Niinhän siinä sitten kävi "odotetusti", että Sauli Niinistö valittiin suoraan ensimmäisestä vaiheesta jatkokaudelle, kun hänen ylivoimansa voittajana ilmeni galluppien veroisesti ihmetyttävän suureksi - Ns. valintansa oli siis selvä jo ihan ennakkoääntenkin tultua esiin.
Antiglobalistisena aktivistina tämä tietenkin suututtaa minua tällä hetkellä valtavasti, koska Sauli Niinistö on täysin globalistien kätyriksi valjastettu nukke, joka vain valtamedian avulla on saanut väestömme hullaannutettua puolelleen sokeasti ns. Tukholman syndroomasta kärsivänä massana - ilmeisesti näin on, vaikka vaalivilppiepäilytkin ovat ihan aiheellisia siksi, koska Niinistön ylivoima on niin "pohjoiskorealainen"...
Vaalituloksen eräänlainen kiteytyminen tällaisessa "globalistien vastaiskun" katsannossa koettiinkin heti ennakkoäänten tultua ilmi, kun Vasemmistoliiton (valevasemmiston) ehdokkaalta Merja Kyllöseltä kysyttiin televisiossa moisesta Niinistö-äänivyörystä ennakkoäänten julkistamisvaiheessa > Hän vastasi osapuilleen niin, että "kansa haluaa rauhaa, ja nyt he saivat Niinistöstä rauhan presidentin".
Oikeasti! - Kuvitelkaa! ... Vaikea sanoa, onko Kyllönen moisessa kommentissaan jotenkin "sarkastinen" Niinistöä kohtaan vai "pottuileva" väestön ilkkumiseksi; ei näistä valtapoliitikkojen teatteriesityksistä aina tarkkaan tiedä, mitkä kaikki motiivit taustalla on mukana...
Yleensä lähtökohta tietenkin on se, että monen valtapoliitikon erästä mielipuuhaa on väestölle kaikella tavalla sekä hienovaraisesti että välillä suorasukaisestikin vittuileminen, ja varsinkin kun on kyse globalismiuskontoon vihitystä agentista - Lisäksi juuri Suomessa tällaiset kiusaamiseen ja muihin sosiaalisiin ongelmiin liittyvät pottuiluaspektit ovat erityisen korostuneita; väestömme sosiaalisista ongelmista itse asiassa lisää alempana...
Joka tapauksessa seuraavassa esitän heti kärkeen tuollaisen "rauhan presidentti" -tyylisen äärityperän uskomuksen kyseenalaistuksen vakuuttavasti! >>
Niinistö esim. on ollut edesauttavana osapuolena Nato-isäntämaasopimuksen täyttämisessä, missä Suomi on jo nyt siksi kulissien takana alistettu Naton ja Yhdysvaltain imperialististen kenraalien & muiden globalistiklaanien valtaan!
>> Kuten Natosta tiedetään, niin rauhan edistämisen sijaan se keskittyy lähinnä globalistien imperialistisen aggression muovaamiseen kaikenlaisilla taktiikoilla, mihin on esim. viime vuosina kuulunut mm. valtava russofobinen lietsonta Putinin Venäjän alistamiseksi NWO:n valtaan sekä samassa valtatarkoituksessa "Arabian kevään" hyödyntäminen globalisteille myötämielisten nukkehallitsijoiden asettamiseksi valtaan Lähi-idässä ja Afrikassa mukaan lukien sotarikolliset hyökkäystoimensa ja ISIS-barbaarien luominen siinä(kin) yhteydessä! > Seuraus on myös ollut moisesta globalismin osana kulkevan monikultturismin käyttöön valtava väestönsiirtoagenda "pakolaiskriisinä".
Niinpä Niinistö ei todellakaan ole yhtään mikään "rauhan presidentti", kun hän puoltaa ainakin kulissien takana surutta kaikkea Naton, EU:n ym. globalistien instituutioiden ja agendojen toteuttamista! - Väestöstämme valtava osa siis uskoo näitä seikkoja tarkoituksella sumentavia valtamedian satuja kerta toisensa jälkeen, ja nyt se oli saanut ne ihmiset uskomaan, että "Niinistö on rauhan asialla".
>> Tässä on Vastavalkean juttu tuohon isäntämaasopimukseen liittyen: Isäntämaasopimus teki Yhdysvalloista Suomen isäntämaan - Vastavalkea.fi. - Lainaus: "Vain muutamaa päivää ennen allekirjoitusta arvioitiin vielä, että allekirjoittaja olisi presidentti Niinistö. Niinistö oli kyllä paikalla, mutta vain seuraamassa katseellaan allekirjoitusta.".
Ja esim. Sande Parkkonen on jo uutterasti viime vuosina käynyt läpi tätä Nato- / isäntämaasopimuksen maanpetollisuutta ym. seikkoja siinä, joten turhaa ovat ne porut, "ettei ole tiennyt" - tietoa on ollut pitkään tarjolla tässäkin katsannossa, jos on vain halunnut kaivaa ne esiin parilla googletuksella ja alkaa pohtimaan asioita itsenäisesti ilman ulkoaohjaavaa valtamedian manipulointia >> Tässä on yksi aiheen mukainen Sanden kirjoitus: NATO ONGELMIA.
Toinen iso maanpetoksellinen vyyhti Niinistöön liittyen on ollut tietenkin aikoinaan 1990-luvulla hänen osallisuutensa Suomen saattamisessa EU:n ja euron ikeeseen - eli kyse oli jo silloin hyvin selkeästä globalistien agendan ajamisesta, vaikka tietenkin minä mukaan lukien käytännössä kaikki (sanotaan 99,9 %) suomalaiset olivat siitä vielä silloin ihan pihalla, kun valveutumisapuna ei silloin vielä ollut internetin mahdollistamaa somen ja vaihtoehtomedian kyseenalaistavaa ja paljastavaa roolia >> Tästäkin Niinistön petollisuudesta EU- / euroarkkitehtina mm. juuri Sande Parkkonen on tehnyt oivallisia yhteenvetoja, kuten nämä: Sande Parkkonen: Sauli Niinistö – katastrofipresidentti, Sande Parkkonen: Suomi = EU:n heittopussi, Sande Parkkonen: Euroopan unioni ja Sande Parkkonen: Miksi Suomi ei ole itsenäinen?
Valtamedia on siis onnistunut aivopesemään väestöstämme valtavan osan Niinistön kannattajiksi imperialistisen aggression ja taloususkonnollisen globalismin puolesta, vaikka he ajatuksissaan uskovat aivan muuta - Mutta mitä sosiologisia ja psykologisia seikkoja tähän siis mahtaakaan kuulua mukaan, kuten yllä vihjasin? > Pohditaanpa sitäkin tässä alla:
Seppo Oikkosella (Alkon kassalla ja Kuinka Karl Marx tavataan) on hyviä analyysejä tämänlaisen pohdinnan alustukseksi, koska hän on osannut erinomaisesti kartoittaa suomalaisten historiallisten ja yhteiskunnallisten traumojen vaikutuksia nykyisiin psyykkisiin ja sosiaalisiin ominaisuuksiimme oltuamme useiden vuosisatojen ajan ulkomaalaisten herrakansojen omistamia orjia ja siis käytännössä diktatuurin alla oleva alusmaa hyvin pahasti; ensin Ruotsin valta ja sitten Venäjän vallan aika. - Ja tietenkin osaltaan ko. traumamereen osansa laittoivat myös sisällissotamme ja Toisen maailmansodan maahamme ulottuneet melskeet.
Moisen historiallisen ja kollektiivisen tuhonnan sairastuttamina olemme nykyään kansa, joka oirehtii seuraavasti: se mm. pyrkii tekemään itsensä älyttömyyksiinkin saakka tarpeelliseksi "eliitin" silmissä, ja kerjää siltä kiitosta ja unelmoi kipeästi kuulumisesta sellaisten "voittajien" piiriin hyvin herkällä tunnustuksellisella reaktiivisuudella >> Siksi valtava osa väestöstämme "tunnistaa" itsensä ja tämän tarpeensa esim. nyt Niinistössä, joka "ihailtavana idolina" muka täyttäisi ne tarpeet jopa kaikkien faktojen ohitse.
Toisaalta olemme myös herkästi alistuvaa ja vastaanhangoittelematonta kansaa, joka yrittää epäterveiden kunnian ja häpeän tuntojen ristipaineessa välttää turhaa älämölöä ja veneen keikuttamista kipeissä ja hankalissa asioissa eli sattumoisin siksikin juuri oleellisissa itseemme vaikuttavissa sisällöissä - Samalla se toteutuu yksilöillä mm. suhteessa moniin / tiettyihin viiteryhmiinsä, joiden silmissä halutaan ylläpitää tiettyä kunniaa ja roolia vastoin jopa faktojakin > "Kyllähän nyt Niinistöä pitää kannattaa, koska hän on sentään rauhan asialla".
Siinä ko. väestönosa pyrkii itseohjautuvasti joko käsittelemään ydinmielipahansa tai aavistuksensa siitä "hiljaisuudessa" ohjaten / heijastaen siinä esiintyviä käsittelemättömäksi jääviä aggressioita ja pelkoja toissijaisiin ja jopa aivan vääriinkin asioihin (kuten se russofobia tai vaikkapa väestömme vastakkainasetteluista joku sopiva viholliskuvakarikatyyri) tai muovaamaan toimintaansa hyväksyttyihin raameihin, kuten poliittisessa toiminnassa puolueparlamentarismin illuusioon "vaikuttamisesta".
Niinpä monet tunnistavat tässä prosessissa itsensä tiettyihin älyttömiinkin viiteryhmiin hyvin pakonomaisestikin, eli mm. joko "valevasemmistolaisiksi" tai nyt juuri "niinistöläisiksi" ymmärtämättä kuitenkaan motiiviensa taustoja tuossa kollektiivisessa psykologiassa ja se luo siksi mm. vakavan puutteen kokonaiskuvallisen havainnoinnin kykyynsä.
Vaikkakin ymmärrettävää, niin tämänlainen traumaperäisten ongelmien värittämä poliittinen / yhteiskunnallinen aktiivisuus on kuitenkin erittäin huonoa väestön kehittymisen kannalta, eikä siinä ole sivistyksestä ensinkään kyse - Sellainen on pikemminkin alistetuille ja tuhotuille kehitysmaille tyypillistä takapajuisuutta; Suomi on toki paremmassa asemassa sellaisiin maihin nähden materiaalisella tasolla, mutta henkinen olemuksemme on pahasti jälkijunassa.
Toki on ymmärrettävää myös se aspekti tässä historiallisten traumojen kyllästämässä ongelmavyyhdissä, että sellaisessa väestössä on tarvetta myös toinen toisistaan turvan hakemisen vaatimusta korostetusti, mutta vääristyneen sairaasti. Sellainen tarve sitten manifestoituu mm. kollektiivisina joukkoliikkeinä ja massailmiöinä haitallisesti - Esim. juuri tässä Niinistö-huuman tapauksessa on tilanne ollut hyvin tyypillisesti myös sen mukainen.
Se tarkoittaa sitä, että tämän em. tarpeen ajama väestönosa on havainnut Niinistössä sellaista "johtajuutta", joka on muodostunut ko. joukkoliikkeen tarvitsemaksi karismaattiseksi ytimeksi, johon kohdistaa em. peloista ja traumoista nousevia toiveita ja tarpeita. Kriisiytyvässä yhteiskunnassa sellainen tarve sitten myös korostuu ja nostaa päätään yhä vaativampana, kuten on globalismin kriisiyttämässä Suomessa tapahtunutkin tosi sattuvasti viime vuosien aikana - Siinä sitten onkin ollut juuri osaltaan vahva pohja Niinistö-huuman muodostumiselle tavallaan taktiikan osana.
Samalla homman ns. vitsi ja ydin on nimen omaan globalistien harjoittaman informaatiosodan katsannossa siinä, miten käyttämänsä taktiikkavalikoima osaa hyödyntää juuri näitä sairastuneita kollektiivisia tarpeita ja joukkopsykologisia voimia hyvin petollisesti niin, että mm. valtamediasuggestioissa tietyillä avainsanoilla ("rauhan presidentti", "vastuun kantaja" jne.) ja tunnustuksellisen ajattelun aktivoimisella nämä väestönosat saadaan ko. satimeen toteuttamaan globalistien kulissien takaisia tavoitteita julkisen pinnan tällaisella manipulaatiolla, ja siis ko. tapauksessa tämän Niinistö-huuman kautta.
Niinistön ääriylivoimainen vaalivoitto siis paljastaa senkin symbolisesti omalla olemuksellaan, miten Suomessa on erittäin pahoja sosiologisia ja psykologisia ongelmia kollektiivisesti. Niiden oireena Niinistöön sokeasti tukeutuminen on tavallaan aivan samaa kuin mielettömän pitkät ilmaisten ämpäreiden jonottamistapahtumat Tokmanneissa sun muissa - Molemmissa vaikuttavat epäterveen yhteisöllisyyden luomat mekanismit varsin samalla tavallakin > Hullunkuriset "joukkoliikkeet" sairaan kansan kollektiivisessa tajunnassa.
Minä olen kuitenkin em. huolimatta sitä mieltä, että periaatteessa kaikilla ihmisillä on älyllistä kapasiteettia aivan riittävästi valveutua havaitsemaan näitä asioita ja prosesseja, sekä parantumaan edistyksellisempien maailmankuvien rakentajiksi sen ymmärryksen kasvaessa - Mutta!
Kyse tässä Niinistö-huumassa ei siis olekaan niinkään älyllisestä ongelmasta, vaan kyse on siis hyvin paljon psykologisesta ja sosiologisesta kollektiivisairaudesta historiallisten traumojen jatkumossa > Tämän oireena on siis tavallaan valtion mitassa ilmenevä Tukholman syndrooman erityistapaus, josta Niinistö-huuma on tavallaan sen fyysinen ilmenemismuoto "paiseena".
Vaikka tämän ymmärränkin nyt hyvin ja suomalaiset ovat siinä juuri surulliseksi tekeviä uhreja, niin silti olen tämän vaalituloksen takia todella pettynyt suomalaisiin - Siksikin, koska tämän ongelmavyyhdin havaitseminen tuo nyt esille myös sen hyvin valitettavan seikan, että näistä moisista kansallisista sairauksistamme parantumisen prosessi tulee kestämään todella todella kauan, eikä ole varmaa sekään alkaako edes sellainen parantuminen ensinkään!...
Siksi on siis todennäköistä, että moinen kansansairautemme aiheuttaa vielä pitkään myös jatkossa paljon yhteiskunnallisia, poliittisia ja sosiologisia ongelmia...
Meitä tässä parantumisprosessissa parhaiten edistyneitä valveutuneita / aktivisteja on samalla maassamme edelleenkin aivan liian vähän.
Monday, January 29, 2018
Suomen presidentinvaalit 2018 - Sauli Niinistön ylivoimaisen vaalivoiton analyysiä; Niinistön petollisuudesta ja kollektiivisesta sairaudestamme vaalituloksen takana
Sunday, January 28, 2018
Suomen presidentinvaalit 2018 - Tilanneanalyysiä vaalituloksen ollessa käsillä
Tänään on siis maamme presidentinvaalien ensimmäinen kierros! - Nämä vaalit ovatkin poikkeuksellisen tärkeät, koska niiden perusteella todennäköisesti sinetöityy hyvin pitkäksi aikaa Suomen poliittinen linja ja nimen omaan maamme kansallisvaltiollinen kohtalo...?!
Tämä johtuu siitä, kun nyt väestömme valveutumisen aste todella mitataan pitkässä katsannossa tässä vaalituloksessa - Tilanne on nimittäin sellainen, että jos ei tähänkään mennessä väestö osaa / pysty / halua valita tietään pois globalismin ikeestä, niin koska sitten?!...
Onhan sosiaalisessa mediassa ja vaihtoehtomedioissa tapahtuneen sinnikkään valistamisen sisällöt kehittyneet jo paljon esim. verrattuna vuoden 2012 presidentinvaaleihin, ja niiden luulisi myös tavoittaneen jo paljon ihmisiä sekä laittaneen heitä ajattelemaan asioita aikaisempaa paljon syvällisemmin kyseenalaistaen globalismin kyllästämää totunnaista maailmakuvaa.
Valitettavasti minut on vallannut viime aikoina vaalien suhteen myös syvä pessimismin tunne ja kaamea aavistus siitä, etteivät suomalaiset keskimäärin ole edelleenkään valmiita luopumaan globalismin kauheasta painajaisunesta, jonka monet edelleen kokevat "edistyksenä" ja "humanismina" valtamedian härskin ja uutteran aivopesujankkaamisen oltua jo pitkään niin lumoavaa ja typerryttävän tehokasta.
Näihin 2018 vaaleihin onkin iskostunut valtamedian ennen näkemättömän typerä propagandaviuhunta, ja eritoten juuri siksi hyvin läpinäkyvä sellainen, missä valtamedia on hyvin ylimielisesti puoltanut toiminnallaan superglobalisti Sauli Niinistön toisen kauden varmistamista - Ja silti monilla näyttää pysyvän Niinistö-huuma yllä sitä kyseenalaistamatta...
Ei taida olla muutenkaan mahdollisuuksia päästä siitä mihinkään, että joka tapauksessa näissäkin vaaleissa monelle äänestäjälle ulkoiset seikat, imago ja statuksen luonne merkkaa myös ehdokasvalinnoissa - Samalla kuhunkin ehdokkaaseen on leimautunut omat viiteryhmäkehyksensä, joiden avulla valtamedia on johdatellut ja manipuloinut väestöä mm. olemasta lumoutumasta liikaa "vääriin ehdokkaisiin"...
Niinpä ehdokkaiden kampanjoinneissa on näkynyt mm. Vihreiden Pekka Haaviston rooli edelleen tietyllä tavalla muka "edistyksellisenä" urbaanin väestön ehdokkaana ja SDP:n Tuula Haataisen imagossa puolestaan ilmenee tyypillisiä ns. valevasemmistolaisia ominaisuuksia, kuten monikultturismin ja feminismin suosimista. RKP:n ehdokas Nils Torvalds on puolestaan suorastaan karikatyyrimäisyyteen saakka änkyrä russofobi ja Nato-fiili eli kivenkova globalisti. Vasemmistoliiton ehdokas Merja Kyllönen on tosin yllättänyt positiivisella tavalla mm. Nato-vastaisilla mielipiteillään, mutten silti luota täysin siihen, että hän olisi luopunut valevasemmistolaisen kultin varjosta, mikä ko. puoluetta on tällä vuosikymmenellä vaivannut. Keskustan Matti Vanhanen on ollut tällä kertaa ehkä entistäkin harmaampi ehdokas, mikä lienee "saavutus"...
Eipä siis istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä ole ollut haastamassa kovin kummoiset vaaliehdokkaat. Heistä melkein kaikki ovat kuitenkin tavalla tai toisella globalismin maailmankuvan vankeina ehkä yhtä / kahta lukuun ottamatta - Olen tutkinut näitä ehdokkaita ja seurannut monenlaista somekommentointia heistä sen verran, että oikeastaan vain Paavo Väyrynen on tällä kertaa varteen otettavin antiglobalistinen ehdokas.
Toinen antiglobalistisena tunnettu ehdokas on ollut Perussuomalaisten Laura Huhtasaari, mutta hänen poliittisessa ohjelmassaan on ilmennyt enemmän ongelmia kuin Paavon vastaavassa - Katsotaanpa hieman tarkemmin tätä asiaa >>
Huhtasaarella on ollut Väyrysen kampanjan kanssa paljon samaa, kuten EU:n ja euron kyseenalaistaminen ja tavalla taikka toisella monikultturismin kritiikki - Huhtasaari on toki se kaikkein eniten juuri monikultturismin vastaisena antiglobalistina henkilöitynyt ehdokas, mutta erot Paavon suhteen juuri presidentille tärkeiden ulkopoliittisten kysymysten katsannossa ovat olleet hänellä ratkaisevia huonoon suuntaan > Huhtasaari nimittäin on Väyrystä selvästi russofobisempi ja käytännössä siksi palvelee sitä kautta globalistieliitin imperialistisen aggression agendaa.
Väyrynen sen sijaan ymmärtää Venäjää ja siihen kuuluvaa geopolitiikkaa paljon paremmin ja on ollut jo pitkään ennen näitä vaalikampanjoitakin paljon paremmin perillä mm. siitä, miten tapahtumat Ukrainan itäosissa ja Krimillä ovat menneet viime vuosina globalistieliitin osaltaan manipuloimina. Huhtasaarella tätä ymmärrystä ei riittävästi ole, joka on suuri haitta!
Huhtasaari on saanut kuitenkin taakseen ilmeisesti hyvin innokkaan ja vakuuttuneen fanilauman, missä tulee mieleen taas se imago- ja viiteryhmäroolitus, josta jo edellä puhuin - Huhtasaaresta onkin saatu leivottua nimen omaan maahanmuuttokriitikoille "mukiin menevä" ehdokas - Maahanmuuttokritiikki ja monikultturismin vastaisuus ovat toki hyviä asioita osana globalismin vastaisuutta, mutta Huhtasaaren russofobia toimii katsoakseni liian salakavalasti em. tapaan.
Lisäksi edelleen karsastan Huhtasaaren kreationistista maailmankuvaa sen verran, etten ole hänestä senkään takia riittävästi vakuuttunut, vaikka hän puhuu toisaalta kauniisti antiglobalistisia näkemyksiä.
Tuli myös mieleeni sellainen skenaario, että Huhtasaaren pikantissa suosiossa vaikuttaisi myös se, miten viime kesänä Perussuomalaisten hajottamisessa ja siinä eronneissa "sinisissä" monia ärsytti ja edelleen suututtaa hallituksen manipulointi ja Perussuomalaisten sen mukainen ainakin näennäinen alistaminen > siitä tulee siis monilta äänestäjiltään ihan piruuttaankin Huhtasaaren kannattamisen mukana sekä Sipilän hallituksen vastainen mielenilmaus että sympatian osoittaminen.
Vain sellaisen perusteella äänen antaminen on kuitenkin aika kapeakatseista, eikä se palvele kokonaiskuvallista maailmanparantamista riittävästi.
Kaikille ehdokkaille on ollut se yhteistä, etteivät heistä kukaan ole uskaltanut kyseenalaistaa kunnolla ilmastonmuutosalarmismia - vain Huhtasaaren kritiikki Pariisin ilmastosopimusta kohtaan on ollut hieman siihen suuntaan, mutta tässä havaitaan kuitenkin universaalisti se, miten syvästä ja totaalisesta aivopesumekanismista on kyse tässä asiassa, ja miten ei kannata varmaan pitkään aikaan valtapolitiikan piirissä siinä(kään) odottaa muutosta...
Summa Summarum! - Väyrynen siis valikoitui omaksi ehdokkaakseni tämän päättely- ja tutkimisketjun perusteella, koska hän on siis kokonaisvaltaisemmin ja uskottavammin antiglobalistinen, vaikka saattaisi sitten olla osaltaan petollinenkin, jos tulisi valituksi - Huhtasaari on kuitenkin enemmän epäilyttävä, häilyvä ja saattaa olla todennäköisempi "troijan hevonen", jonka päälle on vain sopivan houkuttelevaan "kauniiseen pakettiin" liimattu väestöjä kosiskelevaa maahanmuutto-, EU- ja eurokriittisyyttä.
Lopuksi mainitsen vielä teknisenä vaaliasiana sen, että itse en ole koskaan halunnut täysin luottaa vaalikoneiden logiikkaan valintaa tehdessäni, koska epäilen kysymysasettelujen olevan ainakin osaksi johdattelevia ja / tai sopivasti lokeroivia - Ne siis toimivat usein sillä logiikalla, että saadaan ehdokas itse kullekin äänestäjälle valikoitumaan juuri kapeakatseisten viiteryhmien ja jopa vastakkainasettelujen mukaisesti ilman kunnollista kokonaiskuvallista ymmärrystä tilanteista.

Wednesday, January 24, 2018
Sääseurantaa Espoossa 24. - 25.1.2018 - Rajun ja monivaiheisen sään lauhtumisen prosessia; lumimyrskyä, huippuleutoutta ja isoja lumipeitteen muutoksia
Sään raju lauhtuminen on alkanut Etelä-Suomessa vaiheittain, ja otan tämän prosessin tässä reaaliaikaiseen sääseurantaan, missä oma havaintopaikkani on Espoossa lähellä Leppävaaraa.
Tämä lauhtumisprosessi sisältää ennusteen mukaan seuraavat vaiheet, joista ensimmäinen on jo ollut tässä kirjoituksen julkaisuvaiheessa käynnissä jo muutaman tunnin ajan Espoon tarkastelupisteessäni:
1. Heikolla pakkasella ja kovapuuskaisella etelätuulella tapahtuva sakea lumipyry, minkä on tuonut lounaasta ensimmäiseksi Suomen ylittävä rintamasysteemi matalapaineen osakeskuksen kera.
2. Heti tuon rintaman ylityksen jälkeen saapuu ensimmäinen annos hyvin leutoa ilmamassaa iltapäivällä, jolloin tuuli kääntyy lounaaseen ja heikkenee hieman. Samalla sateen loputtua lämpötila hyppää nopeasti +2 ja +5 asteen välille - Espoossa tämä tapahtuu noin klo. 16:00 maissa, ja viimeiset sateet saattavat ehtiä olla tihkua / vettä ennen poutaantumista alkuillan ajaksi.
3. Myöhemmin illalla lounaasta tulee seuraava rintamasysteemi voimakkaamman matalapaineen osakeskuksen kera, missä aluksi tuuli kääntyy uudestaan enemmän etelään ja voimistuu kohti myrskypuuskaisuutta. Samalla alkaa reipas vesisade - Espoossa sade alkaa nippa nappa n. puolen yön maissa.
4. Vesisateen huippu on seuraavan vuorokauden (torstai 25.1.) puolella klo. 02:00 ja 06:00 välillä, jolloin lämpötila nousee +5 asteen paikkeille ja ajoittain ehkä jopa myrskypuuskainen tuuli kääntyy takaisin enemmän lounaaseen ja tuo siis kaikkein leudoimman ilma-annoksen mukanaan Etelä-Suomeen.
5. Rintaman ylitys on tapahtunut Espoossa viimeistään aamulla n. klo. 09:00 mennessä, jolloin jäljelle jää lähinnä vain ajoittaista tihkua / heikkoja vesikuuroja lounaistuulen alkaessa vähitellen heikkenemään hieman. Lämpötilan huippu saattaa olla samassa yhteydessä, missä sitten lopputorstain aikana voi olla n. asteen verran viileämpää, mutta siis edelleen ainakin n. +4 asteen leutoutta....
Ennen omaa säähavaintolistausta arvioin vielä lumipeitteen kehittymisestä seikkoja em. ennusteen perusteella Etelä-Suomen mittakaavassa:
Tämä ensimmäisen vaiheen lumipyry vaikuttaa nyt niin sakealta ja runsaalta, että se voi tuodakin monin paikoin ainakin 10 - 20 cm uutta lunta / enemmänkin aivan lounaiskolkkaa lukuun ottamatta - niinpä lumipeitteen vahvistuminen saattaa tarkoittaa sitä, että edes tuo torstain lämpöhuippu ei enää pystykään sulattamaan kaikkia lumia pois...
Ainoastaan lounaisimmassa kolkassa sellainen kokosulaminen saattaa tapahtua, koska siellä on ollut ennestäänkin hyvin vähän lunta, ja tämän ensimmäisen vaiheen sateet muuttuvat siellä muuta aluetta aikaisemmin vedeksi.
Tässä ensimmäisessä pyryvaiheessa on myös se piirre, että pakkastilanne ja voimakas tuuli muuttavat lumipeitteen kinostumisen ja liikkumisen takia hyvin epätasaiseksi, jolloin yksittäisten mittauspisteiden lukemat eivät enää kerro koko totuutta lumipeitteen paksuudesta - niinpä jatkossa lumipeitteen paksuudet on parempi ilmoittaa vaihteluvälien avulla.
Toisaalta pakkanen tuossa pyryvaiheessa tarkoittaa myös sitä, ettei puustoon pysty kertymään juurikaan lunta esim. tykkytaakoiksi metsien suojassa tapahtuvaa poikkeusta lukuun ottamatta; ehkä vain lounaisimmassa kolkassa osa lumisateesta saattaa olla suojaista ja siksi tykkymuodostumia hetkeksi tekevää ennen plussakelien saapumista > Silti joka tapauksessa kaikkialla jo tuo illan plussakeli varistaa ja sulattaa kaikki puustolumet nopeasti pois.
Lisäksi: Ilmatieteen laitoksen kaikki aineistot sekä kelikamerat ovat apuna seurannassa!
Seuraavaksi listaan alle joskus muutama vuosi sitten tekemääni tyyliin omaa sääseurantaani yllä mainitun seurantapaikkani piirissä >>
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 10:55: Eilen illalla täällä alkoi jo ajoittainen lumisade, mutta sakeamman pyryn vaihetta on ollut menossa noin klo. 7:00 alkaen - tällä hetkellä alueelle on saapumassa entistä sakeampaa pyryä, jolloin maisemassa kaukaisimmat kohteet ovat sumentumassa aivan piiloon; lumihiutaleet ovat olleet enimmäkseen pienikokoista "sumua".
Tuuli on ollut nyt aikaisempaa yötä ja aamua hieman heikompaa, koska puuskat eivät ole humisseet asunnon nurkissa niin voimakkaasti kuin aikaisemmin havaitsin. Lumipeite on silti jo joka tapauksessa ehtinyt muuttumaan kinostuneeksi ja epätasaiseksi tuulen takia - vielä eilen illalla alueen pakkaslumipeite oli tasaisen nätisti n. 10 cm paksua, mutta nyt se vaihtelee pikemminkin 10 ja 30 cm:n välillä; uutta lunta on satanut kuitenkin arviolta reilut 5 cm tässä vaiheessa.
Lämpötila oli vielä alkuyöllä vain n. -1 asteen verran pakkasella, mutta tuo sakeamman pyryn vaihe etelätuulella on nyt kylmentänyt ilman pysymään n. -4 asteessa, kun etelästä ko. rintaman etupuolella on tullut vielä hetken ajaksi Itä-Euroopasta mantereisempaa ilmamassaa.
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 12:00: Lumipyryn sakeuden voimakkuus on vaihdellut edestakaisin sitten viime päivityksen, ja lämpötila on alkanut hitaasti kohoamaan; nyt lukema on -3 astetta. Muutoin tilanne jatkuu samanlaisena.
Pakkasen ja voimakkaan tuulen takia nyt ilmenee täälläkin se, miten edes havupuusto ei ole saanut juurikaan lunta yllensä pyryn sakeudesta huolimatta; vain etelätuuleen nähden pohjoispuolisilla puustojen sivuilla havupuiden oksilla on jonkin verran lumikertymää. Lisäksi on myös niin, että viime viikolla sataneesta lumesta muodostuneet ja vielä eilen illalla olleet puustolumikuorrutukset on tämä tuuli nyt varistanut melkein kokonaan pois.
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 13:30: Nyt on alkanut lumipyryssä heikomman sateen vaihe, missä maisema on taas kokonaan näkyvissä kaukaisimmiltakin osiltaan - lumisateen hiutalekoko on pysynyt silti edelleen pienikokoisena "sumuna" lähes koko ajan. Sataneen lumen määrä on nyt ylittänyt arviolta 10 cm keskimäärin ja paksuimpien kinosten vahvuus on ylittänyt 30 cm; hangessa näkyy avoimilla alueilla myös hauskasti aaltomaista (maininkimaisesti) rakennetta tuulen muovaamana.
Tuuli oli puolenpäivän jälkeen muutamissa puuskissa aikaisempaa kovempaa, joten ihan lumimyrskyn tuntua niiden hetkillä oli täälläkin. Nyt tuuli on kuitenkin alkanut selvästi heikkenemään ja kohta se kääntyy lounaaseen. Lämpötilassa on nyt kiihtyvän kohoamisen merkkejä; lukema on nyt -2 astetta.
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 14:25: Sadealueen takareuna onkin nyt viilettänyt lännestä paikalle ennustettua nopeammin, eli tällä hetkellä lumisade on lakkaamassa jo kokonaan tarkastelualueellani. Niinpä sadealueesta saatiin kokonaan vain lunta, kun lämpötila ei ehtinyt sen aikana nousta plussalle. Ilmamassassa näyttää olevan kuitenkin nyt sateen jälkipuolella sen verran utua, että maiseman näkyminen jää hieman sameaksi.
Ilmatieteen laitoksen sadetutkan antia tutkimalla voidaan nyt jo havaita, miten runsaimmat sademäärät ovat tulleet yhtäältä Varsinais-Suomessa ja etelärannikon tuntumassa, mutta toisaalta myös Pirkanmaan tienoilla tähän mennessä - Näillä alueilla on siis todennäköisesti monin paikoin satanut yli 10 cm uutta lunta tänään.
Lämpötilan kohoaminen jatkuu, mutta lukema täällä Espoossa on vieläkin -2 astetta, koska tilapäinen jämähtäminen nousussa sattui sitten viime päivityksen - Kuitenkin tästä alkaa sadealueen jälkipuolen nopea lauhtuminen suojasäälle. Samalla tämä kohta on navakkapuuskaiseksi heikentyneen tuulen kääntymishetki lounaaseen.
Seuraavaksi menen pienelle lenkille ulos, mistä tuon tuliaisiksi seuraavaan päivitykseen raporttia...
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 15:45: Sadealueen takareuna on siis jo kaikonnut itään tarkastelupaikallani, mutta sen jälkipuolella on kehittynyt heikkoa jääkidemäistä lumisadetta, joka ilmeisesti on muuttumassa tihkusateeksi lämpötilan noustessa nollan yli - parhaillaan lämpötilassa onkin havaittavissa hyvin nopean nousun alku ja lukema on tällä hetkellä -1 astetta. Tuuli on kääntynyt heikentyneenä lounaaseen & iltahämärä on alkanut laskeutumaan.
Sitten havaintojani siltä äskeiseltä ulkoilulenkiltäni > tuoreessa lumipeitteessä on ensinnäkin nyt hyvin tyypillisiä muodostumia pakkassäisen lumimyrskytilanteen jäljiltä; esim. talojen alueilla nurkka- ja ns. tuulitunnelikohdilla maa on tuulipuuskien takia paljastunut lumesta esille ja näiden paljaiden kohtien reunoilla on tyypillisesti dyynimäisiä ja vallimaisia isoja lumikinostumia. Laajemmilla aukea-alueilla (kuten pellot) näkyi myös tyypillisesti hangen pinnalla maininkimaisia aaltokuvioita säännöllisesti perä perää asettuneina. Aukeiden alueiden ojissa näkyi myös tyypillisiä tuulen lumesta ajamia delta- ja kielekemuodostumia.
Itse uuden lumen koostumus on tässä vielä ennen suojalumeksi muuttumista hyvin tiheän tiivistä, koska sade tuli alas ensinnäkin niin pienikokoisina hiutaleina, ja toisekseen koska voimakas tuuli sateen aikana asetti ja painoi hankea tiiviisti paikoilleen - Näin ollen tämänlainen tiivis hanki ei olekaan niin helposti sulavaa ja siksi se tulee kestämään aika hyvin huomista lämpöaaltoa & yöllistä rankkaa vesisadetta > hurja loskakeli ja paljon tulvivaa vettä on silti tulossa!...
Suojalumeksi muuttuminen on siis käsillä aivan pian, ja visuaalisesti sen hetken tunnistamisessa on yksi hyvä havainto - nimittäin voimakkaalla tuulella (kuten edelleen nytkin) ennen suojakelivaihetta puuskat tuiskuttavat / pöllyttävät lunta, mutta heti plussakelin tullessa sellainen lakkaa.
Lumimäärästä vielä tällä hetkellä ennen sulamisen alkamista > Aukeilla alueilla osaltaan tuuli on ajanut lunta niin, että osittain lumipeite on edelleen vain n. 10 cm paksua. Toisaalta tuulensuojaisemmissa paikoissa uuden lumen kertymä on tasaisemmin 10 - 15 cm, jolloin vanhan lumen kanssa hangen paksuudet ovat jo selvästi yli 20 cm. Kinostumissa löytyy paikoin 30 - 50 cm:n paksuuksia.
Puustoissa puolestaan havaitaan nyt selvästi se, miten vallinneen etelätuulen takia mm. vain metsien pohjoisreunoilla on tapahtunut lumikertymistä oksille, ja toki metsien sisällä lumikuorrutetta on tullut eniten.
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 16:55: Nyt lämpötila on saavuttanut nollan ja jatkaa tästä nopeasti plusasteille - lumen pöllyäminen lakkasi navakkapuuskaisesta tuulesta huolimatta jo vähän aikaisemmin, koska ilmassa on ollut viime kerran tilanteesta alkaen tihkusadetta; se oli tietenkin ennen suojasäätä jäätävää ja sellaisena lumen pintaa kovettavaa, eli siten sen pöllyämistä lopettavaa. Nyt kuitenkin on siis alkanut suojakeli ja lumihanki tiivistyy siinä aluksi ennen kuin se alkaa selvemmin sulamaan ja ns. luovuttamaan sulamisvettä.
Tässä sulamisvaiheessa on kuitenkin nyt se erikoispiirre vielä ensi yön vesisateenkin aikana paikoin, että maan routaannuttua ennen näitä kaikkia lumisateita on esim. teiden pinnat tietenkin vielä kylmiä ja se voi aiheuttaa teillä ja jalkakäytävillä jäätävää liukkautta vielä plussakelin alettuakin. Vilkkaasti liikennöidyt autotiet ja kadut muuttuvat silti nopeasti myös vetisiksi ja loskaisiksi.
Iltahämärä on tässä vaiheessa tummunut melkein täysin pimeäksi, joten taivaan tiivis alapilvisyys on alkanut loistamaan kaupungin keinovalojen heijastamana tyypillisesti.
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 17:25: No eipä siinä kauaa mennyt plusasteille päästyä, kun sulamisen ensioireet tulivat esille! - nimittäin oikeastaan vain 10 minuutissa tuon edellisen päivityksen nollan asteen saavuttamisesta alkoivat puustoissa olevat vähäiset lumet sulaessaan ja tihkusateen märkyys varista runsaina vesipisaroina maahan. Samalla lumen lumipallontekomahdollisuus syntyi aivan yhtä nopeasti - No, lämpötila onkin kohonnut hyvin nopeasti jo +1 asteeseen tässä vaiheessa.
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 18:40: Lämpötila on ylittämässä jo +2 astetta ja +3 astetta saavuttunee viimeistään klo. 20:00 mennessä - ilmassa on edelleen utua ja ajoittaista tihkusadetta, mikä pitää näkyvyyden sameana. Lounaistuuli on ollut enimmäkseen kohtalaista.
Lumipeitteessä on alkanut näkymään vasta lievää painumista ja pinnallaan tarkasti läheltä katsottaessa lumikiteiden "hikoilevaa" vesipisaroitumista. Sulamisvettä sinänsä ei vielä näy oikeastaan ollenkaan pihakaduilla ja kevyen liikenteen väylillä, mutta vilkkailla autoteillä-kaduilla on jo tullut loskaa ja märkyyttä (esim. kelikameroista havaittuna). Puustoissa sen sijaan on jo tapahtunut melkein loppuun vähäisten lumikuorrutteiden sulaminen ja variseminen.
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 20:05: Lämpötilan nousu on hidastunut sen verran, ettei aivan vielä olekaan saavutettu +3 astetta; nollaraja on kuitenkin edennyt jo selvästi Porvoo-Hämeenlinna-Tampere -tasan itäpuolelle.
Samalla nyt on lounaisrannikolle ja saaristoon saapunut seuraavan rintamasysteemin vesisateita, mitkä ovat tutkakuvissa lähes kesäisen rankkoja ja kuurottaisia - Ne liittyvät alkuun lämpimän rintaman saapumiseen, koska tämä seuraava rintamasysteemi on vasta okludoitumisensa alussa; tuo päivän aikaisempi rintamasysteemi meni ylitse jo kokonaan okluusiorintamana.
Havaintopaikallani jatkuu edelleen ajoittainen tihkusade ja se alkaa nopeuttaa lumihangen vettymistä siihen pisteeseen jo ennen noita seuraavia vesisateita, että hanki alkaa luovuttamaan itsestään nopeammin sulamisvettä ulos, ja näin kaikkien väylien tulviminen vesivirtoineen syntyy jo tämän vuorokauden puolella...
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 20:45: Lumipeitteen sulamisvesituotanto on alkanut nyt sen perusteella, kun äsken parvekkeellani kuulin räystäistä alkaneen veden lorinan. Samalla kevyenliikenteen väylillä näkyy hieman tamppaantuneen lumen tummumista samasta syystä.
Tihkusade on nyt kuitenkin lakannut ja ennen noita em. uusia vesisateita on hetken aikaa poutaa; alapilvikannessa on alkanut näkymään hieman kokkareisempia piirteitä, kun ilmamassakin on nyt hieman vähemmän utuinen. Lämpötilassa ei ole vieläkään tapahtunut +3 asteen saavuttumista, mutta alkaa olla tipalla... Tuuli on alkanut voimistumaan ja kääntymään etelämmäksi.
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 22:00: Nuo lounaasta saapuvat vesisateet ovatkin sekä ennustettua aikaisemmassa että huomattavan rankkoja! > tutkakuvissa näkyy ihan myös ukkossateen voimakkuuksia; tämä rankkasademöykky on saapumassa Espooseenkin ihan näillä hetkillä ja loppuilta meneekin sitten ilmeisesti yllättävän rankassa vesisateessa.
Lämpötila nousee vielä hitaasti ja on melkein +3 asteessa - saas nähdä miten tuo lämpimän rintaman kaatosade vaikuttaa eli miten lämmin henkäys tulee sen mukana perille, koska kuulemma aikaisemmin tänään Tanskassa ko. ilmamassan tulosuunnassa on mitattu tammikuun kaikkien aikojen uusi lämpöennätys, eli peräti yli +12 astetta! - ilmankos nuo seuraavat rintamasateet ovatkin noin rankkoja...
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 23:10: Tänne Espoon havaintopaikalle ei sitten tullutkaan normaalia ripsuttelua kummempaa vesisadetta tuosta em. sademöykystä ja nyt sateet ovat sen osalta jo ohittaneet tämän paikan (varsinaiset yön runsaat sateet ovat silti vielä tulossa) - Tutkakuvien perusteella ukkosluonteisen rankka saderypäs kuitenkin meni niukasti paikkani pohjoispuolitse ohi Lohjan pohjoisreunalta Vantaan ja Hyvinkään välistä itään.
Etelä-lounaistuuli on voimistunut jo sen verran, että nurkissa ja puustoissa puuskat ovat alkaneet humisemaan taas kuuluvammin. Lämpötila on kuitenkin jäänyt edelleen junnaamaan +2 ja +3 asteen välille, mutta nousua +5 asteen tienoille pitäisi aivan parin tunnin sisällä tapahtua...
Lumen sulaminen on alkanut näkymään selvästi mm. katujen / väylien ja kattojen sula-aukkojen selvänä laajentumisena; sulamisvesilammikoitakin näkyy ja myös vesivirtoja on muodostunut - Lumipeite on madaltunut arviolta jo n. 2 - 5 cm, josta osa on kokoon painumista sulamisen lisäksi.
Tilanne Espoossa keskiviikkona 24.1.2018 klo. 23:35: Palaan kertomaan hetimiten perään, kuinka tuon em. saderyppään perässä on nyt tulvahtanut sumua tarkkailupaikalleni - sumun tuleminen tällaisessa säätilanteessa kertookin siitä, miten yhä leudompaa ja kosteaa ilmaa on alkanut virtaamaan kylmän alustan (lumipeite) ylle...
Tilanne Espoossa torstaina 25.1.2018 klo. 01:10: Sumuisen utuinen ilma on pitänyt pintansa, mutta samalla myös uusia tihku- ja vesisateita on muodostunut alueelle; varsinaisia runsaampia rintamasateita on vielä tulossa kuitenkin lännestä myöhemmin yöllä > kyseessä on tämän okludoituvan rintamasysteemin kylmän rintaman ylittämään alkamisesta...
Lämpötila on lähtenyt viimein ylittämään +3 astetta ja aamuun mennessä +5 asteen ylityskin saattaa olla mahdollistunut; Ahvenanmaalla on jo mitattu +6 astetta... Lounaistuuli on kovapuuskaista, ja yön mittaan jopa myrskyisiä puuskia tulee olemaan kovan huminan ja jylinän kera!
Lumen sulaminen siis kiihtyy entisestään; tamppaantuneet lumipinnat vähäliikenteisillä väylillä (jalankulku) ovat alkaneet vesisateen ja sulamisen tässä vaiheessa muuttumaan hyvin liukkaiksi peilijäiksi! - samalla sulamisvesistä alkaa muodostumaan ojiin yhä vuolaampia virtoja...
Palaan yön yli nukuttuani asiaan vielä parissa-kolmessa päivityksessä torstain mittaan...
Tilanne Espoossa torstaina 25.1.2018 klo. 08:55: Ohhoh, kylläpä lumet ovatkin sulaneet todella nopeasti! - eiliseen lumimaksimiin verrattuna reilusti yli puolet on jo sulanut ja maatakin näkyy jo monin paikoin esillä; väylät ovat myös jo aika sulia.
Lämpötila asettui muutama tunti sitten +4 asteen paikkeille ja vesisateita on tullut aika runsaasti saman ajan verran. Eipä siis ihme, että noin ovat lumet kadonneet.
Lounaistuuli on ollut myös myrskypuuskaista; Ilmatieteen laitoksen mukaan puuskissa on ollut klo. 3:00 ja 7:00 välillä n. 20 m/s. Nyt tuuli on hieman heikentynyt.
Olen menossa ulos valokuvausprojektia tekemään, joten palaan vasta iltapäivällä raportoimaan näkemistäni asioista...
Tilanne Espoossa torstaina 25.1.2018 klo. 18:00: Edellisen päivityksen jälkeen lämpötilassa tapahtui klo. 10:30 erikoinen hyppäys +5 asteeseen, ja siitä lähtien edelleen lämpötila on pysynyt samana - Leudoin vaihe onkin siis ollut nyt iltapäivän - alkuillan mittaan, ja lumet ovat sulaneet sen mukaan entistäkin nopeammin; yli puolet maasta onkin jo paljastunut eli melkein kaikki lumet ovat hämmästyttävästi kadonneet!
Vesisateet kuitenkin loppuivat kuin seinään hiukkaa vaille klo. 9:00 aamulla, kun rintamasysteemin hyvin rankka sadealue kaikkosi itään - vettä satoikin yllättävän runsaasti yöllä ja varhain aamulla; jopa parisenkymmentä millimetriä!
Valokuvausvaelluksellani havaitsin täällä Espoossa, miten ojissa olikin hurjat tulvimiset menossa; tämä tulvimistilanne oli toiseksi vuolain, minkä olen Leppävaaran ympäristössä nähnyt parin-kolmen viime vuoden aikana; vain viime lokakuun ennätyssateiden aiheuttama tulviminen pysyy vielä ykkösenä.
Lounaistuuli oli aamupäivän aikana hieman yötä heikompaa, mutta kovapuuskaista se silti oli; nyttemmin iltapäivän aikana lounaispuhuri on voimistunut taas suorastaan myrskypuuskaiseksi! - Vasta myöhään illalla tuuli alkaa selvästi heikkenemään.
Noiden yöllisten sateiden jälkeen taivaalla on pysynyt nopealiikkeinen kumpukerrospilvikansi yhtenäisesti ilman rakoilua - aamupäivällä pitkään sinertävää hämärää piti yllä tuon rankkasateisen rintaman hitaasti itään kaikonnut pilvimassa noiden em. pilvien yläpuolella; ko. pilvivalli oli näet auringon suunnassa pitkään. Ilmamassan utuisuus / sumuisuus oli poistunut jo aamuksi ja sittemmin ilmamassa on ollut varsin kuulakasta.
Mainittakoon vielä, että tuon yöllisen-aamuisen rintaman tyyppi oli tästä iltapäivän huippuleutoudesta huolimatta "kylmä rintama" - Näin talviaikaan välillä nimittäin käy niin, että kylmän rintaman jälkeinen länsi-lounaisvirtaus on vielä hyvin leuto, ja tällaista lämpenevää säätä tuovaa rintamaa on siksi joskus kutsuttu meteorologian piirissä "naamioiduksi kylmä rintamaksi".
--- Tähän päätän tämän erikoisen seurannan, ja olipahan se toden totta vaiherikas!
Tulevasta säästä tässä lopuksi vielä muutama sana: Huomenna ja lauantaina on vielä varsin leutoa plussakeliä, vaikkakin tämä huippuleutous viilenee hieman pois. Sunnuntaina illalla lännestä tulee matalapaine Etelä-Suomea viistäen, joka voisi palauttaa taas lumipeitettä, mutta ensi tiistaina toinen matalapaine hieman pohjoisemmalla reitillä voisi tuoda laajasti Etelä-Suomeen uutta lunta. Sitten on merkkejä siitä, että pakkaset palaavat ja lämpötilat laskevat ainakin -10 asteen kylmemmälle puolelle... Aivan viikon lopussa lännestä tulisi voimakas matalapaine lumipyryineen ja taas lauhtuvine säineen.
Eli näin erikoisen poukkoilevaa säätä taitaa olla jatkossakin....

Labels:
Espoo,
lumi,
meteorologia,
myrskybongaus,
sää,
sääseuranta,
Talven 2017 - 2018 lumimyrskyt
Subscribe to:
Posts (Atom)