Sunday, November 10, 2019

Luontokokemuksia valokuvauslenkilläni Espoossa: valkohäntäpeuroja laumana ja kastematoja märässä ja leudossa säässä

Tänään Espoossa valokuvauslenkilläni (kyllä, vesisateessa pystyy ihan hyvin kuvaamaan sateenvarjon kanssa, kun on riittävän heikko tuuli) ns. äärimarraskuisen maisemafiilistelyn lisäksi kohtasin erikoisia eläintilanteita!

Ensinnäkin parin viikon sisällä nyt oli jo toinen kerta, kun vain n. 10 metrin päästä minusta meni ohi lauma valkohäntäpeuroja - niitä oli nytkin jopa 5 - 7 yksilön porukka.
Täytyy nyt ymmärtää, että nämä peurat ovat seikkailleet espoolaisessa taajamamiljöössä! - ei ihan Leppävaaran keskustassa, mutta sivualueilla olen niitä nyt kohdannut, ja näilläkin paikoilla on metsälaikkujen lisäksi aika paljon teitä ja asuinalueita. Aika haasteellisessa miljöössä poloiset siis ovat.
Itse asiassa parisen viikkoa sitten luin jostain, että peurat ovat sattumoisin lisääntyneet Etelä-Suomessa runsaasti, ja siksi sen takia liikennemerkkeihin ollaan puuhaamassa omaa peuroista varoittavaa merkkiä.
Toinen tänään kohtaamani erikoinen eläinepisodi liittyi ajankohdan erikoisuuteen - nimittäin huomasin parissa paikassa kastematoja luikertelemassa asfaltilla tämän päivän sateen innoittamana.
Niitä ei siis ole haitannut tämän päättyvän viikon alussa ollut pakkasjakso, vaan nyt leudon ja sateen tultua ainakin jotkut niistä ovat näinkin myöhään syksyllä voimissaan. Aika kovia tyyppejä!

Kaija Irmeli Olin-Arvolan kommentti ko. Fb-julkaisussani: "Valkohäntäpeurojen maahantuoja perusti aidatun luonnonsuojelualueen Urjalaan. Raaseporissa Dragsfjärdin sotilaat hoitavat peurojen talviruokintaa, että Fiskarsin metsästysretkillä olisi saalis taattu. Täällä peuroja näkee joka päivä. Yksi tuli kerran auton konepellille, mutta sitäkään ei vakuutus korvannut. Oli liian vanha ja halpa auto. 😀".

Tietoa Wikipediasta: valkohäntäpeura.


Linkki ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 5.11.2022).

Big Brother -televisio-ohjelman kausi 2019: kärkimenestyjissä suomalaisen nyky-yhteiskunnan hahmoja karikatyyrillisesti

Kappas, Big Brotherin voittaja on selvinnyt - Jotkut teistä ehkä muistavat, miten tarkkailin BB-ohjelmaa aikoinaan tarkkaankin yhteiskunta-analyyttisessä mielessä silloin, kun ohjelmaa esitettiin vuosina 2005 - 2014: niitä analyysejä löytyy blogistani.

Tällä kertaa en enää viitsinyt juurikaan BB:a seurailla, mutta silloin tällöin sivusilmällä havainnoituna jotain jäi haaviini tästä kaudesta.
Senkin vähän seurannan perusteella oli jo aika alkuvaiheessa aivan odotettua, että tämän kauden hahmoissa ja kärkikaksikossa tulee korostumaan yhteiskuntamme kahtiajako pienoiskoossa.
Näin kävikin, kun näemmä kaksi suosituinta persoonaa, eli Kevin ja Kristian, ovat kuin karikatyyriset havainnollistukset vihervasemmisto vs. perussuomalaiset -asetelmasta - kakkoseksi tullut Kevin on hyvin liberaali ja "muunsukupuolinen" ja Kristian puolestaan on kuin sekoitus Irwiniä ja Simo Salmisen "Sörsselssön" -hahmoa.
Kristianin rääväsuinen ja villi meininki näemmä riitti voittoon saakka: hän taisi mm. kiroilla ohjelmassa enemmän kuin kukaan muu BB-asukas koskaan aikaisemmin.
Kolmas erikoinen hahmo pisti myös silmääni tässä BB-kaudessa, eli varsin fundamentalistisesti uskovainen Ville. Hän puhui BB-talossa ollessaan uskon asioista usein, ja viljeli sanaa "iskä" taivaan isästä puhuessaan. Hänkin menestyi siitä huolimatta tai ehkä myös sen takia yllättävän hyvin lähes loppumetreille saakka.



Linkki. ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 5.11.2022).

Maustetyttöjen fanitusta: videoita ja esityksiä heidän debyyttialbumiltaan "Kaikki Tiet Vievät Peltolaan"

Niin siinä on vain käynyt, että minäkin olen nyt menettänyt sydämeni näille neidoille - jotenkin tämä yhdistelmä tuota angstista runotyttöenkeliä ja coolia kitaristikeijua on vain niin vahvasti vetoavaa sinänsäkin, ja nyt heidän debyyttialbumiaan muutamia päiviä kuunneltuani olen suorastaan häkeltynyt sen tasalaatuisesta hyvyydestä ja kauneudesta!...

Tässä on duon ilmeisesti tähän mennessä ainoa valtamediaesiintyminen (paria haastattelua lukuun ottamatta) ja näemmä tietenkin heti siinä he ovat joutuneet "vapaamuurariloosiin" - ruutukuviolattia, ym., ym., you know...

Siksikin toivon ihan oikeasti ja kovasti, että tämä heidän juttunsa ei lähtisi nyt menemään piloille, kun suosio on konkretisoitumassa valtavaksi ja edessä näyttäisi siintävän mahdollisuus tulla alkavan ensi vuosikymmenen jopa yhdeksi suurimmista bändeistä, jos kaikki menee hyvin!...

Olen miettinyt miten sanallistaisin heidän debyyttialbuminsa "Kaikki Tiet Vievät Peltolaan" sisältöä musiikillisesti ja muutenkin, joten taidan palata siihen vasta myöhemmin uudestaan erikseen, kun olen vielä lisää paneutunut siihen ja tähän liittyvään ilmiömaailmaan muutenkin...

Voin kuitenkin jo nyt todeta, miten tähän liittyy parhaimmillaan jopa ns. taianomaista kauneutta! Ja jota osaksi alleviivaa sekin, miten he ovat "pakettina" juuri oikealla tavalla ns. viimeistelemättömiä / "alituotettuja"... 

Siksi minun onkin helppoa yhtyä somessa ja muualla nettipalstoilla Maustetytöistä ja musiikistansa esitettyihin ylistäviin luonnehdintoihin tyyliin >>

"Tämä on parasta mitä suomalaisessa musiikissa on tapahtunut vuosikymmeniin", "Nirvanan Nevermind levyn jälkeen yksi tasaisimmin hyvistä albumeista", "ihan vitun kova meno livenä ja videoilla", "tykkään ihan sikana", "kaunista ja vähäeleistä" ja "Nää ON jo jotain" ...

Laitan kommentteihin vielä muutaman otoksen "Maussareiden" muista tämän vuoden aikana Youtubeen ladatuista keikkataltioinneista muiden biisiensä osalta, niin saatte vertailla niitä tuohon valtamediaesiintymiseen >>


Maustetytöt - Tein Kai Lottorivini Väärin - Live at Ylen Vapaamuurariloosi


Muita Maustetyttöjen musiikkivideoita ja -esityksiä Youtubesta:





PS.: Lisäys ko. Fb-julkaisuni kommentistaniItse asiassa ylenannolla ei ole tuon nimistä ohjelmaa, vaan tämä livetaltiointi on "Puoli seitsemän" -nimisen ohjelman 10-vuotisbileistä, jossa Maustetytöt esiintyivät haastattelun kera ajassa 38:00 - 46:40. Se kuitenkin pitää paikkansa, että tuossa studiossa on selviäkin viittauksia vapaamuurarilooseihin, ja miten vallan paikoilla media mukaan luettuna on vapaamuurareita. Tuossa se ko. ohjelma, josta taltiointi on peräisin. -- Tuo mainittu "Puoli seitsemän"-ohjelman jakso on poistunut yle-areenasta, joten en voi linkittää sitä enää.


Linkki ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 5.11.2022).

Sääkatsaus ja -ennuste marraskuun 2019 viikolla 45 (4. - 10.11.2019) - osa 2: Lämpötilaerojen ennätys Lapin ja Etelä-Suomen välillä; ensi viikolla koko maassa erittäin leutoa

Palataanpa sääasioihin taas - nyt on tänä la-su välisenä yönä tapahtumassa ilmeisesti yksi harvinaisista poikkeuksellisen suurista lämpötilaeroista Lapin ja Etelä-Suomen välillä: paikoin Lapissa lämpötilat ovat laskemassa jopa -30 asteen paikkeille korkeapaineen selänteessä, kun samalla etelästä tullut vesisateinen ja leuto ilma pitää etelärannikon tuntumassa lämpötilat jopa yli +5 asteessa, eli lämpötilaeroa siinä voi ehkä tulla melkein 40 astetta!
Lapissahan on jo vähän ennen lokakuun puoltaväliä alkanut muodostumaan tavanomaista selvästi aikaisempi ja ankarampi talvi, missä myös lumipeite on tasaisesti vahvistunut laajalla alueella jatkuvasti: paikoin siellä on jo yli 30 cm hankia.
Lisäksi parin viime viikon aikana siellä on pakkaset kiristyneet siihen malliin sopivien heikkojen tuulienkin kera, että Kelikameroista olen havainnut siellä nyt äärimmäisen upeaa puustokuuraa ja tykkylunta - käykääpä katsomassa (linkki alla - Huomio: en lisääkään linkkiä tähän blogijulkaisuun, koska ko. Kelikamerakuvat eivät arkistoidu näkyville), kun ilmeisesti vielä huomenna valoisan aikaan se on upeasti nähtävissä.
Etelä-Suomesta tämä leuto sää ei näytä siis vielä juurikaan etenevän Lappiin parina lähipäivänä, mutta näiden ilmamassojen rajalla Keski-Suomen paikkeilla voidaan saada runsaastikin uutta lunta.

Ensi viikon puolella on toisaalta alkanut ennustemalleissa olemaan käännettä siihen suuntaan, että Lappikin saisi etelä-lounaistuulilla selvästi leudompaa säätä, mutta myös yhä lisää uutta lunta. Samalla näyttää siis siltä, että Etelä-Suomessa jäisikin vahvimmin vaikuttamaan pitkäksi aikaa harmaa ja leuto "äärimarraskuinen" sää. Eli kunnollista talvista käännettä ei taida olla vielä tulossa mm. tänne Espooseenkaan...


Linkki ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 5.11.2022).

Facebookissa Kaija Irmeli Olin-Arvolan jakama kuvakannanotto: Greta Thunbergin promotoiman "varastettu lapsuus" -hokeman mitätöinti

 


Edelleen Fb-julkaisussani jakamani Kaija Irmeli Olin-Arvolan Fb-julkaisu yllä olevan kuvan ja hänen kommenttinsa kera: "Entä muiden lapsuus?".

PS.: Kuva on klikattava auki kunnollista tarkastelua varten! - tämä ongelma esiintyy ilmeisesti aina tämänlaisissa kuvasiirroissa blogialustalle.


Linkki ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 5.11.2022).

Thursday, November 07, 2019

Sääkatsaus ja -ennuste marraskuun 2019 viikolla 45 (4. - 10.11.2019): Lievästi talvisen ja hyvin leudon vesisadesään vaihtelua keskenään

No niin, viime yönä ja tänään aamulla etelärannikolle saatiin ohutta lumipeitettä merellisistä lumikuuroista. Se riitti joillakin sääasemilla jopa talven ensilumeksikin virallisesti, eli aamun klo. 9:00 mittauksessa lunta oli sentti tai enemmän.

Talvimaistiainen toteutui kuitenkin lämpötilojen suhteen mojovammin, kun kahtena viime yönä ja aamuna Etelä-Suomen sisämaassa oli monin paikoin jopa n. -10 asteen minimilämpötiloja ja ympärivuorokautisesti etelärannikkoa myöten on ollut pakkasta.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että huomisesta alkaen ja kestäen ainakin ensi viikon alkupuolelle on tulossa taas selvästi leudomman sään jakso etenkin Etelä-Suomeen. Lappiin saakka tämä leutous ei näytä kunnolla yltävän...
Erikoisesti leuto sää tuleekin Itä-Euroopasta eli eteläkaakosta, kun matalapaine nousee etelästä kohti Suomen lounaiskulmaa. Tuonne päin Eurooppaa on vain virrannut Välimereltä niin huippulämmintä ilmaa jo monta päivää, että siitä riittää nyt Suomeenkin leuto annos - lämpötilat kohoavat viikonloppuna jopa reiluun +5 asteeseenkin etenkin etelärannikolla, joten lumet ja kaikki jäätynyt järvijäitä myöten ehtii vielä sulamaan kokonaankin pois. Samalla vesisateita on tulossa.
Ensi viikon alussa saattaa olla lyhyt pakastumisvaihe säässä, mutta uusi annos leutoa säätä näyttäisi sitten tulevan perinteisemmästä suunnasta lounaasta Atlantin matalapaineiden myötä heti perään. Toisaalta ennustemalleissa on sen jälkeen vihjeitä myös siitä, että ensi viikon lopulla matalapaineet saattaisivat taas kiepsahtaa lännestä Suomen eteläpuolellekin, joka tarkoittaisi sitten taas kylmien itätuulten aikaa ja mahdollisesti eteläkautta tulevaa lumipyryn vaaraa...
Eli nyt voi sanoa keväästä lainaten, että talvi keikkuen tulevi.


Linkki ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 5.11.2022).

Tuesday, November 05, 2019

Suomen ajautuminen totalitarismiin ja viranomaisten mielivallan lisääntyminen: omia ja Sande Parkkosen huomioita

Sande Parkkoselta lisää oleellista huomiointia tähän maamme äärimmäisen vakavaan alennustilaan liittyen! >> "Hyvin mielenkiintoista. Ylin syyttäjäviranomainen määrittelee sananvapauden rajat. Maailmassa taitaa olla vielä muutama maa, jossa viranomainen määrää mitä saa sanoa missäkin yhteydessä ja mistäkin asiasta. Normaaleissa länsimaissahan sananvapaus on perustuslaillinen oikeus, jota viranomaiset eivät voi rajoittaa kovinkaan helposti.

Yhdysvalloista voidaan olla montaakin mieltä, mutta siellä maan korkeinoikeus on k'ytännössä aina torpannut jokaisen yrityksen rajoittaa sanan- ja ilmaisunvapautta. Liittovaltio, osavaltiot, erilaiset viranomaistahot ovat hävinneet järjestään juttunsa, jos ja kun niissä on ollut kyse sanomisista tai visuaalisista viesteistä, taiteesta yms. Niitä ei vain yksinkertaisesti voi rajoittaa sillä perusteella, että joku virkamies tai poliitikko ei tykkää. Suomessa on toisin.".
---- Eli kuten itsekin olen jo monta kertaa varoittanut: nämä viranomaisten mielivallan lisääntymiset ovat selvä merkki totalitarismiin vajoamisesta ja yhteiskunnan hajoamisesta yhä pahemmin "eliitti vs. rahvas" -vastakkainasetteluun, jolla ei ole MITÄÄN tekemistä sivistyksen, edistyksen, demokratian, vallan kolmijaon, humaanien arvojen eikä sen kuuluisan "eurooppalaisuuden" kanssa, mitä nämä valtaeliitin puhuvat päät petoksellisesti aina myös muistavat toitottaa kuvaillessaan globalismin "ideoitaan" valtamediassa.
On myös hyvin kuvaavaa, miten tälläkin valtakunnan syyttäjällä tuo tuima ilmeensä on tätä kaikkea alleviivaavaa: hänellä ja koko globalismiin aivopestyllä "eliitillä" todellakin on enemmän valtaa kuin ymmärrystä.
Kukaan heistä ei ymmärrä eikä edes halua ymmärtää, miksi rahvas voi pahoin ja miksi se siksi ilmaisee itseään kärjekkäästi oivaltamiensa yhteiskuntahaittojen ja rappioilmiöiden alistamina.
Eliitin ja rahvaan välinen kuilu on kasvamassa siis totalitarismin asteelle, ja sillä ei ole MITÄÄN tekemistä hyvän tai esimerkillisen yhteiskunnan kanssa!




Linkki ko. blogijulkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 5.11.2022).

Päivi Räsäsen syyttämistapaus osoituksena Suomen ajautumisesta totalitarismiin: tähdennyksiä asiasta myös Liisa Mariaporilta, Sande Parkkoselta ja Seppo Oikkoselta

Liisa Mariaporilta alla oivallinen kiteytys maamme ajautumisesta totalitarismiin ja mielivaltaan globalismin ja ismi-kulttien ikeessä! - alle kommentteihin laitan myös samaa aihetta erinomaisesti ja vakavasti varoittaen kritisoineiden Sande Parkkosen ja Seppo Oikkosen kirjoitukset.

Valtamediassa muutenkin on ollut nyt aivan totalitarismille tyypillisiä ilmaisuja käytössä, mikä sopii pikemminkin pohjoiskorealaiseen "yhteiskuntaan" eikä ollenkaan sivistyneeseen länsimaahan - mutta Suomihan ei ole enää virallisesti sivistynyt!
Miettikääpä, mitä esim. valtamedian paasaama ilmaisu "viharikos" ja "sen torjunta" pitää sisällään! - Aivan, ensinnäkään se ei ole lakiin perustuva termi eikä sen kannaltakaan katsottuna oikeudellisesti eikä sivistyneesti määritelty, vaan se on juuri totalitarismin nousulle tyypillistä mielivaltaa ja tyrannimaista vallankäyttöä.
Sen nostatuksen tekosyynä on yhteiskunnan kriisiytymisen ja eliitin pahanteon nostattamien rahvaan pettymyksen ja vihantunteiden mitätöiminen, sekä sillä ilkkuminen ja kansalaistuntojen halventaminen. Siinä ei ole mitä ilmeisimmin aikomustakaan virallisen vallan taholta paneutua niihin syihin, jotka ovat aiheuttaneet rahvaan pahan olon lisääntymistä ja eliittiantipatiaa yhä enemmän voimistaen globalismin ja tämän koko rappion ikeessä.
Kuten esim. Seppo Oikkonen on sanonut: vain enemmistö voi harjoittaa vihapuhetta vähemmistöä kohtaan eikä koskaan päin vastoin, ja nyt tilanne on se, että valtaeliitti massamediansa ja agendaansa vihittyjen aivopestyjen väestönosiensa kanssa on nimen omaan "enemmistöä", jossa se itse harjoittaa vihapuhetta "vähemmistöä" eli juurikin altavastaajana olevaa rahvasta kohtaan.
Ja se on juuri sitä enemmistöä, jolla on paljon enemmän valtaa kuin ymmärrystä, vaikka he ryhmävahvistuneessa harhassaan kuvittelevat itse olevansa muka ainoita auktorisoituja "oikeassa olijoita". Sekin on hyvin tyypillinen totalitarismille ominainen tilanne.
Se lainaus >> "Liisa Mariapori: Tämäkin tapaus osoittaa selvästi, että Valtakunnansyyttäjänvirastossa ollaan kyllä kovia syyttämään, mutta ei tunneta edes lainsäädännön alkeita. Takautuvasti lakia ei voida soveltaa, "mutta niin me vaan tehdään." Kun laillisuusvalvontaa ei Suomessa oikeasti ole, niin kaikki virkamiesten ylilyönnit ja laittomuudet menevät läpi ja kansa maksaa nämä näytösoikeudenkäynnit. Näyttää siltä, että joku taho yrittää kostaa Päivi Räsäselle sen, että hän uskalsi asettaa poliisipäälliköt tutkintaan, tutkintaan, jossa oikeuslaitos ei siten löytänyt mitään tuomittavaa. "On syytä epäillä", kunhan et epäile poliisisetiä, näinkö tämä menee? Jos siis siteeraat raamatun lauseita, niin saat syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, vaikka laki asiassa on annettu vasta 2011. Jos meidän ns. oikeusoppineet hallitsisivat edes perusteet oikeustieteestä, niin mitään tällaista ei pääsisi Suomessa tapahtumaan. Näillä näytöillä osaamattomuudesta, minä lakkauttaisin koko oikeuslaitoksen ja Valtakunnansyyttäjäviraston. Miksi eduskunta ei puutu tähän? Tämä on valtion varojen hassaamista, kun lopputulos on ennakkoon kaikkien tiedossa. Päivi Räsänen on syytön, sillä sama asia lukee raamatussa, joten raamatun kirjoittaja on tässä tapauksessa syyllinen.".

Kuollut linkki!: Professori äimänä Päivi Räsäsen rikostutkinnasta – ”Lisättiin rikoslakiin vasta 2011” -- Kuolleen linkin takia Liisa Mariaporin ko. teksti on kadonnut kokonaan, josta em. lainaus on poimittu.


Seppo Oikkosen blogijulkaisu: Tavikset tahtoo tasa-arvon (31.3. 2013).

Löytyi myös tällainen hyvä aihetta käsittelevä kirjoitus, joten laitan sen tähän (Kuollut linkki!) >> Valtakunnansyyttäjän linjaus aloittaa Kolmannen valtakunnan kirjaroviot.


Linkki ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 5.11.2022).

Monday, November 04, 2019

Seppo Oikkosen blogijulkaisu "Tavikset tahtoo tasa-arvon": esittelyä kahden lainauksen kera, ja oman asenteeni kalibroimista

Jaahas, mitäpä sitä poimisi esittelyyn tällä kertaa Seppo Oikkosen hyvin kiivastahtisen ja runsaan kirjoittelunsa parista blogissaan "Kuinka Karl Marx tavattiin"...
No, otan nämä kaksi lainausta tästä julkaisustaan ("lisäysten" puolelta), joista ensimmäinen kuvaa oikeastaan parhaiten länsimaisen ajattelun nykyrappiota.
Toinen lainaus kiteyttää myös oman asenteeni ajattelussa ja yhteiskunnallispoliittisessa toiminnassa. Koko aktivistikauteni aikana oikeastaan olen ollut menossa sellaista asennetta kohti sitä enemmän mitä paremmin olen sekä oppinut ajattelemaan että mitä runsaamman prosessoidun tietopankin olen pystynyt omaksumaan monista asioista.
Lainaus 1: "Niin sanottu "opillisuus" on oman aikamme "pätevää" ajattelua. Etsitään jonkin "ismin" mukainen käsitteistö ja tunnetaan totuudellisuutta kun käsitellään asioita sen-ja-sen "ismin" käsitepuitteistuksessa. Kilpailu pinnallisten "ismien" kesken on niin kova että vastapuolen puheita vahditaan kotkansilmin -- ja silmä välähtää kun se huomaa yhden termin, sanakäänteen, vihjeen, joka vastapuolen "paljastaa".
Siitä leimaaminen sitten alkaa. Kukaan ei näytä ymmärtävän että tämä on mutatis mutandis samaa ajattelua kuin päätään nostava totalitaristinen paljastus-, ilmianto ja puhdistusmentaliteetti.
Kun "sivistyksellä" on tarjottavana enää vain pätevöitymistä uusskolastisissa ismeissä, mikä rooli ajattelulle jää? Kehitellä terä-aseita joilla vastapuolen käsitekuplat puhkotaan? -- Ja gallup-tutkimuksista voidaan sitten seurata mikä puolue milloinkin on johdossa ja nousussa tai laskussa kannatusprosenttimittauksissa.".
Lainaus 2: "Jos jokin on omassa elämässäni ollut oikeaksi osoittautunut älyllinen ratkaisu, se on ollut pidättäytyminen kaikesta uskonnollisesta, poliittisesta ja ideologisesta sitoutumisesta. Tämä tietty kyky sanoa selvästi "Ei!" kun joukot ovat houkutelleet mukaansa on ollut minulle todella hyvä ominaisuus, ja olen todella iloinen siitä että olen pystynyt säilyttämään tarkkailija-asemani.".

Seppo Oikkosen blogijulkaisu: Tavikset tahtoo tasa-arvon (31.3. 2013).


Linkki ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 5.11.2022).

Sunday, November 03, 2019

Populaarimusiikin katsaus viikolla 44/2019: Suomen Virallisen Listan mielenkiintoisinta antia Maustetyttöjen ja BEHM:in parissa

Otanpa Suomen viralliset hittilistat tältä viikolta 44 nyt esittelyyn parissa pikantissa katsannossa, koska havaitsin uunituoreiden tietojen mukaan kaksi valtavirrasta virkistävällä ja ehkä jopa vallankumouksellisellakin tavalla poikkeavaa artistia, ja jotka molemmat ovat lisäksi nyt päässeet jopa listaykkösiksi saakka aika ihmeellisesti ja ansaitustikin.

Eli he ovat: Albumipuolella Maustetytöt debyyttialbumillaan "Kaikki tiet vievät Peltolaan" ja singlepuolella Behm-nimisen artistin debyyttisinkku "Hei Rakas".
Molemmissa on musiikillisesti kunnianhimoista ja valtavirtapopin muovisuuteen ja teennäisyyteen nähden yllättävää rehellisyyttä ja aitoutta.
Etenkin tuo Maustetytöt on kulttuurillisestikin hyvin mielenkiintoinen ilmiö monessakin katsannossa juuri nyt: He ovat ottaneet suomalaisen popmusiikin historiasta parhaita aineksia (etenkin Juice Leskinen ja Leevi & The Leavings) ja sekoittaneet niitä vaikutteita omansalaiseksi 70-luvun lopun ja 80-luvun alun new wave poppia muistuttavaksi keitokseksi, ja jossa tyylillisesti helmeilee myös ilmiselvää Aki Kaurismäen leffojen estetiikkaa mm. musiikkivideoissaan.
Sanoitukset kertovat myös varsin osuvasti nyky-Suomen rappion ja alennustilan ilmiöistä ja ihmissuhdeongelmista: tavallaan he ovat siis ajan hengen kiteyttävää masennus- ja angstipoppia - Tuo albuminsa "Peltola" viittaakin Oulun seudun mielisairaalaan.
Merkille pantavaa tässä yllättävässä suosiossaan onkin se, miten pop- ja mediaeliitti näyttää olevan heitä vastaan: katsokaapa vaikkapa tuolta listoista radiosoiton top 100 -listaa. Siellä ei ole ainuttakaan Maustetyttöjen biisiä!
Niinpä ko. duon suosio on rakentunut paljolti moisesti dissaavan valtamedian ohi mm. niin, että he ovat koko tämän vuoden ajan keikkailleet ahkerasti kaikenlaisissa mestoissa, kuppiloissa ja festareilla.
Moinen kielii juuri siitä, että Maustetyttöjen musiikissa kiteytyy nyt myös "eliitti vs. rahvas" -asetelma, joka on juuri tätä aikaa ja maamme kriisin ydinsyytä esille tuovaa.
Sitä korostaa myös albumilistalla nyt nähtävä tilanne, jossa tuo Maustetyttöjen albumi on pystynyt päihittämään jopa molemmat "Vain Elämää" -tv-sarjan jo hyvin puuduttavaksi käyneet uusimmat liukuhihnatuotokset, jotka lisäksi on valtamediassa esillä koko ajan tuutin täydeltä.
He siis tavallaan edustavatkin rahvaan nousevaa kapinamieltä juuri nyt, kun se pulppuaa näin esille voimakkaan listasuosion myötä - Mutta onko tämä sittenkin vain sijaiskohteellista vihan, pettymyksen ja depression kanavointia?...
Maustetytöissä on kuitenkin siis nykytilanteeseen osuvaa punkhenkeäkin ja suomalaiskansallisen identiteetin nostatusta jopa osin vastaavaankin tapaan kuin oli aikoinaan Britanniassa vuonna 1977 Sex Pistols -yhtyeen kohdalla sikäläisittäin:
Silloinhan esim. heidän "God Save The Queen" -biisinsä nousi totaalisesta bannista ja median paheksunnasta huolimatta listakärkeen, ja huhujen mukaan BBC / silloinen listan kokoaja manipuloi myyntilukuja niin, että ko. biisin listaykköseksi pääsy evättiin eliitin mieliksi ja se jäikin virallisesti "vain" kakkoseksi Britannian singlelistalla. Arvatkaapa, kuka oli silloin sitten listaykkönen --- aivan, Rod Steward. 😂
Siinäpä sitä, ja kommentteihin laitan videolinkit pariin Maustetyttöjen biisiin ja Behmin "Hei Rakas" -kappaleeseen. Lisäksi laitan tuon kyseisen Sex Pistolsin biisinkin mukaan, niin pääsette muistelemaan ja vertailemaan >>


Suomen virallinen lista:




Youtube-videot artisteilta ja kappaleistaan:






Linkki ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 4.11.2022).

Pohdintaa huumeiden sosiaalisista ja psykologisista aspekteista - mikä olisi optimaalista päihdepolitiikkaa?...

TEKSTI KOOSTUU ERI FB-JULKAISUISTA PERÄISIN OLEVISTA OMISTA POHDINNOISTANI, JA MUKANA ON AJATUKSIA KAIJA IRMELI OLIN-ARVOLALTA, ARHI KUITTISELTA JA MIIKA KURTAKOLTA:


Huumeiden käytön vapauttamisessa on kyse väestön kontrollista >> saadaan yhä enemmän aikaan hedonistista "kulttuuria", jotta väestö on yhä helpommin ärsykkeillä ja emootioilla manipuloitavaa tyhmien ja alistettujen massaa älyllisten ja perehtyneiden sivistyksen saavutusten sijaan. Tämä on nähty jo Brittiläisen imperiumin taktiikoissa mm. Kiinassa 1800-luvulla ja on nähty länsimaissa osana viihteen ja populaarikulttuurin vyörytystä jo vuosikymmeniä - Vihreät ja osin myös valevasemmisto on hyvin syvästi valjastettu toteuttamaan tätä relativismin kaaospolitiikkaa.


--- Kaija Irmeli Olin-Arvola Fb-julkaisussaan:

"Jari Pekkanen:
"Vihreät pössöttelijät jäävät yppösen yksin
Hamppu-Marja Ohisalon vihreät ei saa tukea yhdeltäkään toiselta eduskuntaryhmältä hasa vapaaksi liikkeelle.
Vihreät tukee kansalaisaloitetta, jossa huumeiden käyttöä vaaditaan lailliseksi. Vain myyjiä rangaistaan.
Mitä sitä ne oikeastaan kruisailee, myynti kanssa saman tien vapaaksi! Näin vähän karrikoiden.
Demarit, kokoomus, persut, hurrit ja uskovaiset eivät huumeiden vapautusta allekirjoita.
Ohisalo on nyt sisäministeri ja poliisien pomo siis. Nyt tyttö teki elämänsä virheen: menetti kauniit kasvonsa kansalaisten silmissä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmää kurissa ja herrojen nuhteessa pitävä ryhmyri Kai Mykkäsen sen sanoo ihan suoraan:
-Tämä kansalaisaloite ei ikinä voi johtaa mihinkään.
Ai, miksi tästä aiheesta raivoan ja huudan päivät päästään:
en halua, että ainakaan lapset jäävät jointtikoukkuun.
Vihreät kosivat huumeporukkaa äänestäjikseen, siinä tämän saagan totuus.
M.O.T." ".

-----

Jossain määrin mielenkiintoisena olen toisaalta pohtinut joidenkin kasviperäisten psykedeelien toimintaa henkisen parantamisen työkaluina, josta mm. Teal Swan on puhunut ja monet muut sellaiset ns. henkiset opettajat.

Siinä on kyse kuitenkin tarkasta ja herkästä parantamismenetelmästä eikä huumeiden viihdekäytöstä. Vihreiden ja valevasemmiston hellimät huumeiden vapauttamisen agendat eivät ole mitään parantamismenetelmien promotointia, koska tuo em. relativistinen kaaostaminen jättää ihmiset vaille noita henkisen parantamisen puitteita ja mahdollisuuksia.

Huumeiden viihdekäytön räjähtäminen siis jättää henkiset traumat ennalleen ja ilman asiantuntevien parantajien tilanteeseen puuttumista, jolloin traumahistoria nousee osaksi operatiivista taktiikkaa kaaospolitiikan luomisessa. Katsokaapa vain esim. XR-liikettä (Extinction Rebellion) ilmastohäröilyssään, miten siinä avoimesti tunnustetut huumekokeilut mm. johtajistossa toimivat nimenomaan kaaostamisen välineenä eikä parantamisen ilmiönä.

--- Arhi Kuittisen Fb-kommentti: "Eliitin vanha keino oli pitää ahdistuneena. Syntikulttuuri. Kannaboidit vapauttavat ahdistuksesta todella nopeasti ja ajattelemaan. Tuntemaan. Nyt media ja medikalisaatioa haluaa taas kieltää tuntemisen. Turruttava tyhmentävä massaviihde ja massamedian sensuurille perustuva "poliittinen keskustelu" on kirkon strategiaa käänteisellä taktiikalla. Ihmisellä on 1000 kannaboidireseptoria ja äidinmaidossa on kannaboideja, turvallisuushormoneja, kasvun aloitushormoneja.".

-----

Palaan vielä pohtimaan tätä huume- / päihdedilemmaa lisää: Suomen "eliitti vs. rahvas" -tilanteessahan on ollut havaittavissa viime aikoina ns. kurinpalautuksen prosessia, josta esim. Seppo Oikkonen on paasannut monta kertaa varoituksena totalitarismiin vajoamisen yhtenä oireena. Tämä päihderikollisuuden määritteleminen on yksi osa sitä, jossa tuo "order out of chaos" -tilanne voi toimia tekosyynä tällaiselle kurinpalauttamiselle. Liiallinen kieltolakia puoltava asenne on siksi toki enemmän haitallinen kuin hyödyllinen asia.
Ihmisten sosiaalisuuteen kuitenkin näyttää väistämättä kuuluvan myös päihteet (alkoholi), mutta olen pohtinut asiaa myös traumahistorian / traumatodellisuuden kannalta: olisiko niin, että traumoista vapaassa yhteisössä ei olisi tarvettakaan käyttää päihteitä? Nimittäin yksi erityisen suuri syy päihteiden käytölle näyttää olevan se, että niiden avulla päästään kompensoimaan ja kiertämään traumavaikutuksia. Ja päihteiden käyttö ylivoimaiselta osaltaan on siis sitäkin eikä em. traumojen parantamisen prosessiin liittyvää lääkitsemistä.
Tässä kieltolakiasenne voi olla harhaanjohtava juuri siten, että siinä ei ymmärretä tuota traumaparantamisen aspektia, eli yhtäältä sellainen asenne ei ymmärrä päihteiden käytön vähentämistä / kontrollointia traumojen parantamisen ja ylipäätään ihmisten henkisen olon kehittämisen kannalta (kaikki traumaparantamiseen kuuluvat metodit kansallisesta psykoanalyysistä lähtien yksilökohtaisiin kehitysprosesseihin saakka) ja toisaalta korostaa liikaa traumaperäisen oirekäyttäytymisen (alkoholismi, narkomaanius) kuriin laittamista, joka voi olla yhteiskunnan kriisiytyessä ja eliitin narsistumisessa tekosyy tyrannian kasvattamiselle.
Länsimaissa yhteiskunnat ovat päätyneet siihen, että vain alkoholia sallitaan päihteistä viihdekäyttöön. Ilmeisesti syitä sille ovat ainakin ne, miten muilla päihteillä on alkoholiin nähden enemmän sekä traumaoireita pahentavia että traumoja parantavia ominaisuuksia: yhteiskunta länsimaiden eliittihegemonian ikeessä ei siis siinä yhtäältä halua ihmisten löytävän niitä psykedeelejä, jotka parantavat tehokkaasti traumoista oikeissa lääkitsemisprosesseissa (liian valveutunut, terve ja itsetietoinen väestö), ja toisaalta se ei halua myöskään päihteiden tuovan voimakkaasti esille traumavaikutuksia hyvin haitallisina oireina ja mielentaantumina...

Jonkinlainen kultainen keskitie on täten siinä löydetty päihteiden käytön ja sallimisen suhteen toistaiseksi, mutta parannettavaa asenteisiin ja lakeihin löytyy. Silti samalla on vaaraa sekä liialliseen kieltolakimentaliteettiin että liialliseen sallivuuteen, kun virallinen valta ei tarpeeksi ymmärrä mainittuja nyansseja ja kokonaiskuvaa....

--- Miika Kurtakon Fb-kommentti: "Alkoholi laskee ihmisten värähtelyjä. Nousevat värähtelyt vaarantaisivat tämän kolmannen tiheyden pelkomentaliteetin, jolla ihmisiä on helppo hallita.", ja vastaukseni siihen: ... Joo, tämä onkin se kolmas syy sille, miksi alkoholi niin sopivasti on valikoitunut sallituksi päihteeksi.


Fb-kommenttien vaihtoa eli vuoropuhelua Kaija Irmeli Olin-Arvolan ja minun välillä:

--- Kaija Irmeli Olin-Arvola: "Liikaa päihdekuolemia, liikaa itsemurhia, liikaa köyhyyttä ja kurjuutta. Kyllä tätä pitäisi miettiä järjestelmän kokonaistasolla. Mikä synnyttää niin helvetillisen tarpeen paeta todellisuutta? Minä ainakin tiedän vastauksen. Huumeet eivät ole syy vaan seuraus. Eikä tähän kannata vastata, että huumeita on aina ollut. Ei se ole vastaus kysymykseen. Huumeongelmaa yksin irrallaan yhteiskunnasta on joksikin turha pohtia. Tietysti vallanpitäjät ovat mielissään, kun väki on nuppi turvoksissa ja loput miettii onko se hyvä vai paha ja mistä mokoma johtuu. Tässä voivat sitten vallanpitäjät kartuttaa pääomiaan kaikessa rauhassa ja ostella miljardeilla aseita. Kuitenkin meistä jokainen on nähnyt, mitä viina ja huumeet saavat aikaan. Pitkän päälle ei mitään hyvää. Mutta kuinka moni on avannut silmänsä tälle hirvittävälle järjestelmälle? Sitä minusta kannattaisi miettiä vähän enemmän.".

Vastaukseni: Niinpä, sitä tuossa itsekin yritin pohdiskella, että huumeet / päihteet ovat osa länsirappion kokonaisuutta ja seuraus siis näistä traumataakoistammekin.

--- Kaija Irmeli Olin-Arvola: "Ymmärsin. Aihe on minulle niin kipeä, että tunteet tahtovat nousta pintaan, kun keskustelu niin helposti lähtee kulkemaan vain huumeisiin ja päihteisiin ja niiden käyttö pannaan kokonaan yksilön taakaksi.".

Vastaukseni: Ymmärrän, koska on minullakin henkilökohtaista kokemusta huumeongelmista - tarkennan, ettei siis itselläni ole ollut huumeongelmia, vaan eräällä serkullani on ollut huumeongelmaa jo reilu 10 vuotiaasta saakka. Ja joo, niinkin lapsena jotkut sellaisen meiningin aloittavat! 😮


Linkit ko. Fb-julkaisuihini: A ja B (Materiaalisiirto blogiin 4.11.2022).

Friday, November 01, 2019

Sää- ja ilmastokatsaus: Pohjois-Amerikan ennätyksellisen ankara ja aikainen talventulo - pohdintaa ilmastollisten syiden vaikutuksesta tilanteeseen

Säästä vaihteeksi asiaa - Yhdysvalloissa on ollut taas menossa ennätyksellisen kylmä arktisen ilmamassan episodi! Nyt se on aiheuttanut mittaushistorian pakkasennätyksiä tähän ajankohtaan nähden monin paikoin.
Viime vuosien kylmiltä vuodenajoilta on ollut usein toistuva tilanne pohjoisella pallonpuoliskolla se, miten erityisen kylmät arktisen ilmamassan purkaukset ovat löytäneet tiensä etenkin Pohjois-Amerikkaan, kuten viime talvenakin.
Euroopassa sen sijaan näitä erityisen ankarien talvipakkasten jaksoja on ollut vähemmän säännöllisesti toistaiseksi, ja pikemminkin erityisen leutoja jaksoja on ollut silmiin pistävämmin etenkin alkutalvisin...
Mistä moinen johtuu? - Ilmastoalarmismin syytämien lämpenemiskatastrofitietojen vastaisesti nythän olemme olleet menossa kohti hiljaisempaa Auringon aktiivisuutta, joka on säännöllisessä syklissään valmistelemassa ilmastoamme kohti viileämpää kautta.
Yhtenä sen merkkinä taitaa olla ns. hidastunut suihkuvirtaus, jonka takia se on alkanut mutkittelemaan aikaisempaa voimakkaammin ja talvisin sen mutkittelussa on ilmeisesti eniten potentiaalia jostain syystä nimen omaan Pohjois-Amerikan kohdalla, jolloin suihkuvirtauksen etelään dippaavan mutkan kohdalla arktinen kylmyys pääsee helposti ja vahvasti hyvin etelään.
Euroopan kohdalla ilmeisesti vaikuttaa Pohjois-Amerikkaan nähden enemmän talviaikaan ns. polaaripyörre, jonka vahvana oleminen Pohjoisnavan ympäristössä pitää matalapainetoimintaa aktiivisena Atlantilta itään. Se ylläpitää Eurooppaan yhtäältä leutoja länsi-lounaisvirtauksia ja toisaalta pidättelee Venäjän arktista kylmyyttä tulemasta lännemmäksi.
Polaaripyörteen käyttäytymisessä oleellinen seikka talviaikana on ns. SSW-ilmiö (Sudden Stratospheric Warming), joka voi ajoittain hajottaa polaaripyörteen, ja sen ansiosta Atlantin matalapainetoiminta alkaa "oikuttelemaan" ja siksi arktisten ilmamassojen tulo Eurooppaankin voimistuu yhtäältä Jäämereltä etelämmäksi ja toisaalta myös Venäjältä lännemmäksi, jos siihen liittyy pakkaskorkeapaineen työntyminen Venäjältä länteen.
Nyt onkin jännää odotella alkavan talven luonnetta, koska ilmeisesti näille arktisille purkauksille on yhä voimakkaampaa potentiaalia, kun jo näin lokakuun lopuksi on ollut Pohjois-Amerikassa noin radikaalia talvimeininkiä!....




Linkki ko. Fb-julkaisuuni (materiaalisiirto blogiin 4.11.2022).

Vihervasemmiston toimintaperiaatteista ja asenteista - Petri Krohn ja Sanna Antikainen havainnollistavat kahdessa esimerkissä

VIHERVASEMMISTON TOIMINTAPERIAATTEISTA JA ASENTEISTA


Valevasemmisto ei petä eliittiä >>

--- Petri Krohn Fb-julkaisussaan: "LIVE-STREEMIT ja muut sosiaalisen median reaaliaikaiset viestimuodot ovat keskeinen väline kaikenlaisissa Arabikeväissä ja muissa demokratialiikkeissä. NATOn Hybridikeskus on nyt tunnistanut Suomeen kohdistuvan uhan, Panu Huuhtanen ja YouTube.

Turvallisuuskomitea on jo pannut kansanedustajat liikkeelle. Kohta hallitus esittää Lex Huuhtasta, joka kieltää kuvaamisen ja streemaamisen julkisella paikalla, ainakin silloin kun läsnä on viranomaisia tai toimittajia.". -- Kuollut linkki: Kansanedustaja vaatii vihasivustojen ”striimaamista” kuriin: ”Miten hallitus aikoo puuttua ilmiöön?”.


Kulttiajattelu on aikamoisen paha juttu - ei kannata kokeilla. Vihreät ovat siitä pahimpia havainnollistuksia >>

--- Sanna Antikainen Fb-julkaisussaan: "Kuvitelkaa, nää haluaa kieltää lihansyönnin, mutta sallia huumeiden käytön." -- Sisäministeri Maria Ohisalo: Huumeiden käytöstä ei pidä rangaista.


Linkit ko. Fb-julkaisuihini: A ja B (Materiaalisiirto blogiin 4.11.2022).

Suomalaisuus tuhonnan kohteena globalismin ikeessä - Arhi Kuittisen luonnehdinta kommenttini kera

Monikultturismin eri aspektit ovat keskeinen väestömme alistamiskomponentti länsieliitin totalitarismin intressien vyörytyksessä: kuten tässä suomalaisten kansanluonteen ja geenilinjan mitätöinti monikulttuurillisen väestösekoituksen hyväksi.

--- Arhi Kuittinen Fb-julkaisussaan: "Kaikin voimin yritetään valehdella jotta suomalaisten ainutlaatuinen natiivistatus ja geenilinja voidaan mitätöidä.". -- Koululaisten DNA-testi selvitti: nykysuomalaisilla on kansainväliset juuret.

Globalistien intresseille yksi isoimmista haitoista on itsetietoisen, terveen ja vahvan identiteetin omaava väestö - siksi suomalaiset ovat maalitettavina hyvin uutterasti globalistien taholta edelleenkin, vaikka tuhatvuotisen traumahistorian läpikäyneenä olemme maailmanmittakaavassa poikkeuksellisen erikoislaatuisesti alistettuja ja sairastutettuja. Siitä huolimatta olemme päässeet sellaisenkin mankelin läpi joten kuten, joka kieliikin juuri suomalaisten erityisestä vahvuudesta! 🙂
Nyt vain pitäisi saada aloitettua se kansallinen psykoanalyysi, mutta sitä edeltävänä toimenpiteenä lienee oleellisempi ensin globalismin mitätöinti pois poliittisesta toiminnasta.


Linkki ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 4.11.2022).