Monday, March 27, 2017

Poikkeuksellisen lämmintä ja myrskypuuskaista säätä Etelä-Suomessa 26. ja 27.3.2017 - Sää- ja lämpötilaseurantaa

Eilen Etelä-Suomen sää oli taas sen verran erikoista, ja sama meno jatkuu myös tänään maanantaina, että päätin nyt poimia nämä tapahtumat taas erikseen esille täällä blogissa! > Kyse on ollut ja tulee tänään olemaan sekä poikkeuksellisen lämpimistä maaliskuun lämpötiloista että tuhoja aiheuttavista myrskypuuskista.

Kokoan näistä säätapahtumista tähän yhtäältä eilisen ja tämän päivän osalta maksimilämpötilalistaukset tutuilta Etelä- ja osin Keski-Suomen paikkakunnilta sekä toisaalta huomioita näistä myrskytuulista - Lämpötiloissa havaitaan jyrkkiä alueellisia eroja, missä länsiosat ovat kylpeneet yli +10 asteen lämpöaallossa, mutta idässä leutous on ollut jyrkästi paljon heikompaa. Myrskypuuskien vaikutus luoteistuulina on kuitenkin ollut ja tulee olemaan laajemmin levittynyttä.

Euroopan mittakaavassa nämä tilanteet ovat johtuneet siitä, kun eilisen osalta Jäämerellä Lapin läheltä itään liikkui voimakas matalapaine, jonka eteläpuolinen länsi-luoteisvirtaus oli hyvin voimakasta ja se toi annoksen Föhn-ilmiöllä terästettyä lämmintä ilmamassaa Länsi-Euroopasta ja Atlantilta etenkin Etelä-Suomen länsiosiin. 

Tänään puolestaan tilanne on sellainen, että eilinen matalapaine on jäänyt voimakkaana suunnilleen sijoilleen Jäämerelle, ja sen etelä-lounaispuolella Islannin tienoilta on lähtenyt siirtymään pieni matalapaineen osakeskus kohti Keski-Suomea > Tämä osakeskus voimistuu tänään rajuksi myrskymatalapaineeksi siirtyessään Keski-Suomen yli kaakkoon. Sen mukana tulee taas annos hyvin lämmintä Föhn-ilmiöllä terästettyä ilmaa osaan Etelä-Suomea, mutta illan jälkeen luoteesta tulee perään selvästi kylmempää ilmamassaa koko alueelle. 

Tässä on Myrskyvaroitus.com -sivuston myrskyanalyysiä tämän päivän tilanteesta: Lainaus >> "Sunnuntain myrskykeskus heikkenee, mutta luoteisvirtaukseen muodostuu pienikokoinen ja ärhäkkä osakeskus. Se liikkuu maanantain aikana maan keskiosan poikki kaakkoon. Voimakkaimmat tuulet ovat osakeskuksen länsipuolen pintasolassa ("matalapaineen häntä") ja osuvat maan länsi- ja eteläosaan.

 Tilanne käynnistyy iltapäivällä Pohjanmaalta ja päättyy hieman vuorokaudenvaihteen jälkeen etelärannikolle. Rajuimpien puuskien alue saapuu iltapäivällä Pohjanmaalle, alkuillalla Keski-Suomeen ja Uudellemaalle loppuillasta. Tuulihuipun aikana puuskat ovat monin paikoin myrskylukemissa." >> Myrskypuuskien voimakkuudeksi ennustetaan 20 - 25 m/s, joten aikamoista puhuria on tulossa - Mahdollisesti paikoin jopa eilistäkin kovempaa tuulta!

Myrskytuhovaikutuksia sanotaan tuossa heidän analyysissään yleisesti roudan hillitsemiksi, mutta olen siitä hieman eri mieltä > Nimittäin routatilanne ei enää ole yhtenäinen jo pitkään lumettomana olleilla Etelä-Suomen länsiosan alueilla, eli roudattomiakin laikkuja jo esiintyy mm. etelä-lounaisrinteisillä auringon lämmittämillä paikoilla - Niinpä myrskytuhot saattavat minun mielestäni olla paikoin lumettomilla alueilla arvioituja vakavampiakin tänään!... 

Ja varsinkin, kun eilinen ja tämän päivän lämpöaalto on ollut / oleva voimakkaasti sulattava juuri lumettomilla alueilla. Toisaalta luoteistuulet myrskypuuskissa vaikuttavat enemmän varjoisemmille rinteille, joissa routaa on keskimäärin enemmän.

Lumeton ja siten myrskyvahingoille hieman alttiimpi alue kattaa tällä hetkellä Etelä-Suomessa seuraavat alueet: Pisimpään lumettomina ovat olleet Varsinais-Suomi ja Satakunta mukaan lukien lounaissaaristo, missä lunta ei ole monin paikoin enää edes metsissäkään. Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla lumettomuus on laikuttaista eri mittakaavoissa; yhtäältä alueellisesti pohjoisosissa on vähiten lunta ja etelämpänä Uudenmaan länsiosissa on paikoin n. 10 cm paksuja hankilaikkuja vieläkin mm. metsissä ja varjopaikoilla. Toisaalta aukeat alueet ja em. tapaan auringonpaisteiset rinteet ovat olleet lumettomia tälläkin vyöhykkeellä jo viikon - parin ajan. Sitten Tampere-Lahti-kaakonkulma -linjan koillispuolella lumipeite on muuta aluetta paljon paremmin säilynyt, missä hangen paksuus ja yhtenäisyys kasvavat nopeasti idemmäksi / koilliseen siirryttäessä; itäisimmissä osissa (kuten Joensuun-Ilomantsin seudulla) jopa reilun puolen metrin jäiset hanget ovat yhä yleisiä.

Sanottakoon vielä, että tänään maanantaina tuo matalapaineen osakeskus jakaa lämpötilat eilistäkin jyrkemmin lämpimään länsiosaan ja kylmään itäosaan, jolloin matalapaineen mukana keski- ja itäosaan tulossa olevat sateet ovat lunta ja ilmeisesti siellä hanget voivat siksi jopa kasvaa montakin senttiä tämän päivän aikana! > Kevät ja talvi ottavat siis tosissaan mittaa toisistaan monessa katsannossa.

Katsotaanpa alla tarkemmin tilanteita lämpötilalistauksien kera - Ensimmäisenä on suoraan päivitettynä eiliset sunnuntain tiedot. Lämpötila-arvot on poimittu alle tutusti Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista. Päivitän tämän maanantain lämpötilat myöhään tänä iltana lopuksi paikoilleen, ja samalla tulee tilannetietoa silloin myrskytuulten menossa olevasta voimakkaimmasta vaiheesta...


Sunnuntain 26.3.2017 ylimmät lämpötilat: Maarianhamina +15 astetta, Turku +12 astetta, Salo +13 astetta, Pori +10 astetta, Hämeenlinna +12 astetta, Tampere; Härmälä +12 astetta, Tampere; Siilinkari +11 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +12 astetta, Vantaa +12 astetta, Hyvinkää +11 astetta, Lahti +11 astetta, Kouvola +10 astetta, Porvoo +12 astetta, Lappeenranta; Lepola +8 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +7 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +8 astetta, Mikkeli +8 astetta, Jyväskylä +9 astetta, Savonlinna +6 astetta, Joensuu +4 astetta ja Ilomantsi +3 astetta.

Ko. vuorokauden yöllä ja aamulla luoteesta siirtyi lämmin rintama alueen yli, jossa yhteydessä satoi hieman räntää ja vettä > Päivän mittaan pilvitilanteet olivat sen jälkeen hyvin monimuotoisia ja vaihtelevia tyypilliseen tilanteen tapaan: aamun rintamapilvisyys oli kalvomaista ja lauttamaista verho- ja sadepilveä, mutta sen jälkeen aaltomaiset ja kokkaremaiset kumpukerrospilvet alkoivat vaiheittain vallita rintamapilvisyyden vähennyttyä yläpilviharsoiksi samalla. Iltapäivän ja alkuillan aikana vain kokkareisia kumpukerrospilviä jäi vallitsemaan vaihtelevina ja nopealiikkeisinä massoina, jolloin välillä oli melkein selkeää ja hetkittäin melko pilvistäkin luoteistuulten voimistuttua myrskypuuskaisiksi. Alkuillalla suunnilleen Tampere-Lahti -linjalla syntyi myös hetkeksi jono vesikuuroja myrskypuuskien kera. Loppuillalla sää selkeni kokonaan, mutta myrskypuuskainen luoteistuuli riepotteli kuitenkin puolenyön tienoille saakka ja vasta seuranneen yön mittaan tuuli heikkeni.

Sunnuntain myrskypuuskat aiheuttivat jo sen verran vahinkoja, että pahimmillaan useita tuhansia talouksia eri puolilla Suomea oli sähköttä >> Häiriöitä liikenteessä ja sähkökatkoja, syynä kova tuuli.

Näissä vaihtelevapilvisissä ja tuulisissa oloissa suurin lämpö pääsi siis levittäytymään etenkin juuri em. vähälumisimmalle länsiosan alueelle, eli suunnilleen Tampere-Lahti-kaakonkulma linjalle saakka, ja sen länsipuolella paljonkin yli +10 asteen päivälämpötilat mahdollistuivat - lämpimintä oli Ahvenanmaalla, jonne Etelä-Ruotsiin tulvineet jopa lähes kesäiset lämpötilat pääsivät vaikuttamaan parhaiten - Maarianhaminassa oli paikoista riippuen lämmintä +15 ja +16 asteen veroisesti! - Suomen kaikkien aikojen maaliskuun lämpöennätys +17,5 astetta oli siis jo aika lähellä.

Sen sijaan tuon Tampere-Lahti-kaakonkulma linjan koillispuolella leutous pääsi vaikuttamaan selvästi vähemmän ja koilliseen siirryttäessä maksimilämpötilat olivat nopeasti muuta aluetta paljon alempia - esim. Joensuun-Ilomantsin seudulla jäätiin jopa alle +5 asteen.

Mainittakoon vielä, että merialueilla (muutoin jo sulia, mutta lähinnä vain sisälahdissa oli enää haurastuvaa jäätä) oli lämpötiloihin viilentävää vaikutusta lähinnä vain länsirannikolla, koska vain siellä tuuli kävi meren ylitse. Sen sijaan etelärannikolla luoteistuulet merkitsivät meren viilentävän vaikutuksen kumoutumista, jolloin mm. Helsingissäkin oli yhtä lämmintä kuin sisämaassakin. Merellä olevilla Suomenlahden saarikohteilla ilmeni kuitenkin osittaista meren viilentävää vaikutusta, kuten Kotka Rankissa; siellä oli muutoin alle +5 astetta lämmintä päivän mittaan, mutta alkuillalla mantereelta ulottui sinne luoteistuulissa pulssimainen ja nopea lämpöpiikki, jossa lyhyen aikaa oli n. +8 astetta lämmintä.

Uusin ylimääräinen päivitys myrskytilanteen vakavoitumisesta tähän väliin!! >> Tilannepäivitys 27.3.2017 klo. 13:40: Ilmatieteen laitos on koventanut illan myrskytilannetta: Varoitukset sivustolla mainitaan kovimmalla myrskyalueella maan länsiosissa ja etelässä seuraavaa >>

Lainaus: "Tuulivaroitus maa-alueille: Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat: Luoteistuuli on vaarallisen voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 25 m/s.

Yleisesti tuulivahinkoja, paikoin myös yhtenäisiä vahinkoalueita. Paikallisesti suurta raivaustarvetta, pitkiä sähkökatkoja sekä katkoja teleliikenteessä.".

Saattaa olla, että joukossa on myös yli 25 m/s raivoavia puuskia, joten vuoden tähän mennessä selvästi pahin myrsky on tulossa ja se saa ilmeisesti nimen Sauli!... Seurataan tiiviisti!

Maanantain 27.3.2017 ylimmät lämpötilat: Maarianhamina +17 astetta, Turku +13 astetta, Salo +12 astetta, Pori +10 astetta, Hämeenlinna +10 astetta, Tampere; Härmälä +10 astetta, Tampere; Siilinkari +10 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +12 astetta, Vantaa +11 astetta, Hyvinkää +11 astetta, Lahti +10 astetta, Kouvola +9 astetta, Porvoo +11 astetta, Lappeenranta; Lepola +6 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +6 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +8 astetta, Mikkeli +6 astetta, Jyväskylä +8 astetta, Savonlinna +5 astetta, Joensuu +3 astetta ja Ilomantsi +4 astetta.

Nyt on vuorokausi tätä päivitettäessä vaihtunut jo tiistaiksi, ja ennustettu myrsky on alkanut laantumaan - Esim. pääkaupunkiseudulla pahin myrskypuuskavaihe sijoittui ko. vuorokauden aikana noin klo. 20:00 ja 23:00 välille.

Kovimmat puuskat näyttivät sittenkin jääneen odotettua miedommiksi eli pääsääntöisesti "vain" nopeuksien 20 - 25 m/s välille. Myrskytuhotkin täten ovat jäämässä pelättyä vähäisemmiksi, mutta uutisten mukaan sähköttömiä talouksia on ollut kerrallaan reilut / n. 30 000 kappaletta; ylen juttu ja iltasanomien juttu.

Itse olin kokemassa kovimpien puuskien vaihetta Espoossa, missä puustoissa puuskat kuitenkin jylisivät mahtavasti ja puut taipuivat melkoisen luokille. Puuskat myös nostattivat katupölyjä ajoittain hiekkamyrskymäisiksi pilvimassoiksi jopa puiden latvojen korkeudelle saakka - Tämä päivä onkin ollut allergikkojen kauhu etenkin lounais- ja eteläosissa, koska sateettomuuden kera siellä noiden pölypilvien mukana on ollut tämän lämpöaallon takia nopeutuneen-runsastuneen lepän kukinnan ja sitten ko. myrskyn mukaansa tempaisemaa siitepölyä runsaastikin.

Lämpötilojen suhteen lännestä Kölivuoriston yli tuli entistäkin lämpimämpi Föhn-purkaus (Ruotsin ja Norjan eteläosissa ylitettiin paikoin jopa +20 astetta!), jonka vaikutus huipentui kuitenkin selvemmin vain lounaiskolkassa ja Ahvenanmaalla: Maarianhaminassa saavutettiinkin melkein kaikkien aikojen maaliskuun lämpöennätys, kun maksimilämpötilaksi kirjattiin +17,4 astetta! > Twitter meteorologien twiittaus.

Tosin tuo Ahvenanmaan lämpöhuipennus oli vain pulssimaisesti lyhytaikainen klo. 16:00 ja 18:00 välillä merten syleilyn keskellä, ja samaa oli taas edellispäivän tapaan havaittavissa mm. Kotka Rankissa.

Muualla Etelä-Suomessa ei aivan päästy edeltäneen vuorokauden lämpötiloihin, mutta suunnilleen samalla länsiosan alueella ylitettiin taas +10 astetta tai päästiin ainakin +10 asteen paikkeille. Lisäksi taaskin n. linjan Tampere-Lahti-kaakonkulma koillispuolella lumipeitteisemmällä alueella jäätiin selvästi alle +10 asteen ja siellä ilmamassakin pysyi viileämpänä.

Paikoin tuon linjan lähellä ilmamassojen taistelu näkyi ailahtelevana lämpötilan hyppelynä iltapäivän aikoina, kun esim. Lappeenrannan seudulla tapahtui kaksi selvää suunnilleen saman lämpöistä maksimihuippua ja välissä oli pikainen kylmä vaihe.

Sää pysyi pääasiassa poutaisena tuon em. linjan lounaispuolella, ja pilvisyys noudatti sillä alueella melko paljon edellispäivän kaavaa - aamu tosin ehti olla hetken täysinkin selkeä, mutta sitten pian keskipäivään mennessä saapui rintamapilvisyys kalvomaisena, lauttamaisena ja aaltomaisena verhopilvisyytenä luoteesta. Jälkipuolella iltapäivän mittaan alkoivat kumpukerrospilvet vallata alaa ja rintamapilvisyys väistyi harso- ja untuvapilvilauttailun kera pois. Ajoittain oli myös melkein selkeääkin.

Tuon em. linjan paikkeilla - hieman itäpuolellaan oli erityisen epävakainen vyöhyke, joka oli tavallaan Keski-Suomesta itäisimpiin osiin liikkuneen yhtenäisen sadealueen takareunaa; siinä esiintyi ajoittain rankkoja kuurosateita vyöhykkeinä ja jonoina; paikoin kuuroissa oli jopa ukkostakin! > Ei siis ihme, kuinka tuolla alueella oli em. lämpötilan hyppelyäkin.

Yhtenäisen sateen alueella saatiin osaksi myös räntäsateita, mutta em. ennusteen mukaisia lumipeitekertymiä ei ehtinyt kuitenkaan tulla kuin vain paikoin, kun olikin sen verran odotettua leudompaa.

Tuulten myrskypuuskaisin vaihe oli siis illalla, jolloin tuulet kääntyivät puhaltamaan länsiluoteesta enemmän luoteen ja lopulta melkein pohjoisen suunnasta. Samalla sää selkeni laajasti etenkin lännessä, mutta itäosissa tuulen mukana liikkui yhä kuuroja heikkoina ja sään alettua kylmenemään sateiden olomuoto on muuttunut lumeksi; idässä loppuillalla alkoi jopa jo pakastamaan, mutta lännessä on ollut vielä jopa yli +5 astetta puolenyön paikkeillakin.

Lopuksi tulevasta säästä alkaneella viikolla 13/2017 >>

Tästä eteen päin vallitsee sitten alkaneeksi tiistaiksi kylmä ja kuiva luoteisvirtaus (tuuli heikkenee päivän aikana koko ajan) ja lämpötilat jäävät iltapäivällä maksimissaan jopa alle +5 asteen lounaassakin. Tätä kylmää vaihetta kestää to-pe paikkeille saakka, mutta takatalvista lumisadetta ei sen aikana kuitenkaan ole näkyvissä; esim. jo lumettomille alueille lännessä-etelässä ei taida tulla uutta lumipeitettä. Yöpakkaset kuitenkin palaavat ja jopa -10 astetta saattaa paikoin olla lähellä ti-ke ja ke-to öinä sisämaassa.

Näillä näkymin lounaasta yrittää sateiden kera lämpimämpää ilmaa viikon lopussa, jolloin osa sateista saattaa olla luntakin; Suomi kuitenkin näyttää vielä silloinkin kuuluvan eteläisemmän Euroopan hyvin lämpimän kevään ja Lapin - Venäjän pohjoisosan talvisään välimaastoon, jolloin epävarmuus lämpimien ja kylmien ilmamassojen rajoista Etelä- ja Keski-Suomen alueella vallitsee ja elää seuraavankin viikon puolelle > eteläisin osa Suomesta voi saada parhaimmillaan ainakin hetkittäin +10 asteen tienoille tai ylikin nousevaa lämpöä...

No comments: