähän loppuun tulen lähiviikkojen mittaan päivittämään vielä uusia mahdollisia Ed Sheeranin saavuttamia listaennätyksiä ja muita hittilistatapahtumiaan - Esim. ensi viikolla (13. - 19.3.2017) keskiviikkona julkaistaan Yhdysvalloissa se Billboardin Hot 100 -singlelista ja Billboard 200 -albumilista, joissa tulee näkymään tämä Ed Sheeranin "Divide"-albumin ja kappaleidensa "rapakon" takainen suosioinvaasio... Lisäksi nyt viikonloppuna odotellaan Suomen virallisten hittilistojen uusia tietoja...
Päivitys sunnuntaina 12.3.2017 klo. 23:00 >> Suomen virallisen listan tämän päättyvän viikon 10 / 2017 tiedot ovat päivittyneet tänään sunnuntaina, ja poimin niistä nyt tähän Ed Sheeraniin liittyviä listasijoituksia:
Albumilistalla Ed Sheeranin "Divide"-albumi rynnisti odotetusti ykköseksi, kuten on tapahtunut lähes kaikkialla muuallakin > Ko. albumin wikipedia-sivulta voidaan poimia ne kolme maata, joissa ko. albumi ei ole vielä toistaiseksi ensimmäisen viikon perusteella onnistunut nousemaan ykköseksi. Ne ovat: Belgia, Ranska ja Japani.
Suomen virallisen listan singlet on jaettu kolmeen osaan: Striimatuimmat lista, Latauslista ja varsinainen Singlelista, missä ovat em. komponenttien lisäksi muukin äänitemyynti - Niistä paras menestys Ed Sheeranilla on Striimatuimmat listalla, missä hänellä on 12 eri kappaletta top 50 joukossa; tosin suuri osa sijoituksista on listan häntäpäässä. Kaikilla singlelistojen osilla Sheeranin kappale "Shape Of You" jatkaa kuitenkin sijalla 2, ja ko. biisi on jo ehtinyt olla tammi-helmikuussa ykkösenäkin ja Radiosoittolistalla se jatkaa edelleen ykkösenä.
Tästä voidaan siis todeta se, ettei Ed Sheeran -huuma ole toistaiseksi Suomessa aivan samaa luokkaa kuin monessa muussa länsimaassa ja varsinkin Britanniassa, mutta tämän hetken suosituin artisti kokonaisuudessaan hän täälläkin kuitenkin on tällä hetkellä.
Päivitys lauantaina 25.3.2017 klo. 21:00 >> Aikaa edellisestä päivityksestä on nyt kulunut suunnilleen kaksi viikkoa, joten on aika katsoa Ed Sheeranin suosion tilannetta hittilistoilla vielä kerran - jätän tämän siis viimeiseksi päivitykseksi aiheesta.
Britannian singlelistalla edellisen päivityksen jälkeen on tullut kaksi uutta listaa > viime (11) ja tämän viikon (12): niiden mukaan Ed Sheeranin kappaleiden suosio on ollut hitaasti laskusuunnassa, joten tällä hetkellä hänellä on top 10 joukossa "enää" 4 kappaletta - Tosin kaikki kolme kärkisijaa ovat edelleenkin hänen nimissään ja top 40 joukossa on edelleen kokonaisuudessaan 12 kappaletta. Albumilistan puolella hänen "Divide"-albuminsa on yhä ykkösenä ja nyt siis kolmatta viikkoa.
Yhdysvaltojen listatilanteista en olekaan vielä kertonut, mutta viime päivityksen jälkeen on tullut jo kaksi uutta hittilistaviikkoa, jossa Ed Sheeranin suosiohuipennus on näkynyt; viime viikon 11/2017 listoilla se huipennus oli suurimmillaan, kun albuminsa meni odotetusti albumilistalla (Billboard 200) ykköseksi ollen siellä edelleen. Singlelistalla (Hot 100) suosituin kappaleensa "Shape of You" jatkoi 9. viikkoa ykkösenä (nyt jo 10. viikkoa), ja samalla top 100 joukossa ko. albuminsa muita lauluja oli jopa 12 kappaletta. Moni niistä oli tosin "vain" listan häntäpäässä ja tuolla viikolla parhaiten niistä menestynyt "Shape Of You":n jälkeen oli "Perfect" sijalla 37. - Tammikuussa tosin "Castle On The Hill" oli ehtinyt olla jo sijalla 6.
Tällä viikolla myös Billboardin Hot 100 listalla Ed Sheeranin suosio on alkanut hiipumaan, mutta tosiaankin edelleen sekä albumi- että singlepuolella hän jatkaa kuitenkin ykkösenä - Joka tapauksessa Edin listaennätys Yhdysvalloissa oli Hot 100 -singlelistalla tyyppiä "eniten kappaleita top 100 joukossa yhdellä kertaa". Listan kärkipään ennätykset pysyivät kuitenkin edelleen The Beatlesin hallussa.
Suomessa Ed Sheeranin "Divide"-albumi joutui viime viikolla antamaan periksi kakkossijalle, kun supersuositun Haloo Helsinki! -yhtyeen tuore albumi "Hulluuden Highway" kiilasi ykköseksi. Tällä viikolla jää nähtäväksi (uusi lista päivittyy huomenna sunnuntaina) pystyykö Sheeran palaamaan takaisin ykköseksi... Singlelistan puolella viime viikolla Ed Sheeranin suosio hieman nousi, kun "Shape Of You" palasi taas ykköseksi ja "Galway Girl" nousi sijalle 9.
Lopuksi totean vielä tämän viikon 12/2017 Britannian singlelistalta uuden huippumerkittävän käänteen, joka entisestään korostaa Ed Sheeranin aloittamaa uudenlaista suosioilmiötä ja hittilistojen rakenteellista muutosta kriisinäkin!
>> Nimittäin tässä kirjoituksessani jo edellä mainitsemani kanadalaisräppäri Drake on julkaissut uutta musiikkia, ja sen rynnistys tällä viikolla 12/2017 ensimmäisenä Britannian hittilistoille on toistanut lähes samalla tavalla Ed Sheeranin suosioilmiön! - Eli Draken "albumin" kaikki kappaleet ovat striimauskomponentin avulla tulvineet singlelistalle nyt niin, että hänellä on top 40 joukossa peräti 12 eri kappaletta, ja parhaimmillaan kappale "Passionfruit" on sijalla 4. Ed Sheeranin top 3 miehityksen perässä!
Näin ollen Ed Sheeran ja Drake kattavat tällä hetkellä yhdessä Britannian top 40 sijoituksista jopa selvästi yli puolet! - Tämäkin on aivan totaalisen ennen kokematonta, ja sekin on saanut tuoreeltaan hyvin voimakasta kritiikkiä mm. siksi, koska tämänlainen totaalidominointi varastaa muilta artisteilta suosio- ja näkyvyystilaa hyvin merkittävästi. Ja jo edellä huomiotunakin kritiikkiä kohdistuu edelleen myös hittilistojen radikaaliin yksipuolistumiseen ja tylsistymiseen.
> Hittilistojen kaikkien aikojen kriisi ja käännekohta näyttää nyt voimistuvan ja tämän vuoden aikana sellainen todennäköisesti jatkuu ja syvenee, ja voi alkaa ulottua Britanniasta selvemmin myös muihin maihin...
Tähän Drake-invaasioon liittyen tulee esille myös toinenkin tätä uutta suosioilmiötä alleviivaava seikka > Nimittäin tämä musiikin striimaus / suoratoisto netissä on alkanut kyseenalaistamaan myös albumikokonaisuuksia, ja nyt Drake onkin ensimmäinen valtavirta-artisti, joka ei enää julkaise musiikkiaan fyysisessä albumimuodossa lainkaan (siksi jo edellä laitoin hänen "albuminsa" lainausmerkkeihin), vaan vain netissä sellaisessa pakettimuodossa, jota kutsutaan nyt nimellä "Playlist", "Soittolista" - Tämä ns. soittolista kelpuutetaan näemmä albumilistoille siitä huolimatta, koska esim. Britannian albumilistalla tämä Draken soittolista nimeltään "More Life" on noussut sijalle 2 Ed Sheeranin "Divide"-albumin perään.
Onko tämäkin käänne merkki itse asiassa jopa siitä, että singlet ja albumit lakkaavat olemasta valtavirrasta muutamassa vuodessa lähes kokonaankin, ja jäljelle jää vain digitaalisia kappaleita netissä?... Vuonna 2025 esim. CD-levyt olisivat siten vain keräilyharvinaisuuksia antiikkia ja retromusiikkia harrastavien keskuudessa... Hittilistat olisivat muuttuneet siinä vaiheessa seuraaviin muotoihin: "Suosituimmat laulut" olisivat korvanneet singlelistat ja "Soittolistatilastot" olisivat korvanneet albumilistat...
Viimeiseksi tässä on vielä Britannian, USA:n ja Suomen hittilistojen viralliset kotisivut, joista voitte itse etsiä sekä uusia että arkistoituja listoja >>
-- Official Charts (Britannia)
-- Billboard (USA)
-- Suomen virallinen lista.

Thursday, March 09, 2017
Maahanmuuttoinvaasion yhteiskunnallisista seurauksista ja valevasemmistolaisen kultin yli-ihanteellisesta maailmankuvasta Helsingin keskustassa eilen sattuneen paperittoman pakolaisen itsemurhayrityksen kautta pohdittuna (Päivitetty!)
Facebookin puolella reagoin jo eiliseen Rautatientorilla Helsingissä tapahtuneeseen paperittoman pakolaisen itsemurhayritykseen, ja nyt laitan saman ko. pohdintani tähän blogin puolelle, ennen kuin jatkan edellisessä blogikirjoituksessani vihjaamaani musiikkiaiheista sarjaa (ja jonka teko taas on viivästynyt > pahoitteluni!)...
Tähän ensin taustaa tuolle Rautatientorin tapahtumalle > Helsingin keskustassa on siis ollut helmikuusta alkaen käynnissä mielenosoituspari pysyvine leireineen (sijaitsevat nyt vastakkaisilla puolilla Rautatientoria), jossa maahanmuuttoinvaasiossa paperittomat ja hylkäävän maahantulopäätöksen saaneet lähi-itälaiset pakolaiset ovat yksi osapuoli ja toinen on heidän maassaoloaan ja mielenilmaustaan oikeutetusti kritisoiva Suomi Ensin -ryhmä.
Eilen illalla tilanne eskaloitui erään paperittoman pakolaisen joko aitoon tai teatralisoituun itsemurhayritykseen Rautatientorilla leirinsä vieressä olevaan isoon lehmukseen hirttäytymällä > Tuossa on Suomi Ensin -ryhmään kuuluvan videoima otos itse tilanteesta MV-lehden jutussa.
Lisäksi huomautan tässä senkin, kuinka ylihuomenna lauantaina jännitetään tilanteiden eskaloitumista paljonkin ja ehkä jopa väkivaltaan saakka, kun äärioikeistolainen ns. "puhdistus"-tapahtuma aikoo tulla häiritsemään paperittomien leiriä ja aikoo saada sen lakkautettua... Suomi Ensin -ryhmä sanoo itsensä siitä tapahtumasta irti > MV-lehden juttu.
>> Tuo "puhdistus" voi itse asiassa olla eräänlainen false flag, joka mustamaalaa tarkoituksella aiheeseen kuuluvat oikeutetutkin ja oleelliset maahanmuuttokritiikit "vaaralliseksi ääri-ilmiöksi" ja samalla ns. valevasemmisto saa siitä taas keppihevosen oman ideologiansa pönkitykseen ja sitä kritisoivien tahojen mitätöintiin!.... Valevasemmisto ja valtamedia yhdessä ovat todennäköisesti valmiita vääntämään mahdolliset tilanteet tuolla tavalla kieroon!...
Olkaa siis nyt ja jatkossa hyvin tarkkana havainnoinneissa ja pohdinnoissa!
Sitten itse aiheeseeni >>
Nyt kun itsemurha ilmiönäkin on tullut uutisiin ja tapetille Rautatientorin ko. tapahtumien takia, niin mainitsenpa tässä osana yhteiskunnallista pohdintaa ensin oman kokemukseni siitä, kuinka olin lapsena todistajana itsemurhassa; kuinka sellainen voi vaikuttaa ihmisiin, ja laajennan sitten pohdintaa nykyisen yhteiskuntatilanteen piiriin.
>> Kyseessä oli joku kevät 80-luvun alussa Mäntsälässä, ja silloin siellä käymäni ala-asteen koulun viereisellä kerrostaloalueella joku mies tuli suorittamaan itsemurhaa hyppäämällä kerrostalon katolta maahan.
Hyppypaikkansa oli itse asiassa niin lähellä koulun pihaa, että ko. kerrostalo oli vain toisella puolella tietä koulun pihan reunasta ja hän tuli suorittamaan tekoaan kouluaikana > Me koululaiset siis näimme ko. tapahtuman hyvin suoraan, ja joku välitunti se huomattiinkin ja me kaikki lapset juoksimme heti katsomaan tilanteen kehittymistä siihen koulupihan ja kadun reunaan.
Muistan itsekin tosi hyvin, kuinka siellä katolla se mies seisoi ja pian paikalle tuli poliiseja ja ambulanssi hoitamaan tilannetta...
Muistan, kuinka siinä katsellessamme meidän joukossamme jotkut alkoivat kannustamaan tekoa huutamalla "Hyppää", "Hyppää"!...
Lapsien joukossa normaalista ääripaljon poikkeavan eriskummallisen kohtaaminen ja siitä syntyvä paniikki näemmä tiivistyy helposti tyhmäksi joukkopsykoosiksi...
No, pian sitten rehtori kaikkien opettajien kanssa tuli megafonin kanssa käskemään meidät kaikki sisätiloihin ja koko loppupäivän tai ainakin ko. tapahtuman ajaksi kaikki seuraavat välitunnit kiellettiin ja meidät pakotettiin pysymään sisätiloissa kaikki verhot suljettuina.
Muistan, kuinka opettajat yrittivät selittää oppitunnilla meille jotain hyvin pintapuolisen pehmeästi ja holhoavasti siitä, kuinka "joillakin ihmisillä voi olla niin isoja ongelmia, jotka voivat johtaa tuollaiseen"...
Jälkeen päin ajatellen tuollainen sulkeva reaktio oli toki yhtäältä meidän lapsien psyyken suojelemista ihan ok:sti, mutta toisaalta ko. eriskummallisen painamista myös villaisella ja jättämällä se vaille kunnon selityksiä.
Hmmm., ymmärtääkö 7 - 13 -vuotias lapsi kunnon selityksen, vai pitääkö jättää paljon selittämättä, tosi vaikea dilemma varmasti?...
Joka tapauksessa emme sitten itse nähneet, kuinka se mies lopulta suorittikin hyppynsä, ja ns. "onnistui" hyppäämään ambulanssipartion (tai kyse taisi olla palokunnan matosta) levittämän hyppymaton viereen asfaltille ilmeisesti pää edellä > Hän sai kuolettavat vammat ja kuoli hieman myöhemmin sairaalassa, joka paikallislehdestä voitiin sitten aikanaan lukea.
Heti sen koulupäivän päättyessä useimmat meistä lapsista menimme sitten katsomaan kotimatkan aluksi tapahtumapaikkaa ja sieltä löytyikin asfaltista noin kahden aikuisen kämmenen kokoinen verilammikko - Muistan senkin yhä elävästi...
Joka tapauksessa oli näin jälkeen päin ajatellen hyvin merkille pantavaa se, kuinka tuo mies valitsi itsarin tekopaikakseen hyvin julkisesti koulun pihan vieressä olevan kerrostalon, jotta juuri lapset näkevät sen ja saavat siitä traumoja.
Ja kyllähän minä muistan tuosta tapauksesta juuri ajatelleeni heti jotain sellaista, että jotkut ihmiset ovat sanoin kuvailemattoman kummallisia ja tekevät käsittämättömiä tekoja, ja se tuntui minusta pelottavaltakin. Että on olemassa joitakin, jotka eivät ajattele yhtään samoin kuin itse...
Se oli siis ensimmäinen todella raju oppitunti minulle mm. siitä, kuinka me kaikki emme olekaan aivan samanlaisia keskenämme sittenkään, vaan joillakin elämä ja ajatukset voivat poiketa omista vastaavista aivan hurjasti tai olla aivan toisen ulottuvuuden mukaisia kuin on "normi" tai "yleinen uskomus" tai "vallitseva todellisuus"...
Näihin aktivistivuosieni pohdintoihin sovitettuna tulee mieleeni mm. sellaista, kuinka nämä eri ihmisten ja nimen omaan eri kulttuurien perustavaa laatuakin olevat erilaisuudet voivat olla paljon painavampia erottavina ja hiertävinä ilmiöinä kuin yhdistävinä ja rikastuttavina seikkoina. Ja suhtautumistavat niiden piirissä ja niistä tulleisiin käsillä oleviin kriiseihin ja ongelmiin täällä omassa keskuudessamme voivat olla äärivastakkaisia...
>> Tästä eilisestä Rautatientorin tapahtumastahan on nyt esitetty kaksi vastakkaista skenaariota: yhden mukaan itsemurhan yritys oli aito ja ilmaisi vakavaa hätää maahanmuuttajalta. Toisen mukaan puolestaan kyse oli huomiohakuisesta teatterista manipulointiyrityksenä eikä aidosta itsemurhan yrityksestä ja sen mukaisesta hädästä.
Nuo kahtiajakavat suhtautumistavat paljastavat juuri sen, että on olemassa yhteensovittamattomia ja ratkaisemattomia dilemmoja yhteiskunnissa. Jotkut asiat eivät vaan voi ratketa ja yhteisymmärryksen saavuttamista ei tule tapahtumaan... Vai?
Lisäksi tuossa Rautatientorin tapauksessa yksi osapuoli syyttää toista suhtautumisestaan "puhtaaksi pahuudeksi", ja että ainoa ratkaisu tilanteessa olisi "puhdas hyvyys" > Tuo siis on valevasemmistolainen hysteerinen asenne tilanteeseen.
Tämä tuo mieleeni totalitarismin, koska vain totalitaristisessa ajattelussa voidaan luonnehtia, kuinka olisi olemassa "puhdas pahuus" ja sille vastineena "puhdas hyvyys" - Pohjois-Koreassa varmasti ajatellaan niin, että ko. valtiota kritisoiva on "puhtaasti paha", ja että ko. valtio on "puhtaasti hyvä"...
Eivät diktaattorit ja tyrannit koskaan ajattele olevansa pahoja, vaan että he ovat täydellisen ja puhtaan hyvyyden asialla! Ja että heidän ulkopuolellaan vaanii puhdas pahuus heidän itsensä ja edustamansa ajattelun pään menokseen!...
Sama koskee ryhmäpsykologisesti kulttityylisiä ideologioita, joiden omat dogmit ovat muka "puhdasta hyvyyttä" ja joiden ulkopuolella projisoituu vastaava "täydellinen pahuus"...
Mitä näistä kaikista voimme oppia? - Heti kärkeen sen, että äärimmäinen jaottelu akselilla "hyvä" vs. "paha" ei johda mihinkään rakentavaan ja "hyvään", vaan päin vastoin se joko hajottaa yhteiskunnan tai syöksee sen totalitarismiin > Molemmat sopivat globalisteille heidän "hajota ja hallitse" -pelissään...
Lisäksi opitaan se, että on olemassa yhteensovittamattomia yhteiskunnallisia asioita, koska ihmiset ja kulttuurit voivat olla keskenään niin perustavaa laatua olevasti erilaisia ajatteluiltaan ja ryhmädynamiikoiltaan - Kuten Seppo Oikkonen on todennut, niin länsimaisen ja islamilaisen kulttuurin sekoittaminen maahanmuuttoinvaasiossa voi vain loihtia kummastakin huonot puolet esille keskinäiseksi konfliktiksi, ja näin nähdään jo tapahtuvan!
>> Olen havainnut, että valevasemmistolaisella kultilla on tässä asiassa eniten virheelliset ja oppimista vailla olevat maailmankuvat - Heillä on tuo "puhtaan hyvyyden" illuusio mielessään, joka on epärealistinen vakavalla tavalla, koska se yrittää halata koko maailmaa samalla tavalla joka kohdasta; se tukahduttaa itse itsensä yrittämällä jättää "hyvyyspakkomielteessään" huomiotta nuo erottavat ja yhteensovittamattomat seikat, ja se yrittää taivuttaa todellisuutta vastaamaan ko. dogmipakkomiellettään.
Ei ole mahdollista halata koko maailmaa totalitaristisen saman kaavan mukaan, vaan ongelmissa ja kriiseissä on osattava tehdä valintoja maailman tilanteiden edellyttämissä puitteissa > Kuten niin, että oman väestön etu on laitettava edelle konfliktitilanteissa - Kaikkien etujen miellyttäminen samalla tavalla "puhtaana hyvyytenä" johtaa siis joko kaaokseen tai totalitarismiin!...
Realisti ja oikeasti hyvä tai pikemminkin edistyksellinen ihminen osaa tehdä moraalivalintoja siten, että sen tuloksena hyväksyy myös jättämään tilanteita auki ja aiheuttamaan haittaakin, mutta vähimmän tai sopivimman koitumisen kautta > Ei ole mahdollista ratkaista kaikkia ongelmia yhtäaikaa ja kaikkien osapuolien tai omien / viiteryhmänsä dogmien täydelliseksi optimiksi > On myös väärin se, että toimii eniten haitaksi oman väestönsä tai yhteiskuntakehyksensä kontolle, kuten tapahtuu valevasemmistolaisen kultin monikultturismidogmeissa monivaiheisena prosessina ja globalistien intresseistä tietämättömyydessä.
Kuten Seppo Oikkonen on todennut, niin huonoa on juuri moraaliarvostelmista maailmaan päin tarkastelu; eli moraalisysteemin kehittäminen yli-ihanteelliseksi teoriaksi (monikultturismi, globalismi jne.) ja dogmiksi ja yritys pakottaa maailma sen mukaiseksi.
Yli-ihanteellisista moraaliarvostelmista käsin maailman rakentaminen on yksi keskeinen totalitarismia synnyttävä seikka, jota toteutettiin mm. juuri natsi-Saksassa, ja varmasti toteutetaan nykyään esim. Pohjois-Koreassa.
>> Valevasemmistolaisella kultilla on juuri tämä perustavaa laatua oleva virheajattelu dogmeissaan, ja se ilmenee nytkin Rautatientorin tapahtumissa luonnehdintoina: "puhdas pahuus" ja "puhdas hyvyys".
Vastapuolella toki ilmaistaan ko. tilanteeseen pettymystä ja tuota kulttuurikonfliktin toteutumista kova- ja rumasanaisesti, joka on merkki länsirappion etenemisestä omalla tavallaan oireena. Ns. vihapuhe on juuri se ilmiö, joka paljastaa yhteiskuntamme ajautumisen kaaokseen ja totalitarismin vaaraan! Kova- ja rumasanaisuus mm. monikultturismia ja valevasemmistolaista kulttia kohtaan ei ole fiksua, mutta se on viimeinen hätähuuto!...
Silti valevasemmistolainen kultti ei ollenkaan yritä ymmärtää sellaisen ns. vihapuheen taustalla ja syynä olevaa tätä kokonaisuutta, jonka tässä selostin esille.
Sen sijaan se pitäytyy vain dogmiensa mukaisessa "täydellisen hyvyyden" toteuttamispakkomielteessään ja "puhtaan pahuuden" projisoinnissaan sokeana ko. maailmalle ja yhteiskuntatilanteelle osana globalistien hajota ja hallitse -pakkomielteitä! > Valevasemmistolainen kultti on hyvin vaarallinen valeoppositio, jonka hegemonisoituminen ja vallan ytimeen pääsy tarkoittaa totalitarismin täydellistymistä!
--- Arhi Kuittiselta ko. aiheeseen liittyen paljon oleellista asiaa: Hirttäytymisperformanssi Helsingissä 8. 3. Rautatientori.
--- Tuossa on puolestaan Seppo Oikkosen viimeisin bloggaus, jossa tavallaan hyvin sopivasti tulee esille myös tämä itsemurhateema osana näitä aikamme yhteiskunnallisia tilanteita, vaikka tämä kirjoituksensa on tehty ennen tuota ko. Rautatientorin tapahtumaa: Tilastotieto.
--- Itsemurhasta ilmiönä muistuu mieleeni tässä yhteydessä myös yksi 80-luvun popkappale, jonka linkitän tähän lopuksi. Se on aika kekseliäs ja surullinen lyriikoiltaan, ja on yksi niitä harvoja biisejä, joka osaa tyylikkäästi ja ymmärtävän hellästi käsitellä itsemurhaa aiheena. Samalla musiikillisesti tämä biisi on 80-luvun yksi kauneimmista ja onkin yksi kaikkien aikojen suosikkibiisejäni: China Crisis - Wishful Thinking.
Päivitys lauantaina 11.3.2017 klo. 11:00 >> Haluan päivittää vielä tähän loppuun pari oleellista tietolähdettä täydentämään jo edellä sanottua:
Tässä on Sande Parkkosen erinomaisen selkeästi valevasemmistolaisen kultin luonnetta kuvaava kirjoitus, jossa ko. kultin osasyyllisyys yhteiskuntamme nykytilaan käy hyvin ilmi >> MITEN VASEMMISTO TEKI ITSE TILAA "ÄÄRIOIKEISTOLAISILLE KANSALLISMIELISILLE" LIIKKEILLE.
Lainaus: "Vasemmisto meillä itkee ja huutaa kansallismielisten liikkeiden ja puolueiden nousua. Se on suorastaan huvittavaa. Syy noiden liikkeiden ja puolueiden nousuun ei ole mystinen tyhjästä sikiävä rasismi tai jossakin taudin lailla leviävä äärioikeistolaisuus, joka on vasemmiston mielestä syntynyt inhottavien ihmisten päissä aivan itsestään. Syy niiden nousuun on hyvin yksinkertainen: vasemmisto itse teki niille tilaa ja loi tilauksen luopumalla itse kansojen oikeuksien puolustamisesta. .... Vasemmisto omaksui Wall Streetin pankkien kehittelemän globalisaation mukisematta ja laulaa edelleenkin sen lauluja. Vasemmisto rallattelee Euroopan Unionin suurpääomapiirien jatseja täysin kritiikittä ja toistelee ylikansallisen vallankäytön, mahdollisimman epädemokraattisen harvainvallan teesejä kuvitellen olevansa Oikeassa, ei siis oikealla vaan Oikeassa.".
Miksi noin on käynyt? - Yhden johtolangan sellaisen ymmärtämiseksi saa käsiinsä tästä 80-luvulta peräisin olevasta luennosta, jota olen jo aikaisemminkin usein tuonut esille. Se valaisee myös laajemmin (geopolitiikka, sosiologia, koulutus, kansallisvaltioperiaatteet vs. globalisaatio, monikultturismi jne.) tuon ns. valevasemmistolaisen kultin syntypohjaa ja muodostumista hyvin havainnollisesti >> Yuri Bezmenov: Psychological Warfare Subversion & Control of Western Society (Complete).

Subscribe to:
Posts (Atom)