Tämän vuoden Vappua vietetään Etelä-Suomessa ainakin näin aaton osalta varsin talvisissa olosuhteissa, kun eilen etelästä tulleen matalapaineen mukana kylmässä ilmamassassa satoi lunta ihan lumipeitteeksi asti laajoilla alueilla Etelä-Suomessakin - Tänään lumet ovat kuitenkin sulamassa iltaan mennessä jo pois, ja huomenna Vappupäivänä etelässä on jo aurinkoista ja reilun +10 asteen päivälämpötiloja.
Viime vuoden tapaan (Tässä viime vuoden bloggaukseni: Vapun 2016 tunnelmia - Kasvukauden tilanteesta, viime päivien rankkasateista ja sääennustetta; kesä alkamassa paljon etuajassa toukokuun alussa (Päivitetty Vappupäivän valokuvilla) ) teen tähän teille vapputervehdyksen ottamieni valokuvien kera ja samalla kerron tilannetietoja ajankohdan kasvukauden vaiheesta ja viime aikojen säästä, sekä lopuksi teen sääennustetta alkavalle toukokuun ensimmäisille 1 - 2 viikolle.
Kahden edellisen vuoden tapaan kevät alkoi melko etuajassa normaalia selvästi leudomman ja melko vähälumisen talven perään, jolloin maaliskuun mittaan laajat alueet Etelä-Suomesta itäisimpiä osia lukuun ottamatta sulivat jo lumettomiksi. Huhtikuun kahdella ensimmäisellä viikolla oli vielä hetkittäin melko lämpimiäkin säitä, mutta kuun jälkipuoliskolla normaalia paljonkin kylmempi sää onkin ollut pitkästä aikaa melkein koko ajan vallitsevaa lumi- ja raekuuroineen ja melko tuhteine yöpakkasineen. Nyttemmin tämä kylmyys on siis vallinnut tähän aattopäivään saakka.
Tämä on nyt aiheuttanut sen, että kasvukauden alkaminen on jo jäänyt paljon myöhemmäksi kahteen edellisvuoden saman ajan tilanteeseen verrattuna, ja oikeastaan kasvukauden virallista alkumääritystä (vuorokauden keskilämpötilat pysyvästi yli +5 asteen) ei ole voitu vielä edes tehdäkään, joten normaalia myöhemmässä kevät jo selvästi on - Lapissakin on yli puolimetriset lumihanget edelleen odottamassa pääsulamisen alkamista.
Visuaalisesti Etelä-Suomen luonto onkin jäänyt tavallaan junnaamaan jo noin kuukaudeksi samaan ruskeaan vaiheeseen, jossa vain hyvin hidasta varhaisimpien kasvien kasvun alkua ja kukintaa on tapahtunut paikoin. Esim. leskenlehtiä (Tussilago farfara) ja sinivuokkoja (Hepatica nobilis) on kyllä paikoin runsaastikin kukassa, mutta niiden kukintakehitys on ollut hyvin hidasta ja pitkittyvää. Samoin on ollut laita puistoissa ja puutarhoissa varhaisimpien sipulikasvien parissa; kuten lumikellot (Galathus nivalis), kevättähdet (Chionodoxa cv.) ja krookukset (Crocus cv.).
Nurmikoiden vihertyminen on kuitenkin jäänyt vielä hyvin vaisuksi, koska routaakin oli sulattavaksi aika paljon viime tammikuun ankaran pakkasjakson takia. Samalla peltoviljelyssä kylmyys ja osaksi sen takia peltojen hidas kuivuminen on pitänyt kylvötöiden aloittamiset jäissä.
Lehtipuissa ja -pensaissa varhaisimpien lehteen puhkeavien lajien kohdalla kasvuviive näkyy jo selvästi, kun esim. tuomissa (Prunus padus) on vasta silmujen vihreä tötterövaihe, vaikka hiirenkorvavaiheen pitäisi niillä normaalistikin jo olla. Koivuilla (Betula sp.) hiirenkorvavaihetta joudutaan odottamaan selvästi toukokuun puolelle... Puista haapa (Populus tremula) on ollut jo paikoin kukassa ja muutamat pajulajit (Salix sp.) ovat työntäneet esille kissoistaan hieman hede- ja emikukkiaan, mutta normaalia myöhemmässä tämäkin jo on; näiden täysi kukinta viivästyy selvästi toukokuun puolelle monen vuoden tauon jälkeen. Puistoissa ja kaduilla selvimmin hiirenkorvalla on sentään jo pikkuherukka (Ribes glandulosum) ja taikinamarja (Ribes alpinum), jotka aina ovat ne kaikkein ensimmäisimmät lehteentulijat.
Sääennuste toukokuun alkuun on kasvukauden hyvää alkua ja jatkoa toivoville vielä kehnohko >> Näillä näkymin heti Vapun jälkeen lämpenee hieman, eli lähinnä ajankohdan normaalilukemiin; korkeapaine pitää pintansa vahvana Suomen länsipuolella, mutta siitä voi kehittyä sen verran selännettä Suomeen, että sen mukana lännestä voi tulla viikon puolivälin jälkeen niinkin lämmintä ilmaa, jotta päivälämpötiloissa voitaisiin päästä etelässä vuoden ensimmäisen kerran +15 asteen tienoille ja ylikin. Kuitenkin aivan ensi viikon loppuun (la-su) olisi näkyvissä kolean matalapaineen muodostumista Etelä-Suomen tienoille tai Suomen itäpuolelle, ja samalla Jäämereltä Lapin kautta lounaaseen-etelään voimistuu erityisen kylmä virtaus > Joissakin ennustemalleissa olisi siksi taas hyvin kylmän ja jopa taas takatalvisen käänteen riskiä jopa eteläisintäkin Suomea myöten... Toisaalta joissakin toisissa malleissa pahin kylmyys jäisi lähinnä vain Lappiin...
Kasvukauden etenemisen / alkamisen suhteen tuo ensi viikon lämpö ainakin hieman edistää luonnon vihertymistä ja kukkimisia Etelä-Suomessa; esim. em. tuomien hiirenkorvalle kunnolla puhkeaminen viimein mahdollistuu silloin, mutta koivujen hiirenkorvalle puhkeamiseen tuo lämpö ei taida vielä ensi viikon aikanakaan riittää, joten se myöhästyy ainakin toukokuun toiselle viikolle, ja mahdollisesti erityisen pahasti jopa kolmannelle viikolle, jos tuo em. hyvin kylmä ennuste noin viikon kuluttua alkavana toteutuu...
Näissä merkeissä keväästä ja kesän tulosta olisi siis muodostumassa viime vuosiin nähden paljon huonompi ja kylmempi; silti nähtäväksi jää, josko myöhemmin toukokuussa voisi viimein tapahtua rajukin käänne kesäiseen ja jopa helteiseenkin suuntaan, vai jatkuuko kevään loppu kylmänä tai edes normaalina - Näin pitkän kylmän jakson jälkeen helleaaltoisellekin muutokselle voi todennäköisyys ehkä kasvaa ennen kesäkuutakin...
Seuraavaksi alla on valokuviani eiliseltä ja tältä päivältä havainnollistamaan tätä takatalvista ja lumista tilannetta. Saatan päivittää viime vuoden tapaan vielä lisää kuvia huomisen Vappupäivän tilanteista, jolloin takatalvi on jo ohi...
Päivitys maanantaina 1.5.2017 klo. 14:40 >>
Päätin tehdä tämän Vappupäivän päivityksen lähes tismalleen samaan tapaan kuin viime vuonnakin samassa yhteydessä - Valikoin jopa kolme aivan samoista paikoista samoihin kuvaussuuntiin otetut valokuvat ko. päivän tunnelmien havainnollistukseen, joten pääsette hyvin vertaamaan viime vuoden ja tämän Vappupäivän eroavaisuuksia ja yhtenevyyksiä niiden kesken. Viime vuoden kuvapäivitykseen verrattuna tein kuitenkin yhden lisäkuvan verran muutosta; ko. poikkeuskuva on päivityksessä alimpana.
Näistä päivityskuvista havaitaan nyt se, kuinka ennustettu parempi sää onneksi saapui Etelä-Suomeen vappujuhlijoiden mieliksi; pilvitilanne (poutaisia kumpupilviä) näyttää jopa olevan aivan samanlainen kuin viime vuoden tilanteessa, mutta tällä kertaa ilmamassa on selvästi kylmempää päivälämpötilojen pysyessä nyt kuitenkin "vain" reilussa +10 asteessa.
Mainittakoon vielä ennen kuvia uusimpien sääennustemallien tiedoista se, kuinka se uumoiltu tulevan viikonlopun raju kylmeneminen on varmistumassa! - valitettavasti näyttää siltä, että suoraan Pohjoisnavalta purkautuu silloin laajana ja voimakkaana virtauksena koko Fennoskandiaan ja muuallekin Eurooppaan poikkeuksellisen kylmää ilmaa, ja se tilanne näyttäisi sitten jatkuvan usean päivän ajan toukokuun toiselle viikolle... Kevät on siis huonontumassa vielä hyvinkin merkittävästi!
Sitten neljä Vappupäivän 2017 valokuvaa >>
Vappupäivän tunnelmaa Vanajaveden rannalla Hämeenlinnassa kuvattuna Paasikiventien eteläreunalta lounaaseen maanantaina 1.5.2017 - Viime vuoden tilanteeseen verrattuna nähdään aalloista päätellen selvästi tuulisempi tilanne; tässä oli ajoittain navakkapuuskaista länsi-luoteistuulta. Isoin muutos viime vuuoteen on kuitenkin se, kun tuosta melko etualalta on purettu Paasikiventien viereinen vanha puulaituri pois; se tapahtui viime vuonna pian Vapun jälkeen.
Vappupäivän tunnelmaa Vanajaveden rannalla Hämeenlinnassa kuvattuna Paasikiventien sillan kupeelta koilliseen kohti Verkatehdasta maanantaina 1.5.2017 - Tässäkin havaitaan viime vuotta paljon tuulisempi tilanne, ja sain nyt kuvaan mukaan myös kaksi veneilijää; eilistä parempi sää innoitti heti myös järviliikenteen runsastumiseen. Taustan puusto oli nytkin alastonta, mutta viime vuonna se oli enemmän vihreäksi puhkeamisen partaalla.
Vappupäivän tunnelmaa Vanajaveden rannalla Hämeenlinnassa kuvattuna Ystävyydenpuistoon ja kohti Rantakasinoa maanantaina 1.5.2017 - Viime vuoden kuvaan verrattuna tässä ilmenee hyvin selvästi paljon myöhemmässä oleva kasvukauden alun tilanne; nyt esim. nurmikot ovat vielä melkein kokonaan ilman uutta kasvua ja näin niiden ruskea vaihe on kestänyt ennätyspitkään, kun viime talven varsinaiset lumet ovat olleet poissa tästäkin jo n. kuukauden ajan. Vain tilapäiset takatalvilumet ovat olleet muutoksina siinä ajassa.
Vappupäivän aamun viimeinen lumijäänne edellisten kahden päivän takatalvesta kuvattuna linja-autoaseman läheisen alikulkutunnelin vierestä ja Paasikiventien eteläpuolelta Hämeensaaren uimahallille etelälounaaseen maanantaina 1.5.2017 klo. 11:02 - Takatalvilumista puheen ollen tällainen pohjoiseen viettävä luiska pensaidenkin varjostamana oli otollinen lumenviipymäkohta, mutta tätä päivitystä julkaistaessa nuokin ovat jo sulaneet kokonaan pois.
---------
Takatalvea Hämeenlinnassa 29. ja 30.4.2017 - Kolmen kuvan vertailu lumipeitetilanteista >>
Lumipeitetilannetta Paasikiventien varrella ja Vanajaveden rannan äärellä kuvattuna sunnuntaina 30.4.2017 klo. 10:26 - Edellisillan aikana muodostunut lumipeite suli ajankohdalle tyypillisesti jo aamupäivällä tummilta asfalttipinnoilta, koska auringon säteilyteho on tässä vaiheessa voimakasta jo pilvipeitteen läpikin; vastaa samaa tehoa kuin elokuun puolivälissä.
Lumipeitetilannetta lumipyryn aikana Paasikiventien varrella ja Vanajaveden rannan äärellä kuvattuna lauantaina 29.4.2017 klo. 19:34 - Lumipeitteen muodostuminen ensin nurmikoille korostui tämän eilisen päivän iltakuvassa ym. tapaan auringonsäteilyn pidettyä asfalttipintoja lämpimimpinä kohtina vielä auringon laskun lähelläkin.
Lumipeitetilannetta Paasikiventien varrella ja Vanajaveden rannan äärellä kuvattuna lauantaina 29.4.2017 klo. 13:37 - Juuri ennen lumisateen alkua olleesta eilisestä tilanteesta havaitaan, kuinka noiden nurmikoiden tilanne vielä melkein kokonaan ilman uutta kasvua kertoi huhtikuun loppupuoliskon voimakkaasta kylmyydestä; viime vuonna samaan aikaan nurmikot olivat jo melkein kauttaaltaan vihreitä.
Takatalvea Hämeenlinnassa 29. ja 30.4.2017 - Lumisia tilannekuvia eri paikoista >>
Lumitilannetta Hämeenlinnassa Vappuaaton aamupäivällä kuvattuna sunnuntaina 30.4.2017 - Tämä oli ainoa paikka kaupungin keskustassa, josta löysin orvokkeja; poikkeuksellisesti kävelykatu Reskan istutusaltaissa ja kirkon viereisellä muistomerkkipaikalla ei oltu tänä vuonna kylmyyden takia istutettu orvokkeja vielä ollenkaan Vapuksi.
Lumitilannetta Hämeenlinnassa Vappuaaton aamupäivällä kuvattuna sunnuntaina 30.4.2017 klo. 10:47 - Kävelykatu Reskan terassikelit olivat vielä tuohon kellonaikaan suht mahdottomat, mutta iltaan mennessä on jo paljon parempi tilanne.
Lumitilannetta Hämeenlinnassa Vappuaaton aamupäivällä kuvattuna kirkon vieressä sunnuntaina 30.4.2017 - Tässä kuvassa korostuu hyvin em. auringonsäteilyn hyvin lämmittävä vaikutus kivipinnoillekin, joka erottaa tämän lumitilanteen esim. marraskuisista ensilumitilanteista, jolloin lumipeite olisi tasaisemmin ilmenevää ilman erityyppisiä sulamisia. Noissa lumisissa istutusaltaissa olisi normaalisti tähän aikaan sitä em. orvokkikukintaa.
Lumitilannetta Hämeenlinnassa Vappuaaton aamupäivällä kuvattuna Ystävyydenpuistossa sunnuntaina 30.4.2017 - Järvien jäät pystyivät sentään sulamaan kokonaan pois huhtikuun aikana kuun loppupuoliskon yöpakkasista huolimatta, koska maaliskuun leutous oli jäitä jo hyvin heikentänyt ja kun huhtikuussa päivisin auringonsäteilyllä on jo hyvä lämmittävä teho; niinpä tuokin taustan vesi on ollut jo viikon-pari täysin jäätön.
Lumitilannetta Hämeenlinnassa Vappuaaton aamupäivällä kuvattuna Ystävyydenpuistossa sunnuntaina 30.4.2017 - Varhaisimmin perennoista kasvuun lähtee kuvan päivänlilja (Hemerocallis cv.), mutta tänä vuonna tuo kasvunalku on jurottanut pitkin huhtikuuta melkein samanlaisena; kuukauden alkuun verrattuna kasvua on tullut vain vähitellen noin reilu puolet.
Lumitilannetta Hämeenlinnassa Vappuaaton aamupäivällä kuvattuna Paasikiventien ja Viipurintien siltojen välillä sunnuntaina 30.4.2017 - Järvien melko normaali tai jopa hieman normaalia aikaisempikin jäidenlähtö on mahdollistanut veneilykauden avaamista ennen Vappua, vaikka takatalvea onkin ollut; silti vasta hyvin harvoja veneily on innostanut tässä vaiheessa.
Lumitilannetta Hämeenlinnassa Vappuaaton aamupäivällä kuvattuna Paasikiventien etelälaidalla sunnuntaina 30.4.2017 klo. 10:24 - Alemman kuvan kanssa tässä on parivertailu, missä tämä ylempi kuva havainnollistaa puuston lumisulamista ja -varisemista; etualan lumipeitteen tummemmat alueet ovat yläpuolisista punasaarnista (Fraxinus pennsylvanica) varisseiden vesipisaroiden tekemää pisarakuoppatekstuuria.
Lumitilannetta Hämeenlinnassa eilisen lumipyryn aikaan kuvattuna Paasikiventien etelälaidalla lauantaina 29.4.2017 klo. 19:32 - Ylempään kuvaan verrattuna tässä vaiheessa puustoon oli kertymässä lumikuorrutetta eikä etualan lumipeitteelle ollut vielä muodostunut em. pisarointitekstuuria.
Lumitilannetta Hämeenlinnassa eilisen lumipyryn aikaan kuvattuna Paasikiventien etelälaidalla lauantaina 29.4.2017 - Kahden edelliskuvan kuvanottopaikka sisältyi tuohon lumiseen puistomaisemaan; suojalumena satanut pyry oli siis tarttuvaa, joten puustokin sai illaksi ja yöksi hienon lumiharson.
Takatalvea Hämeenlinnassa 29. ja 30.4.2017 - Taiteellisia lumikuvia lopuksi >>
Lumitilannetta Hämeenlinnassa eilisen lumipyryn aikaan kuvattuna lauantaina 29.4.2017 - Eilisillan suojalumipyrystä muodostuneet puiden ja pensaiden lumikuorrutteet olivat hyvinkin upeita tuulensuojapaikoilla, kuten tässä eräässä kurtturuusupensaikossa (Rosa rugosa).
Lumitilannetta Hämeenlinnassa Vappuaaton aamupäivällä kuvattuna sunnuntaina 30.4.2017 klo. 10:39 - Lumikuorrutteita oli pensaissa vielä aaton aamupäivälläkin, kuten tässä seppelvarpukasvustossa (Stephanandra incisa); puusto oli tähän kellonaikaan jo melkein kokonaan lumista varissutta ja sulanutta.
Lumitilannetta Hämeenlinnassa Vappuaaton aamupäivällä kuvattuna sunnuntaina 30.4.2017 - Sinisorsan (Anas platyrhynchos) tepastelujälkiä lumipeitteessä Ystävyydenpuiston hiekkakäytävällä.
Lumitilannetta Hämeenlinnassa Vappuaaton aamupäivällä kuvattuna sunnuntaina 30.4.2017 - Ystävyydenpuiston liuskekivilaattojen väleissä ollutta lunta > Tämäkin havainnollisti hyvin ajankohdan auringonsäteilyn voimaa pilvipeitteen läpikin, kun nämä tummat kivet imivät siitä hyvin sulattavaa lämpöä verrattuna huonommin ko. säteilystä lämmenneisiin kiviväleihin.
Sunday, April 30, 2017
Vapun 2017 tunnelmia - Kasvukauden viivästymisestä, viime päivien kylmyydestä ja lumisateista sekä sääennustetta toukokuun alkuun (Päivitetty!)
Labels:
Hämeenlinna,
järvet,
kasviesittelyt,
kasvukausi 2017,
kasvutilanteita,
kukat,
kuvat,
lumi,
meteorologia,
nurmikot,
pellot,
puistot ja puutarhat,
sää,
Vappu 2017
Saturday, April 29, 2017
Jälleen kritiikkiä pajunkissapoiminnan rumista oksarepimistavoista - Valokuvallisia esimerkkejä rumista repimis- ja leikkuuhaavoista huhtikuussa 2017
Nyt palaan aikaisemmin lupaamani mukaisesti taas kritisoimaan valokuvahavainnollistusten kera ihmisten pajunkissapoiminnassa ilmenevää huolimattomuutta ja piittaamattomuutta luonnon ja ympäristön estetiikkaa kohtaan > Eli heidän junttiasennettaan.
Täällä Suomessa tämä on eräs tyypillinen oire passiivisaggressiivisista alammaisasenteista kriisiytyneessä yhteiskunnassamme, josta alempana myös hieman analyysiä.
Viime vuonna tämän saman kritiikkini (Jälleen kritiikkiä pajunkissapoiminnan rumista oksarepimistavoista - Valokuvallisia esimerkkejä rumista repimis- ja leikkuuhaavoista maaliskuussa 2016) ajankohta oli jo maaliskuussa, mutta nyt vasta näin huhtikuun päättyessä, josta voidaan havaita yhtäältä se, kuinka Pääsiäinen (pajunkissapoiminnan sesonkiaika) oli tänä vuonna vasta myöhään huhtikuun puolella, ja toiseksi tämä paljastaa tämän huhtikuun normaalia kylmempien säiden viivästyttämän pajunkissakehityksen.
Joka tapauksessa tänäkin vuonna olen kaikkialla pajuja taajamien lähellä sisältävien alueiden parissa joutunut kohtaamaan monien ihmisten tapaa repiä pajunkissaoksia niin, että siitä jää pensaisiin rumia repimisjälkiä oksissa, kuten tyypillisesti kaarnojen isoja palkeenkieliä ja oksamyötäisiä riipiytymisiä sekä kokonaisten oksien karkeita taittumistörrötyksiä.
Vielä lehdettömissä maisemissa tällaiset repimisjäljet näkyvät useiden metrien päästäkin hyvin selvästi ja siten paljaan rumasti; lisäksi ihmiset usein poimivat pajunkissoja lähimpien saatavilla olevien pajujen äärellä, eli usein runsaasti liikennöityjen reittien varsilla, jolloin repimisjäljille jää katselijoita runsaasti > Rumuus on siten näissä tapauksissa erittäin julkista ja pikanttia.
Alle olen koostanut tämän huhtikuun aikana ottamiani valokuvia 5 kpl. näistä repimisjäljistä taas havainnollistukseksi tästä junttimaisesta asenteesta - Kohteet ovat Hämeenlinnasta ja Espoosta. Kuudenneksi valokuvaksi alimmaisena liitin tavallaan aivan samasta junttiasenteesta osoitukseksi taas myös roskaamistilannekuvan > Roskaamisesta on tuossa viime tammikuun juttuni: Roskaamismania osana rumuuden lisääntymistä länsimaiden ja Suomen rappioprosessissa - Esimerkkejä valokuvin Hämeenlinnan roskaamistilanteesta 1.1.2017.
Pajunkissapoiminnassa on toisaalta alkanut myös näkymään sitä tähdentämääni oikeaa poimintatapaakin, josta sijoitin alla olevaan kuvakavalkadiin ylimmäiseksi yhden esimerkin.
Tuo em. passiivisaggressiivisuus on tavallaan pahan olon purkamista sijaiskohteisesti, alitajuisesti ja projektiivisesti mm. näinä repimis- ja roskaamisasenteina, koska monilla ihmisillä yhteiskuntamme rappioprosessissa ei ole yhtäältä tiedollisia ja psykologisia työkaluja käsitellä sellaista pahaa oloa sekä prosessoida niiden älyllistä ja emotionaalista purkamista luovasti ja hyvällä tavalla.
Toisaalta yhteiskuntamme eliittihegemonia aiheuttaa sitä pahaa oloa jatkuvasti lisää väestöön kohdistuvissa toimissaan ja asenteissaan myös nykytilanteessa, eikä kaikki johdu siksi vain menneisyyden trauma- ja alistamissisällöistä passiivisaggressiivisuuden historiallisina syinä alammaisasenteissa.
Suomalainen junttiasenne tarkoittaa kuitenkin tuona menneisyyden vaikutuksena juuri mm. sitä, kuinka alammaisasenteet on täällä sisäistetty niin ylisukupolvisesti ja historiallisesti niin pitkien aikakausien aikoina, että se ilmenee ihmisten junttikäyttäytymisissä kuin väestön pysyvänä luonteenosana, ja ilmentää osaltaan hyvin syvien ja totaalisten kollektiivisten traumojen oireiluja pahana olona ilman mahdollisuutta käsitellä sitä fiksusti.
Menneisyytemme tuhatvuotinen hallintoelitismin tyrannisuus ja ylimielisyys sekä sen seurauksena syntyneet alammaisasenteet ovat niin syvällä sielujemme traumameressä, että suomalaisten mielenmekanismeissa pahan olon psykologiset ilmiöt ovat tietoisen mielen ulottumattomissa hyvin paljon, jolloin niille jää ainoastaan mahdollisuuksia purkautua yli vain mm. alitajuisen passiivisaggressiivisesti...
Seuraavaksi kuvaesimerkkejä näistä pajunkissapoiminnan repimisistä ja taas roskaamisasenteestakin >>
Oikeaoppisesti poimittuja pajunkissaoksia kuvattuna Espoossa Vanhan Turuntien varrella lähellä mormonitemppeliä perjantaina 21.4.2017 - Nuo kaksi oksaa kuvan keskellä on katkaistu siististi ilmeisesti hyvien puutarhasaksien avulla, joka on juuri niinkuin pitää tehdä tuollaisten paksuhkojen oksien kohdalla.
Vääräoppisesti poimittuja pajunkissaoksia kuvattuna Hämeenlinnassa Viipurintien sillalta etelään Palmusunnuntaina 9.4.2017 - Tuosta kaiteeseen kiinnitetyn pajunkissakimpun tyvestä havaitaan, kuinka ko. oksat on otettu pensaista juurikin repimällä. Niinpä siis myös tuollaisten yritysten mainostusta varten kissaoksia poimivilla ihmisillä voi myös olla juntti ja välinpitämätön asenne ympäristön estetiikkaa kohtaan.
Vääräoppisesti poimittuja pajunkissaoksia kuvattuna Espoon Leppäsillassa palstaviljelyalueen vieressä kohti mormonitemppeliä maanantaina 10.4.2017 - Tämä yksittäinen pajupensas etualalla kohtasi jopa poikkeuksellisen ruman repimisinvaasion, kun melkein koko pensas runnottiin palkeenkielisille ja törröttäville repimisjäljille!
Vääräoppisesti poimittuja pajunkissaoksia kuvattuna Espoossa Vanhan Turuntien varrella lähellä mormonitemppeliä tiistaina 4.4.2017 - Tyypillinen repimisjälkiversio, jossa oksien kaarnaa on riipiytynyt revittyjen oksien mukana pitkiä matkoja jäljelle jääneitä oksavarsia pitkin.
Vääräoppisesti poimittuja pajunkissaoksia kuvattuna Hämeenlinnassa Varikonniemen luoteispäässä sunnuntaina 2.4.2017 - Pitkät oksakaarnojen repimisjäljet erottuvat lehdettömän tummassa maisemassa kirkkaasti pitkien matkojen takaa; kuvassa lisäksi havainnollistuu oksan taivuttaminen luokille pajunkissojen tavoittelussa.
Roskaamista ja sotkemista kuvattuna Espoon Leppäsillassa Urheilupuiston liikuntaväylän varrelta kohti Vanhaa Turuntietä maanantaina 3.4.2017 - Koska roskaamismania ja roskien tuottorunsaus on suomalaisten piirissä niin voimakasta, niin pienetkin roska-astioiden tyhjentämislogistiikoissa tapahtuvat viivästymiset / virheet aiheuttavat niiden pikaisen liikatäyttymisen.
Niinpä heti sen myötä sellainen innostaa ympäristön roskaamista räjähdysmäisesti > Tässä kuvan tapauksessa roska-astioiden tyhjennystä ei oltu älytty aloittaa riittävän varhain lumien varhaisen sulamisen tuotua lenkkeilijät ja muut kulkijat paikalle jo varhain runsaina määrinä eväineen ja roskineen, sekä spraymaalineen.
>> Tämä on taas esimerkki myös siitä, kuinka suomalainen kaavoihin kangistunut byrokratia ja logistiikka mm. juuri viheraluehoidoissa ei osaa varautua luovilla aikatauluilla olosuhteiden poikkeavissa muutoksissa.
Jatkoanalyysinä sellainen on myös osaltaan seurausta tuosta historiamme vuosisataisista huonon hallintokulttuurin luomista alammaisasenteiden ja herrakansapalvomisten aivopesu- ja traumavaikutuksista Ruotsin ja Venäjän valtakausien ajoilta - tässä tapauksessa haittavaikutus on siis jäänyt elämään nykyhallintoon huonona byrokratiana ja logistiikkana - Yhdessä nämä kaikki sitten mm. ilmenevät roskaamisilmiötä pahentavana tai vähintään ylläpitävänä mekanismina.

Tuesday, April 25, 2017
Länsimaisen tieteen kriisi sisäisen taantumuksensa ja ulkoisten globalismi- / NWO-vaikutusten ikeessä - Analyysiä kartesiolaisen paradigman kannalta tarkasteltuna (Päivitetty 2. kerran!)
Inspiroiduin nyt tekemään laajan pohdinnan länsimaisen tieteen nykytilasta ja sen osallisuudesta yhteiskuntarappiomme moniin ilmenemismuotoihin - äskettäinen tieteen puolesta puhuva ja ns. "totuuden jälkeisen ajan" mukaisia ilmiöitä kritisoinut mielenilmauspäivä maailmalla ja täällä Suomessa oli inspiraationi alkusysäys ja tässä on siihen liittyvä uutisjuttu > Tiedemarssijat vastustivat totuudenjälkeistä aikaa ympäri maailman.
Päivitys tiistaina 25.4.2017 klo. 23:00 >> Lisään tähän kohtaan erikseen näytille vielä J. Sakari Hankamäen eilisen blogikirjoituksen, jonka vasta nyt luin: se on samaa aihetta hienosti analysoiva ja kritisoiva, joten sisällytän sen tähän heti alkuun oivallisesti omaakin analyysiäni peilaavaksi alustukseksi >> Pravdan jälkeisestä ajasta.
Päivitys keskiviikkona 26.4.2017 klo. 12:15 >> Luin äsken myös tämän viime helmikuisen Antti Heikkilän kirjoituksen ja päätin senkin lisätä tähän kohtaan erinomaiseksi alustukseksi ennen omaa tekstiäni alla - Heikkilän analyysi koskee myös paljon samoja aihepiirejä ja hän on erinomaisesti perehtynyt niihin oman ammattialansa ulkopuolistenkin aiheiden suhteen. Hänen tekstinsä on pitkä, mutta kannattaa lukea se tarkkaan läpi, sillä siitäkin paljastuu hyvin länsimaiden katala ja oleellisen perikatovaarainen nykytila! Toisaalta juuri tuohon Martti Lutherin aikaan verraten on myös toivoa paremmasta uutena "reformaatio"-vallankumouksena!.... >> KESKIAJAN SILICON VALLEY. REFORMAATIO 500 VUOTTA.
PS.: Mainittakoon tuohon Heikkilän kirjoitukseen tarkennukseksi se, että nyttemmin Donald Trump on saatu tuon ko. "Deep State" -porukan toimesta antautumaan globalistien imperialistisen aggression pariin jo valitettavan paljon > Trump on siis jo joutunut tekemään paljon kompromisseja vaaliohjelmassaan ilmoitettuun nähden.... Lisäksi Heikkilän analyysi ei tunnusta Lontoon Cityä ja brittimonarkiaa myös USA:n "Deep State" -porukan takana, joka on tietenkin eräänlainen epähuomio - Muutoin kyllä Heikkilän analyysi myös USA:n tilanteesta ja lännen eliitin-"älymystön" suhtautumistavoista Trumpin paljastamiin asioihin Trumpin leimaamisena on aivan oikea.
Heti seuraavaksi tässä on ko. pohdintani, ja taas kerran se pohjaa yhdeltä osin varsin paljon Seppo Oikkosen uraa uurtavaan ajatteluun >>
Tiede on toki länsimaisen sivistyksen muodostajana yksi tärkeimmistä elementeistä-prosesseista, mutta nämä nykyiset mielenosoittajat vain hyvin harvoissa tapauksissa todella syvästi tajuavat, minkälaisen ajatushistoriallisen, sosiologisen, psykologisen ja yhteiskunnallisen prosessin tulos se on ollut vuosisatojen tuoksinassa keskiajan jälkeen.
Sitäkin enemmän monille yli ymmärryksen menevää asiaa taitaa olla se, kun tieteen nykyongelmia ei osata käsitellä saati edes nähdä, vaan länsimainen tieteellinenkin ajattelu on ajautunut jo varsin suurelta osin sokeaan ja itsetuhoiseen omahyväisyyden ja ylimielisyyden kierteeseen, ja siten oikeastaan sisäsyntyisesti uskonlahkotyyppiseen haihatteluun - Katsotaanpa tarkemmin tilannetta >>
Nykyinen tieteellinen ajattelu parhailta osin tai pikemminkin sen alkupilkahdukset olivat olleet ennen Valistusaikaa radikaalivallankumouksellista ja silloisten aikalaisten yleisen mielipiteen mukaan vääräuskoista haihattelua.
>> Keskiajalla elettiin ns. depersonalisaation miellemaailmassa, jossa maailman katsottiin rakentuvan Jumalan tahdosta tietyn tarkan ja "ainoan oikean" tulkinnan mukaan, ja siitä poikkeaminen katsottiin rangaistavaksi ja poikenneita henkilöitä voitiin pitää jopa mm. tuhottavina "noitina" - Ns. "noita" saattoikin nykykatsannon mukaan omata sellaisia ajatuksia, jotka ovat nykyisen tieteellisen ajattelun kulmakiviä hyvällä tavalla...
Depersonalisaatio tarkoitti keskiajalla sitä, että ihmisten miellemaailmassa ei ollut syntynyt eriytyvän yksilön Subjektia ja sen projektiona Objektivoituvaa maailmaa totuudellisesti tarkkailtavaksi > Siksi tuohon aikaan ei voinut olla tiedettäkään nykyisen kaltaisena ilmiönä.
Sen sijaan oli siis vain Jumala-lähtökohtainen maailmantulkinta, joka ilmeni tuolloin myös maailman rakentamisessa ja tarkkailussa nykykatsannon mukaan hyvin hullunkurisesti:
Esim. silloisissa "maantieteen" kartoissa tuntemattomiksi jääneitä alueita "koristeltiin" erilaisilla paholaisten ja hirviöiden kuvilla - Se tarkoitti sitä, että ne alueet olivat tuon Jumala-tulkinnan ulottumattomissa ja siten saattoivat muka olla "paholaisen" vallassa > Esim. silloisille merenkulkijoille karttojen hirviöt olivat vakava varoitus juuri siitä.
Toinen esimerkki on se, kuinka arkkitehtuuri rakentui monin paikoin vahvasti linnoitettuina ns. kaupunkivaltioina, joka tarkoitti samaa kuin yllä; eli rakennettuja alueita suojattiin muureilla ja vallihaudoilla mm. juuri Jumala-tulkinnan ulottumattomissa olleen tuntemattoman ulkopuolen "paholaista" vastaan, eikä se ollut siis pelkästään vain sotatekninen innovaatio.
Tällainen "Jumala vs. Paholainen" -ajattelu oli siihen aikaan lännen (Euroopan) ihan virallista ja "tieteellistä" ajattelua, joka oli ainoa hyväksytty tapa kokea maailmaa.
Kartesiolaisen paradigman kehittyminen sittemmin loi poispääsymahdollisuuden tuollaisesta mielenpimeydestä. Siinä eriytyvälle Subjektille ja Objektivoituvalle maailmalle alkoivat syntyä raamit, josta alkoivat vähitellen ponnistaa myös nykytieteen ajattelutavat julkisenkin elämän piiriin ja virallisiin instituutioihin > Tällä alkoi olla muuttavaa vaikutusta myös siis maantieteen kartografiaan ja arkkitehtuuriinkin, joka on toki ihan oma kirjoitusaiheensakin.
Tässä katsannossa on joka tapauksessa maailmanhistorian suurin ihme, että nykytiede on voinut syntyä tuhatvuotisen keskiajan jälkeen > Ihmiskunnan historiassa ei ole ollut lähimainkaan mitään vastaavaa kehitysprosessia, ja siksi on toki täysin oikeutettua ja erittäin oleellista puolustaa sitä - tiedettä!
>>> Tässä on LaRouche-liikkeen historian tutkimuksista poimintana kaksi tietopakettia siitä, kuinka tietyt "noidat" lopulta onnistuivat osaltaan muuttamaan ajattelua pois keskiajan pimeydestä kohti Renessanssia, ja siis aloittamaan nykytieteen ajattelutapoja:
-- The Harmony of the World.
-- The Science of Nicholas of Cusa and Its Impact on Johannes Kepler.
Näiden tiedemielenosoittajien ja yleensäkin nykytieteen puolustajien ongelma on kuitenkin siis se, että he eivät kykene näkemään nykytieteen itsensä sisälle ja laajemmin nykyajatteluumme pesiytyneitä isoja ongelmia > Tieteestä itsestään on tullut eräänlaista uskontoa, joka on mm. sokea sisällään muodostuneille pseudotieteellisille virtauksille ja koherenttisia kokonaiskuvia pahasti hämärtävälle tiedon pirstoutumiselle ja ismillistymiselle.
Tuollainen pseudotiede länsitieteen sisällä tarkoittaa etenkin mm. juuri sitä, että sen piirissä on erittäinkin pahasti politisoituneita agendoja, jotka ovat jo johtaneet vakaviin harha-ajattelun muotoihin ja siten yhteiskunnille ja sivilisaatiolle haitallisiin ilmiöihin > Siksi ko. mielenosoittajien "tiede ei ole poliittista" -tyyppiset sloganit kertovat juuri tuosta omahyväisestä ja ylimielisestä sokeudesta, jos ja kun se ei osu oikein omalle kontolle kohteeseensa; eli kun se ei tunnusta tieteessä itsessään muodostuneita tässä kuvattuja ongelmia >>
Esim. taloustiede on varmaankin se kaikkein pahiten poliittisten ja muiden ajatusvääristymien sisällöillä saastunut tieteenosa, josta käytännössä ovat olleet esillä kaikenlaiset rahatalousajatteluun liittyvät haitat ja pakkomielteet > puhutaan ns. taloususkonnosta, jossa diktatuurillisena toimijasubjektina on muita (tiede)sisältöjä tukahduttavat kaikkivoipaisuuskuvitelmat rahasta ja sen mukaiset näennäiseksaktit numeeriset laskennat ja arvioinnit > velka-ansat, johdannaismarkkinat, rahataloustotalitarismi jne. - Tämä on sitä ns. tuhokapitalismia.
Luonnontieteessä puolestaan esimerkiksi käy ilmastonmuutosalarmismi, joka on sekä imperialistisella ja taloususkonnollisella geopolitiikalla että ideologisella ismisaasteella likaantunutta pseudotiedettä, ja se on lisäksi noukkinut kokonaisuuksista ja luonnonprosesseista virheellisesti ja ylikorostuneesti esille hiilidioksidin ja siinä korostetun antropologisen ihmisvaikutuksen.
>>> Tässä on listauksena muutama kirjoitus (yksi omani ja muutamia muilta) havainnollistamaan tieteen ko. ongelmaa etenkin ilmastonmuutosalarmismin kautta tarkasteltuna:
-- Climate Alarmists Have Been Wrong About Virtually Everything >> Taas muistutus siitä, kuinka tieteeseen on soluttautunut paljon hulluja "tiedemiehiä", jotka ovat yrittäneet jo kauan saastuttaa tiede > Saada tiede taipumaan länsieliitin hullujen imperiaalisten intressien mukaiseksi, ja levittää se saaste yleisölle sosiaalisena kontrollina ja aivopesuna. Valitettavan hyvin se on onnistunut...
-- Kasvihuoneilmiö ilman seiniä ja kattoa.
-- Ilmastonmuutosalarmismi ja kasvihuoneilmiö tieteeseen ujutettuina taikauskoina ja poliittisina alistamis- ja aivopesutyökaluina.
-- 13 Most Ridiculous Predictions Made on Earth Day, 1970 - Ricochet.
-- Perusteettomista tuomiopäivän saarnoista.
Tämä alarmismi-vyyhti myös vaikuttaa muihinkin tieteen aloihin syövän kaltaisesti saastuttamalla ajattelua ja toimintamalleja vuorovaikutuksissa ja muissa keskinäisissä tekemisissään > Seurauksena on käytännön haittaa yhteiskunnille mm. infrastruktuurin huonon vaalimisen-kehittämisen ja vääristyneen energiapolitiikan kautta.
Lisäksi tilannetta ohjaa länsimaisen ajattelun ajautuminen ns. yli-individuaaliin sokeuteen, jossa keskiajan jälkeen ennen näkemättömänä ja suuresti tervetuulleena ilmiönä syntynyt em. kartesiolainen paradigma, eli yksilöiden subjektivoituminen ja projektionaan todellisuuden objektivoituminen on nyttemmin muodostunut sisäisen kriisin syövereihin pahasti ns. ylikasvaessaan ja vääristyessään.
--- Seppo Oikkonen > Sokea individualismi.
Seurauksena tieteeseen siitä on ollut se, että tieteenalat ovat pirstaloituneet jo varsin epäkoherentiksi sekamelskaksi ilman riittävää kokonaiskuvallista näkemystä, jossa lisäksi ihmisten ajatteluissa on alkanut toteutumaan ismillisten (pseudo)totuuksien ylikorostuminen objektivoituvan todellisuuden kustannuksella.
>> Toisin sanoen ylikorostunutta ja vääristynyttä totuudellisuuden leimaa on alkanut olemaan toissijaisilla ja jopa väärillä ideologisilla sisällöillä tutkimisen ja kehittämisen kohteina olevien sisältöjen haitaksi. Se puolestaan on johtanut mm. tieteen korruptoitumiseen ko. ismi-intressien paineessa, ja lisäksi tuo em. taloususkonto pahentaa sitä kierrettä entisestään linkittyessään toiminnalliseksi osaksi sellaisessa rappiossa.
Ilmastonmuutosalarmismissa toteutuvat oikeastaan kaikki nuo ongelmat yhtä aikaa, joten se on vaikutuksiltaan ehkä se vakavin ja haitallisin sivilisaatiota rapauttava pseudotiedemekanismi pelkän taloususkonnollisen ajatteluvirheen ohella.
Tuon esille lisäksi senkin, kuinka tuo ismillinen saastuminen tieteessä on nimenomaan ns. valevasemmistolaisen kultin mukaista, jossa sen eri ismilliset sisällöt (kuten monikultturismi, feminismi, globalismi ja monet sosiologiset vääristymät leimaamis- ja kategorisoimisvirheineen > fasismi-, rasismi- ja natsiyliherkkyyksineen ja vääristymineen yms.) ovat pesiytyneet tuon luonnontieteen esimerkin lisäksi vahvasti myös yhteiskunnallisten ja humanististen tieteiden piiriin > puhutaan ns. kulttuurimarxilaisesta vaikutuksesta.
Oikeistolainen ismivaikutus liittyy puolestaan enemmänkin tuohon taloususkontoon ja sen piiristä johtuviin imperialistisiin tavoitteisiin, sekä ilmeten siinä juuri mm. tieteen "tehostamisena", eli tiedon kaventamisena ja yksinkertaistamisena taloususkontoa ja sen ahneita toimintamalleja varten > tieteeseen kohdistuu siis sen sisäisten ongelmien lisäksi myös ulkoa tulevaa haittavaikutusta.
Esim. lääketieteen ja terveydenhuollon ns. taloususkonnollistuminen on siinä rappiossa sitä, kuinka sairauksia ja lääkkeitä tarkastellaan pörssi- ja korporaatiovoittojen katsannossa inhimillisten hyvinvointitavoitteiden kustannuksella > Ns. ylimedikalisaatio lääkkeillä ja sairauksilla rahastamiseksi ja terveydenhuollon muokkaaminen ylikansallisia yksityisiä rahatalousintressejä palvelevaksi vääristymäksi ja samalla eriarvoistavaksi eugeniikaksi > Suomessa mm. Sote-uudistus...
Mutta siis jo todettuna: tuollainen oikeistolainen ja em. valevasemmistolainen ismivaikutus voivat olla yhdessä etenevää saastumista myös tieteessä, joka korruptoi, vääristää ja jarruttaa tieteen sisältöjä paikoin erittäinkin pahasti, ja tieteen näivettäminen ulkoa päin vähentää sen korjaus- ja itsekritiikkikykyä sisäisillekin ongelmilleen > Noidankehä on valmis.
On myös niin, että pseudotieteenä ilmenee myös väärennetty historia, joka varsinkin Suomen kaltaisessa pienessä ja historiallisesti ns. herrakansojen diktatuurillisesti hallitsemassa maassa on hyvin merkittävä maailmankatsomuksellinen (paradigmaattinen) ongelma! - Varsinkin Ruotsin vallan jäljiltä väärennettyä ja pimitettyä historiaa on paljon, joka maassamme suoraankin palvelee nykyistä imperialistista ja taloususkonnollista globalismia.
Pseudotieteen jatkaminen edelleen senkin piirissä on vahva intressi, joka on väestönkontrollia historian kautta tulevaisuuteen - Sitä edesauttamaan on valjastettu valtamedian disinformaatiosota mm. juuri aitoa yhteiskuntatietoa ja jopa siis tiedettäkin vastaan > Sellainen on sitä varsinaista "totuuden jälkeisen ajan" "vaihtoehtoista tietoa", eikä niinkään vaihtoehtomedioiden juuri se tieto, joka tämänkin ongelman ja kataluuden tuo esille.
Monet eivät edelleenkään ymmärrä, kuinka valtavan katala ja vaikutuksiltaan hyvin voimakas on tiukkaan ja hyvin suunniteltuun agendaan kytketty valtamedia, joka saa hajamieliselle, välinpitämättömälle ja perehtymättömälle mielelle loihdittua vaikka minkälaisia suggestioita ja maailmankuvaharhoja edistääkseen agendaansa; eli siis länsimaissa globalismia ja sen mukaisia niin em. pseudotieteellisiä kuin poliittisia sisältöjä väärennetystä historiasta ja ilmastonmuutosalarmismista monikultturismin kautta taloususkonnolliseen tapaan hahmottaa oleminen.
--- Nämä tiedemielenosoittajat "totuuden jälkeisen ajan aktivisteja" kritisoidessaan eivät täten tajua, että me ko. anti-globalistiset aktivistit juuri pyrimme osoittamaan myös tämän tieteen itsensä sisälle pesiytyneen kriisin ja saastumisen! - ja että on olemassa suuntia tieteen edelleen kehittämiseksi, jotka ovat kansallisvaltioperiaatteiden hyväksi tai jotka eivät parhaillaan ole valtavirta-ajattelua tai jotka eivät ole yleisen mielipiteen tiedossa tai yleisen globalistisen-tiedeuskonnollisen mielipiteen hyväksymiä...
>>> Tässä on lisää tietopaketteja kuvaamaan tätä tieteen itsensä nykyongelmavyyhtiä, joka ulottaa lonkeronsa poliittisiinkin asenteisiin ja toimintamalleihin sekä valtamedian informaatiosotaan:
-- Tieteen taantumus - Areiopagi.
-- Valkoisen miehen taakka propagandana, uusi versio: migri, papit ja suvaitsevaiset.
-- Mikä vasemmistoa vaivaa? | Kansalaisen blogit >> Analyysiä valevasemmistolaisesta kultista ja sen osallisuudesta globalistien taloususkonnollis-imperialistiseen NWO-missioon.
-- Ville Niinistön kilahdus ylitti rajan | Kansalaisen blogit.
-- 1500 ihmistä lakkoilee torstaina: "Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy" >> Miksi vain 1500 lakkoilee, kun olisi oltava yleislakko?!
-- Eduskunta on hyväksynyt taksiliikenteen avaamisen kilpailulle.
-- Ruotsin feministipuolueen johtaja: miehet ovat ongelma, ei islam | Kansalainen >> Suunniteltua sosiologista hajota ja hallitse -agendaa eliitin neofeodaalistamista varten NWO-missiossa.
-- Tyttären karu kertomus Turun ”kauhujen osastolle” joutuneesta muistisairaasta isästään: ”Hän istui siinä ja itki” >> Hyvinvointivaltiossa ei tapahdu tuollaisia - Eli Suomi on....
-- Siinä yksi pahimmista globalisteista ja valheiden kera liikkeellä tietenkin. >> Bill Gates: Humanity 'Badly Needs One World Government'.
-- POLIISIVALTIO - SINUN PARHAAKSESI.
-- “Älä puhu medialle tai usutamme poliisin perääsi” - Vuorikoski.
-- Tällaiseen yhteyteen pitää taas muistaa laittaa taustoitukseksi tämä vanha tuttu >> Yuri Bezmenov: Psychological Warfare Subversion & Control of Western Society (Complete).
-- Tärkeää tietoa nykymaailman kataluuden, huijauksen ja harhauttamisen suossa elämiseen. Tästä löytyy yksi syy esim. siihen, miksi valtamedian seuraamisesta kannattaa irrottautua. >> 10 Ways to Protect Yourself From NLP Mind Control.
Tässä tiedekritiikissä ja globalismivapaan uuden maailman unelmoinnissa on toki olemassa se vaara, että nykytieteen tilaa kyseenalaistava vaihtoehtoinen sisältö voi olla osaksi itsekin myös huuhaata ihan oikeasti >> esim. meteorologian ymmärtämisessä ilmenee sellaista huuhaata, kun siihen yhdistyy ns. kemikaalivanoihin liittyvää salaliittoteoretisointia osana anti-globalismia.
>>> Tässä on erityisesti tuota meteorologian ongelmaa tarkastellut oma kirjoituspakettini (kolme osaa) viime syyskuulta:
-- HAARP-järjestelmä ja säänmuokkaus - Ajatusvirheet ja väärät uskomukset salaliittoteorioiden vaarallisina kompastuskivinä aitoon tietoisuuden ja ymmärryksen kasvuun (Päivitetty!).
-- HAARP-järjestelmä ja säänmuokkaus - Ajatusvirheet ja väärät uskomukset salaliittoteorioiden vaarallisina kompastuskivinä aitoon tietoisuuden ja ymmärryksen kasvuun: Jatko-osa.
-- Meteorologian (tieteen) taikauskoistamisen yhteiskuntarappiollisista taustoista salaliittoteorioissa - Sosiologinen ja psykologinen analyysi.
Tässä on kuitenkin palattava muistamaan tuo em. seikka! >> tieteenkin kehittyminen on oikeastaan hyvin usein aina ollut vallankumouksellistakin ajattelua vaativaa, sekä rohkeutta osoittaa yleisessä hegemoniassa ja ns. "oikein ajattelussa" olevia vikoja ja puutteita > Nykyiset "noidat" eli tyypillisimmin ns. trollit ja salaliittoteoreetikot voivat ihan hyvin omata myös sellaisia uusia ajatuksia ja ideoita, joista tulee joskus tulevaisuudessa valtavirta-ajattelun ja yhteiskuntatoiminnan kulmakiviä hyvällä tavalla. Samalla heidän varoituksiaan nykytilan ongelmista ja vaaroista kiitetään silloin uraa uurtaneina ja pelastaneina näkemyksinä....
Mutta! > Tiede on siis nykyään myös omanlaistaan uskontoa, joka ei kykene omahyväisyydessään ja ylimielisyydessään katsomaan asioita tuon em. itsesaastumisprosessin kannalta, eikä siedä sellaisen sisäisen kriisinsä osoittelemista sormella > Sellaisessa piilee taantumisen ja itsetuhon siemen!
Onneksi länsitieteessä silti vieläkin voidaan tehdä myös onnistuneita läpimurtoja, kuten olen tuonut esille muutamissa FB-postauksissani (yksi listaus alla) - Mutta kuinka pitkään??....
-- A Real Life, All-Electric Flying Car Just Took Off.
-- Graduate student brings extinct plants to life.
-- Liz Parrish - Human of the Future.
On nimittäin nyt ja jatkossa kiinnitettävä hyvin suurta huolta ja tarkkaavaisuutta tähän koko kuvaamaani prosessiin, koska sen jatkuminen ja pahentuminen voi uhata jopa länsimaisen sivilisaation perustoja perikatomaisesti!
Tämä voimakas huomautus ja varoitus siksi, koska länsimaisen tieteen perusta on siis rakentunut juuri tuon ns. kartesiolaisen paradigman olemassaolossa, mutta joka on nyt kasvanut kieroon ja pahentunut viime vuosikymmeninä hälyttävästi.
>> Seppo Oikkonen on sanonut em. kirjoituksessaan "Sokea individualismi" seuraavasti: "Syntyi niin sanottu "kartesiolainen Subjekti". Yksilöminuus eriytyi, ja vastaavasti ulkomaailma, todellisuus, Objektivoitui. Eriytyvän Subjektin puolella kehittyivät vuosisatojen mittaan individualismi, yksilövapaudet ja -oikeudet sekä demokratia, ja vastaavasti kehittyivät Objektivoituvan todellisuuden puolella empirismi, luonnontieteet, tekniikka ja teollinen hyvinvointi.".
--- Katsotaan sitten tarkemmin itse kartesiolaisen paradigman tilaa ja kriisiä suhteessa tieteen tilaan ja kriisiin >>
Tuon "objektivoituvan todellisuuden" kohtalo edellä kuvatussa tieteen itsesaastumisprosessissa osana kartesiolaisen paradigman kriisiä on alkaa hajota ja vääristyä, jolloin sen piirissä ei enää mm. tunnisteta sitä oleellista seikkaa, kuinka kansallisvaltioperiaatteet ovat tuon "eriytyneen Subjektin" kehitystulosten yhteisöllistä projektiota tuon Objektivaation puitteissa.
>> Em. oikeistolaiset ja valevasemmistolaiset ismisaasteet saavat siinä ymmärtämättömyydessä haitallisen sijan ja tieteessä tuhoavat siten mm. juuri sosiologista ja yhteiskunnallista tietoa kansallisvaltioperiaatteista ihan suoraankin ja osaltaan siksi myös "eriytyneen Subjektin" kehitystuloksia.
Nyt on syytä juuri huomata, kuinka nämä kehitystulokset sekä eriytyneen Subjektin että Objektivoituneen maailman piirissä ovat olleet äärimmäisen suuria ihmeitä ja äärimmäisen vaivalloisen sivistystyön tuloksia satojen vuosien aikana kaikenlaisia feodalismin, imperialismin, totalitarismin, taikauskon, fundamentalististen uskontojen, tyrannian ja sotien haittavaikutuksia vastaan! - Nykytiede pohjaa siihen kehitykseen lähtökohtaisesti!
Siksi vaara on todella suuri juuri nyt myös tieteen itsensä sisältä päin kadottaa ne kehitystulokset ehkä kohtalokkaasti, jossa sellainen voi olla aihio mm. juuri uudelle globaalille totalitarismille, kun noiden kehitystulosten mukaista ymmärrystä ei enää riittävästi ole ja siksi imperialistiset, taloususkonnolliset ja ismilliset saasteet niin oikeiston kuin vasemmistonkin suunnista voivat alkaa temmeltää vapaasti kaikkialla! > Sellainen todella tuo "totuuden jälkeisen ajan" - uuskeskiajan.
Samalla on toki huomioitava sekin, kuinka tätä tieteen rappiotilaa ulkopuolelta käsin osoittelevat kritiikit voivat pitää mukanaan tuota em. huuhaakomponenttia, jossa myös osaltaan ja omalla tavallaan korostuu tuo ymmärtämättömyys em. kartesiolaisen paradigman kahdensuuntaisista kehitystuloksista ja niiden käytännön toimintaan laittamisista.
Pseudotieteellinen huuhaa saa jalansijaa myös siten, että kritisoidun varsinaisen tieteen sijalle tuleekin samalla sellaista vaihtoehtoista sisältöä, jossa joko toteutuu kartesiolaisen paradigman vääristymäongelmat entistäkin pahemmin, tai että kartesiolainen paradigma ei ole siinä edes olemassa; tavallaan siis jälkimmäisessä vallitsee totaalinen totuusrelativismi, jossa oikean ja väärän määrittely ei pohjaa enää esim. tieteeseen, kun kartesiolainen paradigma on lakannut olemasta:
>> Ensin mainitussa tapauksessa esim. yhä sokeampi individualismi ja narsismi saa jalansijaa esim. itseä / minuutta ylikorostavien lahkojen / liikkeiden muodoissa, joita voivat olla esim. puhdas satanismi tai viattomammin jotkut "new age" -tyyppiset liikkeet.
>> Toisessa tapauksessa esim. salaliittoteoretisointiin ja siinä ongelmanratkaisuihin voidaan liittää koko nykyjärjestelmää kyseenalaistavaa ajattelua, jossa esim. ei hyväksytä enää nykyisiä valtioita, rahaa, instituutioita, asumistapoja tai jopa minuuden käsitystä ollenkaan tai merkittävästi nykyistä vähemmän, jolloin nykyjärjestelmän pohjana ollut kartesiolainen paradigma jää ulkopuoliseksi tai olemattomaksi - Näitä ideoita on ollut havaittavissa esim. David Icken ajattelussa ("ei ole erillistä minuutta, vaan jokainen on kaikkinaista ykseyttä"...) sekä Jacque Frescon "The Venus Project" -utopiassa.
Näihin liittyy juuri sellaisia ongelmia, että kartesiolaisen paradigman puuttumisessaan tuppaa katoamaan siihen kuuluneiden em. kehitystuloksien perustoja ja historiaa > eli Eriytyvän Subjektin puolella individualismin, yksilövapauksien ja -oikeuksien sekä demokratian, ja Objektivoituvan todellisuuden puolella empirismin, luonnontieteiden, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin ymmärtämiseen kuuluvat prosessit ja niiden roolit yhteishyvän ja hyvinvointivaltion luomisessa eivät enää osallistu ajattelun käytännön mallintamiseen riittävästi tai osallistuvat liian vääristyneesti.
Esim. kansallisvaltioperiaatteiden korvaaminen kokonaan jollain aivan muulla yhteiskuntamallilla on todennäköisesti lähinnä karhunpalveluksen kaltainen virhe hyväuskoisuudestaan tai hyväntahtoisuudestaan huolimatta, tai huolimatta siitä, kuinka sellainen olisi samalla nykyistä NWO-dystopiaa vastaan - Todellisuudessa kansallisvaltioperiaatteettomat / kartesiolaisen paradigman hylkäävät utopiat voivat jopa edesauttaa NWO:n tavoitteita, eli olla ns. valeoppositiota antamalla myös tilaa kansallisvaltioperiaatteettomille NWO-intresseille.
Onkin mielestäni realistisempaa ja parempaa palauttaa yhteiskuntien kehittäminen kunnolla takaisin kansallisvaltioperiaatteiden ja pohjanaan kartesiolaisen paradigman raamiin pois viime vuosikymmenten harharetkestä taloususkonnollisiin, globalistisiin, monikulttuurillisiin, imperialistisiin, EU-fiilisiin ja muihin NWO-pohjautuneisiin dystopioihin ja mm. kuvatun pseudotieteenkin ikeeseen, ja sitä kautta uudistaa ja parantaa sivilisaatiota edelleen harkitusti ja "aito"tieteellisesti...
On edelleen tajuttava myös, että tiede ei ole yksinään tai paremminkin sanottuna irrallisena perusta länsimaiselle sivistykselle, vaan kyse on kokonaisen aikalaisajattelun hegemonisista muodoista ja tavoista, missä tieteen parhaimmat saavutukset ovat ilmenneet sekä eriytyneen Subjektin että Objektivoituneen maailman puolilla > Tiede on nykyisessä sisäisessä ja ulkoisessa kriisissään "vain" osa aikalaisajattelumme kokonaisvääristymiä, ja se paljastaa yleisen kulttuurillisen rappion ajatteluvirheineen kaikkineen.
Lopuksi yhteenvetona:
--- Tuo "totuuden jälkeinen aika" on aivan muuta kuin sen yleisesti kuvitellaan olevan: suurin vaara ei tule usein oikeaan osuvista nykytieteen tilan kritisoimisista, vaan koko kulttuuriorientaatiosta ja sen sairaudesta tieteenkin alla.
--- Tieteen muodostuminen siinä omahyväiseksi, ylimieliseksi ja itsekritiikkiä sietämättömäksi uskonnoksi itsessään toimii alustana mm. uuskeskiaikaisille rappio- ja totalitarismiprosesseille.
--- Tieteen nykytilan kritiikin ei pidä itse ajautua huuhaan ansaan, vaan senkin on osattava kritisoida ja edesauttaa kehittymistä tiedostamalla tuo kulttuurillisen rappion kokonaisvaltainen ja prosessillinen luonne sekä kartesiolaisen paradigman historia, ominaisuudet ja nykyongelmat.
--- Tiede ei voi kuvata täydellisesti maailmaa, mutta se on paras väline maailmankuvien hallinnassa ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen parantamiseksi ja ihmisen itsensä paremmaksi ymmärtämiseksi.
--- Vallankumouksellinen ja uutta luova tieteellinenkin ajattelu on aina tien raivaamista läpi epävarman ja "huuhaan", ja niitä oman aikansa käyttäenkin kohti parempia ajattelu- ja toimintatapoja > Innovatiivisen ja rohkean mielen puolustaminen siinä on aina sekä tiedettä että ismejä suurempaa kohti maailmankuvien hallintaa ja tulevaisuuden luovaa ja hedelmällistä visiointia! > Luova tiede on usein jossakin vaiheessa alussaan "vääräuskoista" vallitsevaa hegemoniaa vasten nähtynä, ennen kuin se muuttuu joskus tulevaisuudessa uudeksi käyttökelpoiseksi tiedoksi...
--- Seppo Oikkonen on puhunut tieteen ja ajattelun nykyongelmien ratkaisumalliksi sellaista mahdollisuutta, että alamme risteyttämään rohkeasti ja luovasti eri tieteen aloja keskenään. Siitä voisi syntyä uudenlaista koherenttia kokonaiskuvaa maailmankuvien hallintaan, joka voisi syventää ja tarkentaa tietoa maailmasta ja ihmisyydestä lisää ja samalla korjata em. tieteen itsesaastumisongelmiakin yllättävällä tavalla...
Kartesiolaisen paradigman korjaantuminen olisi siinä ajatustoiminnallinen intressi, missä kalibroidaan Eriytyvän Subjektin ja Objektivoituvan maailman välistä vuorovaikutusta paremmaksi malliksi....
Olen itsekin kiinnostunut tuollaisesta mahdollisuudesta, koska olen oppinut sellaista prosessillista ja metafyysistä ajattelutapaa, joka saisi luotua uutta tietoa tuollaisesta syntetisoimisasenteesta - Syntetisoiminen voi laajentaa tietoisuutta ja siinä saadut kokonaistuotokset voivat olla enemmänkin kuin osiensa summa.....
--- Tuossa on sellaisesta syntetisoimisasenteesta yksi hyvä esimerkki, jossa yhdistellään mm. kosmologiaa, psykologiaa, maantiedettä ja sosiologiaa mielenkiintoisella tavalla: The Schumann Resonance Bursts and Affects on Human Consciousness....
Länsimaisen sivilisaation alasajo neofeodalismiin on tässäkin takana, koska sitä tapahtuu niin monella rintamalla yhtäaikaa > taloususkonto, monikultturismi, sosiaalinen hajottaminen, pseudotiede mm. ilmastonmuutosalarmismina ja tällaisena "feminisminä" jne...
Ja tuollainen pääsi Helsingin valtuustoon!!
Ja taisi tämä Katju jossain mainita myös senkin, kuinka "hänen feminisminsä" lähti osaltaan liikkeelle huonoista nuoruuden kokemuksista miesten kanssa > Eli sokea ja harhainen ideologia sotkettuna menneisyyden traumojen kanssa on todella huono juttu tässäkin tapauksessa!
Valevasemmiston radikaalisiipi jyrää eteen päin valtamedian avustuksella osana eliitin NWO-missiota.
FB-käyttäjän Arhi Kuittinen julkaisu >> "Tilannehuoneesta mainio kommentti.
"Pasi Pulkkinen Vartiainen on osoittanut kertatoisensa jälkeen ettei hän ole mikään kansantaloustieteilijä. Hänen oikeistolainen potaskansa juontaa juurensa ajatuksesta, että olisi olemassa markkinatalous, ja palkat, hinnat ym. määräytyvät jonkin tasasuhtaisen markkinamekanismin mukaan, ja siksi tulonjako muodostuu jotenkin "oikeudenmukaiseksi". Ei ole mitään oik…eudenmukaista tulonjakoa, on vain järjestelmä, jonka rakentamiseen pääsee mukaan paremmin ne, joilla on resursseja vaikuttaa asioiden kulkuun.
Kaupungistuminen kertoo tulonjaosta. Kaupungistuminen kertoo siitä mihin pääomat kerääntyvät. Kaupungistuminen on seurausta järjestelmästä, joka antaa pääomien keskittyä niille joilla on valtaa. Kaupungistuminen ei kerro mistään luonnollisesta kehityksestä vaan juuri järjestelmän ominaisuuksista.
Kaupungeissa ei tuoteta ruokaa, ei rakennustarvikkeita, ei energiaa, ei juurikaan mitään perustarpeita tyydyttävää. Kaupungeissa tuotetaan viihdettä, hallintoa, johtamista.....ja toki monia asioita, jotka tukevat elämälle tärkeiden asioiden tuottamista, mutta ei itse tuotantoa. Merkittävin elämää hyödyttävä asia jota kaupungit tuottavat on korkeakoulutus ja tiede, mutta pääosin kaupungistuminen ei lisää elämälle hyödyllisien asioiden tuottamista.....ja silti kaupungeissa tehtävä työ on "arvokkaampaa" eli pääomat kerääntyvät sinne.
Kaupungit ovat paikkoja, jonne ihmiset pakenevat kun elämän edellytykset katoavat maaseudulla ja syrjäisissä taajamissa. Ihmiset eivät keskimäärin toivo kaupunkielämää. Kaupunki on hyvä pariutumispaikka, mutta perheen perustamisen jälkeen suurin osa suomalaisista haluaisi muuttaa pois kaupunkiympäristöstä, jos se olisi taloudellisesti mahdollista.
Kyse on likviditeetistä. Kaupungeissa (tai siis pääkaupunkialueella) on hallinnoliset keskukset ja pääkonttorit. Nämä organisoituneen yhteisön johtolaitokset omaavat tulonjaossa ensikäden-oikeuden, joten kaupunkeihin ja etenkin pääkaupunkiseudulle jää pääosa likviditeetistä.
Kyse ei siis ole kaupungistumisen luonnollisuudesta tai autuudesta hyvinvoinnissa vaan puhtaasti siitä että järjestelmä johtaa pääomien eli likviditeetin keskittymiseen keskuksiin.
Vartiainen ei vaan ymmärrä asiaa. Hän on oikeistolainen ja harrastaa poliittista talouspuhetta taloustieteilijän kaavussa." ".

>>> Vielä seuraavaksi koostan FB-seinälleni kertyneestä materiaalista tähän aihepiiriin sopivan kavalkadin syventäväksi ja taustoittavaksi tietopaketiksi, jossa omia ja muiden kirjoituksia / kommentteja / linkityksiä valaisee yllä kerrottua vyyhtiä lisää:
Pressiklubissa esiintyi feministinen biologi (FB-kuva) >> Ei helvettiläinen, mitä mädätystä Rockefellerien ja CIA:n promotoima äärifeminismi osana valevasemmistolaista aivopesua on saanut aikaan joidenkin nupeissa!

EXCLUSIVE: World is 'about to be told ALIENS EXIST and are HERE on EARTH' >> Eikös se ollut niin, että eliitin joku siipi olisi lavastamassa avaruusolentojen paljastamista....? Tulee myös mieleeni tässä yhteydessä maailmanopettaja Maitreyan paljastaminen... Tavoitteena nykyisten uskontojen korvaaminen "maailmanuskonnolla"...
.... Sopisi yhteen sen kanssa, että väestöjä neofeodaalistetaan uuskeskiaikaan, ja sopiihan silloin olla "uuden uljaan maailman" orwellilainen neo-uskontokin globaaliin diktatuuriin valmiina...
Ja kätevästihän jonkinlainen sekoitus avaruusolento-Maitreya -tyyppistä myyttiä sopisi pohjaksi uudeksi "länsi-islamiksi".
Ja sosiologista tilannetta tuota vartenhan jo tavallaan valmistellaan, kun väestöt sekoitetaan monikultturismin avulla ja samalla yli-individuaali sokeus rampauttaa kartesiolaisen paradigman kollektiiviseen mielentaantumaan > Hedelmällinen viljelyalusta kaikenlaiselle kultti- ja lahkotyyppiselle ja "rikkaruohoiksi" joutuvat siinä tiede, sivistys ja eurooppalaisen uuden ajan ajattelu....
Pikkuveli sisällämme >> Olen lueskellut taas joitakin vanhoja Seppo Oikkosen kirjoituksia, ja löysin niiden parista edelleen hienosti (ja valitettavallakin tavalla...) ajankohtaisen hänen kommenttinsa omassa tuossa kirjoituksessaan vastauksena Markku Tyrylle. Lainaan sen tähän >>
Seppo Oikkonen vuonna 2011: "Keskiajalla ihmiset kokivat totena että maailma heidän ympärillään muodostui "Jumalan tahdosta".
Nykyihminen kokee totena, että maailma hänen ympärillään muodostuu "taloudellisista realiteeteista".
Uskonto ja taloususkonto ovat yhtä totaalisia.
Markku Tyryn maailma on politiikan muodostama. Ideologiset silmälasitkin on valittu, ja taitto on vahva.
Kuitenkin ihminen on etologinen, biologinen, psykologinen ja sosiaalinen olento -- eikä vain poliittisten ideologioiden pilkkoma.
Eurooppalaisen uuden ajan ajattelu on päätynyt pilkkomaan ihmisen erilaisten ismien puitteistuksiin. Empirismin pohjalta positivismi ja korrespondenttisen totuudellisuuden korostuminen ovat resonoineet tähän.
Olemme kadottamassa ihmisen. Taloususkonnosta ja politiikasta ihminen on jo kadonnut, myös tiede on kadottamassa ihmisolennon. Yksittäiset tiedonalat eriytyvät liikaa.
Siksi tositietoa tavoittelevan on harrastettava tiedonalojen estotonta risteyttämistä. Siellä missä ilmiöt nähdään monen tiedonalan risteyksessä, siellä on lupa odottaa enemmän ymmärrystä.
Esimerkiksi koulutietomme ei meitä tähän rohkaise, vaan tekee meistä yhä kyvyttömämpiä käsittämään asioita kokonaisina".
FB-käyttäjä Arhi Kuittinen julkaisu >> "Voit tilata apteekista 25 vuoden ajan markkinoilla olleiden "vanhojen" kaavojen mukaan tehtyjä rokotteita joissa ei ole apinan & sian soluja eikä elohopeaa. Täysin laillista. Sitten joku terkkari rokottaa sen. Mutta vain yksi rokotus per 6 viikkoa! Ei turhia uusia rokotteita kuten EI hpv-rokotetta, ei rokkorokotteita, ei flunssa-huijausrokotteita, täysin epävarmoja, tutkimattomia suomalaisilla… kuten narkolepsian aiheuttanut rokote, tuntemattomia ainesosia sisältäviä. Tarkista apteekkarilta että ei ole elohopeaa tilaamassasi rokotteessa. Amerikassa on "rajoitattu" elohopean käyttöä mutta lääketehtaat voivat valehdella ja myydä vanhoja varastoja väärällä etiketillä nopean rajoituksen takia.
THL otti miljoonita narkolepsian aiheuttaneelta "lääketehtaalta" ja silti tämän korruption vastuullisia ei ole erotettu. Tehtaalle annettiin etukäteen jopa 100% vastuuvapaus vaikka 200000 suomalaista olisi kuollut.
Nyt veronmaksajat maksavat kemiantehtaan uhrien kulut ja kivut.
Suomalaiset on nyt määritelty selvästi geneettiseksi eroavaksi roduksi, jolle pitäisi olla aivan omat tiukat lääketutkimukset erikseen. Narkolepsia-katastrofi n. 4000 ihmisen eriasteisella aivovammalla johtui nimenomaan geneettisestä eroavaisuudesta, lukekaa selvistys!
Pekka Puska jakoi ja tuki väärää epätieteellistä tutkimusta sydäntaudeista ja eläinrasvoista 40 vuotta. Hänen levittämänsä propaganda on nyt paljastettu kasvisrasvateollisuuden ja maatalouslobbareiden propagandaksi ja selvästi kumottu kansainvälisesti - mutta THL ei julkisesti ole sanoutunut irti Puskan huijauksesta vaan pitäytyy siinä yhä kiinni epätieteellisesti jatkaen väärän tiedon levitystä aiheuttaen ennenaikaisia kuolemia. Puska saa nyt avoimesti rahaa kasvisrasvateollisuudelta.".
Tilastotieto >> Seppo Oikkonen on taas avannut sanaisen arkkunsa, mitä tapahtuu nykyään hyvin harvoin! - Laatu on kuitenkin ensiluokkaista edelleen. Kiitos siitä!
Oikkosen analyysissä paljastuu kuitenkin edelleen suomalaisen yhteiskunnan hyvin surkea tila osana länsirappion prosesseja.
Poimin tähän muutaman oleellisimman kohdan lainauksina >>
"...yhteisössä vallitsevan sosiaalisen sidonnaisuuden aste näytti heijastuvan siihen minkätyyppisiä itsemurhat olivat. Tällaisen tarkastelun pohjalta Durkheim kehitti teoriansa liian sitovan sosiaalitaustan tuottamista "altruistisista" itsemurhista, liian vähän tukea antavan taustan aiheuttamista "egoistisista" itsemurhista, ja taustavaikutuksen ristiriitaisuuden seurauksena esiintyvistä "anomisista" itsemurhista." ...
..... "Tilanne murhien suhteen on sama kuin itsemurhien suhteen -- sosiaalisesti liian sitovalta pohjalta tapahtuu kunniamurhia ja laajennettuja kunniaitsemurhia kuten terrorismia. Ne ovat aivan eriperusteisia ilmiöitä kuin omalle kulttuurillemme ominaiset juovuksissa ja pikaistuksissa tehdyt tapot tai pitkään haudotut harkitut murhat. Me yritämme kuitenkin määritellä tekoja lokerolle antamamme nimen perusteella, vaikka tosiasiassa teot ovat aivan eri tekoja riippuen siitä kulttuuritaustasta jolta niiden motiivit ja muut ominaisuudet nousevat."
"On olemassa yhteisöilmiöitä -- tilastollisesti todettavissa olevia ilmiöitä -- jotka jatkavat esiintymistään vaikka tilastoitavana oleva yksilöjoukko vaihtuu. Sellaisten ilmiöiden esiintymismäärä pysyy suhteellisesti laskien samana vaikka väestön määrä muuttuu. Se, että on olemassa tällaisia yhteisöominaisuuksia ja -ilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin, on kuitenkin varsin vaikeasti käsitettävissä oleva asia."
"Tilastotiedon ongelmat ovat lähtökohtaisten käsitteiden ongelmia, ja käsitteenmuodostus on aina kulttuurisidonnaista. Tilastotiedon ongelmat alkavat jo paljon ennen kuin tilastotieteen metodologiset kysymykset edes nousevat näkyville."
"Kulttuurierojen merkitys kasvaa kun kansainvaellusten jatkuessa ja paisuessa sietämättömiin mittoihin joudumme joukkokäyttäytymisen tasolla tekemisiin aivan eriperustaisten, kokonaan toisenlaisen yhteisödynamiikan ja moraalin omaavien kulttuurien kanssa."
"Mutta kun kaikki selitysten langat johdetaan yksilöön, joukkokäyttäytymisen tosiasiat katoavat kuvasta. Niiden jäljittämisyrityksetkin nykyisistä tilastoista kohtaavat kovaa vastarintaa mm. siitä syystä, että itseään omaehtoisina pitävät yksilöt ovat tosiasiassa rakentaneet itseidentiteettinsä "humanistisiin" ideologioihin samaistumalla, ja ideologioissa on aina kyse siitä että maailmaa tulkitaan tiettyjen ihanteiden eikä tosiasioiden pohjalta. Humen giljotiini loukuttaa nurinkurin: moraaliarvoista päätellään se mitä todellisuudessa saa tai ei saa olla.
Näin mennään moraali edellä. Se on tosi paha juttu. Luulemme olevamme humaaneja, mutta olemme jotain aivan päinvastaista. Irtisanoudumme raivokkaasti "rasismista" ja "fasismista", mutta emme muista, että juuri natsi-Saksan "tiede" päätteli moraaliarvoista todellisuuteen päin. Nyt sokeat individualistit tekevät täsmälleen samaa. -- Niin sanotuilla "rasisteilla" on luonnostaan paljon todellisuudentajuisempi ihmiskuva kuin sokeilla individualisteilla, joiden omat moraaliprinsiipit vaativat heitä kieltämään yksilön kulttuuris-kognitiivisen, sosiaalisen ja historiallisen taustan."
"Yhteiskuntien sosiaalinen eheys perustuu luottamukseen, ja luottamuksen takana on yhteinen moraali. Minkään yhteiskunnan sosiaalinen eheys ei kestä sitä että samaa elämänmuotoa tulee jakamaan omiin moraalikäsityksiinsä käpertyneitä täysin yhteensopimattomia kulttuureita. Yhteisötodellisuus hajoaa ihan siitä riippumatta millaisia ovat yksilöiden hyvät pyrkimykset. Rikollisuus on tästä hajoamisesta vain pieni indikaattori."
"Yhteiskuntatilanteemme on jo todella pahalla tolalla. Poliitikot ihanteellisine ideologioineen ja viranomaistaho ovat yhtä pihalla reaalitodellisuudesta. Kulttuurisiin hylkimisreaktioihin on suhtauduttu kuin juuri ne olisivatkin varsinaisia rikoksia."...
Feministisellä puolueella 40 kuntavaaliehdokasta: "Ehdokkaina naisia, miehiä ja ihmisiä, jotka eivät halua määritellä itseään" >> Valevasemmistolaisen kultin pahinta osaa! Kaksi oleellista lukijakommenttia ko. "puolueen" harhaisiin ohjelmiin >>
Mika Pulkkinen >> "Sukupuolia on tasan tarkkaan kaksi. Loput sukupuolet ovat mielikuvituksen tuotetta ja niiden harhojen hoitamisessa tulee kuvaan lähinnä terveydenhuoltopalvelut kuin puoluetoiminta.
Mitä tulee paperittomiin, niin jos sinulla ei ole lupaa oleskella Suomessa, niin silloin olet laittomasti maassa eli laiton. Hyvin yksinkertaista."
Aleksi Hettula >> "Naisasialiike oli ensin ok. Sitten kehittyi ns. kolmannen sukupolven vas. radikaalifemnismi.
Uusvasemmistolaisuus ja moderni kumouksellisuus valtasivat naisasialiikkeen.
Sukupuolentutkimus ("tiede)" ja politiikka muodostivat epäpyhän allianssin. Heidän tieteensä on poliitisesti motivoitunutta ja ideologian määrittelemää.
Uusavasemmistolaisuuteen kuuluu sisäänrakennettuna viha omaa kulttuuria ja väestönosaa kohtaan, erityisesti porvarillis - "taantumuksellisia" trad. - kons. arvoja, käytänteitä ja instituutioita kohtaan, jotka ovat olleet yhteiskunnallisen kumouksen esteinä (kumous ns. luokkataistelun kautta epäonnistui juuri niiden takia).
Kaikki tämä naamioidaan moraalisen ylemmyydentunnon, suvaitsevaisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien savuverhon taakse. Edellä mainitut ovat siis enemmän työkaluja kuin itseisarvoja. Salakavalasti.".
Aivan lopuksi itse huomautan nykyisen rappiokontekstin puitteissa ja ko. tiedeaiheeseen liittyen seuraavaa >>
Monet katselee ja tarkastelee ympäristöä-luontoa-säätä-taivasta niin harvoin ja niin hajamielisinä, että tämäkin usein toistuva ilmiö (myös kuuran sulamisessa tyypillinen) ei ole tullut aikaisemmin heille tutuksi - Vasta tuollainen poikkeuksellisen pikantti ja upea versio siitä havahduttaa, että onhan sitä ympärillä niin paljon kauniita ja mielenkiintoisia asioita, ja se paljastaa mm. juuri runsaan tieteellisenkin maailman sellaisten takana. >> Turkulaisen Eevin kuva tiivistää kevään sään: ”En ole ikinä nähnyt tällaista”.

Subscribe to:
Posts (Atom)